Hei Tiina!
Moni käsittelemäsi asia on jo tässä viestiketjussa ollut esillä. Poimin vain pari kohtaa, jotka ovat uudenlaisia näkökulmia, ja kirjoittelen melko tiiviisti.
Olen varma siitä, että Jumala aikoo pelastaa eläimetkin. Jumalahan on hyvä. Minä haluan ainakin taivaassa touhuta eläinten kanssa, enkä usko että Jumala olisi niin ilkeä, ettei antaisi ihmisille sitä iloa eläimistä taivaassa kuin mitä täällä maanpäälläkin voi kokea.
Olemmeko ymmärtäneet tämän väärin? Eikö tämä kerrokaan taivaasta? Mistä tämä sitten kertoo?
Jes 11: 6-9
Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tuota pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri vettä tulvillaan.
Minun raamatunselitysteosteni mukaan tuo kohta kuvaa taivasta. Mutta taivaasta sanotaan myös, että maailman loppuessa luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Pääsevätkö eläimet taivaaseen -kysymyksen tematiikka koskeekin juuri sitä, että onko taivaassa juuri niitä eläinyksilöitä, joita täällä maan päällä. Eli onko taivaassa se itselle rakas lemmikki.
Raamattu puhuu luomiskertomuksessa siitä, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja ihmiseen puhallettiin elämän henki. Raamatussa puhutaan sielusta elämän voimana, mutta luomiskertomuksen yhteydessä ihmisen sielu mainitaan minun ymmärrykseni mukaan hyvin erilaisessa sävyssä:
Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen
ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.
Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7 KR92)
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen
ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen,
ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7 KR38)En väitä, että tämän kohdan valossa automaattisesti ihminen ja eläin erottuvat sieluiltaan. Mutta muualla Raamattu kyllä erottelee aina ihmisen ja eläimen toisistaan. Myös sielultaan näistä puhutaan eri kasteissa:
Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan,
ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun.
(1. Moos. 9:5 KR38)
Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös
ja vajoaako eläinten henki alas maahan? (Saarn. 3:21)Tarkoitan siis sitä, että Raamattu tekee eron siitä, milloin puhutaan ihmisestä ja milloin eläimestä. Ja oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Jumala luo taivasta varten eri eläimet kuin ne, jotka ovat täällä eläneet. Mutta tälle en voi antaa mitään rautaista perustelua, vaan kyseessä on tässä ketjussa olevien raamatunkohtien pohjalta noussut oma tuntuma.
Vielä jäin pohtimaan tätä taivasasiaa. Maailman lopussa pahat erotetaan vanhurskaista ja vain "hyvät" pääsevät taivaaseen. Jos eläimet eivät pääsisi, niin edustaako eläimet tällä logiikalla pahuutta? Jolloin eläinten läsnäolo taivaassa saastuttaisi paikan. Itse en ole kohdannut pahaa eläintä. Ehkö vain näe sitä pahuutta sieltä sisältä??
Hyvää kyselyä itsessään, mutta toisaalta on tärkeä muistaa, ettei kukaan ihminen pääse taivaaseen hyvyytensä ansiosta, vaan turvautumalla Jeesuksen ristinkuolemaan.
Eikös ihmiset aiheuta paljon enemmän pahaa kuin eläimet? Miksi Jumala silti pitäisi eläimiä niin pahana??
En osaa sanoa Jumalan ajattelua tässä asiassa. Edellä juuri lainasin raamatunkohtaa, jossa Jumala sanoi vaativansa tilille jokaisen eläimen, joka vuodattaa ihmisen veren. Jotta kyllä tässä jonkinlaista hyvyys-pahuus -asetelmaakin pystyy rakentamaan.
Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat. Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat. Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt, hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.
Job 12: 7-10
Mielestäni tämä ei kerro mitään erityistä Jumalan suhteesta eläimiin. Pikemminkin se kertoo siitä, miten Jumalan luomakunnassa kaikella on paikkansa, ja luomakuntaa tarkkailemalla ihminen voi myös oppia jotain Jumalan suuruudesta. Samankaltainen on mm. sananlasku:
Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi.
Ei sillä ole ketään käskijää, ei herraa eikä hallitsijaa, ja silti se kerää
kesällä ruokansa ja täyttää varastonsa korjuun aikaan. (Sananl. 6:6-8)Tällaisia ajatuksia tällä erää. Toivottavasti pohdinnoistani on apua.
