Tervehdys Jere!

Esitit herkällä mielellä hyvin herkän kysymyksen. Olette selvästi pohtineet vaimonne kanssa asiaa syvästi, mutta kysymyksestäsi jää se kuva, että aivan yksiselitteiseen lopputulokseen ette vielä ole päätyneet. Eivätkä tällaiset kysymykset ole koskaan helppoja. Ne koskettavat ihmisenä olemisen syvimpiä puolia. Toivon, että osaan käsitellä aihepiiriä viisaasti. Kysymystäsi voi lähestyä ainakin kolmesta eri suunnasta: Raamatun kantaa tutkimalla, kirkkokuntien käsityksiä pohtimalla ja ihmisyyden olemusta miettimällä. Käsittelen näitä kaikkia suloisessa sekamelskassa.

Pohdit kovasti sitä, toimitteko Jumalan tahtoa vastaan, jos päätätte olla hankkimatta lapsia. Nostit esille ajatuksen, joka sisältää puolet Psalmista 127:

Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä! Hän ei jää tappiolle, kun hän kaupunginportissa käräjöi vihamiestensä kanssa. (Ps. 127:3-5)

Tämä raamatunkohta ei mielestäni ota millään tavalla kantaa siihen, onko vapaaehtoinen lapsettomuus oikein tai väärin. Raamatun aikana lapsettomuus oli suuri murhe ja ongelma sekä suorastaan häpeän ja pilkan aihe. Siksi lähtökohtaisesti on vaikea kuvitella, että juuri mikään pariskunta olisi koskaan omasta tahdostaan pyrkinyt lapsettomuuteen. Tämä psalmikin keskittyy vain ylistämään Jumalan lahjana saatuja lapsia.

Raamatuntulkinnallisesti merkittävämpi kohta löytyy luomiskertomuksesta, jota ainakin katolisessa kirkossa käytetään perusteluna sille, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi synti:

Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." (1. Moos. 1:28)

Ihmiskunnalle annettiin tehtäväksi lisääntyä ja täyttää maa. Niinpä tätä kohtaa on tulkittu siten, että avioliitossa ihmisen täytyy lisääntyä. Erityisesti katolilainen tulkinta on se, että kaikki syntyvyyden sääntelyyn liittyvät toimet ovat kiellettyjä. Tätä näkemystä voidaan vielä korostaa nostamalla rinnalle Juudan pojan Onanin tapaus:

Juuda sanoi Onanille: "Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku." Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla. (1. Moos. 38:8-10)

Onan teki selvän synnin, mutta se synti ei liittynyt siihen, että hän ei itse halunnut lapsia itselleen. Tuohon aikaan voimassa oli niin kutsuttu lankousavioliitto; Jos mies kuoli lapsettomana, miehen veljen täytyi ottaa leski vaimokseen. Ensimmäisenä syntynyt lapsi laskettiin juridisesti jo edesmenneen miehen jälkeläiseksi. Onan ei halunnut täyttää tätä velvollisuutta, joten tämä raamatunkohta ei puhu samankaltaisesta tilanteesta, joka sinulla on pohdittavanasi.

Katolisen kirkon näkemys ei ole myöskään kaikkien kristillisten kirkkojen näkemys. Minunkin on vaikea nähdä, että tuohon luomiskertomuksen kohtaan viittaaminen tarkoittaisi suoraan, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi syntiä. Jos ollaan loogisia, niin silloin myös jokainen ihminen, joka ei ryhdy maanviljelijäksi, rikkoo luomiskertomuksessa ihmisille annettua asetusta:

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. (1. Moos. 2:15)

Mielestäni samalla logiikalla luomiskertomusta lukien ihminen ei myöskään saisi vapaaehtoisesti edes jäädä naimattomaksi, koska lisääntyminen ei ole yksinään mahdollista, ja luomisessa kuitenkin ihminen luotiin elämään yhdessä miehenä ja naisena:

Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." ... Ja mies sanoi: - Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:18, 23-24)

Ajattelen, että voitte vaimosi kanssa olla levollisin mielin. Voitte elää täyttä yhteyttä Jumalaan, vaikka olisitte vapaaehtoisesti lapsettomia. Teidän ei tarvitse pelätä, että tekisitte syntiä Jumalan sanaa vastaan, jos ette aktiivisesti yritä hankkia lapsia, tai päädytte omasta vapaasta tahdostanne tavoittelemaan lapsettomuutta.

Paljon suurempi kysymys mielestäni on se, kuinka kaikissa noissa edellä mainitsemissani raamatunkohdissa näkyy jotain ihmisyyden syvyydestä. Raamatun ei tarvitse ottaa kantaa lapsien hankkimisen puolesta, koska se on ollut itsestään selvää yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti. Lapset olivat elämän rikkaus ja konkreettisesti myös sosiaaliturva. Lapset myös olivat oleellinen osa aitoa ihmisenä elämistä.

Nykyään länsimaissa on korostuneesti noussut esiin yksilökeskeinen elämänmalli. Suomi lienee jonkinlaisissa mittauksissa kaikkein lapsivastaisin maa, ja syntyvyyslukemat ovat meillä hyvin alhaisia. Näppituntumani on, että lapset nähdään jonkinlaisena rajoituksena omanlaisen elämän toteuttamisessa. Tällainen tavoite alkaa olla lähellä jo itsekkyyden syntiä.

Kerroit hyvin kauniisti siitä, kuinka haluatte vaimonne kanssa olla bonuskummeja ja bonusisovanhempia, ja koette myös lemmikkinne kuin lapsina. Mielestäni tämä kertoo siitä, kuinka ihmisyyteen kuuluu vanhemmuus. Olen melko varma siitä, että kun nuori avioliittonne saa lisää vuosia, saatatte kokea, että lemmikit, kummilapset tai bonuslapsenlapset eivät tuo elämään ihan sitä merkitystä, mitä omat lapset tuovat.

Ajattelen, että teidän on todella tärkeä pohtia sitä, miltä pohjalta olette päätyneet tähän ratkaisuun. Jos tavoitteenne on ikään kuin saada vähän vähemmän sitoumuksia elämäänne, mutta silti merkitystä ja syvää tarkoitusta elämän jatkuvuudesta, niin onko vaarana se, ettei saa lopulta kumpaakaan.

Hei Kristitty!

Uskon, että Jeesuksen ympärillä ihmeitä tapahtui tiiviimmässä tahdissa kuin nykyään kenenkään yksittäisen kristityn ympärillä. Jumalan Poika oli tullut maailmaan, ja se näkyi kaikissa niissä tunnusteoissa, joita hän teki. Johannes kirjoittaa evankeliuminsa viimeisessä jakeessa tästä asiasta varsin suureellisesti:

Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. (Joh. 21:25)

Toisaalta Jeesus antoi useita lupauksia seuraajiaan koskien:

"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen." (Joh. 14:12-14)

Jeesus ei tarkalleen ottaen sano, että hänen seuraajansa tekisivät enemmän ihmeitä ja tiiviimmässä tahdissa kuin hän itse teki. Hän vain mainitsee sen, että hänen Jumalallinen voimansa toimii myös hänen seuraajissaan, ja teot voivat siksi olla suurempiakin. Apostolien teoissa voimme nähdä sen, kuinka sekä Pietari että Paavali herättävät kuolleen ihmisen henkiin. Apostolien teoissa myös useista parantumisista, riivaajien karkottamisista ja muista ihmeistä kerrotaan tiiviimmin kuin nykyaikana kuulee tapahtuvan.

Tunnistan sinun kipuilusi omakohtaisesti. Olen minäkin aika ajoin miettinyt sitä, että miksi ihmekertomuksista raportoidaan vaikkapa lähetyskentiltä Afrikasta, mutta täällä Suomessa sellaisia joutuu haeskelemaan suurennuslasin avulla, eikä sittenkään voi sanoa, ovatko kertomukset tosia.

Nopeita vastauksia voisi kehitellä vaikkapa seuraavasti:

• Yhdessä tunnissa pystyy lukemaan läpi sen, mitä Jeesus teki 3,5 vuodessa. Siksi on hyvä muistaa se, että edes Jeesus ei aina parantanut kaikkia vastaansa tulleita ihmisiä. Ainakin Betesdan lammikolla hän paransi vain yhden ja sivuutti lukuisat muut.
• Olettiko Jeesus, että "hänen ruumiinsa" eli seurakunta tekee ihmeitä samaa vauhtia kuin Jeesuskin teki maan päällä vaeltaessaan? Tällöin yhdessä paikassa ihmeitä olisi paljon harvemmin näkyvissä.
• Kelpaisivatko kaikki Raamatun ajan ihmeet meille ihmeiksi? Paavalia puri käärme, ja paikalliset pitivät ihmeenä sitä, että hän ei kuollut. Me toteaisimme vain, että onneksi myrkkykäärme puri varoituspureman, jossa ei ollut myrkkyä.
• Suomessa on karismaattisia piirejä, joissa puhutaan paljon ihmeistä. Olen itsekin kuullut näitä kertomuksia, enkä kaikkia itsekään omassa mielessäni kelpuuttaisi sinällään ihmeeksi vaan aivan tavallisiksi tapahtumiksi, jotka ovat sattuneet oikeaan aikaan. Mutta onko oikea ajoituskin laskettava ihme? Mikä erottaa sattuman ja ihmeen?

Nämä ovat tietenkin vain pohdintoja, jotka auttavat näkökulmien muodostamisessa, mutta eivät ne vastaukseksi lopulta kelpaa.

Eräs vastaus saattaisi kätkeytyä siihen, kuinka evankeliumit rakentuvat. Jos luemme evankeliumeja erityisesti ihmekertomuksia, parantumisihmeitä ja riivaajien karkottamisia tarkastellen, niin huomaamme, että ainakin Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa on tässä suhteessa selvä käännekohta.

Evankeliumit alkavat hurjalla ihmekertomusten tykityksellä. Jeesus tuntuu olevan kuin maailman paras mainosmies, joka tekee ihmeitä solkenaan. Ihmiset tungeksivat hänen luokseen, kun ovat kuulleet hänen suurista teoistaan:

Jeesus käski opetuslastensa pitää venettä varalla, jottei hän jäisi väkijoukon jalkoihin. Hän näet oli parantanut monia, ja niin kaikki, joilla oli vaivoja, tungeksivat häntä kohti yrittäen koskettaa häntä. (Mark. 3:9-10)
"Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden." (Joh. 14:11)

Yhtäkkiä ihmeet kuitenkin vähenevät rajusti ja loppuvat lähes kokonaan. Käännekohta on siinä hetkessä, kun Jeesus käy keskustelun opetuslastensa kanssa:

[Jeesus] kysyi opetuslapsilta: "Kuka minä ihmisten mielestä olen?" He vastasivat: "Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toisten mielestä joku profeetoista." "Entä te?"  kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?"  Pietari vastasi hänelle: "Sinä olet Messias." (Mark. 8:27-30)

Kun Pietari kertoi, että hän uskoo Jeesuksen olevan Vanhan testamentin lupaama Messias, jotain muuttui. Heti sen jälkeen Jeesus puhuu ensimmäisen kerran kuolemastaan ja opettaa, mitä hän vaatii seuraajiltaan. Alkaa tie kohti ristinkuolemaa:

Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava." (Mark. 8:34-35)

Minua tämä evankeliumien kokonaislinja puhuttelee kovasti. Ihmeteot ovat tunnustekoja, joilla Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa, jotta ihmiset kiinnostuisivat hänestä. Mutta kun ihmiset ovat oppineet tuntemaan, kuka Jeesus on, hän ikään kuin esittää kysymyksen: "Haluat olla seuraajani. Hyvä! Jos tästä eteenpäin saat vain yhden ihmeen, niin riittääkö sinulle minun ylösnousemukseni?"

Minun näppituntumani on, että ihmeitä tapahtuu eniten alueille, jossa Jeesusta tunnetaan kaikkein heikoimmin. Siksi ihmeitä raportoidaan paljon lähetyskentiltä, joissa Sanaa kuullaan ensimmäistä kertaa. Toisaalta nämä ovat usein paikkoja, joissa sairaiden parantumisia tarvitaan kipeämmin kuin länsimaisen lääketieteen piirissä. Suomessa ihmekertomuksia raportoidaan ehkä eniten Lähi-Idästä saapuneiden muslimien joukossa. He kertovat, että ovat ihmeellisellä tavalla kohdanneet Jeesuksen, ja haluavat siksi kääntyä kristityiksi.

Yksittäisten kristittyjen kohdallakin näyttäisi olevan se lainalaisuus, että mitä tuoreempi usko, sitä enemmän se etsii ihmeitä ja kokemuksia. Jumala näyttää kuitenkin kasvattavan kristittyjä luottamaan Jumalaan, vaikka mitään yliluonnollista ei näkyisi päivittäin tai koskaan. Joka tapauksessa ihmeet eivät saa olla Jeesuksen seuraajille itse tarkoitus. Jeesus opetti itsestään tavalla, joka sopii myös ihmeisiin: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Joh. 20:29)

Silti kaikkea ei voida kuitata sillä, että ihmeitä tapahtui eniten Jeesuksen ja apostolien aikana, ja nyt täytyy osata elää ilman niitä. Jeesus itse sanoi, että hänen seuraajiensa joukossa ovat läsnä myös ihmeteot.

Niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat. (Mark. 16:17-18)

Pyhän Hengen ihmeelliset ilmenemismuodot eivät siis voi koskaan kadota kokonaan kristikunnasta, vaikka joillain alueilla niitä nähtäisiin hyvin harvoin. Jeesuksen lupauksesta huolimatta emme valitettavasti pysty määrittelemään tarkkaa syytä sille, miksi ihmeistä raportoidaan joinakin aikoina tai joissakin paikoissa enemmän kuin toisaalla. Jumala antaa Pyhän Hengen lahjoja tunnustekojen tekemiseen oman tahtonsa mukaan. Niitä lahjoja voidaan pyytää seurakunnan rakennukseksi, mutta niitä ei voida tilata tai käskeä.

Hei Kapezi!

Valitettavasti en osaa antaa sinulle ohjeita. Yllä oleva vastaukseni on jo tavallaan yksi tapa tehdä essee. Siinä pohdin erilaisia eettisiä näkökulmia, jotka mielestäni aiheeseen liittyisivät. Uskon, että teille on tehtävänannossa ja esseen ohjeissa kerrottu tarkemmin, mitä tuolta työltä odotetaan.

Miksi Job tai joku hänen kaltaisensa nuhteeton Jumalan mies olisi Saatanan kohde?

Tervehdys Hellevi!

Jumalan valtakunnan periminen on kielikuva, joka erityisesti Uuden testamentin puolella tarkoittaa pelastumista iankaikkiseen elämään. Tämä käy ilmi Jeesuksen opetuksista, kun hän puhuu taivaaseen pääsemisestä ja viimeisestä tuomiosta:

Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (Matt. 8:11-12)

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti." (Matt. 25:34)

Kielikuva esiintyy erityisesti Matteuksen evankeliumissa, joka on kirjoitettu juutalaisille. Heille valtakunnan periminen on tuttu ilmaus esimerkiksi Psalmeista ja Sananlaskuista. Näissä yhteyksissä pelastuminen ei välttämättä aina viittaa iankaikkiseen pelastumiseen vaan ylipäätään Jumalan antamaan siunaukseen ja onneen:

Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan. Vielä hetki - ja jumalatonta ei enää ole! Sinä katsot hänen asuinpaikkaansa - se on tyhjä! Mutta nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan. ... Ne, joita Herra siunaa, saavat periä maan, ne, jotka hän kiroaa, joutuvat perikatoon. ... Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä aina. ... Pane toivosi Herraan, kulje hänen tietään! Hän korottaa sinut, sinä saat periä maan ja nähdä jumalattomien tuhon. (Ps. 37:9-11, 22, 39, 34)

Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä, mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä. (Sananl. 2:21-22)

Vanhassa testamentissa yksi hallitseva juonne on se, että Jumala antaa kansalleen luvatun maan, mutta uhkaa ottaa sen pois, jos kansa jatkaa epäjumalien palvelemista. Tämä tietysti toteutuu taivaassa kaikkein täydellisimmin, ja siksi se on Uuden testamentin puolella erityisen vahvasti pelastumiseen liittyvä kuva. Kristityt ovat saaneet lupauksen luvatusta maasta, taivaan valtakunnasta, joka on luvattu Jeesuksen kautta. "Valtakunnan periminen" on siis samanarvoinen ilmaus kuin taivaaseen pääseminen tai pelastuminen. Ja tämänhän sinä kysymyksessäsi ymmärsitkin. Ongelmanasi oli enemmän se, miksi esimerkiksi Galatalaiskirjeessä sanotaan, että synnin tekeminen estää valtakunnan perimisen:

Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. (Gal. 5:19-21)

Alleviivattu kohta on vanhassa käännöksessä suomennettu sanoilla "peri Jumalan valtakuntaa". Ja sama ajatus löytyy myös esimerkiksi Korinttolaiskirjeestä:

Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. (1. Kor. 6:9-11)

Kysymyksesi ei lopulta siis liity siihen, mitä Jumalan valtakunnan periminen lopulta tarkoittaa. Huolesi on se, että eikö usko riitäkään. Pitääkö sittenkin keskittyä välttämään syntiä, jotta voisi pelastua. Näitä kohtia lukiessa tulee olo, että jos sortuu tekemään mitään syntiä - varsinkaan noissa luetteloissa mainittuja - ei voi päästä taivaaseen. Mutta siitä ei ole kyse.

Usko on ainoa asia, joka ihmisen pelastaa. Mutta yhtä aikaa on huomattava, että usko voi olla pahasti pielessä kahdella tapaa:
1. "Antinomismi" on harha, jossa armo antaa luvan tehdä miten paljon syntiä tahansa. Usko on siis vain pään tietoa.
2. "Legalismi" on harha, jonka mukaan ihmisen pitää tehdä riittävän paljon hyvää, jotta pelastuu. Usko on siis vain tekoja.

Oikea usko on Jeesuksen seuraamista, jossa on kaksi koko ajan voimassa olevaa puolta:
1. Jeesus odottaa, että hänen seuraajansa oppii elämään aina vain enemmän Jumalan tahdon mukaan.
2. Jeesus sanoo jokaiselle syntiin langenneelle, että mikään synti ei ole armoa suurempi.

Tämän vuoksi Raamatun opetukset pelastuksesta ovat kokonaisvaltaisia. Ne eivät anna lupaa piehtaroida synnissä, mutta ne eivät anna lupaa myöskään piehtaroida synnintunnossa. Nuo Paavalin kirjoittamat sanat korostavat sitä puolta, että kukaan Jeesuksen seuraaja ei voi ohittaa Jumalan tahtoa ja sanoa, että armon vuoksi synti on luvallista. Ja niinpä Raamatussa pelastuksesta puhutaan joskus niin, että se on oikean elämäntavan tai oikean ajattelutavan seurausta:

Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. (Matt. 5:5)

Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville. (Jaak. 2:5)

Ja toisaalla pelastuksesta puhutaan niin, että halutaan sulkea kaikki tekojen mahdollisuudet pois. Vaikka Jeesuksen seuraaminen on sitä, että halutaan noudattaa Jumalan tahtoa ja Jeesuksen esimerkkiä, niin kukaan ei elä päivääkään synnittömänä. Jokainen Jeesuksen seuraaja lankeaa joka päivä - ja joskus vielä hyvin pahoihin synteihinkin. Silti hän saa elää armon ja anteeksiantamuksen alla:

Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa. (Room. 4:13-14)

Pidän erityisen paljon Raamatun kielikuvista: "Jeesuksen seuraaja", "Jumalan lapsi" ja "valon valtakunnan kansalainen". Ne eivät kerro tarkasti, miten ihminen oman uskonsa osaa pukea sanoiksi. Ne eivät myöskään kerro tarkasti, kuinka hienosti kristitty on osannut elää tai millaisten syntien kanssa hän kamppailee. Jeesuksen seuraaja voi joskus onnistua upeasti tai epäonnistua surkeasti, mutta hän silti seuraa Jeesusta. Jumalan lapsi voi ymmärtää paljon Jumalan tahdosta tai olla sen suhteen todella pihalla, mutta hän on silti Jumalan lapsi. Valon valtakunnan kansalainen voi olla sydämestään antautunut Jeesukselle tai epäillä omaa uskoaan, mutta se ei muuta hänen kansalaisoikeuttaan. Kaikki riippuu Kristuksesta:

Jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. (Gal. 3:29)

Jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. (Room. 8:17)

Koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. (Gal. 4:6-7)