Morjens, nuori!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että ihastuminen on tunne, joka ei ole itsessään oikein tai väärin. Toki voidaan saivarrella siitä, onko syntisessä ihmisessä taipumuksia, joiden takia tunne-elämä on myös syntinen ja vääristynyt. Mutta se pohdinta on täysin tarpeetonta, koska oli niin tai näin, tunteille ei voi mitään. Ne tulevat ja menevät.
Merkitystä on sillä, mitä niiden tunteittensa suhteen tekee tietoisesti ja tahtoen. Jos olisin ihastunut naiseen, joka on jo naimisissa, niin minkäs minä sille voin. Kun tapaa ihastuttavan ihmisen, niin silloin ihastuu. Mutta minä pystyn omalla järjelläni ja tahdollani valitsemaan, alanko flirttailla sellaisen ihmisen kanssa ja yritänkö saada hänen huomionsa kiinnittymään itseeni. Vai toiminko niin kuin oikein on, eli annan tunteitteni olla ja elän siten, etten saata itseäni tai toista osapuolta kiusaukseen tehdä jotain, mikä on väärin.
Omien kokemusteni perusteella tunne-elämälle on tyypillistä se, että jos yrittää sammuttaa jonkun tunteen, se vain kasvaa. On kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Jos yrittää esimerkiksi hillitä kiukkuaan tai katkeruuttaan, niin sitten vasta kiukkuinen tai katkera olo tuleekin. Tai jos sanoo itselleen, että ei saa olla ihastunut, niin sitten tämä ihastuksen kohde vasta kiinnostava onkin. Parhaaksi keinoksi olen huomannut sen, että puhuu asiasta eteenpäin. Ja Jumala on erinomainen kuuntelija. Hänelle voi puhua kaikki sellaisetkin tunteet, joita ei halua jakaa kenenkään toisen ihmisen kanssa.
Psalmien kirjoittajat tilittävät monia aivan kamalia tunteitaankin täysin rehellisesti Jumalalle. He toivovat, kuinka heidän vihollisensa kärsisivät pahoja onnettomuuksia ja kuolisivat. He purkavat kaiken pahan olonsa Jumalalle. Ajattelen, että juuri sillä tavalla kristitynkin pitää tehdä. Kaikki asiat, jotka jollain tavalla vaivaavat, kannattaa kertoa täysin rehellisesti Jumalalle. Hän osaa hoitaa ihmisestä sellaisiakin puolia, joita ihminen ei itse osaa hoitaa. Ja samalla saa puhua asiat halki, mikä itsessään jo helpottaa.
Onko ihastuminen mahdollinen alku hyvälle ystävyydelle? Meneekö se vain ohi? Voiko siitä olla jotain hyötyä?
Tähän en osaa vastata. Kaikki riippuu niin tilanteesta. Joissain tapauksissa ihastuminen saattaa saada toisen varovaiseksi ja välttelemään. Tällöin tunne ja siitä seuranneet asiat eivät ole saaneet ainakaan syvempää ystävyyttä aikaan. Joissain tapauksissa ihastumisen kertominen ja asian puhuminen saa tilanteen laukeamaan, ja siitä alkaa rehellinen ystävyys. Näin netin välityksellä minun on täysin mahdotonta vastata, mikä tässä tilanteessa olisi parasta. Osaan vain rohkaista sinua rukoilemaan asian puolesta, jolloin Jumala varmasti johdattaa sinua. Ihastuminen voi mennä ohi tai sitten Jumala haluaa sen kautta kasvattaa ja ohjata sinua niin, että siitä on sinulle jotain hyötyä elämässäsi.
