Tervehdys, Vierailija!
Pahoittelen, että olet joutunut odottamaan vastaustani pitkään. Jos olen yhdistänyt henkilöt oikein, olet jopa kasvotusten muistuttanut minua tästä kysymyksestä. Nyt on ollut vähän niukalti aikaa nettipapitukseen, vaikka tekisi niin kovasti mieli käyttää tähän aikaa oikein kunnolla. (Ja yksi taktinen vinkki: Nostit viestiä ketjussa ylöspäin, jotta huomaisin sen. No se kyllä toimi, ja siksi halusin vastata. Mutta periaatteessa aloitan aina vanhimmasta kysymyksestä, joka on vielä vastausta vaille.) Mutta se johdannosta. Etpä helppoja kysynyt, et.
Jos Jumala on tarpeeksi m*lkku (ilmaisukin siis käännetty suoraan alkuperäisen kirjoittajan postauksesta)
a) Luodakseen meidät epätäydelllisiksi
b) Syyttääkseen meitä siitä millaiseksi Hän meidät loi
c) Lähettääkseen meidät helvettiin iankaikkisuudeksi syyksilukien epätäydellisyytemme.
Jos asia esitetään näin, niin kyllähän se epäreilulta tuntuu. Olen välillä hieman hidas filosofisissa kysymyksenasetteluissa - jollainen tämäkin on - enkä heti osannut sanoa, mikä tässä päättelyketjussa tökkii. Hetkisen miettimisen jälkeen taustalta kuitenkin paljastuu perinteistäkin perinteisempi uskon kriitikkojen ajatuskuvio: Määritellään asiat itse ottamatta huomioon sitä, mitä Raamattu oikeasti sanoo. Hän tekee raflaavan päättelyketjun, mutta perusoletukset eivät ole ne, jotka Jumala itse Raamatussa määrittelee. Niistä on saatu vain erittäin lähelle Raamatun asioiden kuuloiset, joten ilman paneutumista itselle tulee sellainen Da Vinci -koodireaktio: onko siis kaikki huijausta. Mutta ei ole. Tässä minun vastaväitteeni:
a) Jumala loi ihmisen täydelliseksi. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi
hän loi heidät. ... Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja
tuli aamu, näin meni kuudes päivä. (1. Moos. 1:27, 31)Jos ihminen pitää kykyä ja mahdollisuutta synnin tekemiseen epätäydellisyytenä, niin se on ihmisen ongelma. Jos Jumala itse on todennut, että hänen luomistyönsä on hyvää - ja varsinkin omaksi kuvaksi luomansa ihminen on sitä - niin ihmisen vastaväite on aika ponneton. Tottakai on vaikea selittää, mistä pahuus on Jumalan hyvään maailmaan tullut, mutta silti mahdollisuus pahan tekemiseen on filosofisesti paljon kehittyneemmän olennon merkki. Ei voi olla täydellinen, jos puuttuu jokin ominaisuus - esimerkiksi mahdollisuus tehdä pahaa. Ilman muuta Jumala olisi voinut luoda robottikoiran, jonka ohjelmoinnista puuttuu mahdollisuus huonekalujen pureskelemiseen ja matolle pissimiseen, mutta jostain käsittämättömästä syystä koiraihmiset pitävät elävää koiraa parempana. Näin Jumalakin on nähnyt hyväksi, että hyvään luomistyöhön kuului mahdollisuus palvella Jumalaa tai olla palvelematta. Kyllä minäkin kuvittelisin, että olisi kivempi, että puoliso rakastaa omasta tahdostaan eikä vasta hypnotisoituna.
b) Jumala ei syytä ihmistä siitä, millaiseksi hän ihmisen loi.Jatkan koiraesimerkkiä: Miksi koiranomistajat kouluttavat koiria ja joskus jopa moittivat niitä, kun ne tekevät toisin kuin on opetettu? Miksi pitää ottaa koira, jos ei kerran olla tyytyväisiä siihen, mitä ne luonnostaan ovat? Jumala ei syytä ihmistä siitä, että loi hänet sellaiseksi, että syntiin lankeaminen on mahdollista. Sehän oli osa hänen täydellistä luomistyötään. Syytös on siinä lopputuloksessa, johon ihminen saattoi itsensä ja jälkeläisensä omilla valinnoillaan:
Herra Jumala kysyi: "Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta,
josta minä kielsin sinua syömästä?" ... Ja miehelle hän sanoi: - Koska teit niin kuin
vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin ...".
(1. Moos. 3:11, 17a)c) Ihminen ei joudu helvettiin epätäydellisyytensä vuoksiVaikka esimerkiksi noiden alkuperäisten väitteiden kirjoittajan mielestä nuo kaksi edellä olevaa ajatuskulkua eivät tunnu loogisilta, niin tämä viimeisin on siitä huolimatta väistämätön. Jumala ei missään vaiheessa ole ajatellut, että ihminen pelastuu tekojen ansiosta. Kun hän loi ihmisen sellaiseksi, että hänellä on mahdollisuus valita synti, hän tiesi, miten tulee käymään. Luomistyön taustalla on tällaisia erittäin tärkeitä asioita:
Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella
vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille
antamalla meille Kristuksen Jeesuksen ja joka nyt on tullut julki, kun meidän Vapahtajamme,
Kristus Jeesus, on ilmestynyt. Hän on kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja
katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin. (2. Tim. 1:9-10)
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut
meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman
luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia
Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät
yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. (Ef. 1:3-5)
Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään
katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman
karitsan, kalliilla verellä. Hänet oli valittu jo ennen maailman perustamista, ja nyt aikojen
lopulla hänet on tuotu julki teitä varten. (1. Piet. 1:18-20)Kukaan ei joudu helvettiin epätäydellisyytensä vuoksi.
Kukaan ei joudu helvettiin jonkun pikkurikoksen vuoksi.
Kukaan ei joudu helvettiin esimerkiksi aviorikoksen tähden.
Kukaan ei joudu helvettiin edes kansanmurhan vuoksi.
Syy helvetin tuomioon on paljon suurempi:
Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden
tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan
mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta,
jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:28-29)Ihminen, joka syyttää Jumalaa epäoikeudenmukaiseksi, kun tämä muka lähettää ihmisiä helvettiin oman luomistyönsä varjolla, ei ole tajunnut mitään siitä, mikä on Raamatun pääsanoma. Jumala toki antoi ihmisille kyvyn tehdä pahaa. Ja se aiheuttaa aina paljon kärsimystä maailmassa. Mutta sillä varjolla ei saa syyttää Jumalaa tyranniksi, joka piinaa ihmisiä mielellään helvetillä. Ainoa järkevä keskustelunaihe tämän tiimoilta on mielestäni se, että onko tämä hyvä systeemi, jonka Jumala on kehittänyt. Onko järkeä siinä, että on pahaan kykeneviä ihmisiä, jotka saavat syntinsä anteeksi armosta, Jeesuksen tähden? Vai pitäisikö mieluummin olla robottikoiria, jotka tahdissa haukkuvat silloin, kun ohjelma niin sanoo? Itse syyllistyn nyt pahaan kärjistykseen ja ironiaan, mutta minä tosiaan pidän tätä Jumalan systeemiä parempana.
Tästähän päästäänkin mukavasti laajentamaan: ... miksi tällainen -epätäydelliseltä työltä näyttävä- ratkaisu puutarhurin kohdalla?
Taisinkin jo vastailla tähän jatkokysymykseen tuossa väitteiden kommentoinnissa. Mutta sanon vielä oman mielipiteeni: minun mielestä työ ei näytä epätäydelliseltä. Kyllähän rivitalo näyttää epätäydelliseltä, jos mielessä oli etukäteen kuva kerrostalosta. Jos lähdetään siitä oletuksesta, että ihmisten kuuluu pelastua elämällä täydellisesti, niin ei tämä Raamatun malli tosiaan sitä muistuta. Mutta jos katsotaan niitä rakennuspiirustuksia, jotka Jumalan suunnittelupöydällä ovat, niin tämä kuviohan on juuri sellainen.