Uskoni on koetuksella.
Tosiaan kaikissa helluntai ja varmaan muissakin uskon piireissä raamattua pidetään absoluuttisena totuutena.
Kuitenkin sanotaan, että jokainen erehtyy hengen ilmoituksessa eli siis oliko raamatun ihmiset poikkeus? Eivätkö he pyhänhengen ohjaamina tehnyt sitten yhtään virhettä raamattua kirjoittaessa.

En myöskään voi olla huomaamatta raamatun raakuuksia jotka ovat ristiriidassa jumalan kuvani kanssa. Esim älä tapa, mutta hän kuitenkin vihkii kuolemaa kokanaisille kansoille naisille,lapsille jopa imeväisille!
Jumala on rakkaus onko imeväisten tappaminen rakkautta?


Raamatussa sanotaan, että hän on sama tänään,eilen ja iankaikkisesti.

Olen hämmentynyt…

Enkä voi olla kysymättä kun hän sallii kaiken julmuuden ja raakuudet tässäkin ajassa jota selitetään sillä, että kaikki paha ei ole jumalasta vaan saatanasta. Miksi hän ei tapa saatanaa sitten? Jos henki olennot eivät voi kuolla miksi hän loi niistä kuolemattomia tietäen tulevat tapahtumat?

En voi hiljentää sisäistä sydämeni halua kyseenalaistaa asioita enkä vain sokeasti uskoa helevtin peloteella.

Pitääkö meidän iloita taivaassa siitä, että kaikki läheisemme ovat ikuisessa tulessa kidutettaviksi kun ei uskoneet kirjaa mitä ei järjellä voida selittää.

Kiitos toivottavasti osaat auttaa tässä uskon kriisissä.

Hauska juttu! Eli heikompaa saa kusettaa ja käyttää tilaisuutta hyväksi. Sitähän se nykyinen puhelinmyynti ja pikavippi-kauppa suurimmaksi osaksi on... "puhelu tallennetaan"

Hei Elisa!

On murheellista kuulla, kuinka ahdistunut olet miettiessäsi parisuhteesi tulevaisuutta. On todella vaikea antaa mitään viisaita neuvoja tilannetta sen paremmin tuntematta. Viisaat neuvot ovat yleensä vähissä silloinkin, vaikka tilanteen tuntisi vierestä seuraten ja perinpohjaisesti.

Merkittävin neuvoni on kuitenkin sama, joka näkyy tässä viestisi sijoittelussa. Olit kirjoittanut kysymyksesi alunperin viestiketjuun Kristityn ja ei-kristityn suhde. Siirsin sen tähän parisuhteen moninaista epävarmuutta käsittelevään ketjuun. Viestistäsi näet saan vaikutelman, että vaikean tilanteesi taustalla ei ensisijaisesti ole erilainen usko. Kerroit miesystäväsi löytäneen omakohtaisen uskon vasta hiljattain, mutta yhtä lailla koet, että hän ei oikein osaa elää sen mukaan ainakaan sillä tavalla miten sinä sen toivoisit näkyvän. Sinä olet kulkenut tätä tietä jo liki kymmenen vuoden ajan, mutta toisaalta koet myös itsekin tarvitsevasi tukea omassa uskossasi. Kyse ei siis ole kahden täysin erilaisen vakaumuksen yhteentörmäyksestä.

Niinpä minun mielestäni teidän suurin kipupisteenne ei ole siinä, että eläisitte kristityn ihmisen ja ei-kristityn ihmisen jännitteisessä parisuhteessa. Pikemminkin koen, että teidän täytyy varsin kokonaisvaltaisesti miettiä sitä, millä tavalla te näette yhteisen tulevaisuutenne. Kyse ei ole pelkästään hengellisestä näkökulmasta, vaikka sinun mielessäsi tämä kääntyykin suureksi hengelliseksi kipuiluksi ja rukoukseksi. Rukouksesta on aina apua, mutta kahden ihmisen välisessä suhteessa rukous ei korvaa oikeanlaista keskustelua. Teidän tarvitsee rauhassa keskustella omista ajatuksistanne, tunteistanne ja toiveistanne.

Harkitkaa sellaistakin vaihtoehtoa, että kävisitte juttelemassa jonkin parisuhdetyöntekijän kanssa. Useissa seurakunnissakin on erinomaista perhetyötä, jos haluatte käsitellä myös hengellisiä kysymyksiä. Perhetyöntekijöillä on hyvä taito esittää kysymyksiä, jotka saavat teidät pohtimaan parisuhteen kokonaisuutta sekä omasta että toisen näkökulmasta. Se antaa valmiuksia arvioida myös sitä, mihin suuntaan olette parisuhteessanne kulkemassa.

Hei Jesustelija!

Kirjoitan sinulle, mutta muita lukijoita varten laitan pienen alustuksen, jotta mahdollisimman moni pysyisi kärryillä siitä, mistä puhutaan. Kyse on siis noin kymmenen vuoden ajan esillä pitämästäni opetuksesta "Jumalansa näköinen seurakunta", jossa pyörittelen Jumalan, ihmisen ja kristinuskon teemoja kolminaisuuden näkökulmasta. Tämä tunnetaan teologiassa niin sanottuna "ekonomisena triniteettioppina", eli kysymyksenä siitä, kuinka Jumalan kolminaisuus näkyy ihmisten maailmassa. En siis ole luonut mitään erityisen uutta. Olen vain tehnyt itselleni sopivan ajattelun työkalun, joka auttaa ymmärtämään Jumalaa ja kristittyjen erilaisuutta.

Tämä opetus on nykyisenä versionaan kuusiosainen, ja se löytyy Youtubesta, kuten täältä Nettipapin palstaltakin. Tästä linkistä löytyy luentosarjan tarkempi esittely ja suorat linkit kunkin osan Youtube-videoon. Kysymyksesi liittyy neljännen luennon loppupuolella käsiteltyyn "kipuun suostumiseen".

Kaiken pohjana on se, että Jeesus on jotain paljon enemmän kuin kukaan ihminen voi pohjimmiltaan tajuta. Ensinnäkin Jeesus oli lähimmäisenrakkauden esikuva. Häntä halveksittiin siksi, että hän otti luokseen nekin, joita kaikki muut hyljeksivät, ja aterioi niiden kanssa, jotka eivät kelvanneet muiden seuraan (Matt. 9:11). Edes vakavasti tartuttavia spitaalisia hän ei karttanut, vaan kosketti heitä (Matt. 8:3).

Toiseksi Jeesus oli valtavan ankara vaatimuksissaan. Hän käski seuraajiaan noudattamaan Jumalan tahtoa tarkemmin kuin fariseukset (Matt. 5:20). Hän opetti ehtoollisestakin niin rajusti, että osa hänen suuresta opetuslapsijoukostaan luopui hänen seuraamisestaan (Joh. 6:66). Jeesus myös antoi selkeän ohjeen siitä, että jos syntiä tekevä veli ei tee parannusta, hänet on lopulta suljettava seurakunnan ulkopuolelle (Matt. 18:17).

Kolmanneksi Jeesus sai aikaan muutosta. Hänen jumalallinen voimansa teki ihmisissä sellaista, mitä kukaan ei olisi itse voinut tehdä. Hän paransi monella tavalla sairaita ihmisiä, muun muassa sokea ei olisi mitenkään voinut antaa itselleen näköä (Mark. 10:52). Pahojen henkien vaivaaman ihmisen persoonallisuus muuttui, kun riivaajat oli karkotettu (Luuk. 8:35). Jeesus opetti, että riittävällä uskon määrällä kaikki on mahdollista (Mark. 9:23).

Nämä kaikki puolet ovat Jeesuksessa yhtä aikaa. Yksikään ominaisuus ei jää toisen varjoon. Silti syntinen ihminen ei voi ymmärtää, miksi jokin puoli tuntuu korostuvan yhdessä raamatunkertomuksessa toisen jäädessä varjoon. Miksi Jeesus ei parantanut Betesdan lammikolla kaikkia sairaita? Miksi hän puhui välillä niin ankarasti, että osa luopui hänestä? Miksi hän ei ottanut myös fariseuksia vastaan yhtä avosylin kuin hän otti publikaanit ja portot?

Kipuun suostuminen on lopulta sitä, että suostuu siihen kipuun, ettei seurakunta tai yksittäinen kristitty osaa toteuttaa Jeesuksen kaikkia puolia yhtä aikaa. Kuinka täytyisi toimia, että yhtä aikaa jokainen ihminen kokisi itsensä valtavan tervetulleeksi seurakuntaan ja Kristuksen yhteyteen, mutta samalla jokainen ihminen tajuaisi, että Jumala on antanut elämänohjeita, joita ei saa siloitella helpommiksi? Kuinka täytyisi toimia, että seurakunnassa luotettaisiin Jeesuksen muuttavaan voimaan, mutta samalla hyväksyttäisiin se, että jostain syystä Jeesus ei käytä sitä voimaa kaikkien kohdalla?

Kipuun suostuminen ei tarkoita sitä, että täytyisi luopua siitä näkökulmasta, joka itselle on kaikkein luontaisinta. Ihan riittävästi kipuun suostumista on jo sen tajuamisessa, että toisella kristityllä jokin toinen puoli Jeesuksesta korostuu - eivätkä ne ole helposti yhteen sovitettavissa. Erityisesti vaikeissa eettisissä kysymyksissä voidaan samaa asiaa tarkastella hyvin eri tulokulmilla. Suhtautuminen seksuaalisuuteen on ehkä kaikkein herkin. Ollaan valtavan suuren kivun äärellä, kun pohditaan oikeaa toimintamallia niin, että yhtä aikaa läsnä olisivat se, että Jeesus ottaa avosylin vastaan jokaisen, muttei anna lupaa kaikkeen ja voi jopa muuttaa ihmisen pohjiaan myöten. Jos korostetaan rajoja tai Jeesuksen kykyä muuttaa, niin harva kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Jos korostetaan tervetulleeksi toivottamaista ilman mitään vaatimuksia, niin silloin joudutaan karsimaan suurin osa Jeesuksen opetuksista pois.

Kipuun suostuminen on pohjimmiltaan sitä, että täydellisen Jeesuksen käyttäminen esimerkkinä ja mallina epätäydellisille ihmisille luo kipua. Mikään Jeesuksen puoli ei tunnu toteutuvan täydellisesti seurakunnassa. Juuri tällaista kipuilua koen sinun käyvän. Ehkä olet tuon ajattelumallin mukaisesti kolmion keskellä, jolloin pystyt ymmärtämään eri näkökulmia ja niiden välisiä jännitteitä.

Tervehdys Anniina!

Viittasit kysymyksesi alussa viestiketjuun Hengellinen vihkiminen vai siviilivihkiminen, jossa totesin: "Mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista." Valitsin sanamuotoni huolellisesti. Kun puhutaan avioliiton solmimisen tavasta, niin silloin yhteiskunta määrittelee sen, mikä on virallinen avioliitto ja mikä ei. Aivan eri kysymys on sitten se, salliiko yhteiskunta virallisiksi liitoiksi myös sellaista, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Meillä näyttäisi olevan hyvin samankaltainen ymmärrys, mutta kirjoitin tämän vielä selvyyden vuoksi auki. Lisäksi ajattelin sanoa muutaman ajatuksen moniavioisuudesta yleisesti, koska sitä ei - yllättävää kyllä - vielä tämän palstan historiassa nostettu kysymyksenä esiin.

On toisaalta yllättävää, että moniavioisuus ei ole ollut viime aikoina juurikaan keskusteluissa, kun avioliiton rakenteesta käydään muutenkin keskustelua. Raamatun teksteillä näet olisi paljon helpompi perustella hyväksytyksi moniavioisuus kuin vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Raamatusta ei näet löydy kohtaa, jossa yksiselitteisesti kiellettäisiin useamman kuin yhden puolison ottamista. Esimerkiksi kuninkailla oli yleisesti useita vaimoja, jolloin Jumala antoi maltillisuuteen kannustavan ohjeen: "Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta." (5. Moos. 17:17)

Tavalliselle kansallekin annetuissa ohjeissa varoitetaan siitä, että jos mies ottaa toisen vaimon, heitä täytyy kohdella täysin tasapuolisesti: "Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia." (2. Moos. 21:10) Elämän realiteetit ovat toisaalta juutalaisessa laissa näkyvissä, koska vähän myöhemmin jatketaan ohjeilla, jotka olettavat, ettei mies kuitenkaan osannut olla tasapuolinen: "Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella." (5. Moos. 21:15-16)

Jos luetaan vain näitä ohjeita, on todettava, että Jumala antoi ohjeensa ja lakinsa sellaisen kulttuurin keskelle, jossa moniavioisuus oli hyväksyttyä. Näyttäisi siltä, että Jumala näki hyväksi antaa ohjeet sellaiseen oikeudenmukaisuuteen, joka olisi mahdollisimman hyvä yhteiskunnan lainsäädännön perusta. Jostain syystä hän ei suorin sanoin kieltänyt moniavioisuutta. Siitä huolimatta ei voida tehdä johtopäätöstä, että moniavioisuus olisi Jumalan mielestä hyvä tai ihanteellinen asia.

Moniavioisuus noudattaa sitä eettisten ohjeiden kaavaa, jota monet Raamatun ohjeistukset tekevät yleisestikin: "Kun kerrotaan, millainen on suora keppi, ei tarvitse kertoa kaikkia niitä miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoin keppi voi olla kiero." Monet Jumalan antamat ohjeet eettisissä kysymyksissä kertovat, mikä on oikein, eikä samassa yhteydessä luetella kaikkea sitä, mikä on väärin. Luomiskertomus huipentuu siihen, kun Jumala luo yhden miehen ja yhden naisen, ja antaa heidät kumppaneiksi toisilleen. Näin asian oli määrä alusta asti olla.

Jeesuksen sanat avioerosta keskusteltaessa ovat hyvin osuvat myös moniavioisuutta pohtiessa: He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:4-9)

Mooseksen laki on siinä lajissa hämmentävä, että siellä kulkevat limittäin Jumalan tahto ja juutalainen laki. Yleensä niiden välillä ei ole ristiriitaa, mutta joskus yhteiskunnassa sovellettavaksi annettu ohje on löysempi kuin yksilölle annettu ihanne. Täydelliseen Jumalan tahtoon pääseminen ei ole aina mahdollista, joten silloin lainsäädännössä on valittava pienempi paha. Sama Jumala, joka sanoo: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16), antaa myös ohjeet siitä, kuinka avioero juutalaisuudessa toteutetaan. Sama Jumala, joka sanoi: "älä tapa", antoi myös ohjeet kuolemantuomion toteuttamisesta. Minun ymmärrykseni on, että myös moniavioisuuden suhteen Jumala on toiminut samalla kaavalla. Se ei lähtökohtaisesti ole hänen tahtonsa, mutta koska sellaista tuli olemaan, Jumala antoi ohjeet mahdollisimman oikeudenmukaiseen moniavioisuuteen.

Kristillisessä kirkossa on aina opetettu ja toteutettu edellä mainittua Jeesuksen opetusta, jonka myös Paavali omin sanoin kiteyttää: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2) Kristinuskon kaltaisessa mormonikirkossa on tosin ollut vuosien 1852-1890 välillä jakso, jossa moniavioisuus on ollut hyväksyttyä. Silti kristinuskon vaikutusalueella näkemys on aina ollut hyvin yksimielinen, eikä kristillisen opetuksen ja kristinuskon vaikutusalueen valtoiden käytäntöjen välillä ole ollut ristiriitaa.

Jatkossa keskustelu saattaa olla kiivaampaa, koska polyamorian käsite on yhä useammin nostettu mediassa esiin, eikä moniavioisuutta silloin esitetä perinteisenä yksi mies ja monta vaimoa -konseptina, vaan useamman ihmisen välisenä rakkaussuhteena. Jos patriarkaaliseksi mielletty moniavioisuus korvataan "omanlaisen rakastamisen oikeudella", saattaa tulevaisuus tuoda nopeastikin näitä keskusteluja pinnalle. Sitä ennen moniavioisuus tullaan kuitenkin tyrmäämään naisten alistamisena ja alkukantaisten kulttuurien jäänteenä. Mitä tulevaisuus tuokaan, kirkon on kuitenkin pysyttävä Raamatun ihanteen mukaisessa avioliittokäsityksessä.

Kysymässäsi tapauksessa, jossa Suomeen saapuu moniavioisuuden hyväksyvästä maasta ihmisiä, ollaan herkässä tilanteessa. Lähi-Idässä on useita valtioita, joissa moniavioisuus on maan lakien mukaan mahdollista. Niin kuin itsekin pohdit, olisi toisen (tai toisten) vaimojen halveksimista todeta, että he eivät edes ole oikeita vaimoja. Vaikka tilannetta pidettäisiin asetelmana kuinka ongelmallisena tahansa, vielä ongelmallisempaa olisi mitätöidä heidän virallinen asemansa. Ja yhtä aikaa asemaa ei voida - eikä mielestäni pidä - laillistaa Suomen lain mukaan. On pakko vain löytää jokin keino hoitaa lailliset asiat jonkinlaisena erityistapauksena mahdollisimman tasapuolisesti.

Kristityksi kääntyneiden moniavoisten ihmisten suhteen täytyy mielestäni toimia samoin. Kirkon ei pidä muuttaa avioliittokäsitystään, mutta nämä ihmiset kohdataan kristittyinä sisarina ja veljinä. He ovat kääntyneet kristityiksi siitä taustasta käsin, joka heillä on. Tällä hetkellä näkemykseni olisi soveltaa Paavalin sanaa: "Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan." (1. Kor. 7:20)