Merkin pyytäminen Jumalalta

[Kyselyikä]

Olen miettinyt, onko merkin pyytäminen Raamatullista vai ei. Voinko pyytää merkkien kautta ratkaisuja elämän suuriin valintatilanteisiin?

 Entä voiko merkkejä pyytää ohjaamaan suuntaa, jos omatuntoa vaivaa vaativa yliminä, eikä ihminen tiedä onko vaatimukset itse keksittyjä vai Jumalan vaatimus? Esimerkiksi jos koen omassatunnossani, että minun täytyy luopua valokuvista ja kuvaamisesta  ja rukoilen välitöntä vastausta siihen onko näin. Jos saan pyytämäni merkin välittömästi (siis sellaisen mikä epätodennäköisesti muuten tapahtuisi), voinko luottaa täysin, että se on merkki Jumalalta ja minun on lopetettava harrastus? Vai tuleeko kuunnella omaatuntoa, vaikka se olisi ristiriidassa merkin kanssa?

Merkkien hakeminen hämmentää. Itseäni hämmentää "mätsäävän merkin" saamisen ohella liuta oheiskysymyksiä:
-voiko rukoiltavan merkin toteutuminen olla sittenkin sattumaa?
-salliiko Jumala sattumaa? Onko sattumaa edes olemassa?
-salliiko Jumala sattuman tapahtuvan varsikin silloin, jos merkkiä rukoilee sydämestään ja Jeesuksen nimessä?
-haenko vertaistuella vahvistusta merkin kumoamiselle? Eli sille, ettei tarvitsisi toimia merkin mukaisesti?
-onko vihtahousulla mitään sallittua toimintavaltaa jos pyyntö merkistä on suunnattu rukouksessa Jumalalle?

Kiitos jos jaksat vastata kysymykseeni.

[Nettipappi Marko]

Tervehdys "Kyselyikä"

Kysymyksesi koskettaa monia kristittyjä. Ei ole tavatonta, että elämän suurten valintojen edessä tulee niin arka mieli, ettei enää luota itseensä, vaan toivoo saavansa merkin Jumalalta siitä, mihin suuntaan täytyisi lähteä. Johdatuksen rukoileminen on aina oikein, mutta selkeiden merkkien pyytäminen onkin jo monitahoisempi kysymys.


Arvan heittäminen Raamatussa

Vanhan testamentin aikaan oli suhteellisen yleistä pyytää merkkiä tietyllä tapaa. Kun haluttiin kysyä Herralta ratkaisua vaikeaan asiaan, mentiin ylipapin puheille. Ainakin suurissa koko kansaa koskevissa päätöksissä näin tehtiin. Ylipapin rintakilvessä olivat Jumalan määräämät arpomisvälineet, urim ja tummim. En osaa sanoa, millaisia ne olivat, mutta jotain niiden käyttötavasta selviää, kun luetaan arvan heittämisestä Saulin ja Jonatanin aikaisen sodan jälkimainingeissa.

Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: "Miksi et vastannut tänään palvelijallesi? Jos minä tai poikani Jonatan olemme syyllistyneet rikokseen, anna silloin, Herra, Israelin Jumala, vastaukseksi urim, mutta jos kansasi Israel on syyllinen, anna tummim." Arpa osui Jonataniin ja Sauliin, ja muut pääsivät vastuusta. Sitten Saul käski: "Heittäkää arpaa minun ja poikani Jonatanin välillä!" Ja arpa osui Jonataniin. (1. Sam. 14:41-42)

Uuden testamentin sivuilla arpomista ei juurikaan esiinny. Roomalaiset sotilaat jakoivat Jeesuksen vaatteet arpomalla ja pappi Sakarias sai työtehtävien arvonnassa osakseen suitsuttamisen. Jumalan tahdon kysymiseksi arpaa on taidettu heittää vain silloin, kun Juudaksen tilalle valittiin uusi apostoli. Tämä oli viimeinen kerta, kun Raamatussa heitettiin arpaa:

Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias. Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului." Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon. (Ap. t. 1:23-26)

Mielestäni on huomionarvoista, että tämä arvonta tapahtui ennen helluntaita, eli ennen Pyhän Hengen vuodattamista. Helluntain jälkeen näet oli myös toinen tärkeä henkilövalinta. Apostolien työtaakkaa täytyi jakaa useammalle ihmiselle. Seitsemän avustajaa nimitettiin ilman arvan heittämistä, viisaalla harkinnalla ja rukouksella:

Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen." Kaikki, jotka olivat koolla, pitivät tätä ehdotusta hyvänä. He valitsivat Stefanoksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, sekä Filippoksen, Prokoroksen, Nikanorin, Timonin, Parmenaksen ja Nikolaoksen, antiokialaisen käännynnäisen. Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen. (Ap. t. 6:3-6)

Miksi nyt ei kysytty merkkiä ja arvottu niin kuin edellisellä kerralla? Ymmärrän asian siten, että kristillinen seurakunta saa luottaa Pyhän Hengen antamaan viisauteen ja ymmärrykseen, eikä arpomista tarvita. Tällä tavalla näyttää ainakin Paavali ajatelleen, kun hän erään päätöksen kohdalla vetoaa näkemykseensä: "Tämä on minun käsitykseni, ja luullakseni minussakin on Jumalan Henki." (1. Kor. 7:40)


Johdatus ilman merkkien pyytämistä

Toki Jumala voi tämän lisäksi johdattaa ihmisiä myös ihmeellisellä tavalla. Kukaan ei kysellyt merkkejä, kun Jumala omasta aloitteestaan puuttui Paavalin elämään hänen lähetysmatkojensa osalta.

Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut." Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan. (Ap. t. 13:2-3)

He jatkoivat sitten matkaa Frygian ja Galatian halki, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasian maakunnassa. Mysian puolelle tultuaan he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitä ... Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: "Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä." Kun Paavali oli nähnyt tämän näyn, me hankkiuduimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä. (Ap. t. 16:6-7.9-10)


Merkit ja Jumalan Sana

Olen miettinyt, onko merkin pyytäminen Raamatullista vai ei. Voinko pyytää merkkien kautta ratkaisuja elämän suuriin valintatilanteisiin?

Sanana 'raamatullisuus' on monimerkityksinen. Raamatussa on tilanteita, joissa ihmiset pyysivät merkkiä Jumalalta, mutta Raamattu ei suoranaisesti kehota, kiellä tai anna ohjeita merkkien pyytämisestä. Jeesukselta tultiin kysymään merkkiä taivaasta. Hän suhtautui hyvin nihkeästi siitä syystä, että ainakin tuossa yhteydessä merkin pyytäminen oli enemmänkin Jeesuksen epäilemistä kuin Jumalan johdatuksen pyytämistä:

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. ... "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki."  Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. (Matt. 16:1, 4)

Vanhassa testamentissa on puolestaan juuri päinvastainen tilanne. Jumalaton kuningas Ahas kieltäytyi tekopyhillä verukkeilla, kun profeetta Jesaja käski hänen pyytää merkkiä Jumalalta. Merkin oli tarkoitus olla todiste, jotta epäjumalia palvova Ahas voisi nähdä, että Jumala todella on Herra:

"Pyydä Herralta, Jumalaltasi, todisteeksi merkki, pyydä vaikka tuonelan syvyydestä tai taivaan korkeudesta." Mutta Ahas vastasi: "En pyydä. En pane Herraa koetukselle." Niin Jesaja sanoi: "Kuule siis, sinä Daavidin kuningassuku! Eikö riitä, että te loputtomiin koettelette ihmisten kärsivällisyyttä, kun haluatte koetella vielä Jumalan, minun Jumalani, kärsivällisyyttä? Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. (Jes. 7:11-14)

Näistä Jesajan sanoista alkaa jouluprofetia Jeesuksen syntymästä. Sanoihin kiteytyy myös se ainoa merkki, jonka kristitty koskaan tarvitsee: Jeesus. Muita merkkejä tämän elämän ajalle ei tarvita. Profeetta Miika sanoo nasevasti: Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. (Miika 6:8 ) Toisin sanoen: Jos tiedät, mitä Jumalan Sana opettaa, tiedät kaikki Jumalan antamat ohjeet, jotka sinun elämäsi valintojen suhteen tarvitsee tietää.


Tunnista motiivit

Entä voiko merkkejä pyytää ohjaamaan suuntaa, jos omatuntoa vaivaa vaativa yliminä, eikä ihminen tiedä onko vaatimukset itse keksittyjä vai Jumalan vaatimus? Esimerkiksi jos koen omassatunnossani, että minun täytyy luopua valokuvista ja kuvaamisesta  ja rukoilen välitöntä vastausta siihen onko näin. Jos saan pyytämäni merkin välittömästi (siis sellaisen mikä epätodennäköisesti muuten tapahtuisi), voinko luottaa täysin, että se on merkki Jumalalta ja minun on lopetettava harrastus? Vai tuleeko kuunnella omaatuntoa, vaikka se olisi ristiriidassa merkin kanssa?

Tässä mainitsemassasi esimerkissä on varsin ongelmallinen lähtökohta. Kun pohditaan valokuvausharrastuksen oikeellisuutta, siihen ei ole hyvä pyytää merkkiä. Valokuvaus itsessään ei ole väärin. Kaikenlaisten harrastusten kautta on toki mahdollista tehdä vääryyttä, mutta valokuvausta itsessään ei voida nimittää synniksi. Jos siis alkaisit kokea, että omatunto syyttää valokuvauksen harrastamisesta, olisi varattava aikaa hengelliseen harjoitukseen ja keskusteluun kokeneempien kristittyjen kanssa. Kaipuu merkistä ei kerro valokuvauksen kyseenalaisuudesta vaan väärällä tavalla kalibroidusta omastatunnosta. Tuossa tilanteessa hengelliset korvat eivät pystyisi edes tulkitsemaan rukousvastauksia oikein. Minkä tahansa rukousvastauksen tulee silloin kääntäneeksi yliherkän ja vaativan omantunnon mukaiseksi.

Merkki ei voi koskaan vetää linjauksia, joita Jumalan Sana ei vedä. Tämä seuraava kohta ei liity suoranaisesti merkkeihin, mutta se sopii kirjoittamieni ajatusten jatkoksi. Edes niin suuri merkki kuin enkelin ilmestyminen ei muuta sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu: "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu." (Gal. 1:8 )

Lopulta tärkein kysymys ei ole: "Saanko pyytää merkkejä?" Tärkein kysymys on: "Miksi haluan pyytää merkkiä?" Raamatun äärellä voimme tehdä merkkien pyytämisen syistä seuraavia johtopäätöksiä:

• Jos Raamattu kieltää jotain, ei pidä pyytää merkkiä, joka antaisi luvan.
• Jos Raamattu sallii jotain, ei pidä pyytää merkkiä, joka kieltäisi sen.
• Jos Jumala haluaa esittää jonkun erityisen kutsun, hänen ei tarvitse odottaa, että ihminen pyytää merkkiä.
• Raamatun käskyjä noudattaen ihminen voi tehdä mieleisiään valintoja.

Tällä tavoin ajatellen jäljelle jää siis lopulta vain yksi skenaario: "Pyydän merkkiä, koska en itsekään tiedä, mitä haluan."

Aralla ja epävarmalla mielellä ollessa on suuri kiusaus odottaa jumalallisia väliintuloja helpottamaan omia valintoja. Ihmiselämään kuitenkin kuuluu kasvu ja lisääntyvä vastuun ottaminen valinnoista. Vaikeatkin käytännönasiat täytyy yleensä ratkoa itse. Jos Jumalalla on joku salainen suunnitelma, hän paljastaa sen aikanaan. Siihen asti tärkeintä on saada selville omat ajatuksensa.

Toki johdatusta saa ja pitää aina pyytää, mutta se ei edellytä merkkejä. Jos merkkiä kuitenkin halutaan pyytää, on hyvä pohtia niitä kysymyksiä, joita sinäkin esitit.


Merkit ja sattumanvaraisuus

-voiko rukoiltavan merkin toteutuminen olla sittenkin sattumaa?
-salliiko Jumala sattumaa? Onko sattumaa edes olemassa?

Jumalan maailmassa ei ole sattumia, mutta ihmisen maailmassa on. Jumalan tietämättä ei yksikään lintu putoa maahan, mutta ihminen ei osaa sanoa sitä yhdestäkään linnusta ennen kuin havaitsee sen tapahtuneen. Maailmassa ei mitään tapahdu Jumalan tietämättä, sallimatta ja ohjaamatta - ja yhtä aikaa ihmisen maailma on täynnä ennalta tietämättömiä, tahattomia ja suunnittelemattomia sattumuksia:

Jos joku vahingoittaa toista, niin että tämä kuolee, häntä rangaistakoon kuolemalla. Mutta ellei hän tehnyt sitä tahallaan, vaan Jumala antoi sen tapahtua hänen kätensä kautta, hän voi paeta paikkaan, jonka minä osoitan. (2. Moos. 21:12-13)

-salliiko Jumala sattuman tapahtuvan varsikin silloin, jos merkkiä rukoilee sydämestään ja Jeesuksen nimessä?

Sattumien mahdollisuus on otettava aina huomioon myös merkkejä pyytäessä. Kerran kuulin varsin ajatuksia herättävän opetuksen, jossa sanottiin, että jos pyytää merkkiä Jumalalta, on se määriteltävä tarkasti. Yleinen vitsiksi vääntynyt huokaus kuuluu: "Jumala! Anna joku merkki!" Se on valtavan epämääräinen pyyntö, jonka toteutumisen määrittelee ihminen itse. Jos aamupalalla leipä tipahtaa kädestä lattialle, se on merkki. Jos leipä tipahtaa voipuoli alaspäin, se on merkki. Jos leipä tipahtaa voipuoli ylöspäin, se on merkki. Ja jos aamu sujuu kommelluksitta, on sekin merkki. Ja tämä merkki tarkoittaa mitä...?

Vielä yleisempää on nähdä taikauskoisesti merkkejä, vaikka ei ole sellaisia edes ylimalkaisesti pyytänyt. Kun tapahtuu jotain odottamatonta, merkkejä etsivä kristitty miettii, yrittääkö Jumala sanoa jotain. Jos odottamaton tapahtuma on ikävä, yleisin reaktio on pelätä, että on tehnyt jotain väärin. Ei näin! Nämä kaikki ovat ihmisten maailmaan kuuluvia sattumia, ellei Jumala selvästi ilmoita toisin. Gideon tiesi, miten suuri mahdollisuus sattumilla on. Hänen rukouksensa lienee Raamatun kuuluisin merkin pyytäminen, jossa pyrittiin eliminoimaan sattumanvaraisuus mahdollisimman hyvin:

Gideon sanoi Jumalalle: "Osoita minulle, että todella teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut. Minä tuon vastakerittyä villaa puimatantereelle. Jos huomisaamuna villassa on kastetta mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut." Kun Gideon varhain seuraavana aamuna puristi villoja, hän sai niistä puserretuksi kastetta kokonaisen maljallisen. Silloin Gideon sanoi Jumalalle: "Ethän vihastu minuun, jos vielä tämän kerran puhun sinulle. Anna minun tehdä villoilla vielä yksi koe. Tällä kertaa pysykööt villat kuivina, vaikka maa niiden ympärillä on kasteesta märkä." Ja Jumala teki sinä yönä niin. Villat olivat kuivia, vaikka maa oli kauttaaltaan kasteesta märkä. (Tuom. 6:36-40)


Merkkien mukaan eläminen

-haenko vertaistuella vahvistusta merkin kumoamiselle? Eli sille, ettei tarvitsisi toimia merkin mukaisesti?

Älä pyydä merkkiä, jos tiedät, mitä haluat ja pystyt valintasi jälkeen elämään hyvin ja oikein. Et tarvitse merkkiä mihinkään. Voit kyllä pyytää, että Jumala johdattaisi sinua, siunaisi valintaasi ja antaisi tarvittaessa ymmärryksen muuttaa suuntaa. Jos pyydät merkkiä ja saat vastauksen, josta et pidä, olet itsesi kanssa solmussa aivan turhaan. Oliko se sattumaa vai Jumalan puhetta? Onko minulla nyt velvollisuus tehdä jotain, mitä en alunperin edes halunnut?

Jos sen sijaan koet, että elämässäsi on jotain vääryyttä ja sinun pitäisi muuttaa toimintaasi ... et silloinkaan tarvitse merkkiä. Silloin sinun pitää vain toimia oikein.

-onko vihtahousulla mitään sallittua toimintavaltaa jos pyyntö merkistä on suunnattu rukouksessa Jumalalle?

Saatanalla ei ole valtaa ottaa kristittyjä omakseen. Kaikkensa hän kuitenkin tekee, että uskovat ihmiset alkaisivat uskoa kaikkea vääryyttä ja eksyisivät pois Jumalasta. Jos merkit tulevat tärkeiksi, on myös Raamatun varoitus erilaisten viestien kuuntelemisesta paikallaan: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja." (1. Joh. 4:1)


Merkki naimisiin menemisestä

Omana kokonaisuutenaan käsittelen vielä teemaa, jonka äärellä merkkejä kysellään ehkä kaikkein eniten. Naimisiin meneminen on elinikäiseen avioliittoon uskovalle kristitylle valtava sitoumus. Valinnan hetkellä mieli kyselee arkana, onko päätös oikea ja viisas, onko tahto riittävän kova ja siunaako Jumala ratkaisun.

Raamatussa on yksi ainoa kohta, jossa ihminen on pyytänyt merkkiä puolison valinnassa. Tämä tapahtui silloin, kun Abraham lähetti palvelijansa noutamaan vaimoa pojalleen Iisakille parin tuhannen kilometrin päästä synnyinseuduiltaan:

Palvelija rukoili: "Herra, minun isäntäni Abrahamin Jumala! Osoita hyvyytesi isännälleni Abrahamille ja anna tapahtua näin: Kun minä seison kaivon luona ja kaupunkilaisten tyttäret tulevat hakemaan vettä, niin minä sanon yhdelle tytöistä: 'Kallistaisitko ruukkua, että saan juoda.' Jos hän silloin sanoo: 'Juo! Minä juotan kamelisikin', niin hän on juuri se, jonka olet tarkoittanut palvelijallesi Iisakille. Siitä minä tiedän, että olet osoittanut hyvyytesi isännälleni." (1. Moos. 24:12-14)

Palvelija toimi tuossa tilanteessa ymmärrettävästi. Hän ei etsinyt vaimoa itselleen, joten hänellä ei voinut olla mielipidettä siitä, mitä hän itse haluaa. Hän rukoili Jumalaa osoittamaan oikean ja hyvän vaimon. Palvelija pyysi merkkiä, jonka hän määritteli tarkasti ja laati taitavasti: Vaikka kaikki olisi sattumaa, niin toteutuessaan merkki osoittaisi silti tytöstä lempeän ja jalon vaimon piirteitä. Merkki toteutui, mutta kaiken tapahtuneen jälkeenkin avioliittosopimusneuvotteluja jatkettiin ajan tavan mukaisesti eikä ihmeeseen vedoten.

Profeetta Hoosea on yksi harvoista Raamatun henkilöistä, joiden kohdalla Jumala ilmoitti jotain tulevasta puolisosta:

Herra alkoi puhua Hoosealle ja sanoi näin: "Mene ja ota portto vaimoksesi ja ota lapsiksesi ne lapset, jotka hän saa. Tämä maa on uskoton Herraa kohtaan, se on kuin portto, se palvelee vieraita jumalia." Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären. (Hoos. 1:2-3)

Huomattavaa on, että Jumala ei nimennyt ketään tiettyä naista. Profeetta Hoosean sydäntä riipivä tehtävä oli elää uskottoman vaimon kanssa. Avioliittovaikeuksiensa kautta Hoosean oli määrä julistaa, mitä Jumala kokee suhteessa petolliseen israelin kansaan. Niinpä Jumala käski valita puolison tietyillä reunaehdoilla. Muilta osin Hoosea sai valita puolisonsa itse. Useat raamatunselittäjät tulkitsevat Hoosean kirjan tapahtumia siten, että Hoosea todella rakasti vaimoaan, jonka oli itse valinnut.

Raamatusta keksin vain yhden ihmisen, jolla ei ollut vaihtoehtoja. Hän oli Joosef.

Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä." (Matt. 1:19-20)

Tarkalleen ottaen Jumala ei tässäkään tapauksessa valinnut puolisoa. Joosef oli kihlannut naisen, jonka hän oli itse valinnut. Tämän jälkeen tapahtui asioita, jotka saivat Joosefin katumapäälle. Jumala kaikesta päätellen halusi, että Maria ei kasvattaisi lasta yksin, joten enkeli riensi vahvistamaan Marian kertomuksen, jotta Joosef ei perääntyisi alkuperäisestä suunnitelmastaan.

Otin nämä puolison valintaan liittyvät kohdat esille siksi, että parisuhteiden muodostamisen äärellä tapahtuu liikaa vääränlaista merkkien kyselemistä. Epävarma kristitty mielellään vierittäisi vastuun puolison valinnasta Jumalalle, mikä voi aiheuttaa ongelmia avioliiton aikana. Erityisen ikävää on se, jos ulkopuolelta saatu profetia otetaan apuvälineeksi oikean puolison määrittelemisessä. Se aiheuttaa varmasti ongelmia.

Puolison suhteen kristityn ei kannata kysellä merkkejä. On rukoiltava ensinnäkin varmuutta siihen, mitä itse haluaa, ja toiseksi viisautta toimia kuten paavali kirjoitti leskille ohjeita antaessaan: "Hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa." (1. Kor. 7:39) Jos Jumala haluaa profetioiden avulla vaikuttaa asiaan, hän ei puhu välikäsien kautta vaan suoraan sille ihmiselle, jonka on tarvis asiasta tietää.

[Merkitöntäkö]

Merkkien pyytämisestä vielä. Jos pyynnön esittää Jumalalle tarkkarajaisesti: ”jos et halua minun tekevän asiaa x, niin anna tapahtua asian y minulle vahvistukseksi”. Voiko tällöin luottaa siihen, että välittömän, epätavallisen vastauksen taustalla on Jumala? Onko muilla hengillä valtaa vaikuttaa ulkoisiin olosuhteisiin ja matkia rukousvastausta? Sama mietityttää profetoimisessa, näyissä ja muissa ns. karismaattisissa tapahtumissa. Miksi henget pitää koetella jos profetiaa ja näkyä rukoilee Jumalalta? Voiko muut henget syöttää näkyjä ja ajatuksia kristitylle?

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Merkitöntäkö!

Esitit hyviä kysymyksiä. Vaikka yllä oleva vastaukseni on varsin kattava, en tullut siinä vastanneeksi kaikkiin kysymiisi yksityiskohtiin. Siispä tässä pieni jatko-osa.

Jos pyynnön esittää Jumalalle tarkkarajaisesti: ”jos et halua minun tekevän asiaa x, niin anna tapahtua asian y minulle vahvistukseksi”. Voiko tällöin luottaa siihen, että välittömän, epätavallisen vastauksen taustalla on Jumala?

Ei voi. Jumalan luoman maailman lainalaisuuksiin kuuluu, että jos johonkin asiaan on olemassa vain kaksi toisensa poissulkevaa vaihtoehtoa, jompikumpi niistä toteutuu väistämättä. Oli asian puolesta rukoiltu tai ei. Toki aina voi pyytää jotain sellaista, mikä ei ole mahdollista, kuten tapahtui silloin, kun Jumala omasta aloitteestaan halusi antaa merkin kuningas Hiskialle:

Jesaja vastasi: "Herra antaa kyllä sinulle merkin todisteeksi siitä, että hän toteuttaa minkä on luvannut. Tuleeko tuon varjon siirtyä eteenpäin kymmenen askelmaa vai palata takaisin kymmenen askelman verran?" "Helppohan varjon on siirtyä eteenpäin kymmenen askelmaa", Hiskia sanoi, "palatkoon se siis kymmenen askelmaa takaisinpäin." Profeetta Jesaja rukoili Herraa, ja Herra pani Ahasin yläsalin portaikkoon lankeavan varjon perääntymään kymmenen askelman matkan. (2. Kun. 20:9-11)

Jos päätät pyytää tämän kaltaista merkkiä Jumalalta, niin silloin ainakaan minulla itselläni ei olisi kovasti kanttia sanoa, etteikö Jumala olisi merkin takana. Siitä huolimatta isojakin ihmeitä voi tapahtua eri uskontojen ja väärän hengellisyyden piirissä. Ilmestyskirja kertoo kahdesta pedosta, joista toinen kuvaa hengellistä eksytystä: "Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden." (Ilm. 13:13) Ilmestyskirjan näky ei ole kirjaimellinen opetus, mutta kertoo siitä, että pahakin voi tehdä monenlaisia ihmeitä.

Suurin osa merkeistä, joita merkkejä pyytelevät ihmiset harrastavat, ovat sellaisia, että niitä ei voi varmuudella tunnistaa Jumalan vaikuttamaksi ihmeeksi. Tätä suurempi ongelma on kuitenkin se, että tarkkarajainen merkin kyseleminen on yritys pakottaa Jumala vastaamaan. Jos esimerkiksi minä rukoilisin: "Pitääkö minun mennä heittämään frisbeetä? Jos pitää, anna poutasää. Jos ei pidä, anna sateinen sää." Entäpä jos Jumalan tahto olisikin: "Minä haluan sinun itsesi tekevän tämän päätöksen!" Kuinka hän noiden minun asettamien merkkien avulla sen kertoisi? Jos haluamme mahdollisimman aidosti Jumalan johdatusta, pitää silloin olla valmis siihen, että Jumala haluaa olla hiljaa.

Raamatussa on surullinen esimerkki, kun Kuningas Saul oli kerran omien väärien tekojensa vuoksi tilanteessa, että edes juutalaisen uskon tärkeimmät neuvon kysymisen tavat eivät toimineet. Jumala halusi olla hiljaa: "Hän kysyi neuvoa Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unien, ei urimin eikä profeettojenkaan välityksellä." (1. Sam. 28:6) Kyseisessä tilanteessa Jumala oli kääntänyt selkänsä Saulille. Mutta yhtä lailla rakastava isä voi sanoa lapselleen, että en aio tehdä puolestasi niitä ratkaisuja, jotka sinun on tehtävä itse.

Merkin pyytäminen on sen verran monitahoinen asia, että siihen pätee sama sääntö kuin ihmeiden toivomiseen: "Ihmeet vaativat enemmän uskoa kuin antavat." Jotta voisi uskoa Jumalan antaneen kiistattoman merkin, täytyisi sen olla niin käsittämättömän outo ja ihmeellinen, että se ei ole käytännössä mahdollinen. Lisäksi tällaista merkkiä pyytäessään ihminen tulisi kertoneeksi itselleen, mitä hän itse oikeasti haluaa tehdä. "Pitääkö minun hakea tuota kiinnostavaa työtä? Jos ei pidä, niin anna kerrostalon lentää ikkunani ohi." Paljon enemmän paukkuja on siis käytettävä sen rukoilemiseen, että osaa valintatilanteessa toimia viisaasti ja päätöksen takana levollisesti seisten.

Onko muilla hengillä valtaa vaikuttaa ulkoisiin olosuhteisiin ja matkia rukousvastausta?

Edellä mainitsin Ilmestyskirjan toisen pedon. Siitä sanotaan näin: "Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme." (Ilm. 13:11) Tässä puhutaan vertauskuvien avulla valheellisesta hengellisyydestä. Se näyttää Jumalan Karitsalta, mutta sen ääni ei ole Jeesuksen ääni. Jeesus itsekin varoitti vääristä paimenista: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia." (Matt. 7:15) Kyse on siis siitä, että ulkoisia piirteitä tutkimalla voi mennä harhaan, kuten Paavali varoitti: "Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi." (2. Kor. 11:14)

En osaa vetää rajaa siihen, millaisia ihmeitä Paholainen kykenee tekemään. Raamatun sivuilta käy ilmi, että jotain voi. Kristityn ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että kaikkeen kätkeytyy paholainen. Jeesus antoi selkeän ohjeen siitä, mistä Hyvä Paimen tunnistetaan: "Lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä." (Joh. 10:4-5) Niin hengellisyyden kuin elämänkin suhteen merkitystä ei ole sillä, miltä asiat näyttävät vaan sillä, mikä on sisältö ja sanoma. Merkkien kyselemisessä on yleensä se ongelma, että haluttaisiin jokin ulkoinen merkki auttamaan päätöksenteossa niin, että vaikean sisältökysymyksen voi sivuuttaa.

Kristillistä ja viisasta päätöksentekoa on se, että pohtii päätöksen kohteena olevan asian sisältöä ja tekee sen pohjalta ratkaisunsa. Jos ei ole olemassa oikeaa tai väärää vaihtoehtoa eikä viisasta tai tyhmää päätöstä, niin silloin on vain tehtävä parhaan ymmärryksensä mukainen ratkaisu ja pyydettävä Jumalaa johdattamaan. Jos yrittää ulkoistaa päätöksenteon merkeille, ei voi tietää, onko kyse sattumasta vai Jumalan vaikutuksesta.

Sama mietityttää profetoimisessa, näyissä ja muissa ns. karismaattisissa tapahtumissa. Miksi henget pitää koetella jos profetiaa ja näkyä rukoilee Jumalalta? Voiko muut henget syöttää näkyjä ja ajatuksia kristitylle?

Profeetallisuuden idea ei ole toimia suorien vastauksien antajana. Siksi kaikki pitää koetella. Edes oikean Jumalalta tulleen profetian tarkoitus ei yleensä ole antaa vastauksia ja ratkaisuja. Ikinä ne eivät ohita Jumalan Sanaa eivätkä edes viisasta seurakunnan harkintaa. Paavali oli profeetallinen ihminen, jota Jumala johdatti näkyvilläkin tavoilla. Profetioista hän osaa siksi antaa hyvin selvän ohjeen seurakunnan yhteisiin kokoontumisiin: "Profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot." (1. Kor. 14:29)

Läsnäolevan seurakunnan täytyi käyttää tervettä harkintaa miettiessään Jumalalta tulleiden profetioidenkin sisältöä ja tarkoitusta. Profetioiden tarkoitus on kaikkein useimmin käynnistää vastaanottajissa kasvuprosessi. Tästä asiasta olen pitänyt aika kattavan luentosarjan. Jos vain aikaa ja viitseliäisyyttä sinulta löytyy, niin kannattaa kuunnella tämä Profetioiden ymmärtäminen. Koko sarja ottaa aikansa kuunnella, mutta uskoisin sen antavan sinulle paljon ajatuksia profetioiden arvioimiseen ja koettelemiseen.

[Merkitöntäkö]

Kiitos vastauksesta Marko. Taustalla tosiaan vuosia sitten tapahtunut asia, joka vaivaa minua edelleen. Kamppailin jostain syystä sellaisen asian kanssa, että onko valokuvaus kohdallani liian tärkeää. Pyysin rukouksessa merkkiä siitä, pitääkö minulla luopua valokuvauksesta ja asetin ”ehdoiksi” sen että lapseni sanoo unissaan erään henkilön nimen. Tämä sitten tapahtui miltei heti rukouksen jälkeen ja ajoi minut hämmennyksen partaalle joka jatkuu yhä tänäkin päivänä. ”Kuulinko oikein? Miksi sellaista juuri sellaista merkkiä pyysin? Olinko psyykkisesti tasapainossa?” voi vain miettiä. Vaikea tilanne, eikä vieläkään rauhaa asian kanssa.

[Nettipappi Marko]

Hei Merkitöntäkö!

Kirjoitat kipeästä asiasta aralla mielellä. Kiitos avoimuudestasi ja rehellisyydestäsi.

En voi kahden kysymyksen perusteella tuntea sinua, mutta niistä saan vaikutelman, että olet omantunnontarkka kristitty ja kyselet paljon sitä, mikä Jumalan mielestä on oikein. Toisaalta sinulla taitaa olla myös taipumus jumittua ajattelumalleihisi, mikä aiheuttaa vaikeuksia päätöksien ja ratkaisujen tekemisessä. Sellainen kuva jää siitä, kun pohdit hienon harrastuksen oikeutusta hengellisesti ja pyydät Jumalaa merkkien avulla helpottamaan sinun ratkaisujasi. En tiedä, teenkö ollenkaan oikeita tulkintoja, mutta koska tällainen mielikuva minulle niin vahvasti nousee, vaikuttaa se vastaukseni sisältöön. Siksi halusin vaikutelmani kirjoittaa auki.

Jumalalle lupaaminen ja Jumalalta merkkien pyytäminen ovat toisilleen vastakkaisia toimintamalleja. Jumalalle lupaava ihminen pyrkii vaikuttamaan Jumalan päätöksentekoon, eli saamaan Jumalan toimimaan lupauksiensa ansiosta oman mielen mukaisesti. Merkkien pyytäjä puolestaan pyrkii helpottamaan omaa päätöksentekoaan toivomalla jumalallista väliintuloa ja ohjausta.

Kummatkin toimintamallit nousevat epävarmuuden tunteesta. Lupauksia kristityillä on tapana antaa silloin, kun jokin asia pelottaa tai epäilyttää niin paljon, että haluaisi Jumalan kuulevan rukouksia erityisen tehokkaasti. Rukouksen tueksi on helppo luvata jotain, esimerkiksi jonkin asian tekemistä tai lopettamista. Kun tilanne on helpottanut, lupauksen tekijä huomaa olevansa uuden ongelman ääressä. "Jospa kaikki olisi mennytkin hyvin ilman lupauksianikin, ja nyt olen jumissa tässä lupaamassani asiassa..."

Merkkien pyytämisessä on sama ongelma erityisesti silloin, jos pyytää merkkiä asiaan, jossa ei aidosti edes halua Jumalan mielipidettä. Minusta kuulostaa siltä, että sinulle kävi juuri sillä tavoin. Pyysit Jumalaa puhumaan sinulle, ja koet hänen puhuneen toisin kuin olisit itse halunnut. Tämä reaktio on vähän niin kuin se päätöksen tekemisen ohje, joka neuvoo heittämään vaikeassa valintatilanteessa kolikkoa. Kun kolikkoa katsoessa näkee, kumpi tuli, voi omasta helpotuksen tai pettymyksen tunteesta päätellä, mitä itse oikeasti haluaa. Pyysit merkkiä asiaan, jossa sinulla itselläsi oli jo hyvin vahva mielipide. Toivoit, että Jumala olisi merkin avulla vapauttanut sinut siitä pohdinnasta, viekö rakas harrastuksesi sinun elämästäsi liikaa aikaa. Nyt koet, ettei olisi pitänyt pyytää.

Ongelmasi ei ratkea sillä, että pohdit ulospääsyä tiedustelemalla, voisiko merkin takana olla pahat henkivallat tai sattuma. Sinulle sattunut asia on sellainen, että mitä tahansa spekuloit, et saa lopullista varmuutta asiaan. Tarvitsisit jumalallisen väliintulon, joka kertoisi sinulle, mistä tuo pyytämäsi merkki on lähtöisin. Ja sen jälkeen alkaisit epäillä tuon uuden jumalallisen väliintulon aitoutta. Kuten edellisessä vastauksessani kirjoitin, ihmeet ja merkit vaativat enemmän uskoa kuin pystyvät antamaan.

Kysymystä on lähestyttävä sitä kautta, mitä on profeetallisuus ja kuinka siihen on suhtauduttava. Minun mielestäni rukouselämä on kaksisuuntaista: rukous on sydämen puhetta Jumalalle - profeetallisuus on Jumalan puhetta sydämelle. Ja tämä jälkimmäinen voi ilmetä hyvin monin tavoin. Useimmiten Jumalan puhe on totuttu määrittelemään karismaattisin sanakääntein jonkinlaiseksi Hengen suoraksi puheeksi sydämelle. Profeetallisuuden ytimessä ollaan kuitenkin erityisesti silloin, kun Raamatun Sana koskettaa sydäntä. Yhtä lailla on lupa ajatella, että Jumala pystyy puhuttelemaan ihmisiä luomakuntansa, toisten ihmisten tai elämäntapahtumien kautta. Jumalalla on käytössä rajaton määrä keinoja, joilla hän voi herätellä ihmisen sydäntä.

Minä koen, että tuo sinulle sattunut episodi oli Jumalan puhetta sinun sydämellesi. En voi tietää, vaikuttiko Jumala ihmeellisellä tavalla siten, että lapsesi sanoi tuon nimen unissaan. Vai oliko se sattumaa. Mutta varmaa on, että sinä olet merkkiä kysyessäsi ollut jostain syystä epäileväinen siitä, että valokuvaus voisi olla sinun elämässäsi liian tärkeällä paikalla. Jumala vastasi ja puhui sinun sydämellesi. Hän ei antanut sinulle suoraa vastausta kysymykseesi vaan vastasi siihen, mikä oli sinun todellinen ongelmasi. Sait "pistimen".

Pistimellä viittaan Paavaliin, joka oli saanut kokea niin upeita ilmestyksiä, että hänellä oli vaarana uppoutua niihin liikaa ja antaa niille liian suuri asema elämässään. Hän kirjoittaa: "Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi." (2. Kor. 12:7)

Sinulla ei ole mitään syytä ajatella, että valokuvaus olisi väärin. Vaikka sinä esitit kysymyksen tietyillä sanamuodoilla, profetioiden tarkoitus ei ole antaa suoria vastauksia. Niiden tarkoitus on käynnistää kasvuprosesseja. Sinä olet miettinyt sitä, kuluuko valokuvaukseen ihan liian paljon aikaa elämästäsi tai suhtaudutko sinä siihen jotenkin epäterveen intohimoisesti. Tapahtuneen episodin jälkeen sinulla on "pistin", jonka avulla sinun on hyvin helppo suhteuttaa harrastuksesi määrä muihin elämäsi asioihin. Se on vaivannut sinua jo vuosia, joten tuskin osaat enää ottaa kameraa käteen miettimättä asioiden oikeaa tasapainoa elämässäsi.

Mielestäni sinun on käännettävä tuo tapahtuma voimavaraksi ja siunaukseksi. Harrasta valokuvausta sydämesi kyllyydestä - muuhun elämääsi oikein suhteuttaen: "Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille." (Kol. 3:23)

[Merkitöntäkö]

Kiitos jälleen, hyvin avasit aihetta tämänkin kerran. Tässä ongelmana on myös valokuvauksen lopputuote eli valokuvat ja niiden säilyttäminen.

Vielä nyt vaivaan tämän asian kanssa, sen verran on mielen päällä. Pahoittelut jos olen jankkaava. Jossain määrin uutta oli esittämäsi näkökulma siitä, kuinka merkin saaminen ei välttämättä aina olekaan konkreettinen ohje toimia tietyllä tapaa. Mutta voinee joskus ollakin..? Gideonin villoissa merkki oli konkreettinen ja vahvisti tarkkarajaista asiaa. Miksi kuvaamani tapaus ei välttämättä sitä (eli konkreettista neuvoa) olisi? Siksikö, ettei Raamatussa kielletä valokuvaamista?

[Anniina]

Lisään tähän kysymykseen näkökulman, että onko merkkiä pyydettäessä väliä, koskeeko päätöksemme tai asiamme jotakin muihinkin ihmisiin tai ihmisryhmiin vaikuttavaa isoa asiaa vai vain jotakin oman elämämme pikkujuttua? Viitaten esimerkiksi siihen, että edellinen kirjoittaja puhuu valokuvausharrastuksestaan ja sen jälkeen nostaa esimerkkinä Gideonin suuren kutsumuksen Israelin johtajana. Itse voisin ajatella pyytäväni profetiaa, merkkiä, rukousvastausta tai muuta vahvistusta, jos saisin vaikka kutsumuksen lähetystyöhön tai seurakuntatyöhön. (Näissä tilanteissa kutsumuksen vahvistajana avainasemassa olisi myös lähettävä tai työllistävä seurakunta). En ole kuitenkaan pyytänyt Jumalalta lupaa tai vahvistusta siihen, saanko edelleen ottaa laulutunteja tai pitää akvaarioita ja kissaa lemmikkinä (näitä kaikkia harrastan).

[Nettipappi Marko]

Hei Merkitöntäkö!

Älä suotta pahoittele. Kaikenlaisia kysymyksiä saa esittää. Toki pikkutarkat jatkokysymyksesi ja yksityiskohtiin ulottuva keskustelun jatkaminen kertovat minulle siitä, että lopulta kyse ei ole hengellisestä tai teologisesta ongelmasta. Mielestäni olen edellä vastannut asiasisällön puolesta enemmän kuin kattavasti. Siksi koen, että varsinainen ongelma nousee sinun omasta ajattelumaailmastasi eikä siitä, mikä on merkkien tarkoitus. Sanoit itsekin, että olet hieman jankkaava, ja kyllähän sinä vähän neuroottisuuteen vivahtavasti tätä asiaa käsittelet.

Tarkennuksia ja tarkennuksen tarkennuksia kyselevä keskustelumme on alkanut vakuuttaa minulle, että merkkien pyytäminen on lähtökohtaisesti huono asia. On varmasti monia tilanteita, joissa on hyvä pyytää mahdollisimman konkreettista johdatusta. Mutta käytännössä vahvinkaan merkki ei ole koskaan yksiselitteinen. Merkki on aina tulkinnanvarainen ja lopulta ihminen itse antaa sille merkityksen. Edellä olen puhunut Gideonista ja Abrahamin palvelijasta, jotka pyysivät merkkiä. Mutta heidän pyytämänsä ja määrittelemänsä merkit eivät olleet Jumalan asettamia - eikä Jumala sanonut, mitä ne merkit tarkoittavat. Nämä ihmiset antoivat itse merkityksen sille, mitä he näistä merkeistä ajattelivat. Sinun ja Gideonin tilanteet ovat hyvin erilaiset, joten teidän pyytämienne merkkien suhteenkin on ajateltava hyvin eri tavoin.


Gideonin pyytämä merkki

Gideon eli aikana, jolloin midianilaiset olivat alistaneet Israelin. He olivat tunkeutuneet maahan, ryöstäneet kaiken ja tuhonneet maan niin, että kansa näki nälkää ja joutui tekemään itselleen piilopaikkoja vuoristoon. Gideon oli perheensä nuorin poika, eikä ilmeisesti mikään kaikkein rohkein kaveri. Hän oli midianilaisia piilossa puimassa viljaa viinikuurnassa, kun enkeli ilmestyi hänelle. Suorastaan ivallisen kuuloisen aloituksen jälkeen enkeli toi järisyttävän suuren viestin:

Herran enkeli tuli Ofraan ja asettui suuren puun alle, joka kasvoi Abieserin sukuun kuuluvan Joasin maalla. Joasin poika Gideon oli juuri puimassa vehnää viinikuurnassa pitääkseen viljan piilossa midianilaisilta. Herran enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: "Herra on kanssasi, sinä urhea soturi!" ... Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: "Käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Mene ja pelasta Israel midianilaisten käsistä. Minä lähetän sinut!" (Tuom. 6:11-12, 14)

Gideon kaikesta päätellen pelkäsi niin paljon, ettei halunnut uskoa viestiä todeksi. Eikä hän välttämättä edes tunnistanut viestintuojaa enkeliksi, koska hän sanoi viestintuojalle:

Gideon sanoi hänelle: "Jos olen saanut osakseni sinun suosiosi, niin anna minulle jokin merkki siitä, että sinä todella itse puhut minun kanssani. Pysythän täällä, kunnes tulen takaisin ja tuon eteesi ruokauhrin." Herra sanoi: "Minä jään odottamaan sinua." ... Silloin Herran enkeli ojensi sauvan, joka hänellä oli kädessään, ja kosketti sen kärjellä lihaa ja leipiä, ja kalliosta kohosi tuli, jonka liekit söivät lihan ja leivät. Sitten Herran enkeli katosi näkyvistä. Gideon ymmärsi nyt, että hän oli nähnyt Herran enkelin, ja hän sanoi pelästyneenä: "Herra, minun Jumalani! Minä olen nähnyt Herran enkelin kasvoista kasvoihin!" (Tuom. 6:17-18, 21-22)

Selvän käskyn ja saamansa merkin jälkeenkään Gideon ei vielä suostunut Jumalan tahtoon. Yhä vain hän yritti päästä eroon vaikeasta tehtävästään:

Gideon sanoi Jumalalle: "Osoita minulle, että todella teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut. Minä tuon vastakerittyä villaa puimatantereelle. Jos huomisaamuna villassa on kastetta mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut." Kun Gideon varhain seuraavana aamuna puristi villoja, hän sai niistä puserretuksi kastetta kokonaisen maljallisen. Silloin Gideon sanoi Jumalalle: "Ethän vihastu minuun, jos vielä tämän kerran puhun sinulle. Anna minun tehdä villoilla vielä yksi koe. Tällä kertaa pysykööt villat kuivina, vaikka maa niiden ympärillä on kasteesta märkä." Ja Jumala teki sinä yönä niin. Villat olivat kuivia, vaikka maa oli kauttaaltaan kasteesta märkä. (Tuom. 6:36-40)

Gideonin toiminta ei siis ole malliesimerkki siitä, kuinka hienolla ja taitavalla tavalla kysytään Jumalan tahtoa. Se on malliesimerkki siitä, kuinka merkkien avulla yritetään välttää Jumalan tahdon noudattaminen. Gideonilla ei ollut mitään epäilystä siitä, mitä Jumala oli käskenyt. Hän oli nähnyt enkelin ja kokenut siinä ohessa vielä erityisen ihmeen. Silti hän ajatteli, että merkkejä kyselemällä hän voisi saada vielä parempaa tietoa, joka olisi hänelle itselleen mieluisampaa.


Sinun pyytämäsi merkki

Pahoittelen jo etukäteen, että kirjoitan hyvin kärjekkäästi. Haluan vain alleviivata sitä, mikä ero sinun ja Gideonin tilanteessa on. Gideonilla oli hyvin selvä tieto Jumalan käskystä, jota hän yritti parhaansa mukaan välttää. Merkki ei ollut lisätiedon ja uuden informaation pyytämistä vaan kysymys, jonka perimmäinen muoto oli: "onko sinun tahtosi oikeasti sinun tahtosi?"

Saamani vaikutelman perusteella sinulla on puolestaan yliherkän ja neuroottisen omantunnon kehittelemä käsitys valokuvauksen paheellisuudesta. Ehkä pohdit sitä, käytätkö liikaa aikaa siihen. Mutta nyt viimeisimmässä kysymyksessäsi paljastit, että pohdit myös jotain valokuvien säilyttämiseen liittyvää kysymystä hengellisesti. Rehellisesti sanottuna se ei kuulosta ihan tasapainoiselta. Jos sinä et kuvaa sotilassalaisuuksia, pornoa tai muuta kristillisesti paheksuttavaa materiaalia, niin sinä todellakin laadit hyvin outoja kysymyksenasetteluja. Toisin sanoen sinulla ei ole mitään selkeää Jumalan käskyä, joka käskisi tai kieltäisi toiminnan. Et voi ratkaista monisäikeistä kysymystä pyytämällä Jumalalta vastausta: "Sano kyllä tai ei".

Mieti hetki tilannetta, jossa sinä olisit kaikkitietävä olento. Näet, että ihmisellä on melkoinen solmu elämässään, ja hän ei osaa suhtautua siihen tasapainoisesti. Sitten sinun pitäisi vastata hänen kysymykseensä joko kyllä tai ei. Miten se merkki pitäisi tulkita?

Jossain määrin uutta oli esittämäsi näkökulma siitä, kuinka merkin saaminen ei välttämättä aina olekaan konkreettinen ohje toimia tietyllä tapaa. Mutta voinee joskus ollakin..? Gideonin villoissa merkki oli konkreettinen ja vahvisti tarkkarajaista asiaa. Miksi kuvaamani tapaus ei välttämättä sitä (eli konkreettista neuvoa) olisi? Siksikö, ettei Raamatussa kielletä valokuvaamista?

Kävin läpi kaikki kohdat Raamatusta, jossa puhutaan merkistä. Löysin muun muassa seuraavia aihepiirejä:

• Uskon vahvistus epäilevälle
• Johdatuksen kokeminen
• Jumalan käskystä muistuttaminen
• Liitosta ja Jumalan lupauksista muistuttaminen
• Tunnusteko ja Jumalan voiman näyttäminen

En löytänyt tai muistanut yhtään tilannetta, jossa merkki kertoisi konkreettisesti, mitä pitää tehdä. Sellaisissa tilanteissakin, joissa merkki liittyi toimintaan, merkki oli vain ärsyke ja huomion herättäjä. Varsinainen käskyn sisältö oli aina Jumalan Sanassa. Esimerkiksi kerran Daavid valmistautui hyökkäämään Israelia piinaavien filistealaisten kimppuun. Silloin hän sai toimintaohjeet:

Daavid kysyi Herralta neuvoa, ja Herra vastasi: "Älä mene heitä vastaan, vaan kierrä heidän taakseen ja hyökkää heidän kimppuunsa balsamipuiden kohdalta. Kun kuulet puiden latvoista kuin askelten kahinaa, lähde silloin hyökkäykseen. Se on merkkinä siitä, että Herra on lähtenyt edelläsi tuhoamaan filistealaisten leirin." (2. Sam. 5:23-24)

Merkki oli vain lähtölaukaus, mutta se ei kertonut, mitä pitää tehdä. Jumala oli käskenyt sen etukäteen.

Sinun ja Gideonin välillä on se ratkaiseva ero, että et ole vielä tähän mennessä sanonut yhtään sellaista asiaa esim. valokuvaukseen liittyen, johon sinulla olisi Jumalan käsky tai kielto. Vaikka pyytäisit Jumalalta miten ihmeellistä merkkiä tahansa - ja se toteutuisi - ei merkki itsessään määrittele Jumalan tahtoa. Niin kuin edellä sanoin, sinun omassa sydämessäsi on nyt jokin ratkaisematon solmu tässä valokuvausasiassa.

Merkkiä pyytäessäsi sinä olet esittänyt Jumalalle kysymyksen, joka on täysin epäoleellinen. Näin ihmiset tekivät usein Jeesukselle. Niinpä Raamatun sivuilla kohtaamme usein Jeesuksen, joka vastaa ihan eri asiaan, mitä häneltä kysytään. Jeesus ei vastannut siihen, mikä kysyjää kiinnosti vaan siihen, mitä tämän tarvitsi kuulla tai mikä oli hänen perimmäinen ongelmansa.

Kerrankin eräs lainopettaja kyseli Jeesukselta sitä, mikä on suurin käsky. Hän sai vastauksen, että on rakastettava Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Siitä seurasi jatkokysymys:

Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi hänelle näin: ... [Jeesus kertoo vertauksen Laupiaasta samarialaisesta.] ... Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk. 10:29-30, 36-37)

Jeesus ei koskaan vastannut lainopettajalle sitä, kuka on tämän lähimmäinen. Hän vastasi todelliseen ongelmaan ja alleviivasi sitä, kuinka lainopettajan kuuluu olla lähimmäinen muille.

Profetioiden tehtävä on käynnistää ihmisessä prosesseja. Tämä pyytämäsi merkki on nyt toiminut samalla tavalla. Sinun tehtäväsi ei ole kaiken tapahtuneen jälkeen tulkita, kielsikö Jumala valokuvauksen vai ei. Sinun tehtäväsi on nyt pohtia, miksi sinulla on omatunto herkällä tässä asiassa, ja miten sinun kuuluu kasvaa kristittynä.

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina!

Kysymyksesi on hyvin ymmärrettävä. Mitä isommalta tuntuvasta asiasta on kyse, sitä epävarmemmaksi tulee oma päätöksenteon prosessi. Ja sitä enemmän alkaa pyytää johdatusta tai merkkiä päätöksen tueksi.

Kuitenkin tulit kysymyksessäsi jo maininneeksi hauskalla tavalla sen, mistä merkkien pyytämisessä on lopulta kyse. Kuvitellaan tilanne, että sinulla on:

• Sisäinen Jumalan antama kutsumus hengelliseen työhön
• Ulkoinen kutsu, eli seurakunta, joka sinut haluaa kutsua työhön tai lähettää lähetystyöhön
• Jeesuksen antama lähetyskäsky

Miksi kaiken tämän jälkeen tarvitaan merkkiä? Miksi merkki olisi jotain suurempaa kuin Jeesuksen käsky, seurakunnan kutsu tai oma sisäinen kutsumus? Meidän uskomme kohde ja suoranainen jumala olisi merkki, jos se kerran on suurempi kuin Jumalan Sana, seurakunnan harkinta tai Pyhän Hengen puhe sydämelle.

Koska koen, että pohdintasi on teoreettista kyselyä eikä omakohtaista kipuilua sydän vereslihalla, teen muutaman kieli poskessa laaditun esimerkin:

• "Jeesus, jos nyt tulee nopalla heittäen kolme kuutosta peräkkäin, niin siitä tiedän, että annoit lähetyskäskyn kaikille."
• "Herra, jos seuraavaksi vastaan tulee avoauto, niin sitten minut palvelukseensa valinnut seurakunta oikeasti haluaa minun tekevän heillä töitä."
• "Jumala, anna minulle sisäinen tunne, että tämä sisäinen kutsumukseni on oikea."

Tämän kysymysketjun aiheiden äärellä möyriessäni olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että merkkien kysymisen taustalla on yleensä omien tunteiden kanssa työskentely. Ihminen on kokonaisvaltainen olento. Tunteet ovat oleellinen osa elämää. Mutta kun eteen tulee riittävän suuri ja vaikea tilanne, tunteet kaipaavat jonkin henkilökohtaisen vahvistuksen. Merkkien pyytämisellä pyritään lepoon, rauhaan ja varmuuteen. Mutta se toimii vain silloin, kun merkki vahvistaa jotain sellaista, minkä ymmärryksellä tietää oikeaksi.

Jos Jeesuksen lähetyskäskyn, seurakunnan kutsun ja henkilökohtaisen kutsumuksen jälkeen saisi jonkin merkin, joka näyttäisi sanovan "ei", niin kuinka pitää toimia? Onko merkki silloin suurempi auktoriteetti kuin lähetyskäsky, seurakunta ja kutsumus?

Riippumatta siitä, ollaanko tekemisissä ison tai pienen asian kanssa, merkki ei voi koskaan olla auktoriteetti. Ylipäätään minun mielestäni kristityn ei kuulu rukoilla merkkejä vaan johdatusta. Jumala voi sitten toimia viisautensa mukaan, ja antaa elämässä tulla vastaan erilaisia keskusteluja, ihmisiä tai tilanteita, joiden kautta sydämeen tulee lepo ja rauha valintojen äärellä.