Hei Anniina!

Avioliitto ja seksi ovat erillisiä asioita, jotka kuuluvat yhteen. Silti avioliitto ei luo seksiä eikä seksi avioliittoa. Raamatun opetuksen mukaan ne täytyy siis ihmisen valintojen avulla pitää yhdessä.

Seksuaalisuus kuuluu luomiskertomuksen sanaan yhdeksi lihaksi tulemisesta. Paavali varoittaa haureudestaan kuuluisan Korinton kaupungin seurakuntalaisia: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Kor. 6:15-16) Paavali siis sanoi, että tässä toteutuu yhdeksi lihaksi tuleminen, mutta ei se sitoutuminen, jota luomiskertomuksessa kuvataan sanoilla "liittyy vaimoonsa".

Toisaalta avioliitto voi itsessään olla seksitön, jolloin tapahtuu liittyminen mutta ei yhdeksi lihaksi tuleminen. Tätä problematiikkaa Raamatussa käsitellään aika vähän, mutta samaisessa Korinttolaiskirjeessä on siitäkin ohje annettu: "Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan." (1. Kor. 7:3)

Suoraviivaisesti ja pelkistetysti sanottuna hyvin monet Nettipapille esitetyt kysymykset parisuhteen kipuiluista liittyvät siihen, että avioliitto ja seksuaalisuus on erotettu toisistaan. Seksuaalisuudella on tapana toimia nopeammin kuin sitoutumisella. Se mahdollistaa ajautumisen tilanteeseen, jossa ei ole enää tarjolla puhtaalta pöydältä tehtäviä ratkaisuja. Joskus ei ole tarjolla edes ehdottomasti parasta vaihtoehtoa. Silloin täytyy valita toimintamalli, jonka kanssa parhaiten voi elää.

Vanhan testamentin juutalaisen lainsäädännön aikana ei ollut teoriassa mahdollista syntyä vaikeita valintatilanteita seksuaalisuuden historian vuoksi. Haureudesta eli esiaviollisista suhteista oli näet juutalaisessa laissa määrätty kuolemantuomio. Tätä lakia ei ainakaan enää Jeesuksen aikana noudatettu. Myös Jeesus itse armahti aviorikoksesta syytetyn naisen: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)

Kipeäksi kysymykseksi siis jää se, millä tavoin voisi noudattaa tuota Jeesuksen käskyä, että tehtyjen virheiden jälkeen valitsisi synnittömän toimintatavan tai että voisi valita ainakin vähiten väärän toimintamallin. Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista johtuen tiukin raja on aina vedetty viralliseen avioliittoon, sen rikkomiseen ja uudelleen avioitumiseen. Avosuhteet tai esiaviolliset suhteet eivät luo avioliittoa, joten ne ovat jääneet tiukimpien rajanvetojen ulkopuolelle. Siksi esiaviollisten suhteiden kohdalla ei voida soveltaa edes ankarimpia Jeesuksen sanoja siten, että ne estäisivät jonkun toisen kanssa avioitumisen. Kipeitä kysymyksiä se ei tietenkään poista.

Hei Suvianna1!

Hyvä, että olet saanut jotain apua pohdintoihisi. Valitettavasti en oikeastaan pysty auttamaan sinua tästä edemmäs. Olet tilanteessa, jossa ei ole absoluuttisen oikeaa tai väärää vaihtoehtoa. Se, ettet asu avoliitossa, ei sinällään vaikuta pohdintoihisi. Raamatun ohjeistus on välttää "haureutta", eli avioliiton ulkopuolisia suhteita, millaisessa muodossa ne esiintyvätkään. Siksi nykyinen tilanteesi ei ole Raamatun ohjeiden mukainen.

Samoin kristittyjä varoitetaan tieten tahtoen etsiytymästä tilanteeseen, jossa lyöttäydytään aisapariksi ei-uskovan kanssa: Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? (2. Kor. 6:14) Tässä yhteydessä Paavali ei puhu erityisesti avioliitosta, mutta ohjetta on tärkeä miettiä siltä kannalta, mitä avioliiton tiivis yhteys vaikuttaa kristityssä. Ei-uskovan kanssa naimisissa oleminen ei itsessään ole syntiä. Varoituksen kärki on siinä, mihin se voi johtaa. Kaksi yleisintä seurausta on uskovan puolison luopuminen uskosta tai koko elämän jatkuva kipu siitä, että itselle rakkain ihminen ei ole taivastiellä.

Samalla tavalla Jeesus varoittaa myös vapaaehtoisesta naimattomuudesta: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu." (Matt. 19:11) Mielestäni tämä on samalla vakavuudella annettu varoitus kuin epäuskoisen aisapariksi ryhtyminen. Ei ole synti olla naimaton, mutta se voi johtaa suuriinkin synteihin. Siksi Paavali opettaa, että ilman naimattomuuden armolahjaa lähtökohtana on pidettävä tavanomaista toimintatapaa: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2)

Ja näin olemme päässeet takaisin lähtötilanteeseen. Pohdinta siis kiertää kehää, eikä se tuota kivutonta lopputulosta missään vaiheessa.

Annan edelleen saman ohjeen: Älä tee mitään hätiköityä. Rukoile Jumalaa ja keskustele avoimen rehellisesti kumppanisi kanssa. Olet valinnanpaikalla, jossa jokainen vaihtoehto on jostain näkökulmasta toistaan parempi, ja jostain toisesta näkökulmasta toistaan huonompi. Kyse on lopulta siitä, että pohdit huolella sen, minkä valintasi takana voit seistä tukevimmin.

Hei Suvianna1!

Voin vain kuvitella, kuinka suuressa ahdistuksessa olet kaikkien ajatustesi kanssa. Kerroit elämäntilanteestasi aika kattavasti ja ahdistuneisuutesi näkyy sen lisäksi siinä, miten kirjoitat. Haluaisin antaa sinulle jonkun hienon patenttiratkaisun, joka korjaisi kaiken. Mutta niin kuin tiedät itsekin, ei ole mitään taikasanaa, joka kerralla kaiken kääntäisi huolettomaksi ja hyväksi.

Niinpä liitin kysymyksesi viestiketjuun, jossa käsitellään samankaltaista kipuilua. Vaikka kaikissa edellä olevissa viesteissä käsitellään tilanteita, jotka ovat yksilöllisiä ja omanlaisiaan, yhdistää niitä se pohdinta, että nykyinen parisuhteen asetelma luo vaikean jännitteen. Tämä jännite herättää kysymyksen, onko parasta säilyttää nykyinen tilanne vai pyrkiä johonkin suuntaan. Nuo elämäntilanteet eivät ole samanlaisia kuin sinun, mutta mahdollisesti niiden lukeminen voisi rohkaista sinua siinä, että et ole ainoa, joka tällaisia kysymyksiä pohtii.

Parisuhteeseen liittyvät kysymykset ovat hyvin helppoja silloin, kun asiaa käsitellään teoriassa ja puhtaalta pöydältä. Sinäkin kirjoitit auki kaikki sellaiset näkökulmat, jotka sinua kiusaavat sen vuoksi, että elämäntilannettasi ei voida palauttaa sellaiseen lähtötilanteeseen, jossa sen haluaisit olevan. Vaikeudet syntyvät siitä, että elämän jäljet piirtyvät pientareelle, eikä tehtyjä asioita saa tekemättömäksi. Hyvin usein oikean vaihtoehdon sijasta joudutaan valitsemaan pienempi paha tai suurempi hyvä. Mitä monimutkaisempi asetelma on, sitä selkeämmin täytyy tehdä valinta. Valitseminen tarkoittaa ensinnäkin suostumista epätäydellisyyteen ja joistakin kaipauksen kohteista luopumista. Kaikkea ei voi saada kerralla. Toiseksi se tarkoittaa vastuun ottamista omasta valinnasta, ja sen kanssa elämistä.

Tästä näkökulmasta käsin käyn ikään kuin keskustelua viestisi kanssa. Joskaan en lainaa sanojasi aina siinä järjestyksessä kuin sinä olet ne kirjoittanut.

Aloitin muutama kuukausi ennen uudestisyntymääni seurustelusuhteen, joka sisälsi myös fyysisen suhteen. En ollut koskaan aiemmin kokenut tästä tunnontuskaa, tai ajatuksesta avoliitosta.

Omatunto on joskus hyvin raskas kumppani. Täysin hiljainen ja levollinen omatunto on vain paatuneella ihmisellä. Terve kristityn omatunto kolkuttelee toisinaan ja on toisinaan levollinen. Kaikkein vaikein tilanne on herätyksen tilaan tulleella ihmisellä. Hänellä omatunto toimii niin kuin sinulla. Se on hirvittävän aktiivinen ja ankara. Vastoin omatuntoaan ei kannata toimia, mutta hyvä on tiedostaa se, että sinä olet tilanteessa, jossa omatunto ei anna hetkenkään rauhaa. Ja se ei tarkoita, että olet tehnyt jotain poikkeuksellisen kamalaa, vaan että omatunto vain toimii tällä tavoin. Olet käynyt läpi heräämisen kokemuksen, ja siksi omatuntosi on hyvin herkkänä. Tällaisia hetkiä - ikään kuin Jumalan kouluja - tulee kristitylle aika ajoin, vaikka varsinaisesta hengellisestä herätyksestä olisi aikaa vaikka kuinka paljon. Tässä tilanteessa omantunnon näkökulmasta vaikeinta on se, että paluuta nollatilanteeseen ei ole olemassa. Ja se on hyvä tiedostaa, vaikka kaikesta päätellen sen olet vähintäänkin aavistanut.

yhtäkkiä rävähti silmille, että olen toiminut väärin, kun olen lähtenyt ei-uskovan kelkkaan ja myös fyysisyys ennen avioliittoa on väärin. ... Tuntuisi väärältä mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta yhtä väärältä jättää hänet ja etsiä taas uutta kumppania.

Sinun tekisi mieli löytää ratkaisu, jossa herkkä omatuntosi olisi levollinen. Mutta en usko, että sellaista on olemassa. Jokaisessa vaihtoehdossa on jotain, mikä ei ole täydellistä. Tämä on ensimmäinen ristiriitainen asetelma. Kristillinen avioliittoihanne tähtää ainutlaatuisuuteen, ja jos jättäisit kumppanisi, ei se veisi tilannetta parempaan suuntaan. Ja jos menisit naimisiin, ryhtyisit epäuskoisen aisapariksi, josta vähintäänkin varoitetaan kristittyjä.

Olen rikki, jos olisin avioliitossa minun ei tulisi jättää ei-uskovaa puolisoa, mutta miten tällaisessa tilanteessa, kun ollaan vielä alkuvaiheessa, mutta oltu yhdessä niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kirjoitat itse todella hyvin sen, minkä valinnan joudut tekemään. Vaikka olette sitoutuneet toisiinne ajatuksellisesti ja fyysisesti, ette ole solmineet liittoa, joka vielä uudella tavalla sitoo yhteen. Joten sinun on vain tehtävä päätös, jossa kumpikin vaihtoehto on epätäydellinen.

En tiedä olisiko Jumalalle mieluisaa, jos lähtisin ja olisin loppuelämäni yksin, mutta pelkään, että voimani eivät riitä siihen. ... Loppuelämän yksinäisyyteen varmasti katkeroituisin, mutta en tiedä, olisiko se Jumalan silmissä hyväksyttävin vaihtoehto.

Jos tulisit siihen tulokseen, että on enemmän oikein jättää nykyinen puolisosi, niin sen jälkeen joudut tämän valinnanpaikan eteen. Eli kokisitko oikeaksi sen jälkeen olla yksin - tai olisiko sellainen vaara olemassa vaikka ei haluaisi jäädä yksin. Enkä usko, että ainakaan etukäteen pohtimalla sinun on mahdollista saada tällaiseen pohdintaan selkeää ja rauhallista vastausta. Pohdinnassasi on selvästi myös se sävy, että yksin oleminen olisi sinulle itsellesi kaikkein pelottavin tulevaisuuden skenaario. Siksi ahdistut ajatuksesta, että tämä olisikin Jumalan tahtoma vaihtoehto. Mutta itse en kyllä osaa mitenkään perustella Raamatullakaan, että se olisi nyt Jumalalla mielessään. Sinä itsekin pohdit suorastaan päinvastaista näkökulmaa.

Mietin myös, miksi en voinut uudestisyntyä ennen tätä suhdetta (kun se tapahtui niin nopeasti suhteen alun jälkeen), ja koen siitä väsymystä ja tuskaa, kaikki olisi helpompaa kun en olisi tähän alunperin lähtenytkään. ... Sitten mietin, voiko meidät olla tarkoitettu yhteen, mutta siihen en usko, koska kumppani ei-uskova.

Jumalan johdatus on tosi outoa. Usko on lahjaa, kuten Paavali kirjoittaa:
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)

Jumala olisi voinut antaa sinulle uskon missä elämänvaiheessa tahansa. Jostain syystä sinun etsikkoaikasi tuli nyt. Jossittelun voi siksi kääntää myös toisinpäin. Entäpä jos uusi elämäntilanteesi on saanut sinut pohtimaan myös hengellisiä kysymyksiä uudesta näkökulmasta? Siinä missä sinä pohdit, miksei Jumala antanut sinulle uskoa aikaisemmin, voidaan myös kysyä, vaikuttiko Jumala uskon sinussa näiden elämänvaiheiden kautta?

En koskaan sano, että Jumala haluaisi uskovan ihmisen etsivän itselleen ei-uskovan puolison. Kristityllä pitää olla lähtökohtana se, että parisuhteessa jaetaan myös yhteinen usko. Mutta Jumalalla itsellään on mahdollisuus toimia juuri niin kuin hän hyväksi näkee. Hän antoi sinulle uskon juuri tuossa elämänvaiheessa, kun olitte jo hyvin vahvassa seurusteluvaiheessa. Kipuilevan omantunnon kanssa mietitään kysymystä, oliko se Jumalan keino pysäyttää sinut. Itsevarma ihminen puolestaan katsoisi asiaa siten, että Jumala varmaan halusi asian näin johdattaa. Minä en voi väittää, että kumpikaan vastaus olisi ehdottomasti oikea tai väärä.

Huomaan, että hänellä on selkeä etsikkoaika, mutta minun on vaikea keskustella hänen kanssaan, olen itse niin masentunut ja ahdistunut tästä uskonkokemuksesta ja omasta syntisyydestä, vaikka tämän pitäisi olla iloinen asia.

Parasta, mitä sinä tässä tilanteessasi voit tehdä, on rukoilla paljon ja keskustella rehellisesti kumppanisi kanssa. Vaikka sinun omatuntosi on hirvittävän kipeä, älä tee mitään hätiköityä. Kovin montaa vuotta et toki voi asiaa pohtia, koska liian pitkä odottaminen suhteessa eläen on jo itsessään päätös. Toivon, että voit rauhoittua ja katsoa asiaa siltä kannalta, että ei ole olemassa täydellistä ja kivutonta loppuratkaisua.

Koen joka päivä tilanteesta valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä, tuntuu, että ihan sama mitä tekisin niin toimisin Jumalan silmissä väärin.

Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. (Ps. 103:14) Sinulla on nyt valtavan suuri kipu siitä, että et pysty tekemään elämäsi valintoja uudelleen ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jumala tietää sen sinua paremmin. Elämää voi elää vain siitä tilanteesta käsin, jossa itse on. Jaakob jatkoi myös kuuluisan Jaakobin paininsa jälkeen matkaa ontuen. Sinulla on myös menossa paini, joka on vain painittava. Onko askel sen jälkeen kevyt vai vähän ontuva, on vaikea sanoa. Mutta älä ajattele Jumalaa tässä tilanteessa vastustajaksesi. Hän tietää painisi ja sen, ettei täydellistä vaihtoehtoa ole.

olen silti miettinyt kertooko tämä jatkuva valtava ahdistus siitä, että minun tulisi jättää kumppani, onko tämä Pyhän Hengen jatkuvaa autoritaarista puhetta minulle, minkä laitan mielenterveyden tai paholaisen piikkiin.

Olet niin valtavan ahdistunut, että en ihan helpolla sellaisessa elämäntilanteessa luottaisi, että sydämessä puhuu Pyhä Henki. Kristityillä voi olla erilaisilla mekanismeilla toimivia karismaattisia lahjoja, mutta sinun elämäntilanteessasi uskoisin vain sitä, jos saat erityisen rauhan tehdä jonkin ratkaisun. Kaikki muut ahdistukset ja pelot pistäisin ihan puhtaasti heränneen sielun, herkän omantunnon ja ahdistushäiriön piikkiin. Paholaistakaan ei tarvitse syyttää ahdistuksesi pääarkkitehdiksi, vaikka hänellä ei varmasti ole mitään halua auttaa sinua tuosta ahdistuksesta ulos.

En tiedä, olenko minäkään yhtään osannut ahdistustasi helpottaa. Koen, että sinulla on tarjolla valinta, jossa ei tavallaan ole mahdollista tehdä täydellisesti oikein, mutta jossa ei ole myöskään täydellisen väärää vaihtoehtoa. Toivon ja rukoilen, että voisit sen vuoksi nyt unohtaa sen kyselyn, onko olemassa jokin Jumalan tahto, joka sinun täytyy onnistua toteuttamaan. Lähtökohtaisesti olen aina sitä mieltä, että jos ihmiset ovat päätyneet asumaan yhdessä, niin silloin keskimäärin eniten oikea kristillinen ratkaisu on sitoutua pysyvään avioliittoon. Mutta sellaistakaan ratkaisua et saa tehdä "syyttävän omantunnon vaikutuksen alaisena". Rukoile Jumalaa ja keskustele kumppanisi kanssa. Tee ratkaisu sitten, kun pystyt tekemään sen "selvin päin".

Hei Anniina!

Heti kättelyssä totean, että minun mielestäni sinulla on vain yksi oikea ratkaisu tässä tilanteessa: Sinun kuuluu elää iloiten ja mahdollisimman hyvänä aviopuolisona nykyiselle miehellesi.

Minulla on se käsitys, että katolisessa kirkossa kahden kastetun (ja uskovan) ihmisen avioliitto on sakramentti, joka on täysin purkamaton. Ainoa mahdollisuus uudelleen avioitumiseen on se, että kirkko julistaa ensimmäisen avioliiton mitätöidyksi - eli toteaa, ettei alunperin solmittu liitto ollutkaan solmittu siten, että se olisi sakramentiksi kelpaava. Tästä näkökulmasta ajateltuna uudelleen avioituminen olisi opillisesti siis jatkuvaa tai toistuvaa aviorikosta. Luterilaisen kirkon puolella en mielestäni ole törmännyt samaan ajattelutapaan.

Katolisen kirkon perinteet ovat valtavan pitkät, ja joissakin eettisissä kysymyksissä heillä on huomattavasti enemmän selkärankaa kuin esimerkiksi meillä luterilaisilla. En ole myöskään tutustunut heidän avioliittoteologiaansa niin perusteellisesti, että osaisin sanoa, kuinka he tulkitsevat sitä Jeesuksen sanaa, että uudelleen avioituminen on luvallista, jos toinen puoliso on rikkonut avioliiton. Jeesus avioliitto-opetuksessaan kuitenkin hyvin selvästi sanoo, että on mahdollista mennä uudelleen naimisiin, vaikka alkuperäinen avioliitto olisi täysin oikein solmittu. Oletan, että katolinen avioliiton sakramentaalinen tulkinta tuo tähän jotain lisäpontta.

Aiemmin tässä ketjussa kirjoitin, että esimerkiksi Katolinen kirkko ja Lähetyshiippakunta katsovat samoja raamatunkohtia lain hengen ja lain kirjaimen painotuksin. Sinällään jännää on, että tässä tapauksessa asiat menevät päinvastoin kuin yleisesti: lain kirjain on armollisempi kuin lain henki. Kirjaimellinen lukutapa näet mahdollistaa uudelleen avioitumisen ja lain henkeen nojaaminen ei mahdollista.

Tämä spekulaatio ei silti ole mielestäni se rajalinja, joka sinun tapauksessasi olisi mukana keskustelussa. Onhan selvää, että et voi palata yhteen ensimmäisen miehesi kanssa. Eikä Jeesuskaan jatka jyrkkiä sanojaan siten, että hän kehottaisi jotenkin irtautumaan toisesta avioliitosta, jotta voisi palata ensimmäiseen. Juutalaisille se olisi tarkoittanut suorastaan Vanhan testamentin vääristelyä. Juutalainen laki antoi oikeuden erota ja mennä uudelleen naimisiin. Mutta ei antanut enää oikeutta palata takaisin alkuperäiseen, jos uusi liitto oli solmittu:

Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. Jos nainen hänen luotaan lähdettyään menee toisen miehen vaimoksi ja tämäkin mies alkaa vieroa häntä, kirjoittaa erokirjan ja lähettää hänet luotaan tai jos tämä mies kuolee, edellinen aviomies, joka lähetti naisen pois, ei saa ottaa häntä uudelleen vaimokseen; nainen on tullut hänelle saastaiseksi, ja sellainen liitto on Herran silmissä iljetys. Älkää tahratko sellaisella synnillä maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne. (5. Moos. 24:1-4)

Tämä teksti on tietenkin luonteeltaan ennen kaikkea juutalaisten maallista lainsäädäntöä, mutta mielestäni se vahvasti heijastaa sitä, kuinka Jumala vaatii mieheltä "jotain rotia". Jos ei ole osannut elää vaimonsa kanssa, niin sitten pitää elää sen kanssa, että joku toinen otti hänet vaimoksi.

Kysymyksessäsi toki pohdit sitä, että elätkö nyt jatkuvassa aviorikoksessa, ja vaatisiko Jumala sinulta elämistä yksin. Mielestäni tällaiset kysymykset ovat käsillä vain ennen naimisiin menemistä. Jos ensimmäinen miehesi olisi odottanut sinua takaisin, niin voisi olla ehkä edes teoreettinen mahdollisuus pohtia sitä, olisiko uudelleen avioituminen jatkuvaa aviorikoksessa elämistä. Mutta nyt ensimmäinen miehesi on uudelleen naimisissa, ja lisäksi tekisit varmasti uuden virheen rikkomalla toisen avioliiton, koska nykyinen miehesi ei tätä sinun vakaumustasi jakaisi.

Minun mielestäni Jeesuksen sanat samarialaiselle naiselle kertovat sen, että ainakin Jeesuksen mielestä ihmisellä pystyy olemaan useita puolisoja - vaikkei Jeesus missään mielessä naista tästä valinnasta kehu: Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. (Joh. 4:18) Kyseisellä naisella on siis ollut viisi aviomistä ja nyt hän elää miehen kanssa, jota ei lasketa hänen aviomiehekseen.

Pohdintani summa on, että kallistun pitämään aviorikosta pikemminkin kertaluontoisena kuin jatkuvana tapahtumana. Tämä näkemys ei tee aviorikoksesta yhtään kevyempää syntiä, mutta tietyt Jeesuksen sanat eivät oikein olisi mahdollisia, jos ei olisi mahdollista solmia toista pätevää avioliittoa eron jälkeen.

Hei Marko,
haluan kysyä tästä aviorikoksesta uudelleen avioituessa. Jos eronnut tekee menee uudelleen naimisiin, tekeekö hän jatkuvaa syntiä eli syyllistyykö jokapäiväisessä elämässään koko ajan aviorikokseen eläessään uudessa avioliitossa? Olen tällaisenkin selityksen kuullut, että eronneen uusi avioliitto on jatkuvaa synnintekoa, ja siksi pitäisi katua ja erota uudesta aviopuolisosta, koska Jumalan silmissä oikea aviopuoliso on edelleen se, josta on erottu, ja uusi ei ole mikään aviopuoliso vaan aviorikoskumppani. Raamatussahan varoitetaan jatkamasta synnintekoa ja syntistä elämää sanoen, että syntiä tahallaan tekevät ja syntisesti elävät eivät pääse taivasten valtakuntaan. Eli jos uudelleen avioituneen elämä onkin Jumalan tahdon vastaista, joka päivä jatkuvaa rikoksenuusintaa, niin silloin on vaara jäädä pelastuksen ulkopuolelle.

Mitä mieltä olet tästä? Ymmärrän tähänastisesta selityksestäsi, että eronneen uudelleen avioituminen on synti. Mutta onko se kertaluontoinen synti, eli tehtiinkö se synti vain avioliiton solmimishetkellä? Vai onko uudessa avioliitossa eläminen jatkuvaa haureutta, joka pitäisi lopettaa eroamalla ja elämällä sen jälkeen yksin?

Taustaksi: Oma tilanteeni on, että minä olen ollut aiemmin naimisissa, eronnut ja avioitunut uudestaan. Nykyinen mieheni ei ole ollut aiemmin naimisissa. Jos korjaisin oman uudelleen avioitumisen syntini eroamalla hänestä, kuten jotkut tiukan linjan kannattajat kehottavat, mielestäni asetan hänet siihen tilanteeseen, josta Jeesus puhui vaimonsa hylkäämisen kohdalla; jos minä jättäisin hänet ja hän menisi uuteen suhteeseen, saatan hänet tekemään aviorikoksen (toisaalta olen saattanut hänet tekemään sen jo, kun kerran olen ollut aiemmin naimisissa). Kuitenkin kun tätä pohdin, mietin välillä erityisesti intiimissä tilanteessa, onko tässä nyt menossa jatkuva aviorikos, koska minunhan olisi pitänyt pysyä naimattomana. Toisaalta kokisin epäreiluna rankaista miestäni omista omantunnonvaivoistani. Lisäksi hän ei ole uskova, joten ei hyväksyisi tätä perusteluksi erolle (tajuaisi selityksen kyllä kasvettuaan uskovan äidin poikana ja tietäessään kristinuskosta varsin paljon). Entisen mieheni kanssa yhteen palaaminen ei ole enää mahdollista, koska hänkin on uusissa naimisissa.

Tervehdys Pohtija124 ja Sofia!

Nettipapin palstalla on paljon kyselty parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä. Hyvin usein ne ovat jonkinlaista pohdintaa oikeanlaisesta rajanvedosta. Teidän kysymyksenne ovat keskenään aivan erilaisia, mutta niitä yhdistää tämä rajanvedon tematiikka. Niinpä liitin kysymyksenne samaan ketjuun.

Pahoittelen, että kohtalaisen pitkästä vastausajasta huolimatta tämä ensimmäinen vastaukseni ei kohdistu suoraan kummallekaan teistä. Koska parisuhteeseen liittyvät kysymykset ovat hyvin moninaisia - ja näistä vastauksista ovat kiinnostuneita teidän lisäksenne myös muut palstan käyttäjät - teen ensin koosteen jo olemassa olevista vastauksista. Niihin tutustuminen saattaa antaa teille jo jotain aineksia, mutta palaan vielä myöhemmin kirjoittamaan erikseen teille molemmille omat vastaukset.

Seurustelu ja seksuaalisuus
Tässä on varsin yleisellä tasolla kirjoittamaani pohdintaa siitä, millä tavalla ymmärrän Raamatun opetuksen seurustelusta, toiseen ihmiseen tutustumisesta, avioliitosta ja seksistä.

Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto
Tämä viestiketju on vanha, ja siinä kirjoitan periaatteessa samoja asioita kuin edellisessäkin ketjussa. Kysyjät tiedustelevat kuitenkin varsin paljon sitä, mitä Raamattu aihepiiristä opettaa. Siksi vedän rajalinjoja enemmän, koska niitä juuri on kysyttykin.

Tietoinen synti suhteessa ja parannus
Tämä keskustelu on huomattavan sielunhoidollinen tarkastelunäkökulmaltaan. Kysyjä kipuilee hyvin henkilökohtaisesti parisuhteen ja seksuaalisuuden rajanvetojen kanssa.

Kristityn ja ei-kristityn suhde
Montaa kristittyä askarruttaa kysymys, kuinka pitäisi suhtautua parisuhteeseen uskovan ja ei-uskovan välillä. Pitääkö erota, jos on jo naimisissa, muttei ole yhteistä uskoa? Entä saako mennä naimisiin, jos toinen uskoo ja toinen ei?

Avioero ja uudelleen naimisiin meneminen
Uudelleen avioituminen on aina hyvin kipeä aihepiiri. Tässä ketjussa pohdin, mitä ymmärrän Raamatun aiheesta sanovan.

Avoliitto uskoontulon jälkeen
Tämän keskusteluketju sopisi aiheensa puolesta täydellisesti kysymystenne yhteyteen. Koska se itsessään on jo niin pitkä, pidän ketjun erillisenä. Kysymyksen tematiikka on myös sitä rajanvetoa, ovatko kaikki parisuhteen palikat sellaisella paikalla, kun Jumalan silmissä hyvä on.

Tosiaan olen tavannut naisen, mutta ongelmaksi on syntynyt ajatus siitä onko oikein jatkaa suhdetta?
Hän on siis mennyt kerran naimisiin maistraatissa henkikirjoittajan toimesta.
Siihen ei ole liittynyt siunauksia tai muutakaan puhetta jumalasta.
Tiedän, että raamattu opettaa ettei ole oikein enään sen jälkeen arvioitua eikä myöskään ottaa vaimokseen naista joka jo kerran on ollut naimisissa.
En halua rikkoa Jumalaani vastaan ja pohdin onko kyseinen liitto jumalan edessä vai ihmisten ? Voinko raamatun valossa jatkaa suhdetta vai onko se lopetettava ja tehtävä parannus.

Hei!

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa noin kaksi vuotta. Välillä olimme kaukosuhteessa, jolloin nukuimme yhdessä silloin kun näimme. Nyt palattuamme lähisuhteeseen, jatkoimme yökyläilyä joka viikonloppu. Ennen kesää aloimme miettiä, onko oikein nukkua samassa sängyssä. Juttelimme poikaystävän vanhempien kanssa, mutta emme ole edelleenkään varmoja.

Syy, miksi nukumme yhdessä, on se että nukkuessa yhessä juttelemme yleensä tosi myöhään ja syvällisistä asioista helpommin kuin keskellä päivää vaikka toki sekin onnistuu. Nyt kesällä päädyimme vaihtoehtoon että nukumme eri peittojen alla. Seksiä me emme harrasta.
Asia häiritsee minua. Nytkin poikaystävä tuli meille yöksi, koska emme olleet nähneet toisiamme pitkään aikaan erilaisten menojen takia, mutta lopulta tilanne meni siihen, että ahdistuin ja käskin häntä lähtemään takaisin kotia keskellä yötä.

Mitä mieltä sinä olet asiasta, onko oikein vai väärin nukkua yhdessä, jos syynä on joku muu kuin seksi? Itse olen kohta vasta 17 vuotta, joten naimisiin menoakin joutuu odottelemaan vielä ja ajatus tuntuu melko tuskaiselle odottaa lähes pari vuotta ennen yhdessä nukkumista.
Asiasta ei pahemmin missään ole näkynyt keskusteluja, ihmiset aina olettavat että yhdessä nukkuminen=seksiä.

Myönnän, että ensimmäisenä vuotena harrastimme seksiä mutta koimme melkoisen herätyksen asiasta sitten. Sen jälkeen on ollut sortumisia halulle(pettinkiä), mutta nämä ovat tapahtuneet muulloin kuin nukkumaan laittaessa. Antaako Jeesus anteeksi nämä sortumiset?

Toivoisin pikaista vastausta, asia häiritsee minua kovasti.