Kirjoittaja Aihe: Miten suoriutua elämästä  (Luettu 5248 kertaa)

Suorittaja

  • Vieras
Olen luonteeltani suorittaja, hyvillä suorituksilla ja itseni "piiskaamisella" saan itseni kelpaamaan itselleni (ja oletettavasti muille ihmisille).

Löydän kivan harrastuksen, mistä en ota paineita... Menee pari kertaa ja päätän painaa täysillä, jotta en ole ainakaan huonompi kuin muut.

Menen uimahalliin huvikseni polskuttelemaan ja kohta huomaan laskevani altaan mittoja ja asettavani itselleni tavoitteen, mihin pääsemiseksi täytyy todella ponnistella.

Nyt kun aloin enemmän uskovaiseksi kuin ennen, huomaan suorittamisen hiipivän matkaan mukaan. Olenko rukoillut tarpeeksi, olenko ollut päivän aikana tarpeeksi hyvä ihminen, olenko tehnyt niin vakavaa syntiä, että Jumala ei hyväksy minua ja joudun helvettiin. Olenko tänään tarpeeksi pitänyt mielessä, mitä/miten Jumala haluaa minun toimivan?

Mietin, miten voin hyvittää pahat tekoni, joita kuitenkin tahtoen tai tahtomattani teen. Miten pidän itseni kurissa ja Herran nuhteessa, että selviäisin edes yhdestä päivästä kunnialla ja hyväksyttävästi.

Miten olla riittävän hyvä ihminen? Mikä on tarpeeksi?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Hei Suorittaja!

Minulla on ollut aikaisempaa tiukempi työputki, eikä rauhallista aikaa ole siunautunut Nettipapin töihin. Pahoittelen, että olet joutunut odottamaan vastaustani.

Kirjoittamasi asiat kuulostavat hyvin tutuilta. Tunnistan monissa kirjoittamissasi kohdissa omia luonteenpiirteitäni. Suorittaminen ja suoriutuminen ovat asioita, joiden läpi itsekin katselen monesti maailmaa ja esim. harrastuksiani.

Kaikissa luonteenpiirteissä on puolensa. Pikkutarkat suorittajat saavat asioita aikaiseksi, mutta ahdistuvat ja stressaavat helposti. Suurpiirteiset ja tunteen läpi elämää katselevat ihmiset elävät monenlaisia mielenmaisemia, osaavat ottaa rennostikin, mutta eivät välttämättä ole aina edes niin tehokkaita kuin itse haluaisivat. Kaikissa luonteissa on erinomaisia etuja mutta myös haasteita.

Tärkeintä on oppia tuntemaan ja tunnistamaan itsessään piirteitä, jotka ovat oman sielunmaiseman synnyttämiä ajatuksia eivätkä esimerkiksi ulkopuolelta tulleita vaatimuksia. Nuorison piirissä tapaan ihmisiä, jotka sivusta katsoen näyttävät erittäin sosiaalisilta ja suorastaan joukon keskipisteiltä. Silti osa heistä saattaa sosiaalisessa mediassa avautua yksinäisyydestään. Silloin tekee mieli puhua ihmisen "sisäisestä yksinäisyydestä". Hän kokee itsensä yksinäiseksi, vaikka ulkopuolisilla mittareilla mitattuna asia on suorastaan päinvastoin. Samoin sisäsyntyiselle suorittajalle on vaikea sanoa: "ota välillä vähän rennommin". Suorittaminen kumpuaa sisältä.

Ihmiselämä on monella tapaa joukkuelaji. Jos lähden juoksulenkille tai pyöräilemään, huomaan helposti kilpailevani edellisiä pyörälenkin keskinopeuksia tai juoksuaikoja vastaan. Mutta jos pelaan lentopalloa tai lenkkeilen kaverin kanssa, keskityn yhteiseen tekemiseen ja itse lajiin enemmän kuin tulokseen. Tai jos (ja kun) innostun kilpailemaan frisbeegolfissa kavereiden kanssa, on kyse kilpailusta, muttei niin paljon oman sisäisen suorittajan palkitsemisesta.

Hengellisessä elämässä toimivat mielestäni samat lainalaisuudet. Kun terve hengellinen kilvoitus alkaa lipsahdella Jumalan edessä suorittamisen puolelle, kaikkein paras lääke on olla tekemisissä muiden uskovien kanssa. Ystävyyssuhde toiseen ihmiseen ei ole kilpailua tai suorittamista vaan suhde. Samoin usko Jumalaan ei ole suorittamista vaan henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Toisten uskovien kanssa eläminen on hyvä tapa palauttaa tämä asia mieleen.

Suorittajan on hyvä muistaa, että Jeesus rinnasti oikean jumalasuhteen isän ja lapsen suhteeseen. On toki olemassa hyvin epäterveitä perhesuhteita, jotka heijastuvat myös käsityksiin jumalasuhteesta. Keskimäärin on kuitenkin helppo ymmärtää, kuinka ihmissuhteessa oleellista on keskinäinen luottamus, hyvät välit ja avoimuus - eivät suoritukset tai mittarit tai ansiot.

     Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi
     teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen,
     joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me
     huudamme: "Abba! Isä!" (Room. 8:15)

     Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen,
     jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde
     taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että
     hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään
     vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.
     Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte,
     ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
     (Ef. 3:14-17)


Suorittaja miettii hyvin helposti, onko Jumala tyytyväinen rukoukseni ja raamatunlukuni määrään. Kirkossa käymisen tiheyttä tulee tarkkailtua, kuten muitakin hyviä kristillisiä harrasteita ja tekoja. Kaikessa tekemisessä ja tekemättä jättämisessä tulee yhä uudelleen käytyä Jumalan tuomioistuimen edessä tekemässä tiliä, nollaamassa syntilaskuria ja aloittamassa jälleen uudelleen alusta. Siihen uupuu.

Käytännössä tästä ahdistavasta kierteestä on ulospääsyteitä kaksi. Ensimmäinen on totaalinen uupuminen ja katkeaminen, jolloin oman luonteen vastaisesti joutuu tunnustamaan, ettei enää ihan oikeasti pysty täyttämään niitä vaatimuksia, joita itselleen on asettanut - ja joista on luullut, että ne ovat Jumalan asettamia.

Toinen tapa on vaikeampi ja hitaampi, mutta parempi. Toisten ihmisten kanssa sekä Raamatun ja rukouksen äärellä on vain lähdettävä kasvamaan Jumalan tuntemisessa. Ahdistuksen ja suorituksen ajat näyttäytyvät monesti jälkikäteen "Jumalan kouluina", jotka ovat kipuilujen kautta vieneet syvempään synnin ja armon tuntemiseen.

     Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus
     tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut
     suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
     Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan,
     niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään,
     koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut
     meille vanhurskauden. (Room. 5:20-21)


En aio sanoa sinulle, että "keskity vaan armoon" tai "ei kukaan pelastu omilla teoillaan". Kunnon suorittaja sulkee korvansa, kun hänen näkökulmastaan Raamatun selvät lain vaatimukset yritetään ohittaa jotenkin oikotietä. Siinä olet aivan oikeassa, että Raamatussa on tiukkoja vaatimuksia. Jeesus latoo tiskiin välillä sellaisia sanoja, että niiden edessä on tosi vaikea olla.

Haluan sanoa sinulle: "Hienoa! Osaat jo toisen puolen kristillisestä elämästä! On aika opetella myös sen toinen puoli." Koska olet suorittaja, sinun täytyy osata siis suorittaa kaikki. Rukous, Raamatun lukeminen, kirkossa käyminen ynnä muut vastaavat ovat meille annettuja tehtäviä, jotta kasvaisimme uskossa. Monet muut Raamatun käskyt on annettu, jotta itsellämme ja läheisillämme olisi hyvä olla. Mutta kaiken tämän tehtyäsikin olet vielä puolimatkassa. Yksi teko puuttuu.

     He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme
     olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa
     häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."
     (Joh. 6:28-29)

     Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille
     uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on
     Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei
     kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)


Kun suorittaja lukee Raamattua, silmiin tarttuvat aina helpommin vaatimukset. Armon vakuutusten ympäriltäkin ensimmäiseksi tulee luettua erilaiset "lisäehdot", jotka tuntuvat vähentävän armon osuutta. Jumala haluaa kahta asiaa: 1. Lepoa ja armoa Jeesuksen sovitustyössä 2. Kilvoittelua ja Jumalan tahdon noudattamista elämässä. On vain kauhean vaikea elää näitä yhtä aikaa todeksi sekoittamatta niitä keskenään. Suorittaja näkee jälkimmäisen osan, suurpiirteinen ihminen ensimmäisen.

     Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta
     saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole
     ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee
     jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen
     uskonsa vanhurskaudeksi. (Room. 4:4-5)


Niinpä ajattelin hyvin tiiviisti vastata kysymyspatteristoosi:

Mietin, miten voin hyvittää pahat tekoni, joita kuitenkin tahtoen tai tahtomattani teen.

Et mitenkään.

     Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus
     kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.
     (Room. 5:6)


Lainaus
Miten pidän itseni kurissa ja Herran nuhteessa, että selviäisin edes yhdestä päivästä kunnialla ja hyväksyttävästi.

     Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?
     Siten, että noudattaa sinun sanaasi.
     (Ps. 119:9)


Lainaus
Miten olla riittävän hyvä ihminen?

     Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi?
     Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu."
     (Mark. 10:18)


Lainaus
Mikä on tarpeeksi?

Ihmisten edessä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Jumalan edessä: Jeesus


Lukaise myös tällä palstalla kirjoittamani vastaus: Miten kelpaisin Jumalalle?
Marko Sagulin

Vanha Kunnon Nimimerkki

  • Vieras
Saiko näihin Nettipapin vastauksiin vielä muut kommentoida. Tähän kohtaan siis

Ap. kysyi: "Mietin, miten voin hyvittää pahat tekoni, joita kuitenkin tahtoen tai tahtomattani teen."

Nettipappi vastasi: "Et mitenkään.

     Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus
     kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.
     (Room. 5:6)"

Minusta Raamatussa neuvotaan hyvittämisen periaate, mutten sitä löydä. Jos on esim. varastanut joltakulta jotain tai jostakin jotain, niin korvaa sen vieläpä moninkertaisesti. En nyt mitenkään löydä sitä kohtaa....

Ja jos on loukannut jotakuta sanoin, niin pyytää anteeksi.

Jos on toiminut siten, että on aiheuttanut pahennusta jollekulle, niin menee sitten kysymään, että mikä omassa toiminnassa vaivasi ja ottaa palautteen vastaan ja viisastuu.

Kyllä minusta omaa väärää toimintaa voi ja pitää hyvittää jälkeen päin useammallakin tavalla. Näin olen itse tehnyt ja sen hyväksi kokenut.  Ja jonkinlaista hyvittämistä on tietenkin myös ihan pelkkä parannuksen teko.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Hei Vanha Kunnon Nimimerkki!

Kyselit, saavatko muutkin kommentoida nettipapille esitettyjä kysymyksiä. Palstan sääntöjen mukaan vastauksia antaa vain Nettipappi itse, mutta kuka vain saa esittää jatkokysymyksiä tai vastaväitteitä. Eli vuoropuhelu käydään aina Nettipapin kanssa, ei foorumin käyttäjien kesken. Sitä varten on pohdintapalsta. Mutta nyt liikut taitavasti tässä rajapinnalla, ja olet kirjoittanut minun mielestäni oikein hyvin hyväksyttävää jatkokysymyksen ja vastaväitteen kaltaista pohdintaa.

Jatkokysymyksesi on hyvä ja aiheellinen. Otit esille toisen näkökulman. Huomaan, että minä vastasin alkuperäiseen kysymykseen hyvin vahvasti painottaen sitä, miten ihminen voi kelvata Jumalalle. Koin, että se oli kysymyksen esittäjän suurin huoli. Ja siitä lähtökohdasta alkaen on nöyrryttävä myöntämään, että hurskainkaan kristitty ei pelkkien omien tekojensa ansiosta kelpaa Jumalalle. Jumalalle kelpaa vain täydellisyys, eikä ilman Jeesuksen armoa sitä voi saavuttaa.

Mutta oikeassa olet siinä, että toisten ihmisten edessä on paljon tehtävissä väärinkäytösten ja rikosten sovittamiseksi. Vanhassa testamentissa on monia juutalaisen lainsäädännön kohtia, joissa määrätään, kuinka erilaisissa tilanteissa tahallisesti tai tahattomasti tehtyjä rikoksia on sovitettava. Otan muutaman esimerkin:

     Sano israelilaisille: Jos joku tekee toiselle vääryyttä ja näin luopuu
     Herrasta ja hänen käskyistään, hän joutuu syynalaiseksi. Hänen
     tulee tunnustaa tekemänsä synti ja korvata aiheuttamansa vahinko
     kokonaisuudessaan sille, jolle on vahingon tuottanut, sekä lisätä
     korvaukseen vielä viidesosa. Jos hän ei voi maksaa korvausta
     vahinkoa kärsineelle itselleen eikä tällä myöskään ole lähisukulaista,
     joka voisi ottaa korvauksen vastaan, vahingonkorvaus kuuluu Herralle.
     Se on annettava papille. Lisäksi hänelle on tuotava pässi, joka uhrataan
     syyllisen syntien sovitukseksi. (4. Moos. 5:6-8)

     Jos härkä puskee miehen tai naisen kuoliaaksi, härkä kivitettäköön
     hengiltä älköönkä sen lihaa syötäkö, mutta eläimen omistaja pysyy
     syyttömänä. Mutta jos härkä on jo entuudestaan tunnettu vihaiseksi
     ja puskijaksi eikä sen omistaja ole varoituksista huolimatta estänyt
     sitä karkaamasta ja jos härkä sitten surmaa miehen tai naisen, se
     kivitettäköön ja myös sen omistaja surmattakoon. Jos kuitenkin
     katsotaan kohtuulliseksi, että hän henkensä lunnaiksi maksaa
     hyvitysmaksun, hänen on annettava niin paljon kuin hänen
     maksettavakseen määrätään. Jos härkä puskee kuoliaaksi vapaan
     miehen pojan tai tyttären, olkoon laki sama. Jos härkä puskee
     kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle
     kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön.
     Jos joku avaa kaivon kannen tai louhii vesisäiliön eikä peitä sitä
     kannella ja jos sitten härkä tai aasi putoaa siihen, kaivon omistaja
     maksakoon korvauksen eläimen omistajalle, mutta kuollut eläin
     jääköön maksajan omaksi.
     Jos härkä puskee toisen härkää, niin että se kuolee, omistajat
     myykööt elävän härän ja jakakoot keskenään siitä saadun hinnan.
     Samoin he jakakoot kuolleen eläimen. Jos taas härkä on jo
     entuudestaan tunnettu puskijaksi eikä sen omistaja ole pitänyt sitä
     silmällä, hän korvatkoon härän härällä, ja kuollut eläin jääköön
     maksajan omaksi. (2. Moos. 21:28-36)


Hyvittämisen ajatus oli myös Uudessa testamentissa ainakin Sakkeukselle tuttu käsite.

     Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra,
     näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille,
     ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan
     nelinkertaisesti takaisin." (Luuk. 19:8 )


Paavalin puheissa hyvittäminen tai korvaaminen myös vilahtelevat pariin otteeseen. Ensimmäisessä hän opastaa leskien lapsia pitämään huolta äidistään. Toisessa kohdassa hän kirjoittaa karanneen orjan isännälle.

     Mutta jos leskellä on lapsia tai lastenlapsia, on ensi sijassa
     näiden opittava täyttämään velvollisuutensa perheenjäseniään
     kohtaan ja korvattava vanhempiensa vaivat, sillä se on Jumalan
     mielen mukaista. (1. Tim. 5:4)

     Jos hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle
     jotakin velkaa, pane se minun laskuuni. (Filem. 1:18)


Jos siis tarkastellaan vain inhimillistä elämää, ja ennen kaikkea omaisuutta tai vaivannäköä, on oikein ja kristillistä ajatella, että vastavuoroisuus ja tasapuolisuus ovat kristillisiä hyveitä. Johannes Kastajakin opetti, että jos jollakulla on kaksi paitaa, on annettava toinen sellaiselle, jolla ei ole yhtään.

Olet siis aivan oikeassa siinä, miten kristityn on opittava rakastamaan lähimmäistään samalla tavalla kuin itseään. On osattava elää hyvin ja ihmisiksi. Mutta tärkeää on nimenomaan erottaa se, millaisesta huolesta on kulloinkin kysymys. Jos ihminen kokee arvottomuutta Jumalan edessä, lääke ei ole siinä, että yrittää vain kovemmin. Silloin on opittava tuntemaan armahtava ja rakastava Jumala. Jos ihminen kokee toimivansa väärin ja laiskasti lähimmäisiään kohtaan, silloin on ryhdistäydyttävä.

Hyvä nyrkkisääntö on se, mitä Luther aikanaan opetti: Jumalan edessä ihmisen täytyy osata elää niin kuin olisi täysin vapaa. Toisten ihmisten edessä on elettävä niin kuin olisi orja. Aika kärjekkäästi sanottu, mutta siinä on hyvä pointti.
Marko Sagulin