Hei Jake!
Minä en ole ehkä paras mahdollinen taho vastaamaan asiaan, mutta omalta puoleltani jotain kirjoitan. Ylipäätään en tiedä, mihin tilanteeseen kysymyksesi liittyy, mutta mahdollista on, että viittaat seurakuntamme diakonian viran täyttämiseen.
Seurakuntaviroissa pätevyys on monisäikeinen asia. Pätevyys voidaan joko mitata jonkun absoluuttisen mittarin avulla, esim. koulutuksen perusteella tai sitten tuomarilajina, esim. työkokemuksen ja aikaisempien työtehtävien sisällön suhteen. Ensimmäinen tapa on yksinkertainen, mutta ei ota kaikkia muuttujia huomioon. Toinen tapa on todellakin enemmän tuomarilaji.
Diakoniatyöstä vastaavan pastorin kanssa vaihdoin ajatuksia, mutta siitä on jonkin verran aikaa, enkä uskalla muistinvaraisesti lainata hänen sanojaan suoraan. Mielikuvakseni keskustelusta jäi, että hän halusi painottaa sitä, kuinka diakoniatyössä rinnallakulkeminenkin on asia, johon asiantuntemus ja "pätevyys" karttuvat työn myötä. Rinnalla kulkeminen ei mielestäni ole koskaan VAIN rinnalla kulkemista. Diakonian piirissä rinnalla kulkijaa kaipaava ihminen odottaa myös ammattitaitoa. Jos kuka tahansa rinnalla kulkija käy, tuskin silloin vaivaudutaan seurakunnan työmuodon piiriin. Päihdeongelmaisten auttamisessa pelkästään tukiverkoston ja yhteiskunnan auttamisjärjestelmien tunteminen on välttämätöntä myös diakoniatyöntekijöille. Empaattinen kuuntelu on aina tarpeellista, mutta päihdeongelmainen hakee jotain enemmän, kun hän kolkuttaa diakoniatyöntekijän ovelle.