Sain kysymyksen eri reittiä ja laitan sen tänne Nettipapin palstalle muiden aiheesta kiinnostuneiden luettavaksi:
Moro Marko!
Meillä on koulusta työnä tehdä esitelmä urheilun etiikasta ja siihen tarvitaan myös seurakunnan näkemys asiasta.
Pääteemanani on ollut dopingin käyttö.
Olisin todella kiitollinen jos voisit sanoa pari näkökantaa dopingiin.
Morjens!
Raamattu ei puhu mitään dopingista, koska silloin ei tietenkään sellaista käsitettä ollut olemassakaan. Eikä esimerkiksi Suomen luterilainen kirkko keskity pohtimaan tällaisia kysymyksiä mitenkään suurella intensiteetillä. Silti jotain yleisiä periaatteita urheilusta ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä voidaan Raamatunkin pohjalta vetää.
Ensinnäkin urheilu itsessään ei ole millään tavalla hyväksi tai huonoksi asiaksi arvotettu asia. Se on ihan normaali maallisen elämän asia. Raamatun kirjoittajista ainakin Paavalin on ajateltu olleen innokas penkkiurheilija, koska hän on ottanut opetuksiinsa esimerkkejä urheilun saralta.
Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis
niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen
katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi
enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan,
jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun. (1. Kor. 9:24-27)
Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu
Kristuksen Jeesuksen omat. (Fil. 3:14)
Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt
vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa
päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.
(2. Tim. 4:7-8)Raamatussa kaikkein tärkein asia on sanoma siitä, miten ihminen pääsee taivaaseen. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö myös tähän elämään liittyvät asiat voisi olla myös hyviä ja hyödyllisiä. Paavali toteaa urheilusta, että se on hyödyllistä, vaikkakaan se ei ole koskaan niin hyödyllistä kuin se usko, joka vie ihmisen ikuiseen elämään:
Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen,
sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä. (1. Tim. 4:8 )Nämä ovat vielä sinun kysymyksesi näkökulmasta aika ympäripyöreitä raamatunkohtia, mutta kuten sanoin, Raamattu ja uskon kysymykset eivät ole kiinnostuneita siitä, millaisia urheilulajeja ihmiset harrastavat. Ne ovat jokaisen urheilusta kiinnostuneiden oman mielenkiinnon varassa. Kuitenkin Raamattu opettaa ihmisiä elämään aina ja kaikkialla oikein ja yhteisten sääntöjen mukaan.
Urheilussa yksi tällainen suuri kysymys on doping. Tavallaan ei ole olemassa mitään selvää rajaa siinä, mikä urheilussa on oikein ja mikä väärin. Jokainen urheilulaji itsessään määrää sen, missä rajat kulkevat. Kreikkalais-roomalaisen painin säännöt sanovat, ettei vastustajaa saa kampittaa. Se on väärin. Mutta kun siirrytään vapaapainin puolelle, jalkakampit ovat hyväksyttäviä. Jalkapallossa ei saa koskea palloon kädellä, mutta amerikkalaisessa jalkapallossa se on lajiin kuuluva pelityyli.
Doping-säännöt kertovat, mikä urheilussa on suorituskykyä lisäävien aineiden suhteen oikein ja mikä väärin. Kofeiini piristää, ja sitä saa käyttää tiettyyn rajaan asti. Epo piristää myös, mutta sitä ei saa käyttää. Tähän ei ole olemassa mitään ns. luonnollista syytä, miksi raja on juuri tässä. On vain päätetty, että nämä aineet ovat sallittuja ja nuo toiset eivät.
Kristitty urheilija, joka haluaa toimia eettisesti oikein, pysyy näissä rajoissa. Raamattu opettaa kristittyä elämään hyvällä omallatunnolla ja esimerkillisesti yhteiskunnan sääntöjä ja esivaltaa totellen:
Muistuta heitä kaikkia, että heidän on toteltava esivaltaa ja viranomaisia
ja oltava näille kuuliaisia ja valmiita tekemään kaikkea hyvää. (Tit. 3:1)
Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen:
keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, ja yhtä lailla käskynhaltijoiden,
koska keisari on valtuuttanut heidät rankaisemaan pahantekijöitä ja
palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää. (1. Piet. 2:13-14)
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka
ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.
Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka
näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä
viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä
esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja
toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna
miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle
kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain
rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te
verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he
hoitavat tehtäviään. 7.Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero,
sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia,
sille kunnia. (Room. 13:1-7)Yksi sääntöjen noudattamiseen tähtäävä kehotus Paavalilla on, jossa hän käyttää juuri urheilua esimerkkinä:
Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen
mukaisesti. (2. Tim. 2:5)Tämä lause on kirjoitettu pääasiassa siksi, että kristityt ymmärtäisivät kuunnella Jumalan tahtoa. Mutta kyllä se sopii varsin hyvin ohjenuoraksi myös kristitylle urheilijallekin. (Vaikka käytännössä tiedämme, että moni sääntöjen vastaisesti toimiva urheilija ei jää kiinni, ja voitonseppeleet menevät välillä vääriin osoitteisiin.)
Kolmas uskon ja urheilun piiriin liittyvä teema on se, mitä ihminen pitää tärkeimpänä asiana elämässään. Monelle urheilijalle menestyminen muodostuu sairaalloiseksi intohimoksi ja esim. olympiavoitto tulee koko elämää hallitsevaksi teemaksi. Raamattu opettaa, että mikään asia ei saisi nousta ihmisen elämässä Jumalaa tärkeämmäksi. Urheilla saa ammatikseen ja saa urheilla kovaa ja paljon. Ammattiurheilijallekin sopiva hieno ohje kuuluu seuraavasti:
Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle
ettekä ihmisille. (Kol. 3:23)Mutta jos urheilusta tulee ihmisen jumala, ollaan menty kristillisessä elämässä väärille raiteille. Urheilu saa olla tärkeä asia, mutta liikkumisen lahjan antajan on oltava vielä sitäkin tärkeämpi. Ensimmäinen käsky kuuluu yksiselitteisesti:
Sinulla ei saa olla muita jumalia. (2. Moos. 20:3)En tiedä, osasinko sanoa mitään, mikä auttaisi sinua esitelmässäsi. Tällaisia ajatuksia teeman ympärillä minulle kuitenkin tuli. Kysele lisää, jos haluat, että johonkin tiettyyn näkökulmaan sanoisin vielä jotain lisää. Vastaan, jos osaan.
