Kahdesti kastaminen

[Anniina]

Hei Marko,

kysymys kuuluu kastamista kahteen kertaan. Olen luterilaisesta perheestä, joten minut on kastettu vauvana. Tulin kuitenkin uskoon vähän yli parikymppisenä vapaaseurakunnassa, jossa käytäntö on uskovien kaste. Joten minut kastettiin toiseen kertaan aikuisena. Olen kuunnellut raamattutuntejasi, joissa toteat, että kaste on kertaluontoinen tapahtuma, eikä sitä tarvitse tai pidä uusia. Miten väärin olen siis tehnyt, kun olen kastattanut itseni uudelleen? Tuolloin nuorena kallistuin siihen vapaitten suuntien opetukseen, jonka mukaan kaste voidaan antaa vain uskoville, ja pikkulapsen kastetta ei voida hyväksyä, koska lapsi ei ymmärrä, mistä on kyse. Koinkin tuoreen uskovan omassatunnossani, että minun tulee mennä kasteelle. En kuitenkaan silloinkaan kritisoinut muiden lapsikasteita, vaan toivoin, että Jumala hyväksyy nekin yhtä lailla. Myöhemmin hämmennyin enkä tiennyt enää, mitä ajatella. Jos kysyy luterilaiselta, uudelleen kastaminen oli väärin tai ainakin turhaa. Jos kysyy vapaakirkolliselta, lapsikaste vastaa korkeintaan siunaamista ja kaste tarvitaan myöhemmin silti, kun henkilö oikeasti tulee uskoon. En osaa siis sanoa, kumpi kaste on oikea vai onko kumpikin, kun molemmat on Jeesuksen nimessä tehty. Olen heittänyt vähäsen hanskat tiskiin ja tyytynyt toteamaan, että Jumala katsokoon kohdallani oikeaksi kumman haluaa, siis lapsikasteen tai uskovien kasteen.

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina,

Taidat kysymyksinesi osua yllättävänkin yleiseen kipupisteeseen. Aktiivisten seurakuntalaisten henkilöhistoriaan liittyy monesti elämänvaiheita niin luterilaisen kirkon kuin vapaiden suuntien puolelta. Kirkkokuntien erilaiset kastekäsitykset herättävät epävarmuutta ja kysymyksiä. Ensinnäkin yksinkertaisesti kysellään sitä, kumpi on oikein. Toiseksi pitkät vapaissa suunnissa vietetyt jaksot ovat usein johtaneet uudelleen kasteelle menemiselle, mistä nousee toinen kysymys: Entä jos lapsikaste onkin oikein, niin olenko tehnyt peruuttamattoman virheen mennessäni uudelleen kasteelle?

Olen parin viime vuoden aikana kirjoittanut tälle palstalle hyvin kattavat opetukset kasteesta, enkä koe tarvetta lisätä niihin mitään. Olet vastauksiini varmasti tutustunut, koska ainakin toiseen ketjuun olet myös osallistunut. Jos et ole niitä vähään aikaan lukenut, niin kannattaa verestää muistia. Aikaisemmat vastaukseni toimivat tämän vastaukseni pohjana.

Kaste - Tässä ketjussa on hyvin perusteellinen yhteenvetoni kasteen ideasta ja merkityksestä. Olen yrittänyt hahmotella kattavasti sen, mitä Raamattu kasteesta opettaa. Painotan erityisesti sitä, miksi kristikunta on vapaita suuntia lukuunottamatta ymmärtänyt kasteen merkitsevän samaa kuin ympärileikkaus merkitsi Vanhan testamentin aikana. Raamatun monet kasteeseen liittyvät kohdat muodostavat kokonaisuuden, jonka perusteella lasten kastaminen on oikea, kristillinen kaste. Uudelleen kastaminen ei siksi ole oikein, eikä lopulta edes ole olemassa kahta kristillistä kastetta. Jokaisen ihmisen ensimmäinen kaste on ainoa kristillinen kaste.

Pyhä Henki ja kaste - Tässä ketjussa olen käsitellyt vähän laajemmin Pyhän Hengen ja kasteen suhdetta sekä sivunnut tältä pohjalta myös lapsikastekysymystä. Keskeisenä painopisteenä on se, että kaste, usko ja Pyhä Henki kuuluvat yhteen. Ne kaikki tarvitaan oikeaa kristillistä uskoa varten, mutta niille ei saa määritellä jotain tiettyä järjestystä. Henkilökohtainen usko voi syntyä ennen tai jälkeen kasteen. Kummassakin tapauksessa Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti toimitettu kaste on pätevä ja oikea kristillinen kaste.

Tämä siis vain taustana. Varsinaiseen kysymykseesi lähden pureutumaan kristillisen kasvun ja vastuun näkökulmasta.


Usko on yksilö- ja joukkuelaji

Ihminen elää arkista elämäänsä ainakin kolmella eri tasolla. a) Ihminen on yksilö, joka opettelee ottamaan vastuuta omasta elämästään. b) Yksilö on osa perhettä, jossa suuremman elämänkokemuksen omistavat vanhemmat kasvattavat ja valmentavat lapsia. c) Perhe on osa vielä suurempaa kokonaisuutta - sukua, kyläyhteisöä ja yhteiskuntaa - joka kantaa elämän viisautta laajasti ja pitkältä historiasta asti. Samat lainalaisuudet toimivat hengellisessä elämässä.

1. Henkilökohtainen usko

Usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Kukaan ei pelastu siksi, että hänen naapurinsa tai sukulaisensa on uskossa. Jokaisen kuuluu seurata Jeesusta omana itsenään. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa." (Matt. 8:22)

Niin kuin ihmisen elämässä yleisestikin, myös hengellinen elämä on monipuolista kasvua. Uskon alkumetrejä taivaltava ihminen ei ymmärrä uskonasioita laajasti ja syvästi. Ristin ryöväri pelastui, mutta ei hän ollut oppinut Jeesuksen seuraamista sen keskustelun aikana vielä paljoakaan. Edes ihminen, joka on kertaalleen lukenut koko Raamatun läpi, ei oikeasti vielä tunne sitä. Uskoa opiskeleva "hengellinen lapsi" kiinnittää huomiota yksityiskohtiin sieltä täältä. Raamattua lukiessaankin hän tekee tulkintoja yksittäisten kohtien perusteella osaamatta suhteuttaa niitä kokonaisuuteen. Yksilönä elävä kristitty kasvaa väistämättä kieroon, jos ei saa tukea "perheeltä".

2. Seurakunnan usko

Pidempään uskon tietä taivaltaneet kristityt ja Raamattua enemmän opiskelleet ihmiset ovat yksittäisen uskovan lähellä oleva perhepiiri. Perhe neuvoo ja kasvattaa hengellistä lasta kristillisen uskon paremmassa tuntemisessa. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. (Kol. 3:16)

Kristillinen usko on vähintään yhtä paljon joukkuelaji kuin yksilölajikin. Raamattu painottaa seurakunnan opettajien vastuuta ja kaikkien seurakuntalaisten tehtävää toimia esimerkkinä ja ohjaajana toisilleen. Vaikka hengellinen perhe ei hairahdu yhtä helposti kuin yksittäinen uskova, on jo Raamatun lehdillä varoittavia esimerkkejä niin harhautuvista seurakunnista kuin sooloilevista opettajista. He lähtivät eri suuntaan kuin apostolit olivat alusta asti opettaneet. Muun muassa koko Galatian seurakunta sai kuulla kunniansa apostoli Paavalilta:

Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu. (Gal. 1:6-8)

3. Kristikunnan usko

Seurakunta on yksittäisen kristityn turva ja opastaja. Seurakunta puolestaan rakentuu apostolien laskeman perustuksen varaan. Kristikunta siis kantaa hyvin pitkiä perinteitä, joihin on tarkoitus liittyä. Apostolien teoissa mainitaan neljä uskonelämän tuolinjalkaa, joista ensimmäinen tarkoittaa suppeasti ymmärrettynä Raamatun sanaa ja laajasti ymmärrettynä sitä kristillistä uskoa, jonka apostolit ovat opettaneet: Seurakunta 1) kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät 2) keskinäisessä yhteydessä, 3) mursivat yhdessä leipää ja 4) rukoilivat. (Ap. t. 2:42) Tätä samaa kuvaa muun muassa Ilmestyskirja kertoessaan pelastetusta Jumalan kansasta: Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. (Ilm. 21:14)


Opetusvastuu kuuluu seurakunnalle ja opettajille

Keskeisin kysymyksesi on se, missä määrin sinun pitäisi kantaa huonoa omatuntoa uudelleen kasteelle menemisestä. Kirjoittamasi kuvauksen perusteella se ei ole sinun taakkasi. Nuorena kristittynä sinulla ei ole ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin omaksua se uskonnäkemys, joka ympäröivällä seurakunnalla ja sen opettajilla on. Kun sinä tulet uskoon jossain kristillisessä ympäristössä ja opit tuntemaan Jumalaa, niin kuinka olisi edes mahdollista, että alkaisit samantien omaksua jonkun muun kristillisen yhteisön painotuksia?

Edellä kuvasin kolme elämisen ja kristillisen elämän tasoa. Ne samat voidaan karkeasti nähdä kristillisissä suuntauksissa. 1. Vapaat suunnat korostavat yksilön uskoa. 2. Reformaation kirkot korostavat oman "perhekuntansa" mukaista tunnustusta. 3. Vanhat kirkkokunnat korostavat kirkon pitkää perinnettä.

Vapaat suunnat toimivat omassa linjassaan johdonmukaisesti, ja korostavat myös kasteopetuksessaan henkilökohtaista uskoa. Valitettavasti tähän painotukseen keskittyminen kaventaa perinteistä kristikunnan kastenäkemystä. Painotukseen keskittymisen vuoksi lapsikaste ja paljon muuta kasteeseen kuuluvaa hyvää jää opetuksen ulkopuolelle. Sinä olet nuorena uskovana saanut tuon painotuksen mukaista opetusta, ja on väistämätöntä, että olet siksi toiminut sen mukaan.

Minun mielestäni perinteinen kristikunnan kastekäsitys ottaa huomioon kattavimmin kaikki Raamatun kasteesta puhuvat kohdat. Siitä huolimatta edes ahkeralla raamatunluvulla ei ole mahdollista päätellä koko kastekäsitystä. Lisäksi tarvitaan opetusta pitkästä kristikunnan perinteestä, joka auttaa yhdistämään eri puolita Raamattua löytyvät kohdat toisiinsa. Vapaissa suunnissa korostetaan oman toiminnan "raamatullisuutta", mutta minun mielestäni lapsikasteen kieltävä painotus ei ota huomioon kaikkea, mitä Raamatussa kasteesta sanotaan. Joten nuoren kristityn on mahdoton saada hahmotettua kokonaiskäsitys kasteesta, jos ympäröivä seurakunta ei sitä opeta. Siksi minun mielestäni sinun ei kuulu kantaa tätä asiaa taakkana tunnollasi. Lainaan tähän hyvin suoraviivaiset opetukset Jeesukselta ja Jaakobilta:

Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan. (Luuk. 12:47-48)

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. (Jaak. 3:1)

En lainannut tätä siksi, että sinulle olisi luvassa raipaniskuja. Opetukseni kärki on siinä, mitä Pietarikin sanoi suurelle neuvostolle: "Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte." (Ap. t. 3:17)

Vapaita suuntia lukuunottamatta kristikunta ei ole koskaan pitänyt oikeana uudelleen kastamista. Enkä usko, että kukaan kristillisen kasteen merkityksen ymmärtävä haluaisikaan koskaan uudelleen kasteelle. Uudelleen kastamisen yleisyys johtuu siitä, että lapsikasteen kieltävissä seurakunnissa nuoria uskoon tulleita opetetaan ottamaan "oikea kaste" eli menemään uudelleen kasteelle. Joka ymmärtää, että lapsen saama kaste on Jumala teko, ei koe mitään tarvetta parannella sitä. Sinulla ei tätä tietoa ole ollut. Joten merkitystä on lopulta sillä, mitä sinä nykyisin uskot. Eli onko sinulla kristillinen kaste vai "haravajärjestelmä".

Haravajärjestelmällä tarkoitan seuraavaa ajatuskulkua: "En voi tietää, mikä kaste on oikea, joten on hyvä, että olen saanut niitä monta, niin varmaan joku tärppää." Tällaisella päättelyllä on vain yksi ainoa lopputulos, epävarmuus. Haravajärjestelmä pakottaa seuraavaan ajatuskulkuun:

• Jos en voi olla varma omalta kohdaltani, niin miksi se olisi varmaa kenenkään muunkaan lapsena kastetun kohdalla.
• Jos ei voida olla varmoja muista lapsena kastetuista, niin heitä pitää kehottaa uudelleen kasteelle.
• Jos kaikki on varmuuden vuoksi kastettava myös aikuisena, täytyisi seurakunnissa siirtyä järjestään kahden kasteen systeemiin.
• Jos seurakunnissa kastetaan kaiken varalta kahdesti, niin kuka enää tietää, mikä on kasteen merkitys?

Vastuu oikean kastekäsityksen opettamisesta on seurakunnilla ja seurakuntien paimenilla. Palaankin siihen, mistä tämän vastaukseni aloitin. Olen kirjoittanut mahdollisimman seikkaperäiset opetukset kasteesta. Ne ovat linjassa sen kanssa, mitä kristillisissä kirkoissa on kasteesta opetettu apostolisesta ajasta alkaen. (Poikkeuksena 1500-luvun anabaptistinen liike ja sen jälkeen syntyneet lapsikasteen kieltävät vapaat suunnat.) Lyhyt tiivistelmä on seuraava:

• Jeesus käski seurakunnan toimittaa kaste. Kaste ei siis ole ihmisen oma idea vaan Jumala käsky ja Jumalan teko, jossa seurakunnan osuus on toimia käsinä ja jalkoina. Kasteen hengellinen merkitys on siinä, mitä Jumala itse tekee solmiessaan omalta puolelta liiton ihmisen kanssa. Ihminen ei voi parannella Jumalan osuutta omalla uskollaan.
• Usko on ihmisen vastaus. Uskolla ihminen tarttuu siihen, mitä Jumala on kasteessa hänelle antanut.

Vapaiden suuntien painotus kasteesta on ikään kuin se, että ihmisen pitää ensin ojentaa kätensä, ja vasta sitten Jumala voi antaa jotain. Vaikka sinulle on nuoruudessasi näin opetettu ja sen mukaan olet toiminut, on Jumala oikeasti antanut lahjansa jo silloin sinun lapsena ollessasi, vaikka sinä osasit tarttua siihen vasta nuoruudessasi.

Kysymys kasteen pätevyydestä ei voi olla kytköksissä ihmisen omaan valintaan tai uskon laatuun. Se tarkoittaisi sitä, että ihminen voisi omilla teoillaan ja valinnoillaan tehdä Jumalan teon päteväksi tai epäpäteväksi, paremmaksi tai huonommaksi. Ja tästä seuraisi se, että kaste on sitä parempi, mitä vahvempi usko ihmisellä on kastehetkellä ollut. Onneksi kasteen pätevyys ei riipu ihmisen uskon voimasta vaan Jeesuksen käskystä ja Jumalan lupauksesta. Siksi saat turvallisin mielin luottaa siihen, että Jumalan teko on virheetön. Siihen virheettömään tekoon tartutaan uskolla - joka sekin on yleensä heikko ja vähintäänkin vajavainen.

[Anniina]

Hei Marko ja kiitoksia.
Vastauksestasi osui ja upposi monikin kohta, mutta yksi ajatus jäi vaivaamaan. Se on tämä:

Joten merkitystä on lopulta sillä, mitä sinä nykyisin uskot. Eli onko sinulla kristillinen kaste vai "haravajärjestelmä". Haravajärjestelmällä tarkoitan seuraavaa ajatuskulkua: "En voi tietää, mikä kaste on oikea, joten on hyvä, että olen saanut niitä monta, niin varmaan joku tärppää."

Aloitukseni lopuksi kirjoitin, että olen heittänyt hanskat tiskiin ja että Jumala saa nyt päättää, minkä kasteen kohdallani hyväksyy. Kyllähän tämä ajatustapa on vähän pään pensaaseen pistämistä, koska en edelleenkään ole täysin varma ajatuksistani. Selityksesi kristillisestä kasteesta on hyvin selkeä, ja minun on helppo olla kanssasi samaa mieltä. Mutta entä, jos sattuisinkin menemään jonkin vapaan suunnan nettisivuille lukemaan heidän kasteteologiaansa tai kysyisin heidän pastoriltaan? Saisin toisenlaisen, todennäköisesti myös hyvin perustellun teologisen selityksen sille, miksi juuri uskovien kaste on ainoa oikea. Ja taas minun olisi helppo olla samaa mieltä selittäjän kanssa.

Ongelmani onkin, että olen hyvin kovasti vaikutuksille ja hyville perusteluille altis. En uskalla luottaa omiin käsityksiini juurikaan, ja monissa asioissa myös pelästyn ensin ja ryhdyn pohtimaan vasta sitten, onko kuulemassani järkeä tai ovatko perustelut päteviä. Varsinkin mitä tulee minulle itselleni hyvin vieraisiin henkivaltajuttuihin, karismaattisiin Hengen ilmiöihin ja vastaaviin, olen täysin kertojan tai selittäjän armoilla, koska minulla ei ole mitään kokemusta näistä asioista, tiedän vain mitä olen niistä lukenut. Mutta näköjään myös näissä perinteisemmissä kiistakysymyksissä kuten kasteessa. Minut pystyy vakuuttamaan se, joka syvimmällä rintaäänellä vakuuttaa, että tämä on totuus ja oikea käsitys.

Valitettavasti Raamatussa ei suoraan sanota, että kristittyjen vanhempien tulee kastaa myös lapsensa heti vauvoina, eikä myöskään toisin päin, että kasteen kanssa pitää odottaa kunnes lapsi osaa itse tunnustaa uskovansa Jeesukseen. Sanottaisiinkin, niin asia olisi puupäisimmällekin selvä. Esimerkkinä pitämäsi ympärileikkaus juutalaisille poikalapsille sen sijaan on selkeästi ja yksinkertaisesti määrätty Mooseksen laissa. Toki siellä on kohtia, joissa kastettiin perhekuntia, ja itsekin kallistun sille kannalle, että myös pikkulapset kuuluivat joukkoon. Jo ihan siitäkin syystä, että tuohon aikaan isäntä määräsi mitä perhe teki, ja siksi myös aikuiset palvelijat ja orjatkin kastettiin todennäköisesti heidän uskonnäkemyksiään kovin tarkkaan edes tivaamatta. Taisi toteutua kirjaimellisesti Jeesuksen käsky kastakaa ja opettakaa, ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Taidan olla loppujen lopuksi vanhojen kirkkojen kastekäsityksen kannalla, mutta nyt pitää sitten vain olla liian paljon lukematta vapaiden suuntien opetuksia.

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina,

Epätietoisuuden ja haravajärjestelmän välillä on lopulta aika merkittävä ero. Haravajärjestelmällä tarkoitan sellaista asennetta, ettei oikeastaan kiinnostakaan tietää sen tarkemmin. Vähän niin kuin kävisi vuorotellen kirkossa, synagogassa ja hindutemppelissä ajatellen, että jos ei voi olla varma, mikä näistä johtaa pelastukseen, niin ainakin voi pelata varman päälle.

Sinun kipuilusi ei kerro siitä, että yrittäisit pelata kastekysymyksessä. Päinvastoin sinä olet aidosti epätietoinen. Siksihän sinä kyselet, oletko tehnyt väärin, kun menit uudelleen kasteelle. Vaikuttaa siltä, että olet syvästi tietoinen siitä, että ihminen on tarkoitus kastaa vain kerran. Et siis ajattele, että monenlaisten kasteiden kerääminen olisi viisasta selustan turvaamista. Et siis turvaudu haravajärjestelmään. Sinä et vain ole saanut varmuutta siitä, kumpi sinulle toimitettu kaste on se oikea.

Toivon, että voit olla levossa tämän kysymyksen äärellä. Sinulle lapsena toimitettu kaste on oikea kristillinen kaste. Ja jos sinua ei olisi lapsena kastettu, niin silloin se uskonratkaisusi jälkeinen kaste olisi ollut oikea kristillinen kaste. Et vain silloin tiennyt, että kastetta ei voi uusia. Nyt tiedät, mutta silti sydämesi ei jätä sinua rauhaan.

Ole rauhassa ja anna tämän kysymyksen jäädä nyt taka-alalle. Ei ole mitään, mitä sinun tässä tilanteessa täytyisi tehdä. Et myöskään ole kyselyjesi suhteen minkään harhan vallassa. Ainakin minä uskon, että sinun kohdallasi tulee käymään niin kuin Paavali ihan toisesta asiasta puhuessaan lausahti:

Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. (Fil. 3:15-16)