Kirjoittaja Aihe: Naispappeus?  (Luettu 13986 kertaa)

Dude

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 500
    • Profiili
voiko netti-sagu kertoa mielipiteensä kun olen tietämätön tästä asiasta.... ??? tiedän sen kohdan raamatussa että nainen vaietkoon seurakunnassa,mutta sillä varmaan tarkoitetaan eri asiaa...:S kiitos jo vastauksista....
« Viimeksi muokattu: 05.10.2006 - klo:02:51 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili

Sweet! Dude!

En usko, että olet enää edes toivonut vastausta kysymykseesi. Niin kauan tämä on viipynyt. Anteeksi. Mutta kyllä se on ollut mielessä koko ajan. On vain pelottanut ryhtyä urakkaan. Kun olen katsellut erilaisia keskustelufoorumeja ja seurannut ylipäätään kirkollista keskustelua viime vuosina, niin tulee hiki pelkästä ajatuksesta osallistua näin työlääseen aiheeseen. Keskustelua voidaan käydä valtavan monesta näkökulmasta sairaan laajasti. Lisäksi kysymys on niin kuuma vielä vuosien keskustelun jälkeenkin, että käytännössä on mahdotonta sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu.

Nyt lopultakin sitten lopetin itseni pelottelun ja aloin miettiä vastaamista. Järki tuli päähän ja tajusin, ettei minun tehtäväni ole nyt kartoittaa koko kirkollista keskustelua. Ajattelin vastata varsin yksinkertaisesti ja yritän pysyä tyylilleni uskollisena. Eli käsittelen nyt eri raamatunkohtia, jotka puhuvat tästä aiheesta tai joita yleisimmin käytetään, kun keskustellaan naispappeudesta. Eikä niitä ole edes monta, tai minä en ainakaan keksinyt...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle puhutaan seurakunnan johtajan ja seurakunnanpalvelijoiden ominaisuuksista. Poimin tähän kyseisestä pätkästä oleelliset jakeet:

     Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis,
     harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ... Myös
     seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät
     saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. ... Samoin tulee
     naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava
     raittiita ja kaikessa luotettavia. Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden
     vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään.
     (1. Tim. 3:2, 8, 11-12)


Sama ajatus löytyy myös Paavalin kirjeestä Titukselle:

     Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies,
     ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa.
     (Tit. 1:6)


Raamatussa pappi-sana tarkoittaa Vanhan testamentin temppelissä toimineita uhripappeja. Se ei vastaa kristillisen seurakunnan pappeutta. Meidän pappejamme tai piispojamme ovat lähempänä ilmaukset seurakunnan paimen, vanhin, johtaja, kaitsija jne. Timoteuskirjeen tekstissä seurakunnan kaitsijalla tarkoitetaan ihmistä, joka on hyvin lähellä nykyistä kristillisen kirkon pappia tai piispaa. Seurakunnanpalvelija puolestaan on sama kuin kristillisen kirkon diakoniatyöntekijä (vrt. Ap. t. 6:1-7).

Seurakunnan vanhimmasta, kaitsijasta ja palvelijasta sanotaan, että pitää olla ”yhden vaimon mies”. Äkkiseltään se tuntuisi varsin selvältä lauseelta naispappeuden suhteen, mutta jo hyvin pienellä tutkimisella huomataan, että ilmaisun idea ei ole ottaa kantaa siihen, mikä tähän tehtävään valitun ihmisen sukupuolen pitää olla. Tämä käy ilmi jo siitä, että keskellä seurakunnanpalvelijalle annettavaa opetusta Paavali puhuu myös naisista. Ja jos seurakunnanpalvelijana ei voisi toimia nainen, Paavali tuskin kirjoittaisi Roomalaiskirjeessä seuraavalla tavalla:

     Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta,
     joka on Kenkrean seurakunnan palvelija. (Room. 16:1)


Toiseksi, jos ”yhden vaimon mies” pitää lukea niin, että se määrää kaitsijan ja palvelijan rooliin nimenomaan miehen, kohta kertoisi myös sen, että miehen on oltava naimisissa. Ja tämä on ristiriidassa muun Paavalin kirjeissä annetun opetuksen kanssa. Paavalihan pitää naimattomuutta myös hyvänä elämänmallina. Ja hän itse oli apostoli ja naimaton. Eikä Jeesuksellakaan ollut vaimoa, vaikka hänen suhteensa tämän asian käsittely ei olekaan kovin relevanttia.

”Yhden vaimon mies” tarkoittaa sitä, että seurakunnan kaitsijan, vanhimman ja palvelijan on elettävä sukupuolisuhteensa Jumalan tahdon mukaisesti. Ainoa spekulointiin aihetta antava yksityiskohta on se, että Paavali mainitsee naiset nimenomaan seurakunnanpalvelijoista annetun opetuksen keskellä, muttei seurakunnan kaitsijan kohdalla. Naispuoleisista seurakunnanpalvelijoista Foibe on yksi Raamatusta löytyvä esimerkki, mutta kaitsijoista tällainen puuttuu. Tällä asialla voidaan spekuloida, mutta sitä ei voi käyttää perusteena, koska jonkun asian puuttuminen ei itsessään todista mitään.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

     Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa,
     mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.
     (Gal. 3:28.)


Tätä kohtaa on käytetty puolustamaan naispappeutta. Niin kuin edellisellä kohdalla ei voida vastustaa naispappeutta, niin tällä sitä ei voida puolustaa. Vaikka selvästi sanotaan, että Jeesuksessa Kristuksessa ei ole väliä, onko mies vai nainen, niin on tärkeää huomata, mistä tämä kohta puhuu. Ennen ja jälkeen puhutaan koko ajan pelastumisesta eikä pappeudesta. Jos pelastumisesta kertova kohta olisi kannanotto myös pappeuteen, niin silloin myös alaikäinen lapsi olisi kelvollinen pappi:

     Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.
     Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. (Mark. 10:14)


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

     26. Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on
     jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta.
     Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 27. Jos puhutaan kielillä, vain
     kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava
     puhetta. 28. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja
     puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29. Samoin profeetoista saa esiintyä vain
     kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30. Jos joku muu läsnäolijoista saa
     ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31. Kaikki te voitte profetoida,
     kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. 32. Profeetat
     pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, 33. sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen
     vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34. naisten
     tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän
     on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35. Jos he tahtovat tietoa jostakin,
     heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta
     puhua seurakunnan kokouksessa. 36. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt
     liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? 37. Jos joku uskoo
     olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä,
     mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta
     häntä. (1. Kor. 14:26-38)


Tämä on mielestäni merkittävin raamatunkohta, kun käsitellään kysymystä papin sukupuolesta. Jakeen 34 voidaan ajatella puhuvan aivan tavallisesta lörpöttelyn aiheuttamasta häiriöstä, jolloin puhekielto ei olisi mitään sen ihmeellisempää kuin järjestyksen vaatimista. Jae 35 voidaan lukea niin, että se maalaa kuvan puheliaista Lähi-idän naisista, jotka olisivat ikään kuin seuranneet opetusta huonosti ja häiriköineet kyselemällä turhia. Toisaalta kyselemisellä voidaan tarkoittaa myös antiikin ajalta tuttua opettamistyyliä, joka eteni kyselemällä.

Merkillistä on kuitenkin se, miksi puheliaisuuden aiheuttama häiriö on yhtäkkiä niin suuri kysymys, että sillä häirikkö riskeeraa suhteensa Jumalaan. Voi olla, että jakeella 38 viitataankin suurempaan kokonaisuuteen. Olenkin kuullut varsin mielenkiintoisen opetuksen tästä kohdasta. Antiikin aikana kiastinen rakenne oli yksi puhumisen ja opettamisen keino. Se tarkoittaa, että ensin puhuja esittelee haluamansa määrän käsiteltäviä aiheita järjestyksessä A, B, C ja D. Tämän jälkeen aiheet käsitellään perusteellisemmin käänteisessä järjestyksessä D, C, B ja A. Tällöin opetuksen keskelle jäävä aihe D on tärkein, C seuraavaksi tärkein, sitten B ja viimeisenä käsitellään vähäisin aihe A.

En tiedä, onko Paavalilla ollut tämä malli mielessään, mutta se sopii tähän raamatunkohtaan, joka puhuu järjestyksestä seurakunnan kokouksessa. Itse asiassa koko 1. Korinttilaiskirje puhuu seurakunnan järjestykseen liittyvistä asioista. Armolahjaopetus luvuissa 12-14 keskittyy siihen vielä tarkemmin. Ja nämä nyt käsiteltävät jakeet oikein alleviivaavat sitä, miten seurakunnan kokouksessa tulee käyttäytyä.

Jakeessa 26 Paavali esittelee seurakunnan kokoukseen liittyvät aiheet, jotka hän sitten käsittelee tarkemmin sitä seuraavissa jakeissa:

     A) Laulu
       B) Opetus
         C) Ilmestys
           D) Kielillä puhuminen ja tulkinta
           D) Jakeet 27-28
         C) Jakeet 29-33a
       B) Jakeet 33b-35 (tai 33b-38)
     A) Laulusta ei ole sanottu mitään.

Koska kiastiseen rakenteeseen kuuluu se, että painavin opetus sijoittuu keskelle ja marginaalinen reunoille, näyttää laulu olleen sen verran pieni kysymys, että siitä ei ole tarvinnut mitään opettaa. Tai sitten viimeisen kohdan puuttuminen on osoitus siitä, että kiastinen rakenne ei selitä tätä kohtaa. Mielestäni se kuitenkin istuu tähän yllättävän hyvin. Tällöin kielto naisten puhumisesta ei liittyisi häiritsevään hälisemiseen vaan opettamiseen seurakunnan kokouksessa (kohta B – jakeet 33b-38).

Eräs toinen naispappeuskeskusteluissa esiin nostettu raamatunkohta liittyy hyvin samantapaiseen kokonaisuuteen:

     Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen
     opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
     (1. Tim. 2:11-12)


Nämä jakeet eivät liity seurakunnan elämään yleisesti, vaan kyseisen kohdan väliotsikkokin kuuluu: ”Ohjeita jumalanpalvelusta varten”. Alkuperäinen kysymyksesi, Dude, sisälsi erään hyvin yleisesti väärin siteeratun lauseen: ”nainen vaietkoon seurakunnassa”. On erittäin tärkeää tietää, että missään kohden Raamatussa ei sanota näin. Naista ei käsketä olemaan hiljaa ja vaikenemaan, kun hänestä tulee uskovainen ja seurakunnan jäsen. Esimerkiksi profetoimisesta annetaan ohjeita yhtä lailla naisille kuin miehillekin:

     Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän
     häpäisee päänsä. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee
     tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi
     antanut ajaa hiuksensa pois. (1. Kor. 11:4-5)


Kun Raamatun äärellä pohditaan kysymystä papin sukupuolesta, on ratkaisut mielestäni tehtävä ainoastaan tämän ”opettaminen jumalanpalveluksessa” teeman ympärillä. Muut perustelut alkavat olla hyvin pitkälti perustelujen esittäjän mielipiteistä riippuvaisia. Tässäkin kysymyksessä on käytännössä tietenkin ratkaistava se, mitä alkukirkossa tapahtunut seurakunnan kokouksissa opettaminen vastaa nykykirkossa, mutta missään tapauksessa kaikkea opettamista ei kielletä naiselta. Näissä kohdissa puhutaan ”vain” seurakunnan yhteisistä kokoontumisista, joissa ei saanut käydä niin, että ”nainen hallitsee miestä”.

Mielestäni meidän kirkkomme suurin ongelma virkakysymyksessä on se, että miehestä ja naisesta yritetään tehdä samanlaisia. Yhteiskunta harrastaa sitä jo valmiiksi ihan tarpeeksi, joten kirkko voisi korostaa sitä, miten hienoa on, kun Jumala on luonut miehen ja naisen erilaisiksi ja toisiaan täydentäviksi. Niin kuin perheessä isä ja äiti täydentävät toisiaan omilla lahjoillaan ja vahvuuksillaan, myös seurakunnan kuuluisi olla perhe, jossa on isä ja äiti. Tätä voisi julistaa sillä, että olisi isän ja äidin virat, joihin ei vastakkaisella sukupuolella ole asiaa. Nyt kaikki kirkon hengelliset virat - erityisesti pappeus - ovat unisex-rooleja, joissa kumpaakaan sukupuolta ei rohkaista vahvistamaan oman sukupuolen identiteettiä. (Toki piispoina ei ole vielä naisia, mutta se on vain ajan kysymys...) Naiset ovat joutuneet aika kovasti kilpailemaan maskuliinisella kentällä – ja toisaalta papin rooli naisten mukaan tulon myötä feminiinistynyt niin, että ainakin itselläni on välillä pelko leimautua varsin neitimäisen ammatin harjoittajaksi.
« Viimeksi muokattu: 05.10.2006 - klo:03:31 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin

pyrski

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 848
  • oma teksti
    • Profiili
    • Blogini maailmalta
Miksei naispappeja kutsuta "papittariksi"?  :D
Arrested by your truth and righteousness
Your grace has overwhelmed my brokenness
Convicted by your Spirit, led by your Word
Your love will never fail, Your love will never fail

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili

Heh! Taitaa olla sen verran kova painolasti tuolla sanalla, ettei sitä oikein kannata käyttää. Sanana papitar olisi kyllä kaunis. Mutta historiasta tutut hurmoksessa profetoivat ja prostituutiota harrastavat epäjumalien temppeleiden papittaret eivät oikein kuvaa nykyistä pappissäätyä. Ainakaan minun tietääkseni. ;D
Marko Sagulin

pyrski

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 848
  • oma teksti
    • Profiili
    • Blogini maailmalta
jae 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta
     häntä. (1. Kor. 14:38)

Pohdit Marko tätä jaetta...  Tsekkaapa eri käännöksistä, onko muissa näin. Jos olen oikein ymmärtänyt, kyseessä on todennäköisimmin juutalainen sanonta: "jos joku ei tätä ymmärrä  olkoon ymmärtämättä" tai sinne päin... Eli uusin suomalainen käännös on jostain kaivanut aika erikoisen tulkinnan.. Tsekkaa asia ja kerro palstalla, olinko kenties oikeassa.
  P.S. Perusta-lehdessä on ollut kyseisetä kohdasta jotain kirjoittelua.
Arrested by your truth and righteousness
Your grace has overwhelmed my brokenness
Convicted by your Spirit, led by your Word
Your love will never fail, Your love will never fail

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili

Hyvää tarkkaavaisuutta, Pyry!

Aikanaan tuli luettua Perusta-lehdestä joka sivu. Johtui varmaan toimitussihteerin roolista. :) Mutta nyt ei ole kyseinen artikkeli sattunut silmään, joten en tiedä siitä keskustelusta. Mutta tässä on muutama eri käännös kyseisestä jakeesta:

Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä. (Kirkkoraamattu 1938)

But if he does not pay attention to this, pay no attention to him. (Good News Bible)

Den som inte erkänner detta blir själv inte erkänd. (Svenska Bibeln 2000 ja Svenska Biblen 1917/81)

If he ignores this, he himself will be ignored. (New International Version)

(Jakeessa huomautus: Some manuscripts [If he is ignorant of this, let him be ignorant])

But if any man is ignorant, let him be ignorant. (King James Bibel 1769)

Wer aber das nicht anerkennt, der wird auch nicht anerkannt. (Luther Bibeln 1984)


Tässä otoksessa vanhempi suomalainen ja vanhempi englanninkielinen ovat eri linjoilla kuin nämä uudemmat käännökset. Ja syystä King Jamesin alaviite antaa jotain valoa. Ilmeisesti vanhoja alkukielisiä käsikirjoituksia löytyy niin, että kumpaakin versiota on liikkeellä.

Minulla ei riitä tähän aikaan yöstä kapasiteettia ottaa selvää kreikan verbin taivutuksesta, mutta alkukielistä tekstiä silmäillessäni tuli se vaikutelma, että suomalainen uusi käännös olisi lähempänä alkukieltä kuin vanha. Tällä kertaa on kuitenkin viisautta käyttää oljenkorsi ja kilauttaa kaverille. Vastaus saa jatkoa, kun olen kysynyt ammattiapua paremmin kreikkaa taitavalta.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili

Palaan vielä Pyryn aikaisempaan kysymykseen:


jae 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. (1. Kor. 14:38)

Pohdit Marko tätä jaetta...  Tsekkaapa eri käännöksistä, onko muissa näin. Jos olen oikein ymmärtänyt, kyseessä on todennäköisimmin juutalainen sanonta: "jos joku ei tätä ymmärrä  olkoon ymmärtämättä" tai sinne päin... Eli uusin suomalainen käännös on jostain kaivanut aika erikoisen tulkinnan.. Tsekkaa asia ja kerro palstalla, olinko kenties oikeassa.

Kyselin alkukieliin ja eksegetiikkaan perehtyneeltä työkaveriltani apua. Hän vastaili tähän tapaan. Laitan vastauksen lainausmerkkeihin, vaikka olen sitä hieman kielellisesti muokannut. Ehkä muokaan lisää myöhemmin, jos työkaveri kokee, että ymmärsin hänen viestinsä väärin ja kirjoittelin puuta heinää.

"Lauseen jälkimmäisen verbin muoto on oikeasti agnoeitai, yks. 3. pers pass. indikat. preesens eli ei ole tiedossa (= Jumalan tiedossa). Vanha käännös noudattaa lukutapaa agnoeito,  yks. 3. pers. prees. akt. imperatiivi, olkoon  ymmärtämättä. Se on myöhäisempi ja paljon vähemmän käsikirjoituksin tuettu. Jollakin tavalla asiaan kyllä käyvät molemmat.

Laitan tähän vielä agnoeo-verbistä linkin: http://net.bible.org/strong.php?id=50

Minun ja monien muiden mielestä tunnustaa-käännös ei ole ole perusteltu, vaan vanhan käännöksen verbin käännös tuntea, tietää. Näin (myös) ne kreikan sanakirjat, joita minulla on. Mutta viisaatkin ovat tästä eri mieltä Nimenomaan virkakysymyksessä. :)"
Marko Sagulin

Tytttö

  • Vieras
Onko naispappeus väärin?
Koen, että mun kutsumusammatti on papin ammatti, mutta olen nainen.
Tahdon noudattaa Jumalan tahtoa, ja uskon että Raamattu on Jumalan puhetta, en tiedä , mitä teen..

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili

Hei Tytttö!

Esittämäsi kysymys on ollut jo aikaisemmin täällä Nettipapin palstalla. Liitin viestisi sen ketjun jatkoksi. Myös tässä linkissä on jotain aiheesta: Raamatunkohtia "perus"kysymyksiin. Toivottavasti saat vastauksen näistä viesteistä. Jos et saa, tarkennuksia on aina lupa kysellä.
Marko Sagulin

Tytttö

  • Vieras
Menin kyllä vielä sekaisemmaksi tuosta vastauksestasi :D

Koska saan sen kuvan, että naista ei ole tarkoitettu papiksi...
Hm. Voisikohan naispappeutta puolustaa esim se, että kun mies ja nainen menevät naimisiin, heistä tulee "yksi liha"? Joten jos olisin naimisissa, ja naispappi, niin se olisi suotavampaa, koska olisin aviomieheni kanssa yksi liha... Hmm...

Olen joskus kuullut myös perustelun naispappeudesta sillä, että miksi Jumala olisi kieltänyt naispappeuden. Siis ihan vain järkisyyt... Mutta toisaalta, tuossahan sanotaan aivan tarkkaan, että Naisen tulee olla hiljaa ja kuuliainen seurakunnassa.

Sitten olen myös kuullut naispappeuden kannattamiseksi perustelun siitä, että tuona aikana, kun Raamattu kirjoitettiin, oli arvot vähän erilailla kuin nykyään. Eli siis että nainen oli huomattavasti alistetussa asemassa. Toisaalta taas, sittenhän kaikki Raamatun tekstit tulisi ns. "kieltää", perusteluna vain se,ettei tuollainen kuulu nykypäivään.. Esim siis paljon puhuttu homoseksuaalisuus

Enpä tiedä, olen vähän sekaisin tän naispappeus asian kanssa :s

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili

Hei, Tytttö!

Aihealue on tulenarka, ja siksi siitä on vaikea puhua yhtä avoimesti kuin monista muista uskonelämän kysymyksistä. Osittain tätä vaikeutta kuvaa jo kirkon virallinen linja. Suomen kirkko tunnustaa, että sekä naispappeuden hyväksyvä että torjuva kanta ovat oikeita oppeja - eivät harhaoppeja - mutta naispappeuden kieltävää kantaa ei saa kirkossa opettaa tai hyväksyä. Sydämessään saa uskoa kummalla tavalla tahansa. Puhtaasti logiikalla ajatellen tämä antaa aika epäedullisen kuvan, mutta on myös helppo ymmärtää, miksi näin on. Kielteiset naispappeuskommentit eivät tee naispappien työtä helpommaksi.

Logiikasta tai sen puutteesta huolimatta tämä lähtökohta on silti osattava ottaa vakavasti. On täysin selvää, että kirkossa - tai vähintäänkin Suomen maassa - tulee aina olemaan seurakuntalaisia ja saarnaajia, jotka eivät Raamattuun vedoten hyväksy naispappeutta. Jokaisen pappisvirkaan aikovan on siis selvitettävä itselleen, mihin oma kutsumus perustuu. Muuten työ muuttuu oman pappisviran puolustamiseksi, eikä papin työn tekemiseksi.

Koen, että mun kutsumusammatti on papin ammatti, mutta olen nainen.
Tahdon noudattaa Jumalan tahtoa, ja uskon että Raamattu on Jumalan puhetta, en tiedä , mitä teen..

Kutsumus on kovin monisäikeinen asia, ja riippuu henkilöstä, mitä kukin sillä tarkoittaa. Jonkun mielestä kutsumus on kova into tehdä jotain työtä. Toisen mielestä kutsumus on selvä Jumalalta tullut kutsu. Kolmas ajattelee, että kutsumus on taitojen, sopivuuden ja kiinnostuksen yhdistelmä. Ja neljännelle kutsumustyö on työtä, jota joutuu tekemään puoli-ilmaiseksi ... :)

Ensimmäisessä viestissäni otin esille raamatunkohtia ja niihin liitettyjä perusteluja, joita on käytetty sekä naispappeuden puolustamiseen että kritisoimiseen. Oli sinun käsityksesi kutsumuksesta joku noista tai aivan muu, sinun täytyy ehdottomasti peilata se rehellisellä omallatunnolla noiden raamatunkohtien valossa. Koska Suomessa tulee aina - näin uskon - törmäämään joltain taholta naispappeuden kritiikkiin, pitää papilla olla varmuus siitä, että tekee oikein. Papin työtä olisi todella vaikea tehdä, jos joutuisi itse tappelemaan omatuntonsa kanssa. Virallinen linja pyrkii hiljentämään kritiikin, mutta merkittävintä onkin se, mitä pappi itse omassatunnossaan kokee.

     Säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet
     uskossaan. (1. Tim. 1:19)

     Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää
     liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää
     omatuntonsa puhtaana. (1. Tim. 3:8-9)

     Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.
     (Ap. t. 24:16)


Voisikohan naispappeutta puolustaa esim se, että kun mies ja nainen menevät naimisiin, heistä tulee "yksi liha"? Joten jos olisin naimisissa, ja naispappi, niin se olisi suotavampaa, koska olisin aviomieheni kanssa yksi liha... Hmm...

Pidän tätä näkökulmaa aika heikkona. Naispappeutta kritisoidaan joskus viittaamalla mieheen perheen päänä. Siksi yritykset perustella naispappeuden oikeutus nimenomaan miehen kautta johtavat pahaan umpikujaan.

Lainaus
Toisaalta taas, sittenhän kaikki Raamatun tekstit tulisi ns. "kieltää", perusteluna vain se,ettei tuollainen kuulu nykypäivään.

Jep. Raamatussa on aivan selviä kulttuurisidonnaisia kohtia. Mutta jos tämä argumentti sopii yhteen kohtaan, niin sitä ei voi käyttää sokeasti kaikkeen. Jokaisen raamatuntutkijan tärkeimpiä työkaluja on rehellisyys tekstin äärellä. Jos halutaan, mikä tahansa Raamatun kohta voidaan kumota toteamalla, että se oli voimassa viimeksi 2000 vuotta sitten. Mutta se ei ole myöskään rehellistä tutkimustyötä.
Marko Sagulin

Anniina

  • Vieras
Hei Marko, kaivan esiin näin vanhan kirjoituksesi, koska uudempaa en tästä asiasta palstaltasi löytänyt. Hämmästyin vähäsen sitä, miten et tässä keskustelussa oikeastaan vastannut otsikon kysymykseen. Vastauksesi siihen, saako nainen olla pappi, on kasa Raamatunkohtia, joita voi käyttää puolesta tai vastaan. Niistä saa kuvan, että sinulla joko ei ole henkilökohtaisesti asiasta varmaa mielipidettä, tai sitten et halua sitä kertoa. Ainoa viittaus siihen, että kallistuisit vähäsen johonkin suuntaan, on tämä: 

Mielestäni meidän kirkkomme suurin ongelma virkakysymyksessä on se, että miehestä ja naisesta yritetään tehdä samanlaisia. Yhteiskunta harrastaa sitä jo valmiiksi ihan tarpeeksi, joten kirkko voisi korostaa sitä, miten hienoa on, kun Jumala on luonut miehen ja naisen erilaisiksi ja toisiaan täydentäviksi. Niin kuin perheessä isä ja äiti täydentävät toisiaan omilla lahjoillaan ja vahvuuksillaan, myös seurakunnan kuuluisi olla perhe, jossa on isä ja äiti. Tätä voisi julistaa sillä, että olisi isän ja äidin virat, joihin ei vastakkaisella sukupuolella ole asiaa.

Tästä voitaisiin päätellä, että mielestäsi (korjaa jos tulkitsen väärin) papin virka kuuluisi miehille, ja vastaavasti jokin muu virka naisille. Tästä tulee kuitenkin mielenkiintoinen ajatusleikki. Mikähän olisi se virka, mikä ei kuulu miehille? Ei liene sellaista tulkintaa vielä tähän mennessä tehty mistään seurakuntavirasta, että sitä saisi hoitaa vain nainen.

Tämä on kuitenkin siis tulkinta tuosta ylle laittamastani lainauksesta. Olet yleisesti ottaen kuitenkin hyvin suorasanainen monissa muissa asioissa, joista on vääntöä, kuten eronneiden avioitumisessa uudelleen (jep, siis olen se sama Anniina kuin siinä äskeisessä avioliittokeskustelussa).

Onko niin, ettei sinulla ole lukkoon lyötyä kantaa papin sukupuoleen? Tai ei siis ollut ainakaan tuolloin 12 vuotta sitten kun tämä keskustelu aloitettiin? Etsin siis nyt sinulta suoraa vastausta kysymykseen: saako nainen olla pappi vai ei? Toki hyväksyttävä on myös vastaus, ettei sinulla ole yksiselitteistä mielipidettä.

Toinen asia samaan liittyen. Sanoit kyllä, että naisten opetuskielto ei voi tarkoittaa kaikkea puhumista seurakunnassa, koska samassa yhteydessä mainitaan muun muassa profeetat, joissa on myös naisia. Mutta jos puhutaan ihan suoraan opettamisesta, niin miten tämä tulee tulkita: Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. (1. Tim. 2:11-12)

Eikö tähän vedoten pitäisi kieltää naisia toimimasta myös esimerkiksi evankelistoina tai Raamattuopettajina, koska silloinhan he päätyvät nimenomaan opettamaan? Eihän julistaminen tai Raamatunselittäminen ole mitään ilmestystä tai profetointia tai kielilläpuhumista ja sen tulkintaa, vaan nimenomaan ihan suoraa opettamista. En ihan pääse selvyyteen siitä, miten tästä opetuskiellosta on päädytty kieltämään pelkästään naisten pappeus, sillä opettamista on paljon laajemmalti kuin vain se seurakunnan pappina toimiminen. Naisevankelistoja ja vastaavia on kuitenkin ollut iät ajat monissa kirkkokunnissa, myös jo menneinä aikoina, kun naisten pappeudesta ei ollut vielä edes puhetta. Kaiken kukkuraksi monet naispappeuden kieltävät naiset itsekin kyllä saattavat julistaa ja opettaa seurakunnassa. Ja opetuksen kohteena on silloin myös siis miehiä jotka siellä kuulijoina istuvat, vaikka tuossa sanotaan, ettei nainen saa opettaa eikä hallita miestä.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili
Hei Anniina,

Ihan oikein olet viestiketjua lukenut. Olen tietoisesti valinnut tämän aihepiirin äärellä ottamasta kantaa suuntaan tai toiseen. Syy on ollut suurimmaksi osaksi se, että tuolloin ensimmäisiä vastauksia kirjoitellessani minä olin vahvasti perinteisen virkanäkemyksen kannalla. Olisin tietysti silloinkin jo voinut oman mielipiteeni sanoa, mutta rehellisesti sanottuna pelkäsin liikaa. Oletin hyvin vahvasti, että vanhoillisilla mielipiteillä tulee lynkatuksi, ja sen vuoksi halusin kirjoittaa siten, etten olisi mihinkään suuntaan kärjekäs.

Nykyisin mielipiteeni on muuttunut epävarmemmaksi. Sekin toki voi aiheuttaa pahaa verta niin vanhan kuin uuden virkakäsityksen ihmisissä, jotka ajattelevat, ettei tässä kysymyksessä ole mitään epäselvää. Mielipiteitä jakavassa kysymyksessä käy helposti niin, että vihollisiksi lasketaan kaikki, jotka eivät ole vankasti samaa mieltä.

Nettipapin palstaa mainostaessani olen käyttänyt lausahdusta: "Myös vaikeille kysymyksille", joten haluan nyt henkilökohtaiselta tasolta avata sitä, miksi pidän kysymystä edelleen vaikeana.


"Viimeinen askel on otettava yksin"

Minut valittiin 15 vuotta sitten pappisvihkimysryhmästämme pitämään uunituoreen papin puhe piispan talossa. Muistan vieläkin, mikä oli puheeni pointti. Kiitin opettajia, kristillisiä esikuvia, sukulaisia ja ystäviä kaikesta siitä tuesta, jota matkan varrella olimme saaneet. Samalla pohdin sitä kipuilua, että ei ole olemassa niin läheistä ihmistä, joka voisi tuon viimeisen askelen - päätöksen vihkimyksestä - ottaa yhdessä papiksi vihittävän kanssa. Se on otettava itseä tutkien Jumalan edessä.

Nuo ajatukset heijastivat pitkälti sitä polkua, jota olin itse kulkenut. Olin armeijan jälkeen lähtenyt opiskelemaan nuorisotyönohjaajalinjalle, mutta ajatukseni ei ollut koskaan ryhtyä kirkon töihin. Koin, että minulla ei ollut siihen kutsumusta eikä Jumalan antamaa lupaa. Opiskelin vain oppiakseni lisää Raamatusta. Ajattelin silloin, että kutsumus tarkoittaa jotakin yliluonnollista kokemusta, jonka avulla Jumala kutsuu ihmisen hänen viinitarhansa työhön.

Käsitykseni kutsumuksesta on sittemmin laajentunut. Sisäisen palon ja kutsumuksen tunteen sijasta paljon merkittävämmiksi näkökulmiksi ovat minulle nousseet seurakunnalta tuleva kutsu ja Jumalan Sanan antama valtuutus. Seurakunnan paimenien kohdalla Raamattu ei näet painota sitä, kokeeko ihminen sisäisen kutsun, vaan onko hän kokemastaan palosta huolimatta tehtävään sopiva. Suurta viisautta osoitti pappisasessori, joka kysyi meiltä vihkimykseen valmistautuvilta kokelailta, kuinka monta kohtaa muistamme ulkoa tästä listasta:

Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan. (1. Tim. 3:1-7)

Aika monen kohdan äärellä olen kokenut vihlaisuja ja parannuksen teon tarvetta. Lisäksi lista alkaa sanoilla: "joka pyrkii". Varsin usein törmään tilanteeseen, jossa nuoria teologeja sen kummemmin kyseenalaistamatta puhutellaan ajatuksella: "Jumala on teidät kutsunut". Varmaa on se, että Jumala on kutsunut jokaisen kristityn rakentamaan kristillistä seurakuntaa omalla paikallaan. Mutta minun mielestäni vastuu työtehtävän valinnasta on silti ensisijaisesti tehtävään pyrkivällä ihmisellä. Tämä ajatus oli myös mielessäni, kun piispantalossa pohdin yksin otettavaa viimeistä askelta.

Päätöksentekoani ei helpottanut se, että olin lukenut suhteellisen paljon Raamattua, ja koin muutaman kohdan hyvin velvoittavana ja omakohtaisena. Hesekielin kirjassa alleviivataan, miten vastuullinen tehtävä on Jumalan Sanaa julistavalla profeetalla:

"Ihminen, minä olen pannut sinut Israelin kansalle vartijaksi. Kun kuulet suustani sanan, sinun tulee varoittaa heitä minusta. Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta eikä hän silti luovu jumalattomuudestaan, ei käänny pahoilta teiltään, hän kyllä kuolee syntiensä tähden mutta sinä pelastat elämäsi." (Hes. 3:17-19)

Vaikka Vanhan testamentin profeetta ei ole sama asia kuin kristillisen seurakunnan paimen, opettamisvastuun suhteen tilanne näyttää olevan sama:

"Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin." (Jaak. 3:1)

Pappisurallani on monta vaihetta, jotka haluaisin elää uudelleen ja toimia niissä tilanteissa oikein. Valitettavasti en voi. Vielä valitettavampaa on se, että sellaisia hetkiä on myös runsaasti edessä. On helppo käyttää sanoja sivaltaen, mutta vähintään yhtä helppo on väistää paimentamisen vastuuta, joka virkaan sisältyy. Sen vuoksi en ole koskaan sanonut kenellekään: "Sinun kannattaisi lukea papiksi tai johonkin muuhun seurakunnan virkaan." Olen vastannut kysyttäessä, millaista työ on. Olen antanut vinkkejä opiskeluun ja kertonut seurakuntatyöstä. Mutta en anna valmiita vastauksia enkä aio ottaa vastuulleni sitä, että olen jonkun ihmisen ohjannut seurakunnan työntekijäksi.

En anna myöskään valmiita vastauksia papin sukupuoleen liittyen. Jos asia olisi täysin yksiselitteinen, uskaltautuisin ehkä antamaan. Kysymys on sen verran monitahoinen, että Suomen kristittyjen joukossa - joko kirkon sisällä tai sen ulkopuolella - tulee aina olemaan vakaumuksensa takana seisovia kristittyjä, jotka ajattelevat pappisvirasta keskenään päinvastoin. Sen, joka tahtoo seurakunnan paimenen virkaan, täytyy olla sinut vakaumuksensa kanssa niin, että voi sotimatta ja levollisesti kohdata vastakkaisella tavalla ajattelevia. Siksi pyrin yleensä vain pöyhimään aihetta ja antamaan monisäikeisestä asiasta eri näkökulmia.

Minulla oli aikanaan omat kipuni monellakin eri sektorilla. Virkakysymyksen suhteen kipuilin sen vuoksi, että olin opiskellut sekä nuorisotyönohjaajaksi että teologian maisteriksi vahvasti perinteistä virkakäsitystä puoltavissa herätysliikeympäristöissä. Näissä liikkeissä ja järjestöissä ajateltiin ainakin epävirallisesti, että yhteistyö naispappien kanssa ei ollut sallittua. Kävin ennen vihkimystäni tapaamassa arvostamaani teologian tohtoria, joka ei tehnyt alttariyhteistyötä naispappien kanssa. Kysyin, olenko väärässä ja onko minulla oikeutta ryhtyä papiksi, kun minun mielestäni yhteistyön tekemisessä ei ole mitään ongelmaa. Suurella viisaudella hän keskusteli kanssani kauan. Suurella viisaudella hän jätti yksiselitteisen vastauksen antamatta.

Jokainen kristitty tarvitsee toisia kristittyjä, ja jokainen pappi tarvitsee paljon tukea työhönsä. Silti jotkut askelet täytyy ottaa yksin. Ainoa täysin varma asia, jonka osaan sanoa on se, että seurakunnan paimeneksi pyrkivä ei saa valmistautumisvaiheessa sivuuttaa vaikeita kysymyksiä. Jos ne alkavat vaivata myöhemmin, kipuilu on siinä vaiheessa suurempaa. Kipu synnyttää helposti kiusauksen käsitellä monisäikeistä kysymystä yksioikoisesti.

Jatkankin vastaustani seuraavassa viestissä pohtien sitä, miksi yksiselitteisyyteen pyrkiminen ei ole aina kovin hyvää ja rehellistä teologiaa.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili
YKSISELITTEISEN VASTAUKSEN RATKAISUKAAVA

Kirkolliseen päätöksentekoon vaikuttaa kolme suurta kokonaisuutta.
1. Kristillinen perinne ja päätöksenteko
2. Raamattuteologia ja oppi
3. Vallitseva kulttuuri ja yleinen mielipide

Jos nämä kokonaisuudet päätyvät samaan lopputulokseen käsittelyssä olevan asian suhteen, ei tarvita edes mitään päätöksiä. Todennäköisesti silloin asiaa ei ole koskaan edes päätettäväksi otettukaan, koska kaikki ovat aina olleet samaa mieltä.

Kuitenkin kolmikenttämalleissa käy yleensä niin, että kaksi näkökulmaa vahvistaa toinen toistaan ja kolmas jää niiden jalkoihin. Esimerkiksi jos kristillinen perinne ja raamattuteologia lyövät kättä, päädytään konservatiiviseen virkakäsitykseen. Tällöin vallitseva kulttuuri ja yleinen mielipide saavat korvilleen, koska Raamattua tutkitaan siitä näkökulmasta kuin sitä on historiassa useimmin tulkittu.

Jos taas raamattuteologia ja vallitseva kulttuuri yhdistetään, päädytään nykyiseen virkakäsitykseen. Kirkollinen perinne nähdään ummehtuneeksi tai parhaimmillaankin vain aikansa kuvaksi, koska Raamattua tutkitaan nykyisestä ajattelutavasta käsin.

Virkakysymys on ollut polttava puheenaihe siksi, että nämä kolme kokonaisuutta saavat jokaisella kristityllä väistämättä eri painoarvot. Kolmion kulmia eri tavoin painottaen päädytään aina keskenään erilaisiin lopputuloksiin. Virkakysymyksen äärellä käydyssä kivuliaassa päätöksenteossa on kyllä tuotu aika hyvin eri näkökulmia samaan keskustelupöytään ja yritetty tehdä kompromisseja. Silti keskustelu on jäänyt elämään, koska mikä tahansa päätös on kirkkohistorian eri vaiheissa tehtykin, kaikki osapuolet eivät ole olleet tyytyväisiä valittuihin painotuksiin.


YKSISILMÄISESTI PAINOTTUNEITA RATKAISUYRITYKSIÄ

Todella pahasti keskustelu jää hiertämään silloin, jos yksimielisyys pyritään runnomaan läpi ylikorostamalla yhtä näkökulmaa ja jyräämällä muut. Tällöin eri näkökulmien välinen aito jännite ja kipuilu sivuutetaan. Parhaimmillaankin saadaan aikaiseksi vain kuvitelma yksimielisyydestä, jos eri tavalla asiaa katselevat ihmiset kokevat tilanteen mahdottomaksi ja vetäytyvät hiljaisuuteen. Olen kerännyt tähän muutamia esimerkkejä ongelmallisista lähestymistavoista:


1. Kristillinen perinne ja päätöksenteko

"Asia on päätetty. Nyt pulinat pois!"

Nykyistä virkakäsitystä perustellaan usein toteamalla, että asiasta on tehty selkeä hallinnollinen päätös. Ja onkin itsestään selvää, että päätöksen täytyy antaa oikeus päätöksen mukaiseen toimintaan. Päätös ei kuitenkaan voi koskaan tarkoittaa teologisen keskustelun tai eri tavalla ajattelevien vaientamista.

Suomen kirkossa naispappeus hyväksyttiin vuonna 1986. Päätös oli myönteinen. Asiasta oli päätetty myös vuosina 1963, 1976 ja 1984. Joka kerta päätös oli kielteinen. Myönteistä päätöstä ei koskaan olisi tullut, jos kirkolliseen päätöksentekoon olisi suhtauduttu jo ensimmäisen päätöksen jälkeen ajatuksella: "Asia on päätetty. Nyt pulinat pois!"

Mielenkiinnolla seuraan, käykö samoin nyt kiivaana vellovassa parisuhdekeskustelussa. Olemassa olevaan kirkon näkemykseen ajetaan muutosta ja osa papistosta toimii kulisseissa vastoin virallista päätöstä. Veikkaan, että jossain vaiheessa käyttöön tulee ajatus: ”Asia on päätetty. Nyt pulinat pois!”, mutta sitä en vielä tiedä, missä vaiheessa se tapahtuu ja kumpi osapuoli ajattelee, että hänellä on oikeus näin sanoa.

”Suuret kirkkokunnat ovat asiasta yksimielisiä”

Perinteistä virkakäsitystä on varsin loogista perustella vetoamalla kristillisen kirkon pitkiin perinteisiin ja tulkintamalleihin. Kirkon tehtävä on olla ”maailman” vastavoima ja edustaa opillisesti tiettyä muuttumattomuutta. Kirkko on myös säilyttänyt joitain uskonnollisia tapoja historiassaan varsin pysyvinä. Virkakysymyksen suhteen kristittyjen enemmistöä edustavat katolinen ja ortodoksinen kirkko eivät ole aloittaneetkaan pohdintaa pappisviran laajentamisesta kummallekin sukupuolelle.

Ongelmana tässä perustelussa on se, että sitä käyttävät eniten perinteiseen virkanäkemykseen vetoavat herätysliikkeet, jotka ovat toisaalta olleet perinteisesti myös kovimpia katolisen ja ortodoksisen kirkon kriitikoita. Jos vihollinen yhtäkkiä otetaankin liittolaiseksi, uskottavuus ontuu ja tarkoitushakuisuus loistaa liikaa läpi.


2. Raamattuteologia ja oppi

”Mahdollisimman tiukka oppi on eniten oikein”

En ole kuullut kenenkään käyttävän tuollaista lausetta, mutta välillä koen joidenkin kristittyjen ajattelevan niin. Olin 13-vuotias, kun pappisvirka avautui naisille. Hämärästi muistan jo keskustelun alkua, mutta ainakin vuosien varrella olen nähnyt seuraavanlaista kehitystä.

Aluksi keskusteltiin siitä, onko naispappeus oikein. Hyvin pian kuvioon tuli myös ajatus siitä, onko yhteistyön tekeminen naispappien kanssa oikein. Luterilaisen opin mukaan sakramentti nähtiin pyhäksi riippumatta sen toimittajasta, joten pohdinnan kärki olikin siinä, onko yhteistyö hyväksynnän osoittamista väärälle virkakäsitykselle.

Yhä enemmän olen tunnustuksellisten luterilaisten piirien suunnalta alkanut kuulla pohdintoja siitä, että edes sakramentti ei olisi oikea, jos sen toimittaa väärä henkilö. Kärjekkäimmillään olen törmännyt ajatukseen, että väärä virkakäsitys voi olla suorastaan pelastuskysymys.

Olen usein Raamatun äärellä todennut: kaidalla tiellä on ojat kummallakin puolella. Harhaan voi astua liian löysästi tulkitsemalla, mutta myös liian tiukasti tulkitsemalla.

”Tämä ei ole pelastuskysymys”

Toista ääripäätä edustaa näkemys, että vain vanhurskauttamisopilla on merkitystä. Opin ja eettisten valintojen rajapinnalla kulkevista teemoista – kuten virkakysymys, sukupuolisuuteen liittyvät kysymykset, avioliittoon liittyvät kysymykset – todetaan helposti: ”Tämä ei ole pelastuskysymys, joten siitä voi ajatella monella tavalla.”

Jos ajatellaan, että vain ikuisuuteen liittyvät kysymykset ovat kristitylle tärkeitä, täytyy tässä linjanvedossa olla looginen loppuun asti. Lähimmäisenrakkaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo eivät myöskään ole uskonvanhurskauden kysymyksiä, joten nekin on tällöin jätettävä toissijaisiksi kysymyksiksi, joista voi kirkon sisällä ajatella monella tavalla.


3. Vallitseva kulttuuri ja yleinen mielipide

”Jotkut tahot haluavat oikeuden syrjiä”

Valitettavasti on ihmisiä, jotka oletettavasti vain syrjimisen innosta tai parhaimmillaankin perinteiden säilyttämiseksi sanovat kannattavansa vanhaa virkakäsitystä. Useimmin heitä tapaa some-keskustelujen palstoilla, harvimmin virallisissa tilaisuuksissa tai kirkollisessa päätöksenteossa.

Minä törmään useimmin juuri päinvastaisiin ihmisiin, jotka uskaltavat kertoa näkemyksensä vain kahden kesken ja arasti. Teologian opintojen aikana minulla oli monia opiskelukavereita, jotka puhuivat virkakäsityksestään kuiskaten. He tiesivät, ettei heillä ollut asiaa pappisvihkimykseen eikä heidän ajatuksiaan olisi hyväksytty muutenkaan. Silti he eivät voineet joustaa, koska kokivat olevansa Jumalan edessä tilivelvollisia niistäkin raamatunkohdista, joiden konservatiiviseen lukutapaan uskomista he häpesivät sanoa ääneen.

Luin kerran lehtiartikkelin ihmisestä, joka oli eronnut luterilaisesta kirkosta, koska luterilaisen kirkon piirissä on naispappeuteen kriittisesti suhtautuvia ihmisiä. Hän liittyi sen sijaan ortodoksiseen kirkkoon. Toimittaja ihmetteli ratkaisua, koska ortodoksikirkko ei alkuunkaan hyväksy naispappeutta. Kyseinen ihminen vastasi: ”Ortodokseille tämä onkin uskonnollinen kysymys”.

Vanhan virkakäsityksen ihmisiin lyödään toisinaan leima: ”haluaa syrjiä”. Tämä on oikeastaan aika käsittämätöntä. Ensisijaisesti juuri kristittyjen pitäisi ymmärtää se, mitä tarkoittaa ”Raamattuun sidottu omatunto”. On selvää, että raamatuntulkinnallisten erojen takia voidaan vilpittömällä omallatunnolla päätyä eri ratkaisuihin. Silti syrjimisen halu ja velvollisuudentunto Sanan edessä eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

”Kirkko on moniarvoinen”

Kirkko elää entistä moniarvoisemmassa kulttuurissa. Vielä pari sukupolvea sitten elettiin yhtenäiskulttuurissa, jota ei enää ole olemassa. Siksi Kirkko ei voi toimia kaikilta osin samalla tavoin kuin ennen.

Samaan aikaan totta on ajatelma: ”Jos kirkko seuraa aikaansa, se kulkee auttamatta perässä”. Kirkon on osattava puhua oman aikansa ihmisille, mutta kirkko ei saa olla vain ajan ilmiöiden peili. Kirkon elinvoima on ainutlaatuisessa ja pysyvässä sanomassa, joka haastaa yhteiskunnan muuttumaan. Jeesuksen sanoja siitä, että kristityt elävät maailmassa muttei maailmasta on kirkossa yritetty aina kussakin ajassa soveltaa.

Tämän vuoksi on osattava olla herkällä korvalla, kun puhutaan moniarvoisuudesta. Harmillisen usein moniarvoisuus tuntuu olevan muutosvaiheen termi, jota uudemman ajattelutavan edustajat käyttävät neuvotteluvalttina. Aito moniarvoisuus ei kuitenkaan voi edellyttää vanhan ajattelumallin poistumista, koska silloin moniarvoisuus ei lisäänny, vaan ainoastaan yksi arvomaailma korvataan toisella.

Virkakysymyksessä moniarvoisuus jää teorian tasolle. Opillisesti kirkko on siinä mielessä moniarvoinen, että niin vanhasta kuin nykyisestä virkakäsityksestä on todettu, että kumpikaan ei ole harhaoppi. Vuonna 1986 laadittiin ponsi, jonka tarkoitus oli turvata kummankin näkemyksen edustajien toimintamahdollisuudet kirkossa. Seurakuntaelämän käytäntö ei nykyisellään kuitenkaan anna mahdollisuutta kahden näkemyksen rinnakkaiselolle, joten käytännössä kirkko ei tässä kysymyksessä ole moniarvoinen. Edellinen näkemys on vain korvattu uudella.


Tästä tulee kuitenkin mielenkiintoinen ajatusleikki. Mikähän olisi se virka, mikä ei kuulu miehille? Ei liene sellaista tulkintaa vielä tähän mennessä tehty mistään seurakuntavirasta, että sitä saisi hoitaa vain nainen.

Itse asiassa jopa luterilaisessa kirkossa on tehty tällainen virka. Kun naispappeuspäätös oli ensimmäistä kertaa tapetilla vuonna 1963, pappisvirkaa ei avattu naisille. Keskustelussa ilmeisesti pyrittiin jonkinlaiseen kompromissiin, kun silloin pappisviran rinnalle perustettiin vain naisille tarkoitettu lehtorin virka. Joissain hiippakunnissa yhä edelleen – joskin varsin harvoin – vihitään lehtorin virkaan naisteologeja, jotka haluavat toimia teologin tehtävissä mutta jotka eivät halua ottaa pappisvihkimystä. Seurakunnan isän ja äidin rooleja tämä virka-asetelma ei silti luonut.

Maailmalla seurakunnan ”isät” ja ”äidit” ovat yleisempi konsepti. Ainakin katolisessa kirkossa tunnetaan papit ”isinä”, munkit ”veljinä” ja nunnat ”sisarina” tai ”äiteinä”. Äiti Teresa on yksi varsin tunnettu seurakunnan äiti. En tiedä, millä tavoin näissä kirkkokunnissa seurakunnan isät ja äidit nähdään. Ehkä jotain sen kaltaista siinä voi olla, mitä nuoruuteni seurakunnan ”seurakuntasisaressa” eli diakonissassa, joka näyttäytyi minulle seurakunnan äitihahmona siinä missä ainoa pappi isähahmona.


Lainaus
jos puhutaan ihan suoraan opettamisesta, niin miten tämä tulee tulkita: Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. (1. Tim. 2:11-12)
Eikö tähän vedoten pitäisi kieltää naisia toimimasta myös esimerkiksi evankelistoina tai Raamattuopettajina, koska silloinhan he päätyvät nimenomaan opettamaan?

Tutkin omistamiani Raamatun kommentaareja. Riippumatta siitä, edustivatko ne johtopäätöksissään vanhaa vai uutta virkakäsitystä, olivat teosten kirjoittajat yksimielisiä siitä, että tuossa Timoteuskirjeen kohdassa puhutaan seurakunnan kokouksessa opettamisesta. Kyseessä on siis tuon vastaanottajaseurakunnan tilanteeseen määritelty vanha jumalanpalvelusjärjestys.

Opettaminen nähdään Raamatussa eri asiana kuin esimerkiksi Hengen vaikutuksesta syntynyt profetointi ja kielten selitys. Opettaminen näyttäisi eroavan näistä muista siinä, että opettaja ottaa vastuun kristillisen opin tulkinnasta, soveltamisesta ja valvomisesta – myös profetioiden suhteen. Vanha virkakäsitys perustuu siis raamatuntulkinnallisesti siihen ajatukseen, että miehelle on annettu vastuu toimia kristillisen opin vastuunkantajana niin perheessä kuin seurakunnassa.

Tämä ajattelumalli näkyy hyvin virkakysymyksen murrosvaiheen historiassa. Ensimmäisen kielteisen naispappeuspäätöksen yhteydessä luotiin naisille lehtorin virka, joka oli mielipiteitä jakavasti nimenomaan kristillisen opetuksen virka ja jumalanpalvelusten saarnavirka. Sen ajateltiin kuitenkin olevan pappisviran kaitsennan alla, eli jumalanpalvelusta ja oppia valvovaksi tahoksi ei määritelty lehtoria vaan liturgina toimiva pappi.

Sama ilmiö on näkynyt myös vapaiden suuntien puolella. Monissa seurakunnissa, joissa pastorin virka on avautunut myös naisille, ovat vanhimmiston virat edelleen miesten hallussa. Ajatuksena on se, että myös pastorien opetuksen ja opin valvonta kuuluu yläpuolella oleville seurakunnan vanhimmille.

Murrosvaiheen ratkaisut kuvaavat hyvin sitä kipuilua, jota on käyty raamattuteologian, kirkollisen perinteen ja vallitsevan kulttuurin ristipaineessa. Näiden kolmen näkökulman painotukset ovat muuttuneet paljon vuosikymmenien aikana. Jännitteet ja kivut eivät tule silti koskaan kokonaan poistumaan. Kirkollisen ykseyden suurin haaste on nyt aivan sama kuin se on kirkkohistorian varrella aina ollut: missä rajoissa on mahdollista hyväksyä se, että kirkon sisällä on ihmisiä kaikkien painotusten ääripäistä ja vielä enemmän jostain välimaastosta.
Marko Sagulin

Anniina

  • Vieras
Hei taas,

kiitoksia perusteellisesta selvityksestä. En ole itsekään päässyt selvyyteen siitä, mitä tästä virkakäsityksestä oikeastaan pitäisi ajatella. Minulla on myös tällä hetkellä jossain määrin tarve saada mustavalkoisia vastauksia eri kysymyksiin siitä, onko tämä oikein vai väärin, ja pappiskysymys kuuluu niihin. Pitänee opetella hyväksymään myös se, ettei kaikkiin kysymyksiin saa aina joko-tai-vastausta, vaan joskus sekä-että tai että riippuu tilanteesta.

En tullut vain naisten tehtävistä kysyessäni ajatelleeksi seurakunnan lehtorin virkaa. Minulla oli ehkä enemmän mielessä ne Paavalin luettelot seurakuntien kaitsijoista ja vastuunkantajista, ei nämä nykyiset seurakuntavirat, jotka sitä paitsi koskevat käsittääkseni vain luterilaista kirkkoa. Mietin ehkä jotakin yleisluontoisempaa siis kuin tämä naispappeuskeskustelun vuoksi Suomen kirkossa naisille räätälöity lehtorin virka. (Joka ei ilmeisesti tällä hetkellä edes ole kovin kovassa suosiossa eikä moniin seurakuntiin lehtoreita palkata, ilmeisesti käytännön syistä, koska lehtorit eivät voi toimittaa kaikkia samoja kirkon toimituksia kuin pappi. Pappi on siis "monikäyttöisempi" työntekijä kuin lehtori, vaikka koulutus on kutakuinkin sama.)

Mitä tulee muiden kirkkokuntien munkkeihin ja nunniin, niin heitä en tullut ajatelleeksi siksi, että kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta eikä eri seurakuntatehtävistä; sekä nunna että munkki on ihminen, joka haluaa omistautua Jumalalle menemällä luostariin ja sitoutumalla naimattomuuteen.

Lainaan vielä tätä kommenttipätkääsi: Ensimmäisen kielteisen naispappeuspäätöksen yhteydessä luotiin naisille lehtorin virka, joka oli mielipiteitä jakavasti nimenomaan kristillisen opetuksen virka ja jumalanpalvelusten saarnavirka. Sen ajateltiin kuitenkin olevan pappisviran kaitsennan alla, eli jumalanpalvelusta ja oppia valvovaksi tahoksi ei määritelty lehtoria vaan liturgina toimiva pappi. Sama ilmiö on näkynyt myös vapaiden suuntien puolella. Monissa seurakunnissa, joissa pastorin virka on avautunut myös naisille, ovat vanhimmiston virat edelleen miesten hallussa. Ajatuksena on se, että myös pastorien opetuksen ja opin valvonta kuuluu yläpuolella oleville seurakunnan vanhimmille.

Jokin tässä vähän ontuu. Kenen suorassa valvonnassa on esimerkiksi seurakunnasta toiseen kiertävä evankelista tai opettaja, joka on joka ilta eri paikkakunnalla? Entä jos tämä henkilö kirjoittaa opetuksistaan kirjan, kuka vastaa oppisisällöstä? Tai jos naisevankelista antaa haastattelun lehteen? Voidaan toki ajatella, että evankelista ja opettaja ovat hänet lähettäneen seurakunnan vastuulla (yleensä jokin virallinen lähettäjätaho tai taustayhteisö käsittääkseni on), ja on suotavaa, että myös se vierailun kohteena oleva seurakunta arvostelee puheet, kuten Raamatussa kehotetaan. Ja ehkä kirjankin joku oikolukee ennen julkaisemista ja kommentoi oppiakin (toivottavasti siis esimerkiksi kustannustoimittaja on mies, etteivät naisen ajatukset mene tarkistamatta eteenpäin  ;) ). Lisäksi tämä kuuliainen naisevankelista voi pyytää vaikka seurakuntansa miehiä tarkistamaan sen lehtijutunkin etukäteen, ettei tule puhuneeksi perättömiä.

Periaatteessa noin voisi olla, mutta vähän epäilen, miten paljon naisopettajien tekemisiä oikeasti valvotaan. Mutta vaikka valvottaisiin, miten se sitten siltikään suhteutuu Raamatun ohjeisiin? En pääse siitä eroon, että Paavalin puheissa kielletään naisten toimiminen opettajina ja piste. Lauseessa ei ole mitään reunahuomautusta tyyliin "nainen saa kuitenkin opettaa, jos joku mies hänen opetuksiaan valvoo". Kyllä ymmärrän, että lause on annettu tietyssä tilanteessa, kuten mainitsemissasi kommentaareissa sanotaan. Mutta kun missään päin Uutta Testamenttia ei kuitenkaan sanota, että jossain muussa seurakunnassa tai tilanteessa naisille olisi annettukin lupa opettaa seurakunnassa, edes valvottuna? Se kielletään tässä, mutta missään ei sanota, että se olisi sallittua.