Nettipappi.net

Keskustelut => Kysy Nettipapilta => Aiheen aloitti: DuMu - 26.02.2021 - klo:12:45

Otsikko: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
Kirjoitti: DuMu - 26.02.2021 - klo:12:45
Hei Marko!
Muotoilen kysymykseni uudestaan... Olisin kiinnostunut siitä, että mitä mieltä Raamattu/kristinusko on mieltä homoseksuaalien avioliitosta?
Otsikko: Vs: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
Kirjoitti: Nettipappi Marko - 02.03.2021 - klo:22:37
Hei DuMu,

Kysymyksesi on äärimmäisen polttava muutenkin kuin etiikan esitelmäsi näkökulmasta. Aihe on juuri nyt kaikkein kuumin peruna Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Erilaiset näkemykset eroavat suuresti ja kirkollinen kenttä on jakautunut leireihin, joiden välille on yritetty löytää yksimielisyyttä. Vuosia kestäneiden keskustelujen jälkeenkään toimivaa ratkaisuehdotusta ei ole syntynyt.

Teoriassa vastaus kysymykseesi olisi hyvin yksinkertainen:

Moni etiikan esitelmän tekijä pyytää minulta kirkon kantaa johonkin asiaan. Yleensä joudun toteamaan, että sellaista ei ole. Tässä nimenomaisessa kysymyksessä virallinen kanta on kuitenkin selkeä. Käytännön tasolla tilanne näyttäytyy kirkossa kaikesta huolimatta hyvin sekavana.

Pahoittelen, että vastaukseni on kohtalaisen runsas, mutta haluan vastata perusteellisesti. Siksi jaan vastaukseni kolmeen osaan. Ensimmäinen viesti tarjoaa varmaan sinulle jo kohtalaisen paljon materiaalia etiikan esitelmää ajatellen. Kahdessa muussa tarkennan erilaisia raamattunäkemyksiä, koska haluan jäsennellä ajatuksiani. En ole tähän kysymykseen aikaisemmin ottanut näin laajasti kantaa.


SUOMEN KIRKON NÄKEMYS JA TILANNE

Yhteiskunnassa on viimeisen 50 vuoden aikana tapahtunut suuri murros. Vuonna 1971 homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista ja vuonna 1981 sairausluokituksista. Parisuhteen rekisteröiminen tuli mahdolliseksi vuonna 2002 ja siviilivihkiminen vuonna 2017. Tämä on luonut suuresti jännitteitä Suomen kansankirkon sisällä.

Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan Raamattu on kirkon ylin ohje. Samaan aikaan Suomen kirkon hallinto on maailman kirkkokuntien mittakaavassa yksi demokraattisimmista. Tämän johdosta yleinen mielipide, ajan ilmiöt sekä erilaiset näkemykset Raamatusta ja sen tulkinnasta vaikuttavat kirkolliseen päätöksentekoon enemmän kuin monissa muissa kirkkokunnissa.

Esimerkkinä yleisen mielipiteen ja valtiovallan vaikutuksesta voi käyttää vaikkapa vuotta 2017. Kun eduskunta teki päätöksen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, Suomen ortodoksisen ja katolisen kirkon päämiehet ilmoittivat, ettei päätöksellä ole vaikutusta näiden kirkkokuntien avioliittonäkemykseen. Evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa sen sijaan totesi heti päätöksen jälkeen, että kirkon on arvioitava omaa näkemystään uudelleen.

Suomen kirkon pirstaloitunutta tilannetta kuvaavat hyvin seuraavat havainnot kirkollisesta kentästä:


Kuten tästä karkeasta tiivistelmästä voit huomata, on vaikea sanoa yhtään mitään yksiselitteistä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kannasta. Virallinen kanta on selkeä, mutta jäsenistöstä johtajiin asti näkemykset vaihtelevat niin suuresti, että käytännön ratkaisut viestittävät linjasta enemmän kuin viralliset päätökset.

Mikä tahansa kunkin kirkon jäsenen tai työntekijän linja onkaan, jokainen heistä joutuu ottamaan jollain tavalla kantaa Raamatun näkemykseen asiasta. Edellä viittasin siihen, että kirkkolain ensimmäinen pykälä alkaa: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka..." Kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä sanoo saman laajemmin: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka..."

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ylin ohjenuora on siis Raamattu, joten kirkon oppiin ja sen mukaiseen toimintaan liittyvät linjaukset - myös käsitys kirkollisesta avioliitosta - on jo kirkkolain pohjalta sidottava Raamattuun. Siksi kysymystä samaa sukupuolta olevien avioliitosta ei voida käsitellä perustelematta näkemystä Raamatulla.


KOLME RAAMATTUNÄKEMYSTÄ

Kysymyksessä samaa sukupuolta olevien avioliitoista löytyy karkeasti kolme eri raamatuntulkintatapaa. Esitän ensin räikeästi yleistävän tiivistyksen kaikista. (Nimitykset eivät ole virallisia, vaan itse kehittelemiäni.)

1. Opillinen raamatuntulkinta

2. Eettinen raamatuntulkinta

3. Kulttuurisidonnainen raamatuntulkinta

Vastausta lukiessa on huomattava, että itse edustan ensimmäistä näkökulmaa, koska pidän sitä Raamatun kokonaisuuden kannalta johdonmukaisimpana. Näkemyksestäni johtuen en osaa yhtä vahvasti puolustaa kahta muuta esittelemääni raamatuntulkinnan tapaa, mutta uskon, että niiden perusajatuksen osaan silti esitellä, vaikka näen niissä enemmän kritisoitavaa.
Otsikko: Vs: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
Kirjoitti: Nettipappi Marko - 03.03.2021 - klo:00:42
Opillinen raamatuntulkinta

Koko Raamatun historian ajan Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti. Lisäksi kristillisen kirkon historia kaikkialla maailmassa on ollut viimeisiä vuosikymmeniä lukuunottamatta tässä asiassa yksimielinen. Opillisen raamatuntulkinnan näkemys on, että vaikka yhteiskunta on murroksessa, Jumalan tahto avioliiton suhteen on muuttumaton.

Avioliitto on yksi johdonmukaisimmin esitettyjä elämänohjeita halki koko Raamatun, vaikka sen pari tuhatta vuotta kattavalle aikavälille sijoittuu monenlaisia kulttuureja ja historiallisia ajanjaksoja. Raamatun ensimmäisillä sivuilla, Vanhan testamentin luomiskertomuksessa sanotaan avioliiton peruspilarit. Jeesus itse vahvistaa tämän. Näkemykseen liittyy myös Paavali:


Tämän käskyn äärellä voidaan toki esittää väite: Tässä on asetettu miehen ja naisen välinen parisuhteen muoto, mutta tässä ei kielletä muita parisuhteita.

Arkisessa elämässä käskyjen ja kieltojen suhteen toimii yleensä tietty lainalaisuus: Jos käsky on mieleinen, se ei tarvitse mitään lisäyksiä. Jos käsky sen sijaan ei ole mieleinen, vaaditaan tarkennuksia kieltojen muodossa. Otan esimerkiksi käskyn: "Vie tämä paketti polkupyörällä postiin!" Käsky on selvä, mutta se voidaan kyseenalaistaa monella tapaa: "Minä haluaisin ajaa autolla, joten eikö käskyn tärkein pointti ole toimittaa se paketti jollain tavalla perille? Autolla ajamistahan ei kielletty! Ja entäpä jos polkupyörästä puhkeaa rengas, niin saanko kävellä loput? Ja tarvitseeko sitä edes viedä postiin, jos yksi tuttu voisi heittää sen vastaanottajalle muutaman päivän päästä ilman postimaksua? Eikö lopulta ole kyse siitä, että paketti menee vastaanottajalle?"

Raamatussa Jumalan käskyt kertovat, mikä on oikein. Tarvittaisiin valtavan pitkä luettelo, jos siihen rinnalle pitäisi listata kaikki ne vaihtoehdot, jotka ovat väärin. Esimerkkiä käyttäen: Kun Jumala sanoo, millainen on suora keppi, hänen ei tarvitse luetella niitä tuhansia ja miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoilla keppi voi olla käyrä: Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn. 7:30 KR33)

Opillisen raamatuntulkinnan kantava linja onkin, että Jumala on Raamatussa ilmaissut, että hänen tahtomansa parisuhteen muoto on miehen ja naisen välinen avioliitto. Siksi ei tarvita erikseen listaa niistä yhteiselämän malleista, jotka poikkeavat tästä. Toki Raamatussa on listattu myös kieltoja - joita käsittelen kulttuurisidonnaisen tulkinnan yhteydessä - mutta periaatteessa niitäkään ei tarvittaisi tuon yhden käskyn valossa.

Kirkollisessa keskustelussa on ehdotettu opillista raamatuntulkintaa ajatellen ratkaisua, että kirkko luopuisi vihkioikeudesta ja ainoastaan antaisi kirkollisen siunauksen niille maistraatissa vihityille pariskunnille, jotka sitä haluavat, olivatpa he samaa tai eri sukupuolta keskenään. Tällöin ei tarvitsisi keskustella siitä, millaisten avioliittojen solmiminen on Jumalan tahdon mukaista ja mikä ei.

Tässä ajattelussa on kuitenkin valtavan suuri sokea piste. Opillisen raamatuntulkinnan keskeinen ongelma ei ole alkuunkaan se, millaisia avioliittomalleja yhteiskunnassa voi solmia. Ongelma on nimenomaan se, mitä avioliittomalleja voidaan kirkossa siunata. Pastori, joka siunaa avioliiton, julistaa teollaan, että liitto on Jumalan tahdon mukainen. Itse asiassa samaa sukupuolta olevien siunaaminen on opillisesta näkökulmasta ongelmallisempaa kuin vihkiminen. Vihkiessään pastori voisi teoriassa ajatella hetkellisesti luopuvansa Jumalan Sanan palvelijan tehtävästään ja toimivansa "vain" yhteiskunnan tehtävää hoitavana virkamiehenä. Siunaajana hän sen sijaan kertoo, mikä on Jumalan tahto.

Opillisen raamatuntulkinnan edustajia on moitittu siitä, että he ottavat Jumalan valtuudet kieltäessään siunauksen. Mutta sama toimii myös toisinpäin. Yhtä suuret valtuudet ottavat ne, jotka lupaavat siunauksen Jumalan nimissä. Ihminen ei voi pakottaa Jumalaa siunaamaan sellaista, mitä Jumala ei ole luvannut siunata. Eikä ihminen voi kieltää Jumalan siunausta sellaiselta asialta, jonka Jumala on luvannut siunata. Siksi siunauksesta puhuttaessa ainoaksi vaihtoehdoksi jää sen tutkiminen, mitä Raamattu opettaa asiasta. Tämän jälkeen siunaava ihminen voi siunausta lausuessaan luvata vain sen, mitä Jumala itse on luvannut.

Opillinen raamatuntulkinta on mielestäni looginen ja Raamatun kokonaisuuden huomioiva. Raamatusta ei mielestäni voi saada tukea millekään muulle parisuhteen muodolle kuin miehen ja naisen väliselle avioliitolle. Kuitenkin opillisen raamatuntulkinnan suurin vaikeus on käytännön lähimmäisenrakkaus ja ihmisen kohtaaminen. Kun Raamatun opetusten mukaan tehdään rajoja oikeiden ja väärien avioliittomallien välille, on äärimmäisen helppo kolhia ihmisiä, joille seksuaalinen suuntaus on kipeä asia.

Jokainen ihminen löytää Raamatusta ohjeita, joiden valossa omaa elämää on korjattava ja joiden vuoksi tarvitaan Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Kukaan ei ole täydellinen. Maailmassa ei ole ihmistä, jonka ei tarvitsisi tehdä parannusta jostain asiasta. Mutta... seksuaalisuus on ihmisen herkimpiä kohtia ja monella tapaa kokonaisvaltaisempi asia kuin mikään yksittäinen teko. Monen muun Jumalan käskyn äärellä on helpompi kehottaa ihmistä tekemään parannus, koska suurin osa ihmisten synneistä ei tunne-elämän osalta ulotu identiteettiin asti. Parannuksen tekemisen vaatimus kuulostaa usein ikävältä, mutta seksuaalisiin suuntauksiin ja tekoihin liittyvät vaatimukset kuulostavat usein sietämättömiltä.

Ainakaan minä opillisen raamatuntulkinnan edustajana en pysty pohjimmiltani ymmärtämään kaikkea sitä kipua, mitä tietyt raamatunkohdat seksuaalivähemmistöissä aiheuttavat. Lähimmäiselle on helppo julistaa syntien anteeksiantamusta ja kertoa, että ne saa Jeesuksen vuoksi uskoa anteeksi saaduiksi. Se ei silti ole vielä kohtaamista ja aitoa rinnalla kulkemista. Vaikka ihminen saisi kuulla saaneensa kaikki väärät seksuaaliset teot ja taipumukset anteeksi, jättää se jäljelle inhimillisesti todella vaikean yhtälön: Suurinkin armo pitää sisällään sen ajatuksen, että asia täytyy antaa anteeksi sen vuoksi, että se on väärin ja syntiä. Voin päivästä toiseen vakuuttaa, että jokainen ihminen on tervetullut, koska Jeesus on armahtanut heidät. Mutta tiedän, että ihmisen tunne-elämään jää valtava ristiriita siksi, että hän ei täydellisestä anteeksiantamuksesta huolimatta ole saanut lupaa jatkaa anteeksi annettujen tekojen tekemistä.

Tämä ristiriita on näkyvissä Raamatun sivuillakin. Ehkä kipeimmin se tiivistyy Jeesuksen sanoissa ristin kantamisesta. (Vertaus ei koske erityisesti seksuaalisia suuntautumisia, vaan opettaa yleisellä tasolla.) Kaikilla Jeesuksen seuraajilla on kipupisteitä, jotka aiheuttavat sisäisiä ristiriitoja: Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava." (Luuk. 9:23-24)


Eettinen raamatuntulkinta

Eettisellä raamatuntulkinnalla tarkoitan sellaista raamatunlukutapaa, jossa lähimmäisenrakkaus nostetaan kaikkein suurimmaksi ja velvoittavimmaksi käskyksi, jonka valossa kaikkia muita Raamatun käskyjä arvioidaan. Tämä nousee suoraan kahdesta Jeesuksen opettamasta käskyjen tiivistelmässä:

Lähimmäisenrakkaudeksi mielletään yleensä mahdollisimman herkällä tunnolla tapahtuva lähimmäisen kohtaaminen ja hänen kipujensa ja toiveidensa kuunteleminen. Tämä on erinomaisen hyvä lähtökohta, jota täytyy soveltaa aina ihmisiä kohdatessa. Seksuaalisuuteen sovellettuna tämän toimintamallin nähdään tarkoittavan sitä, että mitään yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä seksuaalista suuntautumista ei saa sanoa vääräksi, koska se on ihmisen torjumista, rakkaudettomuutta ja syrjimistä.

Eettinen raamatuntulkinta saa käyttövoimansa vahvasta empatiasta ja ihmisyyden kokemuksesta. Itse katson kadehtien niitä ihmisiä, jotka minun mielestäni edustavat tällaista eettistä raamatuntulkintaa, ja osaavat myös käytännössä luoda ympärilleen turvallista hyväksynnän ilmapiiriä. Hyvistä vaikutuksistaan huolimatta eettisessä raamatuntulkinnassa on myös ongelmansa.

Ensimmäinen ongelma on, että ihmisen kokemus pyrkii ottamaan Jumalan aseman: Oikein on se, mikä ihmisestä tuntuu hyvältä. Väärin on se, mikä tuntuu pahalta. Tällöin ihminen päättää oman tuntemuksensa perusteella, mitkä kohdat Raamatusta ovat Jumalan tahtoa ja mitkä eivät. Sen vuoksi monia homoseksuaalisista suhteista puhuvia kohtia on jätettävä huomiotta tai ne on julistettava vanhentuneiksi käskyksi. Valitettavasti tällä tavoin toimimalla Raamattu ei ohjaa ihmistä, vaan ihminen ohjaa Raamattua.

Sama näkyy suhtautumisessa Jeesuksen opetuksiin. Lähimmäisenrakkauden teemaa pidetään erityisen velvoittavana juuri siksi, että Jeesus on sitä painottanut. Toisaalta monia muita Jeesuksen opetuksia jätetään sivuun, jos ne eivät tunnu sopivan omaan käsitykseen lähimmäisenrakkaudesta. Tämä herättää kysymyksen, mikä on se Jeesusta suurempi auktoriteetti, jonka avulla karsinta suoritetaan. Sama Jeesus, joka esimerkillään opetti, että kaikki ihmiset ovat tervetulleita, opetti sanoillaan, ettei anteeksianto tarkoita lupaa kiellettyjen asioiden tekemiseen.


Toinen eettisen raamatuntulkinnan kompastuskivi on rakkauden määritteleminen. Raamatun kieltämiä sukupuolisuhteita voidaan puolustaa sanomalla "eikös tärkeintä ole rakkaus". Tällöin pyritään osoittamaan, että kaikki, mikä voidaan nykyisessä yhteiskunnassa määritellä rakkaudeksi, on myös Raamatun mukaan oikein. Mutta kun puhutaan Raamatusta ja rakkaudesta, niin silloin rakkaus on määriteltävä niin kuin se Raamatussa määritellään. Ei ole mahdollista ottaa eroottisen runon rakkauskäsitystä ja käyttää sitä käskyssä "rakastakaa vihamiehiänne" (Luuk. 6:35). Rakkaus tarkoittaa noissa yhteyksissä tyystin eri asioita. Siksi rakkauteen liittyvissä Raamatunkohdissa voidaan käyttää vain Raamatun määritelmiä rakkaudesta. Esimerkiksi Jumalan rakastaminen ei ole Raamatun teksteissä tunne, vaan se liittyy hänen käskyjensä noudattamiseen:


Rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus sanoo, että suurin ja tärkein käsky on Jumalan rakastaminen yli kaiken. Jumalaa on rakastettava enemmän kuin lähimmäistä. Joten jos lähimmäistä pyritään kuuntelemaan mahdollisimman herkästi, Jumalaa on rakkauden kaksoiskäskyn mukaan kuunneltava vielä herkemmin.
Otsikko: Vs: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
Kirjoitti: Nettipappi Marko - 03.03.2021 - klo:03:30
Kulttuurisidonnainen raamatuntulkinta

Olen kirjoittanut jo tavattoman pitkästi. Erotin silti vielä omaksi kokonaisuudekseen kulttuurisidonnaisen raamatuntulkinnan. Pidän sitä erityisen tärkeänä kokonaisuutena, koska kulttuurillisiin näkökulmiin viitataan nykyään hyvin usein sukupuolineutraaleista avioliitoista keskusteltaessa.

Kulttuurisidonnaisella raamatuntulkinnalla tarkoitan sitä, kuinka Raamatun käskyjä pohditaan siitä näkökulmasta, ovatko ne vain Raamatun aikaan ja kulttuuriin liittyviä vai ovatko ne voimassa aina ja kaikissa kulttuureissa. Positiivinen piirre kulttuurisidonnaisessa korostuksessa on, että se pyrkii löytämään keinon sekä opillisen että eettisen raamatuntulkinnan hyvien puolien yhdistämiseen. Ajatuksena on osoittaa, että Raamatun käskyjä ei tarvitse unohtaa, mutta niiden kulttuurisidonnainen ymmärtäminen osoittaa, etteivät ne ole voimassa nykyisessä kulttuurissamme.

Valitettavasti tässäkin mennään helposti liiallisuuksiin. Vaikka hyvä Raamatun ymmärtäminen vaatii kulttuurillista tuntemusta, minun mielestäni monissa kohdissa kulttuurillisen korostamisen pyrkimys kertoo oikeastaan enemmän meidän nykyisestä kulttuuristamme kuin Raamatun kulttuurista. Kulttuuriin vetoaminen on oman henkilökohtaisen näkemykseni mukaan lisännyt niin sanottuja olkiukkoargumentteja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Raamatun kulttuurista esitetään liioiteltuja tai vääriä väitteitä, joiden valossa siihen aikaan kirjoitetut Raamatun käskyt voidaan osoittaa vanhentuneiksi. Kommentoin tässä joitain minulle vastaan tulleita väitteitä.


Väite: "Raamattu ei tunne rakkauteen ja romantiikkaan perustuvia liittoja"

Raamatun romantiikkaan tutustuminen kannattaa aloittaa Laulujen laulusta, joka on yksi maailmanhistorian kauneimmaksi rakkausrunoksi sanottu teos. Sellaista ei olisi kukaan voinut kirjoittaa, jos rakkauteen perustuvat liitot olisivat utopiaa. Ylipäätään on mielestäni todella kestämätöntä ajatella, että rakastumisen ja tunteiden voima olisi nykyajan keksintöä. Laulujen laulun kertojanakaan ei ole alistava mies vaan vuorotellen toisilleen puhuva rakastunut pari. Yhä uudelleen kirjassa toistuu muun muassa lausahdus: "Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!" (Laul. l. 2:7)

On selvää, että Raamatun maailmassa avioliittojen sopiminen on ollut varsin yleinen käytäntö. Sopimusavioliittojen kuvitteleminen rakkaudettomiksi tai vasten tahtoa sovituiksi on kuitenkin suurta kulttuurillista ymmärtämättömyyttä. Mediassa huomiota saavat uutiskynnyksen ylittävät pakkoavioliitot, mutta eivät ne tavanomaiset sopimusavioliiton muodot, joissa sopiminen alkaa puolison tunteiden ja toiveiden selvittämisellä. Asioiden järjesteleminen ja vanhempien mukana olo ei automaattisesti vähennä romantiikan osuutta. Automaattisesti se ainoastaan lisää liiton virallisuutta ja pätevyyttä.

Simson oli hyvä esimerkki siitä, että hänen solmimassaan avioliitossa ainoa tyytymätön osapuoli olivat vanhemmat, joiden tehtävänä oli sopimuksen neuvotteleminen: "Eikö oman sukumme tytöistä tai edes kansamme joukosta löydy sinulle naista, kun sinun pitää mennä ottamaan itsellesi vaimo filistealaisten, noiden ympärileikkaamattomien, keskuudesta?" Mutta Simson sanoi isälleen: "Hanki hänet minulle vaimoksi, minä olen ihastunut häneen." (Tuom. 14:3)

Abrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekan sekä Jaakobin ja Lean/Raakelin väliset kertomukset osoittavat hienoa romanttista rakkautta jo 1500 eKr ajalta. Lean ja Raakelin välillä kerrotaan jopa siitäkin, kuinka he väänsivät keskenään kättä siitä, kumpi saa viettää seuraavan yön miehensä kanssa. Jaakob sen sijaan koki, että 7 vuoden työpalvelus tuntui vain muutamilta päiviltä, koska sen johdosta hän sai omakseen rakastamansa naisen. (Näitä romantiikan ja rakkauden osoituksia voi lukea 1. Mooseksen kirjan luvuista: 23, 24, 29, 30)


Väite: "Raamatun ajan avioliitto tarkoitti epätasa-arvoista asetelmaa, jossa mies omistaa naisen."

Seuraavat sananlaskut eivät ole kauniita, mutta niiden kautta saa hyvin käsityksen siitä, että Raamatun aika oli samanlaista tavallisten ihmisten aikaa kuin nytkin. Perheissä oli varmasti keskenään erilaisia dynamiikkoja.


On hyvä pohtia sitä, perustuvatko käsityksen naisia alistavasta kulttuurista enemmänkin mielikuviimme nykyisestä Lähi-Idästä vai todelliseen Raamatun kulttuurin ymmärtämiseen. On helppo sanoa: "Raamatun aikana oli tapana...", koska harva pystyy sellaista lähtöoletusta kiistämäänkään, kun ei ole oikeaa tietoa. Jokainen, joka on nähnyt valokuvia Irakista ennen islamilaista vallankaappausta, voi sanoa, että siellä kulttuuri on ollut aikaisemmin tasa-arvoisempi. Länsimaalaisittain katsottuna negatiivinen kehitys on tapahtunut vasta viime vuosikymmeninä.

Myös seuraavat kohdat Raamatussa kuvaavat sitä, että omistussuhde on väärä sana kuvaamaan avioliittoa niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin aikaan:



Väite: "Raamatun ajan maailmassa tunnettiin vain alisteiset tai raiskauksiin verrattavat homosuhteet."

Kaksikymmentä vuotta sitten minun opiskeluaikanani opetettiin juuri päinvastaista. Muistan edelleen, kuinka puhuttiin antiikin filosofeista, jotka ylistivät miesten välistä rakkautta naisen rakkautta suuremmaksi. On siis täysin selvää, että vastavuoroisia samaa sukupuolta olevien suhteita on ollut olemassa. Toki yhtä selvää on, että myös alistavia ja häpäiseviä suhteita on ollut - se käy ilmi Sodoman ja Gomorran kertomuksestakin. Joten siinä mielessä mitään uutta ei ole auringon alla. Molempia löytyy nykyäänkin.

Roomalaiskirjeen alussa puhutaan sekä miesten että naisten keskinäisistä suhteista. Vaikka kuinka kovasti haluttaisiin väittää avioliittoja naisten alistamiseksi ja miesten välisiä suhteita hyväksikäytöksi, tällä kaavalla ei voida jatkaa enää naisten keskinäisiin suhteisiin. Väistämättä on myönnettävä, Raamatun ajan kulttuurissa tunnettiin nainen itsenäisenä ja aktiivisena seksuaalisuuden toteuttajana.

He keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ... Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. (Room. 1:24-27)

Tällaisia tekstejä ei voida kirjoittaa kulttuurissa, jossa ei tunnettaisi vastavuoroista samaa sukupuolta olevien seksuaalista kanssakäymistä. Raamatussa on useita kertomuksia myös todellisesta seksuaalisesta väkivallasta. Tällöin ei käytetä ilmauksia "harhautuneet harjoittamaan" tai "keskinäisissä suhteissaan", vaan puhutaan raiskauksista, jotka tuomitaan väkivaltaisen vääryytensä johdosta. Tässä puhutaan säädyttömyydestä ja keskinäisestä himosta, joten se kertoo kulttuurin tuntemasta ilmiöstä.


Väite: "Raamattu ei puhu tasapuolisista homosuhteita vaan ainoastaan hyväksikäyttöä tarkoittavista homosuhteista."

Minä en ole vielä tavattoman vanha, mutta pystyn hyvin muistamaan, kuinka kaksikymmentä vuotta sitten tämä väite esitettiin juuri päinvastoin. Opiskeluaikoinani kulttuurisidonnaista lukutapaa käytettiin perustelemaan sitä, että myös kuningas Daavidilla oli tasa-arvoinen homoseksuaalinen suhden Jonatanin kanssa. Koska Daavid oli hurskas ja Jumalan mielen mukainen mies, ajateltiin kyseisen kertomuksen osoittavan, että tasa-arvoinen ja vastavuoroinen miesten välinen suhde on Jumalan siunaama. Tästä kohdasta luettiin siis kuvaus eroottisesta rakkaudesta ja sen vahvistamisesta liitolla:

Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: "Herra kostakoon Daavidin vihollisille!" Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään. ... Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä." (1. Sam. 20:41-42)

Kulttuurisidonnaisen lukutavan tarkoitushakuisuus näkyy siinä, että tämä perustelu oli silloin vahva. Haluttiin osoittaa, että kulttuureissa on paljon samaa ja samaa sukupuolta olevien tasa-arvoiset parisuhteet olivat jo silloin hyväksyttyjä. Perustelua käytettiin, koska sen ajateltiin johtavan toivottuun lopputulokseen. Nyt se on kuitenkin tyystin, koska nykyisessä keskustelukulttuurissa toimii tehokkaammin se, jos silloinen kulttuuri pystyttäisiin osoittamaan mahdollisimman erilaiseksi.

Uuden testamentin aikana oli olemassa kaksi kreikankielistä sanaa homoseksuaalisuudelle, jotka kuvasivat miesten välisen kanssakäymisen eri rooleja. Malakos tarkoittaa miehen maattavaksi suostuvaa miestä ja arsenokoitees tarkoittaa miestä, joka makaa miehen. Alkukielessä nämä kummatkin mainitaan samassa jakeessa, jossa tuomitaan erilaisia siveettömyyden muotoja. Vanhassa käännöksessä ne on käännetty sanoilla hekumoitsija ja miehimys. Uudessa käännöksessä nämä sanat on yhdistetty.


Paavali oli syntynyt ja kasvanut hellenistisen kulttuurin keskellä. Lisäksi hän kirjoitti Korinttiin, joka oli epäsiveellisyydestään tunnettu satamakaupunki. Antiikin Kreikassa oli jopa sana "korinthsomai", joka tarkoitti "elää korinttilaisittain" eli "elää epäsiveellisesti". On hyvin johdonmukaista olettaa, että Paavali tunsi erilaisia hellenistisiä ja erityisesti korinttilaisia elämäntapoja. Siksi hän osasi myös kirjoittaa, että tavasta riippumatta miesten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ei ole oikein. Paavali puhuu siis kirjeissään a) yleisesti miesten keskinäisestä yhteydestä, b) miesten maattavaksi antautuvista miehistä ja c) miehiä makaavista miehistä. Hän tulee siis käsitelleeksi sekä vastavuoroiset että eri tavalla alistuvat tai alistavat suhteet. Kaikkien suhteen hän päätyy samaan johtopäätökseen tekojen motiiveista riippumatta.

Erilaisten motiivien merkitystä on pyritty korostamaan myös seuraavan raamatunkohdan äärellä:

Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. (3. Moos. 18:22)

Tämän raamatunkohdan kohdalla törmään hyvin usein kulttuurisidonnaista lukutapaa edustavaan väitteeseen. Sen mukaan sanamuoto "niin kuin naisen kanssa maataan" tarkoittaa alistamista tai raiskaamista. Väite perustuu ajatukseen, että Raamatun aikaan miehen ja naisen välinen seksi oli aina alistamista. Edellä olen ottanut hyvin kriittisen kannan tuohon väitteeseen, koska Raamatusta on saatavissa paljon enemmän tukea tasapuoliseen miehen ja naisen seksuaalisuuteen kuin alistamiseen.

Lisäksi tulkinta on loogisesti tosi outo. Jos ajatellaan, tässä kielletään vain miesten keskinäinen alistussuhteinen seksi, silloinhan väitteen esittäjä tulee tunnustaneeksi, että Raamatun maailmassa tunnettiin myös tasa-arvoinen homosuhde, koska vain alistussuhde kiellettiin. Sen jälkeen ei voida enää sanoa, että Raamattu ei tuntenut tasa-arvoisia homosuhteita. Joten kun useassa kohdassa Raamatussa miesten väliset suhteet kielletään, niin on varsin johdonmukaista ajatella, että se tarkoittaa kaikkia sen suhteen muotoja.


Yhteenveto

Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin varmaan olet saanut jo jotain ajatusten pöyhimistä esitelmäsi tueksi. Halusin käyttää kohtalaisen perusteellisesti aikaa kirjoittamiseen ja erilaisen raamatuntulkintatapojen perusteiden ruotimiseen. Kirkollisessa päätöksenteossa Raamattu on ylin ohje, eikä sitä voida sivuuttaa. Ihmisten erilaiset tavat (ja myös motiivit) Raamatun lukemiseen saavat aikaan erilaisia lopputuloksia. Siksi kirkollinen kenttä on niin pirstaleinen tämän asian ympärillä.

Kertauksena ja yhteenvetona tiivistän minun omat ajatukseni erilaisista raamatuntulkintatavoista:

1. Opillinen lukutapa on ymmärrettävä ja looginen. Kuka tahansa Raamattua lukeva ihminen ymmärtää sen johtopäätökset, vaikka ei pitäisikään niitä nykyiseen kulttuuriin sopivana. Lukutapa hahmottaa Raamatun kokonaisuuden parhaiten, mutta nykyisin yhteiskuntamme on paljon moniarvoisempi kuin opillinen raamatunlukutapa. Opillisen lukutavan soveltamisesta syntyy kipua ja rajalinjoja.

2. Eettinen lukutapa on nykyiseen kulttuuriin sopiva ja se koetaan tasa-arvoiseksi. Raamatunlukija kuitenkin törmää kohtiin, joiden äärellä herää kysymys, miksi käytännössä niin moni käsky tai kielto ohitetaan. Raamattu saattaa tuntua enemmän virikkeeltä kuin jumalalliselta auktoriteetilta.

3. Kulttuurisidonnainen lukutapa pyrkii selittämään Raamatun käskyjen ja ihmisten kokemusten välisen jännitteen pois kulttuurien muuttumiseen vedoten. Monet väitteet tuntuvat kuitenkin kertovan enemmän vallitsevasta kulttuurista kuin Raamatun ajasta. Raamatun kulttuuria koskevat väitteet ovat toisinaan tarkoitushakuisia tai suorastaan vääriä, jonka vuoksi myös johtopäätökset ovat epäloogisia tai virheellisiä.