Sairas vai syntinen

[Tyypperöinen]

Tiedän, nyt mennään aika heikoille jäille ja arkojen asioiden pariin. Olen kuitenkin kyllästynyt yksin pyörittelemään pääni sisällä tätä ajatuspaljoutta ja kysymysten tulvaa, enkä oikein muutakaan paikkaa keksinyt, jossa voisi "ääneen" tällaisia asioita miettiä ja ehkä jopa jonkinlaisia vastauksia saada.

Elämäni ei ole mennyt aivan putkeen ja matkanvarrella on ollut kaikenlaisia haasteita. Pahaa oloani olen oireillut syömisen kautta eli toisin sanoen olen sairastanut syömishäiriötä sen eri muodoissa kymmenisen vuotta. Nyt olen aikuinen ihminen, joka tekee edelleen työtä toipumisen eteen. Missään vaiheessa sairaushistoriaa, ei kukaan vastaantulija olisi voinut päätellä minun olevan sairas, mutta melko synkissä vesissä on kyllä tullut uitua. Nyt tilanne on parempi, minulla on hyvä terapeutti ja läheisiä tukenani. Oman hyvinvointini ja toipumiseni kannalta on tärkeää saada apua niihin asioihin, kokemuksiin ja hankaluuksiin, jotka ovat syömishäiriön taustalla. Tärkeimmät oivallukset, ratkaisut ja vastaukset löytyvät jostain hyvin kaukaa syömisoireilusta.

Uskonelämän suhteen olen kuitenkin huomannut jääväni pahasti solmuun syömishäiriöoireiluni kanssa. Sairauteni aiheuttaa minulle paljon syyllisyyttä ja tunnen itseni jollakin tavalla erityisen syntiseksi, koska en kykene suhtautumaan ruokaan normaalisti ja se on niin suuressa roolissa elämässäni. Olen kyllä kiitollinen siitä, että ruokaa on ja kaikki perustarpeet tulee tyydytettyä, mutta koen jollakin tavalla käyttäväni väärin Jumalan antamaa lahjaa. En osaa syödä säännöllisesti ja normaalisti: ahmin, paastoan ja taas ahmin... ja saatan kehoni epätasapainoiseen ja kurjaan tilaan. Tuskinpa Jumala on kovin innoissaan tavasta, jolla kohtelen kehoani, Pyhän Hengen Temppeliä.  Nykyään synnintunnustukseni keskittyvät vain siihen, kuinka olen selviytynyt syömisten kanssa. Jatkuva syyllisyyden kantaminen sairaudesta ja oireilusta turhauttaa. Miksi minun pitäisi pyydellä Jumalalta anteeksi sairauttani?! Ihan yhtä vähän olen päättänyt sairastua syömishäiriöön kuin syöpäpotilas syöpäänsä. Välillä on jopa tullut kiukuttua Jumalalle, että mitä ihmetä Hän on minulle tällaisen sairauden antanut - Jumalanhan minulta anteeksi kuuluisi pyytää. Mutta siis tiivistetysti kysymykseni on se, että miten minun tulisi Jumalan edessä suhtautua omaan siarauteeni ja onko minun todella syytä kokea syyllisyyttä ja pyydellä anteeksi oireilua? Se ei tunnu aidolta, koska tiedän, että ongelmani eivät katoa yhdessä yössä vaikka kuinka pahoillani ja synnintuntoinen olisin. Aina kuitenkin löydän itseni toistamasta samoja haitallisia kuvioita, kunnes toivon mukaan joskus hamassa tulevaisuudessa olen pikku hiljaa oppinut huomaamaan, että en enää tarvitsekaan oireiluani selvitäkseni elämästä.

Toinen asia, joka on aiheuttanut ristiriitaisia ajatuksia mieleni sisällä on kysymykset itseni hyväksymisestä ja siitä, millaisena ihmisenä minun tulisi itseni nähdä. Terapiassa tärkeitä teemoja ovat armollisuus, lempeys ja hyväksyntä. Se, että oppisi suhtautumaan itseensä vähemmän vaativasti ja ankarasti - ennemmin lempeästi hyväksyvällä tavalla. Ja oppisi luottamaan elämään ja näkemään sen valoisammin, eikä niin pelokkain silmin. Toisaalta taas Raamattu viestii vahvasti ihmisen syntisyydestä ja siitä, kuinka kaikin puolin pahoja, kurjia, huonoja ja syntisiä ihmiset ovat. Eli terapia yrittää opettaa, kuinka rakastaa itseään enemmän ja Raamattu taas opettaa, kuinka ymmärtää paremmin omat heikkoutensa, oma syntisyytensä ja oma pahuutensa. Yritähän tässä nyt sitten pitää ajatukset kasassa, mieli kirkkaana ja Jumalasuhde kunnossa.

Tekstiä pukkasi nyt sen verran runsaanlaisesti, että olisihan tämän viestin voinut pohdintapalstallekin laittaa. Halusin sen kuitenkin tänne, sillä en kaipaa mitään yleistä moralisointia, vaan papin näkemyksiä kysymyksiini ja pohdintoihini liittyen.

ps.Kaiken kokemani jälkeen, on kyllä vaikea uskoa, että Jumala todella toivoisi jonkun paastoavan hänen takiaan, sehän laittaa ihmisen mielen ja kehon aivan vikaraiteille!

[Nettipappi Marko]

Hei Tyypperöinen!

Kiitos avoimesta ja rohkeasta pohdinnasta. Elät ahdistavien kysymysten äärellä. Ulkopuolisena minun on vaikea tietää, osaanko sanoa mitään lohduttavaa. Yritän kuitenkin jotain Raamatun näkökulmia nostaa esille. Toivottavasti niistä on apua.

Sairaus ja syntisyys ovat varmaan aina linkittyneet jollain tapaa ihmisen mielessä. Jeesukseltakin kyseltiin, miten pitäisi suhtautua sairaan ihmisen syntisyyteen:

     Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen
     synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö
     vai hänen vanhempansa?" Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä
     hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan
     teot tulisivat hänessä julki." (Joh. 9:2-3)

Jeesuksen vastaus selkeästi kumoaa automaattisen synnin ja sairauden kuulumisen yhteen. Raamatussa on toki kertomuksia siitä, kuinka ihmiset ovat synnin vuoksi sairastuneet. Se on selkeästi synnin seuraus, mutta lopputulosta katsomalla ei voida päätellä alkusyytä, niin kuin opetuslapset yrittivät. Syntiin on suhtauduttava syntinä ja sairauteen sairautena.

Erityisesti sairauden keskellä ihmismieli etsii selitysmalleja ja pyörii myös vääränlaisen syyllisyyden äärellä. Ehkä siitä syystä armon ja anteeksiantamuksen sanomaa julistetaan usein myös tervehtymiseen liittyvillä termeillä sairauden keskelle.

     Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen
     meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen
     kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän
     ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet
     lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän
     kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa
     hinnalla me olemme parantuneet. (Jes. 53:4-5)

     Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne
     puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on
     voimallinen ja saa paljon aikaan. (Jaak. 5:16)

     Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa,
     vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita,
     vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." (Luuk. 5:31-32)

     Siellä ihmiset toivat hänen luokseen halvaantuneen,
     joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa,
     hän sanoi halvaantuneelle: "Ole rohkealla mielellä, poikani,
     sinun syntisi annetaan anteeksi." (Matt. 9:2)

Ihmisen syntisyys on niin läpikotaista, että aina voidaan jossitella, mistä mikin vaiva on saanut alkunsa. Erityisesti sinun kohdallasi tekee kipeää se, että suhde ruokaan ei ole niin kuin syöpä tai aivoverenvuoto, jotka tulevat jos tulevat. Periaatteessa ihminen voi itse päättää, mitä syö tai on syömättä. Siinähän se syömishäiriön taakka onkin, että kyky tehdä päätökset terveesti on heikentynyt. Kurimus on valmis, kun sairauden aiheuttamaa syyllisyyttä pakenee niihin asioihin, jotka sitä syyllisyyttä aiheuttavat.

On tärkeää, että saa sairastaa vapaasti. Tiedän tupakoitsijoita, joilla on halu päästä eroon tupakasta, mutta heitä vaikeuttaa se paine, joka tulee ulkopuolelta, kun kaverit moralisoivat tai syyllistävät jopa Raamattuun vedoten. Sinulla saattaa olla sama olo itse tehtynä. Koet, että Jumala syyllistää sinua. Ei riitä, että olet sairas, vaan olet syntisesti sairas, jolloin on pakko parantua. Tällaisella ajattelumallilla mieleen liittyvissä sairauksissa tila ei varmasti korjaannu.

Ole vapaa sairastamaan ja paranemaan sillä aikataululla, kun se tapahtuu. Toivottavasti rukous auttaa, ja Jumala parantaisi sinut nopeasti. Mutta älä missään tapauksessa koe, että sairautesi on syntiä. Raamatussa on yllättävän paljon ruokaan ja syyllisyyteen liittyviä kohtia. Ne eivät ole suoranaisesti syömishäiriöön liittyviä, mutta niissä tehdään hienolla tavalla ero tähän elämään kuuluvan kulutustuotteen ja syntisyyden välille. Ainoa kohta, jossa ne risteävät, liittyy toisten ihmisten huomioimiseen.

     Herraan Jeesukseen luottaen tiedän varmasti, ettei mikään ole
     sinänsä epäpuhdasta. Mutta jos joku pitää jotakin epäpuhtaana,
     hänelle se on epäpuhdasta. Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et
     enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia. Älä saata ruoallasi
     perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut. Älkää antako
     aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olette saaneet. Jumalan
     valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta,
     rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. (Room. 14:14-17)

     Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka
     Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat
     totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa. Kaikki, minkä
     Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään,
     kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous
     pyhittävät sen. (1. Tim. 4:3-5)

     Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan
     sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. (Saarn. 9:7)

Pahoitellen mainitsit myös sen, miten ajattelet Jumalan katsovan kieroon, kun kohtelet väärin Pyhän Hengen temppeliä. Kyseisen kohdan äärellä itse asiassa puhutaan myös ruuasta, mutta juurikin päinvastaisessa merkityksessä kuin kuvittelit. Pyhän Hengen temppelin saastuttamiseen liittyvää raamatunkohtaa käytetään usein todella väärin. Sitä siteerataan aina, kun halutaan karsia ihmisiltä pahoja ja epäterveellisiä tapoja, kuten edellä mainittua tupakointia. Raamattu itse toteaa, että Pyhän Hengen temppelin voi saastuttaa vain yhdellä tapaa, eikä se ole ruoka.

     "Kaikki on minulle luvallista" - mutta kaikki ei ole hyödyksi.
     "Kaikki on minulle luvallista" - mutta en saa antaa minkään
     hallita itseäni. Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja
     Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis
     ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on
     ruumiinkin valtias. ... Pysykää erossa haureudesta! Kaikki
     muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin
     hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen
     omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on
     Pyhän Hengen temppeli? (1. Kor. 6:12-13, 18-19a)

Toinen asia, joka on aiheuttanut ristiriitaisia ajatuksia mieleni sisällä on kysymykset itseni hyväksymisestä ja siitä, millaisena ihmisenä minun tulisi itseni nähdä. Terapiassa tärkeitä teemoja ovat armollisuus, lempeys ja hyväksyntä. ... Toisaalta taas Raamattu viestii vahvasti ihmisen syntisyydestä ja siitä, kuinka kaikin puolin pahoja, kurjia, huonoja ja syntisiä ihmiset ovat.

Teet vääränlaisen kuilun armon ja syyllisyyden välille. Minun kielenkäytössäni puhut itse asiassa enemmänkin suvaitsevaisuudesta kuin armosta. Näiden ero on mielestäni seuraava: 1. Suvaitsevaisuus on sitä, että ei ole olemassa oikeaa eikä väärää. On vain erilaisia mielipiteitä ja tapoja. On opittava hyväksymään niitä itsessä ja toisissa. 2. Armo on sitä, että on olemassa oikea ja väärä. Ja sen väärän voi saada anteeksi täydellisesti.

Suvaitsevaisuuden ja Raamatun Sanan yhdistäminen on vaikeaa. Asioiden painaminen villaisella on vaikeaa, kun Raamattua lukiessa vastaan tulee koko ajan kohtia, joissa puhutaan ihmisen syntisyydestä ja Pyhän Jumalan vaatimuksista. Jeesus onkin kaikkea muuta kuin suvaitsevainen. Sen sijaan Jeesus on täynnä armoa ja totuutta.

Kristittynä kasvamisen vaikein ja tärkein haaste on oppia tajuamaan yhä syvemmin Jeesuksen kummatkin puolet. Totuus on sitä, että Jeesus ei suvaitse mitään väärää. Päivä päivältä kuolemaansa saakka ihminen näkee omaa pahuuttaan ja raadollisuuttaan yhä enemmän, jos on itselleen rehellinen. Silloin on vaarana epäillä, riittääkö armo enää näin syntiselle ihmiselle. Siksi on päivä päivältä opittava lisää myös Jeesuksen armosta. Jumala tietää ihmisen läpikotaisin. Mikään ihmiselle paljastuva uusi synti ja raadollisuus ei ole yllätys Jumalalle. Jeesus kuoli myös niiden puolesta, vaikka ihminen ei sitä vielä itse tiennyt.

     Mutta missä synti on tullut suureksi,
     siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. (Room. 5:20b)

     Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on
     tullut etsimään ja pelastamaan. (Luuk. 19:10)

     Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
     että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme
     syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt
     meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa
     meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema
     sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan,
     paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät
     nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme
     myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet
     Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.
     (Room. 5:8-11)

Voit olla itsellesi lempeä ja armollinen vain, jos olet rehellinen myös kaikelle sille väärälle ja pahalle, mitä sinussa on. Jumala tietää jo kaiken sen, mitä sinä olet. Jeesus on jo kuollut sen puolesta. Jos Jumala sanoo jonkun asian anteeksiannetuksi, ei itsellä ole oikeus väittää muuta.

     Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
     joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
     (Sananl. 28:13)

Toki armollisuuden lisäksi on hyvä miettiä sitä itsensä hyväksymistä ja lempeyttä. En tiedä sinusta, mutta moni syömishäiriöinen on perusluonteeltaan hyvin itsekriittinen ja vaatii itseltään paljon. Toivon, että terapiassa saatte käsiteltyä niitä kysymyksiä. Suoranaisesti ei olla sitten enää anteeksiantamuksen teemojen äärellä. On vapauttavaa oppia ottamaan välillä vähän löysemmin rantein.

Kaiken kokemani jälkeen, on kyllä vaikea uskoa, että Jumala todella toivoisi jonkun paastoavan hänen takiaan, sehän laittaa ihmisen mielen ja kehon aivan vikaraiteille!

Katsot tätä tilannetta hyvinkin oman tilanteesi läpi. Sinulle en todellakaan suosittelisi paastoa, kun tarkoitus olisi löytää mahdollisimman terve ja säännöllinen tapa syödä. Siksi onkin tärkeintä tietää, että Jumala ei vaadi paastoamaan. Uuden testamentin puolella ei ole käskyä paastota. Vanhan testamentin aikana oli määrätty vain yksi paastopäivä vuodessa.

Lisäksi paasto ei ole koskaan tarkoitettu Jumalaa varten. Ihminen tarvitsee paastoa, ja sen kuuluu olla osa kristillistä elämää, jossa silloin tällöin kokonaisvaltaisesti keskitytään jumalasuhteen hoitamiseen. Vaikka käskyjä ei Uuden testamentin puolella ole, antaa Jeesus ohjeet, kuinka paastotessa on toimittava. Seurakunta paastosi ja keskittyi rukoukseen, kun koki, että se on tarpeellista ja hyödyllistä.


Toivottavasti näistä ajatuksista voi olla sinulle jotain apua. Tiivistetysti haluan sanoa, että Jumala ei syyllistä sinua sairaudestasi. On tuskallista taistella sairautensa kanssa, jos kuvittelee olevansa Jumalan vihollinen niin kauan, kunnes pääsee sairaudesta voitolle. Päinvastoin sinulla on lupa levollisesti sairastaa Jeesuksen armon varassa - ja rukoilla, että paranisit pian.