Kirjoittaja Aihe: Vanhan testamentin sodat  (Luettu 5597 kertaa)

Suvi

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 665
    • Profiili
Ihmettelin tässä tälläistä asiaa: Jumala on antanut käskyn älä tapa ja se on niin tärkeä että on päässyt jopa kymmenen käskyn joukkoon. Kuitenkin, kun lukee Mooseksen kirjat ja Joosuan kirjan huomaa, että on käyty tosi monia sotia, joihin Jumala itse on käskenyt ihmisiä ja joissa on tuhottu kokonaisia kansoja. Monissa kohdissa Jumala on jopa sanonut, että kaupungin kaikki ihmiset ja eläimet on tapettava. Nämä kaksi käskyähän ovat toisensa kumoavat minun käsityksen mukaan... ??? eli mitenkäs tähän pitäisi suhtautua?
Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan, tiedän minne matkani  tehdä saan, olen kansalainen kahden maan...

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 987
    • Profiili
Hei Suvi!

Mielestäni kysymykseesi on erittäin yksinkertainen vastaus. Mutta sitä pitää ensin hieman pohjustaa. Tässä siis lyhyt johdanto:

Usein ajatellaan, että Jumalan pitäisi olla kuin nallekarhu tai joulupukki, joka on tilanteessa kuin tilanteessa aina lempeä ja lauhkea kuin lammas. Raamattu ei kuitenkaan opeta tällaista. Raamatun Jumala on yhtä aikaa sekä pyhä että rakastava.

a) Jumala on pyhä, ja pyhyys vihaa syntiä. Koska Jumala ei voi olla jotain muuta kuin pyhä, eikä pyhyys voi koskaan hyväksyä syntiä, Jumala ei koskaan paina syntiä villaisella. Jo Raamatun alkulehdiltä on luettavissa, että synnin kuuluu saada rangaistus. Synnin palkka on kuolema, eikä edes anteeksianto ole mahdollinen, ellei uhriverta vuodateta.

b) Jumala on myös rakkaus, joka rakastaa luomaansa ihmistä ja haluaa tälle parasta. Jumala on valmis hurjiin uhrauksiin, jotta hän voisi osoittaa rakkautensa ihmisille.

Pyhyys ja rakkaus kohtaavat Jeesuksessa. Jeesus kantoi Jumalan vihan niiden ihmisten osalta, jotka haluavat antaa oman taakkansa Jeesuksen kannettaviksi. Jotka eivät tätä armoa ota vastaan, kohtaavat ennemmin tai myöhemmin sen vihan, jonka pyhä Jumala syntiin kohdistaa.

Vanhan liiton aikana Jumalan pyhä viha oli erittäin selvästi nähtävissä – kuten hänen rakkautensakin. Jumala osoitti armoaan katuvalle ja parannusta tekevälle kansalle niin kuin yksittäisille ihmisillekin. Mutta katumaton synti sai usein jo tässä ajassa näkyvän rangaistuksen. Vanhassa testamentissa on kertomuksia, joissa Jumala käskee tuhota jonkun kansan. Usein siinä yhteydessä mainitaan, että tämä tapahtuu sen kansan syntien vuoksi. Samoin Jumalan määräämät kuolemantuomiot olivat rangaistuksia synneistä. Jumalan antamaan lakiin oli selvästi kirjoitettu, mistä synneistä kuului panna toimeen kuolemantuomio.

Rakkaus ei ole yksinkertainen asia. Rakkautta ei ole se, että aina hymyillään ja kehutaan, tapahtui mitä tahansa. Jos väärintekijää ei rangaista, hän jatkaa pahan tekemistä, jolloin ne lähimmäiset kärsivät, jotka eivät sitä ole ansainneet. Kärjistetysti: Jos sarjamurhaaja tapetaan, hän ei tapa enempää viattomia. Ja toisaalta, jos rangaistus tietyistä synneistä ei ole riittävän ankara, voi ihminen pitää jonkun suurenkin synnin tekemistä kannattavana, koska rangaistus on niin lievä.

No tämä taustoista. Nyt varsinainen vastaus:

1. Älä tapa –käsky on osoitettu yksittäisille ihmisille. Kenelläkään yksilöllä ei ole oikeus päättää siitä, päättyykö toisen ihmisen elämä vai ei. Kukaan ei saa ottaa oikeutta omiin käsiinsä ja tappaa toista.

2. Jumalan käskemät sodat ja kuolemantuomion langettaminen eivät ole yksilön asioita. Niissä yksittäinen ihminen on korkeintaan työväline, joka ei ole itse tehnyt päätöstä asiasta. Jumala voi keskeyttää ihmisen elämän esimerkiksi sairauksilla tai onnettomuuksilla, mutta Jumala voi käyttää myös ihmisiä käsinään. Jumala antoi Vanhassa testamentissa juutalaiselle kansalle lain, jonka mukaan kuolemantuomio täytyi langettaa tietyistä rikkomuksista. Vaikka kuolemantuomioissa ihminen menetti henkensä viimekädessä toisen ihmisen vaikutuksesta, kyseessä ei ole viidennen käskyn mainitsema tappaminen. Se oli ennalta säädetyn käskyn toteuttamista, jossa yksilö ei toiminut oman mielensä mukaan, vaan hän toimi esivallan edustajana Jumalan ohjeen mukaan. Samoin Jumala saattoi käskeä kansan sotaan tiettyä tarkoitusta varten, jolloin se ei ollut kyseisten ihmisten oma päätös.

Ero on siis varsin yksinkertainen. Tappaminen ei tarkoita Raamatussa kaikkea, missä ihminen kuolee toisen ihmisen vaikutuksesta.
« Viimeksi muokattu: 22.06.2006 - klo:09:59 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin

malla

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 29
    • Profiili
Israelin kansahan oli Jumalan valittu kansa, mitä Jumala suojeli pakanakansoja vastaan käytävissä sodissa. Matteuksen evankeliumissa 28:19 kehotetaan: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tästä voi päätellä, että Jumala ei ole minkään kansan puolella uuden liiton tekemisen jälkeen käydyissä sodissa. Ja mitenköhän Jumala suhtautuu siihen, että kummallakin puolen rintamaa rukoillaan, että Jumala olisi heidän puolellaan? Ainakin Jeesus opetti ( matt. 26:52), että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Matteuksen evankeliumissa 5:39 sanotaan: "mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Ja matt. 5:44 sanotaan: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.

Jeesuksen opetusten näkökulmasta katsottuna en ymmärrä miten sotaa voisi missään olosuhteissa oikeuttaa.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 987
    • Profiili

Hei Malla!

Jumalan suhtautumisista ja ajatuksista on todella vaikea sanoa mitään, jos hän ei ole niitä selvästi Sanassaan ilmaissut. Mutta en itse pidä ollenkaan outona tai vääränä sitä, että sodassa olevat ihmiset rukoilevat Jumalaa. Eihän Jumala esimerkiksi halunnut, että ihminen lankeaa syntiin, mutta niin vain tapahtui. Ja synnin orjaksi joutunutta ihmistä Jumala haluaa auttaa. Samoin en usko, että Jumala haluaa maailmaan sotia, mutta niin vain tapahtuu syntisten ihmisten vuoksi. Ja uskon, että Jumala haluaa auttaa sodassa olevia ihmisiä.

Asetelma on todella kieroutunut, jos sodan aloittavat osapuolet rukoilevat Jumalalta siunausta aseilleen ja sotaisille aikeilleen. Jos kummallakin puolella sodasta päättävät henkilöt uskossa turvautuvat Jumalaan, heillä ei ole tarvetta sotia - ainakaan hyökkäyssotaa. (Tämä on tietenkin idealistinen malli, jonka esimerkiksi Yhdysvaltojen uskonnollisella kielellä pelaavat päämiehet tehokkaasti kyseenalaistavat.) Keskimäärin Jumalaan oikeasti turvaavat ihmiset ja hyökkäyssodasta päättävät ihmiset ovat eri henkilöitä. Siksi on täysin ymmärrettävää, että kummallakin puolen rintamaa rukoillaan.

Mitä sitten tulee rukoilla? Mielestäni ei ole oikein, että hyökkäävä osapuoli rukoilee Jumalaa auttamaan esimerkiksi jonkin kansan alistamisessa. Sitä vastoin on oikein, että hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa maassa rukoillaan, että puolustussodan tulos olisi hyvä, Jumala varjelisi ja kansa säästyisi. Sodan lopputuloksen puolesta rukoileminen on siis tilanteesta riippuvaa. Sodassa olevien ihmisten puolesta on kuitenkin aina oikein rukoilla. Ei ole yksittäisen taistelijan syy tai tahto olla sodan jaloissa. Olipa hänet velvoitettu sotaan hyökkäysrintamalla tai puolustavan maan armeijassa, hän on tilanteessa, jossa hänellä on oikeus rukoilla Jumalaa ja pyytää häneltä kaikkea apua, mitä tarvitsee.

Lähetyskäskyä lukuun ottamatta lainaamasi Raamatun kohdat puhuvat yksilöille. Ne eivät ole valtioiden politiikan ohjenuoria. Paavali kirjoittaa, että esivalta ei kanna turhaan miekkaa, sillä sen tehtävä on rangaista pahantekijöitä. Yhteiskunta ei saa kääntää toista poskea, kun esimerkiksi sarjamurhaaja riehuu kaduilla. Kaikkien kristittyjen velvollisuus on rukoilla myös hyökkäävän valtion puolesta, mutta se ei tarkoita, etteikö maallisen hallinnon pidä tehdä vihollisille vastarintaa, kun he aseet kourassa pyrkivät rajan yli. Yhteiskunta ei saa antaa kansalaisiaan vaaralle alttiiksi ja tarjota avosylin maataan vihollisen tuhottavaksi. Se olisi rakkaudetonta ja Jumalan tahdon vastaista. Pohjoismaissa eletään niin turvallisessa ympäristössä, että ajatukset vihollisen rakastamisesta muuttuvat todella idealistisiksi. Tottakai vihamiestä on rakastettava, mutta se käsky on kohdistettu yksityiselle ihmiselle. On tehtävä hyvää sellaisellekin, josta ei pidä. Vastenmieliseen tehtävään joutuu siis käskyn kuulija itse - eivät hänen lähimmäisensä. Vihamiehen rakastamisen nimissä ei todellakaan saa ikinä antaa läheisiä ihmisiä vaaralle alttiiksi.

Lähetyskäskystä nähdään, että Jeesus haluaa evankeliumin kulkevan kaikkialle maailmaan ja kaikkien kansojen pariin. Siitä ei voi kuitenkaan tehdä sitä johtopäätöstä, ettei sodissa saisi rukoilla vääryyttä kärsivän maan puolesta ja pyytää, että Jumala olisi sen maan puolella. Ensinnäkin Jumala sanoo toistuvasti Raamatussa, että hän haluaa oikeudenmukaisuutta. Ja toiseksi ihmisen lausuma rukous ei tarkoita sitä, että silloin Jumala ilman muuta on pakotettu olemaan jommankumman maan puolella. Kyllähän rukoilla aina saa. Olisi todella outoa, jos kukaan ei rukoilisi, kun kaksi maata on sodassa.

Minua on puhutellut Suomen sotahistoriaa ajatellen eräs Raamatun kohta:

     Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta,
     oletko nähnyt rakeiden varastot?
     Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten,
     sodan päiviä, taistelun päivää varten.
     (Job 38:22-23)


Talvisodan ja jatkosodan talvet olivat vuosisadan kylmimpiä ja lumisimpia. Tämä oli yksi asia, mikä auttoi Suomea puolustussodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Sodan nähnyt sukupolvi osaa kertoa, kuinka joskus vihollisen joukkoja antautui suomalaisille ihan vain päästäkseen lämmittelemään suomalaisten telttoihin. Vanha kansa koki – ja niin minäkin koen, vaikka asian olen vain korvakuulolta oppinut – että Jumala oli Suomen puolella ainakin siinä, että hän auttoi meitä säilyttämään oman maamme itsenäisenä. Jumalalla ovat säät hallussaan ja Suomen sodissa säät olivat ankarat, mutta Suomelle eduksi. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Jumala olisi ollut jokaisen vihollissotilaan turvana ja tukena, jos he sitä pyysivät. Sodan lopputulos oli kuitenkin se, että Suomi ainoana Neuvostoliiton suorana rajanaapurina säilytti itsenäisyytensä. Sodan kauheudesta huolimatta tämän moni ihminen koki Jumalan lahjana.
Marko Sagulin