Nettipappi.net

Keskustelut => Kysy Nettipapilta => Aiheen aloitti: kaksi tyttöä - 10.04.2010 - klo:18:47

Otsikko: Naisen asema
Kirjoitti: kaksi tyttöä - 10.04.2010 - klo:18:47
Teemme etiikan esitelmää, ja aiheenamme on tyttöjen syrjiminen. Ihan hyvin on jo tietoa löytynyt, mutta kristillisestä ja eettisestä  näkökulmasta vielä vähän tietoa uupuu. Kaikenlainen tieto on tervetullutta!


EDIT: Otsikko muutettu. Tarkemmat perustelut alla olevassa vastauksessa. Marko
Otsikko: Vs: Naisen asema
Kirjoitti: Nettipappi Marko - 22.04.2010 - klo:13:37
Tervehdys, tytöt!

Vastaukseni jäisi aika lyhyeksi, jos käsittelisin puhtaasti tyttöjen syrjimistä. On varmaan fiksua, että vaihdan otsikoksi laajemman kokonaisuuden: naisen asema. Pyrin selittämään, mitä Raamattu kertoo miehen ja naisen suhteesta toisiinsa. Toivon, että vastaukseni antaa materiaalia myös teidän tiedustelemaanne näkökulmaan. Siitä olen aavistuksen yllättynyt, että foorumin historian aikana naisen asemasta ei ole ollut juurikaan puhetta Nettipapin palstalla. Erääseen erityistapaukseen pystytte pureutumaan aiheessa Pään peittäminen ja naisen asema. (http://nettipappi.net/index.php?topic=93.0) Siinä tosin tarkastellaan juurikin tuota Raamatussa olevaa pään peittämistä koskevaa käskyä.

Mielestäni aihetta on paras käsitellä tutustumalla erääseen Paavalin opetuksen kohtaan, jossa hän puhuu miehistä ja naisista avioliitossa. Raamattu ei juurikaan käsittele miehen ja naisen asemaa yhteiskunnassa aivan yleisellä tasolla. Muutamia kannanottoja löytyy Vanhasta testamentista liittyen juutalaisen kansan lainsäädäntöön, mutta jo apostolit ymmärsivät, että evankeliumin leviäminen pakanakansojen keskuuteen aiheutti sen, että juutalaisen lain juutalaista kansaa koskevat asiat eivät velvoittaneet pakanoita. Siksi näen, että parhaat suuntaviitat saadaan Uuden testamentin mies-nais-kohdista, jotka liittyvät yleensä perhe-elämään. Ja tämä on niistä minun suosikkini:

     Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa
     miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa
     pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan,
     oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen
     tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
     Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa
     ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi
     vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja
     moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin
     velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka
     rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan,
     vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin
     seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. "Siksi mies
     jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat
     yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja
     seurakuntaa. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa
     vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
     [Ef. 5:21-33]


1. Koko pätkä alkaa lauseella, joka aivan liian usein jätetään pois keskusteluista. Olen törmännyt kiivaisiin ihmisiin, joiden mielestä Paavali vihaa ja alistaa naisia. Hän kuitenkin aloittaa sanoilla: ”Alistukaa toistenne tahtoon”. Loppuyhteenveto on ehkä vielä korostuneempi: "Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään". Hän antaa ohjeet kummallekin sukupuolelle, eikä missään tapauksessa päästä miestä helpommalla.

2. Paavali vertaa miestä ja naista Kristukseen ja seurakuntaan. Seurakunta kunnioittaa Kristusta, Kristus rakastaa seurakuntaa. On mahdotonta ajatella, että oikea seurakunta alkaisi koskaan vastustaa Kristusta tai millään tavalla halveksia häntä. Ja on ilmiselvää, miten valtavia uhrauksia Kristus teki seurakunnan puolesta. Tämän asetelman Paavali siirtää esimerkiksi miehen ja vaimon suhteesta. Naisen on alistuttava miehen tahtoon niin kuin seurakunta Kristuksen tahtoon. Ja miehen on uhrauduttava vaimonsa puolesta niin kuin Kristus uhrautui seurakunnan puolesta.

Kovin usein tuo vertauskuva luetaan vain puolittain. Koska tasa-arvo ja jopa feminismi ovat nykyisin kohtalaisen kovassa kurssissa, silmä sattuu usein kriittisesti tuohon naisille annettuun ohjeeseen. Sinänsä hassua, että ilmeisesti sellaisina historian ajanjaksoina, jolloin miesvalta on ollut paljon nykyistä ilmeisempää, on kiinnitetty huomiota ihan samaan kohtaan. Miestä koskeva velvollisuus – joka minusta miehenä tuntuu paljon kovemmalta – jää huomiotta. Siksi onkin hyvin tärkeää tajuta, mitä Raamattu oikeasti opettaa. Eri näkökulmista katsovien ihmisten tulkinnat ja väitteet naisen alistamisesta eivät todellakaan ole järkeviä tämän raamatunkohdan valossa.

3. Raamatussa mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita. Kummatkin on luotu Jumalan kuvaksi:

     Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi,
     mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.  [1. Moos. 1:27]


Yhtä suuren arvon lisäksi Raamattu ottaa huomioon vielä kummankin erityispiirteet. Jos saan olla hieman piikikäs, niin nykyisessä asenneilmapiirissä on kiellettyä puhua miehen ja naisen erilaisuudesta, ellei käsitellä sellaisia eroja, joissa nainen on jotenkin parempi. (Sallittu puheenaihe on ainoastaan urheiluun liittyvä miehen luontaisesti suurempi voima ja fyysinen suorituskyky – mutta sitäkään ei saa sanoa enää, kun puhutaan armeijasta.) Raamattu on kuitenkin tässä asiassa häpeilemätön. Kovin monia kohtia ei löydy, mutta sieltä täältä käy ilmi se luomiseen liittyvä tosiasia, että ihminen on luotu kahdeksi erilaiseksi olennoksi: mieheksi ja naiseksi. Tässä Paavalin kirjeen kohdassa se erilaisuus otetaan perhe-elämässä huomioon. Sekä mies että nainen tarvitsevat sekä rakkautta että kunnioitusta. Mutta jos pakko olisi valita vain toinen, niin tässä kohdassa painotetaan – minun mielestäni aivan oikein – että miehelle kunnioituksen saaminen ja naiselle rakastettuna oleminen ovat omat erityistoiveet.

4. Edellä mainitusta johtuen vastakkaiselle sukupuolelle painotetaan tätä erityistarvetta. Naiselle painotetaan, että on tärkeää kunnioittaa miestä ja kuunnella hänen tahtoaan. Miehelle painotetaan, että on tärkeää rakastaa ja itseään säästelemättä pitää huolta vaimosta. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää huomata, että missään kohdassa ei anneta miehelle lupaa vaatia kunnioitusta. Ja missään ei anneta naiselle lupaa vaatia uhrautumista. Ehkä yleisimpiä virheitä miesten ja naisten välisissä suhteissa on lukea toiselle sukupuolelle annettuja ohjeita ja edellyttää niitä toiselta. Hyvä nyrkkisääntö kristillisen etiikan toteuttamisessa on, että Raamattu puhuu lukijalle eikä lukijan kaverille. Esimerkiksi kun syntiinlankeemuskertomuksessa naiselle sanotaan syntiinlankeemuksen seurauksista, ne eivät ole ohjeita miehelle:

     Naiselle hän sanoi: - Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat,
     ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua
     mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan. [1. Moos. 3:16]


Kun Jeesus käski kääntää toisen posken, se on ohje lyönnin kohteeksi joutuneelle. Se ei ole lyöjälle lupa lyödä. Tärkeintä on keskittyä omaan käskyyn. Jos mies ei koe saavansa vaimoltaan sitä kunnioitusta, jota hän tuntee tarvitsevansa, on hänen tutkittava omaa elämäänsä. Jos mies ei ole itse rakastanut ja hoivannut vaimoaan, on hänen vaikea olettaa, että naisessa heräisi suuri kunnioitus häntä kohtaan. Jos nainen puolestaan kokee, että häntä ei ole rakastettu niin kuin hän kokee tarvitsevansa, on syytä pohtia, onko osannut kunnioittaa miestä niin, että rakkaus ja huolenpito naista kohtaan olisivat helpommin puskemassa pintaan.

5. Raamattu on ollut kirjoittamisajankohtanaan hyvin edistyksellinen kirja. Ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että sen ohjeet ovat niin yleispäteviä, että en koe niitä taantumuksellisiksi vieläkään. Paavalin teksti vaimon puolesta uhrautumiseksi saattoi poiketa paljonkin ympäröivän yhteiskunnan normaaleista tavoista. Yksi pieni käytännönohje aviopuolisoiden intiimistä elämästä oli ainakin vallankumouksellinen:

     Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin
     vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa
     vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen
     omassa vallassaan vaan vaimon. [1. Kor. 7:3-4]


Veikkaisin, että näkökulmasta riippuen (tai riippumatta) nykyään moni nainen älähtää ajatuksesta, että miehellä olisi jotain oikeuksia suhteessa vaimoonsa. Naisen itsenäisyyttä korostetaan usein myös avioliiton sisällä. Paavalin kuulijoissa älähdys tuli varmasti miesten joukosta. Ympäröivä yhteiskunta oletti ilman muuta, että mies saattoi vaatia aviollisia oikeuksiaan vaimolta. Mutta Paavali kirjoittaa, että samalla tavoin miehellä on velvollisuuksia vaimoaan kohtaan. Ja vaimolla on oikeuksia, joissa hän on täysin tasapuolinen suhteessa mieheen. Aihepiirinsä vuoksi tämä käsky osoittaa äärimmäistä tasa-arvoa miehen ja naisen välillä. Juutalaisuudessa ei ollut sopivaa jutella julkisesti makuuhuoneasioista. En tiedä tarkasti käytäntöä Paavalin kirjeen saajien joukossa. Joka tapauksessa näinkin intiimeihin asioihin tarttumalla Raamatun julistus mielestäni ottaa vahvasti kantaa puolisoiden yhtäläiseen arvoon.

6. Täysin yhtä suuren arvon rinnalla kulkee myös ymmärrys sukupuolten erilaisuudesta. Jos toiselle kunnioitus on tärkeämpää ja toiselle rakkaus ja huolenpito, niin on mahdotonta osoittaa heitä kohtaan yhtä suurta arvostusta samanlaisilla toimintatavoilla. Ja jos toinen on sukupuolensa perusteella vahvempi ja toisella on mahdollisuus olla raskaana ja synnyttää lapsia, osoittaa sekin, että tietyt elämässä vastaan tulevat asiat vaikuttavat sukupuoliin eri tavalla. Siksi minun mielestäni ei ole tasapuolista arvostusta kohdella yhteiskunnassa näitä sukupuolia identtisillä tavoilla. Tasapuolista arvostusta on ottaa erityisominaisuudet huomioon. (Mistä saadaankin sitten aika muhkea tappelu aikaisiksi, jos yritetään tarkasti määritellä, mitä ne ovat. Mutta samalle viivalle laittava tasapäistäminen on ainakin varmasti eriarvoista.) Joka tapauksessa koen, että Raamatussa on yhtä aikaa yritetty julistaa sukupuolten yhtä suurta arvoa ja otettu huomioon, että sukupuolet ovat erilaisia.

Vanhassa testamentissa on paljon silloiseen temppelipalvelukseen liittyviä ohjeita. Puhtaus- ja saastaisuussäädökset olivat erilaisia miehen ja naisen fyysisistä eroavuuksista johtuen. Naisilla oli enemmän rajoituksia muun muassa synnytyksestä ja kuukautiskierrosta johtuen. Miehillä oli enemmän velvollisuuksia temppelipalveluksen suhteen. Usein kuulen sanottavan, että Raamattu on miehille kirjoitettu teos. Harvemmin kukaan tulee ajatelleeksi, että samalla logiikalla silloin miehillä on myös enemmän uskonnollisia velvollisuuksia. Ja näin oletan olleen kymmenysten, uhrien yms. jumalanpalveluskäytäntöjen suhteen.

Toisaalta Vanhan testamentin temppelipalvelus sai täyttymyksensä Jeesuksen uhrissa, joten sen jälkeen silloiset velvollisuudet ovat jääneet vanhan liiton aikaan. Paavali kirjoittaakin kristitylle seurakunnalle:

     Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa,
     mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.
     [Gal. 3:28]


Kristuksen palvelijoina miehellä ja naisella ei ole mitään eroa. Uudessa testamentissa on kuitenkin miehille ja naisille kohdistettuja sanoja, joiden merkityksestä kiistellään. Koska Raamatussa on hyvin selvästi sanottu miehen ja naisen olevan yhtä arvokkaita Jumalan edessä ja koska Raamatussa on käsketty sekä miestä että vaimoa kilvan kunnioittamaan ja rakastamaan toisiaan, ei niissä kohdissa voi olla kyse eriarvoisuudesta. Uskoisin, että ne sanat nousevat enemmän miehen ja naisen sukupuolesta johtuvasta erilaisuudesta. Mutta koska lauseita ei ole sen suuremmin perusteltu, en pysty sanomaan, mikä on se tarkka peruste, jolla tehdään eroa miesten ja naisten välillä. Osa tällaisista lausahduksista löytyy jo viestin alussa mainitusta pään peittämistä koskevasta aiheesta. Lisää löytyy naispappeuskeskustelusta Nettipapin palstalla (http://nettipappi.net/index.php?topic=40.0).


Viestini oli pitkä ja aika yleisluontoinen. Mutta olkoon se päänavaus tälle aihepiirille. Kun nyt olen vastaillut yleisellä tasolla, on sen jälkeen helpompi pureutua yksityiskohtaisempiin kysymyksiin. Tyttöjen alistamisesta voisin tämän järjettömän pitkän johdannon jälkeen sanoa yhden asian: Mielestäni tyttöjen alistamiselle kehitetyt Raamattuun pohjautuvat perusteet ovat Raamatun väärinkäyttöä. Raamatun aikoina oli esimerkiksi perintösäännöksiä tai avioliittosäädöksiä, jotka olisivat mielestämme nykyään epäreiluja tyttöjä kohtaan. Mutta silloin ne pyrkivät tarjoamaan turvan kaikille ihmisille siinä kulttuurissa. Halki Raamatun kulkee viesti siitä, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomina yhtä arvokkaita.


Edit: Poistin viittaukset keskusteluihin pohdintapalstalla, jota ei tällä foorumilla enää ole.
Otsikko: Vs: Naisen asema
Kirjoitti: Anniina - 26.02.2021 - klo:11:02
En tiedä kysynkö tätä nyt oikeassa ketjussa, mutta jos en, niin siirrä. Mutta minua naisena ahdistaa tämä kunnioita miestäsi ja ole hänelle kaikessa alamainen. Miten se tulee käytännön elämässä toteuttaa? Tarkoittaako se esimerkiksi sitä, että jos tulee miehen kanssa erimielisyyttä jossa ei päästä kompromissiin, naisen tulee aina antaa periksi? Tällaista opetusta olen joskus kuullut. Siis että miehellä on aina viimeinen sana ja päätösvalta, koska naisen tulee olla alamainen.

Tiedän kyllä, että fiksut miehet kuuntelevat vaimojaan (ja lapsiaankin toki) tekevät päätöksiä koko perheen hyvinvointia ajatellen. Eikä tietenkään ole järkevää ajaa ristiriitaa sellaiseen pattitilanteeseen, jossa ei päästä enää mihinkään suuntaan. Silloin voi toisen puolison olla järkevää antaa periksi ja sanoa, että tehdään nyt tässä asiassa kuten sinä ehdotit. Minua kuitenkin hiertää se, että Raamattua lukiessa nousee mielikuva, että periksi antaja olisi aina vaimo, sillä mies on perheen pää. Siis ihan riippumatta siitä, miten hyvä tai huono miehen ehdotus ja päätös on. Toisin sanoen en tiedä, miten perusteellista kumartelemista se miehen kunnioitus ja alamaisuus tarkoittaa. Saako naisella olla omia mielipiteitä, vai olisiko raamatullista vain sanoa joka asiaan "kyllä rakas mieheni, sinä päätät"? (Tietysti voisi ajatella niinkin, että Raamattuun vedoten vaimo antaa miehen tehdä päätökset eikä puutu niihin, ja antaa miehen kantaa myös vastuu ja kärsiä seuraukset, jos meni pieleen. Mutta onko sitten vastuullista aikuisen käytöstä, jos vaimo ei edes huomauta vaikka näkee homman menevän täysin päin puuta?)

Tämä kysymyksenasettelu näyttää omaankin silmääni provokatiiviselta, ja varsinkin tuohon saako vaimolla olla mielipiteitä olisi helppo vastata, että tietenkin saa olla. Mutta joskus kun lukee konservatiivikristittyjen somepalstoja, niin siellä löytyy niitä kannanottoja, että naiset hiljaa niin seurakunnassa (=naispappeuden vastustus) kuin kotonakin, sillä Jumala on antanut johtajuuden kaikkineen miehille.

Tosin Raamattu on siitä vänkä kirja, että siellä asetelma käännetään toisin päin. Jeesuksen mukaan sen, joka haluaa olla suurin eli johtaja, on oltava kaikkien toisten palvelija. Jeesus puhui toki opetuslapsille heidän keskinäisistä väleistään, mutta voiko tämä tarkoittaa jotakin seurakunnan lisäksi myös kotioloissa? Eli voiko tulkita mitenkään niin, että "perheen pää" onkin koko perheensä palvelija, joka on velvollinen ajattelemaan ensin kaikkien muiden parasta kuin omaansa? Itse asiassa Paavalihan viittaa tähän siinä kun sanoo, että miehen tulee rakastaa vaimoaan kuin itseään ja kuten Kristus seurakuntaa (uhrautuvasti). Tämähän tavallaan vetää maton alta pätemisentarpeelta, sillä jos päätyy johtoasemaan, siitä seuraa kristillisen käsityksen mukaan enemmän velvoitteita ja vastuita kuin valtaoikeuksia. Siis jos olen oikein ymmärtänyt.

Tämä on kuitenkin pelkkää pohdintaa, sillä minun ei kuulu kertoa miehille tai kellekään muullekaan, mitä heidän kuuluu tehdä. Jokainen kantaa vastuun omista tekemisistään. Minua kuitenkin siis ahdistaa se ajatus, että tarvitsisi ryhtyä alistuvaiseksi vaimoksi ja että miehellä olisi aina viimeinen sana. Mitä se alistuminen ja alamaisuus oikeasti tarkoittaa? Suomen kielessä näillä sanoilla on minun mielestäni hyvin negatiivinen leima. Minulle tulee mieleen niistä lähinnä orja tai palvelija, joka pakosta joutuu tottelemaan. Lainaamassasi kohdassa käytetään tosin myös sanaa suostua, joka on oikeastaan vähän positiivisempi, se kuulostaa siltä että kyseessä on aktiivinen omasta halusta tehty teko ja jopa jossain määrin yhteistyössä. (Minun päässäni yhdistyvät myös sanaparit ehdotus - suostuminen ja käsky - alistuminen. Ehdottaminen on yhteistyöhön kutsumista, käskeminen on yksipuolista komentamista. Näitä ei ole siis Raamatussa, tämä on minun mielikuvani sanoista alistuminen ja suostuminen.) Ja kyllä näin sen vastauksesti alussa olevan Paavalin tekstin, jossa sanotaan, että "alistukaa toistenne tahtoon". Mutta sen jälkeen silti tulee se koko litania siitä, että vaimo olkoon alamainen kuin olisi Herralle, ja mies on perheen pää. Mutta kun kukaan mies ei kuitenkaan ole mikään Kristus vaan vajavainen ihminen.

Ahdistaa. Yritän elää oikein, mutta ilmeisesti jokin feministinen hapatus on pilannut minussa sen vanhakantaisen ajattelun, että naisen tulisi olla se joka tottelee ja miehen se, joka määrää. Tai ajatus siitä, että minun tulisi ajatella miestäni kuin Kristuksena. Korostan, että minua ei ole koskaan komenneltu avioliitossani vaan puolisoni kuuntelee kyllä mielellään mielipiteitäni, joten tämä ahdistus ei kumpua mistään omista kokemuksistani, vaan Raamatun lukemisesta. Eli jos avioliittoni on tasapainoinen ja tasapuolinen ja molemmat puolisot huomioon ottava, niin onko se oikein? Vai pitääkö minun ryhtyä tietoisesti jotenkin alistumaan?
Otsikko: Vs: Naisen asema
Kirjoitti: Anniina - 26.02.2021 - klo:11:16
Niin ja vielä. En oikein tiedä sitäkään, miten pitää osoittaa kunnioitusta miestään kohtaan. Ongelma lienee siinä, että kunnioittaminen jää helposti pelkäksi sanaksi, minulla ei ole oikein käsitystä siitä, miten sen pitää näkyä käytännössä. Oikeastaan minun on helpompi ymmärtää tuo miehelle osoitettu kehotus rakastaa vaimoaan kuin itseään, koska Paavali ottaa konkretian siitä, miten mies pitää huolta omasta ruumiistaan. Erään saarnaajan kuulin käyttävän myös esimerkkiä, että jos hän menee kauppaan ostamaan vaikkapa uuden paidan, niin hän ostaa samalla vaimolleenkin myös jotakin mistä tämä ilahtuu. Hän ei tarkoittanut sanoa, että vaimoja pitää lahjoa paidoilla tai muulla materialla, vaan että mies ei saa olla itsekäs ja ajatella vain itseään. (Ei välttämättä kukkarokaan kestäisi, että esimerkiksi jokaisen harrastus- tai työkaluhankinnan tai käyttövaatteen ostamisen ohessa pitää aina tuoda jotakin vastaavaa myös puolisolle.)

Mutta miten siis kunnioitusta voi ilmaista miehelle? Naisena minun on vaikea ujuttautua miehen pään sisään.
Otsikko: Vs: Naisen asema
Kirjoitti: Nettipappi Marko - 21.04.2021 - klo:15:06
Tervehdys Anniina,

Sanoit, että osa ajatuksistasi vaikutti jo omasta mielestäsikin kovin provokatiivisilta. Haluan lohduttaa, että minun mielestäni pohdintasi olivat erittäin asiallisia ja osuvia. En kokenut niitä ollenkaan provosoivina, vaikka olen aina ollut varsin helposti provosoituva ihminen mies-nais -tematiikan äärellä.

Esitit pohdintoja, jotka sukeltavat rehellisellä otteella hyvin syvälle. Edellinen pohdiskeluni aiheesta oli kovin luettelomainen, ja siitä jäivät monet nyanssit aika vähälle käsittelylle. Tulen nyt sanomaan paljon samankaltaisia asioita kuin aikaisemmassa viestissänikin, mutta toivon löytäväni yhden pykälän lisää syvyyttä niistä näkökulmista, jotka nostit esiin. Laitan vielä uudelleen näkyville kaikkein yleisimmät aviopuolisoille annetut ohjeet rakastamisen, kunnioittamisen, huolenpidon ja toisen tahtoon suostumisen osalta:

Ohjeita aviomiehille:
Ohjeita aviovaimoille:
Ohjeita kummallekin:

Olen kysymyksesi johdosta pohdiskellut näitä raamatunkohtia ja koko tematiikkaa nyt pidemmän aikaa. Näiden käskyjen ja ohjeiden suuret linjat ovat alkaneet jäsentyä minulla kolmeen teemaan: 1. kilpailuasetelmasta luopuminen 2. arvostuksen osoittaminen 3. suurin palvelee. Käsittelen seuraavaksi näitä jokaista omana kokonaisuutenaan.


Kilpailuasetelmasta luopuminen

Miehen ja vaimon keskinäistä suhdetta kuvataan usein vuorovaikutteiseksi kasvamiseksi, jossa askel askeleelta opitaan lisää toisesta. Näin keskinäinen luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat. Tämä on erittäin oikein ja totta. Parisuhteen alkumetreillä tällaista ohjetta ei suoranaisesti edes tarvita, jos suhde on hyvin hullaantunut ja tunteita on paljon. Tällöin mies ja nainen luonnostaan pyrkivät tekemään kaiken toista miellyttäen - ja vaikka siinä ei aina onnistuttaisikaan, suuret tunteet silottelevat epätasaisuudet. Vähitellen erilaiset ohjeet ovat avuksi sen vuoksi, että hullaantuminen ei enää kanna eikä peitä itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua.

Teoriassa askel askelelta kasvamisessa on yksi haaste. Vaikka käytännössä on hyvin totta, että luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat vähitellen, niin kaikilta osin näitä kolmea asiaa ei saa tarkastella keskenään samanlaisina. Suurin ero on siinä, kuuluuko niitä ansaita vai täytyisikö niitä saada kokea ansiottakin.

Luottamus on asia, joka kehittyy vähitellen. Joissain asioissa luottamus pitää suorastaan ansaita. Ja jos luottamus on särkynyt, se on kärsivällisesti rakennettava uudelleen. Tämä näkökulma ei kuitenkaan kuulu rakkauteen ja kunnioitukseen.

Rakkaus on asia, jota on mahdollista osoittaa, vaikka toinen osapuoli ei olisi sitä ansainnutkaan. Hengellisissä piireissä ansaitsemattoman rakkauden käsite on usein yhdistetty armoon, joten idea on siksi varsin tuttu. Tämä sopii kuitenkin aivan yhtä hyvin ihmissuhteisiin. Toiselle ihmiselle voi osoittaa rakkautta, vaikka tämä ei olisi ansainnut sitä omalla käyttäytymisellään.

Kunnioituksessa toimivat samat lainalaisuudet kuin rakkaudessa. Joskus ihmissuhteita koskien saatetaan sanoa: ”Rakkaus voi olla ansiotonta, mutta kunnioitus pitää ansaita.” Se ei mene niin. Ainoastaan luottamus pitää ansaita. Kunnioitus voi olla yhtä ansiotonta kuin rakkauskin. Jos tapaan joskus Amerikan presidentin, aion kunnioittaa häntä, vaikka hän ei ole tehnyt mitään minua kohtaan ansaitakseen minun kunnioitukseni. Aviopuolisoni on kunnioituksen osalta paljon tärkeämmässä asemassa kuin Amerikan presidentti.

Ansaitsemattoman rakkauden ja ansaitsemattoman kunnioituksen käskyt ovat Raamatun avioliitto-ohjeiden ytimessä. On äärimmäisen tärkeä huomata, että miehelle annetut käskyt eivät anna naiselle mitään oikeuksia. Eivätkä naiselle annetut käskyt anna miehelle mitään oikeuksia. Kummatkin saavat itselleen omat käskynsä ilman mitään ehtoja.

Tästä seuraa kaikkein tärkein pointti: Rakkauden ja kunnioituksen suhteen ei ole mitään oikeutta käydä kauppaa. Ei ole lupa kysyä, onko toinen tehnyt riittävästi, jotta voin itsekin ottaa askeleen. Eikä ole lupa pohtia, onko itse osoittanut jo vähän turhankin paljon uhrauksia, jotta toisen täytyisi seuraavaksi parantaa omaa juoksuaan. Rakkaus ja kunnioitus ovat oikeaa rakkautta ja kunnioittamista vasta sitten, kun toisen osapuolen ei tarvitse tehdä mitään sen eteen.

Kumpikin puoliso voi omalla toiminnallaan ilman muuta helpottaa toisen tehtävää olemalla mahdollisimman helposti rakastettava ja toimimalla mahdollisimman kunnioitettavasti. Mutta oleellisinta Raamatun käskyissä on se, että niissä ei anneta porsaanreikiä sanomalla: ”Rakasta ja kunnioita sitten, jos…” Käskyt ovat ehdottomia. Kun rakkauteen tai kunnioitukseen laitetaan ehto, ne muuttuvat kaupankäynniksi. Ensimmäinen suuri linja puolisoille annetuissa käskyissä on se, että ne riisuvat aseista kilpailuasetelman suhteen.


Arvostuksen osoittaminen

Usein vihkipuheissani nostan esille jo edellä lainaamani Efesolaiskirjeen kohdan: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Tykkään käsitellä tätä lausetta varsin stereotyyppisesti. Stereotypioissa on se etu, että ne tavoittavat osittaisen totuuden lähes kaikkien kohdalla. Samaan aikaan niissä on se haitta, että ne eivät koskaan osu täydellisesti kohdalleen yhdenkään ihmisen kohdalla. Silti rohkeasti väitän, että tässä Raamatun Sana osuu asian ytimeen. Jos aviopuolisoille sanotaan, että he saisivat valita vain toisen vaihtoehdon: a) tulla kunnioitetuksi b) tulla rakastetuksi, niin keskimäärin useampi mies haluaisi saada kunnioitusta ja useampi nainen haluaisi olla rakastettu.

Kunnioitusta ja rakkautta ei voi tislata ja erotella toisistaan. Ne liittyvät aina jollain tavalla toisiinsa. Mutta sanoina ne kuvaavat sitä tulokulmaa ja sisäänrakennettua tarvetta, joka sukupuolilla keskimäärin on. Mies kokee tulevansa arvostetuksi, kun häntä kunnioitetaan ja nainen kokee olevansa arvokkain silloin, kun häntä rakastetaan. Kaiken ytimessä on siis itsensä arvokkaaksi kokeminen. Jos arvostuksen saa osakseen sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole toiminut kunnioitettavasti tai rakastettavasti, on sen arvostuksen teho vielä suurempi.

Mies ja nainen ovat erilaisia, joten arvostuksen kokeminenkin tapahtuu hieman eri reittejä. Liioitellen ja mutkat suoriksi vetäen mies kokee tärkeäksi sen, mitä hän saa aikaan ja nainen sen, mitä hän on. Verisimmin keskimääräistä miestä voi loukata vähättelemällä hänen tekojaan, saavutuksiaan ja arvovaltaansa. Vastaavasti ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole miehelle niin pahoja. Monet naiset sen sijaan voivat aivan hyvin kertoilla omista kommelluksistaan ja joidenkin askareiden epäonnistumisesta, mutta ulkonäköön tai olemukseen liittyvät kommentit viiltävät paljon syvemmän haavan kuin miehille. Kunnioituksen ja rakastamisen kehotukset siis tiivistävät mielestäni miesten ja naisten kaipuun kokea itsensä arvokkaiksi.

Joissain perinteisissä parisuhdekirjoissa käytetään tehokeinona ajatusta, että mies ja nainen ovat niin erilaisia kuin olisivat tulleet aivan eri planeetoilta. Erilaisuutta on ainakin sen verran, että vain omia tuntemuksia tarkkailemalla ei useinkaan tee oikeita johtopäätöksiä vastakkaisen sukupuolen tuntemuksista. Miehen on helppo keksiä vaimolle sellaisia arvostuksen osoittamisen muotoja, jotka ovat itselle tärkeitä. Ja samoin vaimo osaa helposti arvostaa miestä itselleen sopivilla tavoilla. Nämä eivät osu aina lähellekään kohdettaan.

Miesporukoissa kuulee usein sanamuotoa kalenteriasioista sovittaessa: ”Pitää kysyä ’hallitukselta’ lupa”. Kyseessä on ennen kaikkea sananparsi, jossa miehet miehekkäästi toteavat, että eivät voi ihan suoralta kädeltä antaa vastausta. Mutta taustalla on usein ajatus siitä, että ei haluta jyrätä vaimoa, vaan halutaan yhdessä sopia asioista. Positiivisesti sanottuna mies pyrkii osoittamaan kunnioitusta vaimoaan kohtaan tavalla, joka voisi itsestä tuntua hyvältä. Sanamuodollaan hän kuitenkin tulee antaneeksi kuvan, joka on varsin rakkaudeton vaimoa kohtaan. Ikään kuin vaimo olisi joku tyranni ja pirttihirmu, jonka kanssa eläminen on kurjaa ja jolta pitää kysyä lupa kaikkeen kivaan.

Vastaavasti naisporukoissa ei ole täysin harvinaista naureskella miesten kommelluksille ja mokailuille: ”Arvatkaa, mitä meidän Juha eilen teki…”, tai leikkisästi juoksuttaa läsnä olevaa puolisoa, että ”käypäs nyt nopsasti hakemassa meille kahvia”. Mahdollisesti ajatuksessa ei ole mitään piikikästä, vaan päinvastoin pyritään luomaan kuva mukavan leppoisasta ja rakastettavasta miehestä. Mutta sanamuodot sen sijaan antavat miehelle hyvin epäkunnioitetun olon. Ikään kuin hän olisi teoissaan tunari ja helposti pomotettava tohvelisankari.

Olit siis äärimmäisen tarkkanäköinen, kun sanoit, että on helppo rakastaa, muttet oikeastaan tiedä, millä tavoin kunnioitusta osoitetaan. Jos rakkaus on sinulle tärkeintä, osaat myös osoittaa rakkautta. Jos kunnioitus on sinulle tärkeintä, osaat kunnioittaa. Siksi kaiken a ja o on kunkin pariskunnan keskinäinen keskustelu.

Mieheltä ei kuitenkaan kannata kysyä: ”Millä tavalla minä osoittaisin sinulle parhaiten kunnioitusta? Älä vain sano, että minun pitäisi antaa sinun päättää asioista?” Naiselta ei myöskään kannata kysyä: ”Millä tavalla minä parhaiten rakastaisin sinua? Minulle käy kaikki, kunhan ei tarvitse ryhtyä jotenkin uhrautumaan sinun puolestasi?” Kummassakin tapauksessa saattaa käydä niin, että sen jälkeen kumpikaan ei uskalla sanoa syvimpiä tuntemuksiaan. Jos haluaa aidosti kunnioittaa tai aidosti rakastaa, täytyy pystyä osoittamaan toisen ihmisen arvo juuri sillä kielellä, jota hän ymmärtää. Keskinäinen keskustelu kannattanee aloittaa miettimällä niitä arjen tilanteita ja sanoja, jotka ovat saaneet toisen kokemaan itsensä joko arvokkaaksi tai väheksytyksi.


Suurin palvelee

Tämän otsikon alla minulla ei ole enää paljon uutta sanottavaa. Kirjoitit itse siitä todella hyvin. Teit ennen kaikkea sen hyvän huomion, että Raamattu ei määrittele johtamista tyranniaksi. Johtaminen on tehtävä – ei asema. Eikä Raamattu määrittele alistumista tahdottomaksi ja aivottomaksi teoksi vaan kunnioitukseksi.

Raamatun tekstien äärellä tulee niin helposti sijoitettua omia mielikuvia eri lauseisiin. Aviopuolisoiden keskinäistä suhteista kirjoitettaessa yksikään mies ei saa lupaa olla huono perheen pää tai mielivaltainen johtaja. Koko ajan vertailukohdaksi laitetaan itsensä uhraava Jeesus, joka opetti, että suurin on se, joka palvelee. Silti yhä uudelleen mies-nais-keskusteluun nostetaan se näkökulma, että naisenko pitää olla vain hiljaa ja alistua kaikkeen. Mielestäni myös miehillä pitäisi olla oikeus valittaa, kun aviomiehen esikuvaksi määritellään täydellinen Jeesus ja aviovaimon esikuvaksi ”vain” seurakunta. Ihmisistä koostuva joukko on jotenkin paljon helpommin saavutettavissa oleva tavoite kuin itse Jeesus.

Lisäksi totta on se, että kukaan ei voi ottaa valtaa ja asemaa, ellei sitä hänelle anneta. Toki joku mafia voi todellakin ottaa jonkun alueen hallintaansa ja saada ihmiset tekemään, niin kuin se käskee. Mutta pelolla ja väkivallalla hallitseminen ei ole todellista valtaa. Todellista valtaa ja arvostusta on sellainen, joka saadaan. Harva mies voisi kokea itsensä kunnioitetuksi, jos hän on ensin alistanut vaimon valtaansa. Hän on saanut vallan, mutta ei sitä, mitä eniten kaipasi: kunnioituksen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos nainen vaatii itselleen huolenpitoa ja rakkautta, niin hän on lopulta saanut itselleen vain palvelijan. Hän kyllä saa tiettyjä rakkaudenosoitukseksi miellettyjä tekoja, muttei sitä, mitä eniten kaipasi.

Aviopuolisoita siis ohjeistetaan hyvin vahvoilla sanamuodoilla. Miehelle annetaan käsky uhrautumiseen ja rakkauteen. Vaimolle annetaan käsky alistumiseen ja kunnioitukseen. Ei mikään ihme, jos kumpikin kokee, että vaatimukset ovat äärimmäisen kovat. Ensimmäiseksi alkaa vertailu, mutta ensimmäiseksi olikin määrä ymmärtää, että kilpailuasetelmasta on luovuttava.

Seuraavaksi syntyy pelko, että saa itselleen raskaan tehtävälistan. Mutta toiseksi olikin määrä ymmärtää, että käskyjen idea on auttaa toista ihmistä saamaan arvostusta itselleen. Jos mies on valmis osoittamaan omasta halustaan uhrautuvaa rakkautta vaimoaan kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan naiselle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta. Jos vaimo omasta halustaan osoittaa alistuvaa kunnioitusta miestä kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan miehelle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta.