Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Seksuaalinen halu
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko eilen kello 15:05 »
Hei Ville!

Hormooneilla on valtavan suuri merkitys ihmisen fysiikkaan ja psyykkeeseen. Ei siis mikään ihme, jos testosteronihoidot ovat korostaneet sinun kokemustasi miehisyydestä. Sukupuolivietin osalta korostunut miehisyyden tunne on varmasti niitä näkyvimpiä ja tuntuvimpia maskuliinisuuden muotoja. Mutta aivan varmasti se heijastuu myös ajatteluun, joskaan omalla biologian ja psykologian tuntemuksellani en uskalla ryhtyä luokittelemaan sitä, mihin suuntaan kohonnut testosteronitaso missäkin asiassa ajatuksia kuljettaa.

En myöskään pysty millään tavalla ottamaan kantaa siihen, mistä ajatuksesi naimisiin menosta ja perinteisestä perhemallista nousee. Suoranaisesti en ajattele, että testosteroni itsessään aiheuttaisi mitään hengellistä etsintää. Päinvastoin voisi jopa ajatella inhorealistisesti sitenkin, että testosteronia tihkuva miehisyys voisi haluta omistaa naisensa mahdollisimman tiukasti, jolloin ajatus avioliitosta nousee mieleen.

Siitä olen kuitenkin varma, että mitä tahansa meidän elämässämme tapahtuukaan, Jumala voi käyttää sitä ohjatakseen ihmistä tahtonsa mukaiseen suuntaan. En tiedä, miksi sinulla on herännyt ajatus puolisoosi sitoutumisesta avioliiton sitein ja miksi uskonasiat ovat alkaneet mietityttää. Mutta kannustan sinua jatkamaan tuohon suuntaan. Kristillistä ja Jumalan tahdon mukaista on mennä naimisiin. Ja elämässä kaikkein tärkeintä on elää oikeassa suhteessa Jumalaan. Olipa näiden pohdintojesi syy hormoonihoidoissa tai missä tahansa muussa, niin seuraukset ovat minun mielestäni juuri oikeat.

Toivotan teidän perheellenne siunausta ja lisääntyvää Jumalan tuntemista!
2
Kysy Nettipapilta / Vs: Milloin ihmiselle tulee sielu?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko eilen kello 14:27 »
Tervehdys Heidi!

Liitin kysymyksesi olemassa olevan viestiketjun jatkoksi. Sinun kannattaa lukaista edellä kirjoittamani viestit, koska huomasin kirjoittaneeni jo sinne sellaisia ajatuksia, joita sinun kysymyksesi herätti. Saatan hieman toistaa itseäni, mutta yritän laittaa pääasiassa vain muutamia spekulointeja lisää.

Kysymyksesihän on lähtökohdissaan niin hankala, että siihen voi vastata vain spekuloimalla. Mitään varmoja faktoja meille ei ole tarjolla. On jo näet aivan riittävän vaikeaa pohtia sitä, mikä on elämän alkupiste. Lasketaanko ihmiselämä alkaneeksi siitä, kun munasolu hedelmöittyy, vai siitä, kun se kiinnittyy kohdun seinämään ja saa mahdollisuuden kasvamiseen. Vai lasketaanko ihmiselämän alkavan siitä, kun lapsen sydän lyö ensimmäisen kerran vai siitä, kun tämä syntyy maailmaan ja alkaa elää äitinsä kohdun ulkopuolella.

Tämän lisäksi täytyisi vielä onnistua selvittämään se, millä tavoin sielu ja elämä eroavat toisistaan. Voiko ihminen olla elossa ilman sielua? Tai voiko sielu olla olemassa irrallaan ruumiista? Entä liittyykö sielu jollain tavalla ihmisen itseymmärrykseen ja persoonaan? Täytyykö lapselle syntyä taju omasta olemassaolostaan ennen kuin voidaan sanoa, että hänellä on sielu? Vai onko ihmisellä sielu jo silloinkin, kun hän ei vielä itse edes tajua olevansa elossa?

Näistä vaikeista pohdinnoista helpompi on se, milloin ihmisen elämän ajatellaan alkavan. Perinteisesti kristillisessä uskossa on ajateltu, että Psalmin sanoin: "Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16) Eli ihmisen elämä on elämää jo ennen syntymistä, vaikka matemaattisen tarkasti Raamattu ei sanokaan, lapsen kehittymiseen johtavista tapahtumaketjun kohdista elämä lasketaan alkaneeksi. Tämä ei kuitenkaan ratkaise sinun esittämääsi kysymystä.

Luomiskertomus on jumalallisen viisas ja samalla kiusallisen niukkasanainen. Kysymykseesi emme saa tarkkaa vastausta siksi, että luomiskertomuksessa ihminen luotiin aikuiseksi. Niinpä emme voi luomiskertomuksen sanoista päätellä sitä, kuinka asiat olisivat menneet hedelmöittymisen, sikiövaiheen ja syntymän osalta. Luomiskertomus kertoo vain valmiin lopputuloksen:

Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7)
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7 KR33)


Jälkimmäisenä on vanhan käännöksen mukainen versio, jossa Jumalan puhaltama elämän henki teki ihmisestä elävän sielun. Nykyinen kirkkoraamattu kääntää asian vähemmän sanatarkasti, mutta asiallisesti hyvin samaa tarkoittavana. Jumalan antama elämän henkäys tekee eläväksi.

Myöhemmin vedenpaisumuskertomuksen jälkimainingeissa sama asia sanotaan käänteisesti kuolemaan liittyen:
Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä. Ja jokaisen, joka vuodattaa teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä vaadin tilille. Minä vaadin tilille jokaisen eläimenkin. Vaadin tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä veren. (1. Moos. 9:4-5)
Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. (1. Moos. 9:4-5 KR33)


Näissä kohdissa elämänvoima liitetään kovin konkreettisesti vereen. Tosin oma raamatuntulkintani on sellainen, että en ajattele Raamatun tarkoittavan sielun sijoittumista fyysisesti vereen, koska sielua käytetään muissa yhteyksissä paljon enemmän ihmisen persoonaan ja henkisiin ominaisuuksiin liittyen, kuten esim. "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5. Moos. 6:5)

Sen noista luomiskertomuksen ja vedenpaisumuskertomuksen jakeista kuitenkin voi päätellä, että sielu ja elämä liittyvät kovin kiinteästi toisiinsa. Ja ehkä siksi on turvallista ajatella monet mutkat suoriksi vetäen, että ihmisen sielu syntyy samalla kuin hänen elämänsäkin alkaa.
3
Kysy Nettipapilta / Vs: Seksuaalinen halu
« Uusin viesti kirjoittanut Ville 03.11.2024 - klo:07:42 »
Mulla on aina ollut tunne että sängyssä tunnen itseni mieheksi kunnolla ja noita tunteita mitä kirjoitin.. Mutta mulla aloitettiin testosteroni korvaushoito 6kk sitten, niin tunne että miehisyys on parasta varsinkin kun saa toteuttaa miehisiä himoja ja kaikki mitä testosteroni teki.. Tunnen itseni kokonaiseksi mieheksi.. Lihakset kasvaa, karvoja kasvaa rintaan ja parta kasvaa paremmin.. Hiki haisee miehekkäälle ja nyt vasta tuntuu että olen MIES! Libido on teinipoika tasolla ja orgasmi tuntuu samalta kun teininä! Miten mä en oo ymmärtänyt että miehisyys on paras tunne mitä on.. Varsinkin sängyssä, mutta nykyään muissakin asioissa.. Mutta jotenkin liitän miehisyyteen eniten seksissä tapahtuvat asiat.. Se on vaa nii uskomaton tunne kun saa kunnolla panna ja kun vaimo kiemurtelee ja lauetaan samaan aikaan..Mutta samalla mä liitäm miehisyyden myös perinteisiin arvoihin.. Me ei olla naimisissa ja 13v yhessä  2 lasta.. Nyt mulla halu mennä naimisiin ja elää ns perinteisesti.. Kirkkohäät ja muutenkin uskon asia oon miettinyt tässä..voiko olla että korkeemman testosteroni tason omaava haluaa säilyttää perinteisen perhearvon. Ja että onko tää joku merkki että pitää alkaa tutkia omaa suhdetta esim. Jumalaan..
4
Kysy Nettipapilta / Vs: Seksuaalinen halu
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 28.10.2024 - klo:18:19 »
Tervehdys Ville!

Tunteet itsessään eivät ole oikeita tai vääriä. Joskus tunteet voivat tuntua erittäin hyviltä ja oikeilta, ja joskus niistä tulee itselle syyllinen tai häpeällinen olo. Mutta siitä huolimatta tunne itsessään ei ole oikein tai väärin. Merkitystä on sillä, kuinka siihen tunteeseen suhtautuu, mitä tunnetta herättäneestä asiasta oikeasti ajattelee ja miten sen suhteen käytännössä elää.

Aivan erityisesti seksuaalisuuden alueella tunne-elämä näyttelee suurta roolia, kuten itse hyvin vahvasti asian sanoitit. Kerroit, että sinun tunne-elämässäsi seksi on jatkuvan kaipuun kohde, ja laukeaminen on suorastaan parasta, mitä miehenä olemisessa voi kokea. Olet raadollisen rehellinen tunteistasi. Harva uskaltaa sanoittaa mielensä liikkeitä niin vilpittömän kuuloisesti kuin sinä.

Varsinaiseen kysymykseesi on helppo vastata, että tunne seksuaalisesta halusta tai ylpeyden tunne omasta miehekkyydestä ei ole väärin. Ja yhtä aikaa ollaan lähellä sitä rajaa, että se tunne alkaa ohjata ajattelumaailmaa ja käyttäytymistä. Paavali kirjoittaa siitä, että ruumiilla on omat halunsa, mutta niille tunteille ei pidä antaa päätösvaltaa ja ylintä hallintavaltaa meihin:

Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. (Room. 13:13-14)

Jotain samankaltaista hän taisi sanoa jopa maaherra Felixille, joka ei ollut kovin mielissään Paavalin opetuksesta:

Jonkin ajan kuluttua Felix tuli juutalaisen vaimonsa Drusillan kanssa vankilaan, lähetti hakemaan Paavalia ja kuunteli, mitä tämä kertoi uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, Felix pelästyi ja sanoi: "Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa." (Ap. t. 24:24-25)

Tuntemuksesi siitä, että sinun on tarkoitus siittää paljon lapsia, on hyvin luonnollinen. Ylipäätään sukupuolinen vietti on se käyttövoima, joka saa ihmiset kiinnostumaan parisuhteesta. Mutta jos tällaisessakin tapauksessa antaa tunteiden ohjata toimintaa, ollaan hyvin vaikeassa ja rikkinäisessä tilanteessa. (Toki olettaen, että niitä lapsia siitetään niin paljon, ettei yksi vaimo siihen riitä.) Tunne saa aikaan liikettä, mutta sitä liikettä on ohjattava viisaudella ja harkinnalla oikeaan suuntaan. Seurakunnan kaitsijoille ja palvelijoille annetut ohjeet ovat yleispäteviä, ja sopivat kenen tahansa kristityn ohjeeksi: Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. (1. Tim. 3:12) Eli vaikka tunne haluaisi saattaa maailmaan mahdollisimman paljon lapsia, niin todellisuudessa elämä on elettävä niin, että voi lapsistaan pitää huolta.

Tämän tarkemmin en osaa viestisi perusteella aiheeseen pureutua. Rohkaisen sinua pohtimaan sitä, millaisia tunteita sinulla on, ja mitkä ovat ne arvot, joiden suuntaan haluat omaa elämääsi ajatuksissasi ja teoissasi kuljettaa. Näiden välillä voi löytyä ristiriitoja, joiden tunnistaminen on ensimmäinen askel.
5
Kysy Nettipapilta / Milloin ihmiselle tulee sielu?
« Uusin viesti kirjoittanut Heidi 25.10.2024 - klo:17:17 »
Milloin ihmiselle tulee sielu?
Hetikö hedelmöitys hetkellä vai vasta kun vauvan sydän lyö vai kenties vasta syntymän hetkellä?
6
Kysy Nettipapilta / Seksuaalinen halu
« Uusin viesti kirjoittanut Ville 20.10.2024 - klo:14:38 »
Moi.. Onko ok että miehenä haluan jatkuvasti seksiä? Miehinen himo on jatkuvasti ja onko väärin olla ylpeä haluistaan a omasta miehekkyydestä? Miehenä olemisessa on parasta laukeaminen ja sen jälkeinen erittäin miehekäs olo! Yhdynnän jälkeen tunnen olevani tosimies ja että mun tarkoitus on siittää paljon lapsia!
7
Kysy Nettipapilta / Vs: Onko luonto pyhä?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 15.10.2024 - klo:14:31 »
Hei Markku!

Vastaus kysymykseesi riippuu suuresti siitä, mitä pyhyydellä tässä yhteydessä ajatellaan. Katselen asiaa kolmesta näkökulmasta.


1. Luomakunta ei ole ikuinen, syytön ja virheetön

Luomakunta ei pyhä siinä merkityksessä, että se olisi ikuinen ja virheetön. Luomakunta on turmeluksen alainen ja katoava. Synnin palkka oli kuolema, eikä syntiin langennut ihminen saa ikuista elämää, ellei häntä lunasteta vapaaksi. Samaa Paavali kirjoittaa koko luomakunnasta, joskaan näiden sanojen perusteella emme voi päätellä, että nykyinen luomakunta olisi edes lunastamisen jälkeen ikuinen, koska maailman lopussa on tarkoitus luoda uusi taivas ja uusi maa.

Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. (Room. 8:19-22)

Niin kuin itsekin kirjoitit, maa kirottiin ihmisen synnin tähden, jolloin siitä kerrotaan, että se elää jollain tavalla turmeltuneessa muodossa:

Olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. (1. Moos. 3:17-18)

Edelleen vedenpaisumuksen jälkeen kuvataan huonompaan suuntaan mennyt muutos luomakunnassa:

Kaikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat pelkäävät ja säikkyvät teitä; ne on annettu teidän valtaanne. Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. (1. Moos. 9:2-3)

Vanhan testamentin ennustuksissa myös kuvataan tulevaa onnen aikaa - joko Messiaaseen tai ylösnousemukseen viitaten - vertauskuvilla, jotka antavat ymmärtää, että nykyinen luomakunta sisältää paljon kuolemaa ja katoavaisuutta.

Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan. (Jes. 11:6-9)

En siis voi sanoa, että luomakunta olisi pyhä siinä mielessä että se olisi virheetön.


2. Luomakunta ei ole Jumalalle erotettu

Luomakunta ei ole pyhä myöskään siinä merkityksessä, että se olisi kokonaisuudessaan Jumalalle erotettu. Se, mikä on erotettu Jumalalle, ei näet ole ihmisen käytössä. Luomiskertomuksessa kuitenkin annettiin luomakunta ihmisen käyttöön ja ihmisen vastuulle:

Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. (1. Moos. 1:28-29)

Juutalaisten laissa oli erikseen määrykset siitä, kuinka Jumala oli Egyptin viimeisen vitsauksen myötä pelastanut israelilaisten esikoiset, eli pyhittänyt heidät itselleen. Kaikki uhrikelpoisten eläinten esikoiset täytyi antaa Jumalalle uhrina. Ihmisten ja uhriksi kelpaamattomien eläinten esikoiset sen sijaan piti lunastaa ihmisen käyttöön takaisin:

Luovuta Herralle kaikki esikoiset. Samaten on jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen oleva Herran omaisuutta. Jokaisen aasin ensimmäisen varsan voit lunastaa omaksesi uhraamalla karitsan, ja ellet halua sitä lunastaa, taita siltä niska. Sinun tulee myös lunastaa jokainen esikoispoika, joka sinulle syntyy. (2. Moos. 13:12-13)

Näiden käskyjen myötä näemme, että koko luomakunta ei siis ole Jumalalle erotettua ja pyhitettyä.


3. Luomakunta on arvokas

Luomakunta on kuitenkin löyhästi määritellen pyhä siinä merkityksessä, että se on Jumalan luoma ja arvokas. Siihen on suhtauduttava suurella kunnioituksella ja arvostuksella, niin kuin pyhiin asioihin. Jumalan ensimmäinen ihmiskunnalle antama tehtävä tuli meinittua jo tuolla aiempana, mutta tässä sama eri kohdan sanamuodoilla, jotka korostavat luomakunnasta huolehtimista:

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. (1. Moos. 2:15)

Tämä oli Jumalan ensimmäinen tehtävä ihmisille. Luomakuntaa on käsiteltävä kunnioituksella, niin kuin pyhiä asioita. Siinä mielessä luomakunta on pyhä, vaikka ei olekaan sitä pyhä-sanan varsinaisissa merkityksissä.
8
Kysy Nettipapilta / Vs: Miten uskoa, jos ei usko?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 15.10.2024 - klo:13:34 »
Hei S!

Jos keskustelisimme kasvotusten, kysyisin sinulta aivan ensimmäiseksi, mitä sinun mielestäsi usko on. Viestisi on näet hyvin selkeä ja kysymyksesi erittäin ymmärrettävä, mutta samalla siitä jää vaikutelma, jonka oikeellisuudesta en tietenkään voi olla varma. Minusta kuitenkin näyttää siltä, kuin sinulla itselläsi olisi enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty näkemys oikeanlaisesta uskosta, jonka standardeja et itsekään pysty saavuttamaan.

Tästä syystä minä olen viime aikoina alkanut puhua paljon enemmän Jeesuksen seuraamisesta kuin uskomisesta. Ne ovat sama asia, mutta niiden herättämät mielikuvat ovat kovin erilaiset. Uskominen näet on meidän mielikuvissamme jotain sellaista, että se edellyttää ihmiseltä jonkinlaisia tunnetiloja, ajatuskulkuja tai tekoja. Tämän vuoksi varsin yleistä on kuulla lausahdus: "Kyllä minä uskon, mutta en minä mikään uskovainen ole." Oletan tällä tavoin sanovan ihmisen tarkoittavan juuri sitä, että hän kyllä uskoo, mutta ei mene siihen muottiin, mitä hän uskovaisuudesta ajattelee.

Raamatun sivuilla tulee vastaan ihmisiä, joiden usko näyttää olevan todella vahva ja järkkymätön:

Sadanpäämies ei pitänyt itseään sen arvoisena, että Jeesus olisi tullut parantamaan hänen palvelijaansa, joten hän pyysi, että Jeesus vain sanallaan parantaisi tämän. Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.” (Matt. 8:10)

Kanaanilainen nainen on puolestaan suuri uskon esikuva, koska hän hellittämättä pyysi, kun kukaan muukaan ei voinut häntä ja hänen tytärtään auttaa. Nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve. (Matt. 15:25-28)

Tällaisten raamatunkertomusten äärellä tulee väistämättä se olo, että oma usko ei kelpaa mihinkään. Sisäinen tunne ei saavuta mitään siitä, miltä näiden ihmisten usko näyttää. Mutta yhtä lailla Raamatun sivuilla on päinvastaisia kertomuksia:

Kuunvaihetautia sairastaneen pohjan isä uskoi ja samalla oli kovin epävarma uskostaan: "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" "Jos voit?"  vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" Mark. 9:22-24)

Ristin ryöväri ei puolestaan osannut pukea uskoaan kunnolla edes sanoiksi, mutta tajusi, että ainoa auttaja riippui viereisellä ristillä:
"Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:42-43)

Kumpikin näistä heikon uskon ilmaisijoista sai avun ongelmaansa. Uskon määrällä ei ollut vaikutusta. Ainoastaan sillä oli merkitystä, että usko suuntautui oikeaan kohteeseen. Eihän ketään pelasta lopulta usko, vaan uskon kohde, Jeesus.

Uskoa ei kauhean tarkasti Raamatussa edes määritellä. Tunnetuin uskon auki sanoittaminen löytyy Heprealaiskirjeen 11. luvun alussa. Laitan sen tähän näkyviin nykyisen ja edellisen kirkkoraamatun mukaan:

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr. 11:1)
Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1 KR38)


Kuten huomaat, tämäkään kuvaus ei kerro kovin tarkasti, mitä kaikkea usko on. Täysin arvoitukseksi jää, miltä usko tuntuu tai millainen ajatusrakennelma tai teoria usko on. Varsin yleisellä tasolla vain todetaan, että usko on sitä, että näkymätön todellisuus on elämän suuntaan vaikuttava voima. Vanhan käännöksen sanamuoto ”ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” on jotenkin erityisen tyylikkäästi sanottu. Jokin sellainen, mitä en voi silmin havaita, ohjaa elämäni suuntaa.

Tämä menee minun mielestäni hyvin lähelle sitä, mitä Jeesuksen seuraaminen on. Terminä Jeesuksen seuraaminen kääntää ajatukset häneen, jota seurataan, eikä omaan napaan ja omiin saavutuksiin. Tätä havainnollistaa upeasti Vanhan testamentin kertomus pronssikäärmeestä.

Pronssikäärme
Kiertääkseen Edomin maan israelilaiset lähtivät Horinvuoren luota Kaislamerelle vievää reittiä. Matkalla kansa kävi kärsimättömäksi ja alkoi puhua Jumalaa ja Moosesta vastaan: "Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!"
Silloin Herra lähetti kansan kimppuun myrkkykäärmeitä, ja niiden puremiin kuoli suuri joukko israelilaisia. Kansa tuli Mooseksen luo sanomaan: "Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän ottaisi nämä käärmeet pois meitä ahdistamasta." Mooses rukoili kansan puolesta, ja Herra sanoi Moosekselle: "Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon." Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon. (4. Moos. 21:4-9)


Kuvittele itse olevasi tuollainen käärmeenpureman saanut ihminen. Teltan ovelle tulee toinen henkilö, ja kertoo oudon uutisen. Mooses on laittanut käärmepatsaan tikun nokkaan keskelle leiriä. Jos käyt katsomassa sitä, niin sinä jäät henkiin. Ensimmäinen johtopäätös olisi tietenkin se, että eipä tässä mitään voi hävitäkään. Joten todennäköisesti kävisit katsomassa sitä käärmettä.

Mutta alkaisitko sinä siinä vaiheessa pohtia sitä, oletko sinä katsonut tuota käärmettä oikealla asenteella? Alkaisitko sinä pohtia, että ensin kun riittävästi keskittyy, rutistaa silmänsä todella tiukastin kiinni, ja sitten mahdollisimman pyhästi katsoo, niin vasta sitten se toimii. Ei. Sanottiin, että katsominen riittää. Mitään ohjetta ei annettu siitä, millainen pitää ihmisen olla tai millä asenteella täytyy katsoa. Ainoa väärä asennoituminen olisi ollut se, että ei olisi katsonut.

Kertomus pronssikäärmeestä ei ole vain historian havinaa ja yksi kaukainen kertomus muiden joukossa. Se on esikuva, johon Jeesus viittasi yhdessä Raamatun keskeisimmistä kohdista:

Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:14-16)

Vanhan testamentin tekstissä meille opetettiin, että jos katsot käärmeeseen, pelastut kuolemalta. Nyt Jeesus vaihtaa katsomisen uskomiseen. Se on hyvin ymmärrettävää, koska vain Jeesuksen aikalaiset pystyivät katsomaan Jeesusta silmillään. Usko on sitä, että katsoo Jeesusta sisäisillä silmillään.

Ainakin minä olen nuoruudessani taistellut sen kanssa, että olen pitänyt uskoani huonona, kun en ole osannut antautua Jumalalle niin kokosydämisesti kuin vaikkapa lukemieni kirjojen kirjoittajat ovat kertoneet. Kipuilin senkin kanssa, että minulla ei ollut sellaista palavaa rakkautta Jumalaa kohtaan, mitä erilaisten todistuspuheenvuorojen pitäjät itsestään kertoivat. Minä vain ihan tavallisesti uskoin. Pidin itseäni uskovana, mutta toisaalta olisin voinut sanoa, että minä uskon, mutten ole mikään sellainen uskova, mitä nuo muut.

Nykyään koen aika samalla tavalla, mutta osaisin sanoa asian ihan toisella tavalla. Ei ole tarkoitus keskittyä siihen, millä tavalla minä Jeesukseen uskon. Kyse on siitä, keneen minä uskon, kenen luo minä menen ja ketä minä haluan seurata. Pronssikäärme on erinomainen esimerkki: Sydämen asenteesta riippumatta mene ja katso siihen Jeesukseen.

Tämän vuoksi minä hyvin mielelläni puhun mieluummin Jeesuksen seuraamisesta kuin uskomisesta. Vaikka ne ovat täysin sama asia, me reagoimme niihin eri tavoin. Jos puhutaan siitä, että sinun pitää uskoa Jeesukseen, niin silloin usein ajatukset kääntyvät siihen, millä tavalla se usko oikein ilmenee ja miten sitä toteutetaan. Jos sen sijaan puhutaan siitä, että seurataan Jeesusta, se ei määrittele millään tavalla sitä, millinen sinä olet ja mikä on sinun sydämesi asenne ja asento.

Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan häntä opetuslapsina. Opetuslapsena oleminen ei ollut Jeesuksen omaa keksintöä, vaan rabbien tapa opettaa oli tehdä opetuslapsia. Rabbit opettivat opetuslapsiaan kahdella tapaa. Ensinnäkin opetuslasten tehtävä oli opetella oman rabbinsa sanoja ulkoa. Lisäksi he pyrkivät jäljittelemään rabbinsa elämäntapaa. Se on myös Jeesuksen opetuslasten päämäärä. Siinä ei kysytä, mikä on mielentilasi, kuinka määrittelisit uskosi laadun tai jotain muuta vastaavaa. Sinut on kutsuttu opiskelemaan Jeesuksen opetuksia ja jäljittelemään hänen tekojaan.

Evankeliumiteksteihin tutustuttaessa huomaamme, että eivät Jeesuksen opetuslapsetkaan mitään uskovaisia olleet. Heidän oma ymmärryksensä ja sydämen asenteensa oli aika kurja.

Jeesuksen opetuslapset eivät osanneet seurata Jeesuksen esimerkkiä oikeasta lähimmäisenrakkaudesta: Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia. (Mark. 10:13)

Jeesuksen opetuslapsilla oli hyvin vähän ymmärrystä siitä, mitä Jeesus oli tullut maan päälle tekemään. Kun Jeesus oli puhunut tulevasta ristinkuolemastaan, Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" (Matt. 16:22)

Opetuslapset eivät edes osanneet seurata Hengen ohjausta. Jeesuksen torjuneelle Samarian kaupungilla Sebedeuksen pojat olisivat halunneet rukoilla tuhoa taivaasta, mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette." (Luuk. 9:55)

Siitä huolimatta he olivat oikeita opetuslapsia, koska he seurasivat. Jopa Juudaksella oli asiat hyvin niin kauan kuin hän seurasi. Ongelmat alkoivat, kun hän lopetti seuraamisen, ja kuvitteli kuljettavansa itse Jeesusta haluamaansa suuntaan. Niinpä rohkaisen sinua jatkamaan seuraamista ja vähentämään omien ajatusten ja motiivien tutkimista. Kun sinä seuraat, sinä opit Jeesuksesta lisää. Samalla sinä katsot aina vain enemmän Jeesukseen.

Viime aikoina suuren mediahuomion kohteeksi on noussut Tuomas Enbuske, joka kertoo omasta uskostaan. Ennen uskoontuloaan hän oli pyytänyt ihmisiä ohjaamaan hänet uskoon ja perustelemaan sen, miksi kannattaa uskoa. Mutta se ei vain toiminut niin. Nyt Tuomas itsekin opasti yhdessä kolumnissaan, että kannattaa vaikka mennä messuun tai lukea Raamattua. Usko ei synny sillä, että alkaa pohtia ja perustella asiat itselleen. Silloin ei kohtaa Jeesusta vaan ainoastaan omat ajatuksensa.

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)
9
Kysy Nettipapilta / Vs: Kristillinen sionismi ja Israelin sotarikokset
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 14.10.2024 - klo:14:47 »
Tervehdys Jesustelija!

Kysymykseesi on helppo vastata lyhyesti: Israel ei ole Jumala eikä millään muotoa edes erehtymätön kansa. Jumala itse sanoo omasta kansastaan:

"Minä näen, että tämä kansa on uppiniskainen." (2. Moos. 32:9)
"Painakaa siis mieleenne, ettei Herra, teidän Jumalanne, anna tätä hyvää maata teille teidän kuuliaisuutenne takia, sillä te olette uppiniskainen kansa." (5. Moos. 9:6)


Yksi Vanhan testamentin suurista linjoista on juuri se, kuinka Jumala hävittää omaa kansaansa sen syntien vuoksi ja lähettää sen pakkosiirtolaisuuteen oppimaan teoistaan. Jos kristitty ottaa sen asenteen, että Israel ei tee virheitä, niin on hän silloin valitettavasti sekä sokea että huono Raamatun tuntija.

Erityisen huonoa raamatuntuntemusta osoittaa se, jos annetaan Vanhan testamentin teksteillä nykyiselle Israelille oikeus tehdä mitä vain ympärillä oleville kansoille. Olen itsekin kuullut tämän kaltaisia lausahduksia: "Koskaan ei ole ollut olemassa mitään Palestiinan valtiota. Juutalaiset ovat alkuperäisiä Israelin asukkaita, koska Jumala on antanut Israelin juutalaisille."

Jos luetaan Raamattua tarkasti, niin silloin näemme, että eivät juutalaiset olleet tuon maan alkuperäisiä asukkaita. Abraham tuli siihen maahan muualta, ja asui koko elinaikansa siellä muukalaisena. Suunnilleen 450 vuotta myöhemmin israelilaiset tulivat Egyptin orjuudesta ja valloittivat sen maan, joka ei ollut alunperin heidän omansa:

"Minun enkelini kulkee sinun edelläsi ja vie sinut amorilaisten, heettiläisten, perissiläisten, kanaanilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, ja minä tuhoan heidät. Älä kumarra heidän jumaliaan, älä palvele niitä, älä tee niin kuin he tekevät, vaan hävitä kaikki jumalankuvat ja murskaa heidän kivipatsaansa." (2. Moos. 23:23-24)

Valitettavasti Israel ei noudattanut Jumalan antamia ohjeita uskollisesti, vaan he veljeilivät maan alkuperäisten asukkaiden kanssa, ja alkoivat palvella heidän epäjumaliaan. Niinpä Jumala sanoi:

"Koska te olette rikkoneet liiton, jonka minä tein teidän isienne kanssa, ettekä ole totelleet minua, en enää hävitä teidän tieltänne ainoatakaan niistä kansoista, jotka Joosuan kuollessa vielä olivat kukistamatta. Minä panen nämä kansat teille koetukseksi nähdäkseni, kuljetteko te isienne lailla minun tietäni minun käskyjäni noudattaen." (Tuom. 2:20-22)

Ensinnäkin on täysin selvää, että niin rajulta kuin nykyään tuo luvatun maan valloittaminen kuulostaakin, oli se joka tapauksessa tiettyyn historialliseen tilanteeseen liittynyt käsky. Toiseksi Israelilla ei ole enää Jumalan sanan mukaan oikeutta tehdä etnistä puhdistusta alueillaan. Jumala on ensimmäisen täydellisen tuhokäskyn jälkeen päivittänyt ohjettaan, ja sanonut jättävänsä alueen alkuperäisiä asukkaita jäljelle. Sen seuraukset näyttävät toteutuneen historiassa jatkuvasti. Israel ei ole saanut juurikaan elää rauhassa maansa alueella.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kunnon kristitty yrittäisi löytää Israelista mahdollisimman paljon pahaa. Totuudessa pysyminen on ainoa oikea kristillinen vaihtoehto. Siksi Israelista ei saa uutisoida mustamaalaten tyyliin: "Kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin". Ikään kuin Israel olisi kaiken syyllinen. Täysin selvää on, että arabimaissa on ääriliikkeitä, joilla ei ole mitään muuta tavoitetta kuin tuhota Israel, ja sen seurausta ovat suurimmaksi osaksi kaikki kahakat.

Tästä huolimatta Israelia ei saa myöskään valkopestä syyttömäksi. En valitettavasti osaa vastata kysymykseesi niistä profetioista, joilla kristillistä sionismia puolustetaan. Muistan vain yleisellä tasolla sen, että usein pyörittelen päätäni, kun kuulen varsin villejä tulkintoja joistain VT:n profetioista Israelin nykyisiin poliittisiin käänteisiin sovellettuna. Ne tulkinnat eivät kerro minulle Raamatun toteutuneista ennustuksista vaan tulkitsijan villistä mielikuvituksesta, jossa taustalla on Israelin vääränlainen ihannointi.

Itse en ole kokenut tärkeäksi käyttää voimavarojani selvittelemällä sitä, mikä monista hyvin ristiriitaisista uutisoinneista olisi eniten oikein. Joka kerta kun näen jonkin ääripään kommentin, joka tekee Israelin joko syyttömäksi marttyyriksi tai kaikeen syylliseksi sotarikolliseksi, hyppään yli. En vain usko tuollaiseen mustavalkoisuuteen alueella, jossa on taisteltu aina.

Oikea kristillinen vaihtoehto on siunata Israelin kansaa, ja rukoilla heidän puolestaan. Siunaamisen ja rukoilemisen peruste ei ole siinä, että Israel toimii kaikessa tai edes useimmissa tapauksissa oikein. Peruste on siinä, että vaikka kristityt jatkavat nyt Jumalan suuren pelastussuunnitelman linjaa, ei Jumala ole hylännyt Israelia. On oikein siunata ja rukoilla. Mutta on oikein myös pysyä totuudessa.
10
Kysy Nettipapilta / Onko luonto pyhä?
« Uusin viesti kirjoittanut Markku Hurme 11.10.2024 - klo:14:20 »
Hei,
olisin kysynyt:
onko luonto pyhä, kuten toisinaan väitetään?
Se on Jumalan luoma mutta 'kirottu'  olkoon maa sinun takiasi kirottu. 1Moos 3:17
Pyhä tarkoittanee Jumalalle erotettua.
Voisiko luonto olla alunperin pyhä, mutta nyt enää 'osittain pyhä':)


Ps. yksi viite
https://www.slideshare.net/panupp/onko-luonto-pyh
Sivuja: [1] 2 3 ... 10