Hei Malla!
Jumalan suhtautumisista ja ajatuksista on todella vaikea sanoa mitään, jos hän ei ole niitä selvästi Sanassaan ilmaissut. Mutta en itse pidä ollenkaan outona tai vääränä sitä, että sodassa olevat ihmiset rukoilevat Jumalaa. Eihän Jumala esimerkiksi halunnut, että ihminen lankeaa syntiin, mutta niin vain tapahtui. Ja synnin orjaksi joutunutta ihmistä Jumala haluaa auttaa. Samoin en usko, että Jumala haluaa maailmaan sotia, mutta niin vain tapahtuu syntisten ihmisten vuoksi. Ja uskon, että Jumala haluaa auttaa sodassa olevia ihmisiä.
Asetelma on todella kieroutunut, jos sodan aloittavat osapuolet rukoilevat Jumalalta siunausta aseilleen ja sotaisille aikeilleen. Jos kummallakin puolella sodasta päättävät henkilöt uskossa turvautuvat Jumalaan, heillä ei ole tarvetta sotia - ainakaan hyökkäyssotaa. (Tämä on tietenkin idealistinen malli, jonka esimerkiksi Yhdysvaltojen uskonnollisella kielellä pelaavat päämiehet tehokkaasti kyseenalaistavat.) Keskimäärin Jumalaan oikeasti turvaavat ihmiset ja hyökkäyssodasta päättävät ihmiset ovat eri henkilöitä. Siksi on täysin ymmärrettävää, että kummallakin puolen rintamaa rukoillaan.
Mitä sitten tulee rukoilla? Mielestäni ei ole oikein, että hyökkäävä osapuoli rukoilee Jumalaa auttamaan esimerkiksi jonkin kansan alistamisessa. Sitä vastoin on oikein, että hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa maassa rukoillaan, että puolustussodan tulos olisi hyvä, Jumala varjelisi ja kansa säästyisi. Sodan lopputuloksen puolesta rukoileminen on siis tilanteesta riippuvaa. Sodassa olevien ihmisten puolesta on kuitenkin aina oikein rukoilla. Ei ole yksittäisen taistelijan syy tai tahto olla sodan jaloissa. Olipa hänet velvoitettu sotaan hyökkäysrintamalla tai puolustavan maan armeijassa, hän on tilanteessa, jossa hänellä on oikeus rukoilla Jumalaa ja pyytää häneltä kaikkea apua, mitä tarvitsee.
Lähetyskäskyä lukuun ottamatta lainaamasi Raamatun kohdat puhuvat yksilöille. Ne eivät ole valtioiden politiikan ohjenuoria. Paavali kirjoittaa, että esivalta ei kanna turhaan miekkaa, sillä sen tehtävä on rangaista pahantekijöitä. Yhteiskunta ei saa kääntää toista poskea, kun esimerkiksi sarjamurhaaja riehuu kaduilla. Kaikkien kristittyjen velvollisuus on rukoilla myös hyökkäävän valtion puolesta, mutta se ei tarkoita, etteikö maallisen hallinnon pidä tehdä vihollisille vastarintaa, kun he aseet kourassa pyrkivät rajan yli. Yhteiskunta ei saa antaa kansalaisiaan vaaralle alttiiksi ja tarjota avosylin maataan vihollisen tuhottavaksi. Se olisi rakkaudetonta ja Jumalan tahdon vastaista. Pohjoismaissa eletään niin turvallisessa ympäristössä, että ajatukset vihollisen rakastamisesta muuttuvat todella idealistisiksi. Tottakai vihamiestä on rakastettava, mutta se käsky on kohdistettu yksityiselle ihmiselle. On tehtävä hyvää sellaisellekin, josta ei pidä. Vastenmieliseen tehtävään joutuu siis käskyn kuulija itse - eivät hänen lähimmäisensä. Vihamiehen rakastamisen nimissä ei todellakaan saa ikinä antaa läheisiä ihmisiä vaaralle alttiiksi.
Lähetyskäskystä nähdään, että Jeesus haluaa evankeliumin kulkevan kaikkialle maailmaan ja kaikkien kansojen pariin. Siitä ei voi kuitenkaan tehdä sitä johtopäätöstä, ettei sodissa saisi rukoilla vääryyttä kärsivän maan puolesta ja pyytää, että Jumala olisi sen maan puolella. Ensinnäkin Jumala sanoo toistuvasti Raamatussa, että hän haluaa oikeudenmukaisuutta. Ja toiseksi ihmisen lausuma rukous ei tarkoita sitä, että silloin Jumala ilman muuta on pakotettu olemaan jommankumman maan puolella. Kyllähän rukoilla aina saa. Olisi todella outoa, jos kukaan ei rukoilisi, kun kaksi maata on sodassa.
Minua on puhutellut Suomen sotahistoriaa ajatellen eräs Raamatun kohta:
Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta,
oletko nähnyt rakeiden varastot?
Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten,
sodan päiviä, taistelun päivää varten.
(Job 38:22-23)
Talvisodan ja jatkosodan talvet olivat vuosisadan kylmimpiä ja lumisimpia. Tämä oli yksi asia, mikä auttoi Suomea puolustussodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Sodan nähnyt sukupolvi osaa kertoa, kuinka joskus vihollisen joukkoja antautui suomalaisille ihan vain päästäkseen lämmittelemään suomalaisten telttoihin. Vanha kansa koki – ja niin minäkin koen, vaikka asian olen vain korvakuulolta oppinut – että Jumala oli Suomen puolella ainakin siinä, että hän auttoi meitä säilyttämään oman maamme itsenäisenä. Jumalalla ovat säät hallussaan ja Suomen sodissa säät olivat ankarat, mutta Suomelle eduksi. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Jumala olisi ollut jokaisen vihollissotilaan turvana ja tukena, jos he sitä pyysivät. Sodan lopputulos oli kuitenkin se, että Suomi ainoana Neuvostoliiton suorana rajanaapurina säilytti itsenäisyytensä. Sodan kauheudesta huolimatta tämän moni ihminen koki Jumalan lahjana.
