Tervehdys Sofia!

Kysymyksesi on hyvin selväpiirteinen, mutta vastauksen kirjoittaminen ei ole helppoa. Mutkikkaana pidän näet kysymykseesi sisältyviä lähtöoletuksia. Ajattelen, että minun on viisainta ensin purkaa kysymystäsi vähän pienempiin osiin ja pohdittava sitä, millaisen ajattelumallin päälle kysymyksesi rakennat. Lähden liikkeelle loppukaneetistasi:

En itse ole löytänyt raamatusta kohtaa missä sanotaan suoraan yhdessä asumisen olevan syntiä, ellei sitten harrasta esiaviollista seksiä.

Tässä olet täysin oikeassa. Raamatussa ei ole käskyä, jossa sanottaisiin vaikkapa: "Seurusteleva pari syyllistyy syntiin, jos ilman seksin harrastamistakin nukkuu saman katon alla tai muuttaa kirjansa samaan osoitteeseen." Ja toisaalta ajattelussasi on pienoinen hankaluus. Jos jatkamme samaa ajattelumallia vähän pidemmälle, niin loppujen lopuksi Raamattu ei anna mitään ohjetta mistään, jos kelpuutamme ohjeeksi vain riittävän tarkasti haluttuun tilanteeseen osuvat sanamuodot. Lapsellista esimerkkiä käyttäen: Jeesus kielsi sanomasta lähimmäiselle "sinä hullu", mutta hän ei missään kieltänyt haukkumasta toista whatsapp-viestillä.

Kuvittele, että minulla on keppi. Jos sanon, että se on suora keppi, tiedät heti, minkä muotoinen se on. Jos sen sijaan sanon, että se keppi on kiero, niin voit vain arvailla kepin muotoa. Kun jokin asia on suora, se voi olla vain yhdellä tavalla suora. Jos se on kiero, se voi olla äärettömän monella tapaa kiero.

Kun Raamatussa kerrotaan ohjeita ihmisille, ne ovat yleensä tyyliä: "tämä on suora tapa". Jos yritettäisiin kertoa kaikki ne tavat, jotka ovat kieroja, niin sille ohjeiden antamiselle ei tule loppua. Ihmisellä kun on jo Saarnaajan kirjan mukaan taipumus vääntää asioita kieroon: "Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he punovat kieroja juonia." (Saarn. 7:29)

Toinen hyvin tärkeä näkökulma Raamatun ohjeisiin on se, että siellä kerrotaan, kuinka ihminen voisi elää mahdollisimman lähellä Jumalaa. Erityisesti nuorilla uskovilla on hyvin suuri kiusaus kysellä eettisiä kysymyksiä, joiden taustalla on ajatus: "Kuinka kaukana Jumalasta voin elää, jotta Jumala pitää minua vielä oikeana kristittynä?" Sen sijaan kysymyksen pitäisi aina olla: "Kuinka voisin elää mahdollisimman lähellä Jumalaa?"

Olen kirjoittanut tasapainoisesta parisuhteen rakentamisesta viestiketjussa seurustelu ja seksuaalisuus. Vastauksessani pohdin muun muassa sitä, kuinka vaikea on elää tilanteessa, jossa käytännön elämän järjestelyt rakennetaan hyvin avioliiton kaltaiseksi, mutta silti yritetään pysyä vaikkapa seksuaalisuuden suhteen kristillisissä ihanteissa. Silloin on järkevää kysyä, onko omassa elämässään tullut noudattaneeksi vaikkapa Raamatun ohjetta: "Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta." (Ef. 4:27) tai onko itse elämässään halunnut elää niin kuin rukoilee: "Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta." (Matt. 6:13)

Lisäksi kristittynä on suuri vaara yrittää hengellistää asioita ja ajatella itsestään pyhemmin kuin todellisuudessa elää. Raamattu kuitenkin neuvoo kristittyä elämään niin, että ei-uskovat eivät saisi aihetta pilkkaamiseen. Paavali opettaa nuorista, leskeksi jääneistä naisista: "Kierrellessään talosta taloon he oppivat laiskottelemaan ja lisäksi juoruilemaan ja sekaantumaan muiden asioihin, puhumaan sellaista mitä ei pitäisi. Siksi tahdon, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia ja hoitavat kotiaan, niin etteivät he anna vastustajillemme aihetta solvaamiseen." (1. Tim. 5:13-14) Tämä ei tietenkään koske suoraan avosuhteita, mutta siinä on sama kärki: Kristitty joka väittää asuvansa ei-uskovan ihmisen kanssa seksittömässä avoliitossa, ei ole vakaumuksessaan uskottavan kuuloinen kristitty. Tästä näkökulmasta katsottuna kristitty pyrkii elämään mahdollisimman lähellä Jumalaa siten, että hän ei anna aihetta kristittyjen kaksinaismoralismista solvaamiseen vaan välttää "kämppäkaveruutta" siinäkin tapauksessa, että onnistuisi aloittamaan sukupuolielämän vasta avioliitossa.

Haluaisin kysyä onko avoliitto syntiä silloin kun ei harrasta seksiä ja on varmaa (esimerkiksi kihlauksen myötä) että naimisiin mennään.

Tässä on toinen ajatuksellinen ongelma. Naimisiin meneminen on varmaa vasta sitten, kun avioliitto on solmittu. Avioliitosta puhuminen ei todellisuudessa merkitse mitään. Jopa kihlaus on vasta lupaus, eikä se takaa sitä, että avioliitto tulee toteutumaan. Raamatun aikaan kihlautuminen oli paljon sitovampaa kuin nykyään. Silti se ei silloinkaan tarkoittanut, että tuleva avioliitto olisi varma. Joosefkin suunnitteli, että hän salassa purkaisi kihlaussopimuksen Marian kanssa. Jeesuksen syntymäkertomus osoittaa kihlauksen epävarmuuden lisäksi sen, että Raamatun aikana pidettiin itsestään selvänä, että hurskas mies ei voinut olla lapsen isä, jos hän oli vasta kihloissa.

Samoin avoliittoon muuttaminen itse asiassa alleviivaa sitä, että avioliitto ei ole varma. Naimisiin meneminen on erittäin nopeaa ja ilmaista. Seitsemän päivän varoitusajalla avioliiton esteiden tutkinta-aika riittää, eikä oman seurakunnan jäsenille vihkiminen kirkossa maksa mitään. Yhteen muuttamisen suunnittelussa ja toteuttamisessa kuluu paljon enemmän aikaa ja rahaa, joten yhteen muuttaminen ilman avioliittoa tarkoittaa, että jostain syystä naimisiin menemistä viivytetään. Loppujen lopuksi avoliitto ei siis kerro syvemmästä sitoutumisen tasosta, vaan käytännön askelista mahdollisimman vähän sitoutuen.

Olen uskossa ja seurustelen ei-uskovan kanssa. Hän arvostaa uskoani ja olemme puhuneet että menisimme naimisiin. Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta haluaisin sen toteutuvan sitten kun olemme naimisissa.

Tämä kohta kysymyksessäsi on lopulta minusta se kaikkein vaikein. Kuulen tässä sen ongelman, että sinulla on käsitys siitä, mikä on Raamatun opetus ja kristillinen ihanne avioliittoa ajatellen. Ja sinä itsekin haluaisit elää sen mukaisesti. Kuitenkin tämä on vaarassa jäädä toteutumatta, koska teillä ei ole samaa uskoa.

Minä ajattelen, että avosuhde ei ole kristillinen elämäntapa. Tulkitsen niin, että sinäkin ajattelet samoin. Siksi kaikkein suurimmaksi ongelmaksi koen sen, että jo seurusteluvaiheessa tämä iso elementti omassa vakaumuksessasi joutuu muuttumaan ei-uskovan seurustelukumppanin vuoksi. Seurustelu ja toiseen tutustuminen on aina yhteen kasvamista ja hioutumista. On kuitenkin tehtävä erittäin perusteellista pohdintaa elämän suunnasta, jos jo parisuhteen alkumetreillä täytyy joustaa siitä, minkä hengellisesti uskoo oikeaksi.

Tervehdys Pohtija124!

Esität hyvin herkän ja omantunnonaran kysymyksen. Tiedän, että minun pitäisi virkani puolesta osata vetää rajoja ja antaa vastauksia vaikeisiinkin kysymyksiin. Se on vaikeaa silloinkin, kun tietää kaikista osapuolista paljon. Tällaisessa tuntemattoman ihmisen neuvomisessa rima nousee vielä korkeammalle. Helpointa lienee vastata kysymyksessäsi siihen osuuteen, joka on eniten opillinen:

En halua rikkoa Jumalaani vastaan ja pohdin onko kyseinen liitto jumalan edessä vai ihmisten?

Luterilaisen kirkon piirissä ei tehdä avioliiton pätevyyden suhteen mitään eroa sillä, onko vihkiminen ollut kirkollinen vihkiminen vai siviilivihkiminen. Käsittääkseni luterilaisen kirkon alkumetreillä - silloin kun kirkolla ei ollut Saksassa vihkioikeutta - seurakunnan jäsenet kävivät tuomarin edessä avioitumassa. Luterilainen seurakunta antoi siunauksensa liitolle sen jälkeen, kun se oli ensin virallisesti solmittu, ja myös sukupuolisen elämän osalta täytäntöön laitettu. Eli siunaus annettiin viralliselle ja pätevälle avioliitolle.

Avioliiton olemus on lähtökohtaisesti Jumalan asettama instituutio. Se on elämää suojeleva rakenne, ja se toimii riippumatta siitä, minkä kulttuurin tai uskonnon mukaisilla tavoilla se on solmittu ja mikä on puolisoiden vakaumus. Tämän vuoksi uudelleen avioitumisen oikeutusta ei voi lähtökohtaisesti hakea siitä, millä tavoin edellinen avioliitto solmittiin. Niinpä paljon vaikeampi kysymys on seuraava pohdintasi:

Voinko raamatun valossa jatkaa suhdetta vai onko se lopetettava ja tehtävä parannus.

Seurakunnan paimenten ja kristittyjen kesken on täydellinen jakautuminen siinä, miten asiasta ajatellaan. Jyrkkää ääripäätä edustava raamatunlukutapa pitää itsestäänselvänä, että vain leskeksi jäänyt tai korkeintaan petetyksi tullut ihminen on oikeutettu uudelleen avioitumiseen. Elämän mutkikkuutta ja lempää lähimmäisiin suhtautumista korostava raamatunlukutapa pitää itsestäänselvänä, että tapahtunut avioero on synti, joka saadaan anteeksi niin täydellisesti, että uudelleen avioitumista ei pidetä syntinä.

Minulle itselleni jälkimmäinen lukutapa kuulostaa kovin vaikealta. Sen suurin ongelma on siinä, että käytännössä anteeksianto kohdennetaan tulevaan syntiin jo ennakolta. Jeesushan korosti isona ongelmana nimenomaan sitä uudelleen avioitumista.

Toisaalta juuri tämän vuoksi kysymys oikeutetusta avioerosta muuttuu aidosti hyvin vaikeasti määriteltäväksi. Olen asiaa käsitellyt tässä vastauksessani. Kirjoitan saman asian nyt vähän tiiviimmin.

Vanhan testamentin, Jeesuksen ja Paavalin opetusten mukaan avioliitto on yksiselitteisesti elinikäinen. Esimerkiksi Roomalaiskirjeessä asia sanotaan hyvin tiiviisti:

Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. (Room. 7:3)

On siis yksiselitteistä, että aviorikos tapahtuu, jos naimisissa oleva ihminen tekee syrjähypyn. Tämä särkee avioliiton perustuksia niin pahasti, että pettäminen eli haureus/huoruus antaa petetylle oikeuden mennä uudelleen naimisiin:

Minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen. (Matt. 5:32)

Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."] (Matt. 19:9)

Näissä Jeesuksen sanoissa ihmettelyä herättää yleensä se, että miksi hylätyn naisen puolisoksi ottaminen on aviorikoksen tekemistä. Tämä kuitenkin on selkeä seuraus siitä, että jos kerran avioliitto on oikeasti elinikäinen, niin silloinhan ero ei särje avioliittoa. Eroamisen myötä nämä ihmiset ovat naimisissa, mutta eivät asu enää saman katon alla. Ja koska nämä ihmiset ovat yhä edelleen Jumalan silmissä naimisissa, heillä on mahdollisuus sopia keskenään ja palata yhteen:

Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. (1. Kor. 7:10-11)

Kun Jeesus puhuu siitä, että hylätyn naisen ottaminen vaimoksi on aviorikos, hän todennäköisesti tarkoittaa sitä, että tuo uusi naimisiin meneminen estää eronneen pariskunnan yhteen palaamisen. Muutenhan heillä olisi vielä ollut mahdollisuus sopia ja palata yhteen.

Samoin oudolta tuntuu se, kun Jeesus puhuu siitä, että vaimon hylkääminen ajaa tämän aviorikokseen. Eikö se ero olekaan aviorikos? Itse luen noita sanoja siten, että Jeesus sanoo, että väistämättä tulee käymään niin, että naisen täytyy etsiä uusi mies, jolloin tämä tulee tekemään aviorikoksen.

Jeesuksen sanoja lukiessa tulee siis itsellekin hyvin ristiriitainen olo. On täysin selvää, että kristityn ihanne on yksiavioisuus koko elämän ajan. Sen ihanteen rikkomisesta annetaan hyvin jyrkät ohjeet. Ja toisaalta niihin samoihin sanoihin sisältyy ajatus, että ero itsessään ei näytä tarkalleen ottaen olevan se aviorikos. Miksi Jeesus muuten voisi sanoa, että juridisesti eronneet puolisot voisivat omilla tahoillaan sortua aviorikokseen?

Tämän vuoksi kristikunnassa on hyvin erilaisia tulkintoja. Jos ymmärrän oikein, katolinen kirkko ei vihi aviopuolisoita uudelleen edes aviorikoksen johdosta tapahtuneen avioeron jälkeen. Heidän teologiassaan korostuu "lain henki", eli se, mihin Jeesus kristittyjä haluaa ohjata.

Toisaalta esimerkiksi Lähetyshiippakunnan pastorien suunnalta olen kuullut opetusta siitä, että jos aviorikoksen jälkeen on oikeus mennä uudelleen naimisiin, niin silloin uudelleen avioitumisen oikeus on myös silloin, jos aviorikos on tapahtunut juridisen eron jälkeen. Heidän teologiassaan korostuu "lain kirjain", eli se, mihin Jeesus tarkalleen ottaen rajoja vetää.

Pahoittelen, etten osaa antaa sinulle vastausta, joka olisi juuri sinulle räätälöity. Toivon, että voin kuitenkin auttaa sinua muodostamaan mielipiteen siten, että voit tehdä ratkaisusi levollisella omallatunnolla.

Hei,

Olen uskossa ja seurustelen ei-uskovan kanssa. Hän arvostaa uskoani ja olemme puhuneet että menisimme naimisiin. Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta haluaisin sen toteutuvan sitten kun olemme naimisissa.

Haluaisin kysyä onko avoliitto syntiä silloin kun ei harrasta seksiä ja on varmaa (esimerkiksi kihlauksen myötä) että naimisiin mennään. En itse ole löytänyt raamatusta kohtaa missä sanotaan suoraan yhdessä asumisen olevan syntiä, ellei sitten harrasta esiaviollista seksiä.

Hei Pelkääjä!

Kirjoitat tosi rohkeasti ja avoimesti. Saan mielestäni aika hyvin kiinni kipuilustasi, vaikken koskaan voi väittää toisen tunteisiin ja ajatuksiin pääseväni sisälle. En myöskään voi olettaa osaavani vastata niin, että olosi helpottuu, mutta toivon voivani antaa sinulle palikoita ajatteluun. Otan ihan pienen johdannon, ennen kuin hahmottelen sanomisiani.

Keskimäärin ikäisesi ihmiset käyvät rajanvetoa seksuaalietiikan kysymysten suuntaan kyseenalaistaen perinteisiä opetuksia. Raamatun avioliittoetiikka nähdään aikansa eläneenä tai ainakin liiallisen tiukkuutensa vuoksi päivittämistä tarvitsevana. Nettipapin palstallakin on esitetty kysymyksiä aiheesta, ja aika kulmikas vastausketju löytyykin otsikon Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliito alta. Olen siellä kirjoittanut melko suorasanaisesti rajoja vetäen, koska rajoja on kysytty.

Useimmiten olen joutunut törmäämään ajatteluun, jossa eettisissä kysymyksissä pohditaan sitä, kuinka paljon rajoja voi venyttää samalla, kun haluaa nimittää itseään Kristuksen seuraajaksi. Tai että rajanveto halutaan ajatella niin, että kiihdytyskaistan ajamisella ei ole mitään väliä, kunhan ei aja moottoritiellä. Tällaisesta ajattelusta nousevat monet yleiset puolustelevat lausahdukset: "Eivät paljastavat vaatteet tarkoita mitään. Se on nykyinen pukeutumistyyli." "Ei yhdessä nukkuminen tai avoliitto tarkoita automaattisesti seksiä." "Ei Jumalaa kiinnosta, mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan." Kun monisäikeisiin pohdintoihin tarjotaan vastauksia yhdestä näkökulmasta, saadaan Raamatun ohjeet kuulostamaan aika naurettavilta.

Jumalan ohjeiden idea kun on kuitenkin ottaa huomioon elämän moninaisuutta ja pyrkiä myös seksuaalisuuden herkkyyden äärellä antamaan suuntaviivat, jotka estäisivät turhalta särkymiseltä ja kivulta. Kaikkiin kysymyksiin ei saada vastausta tekemällä luetteloa siitä, mikä on oikein ja väärin. On esitettävä kysymyksiä siitä, mikä oikealla tavalla kuljettaa ihmistä kohti Jumalaa ja lähimmäisiä.

Tästä näkökulmasta katseltuna kysymyksesi on erityisen aito ja herkkä. Kirjoitit rohkeasti, että olet jo ylittänyt rajoja, mutta olette poikaystäväsi kanssa halunneet palata tilanteeseen, jossa omatunto saa olla levossa. Silti omantunnon kipuilua on jäljellä.

Rivien välistä luin, että ajatuksenne ovat kovasti suuntautuneet kohti avioliittoa, kun puhut odottamisesta. Toisaalta ette vielä ole naimisissa, ja elämän lainalaisuuksia rehellisesti tutkien on pakko sanoa, että mitä vain voi tapahtua. 17-vuotiaana on vaikea sanoa, päätyykö lopulta naimisiin seurustelukumppaninsa kanssa. Siksi minä lähestyn kysymystäsi kahdesta näkökulmasta.

Ensinnäkin on tärkeä elää siten, että tämän hetken valinnat ovat mahdollisimman oikeita riippumatta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toiseksi on tärkeää elää niin, että vaikka tulevaisuus menisikin mahdollisimman pitkälti omien toiveiden mukaan, sieltä takaisin tähän hetkeen katsellessa voi kokea, että on tullut rakentaneeksi hyvää perustaa keskinäiselle luottamukselle.

Tarkoitan tällä sitä, että samalla kun seurustelun aikana pohtii omia rajanvetämisiään, niitä ei voi tehdä olettaen, että "tietenkin me menemme naimisiin". Mitä pidempään seurustelee ajatuksella, että mennään naimisiin, sitä todennäköisemmäksi se tulevaisuus muuttuu. Mutta jos jostain syystä tilanne kääntyykin toisenlaiseksi, tulee kaiken muun kipuilun lisäksi taakaksi myös se, että on mennyt seurustelukumppanin kanssa sellaiseen pisteeseen, jonka olisi halunnut säästää vain tulevalle puolisolle. Yhdessä nukkuminen sinun tapauksessasi ei ehkä tunnu tällaiselta asialta, koska kerroit, että paljon intiimimpääkin on yhteiselämänne ollut poikaystäväsi kanssa. Siksi toinen näkökulma ehkä koskettaa teitä enemmän.

On hyvin tärkeää toimia seurustelusuhteessa vastavuoroisesti ja luottamusta rakentaen. Asiat, jotka aiheuttavat kipuilua tai tunnontuskia eivät lähennä teitä toisiinne. On eri asia, jos kipuilette jonkin sellaisen asian kanssa, jossa voitte tukea toinen toistanne. Mutta nyt kipuilunne kohdistuu asiaan, joka vaikuttaa keskinäiseen luottamukseenne. Jos teette sellaista, mikä aiheuttaa huonon omantunnon, saatatte kylvää toisillenne epäluottamuksen siemenen. Teknisesti kyse on "vain" siitä, nukutteko yhdessä vai ette. Isompana kuviona kyse on siitä, voitteko myös tulevaisuudessa luottaa siihen, että kunnioitatte uskollisuutta ja omantunnon ääntä avioliitossanne, vaikka seurustellessanne opettelitte joustamaan. Jos opettelette nyt tavan, että voitte joustaa siitä, mikä tuntuu oikealta, on vaikea parisuhteen tiukkoina hetkinä todistaa puolisolle, ettei mitään joustamisia enää tapahdu mihinkään suuntaan.

Rajanvedot eivät ole helppoja, eikä kaikkia kysymyksiä saa käsitellä mahdollisimman tiukasti tulkiten. Tässä tapauksessa kuitenkin kaikkein eniten kiinnitän huomiota sanoihisi: "Asia häiritsee minua." Jos kyseessä olisi vaikkapa tilanne, jossa sinua häiritsee se, että poikaystäväsi laittaa voita näkkileivän "väärälle" puolelle, niin silloin olisi syytä puuttua siihen, että häiritsevä tunne on korjattava, eikä se poikaystäväsi teko. Mutta nyt ollaan alueella, jossa häiritsevä tunne itsessään on hyvä mittari.

Minä haluaisin kannustaa teitä jättämään pois sen, mikä häiritsee. Lisäksi haluaisin kannustaa teitä tavoittelemaan niitä hyviä asioita - esimerkiksi syvällisiä keskusteluja - muilla tavoin kuin yhdessä nukkumalla. Uskon, että se palvelisi teidän parisuhdettanne tässä tilanteessa parhaiten.

Ja erityisen tärkeä sinun on tietää se, että nuo lankeamisenne, joita kerroit tapahtuneen, Jeesus ilman muuta antaa anteeksi. Hän neuvoi Pietariakin siitä, että vaikka joku olisi useasti samalla tavoin rikkonut, anteeksianto kuuluu silti asiaan. Jeesus itse varmasti kaikkein parhaiten noudattaa omia ohjeitaan.

     Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos
     veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan,
     niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle
     anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän,
     vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa" , vastasi
     Jeesus. (Matt. 18:21-22)

     Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa,
     vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita,
     vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." (Luuk. 5:31-32)

     Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne
     kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra",
     nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään.
     Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:10-11)