Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Luennot ja raamattupiirit / Vs: Avoin Sana Sanasta -nettiraamattupiiri
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 15.04.2021 - klo:19:31 »
Seuraava nettiraamattupiiri kokoontuu:

torstaina 22.4. klo 18


Toimi näin:
  • Liity mukaan viimeistään klo 18 mennessä.
  • Käytä ruudulla etunimeäsi ja kotipaikkakuntaasi, esim. Marko (Kangasala).
  • Minä olen paikalla viimeistään varttia vaille rupattelemassa paikalle tulleiden kanssa. Samalla opastan, jos tekniikan kanssa on vaikeuksia.

Lämpimästi tervetuloa!


Ps. Markon erityisterveiset:
  • Jos arkailet tekniikan suhteen, ota yhteyttä minuun, niin järjestetään yksityinen harjoittelutuokio. Muutamassa minuutissa opit riittävät taidot raamattupiiriin osallistumiseksi. Soita 040 309 8106 tai lähetä sähköpostia marko.sagulin@sana.fi.
  • Koetko, että tämä työ on kannatettavaa ja tukemisen arvoista? Klikkaa tästä ja liity lähettäjäkirjeitteni vastaanottajaksi.
2
Kysy Nettipapilta / Vs: Palvelustehtävä
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 31.03.2021 - klo:15:52 »
Hei JukkaT,

Olet erittäin hyvän ja tärkeän asian äärellä. Kristinusko on tiiviisti ilmaistuna Jeesuksen seuraamista. Se puolestaan on kokonainen elämänasenne, joka ei jää koskaan vain pään tiedoksi eikä sydämen sopukoihin piilotetuksi uskoksi. Sen on määrä kasvaa koko elämän ohjenuoraksi konkreettisia arjen valintoja myöten.

Toisaalta yhtä aikaa on huomattava, että arjen valinnat eivät tarkoita sitä, että jokainen kristitty myy kaiken omaisuutensa, ryhtyy munkiksi tai nunnaksi luostariin tai yrittää lopettaa mahdollisimman perusteellisesti kaiken sellaisen, mikä ei ole hengellistä. Uskonnollinen herääminen saa valitettavasti joskus kristityt tekemään äärimmäisiä vetoja. Tällöin elämää leimaa motto: "Totta on se, mikä on mahdollisimman jyrkkää ja mustavalkoista."

Paavali tyrmää tällaisen ääriajattelun hyvin määrätietoisesti. Hänen sanansa toimivat erinomaisena lähtökohtana jokaiselle, joka tulee uskoon tai kokee jonkin tavallista suuremman hengellisen kyselemisen kauden:

Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. (1. Kor. 7:20-24)

Paavali tietää itsekin, mistä puhuu. Hän oli äärimmäisen kiivas kristittyjen vastustaja, kunnes Jeesus pysäytti hänet Damaskoksen tiellä. Luonnollisestikaan hän ei voinut jatkaa kristittyjen vastustamista, mutta ominaisuuksiltaan hän "pysyi siinä osassa". Jeesus ei näet alkanut muokata Paavalia vähemmän kiivaaksi, vaan käyttää hänen ominaisuuksiaan evankeliumin julistamisessa. Paavalin määrätietoisuus ja asialle uskoutuminen olivat niitä piirteitä, joita tarvittiin vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä evankeliumin viemiseksi uusille alueille. Koska hän oli kiivas ja hän oli vainonnut seurakuntaa jopa uusille alueille matkustaen, hänellä oli myös sietokykyä kestää itsekin niitä asioita, joita väkevä evankeliumin julistaminen ympäri maailmaa aiheutti. Paavalille evankeliumia julistanut Ananias sai kuulla ennustuksen Paavalista:

Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." (Ap. t. 9:15-16)

Pietari oli helposti innostuva ja dynaaminen johtohahmo, joka evankeliumien kertomuksissa yleensä ensin teki tai puhui - ja vasta sitten ajatteli. Se ei ole kaikilta osin paras ominaisuus johtajassa. Mutta muutaman pahan vastoinkäymisen jälkeen Pietari viisastui. Se into ja muiden mukaan vetäminen oli puoli, joka sai viisastumisen myötä lihaa luiden ympärille. Oli täysin selvää, että juuri tällaisen ihmisen Jeesus halusi luotsaamaan opetuslapsijoukkoa ylösnousemuksensa jälkeen. Viisautta voi oppia kuka vain, mutta Pietarin uskallusta yrittää ja epäonnistua ei noin vain omaksuta, jos sitä ominaisuutta ei ole.

Tämän johdannon jälkeen totean mielipiteenäni, että työn suhteen elämäntilanteesi on juuri niin kuin pitää. On erinomaista, että sinä tunnistat lahjasi, ja saat myös tehdä lahjojasi vastaavaa työtä.

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor. 12:28-30)


Nämä lainaamani kohdat puhuvat aivan erityisesti seurakunnan keskellä vaikuttavista armolahjoista. Mutta niin kuin kaikkien lahjojemme suhteen, eivät seurakuntaa palvelevat lahjatkaan aktivoidu vain seurakunnan läsnäollessa. Joka on hyvä johtaja seurakunnan ulkopuolella, pystyy käyttämään lahjojaan myös seurakunnan hyväksi. Joka on huono johtaja seurakunnan ulkopuolella, on karmein vaihtoehto myös seurakunnan keskellä tapahtuvissa johtotehtävissä.

Hyvin tärkeää on hahmottaa se, että vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon palkattujen työntekijöiden joukko on maailman mittakaavassa kirkkojen kärkeä, meilläkin aktiivisista kristityistä vain murto-osa saa elantonsa kirkon työssä. Suurin osa kristityistä tekee leipätyönään siis jotain muuta. Jopa Paavali hankki elantonsa teltantekijänä. Pikkuisen kärjistäen voisi sanoa, että evankeliumin julistaminen oli hänelle "vain harrastus". Näin on aina kristillisessä kirkossa ollut. Arjen keskellä ihmisten elämäntehtävät ovat siis yleensä ihan jotain muuta kuin evankeliumin julistamista palkkatyönään.

Olisikin lopulta aivan karmeaa, jos jokainen kristitty siirtyisi hengellisiin töihin. Eikö ihanteellinen yhteiskunta olisi sellainen, että kristittyjä on kaikkialla ja kaikissa ammateissa! Tai kysymyksen muodossa: Mikä on se elämänalue, jonne Jumala ei halua evankeliumin kulkeutuvan eikä kristittyjen siellä elävän?

Lainaus
Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?

Minun mielestäni asia menee juuri niin kuin sanot. Tämä elämä on kaikkineen Jumalan antamaa elämää. Ensimmäinen ihmiselle annettu käsky oli "viljellä ja varjella" luomakuntaa. Jos käsky ymmärretään laajasti, niin sen alle menevät melkein kaikki ammatit. On toki joitain hyvin harvoja ammatteja - esimerkiksi punaisten lyhtyjen kaduilla tai kiellettyjen aineiden myyjinä - joissa kristitty ei voi hyvällä omallatunnolla toimia. Mutta Raamatun sivuilla on mainittu tiettyjä ikäviäkin asioita tekeviä ammattiryhmiä, joiden edustajat kyselivät oikeiden ratkaisujen perään. Johannes Kastajan vastaus kyselijöille ei ollut, että ammattia pitää vaihtaa:

Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." (Luuk. 3:12-14)

Verojen kerääjät ja sotilaat saivat kuulla ohjeet, kuinka he voivat omalla paikallaan toimia niin kuin pitää. Yhtä lailla Paavali opetti, että esivalta ja sen palvelijat toimivat Jumalan asettaman instituution palvelijoina. Jopa orjat ja isännät saavat ohjeita oman tehtävänsä mahdollisimman kristilliseen hoitamiseen.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. (Room. 13:1)

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)

Orjan asemassa olevien tulee osoittaa isännilleen kaikkea kunnioitusta, jotteivät Jumalan nimi ja meidän opetuksemme joutuisi huonoon huutoon. Ei orjien pidä osoittaa uskoville isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja rakkaita veljiä. (1. Tim. 6:1-2)


Lainaus
Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni?

Mielestäni kunniakkainta Jeesuksen seuraamista on tehdä oma työnsä uskollisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla sitä tehtävää ajatellen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen epärehellisesti työtään hoitavasta taloudenhoitajasta. Tämän jälkeen hän opasti:

Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? (Luuk. 16:10-12)

Tähän väliin otan vapauden rönsyillä vähän aiheen sivuun. Haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen vähän yleisemminkin johtajuudesta. Yritän sen myötä kylläkin rohkaista sinua tehtävässäsi.

Henkilökohtaisesti pidän näet johtamista todella vaikeana työnä. Siihen kuuluvat juuri nuo mainisemasi kaksi toisiinsa hankalasti sovitettavaa puolta: asioiden ja ihmisten johtaminen. Välillä tasapainoilu on vaikeaa. Historiasta ehkä muistetaan helposti autoritääriset johtajat, jotka ovat jyränneet asioita ja talloneet ihmisiä. Toisaalta minun mielestäni Suomessa ollaan lähestymässä toista ääripäätä. Yhteiskunnassa ja kirkossa johtaminen on mielestäni kriisissä. Ei siksi, että oltaisiin liian autoritäärisiä ja nuijittaisiin päätöksiä mielivaltaisesti pöytään. Päinvastoin suurin ongelma on, että ei uskalleta johtaa. Johtajalta tarvitaan viisautta nähdä oikeita asioita ja herkkyyttä kohdata ihmisiä. Mutta ennen kaikkea johtajan hyve on johtaminen. Keskinkertainen päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Tämä on täysin subjektiivinen kokemukseni, mutta välillä tuntuu, että erilaisilla määritelmillä, standardeilla, ohjeilla ja direktiiveillä pyritään minimoimaan johtamisen tarve - ja ennen kaikkea johtamisen vastuu. Esimerkiksi työntekijää palkattaessa yritetään määritellä kelpoisuusvaatimukset äärimmäisen tarkasti, jotta työntekijää ei lopulta tarvitsisi valita, vaan taulukosta voisi katsoa, kuka kuuluu ottaa. Ymmärrän todella hyvin sen, että toisessa ääripäässä on vaara mielivaltaisuuteen ja puolueellisuuteen. Silti ei ole koskaan mahdollista päästä tilanteeseen, jossa johtamista ei tarvittaisi. Päinvastoin johtamista tarvittaisiin jo nyt huomattavasti enemmän.

Johtamiseen kuuluu päätösten tekeminen ilman varmaa tietoa, onko päätös paras tai edes hyvä. Myöhemmin saattaa paljastua, että joku toinen malli olisi ollut toimivampi, mutta hyvä toimintamallikaan ei ole toimiva, jos sitä on edeltänyt odotteleva kaaos. Yhtä ääripäätä edustaa reserviupseerikoulussa kuulemani johtamisen ohje: "Sotaa ei voita se, joka tekee oikeat ratkaisut. Sodan voittaa se, joka tekee nopeimmat ratkaisut." Tämä ei toimi siviilielämässä sellaisenaan, mutta siinä on myös totuuden siemen.

Hyvä johtaja ei aina miellytä kaikkia. Johtajalta vaaditaan kykyä sietää sitä, että jokainen päätös ärsyttää jotakuta. Jos se ei ärsyttäisi ketään, kyseessä ei edes olisi päätös.

Lainaus
Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle.

Hyvää johtamista tarvitaan kipeästi. Edellä kirjoittelemieni ajatusten myötä haluan kannustaa sinua iloitsemaan nykyisestä työstäsi ja kehittymään siinä mahdollisimman hyväksi. Se on erittäin hyvin kristitylle sopiva palvelutehtävä, jossa voi osoittaa uskollisuutta. Harva johtaja toimii viisaasti, jos johtoasemastaan käsin alkaa julistaa evankeliumia alaisilleen. Sen sijaan hän voi tehdä työnsä uskollisesti ja pyytää Herraa olemaan siinä mukana. Se saattaa siinä sivussa avata ovia myös hyviin tilaisuuksiin viedä evankeliumia luontevasti eteenpäin. Orjaksi myyty Vanhan testamentin Joosef oli erinomainen esimerkki uskollisesta tehtävien hoitamisesta ja johtamisesta:

Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan. Hän asui egyptiläisen isäntänsä talossa, ja isäntä huomasi, että Herra oli Joosefin kanssa ja antoi Joosefin onnistua kaikissa toimissaan. Joosef pääsi Potifarin suosioon ja palveli häntä niin hyvin, että Potifar asetti hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa koko omaisuutensa. Kun Potifar oli määrännyt Joosefin taloutensa ja kaiken omaisuutensa hoitajaksi, Herra siunasi hänen taloaan Joosefin tähden. Ja Herran siunaus näkyi kaikessa, mitä Potifarilla oli, niin kotona kuin tiluksilla. Sen tähden Potifar jätti Joosefin hoitoon koko omaisuutensa eikä itse huolehtinut muusta kuin mitä hän söi. (1. Moos. 39:2-6)

Toivottavasti nämä ajatukseni auttavat sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Nettipapin palstalla on myös pari viestiketjua, jossa olen pohtinut omaa palvelutehtävää kutsumuksen ja motiivien näkökulmista. Ehkä olet ne nähnytkin, mutta linkitän kuitenkin:
3
Kysy Nettipapilta / Vs: Miksi lapseton on autuas? (Luuk. 23:27-31)
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 31.03.2021 - klo:10:08 »
Tervehdys Ilona,

Vastaus kysymykseesi avautuu juurikin sen kokonaisuuden kautta, johon jakeet liittyvät. Tässä on kyseisen väliotsikon teksti kokonaan:

Jeesus viedään ristiinnaulittavaksi
26. Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. 27. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. 28. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. 29. Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' 30. Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' 31. Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" (Luuk. 23:26-31)


Jeesus kulki kohti omaa kuolemaansa, eli kohti omaa "henkilökohtaista maailmanloppuaan". Siinä yhteydessä häntä surkutteleville ihmisille hän sanoo asioita, joita löytyy muualta Raamatusta erityisesti maailmanloppuun ja yleisesti erilaisiin koetuksen aikoihin liittyen.

Luoliin ja kallionkoloihin piiloutuminen on sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa kuva siitä, kuinka ihmiset yrittävät piiloutua Jumalan vihaa ja maailman loppua.

  • Paetkaa vuorten luoliin, maan onkaloihin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata! (Jes. 2:19)
  • Bet-Avenin uhrikukkulat hävitetään, sillä ne ovat olleet Israelille synniksi. Orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava niiden alttareilla. Ihmiset sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Kaatukaa meidän päällemme!" (Hoos. 10:8 )
  • Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut - kuka voi sen kestää?" (Ilm. 6:15-17)

Suurten koetusten edessä kenelläkään ei ole helppoa. Mutta jos ihmisellä on oman selviytymisen lisäksi huoli myös läheisistä ihmisistä, huoli on paljon suurempi. Puoliso ja lapset ovat kaikkein rakkaimpia ihmisiä, jotka jokainen haluaisi säästää kaikelta mahdolliselta kärsimykseltä:

  • Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään. Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. (1. Kor. 7:26-28)
  • Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. (Matt. 24:19-21)

Jeesuksen sanojen syvyys avautuu siis tätä kautta. Häntä itkeville naisille hän kaiken kärsimyksensä keskellä toteaa, että häntä itseään ei tarvitse surkutella. (Tiedämme, että juuri sitä varten hän oli vapaaehtoisesti maailmaan tullutkin.) Sen sijaan Jeesus kaikkein suurimman kärsimyksensä hetkelläkin kantoi huolta siitä, että maailmaan tulee vielä useita kärsimyksen aikoja. Silloin nämäkin äidit toivovat, ettei heillä koskaan olisi lapsia ollutkaan, jottei heidän tarvitsisi oman kärsimyksensä lisäksi kantaa vielä huolta lapsiensa kärsimyksestä.

Tuo viimeisin lainaamani kohta (Matt. 24:19-21) toteutui kirjaimellisesti mahdollisesti näiden kyseisten naisten eläessä, kun Jerusalem hävitettiin 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. On teoriassa mahdollista, että silloin joku lapsettomuuden häpeää ja naapurin naisten pilkkaa kantanut nainen olisikin saanut kuulla pilkkaajiltaan sanat: "Voi sinua onnellista, kun sinun ei tarvitse pelastaa kuin itsesi."
4
Kysy Nettipapilta / Vs: Miksi Jeesus rikkoo perheitä? (Matt. 10:34-36)
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 29.03.2021 - klo:14:55 »
Hei Ilona,

Kysymyksesi pohdinnoissa olet oikeastaan jo itse vastannut kysymykseesi. Toistankin siis sinun omat sanasi vain vähän syvemmältä penkoen ja muutamalla raamatunkohdalla höystäen. Aloitan laittamalla kysymäsi kohdan kokonaisuudessaan näkyviin, ja liittämällä mukaan pari jaetta sen molemmin puolin, niin asiayhteyksin tulee paremmin selville:

Kristuksen tunnustaminen
Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.
Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. (Matt. 10:32-39)


Kyse on siis Kristuksen omaksi tunnustautumisesta ja siitä, mitä se tunnustautuminen joskus aiheuttaa.

Ymmärrän, että emme saa rakastaa mitään emmekä ketään muuta enemmän kuin Jumalaa ja että Jeesuksen seuraamisesta voi koitua riitaa ja sotaa. Mutta miksi Jeesus sanoo näin?

Lopulta sinua eniten vaivaava asia taitaa olla tuo Jeesuksen sanamuoto, joka voidaan lukea kahdella tavalla. Oletan, että sinä näet sen siinä merkityksessä, mitä se minun mielestäni ei tarkoita. Eli Jeesus ei tässä ilmoita, mitkä ovat hänen motiivinsa ja tavoitteensa. Minun mielestäni tämä kohta luetaan siten, että Jeesus ei kerro, mitä hän toivoo, vaan hän hyvin päättäväisellä tavalla ilmoittaa, mitä väistämättä tulee tapahtumaan. Hän ei siis tässä paljasta omaa ohjelmanjulistustaan vaan ampuu alas kuulijoiden mahdolliset väärät odotukset. Siis hieman selittävällä tavalla kääntäen: "Älkää kuvitelko, että evankeliumi saa ihmiset vetämään yhtä köyttä."

Jeesuksen motiivi ja ohjelmanjulistus on se, että hän on tehnyt kaikkensa kutsuakseen kaikki ihmiset pelastukseen:
  • Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. (Luuk. 13:34)
  • Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. (Joh. 3:17-19)

Lisäksi hän lupasi omilleen rauhan, kuten itsekin jo kysymyksessäsi totesit, ja julisti kaikki rauhantekijät autuaiksi. On siis mahdotonta, että Jeesus toivoisi ihmisten riitautuvan keskenään:
  • Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)
  • Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt. 5:9)

Jeesus ei siis halua hajottaa perheitä. Mutta historia näyttää karulla tavalla, että oikea usko ei saa ympäröivää yhteiskuntaa rakastamaan kristittyjä, kun ei se aina saa edes kristittyjä rakastamaan toisiaan. Jerusalemin alkukristityillä oli hetken aikaa jotakuinkin täydellinen tilanne: "He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat." (Ap. t. 2:47) Tämä olotila ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Hyvin pian alkoivat erilaiset vainot, jotka levisivät samaa tahtia kuin kristinuskokin levisi.

Sanoma Jeesuksesta on aina jakanut ihmiset kahteen leiriin: niihin, jotka ottavat hänet vastaan - ja niihin, jotka eivät ota. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan. Kun Jeesus sanoo, että "minä olen tullut tuomaan miekan", hän kertoo, kuinka tulee käymään, vaikka hän ei sitä toivoisikaan. Jos jotkut perheen jäsenet pitävät Jeesusta elämänsä tärkeimpänä asiana ja toiset torjuvat hänet, seuraa siitä väistämättä myös jakolinjat perheen sisälle. Jeesuksessa toteutui hyvin perusteellisesti vanhan Simeonin ennustus:

Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." (Luuk. 2:34-35)

Jeesuksen tapa käyttää perhettä riidan esimerkkinä on tehokas. Se kuvaa kipeällä tavalla sitä, kuinka kaikkein läheisimpien ihmistenkin välille voi Jeesuksen vuoksi muodostua jakolinjoja.
5
Kysy Nettipapilta / Palvelustehtävä
« Uusin viesti kirjoittanut JukkaT 28.03.2021 - klo:22:16 »
Hei Marko,

Olen viime aikoina heränyt pohtimaan uskon asioita ja tutustunut raamattuun lukemalla sitä ja katsomalla mm. sinun tekemiä videoita. Tämä pohdinta on herättänyt useita kysymyksiä mm. siitä mitä Jeesuksen seuraaminan ja Jumalan tahdon mukainen elämä minulle käytännössä tarkoittaa. Olen työelämässä johtotehtävissä eli edustan johtoa alaisilleni ja toisaalta tietysti olen vastuussa työntekijöideni sekä hyvinvoinnista että työn tuloksista. Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle. Toisaalta työntekijöiden intressit voivat myös olla ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa, joka johtaa mielenkiintoiseen tilanteeseen. Pidän työstäni ja olen siinä mielestäni hyvä. Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni? Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?

6
Kysy Nettipapilta / Miksi lapseton on autuas? (Luuk. 23:27-31)
« Uusin viesti kirjoittanut Ilona 26.03.2021 - klo:22:08 »
Hei Marko!

Kysyn saman tien toisestakin evankeliumin kohdasta. Mihin tämä Luuk. 23:28-29 ja koko otsikossa oleva kokonaisuus liittyy? Mitä Jeesus tarkoittaa tällä, että lapsen synnytänyt olisi epätoivoisemmassa asemassa lapsettomaan verrattuna?
7
Kysy Nettipapilta / Miksi Jeesus rikkoo perheitä? (Matt. 10:34-36)
« Uusin viesti kirjoittanut Ilona 26.03.2021 - klo:22:01 »
Hei Marko!

Tuo kohta ihmetyttää minua. Ymmärrän, että emme saa rakastaa mitään emmekä ketään muuta enemmän kuin Jumalaa ja että Jeesuksen seuraamisesta voi koitua riitaa ja sotaa. Mutta miksi Jeesus sanoo näin? Muualla Hän sanoo jättävänsä meille rauhan, ei toki sellaista, minkä maailma antaa. Mutta miksi Jeesus sanoo rikkovansa perheitä? Liittyykö tämä kaikki vain siihen, ettemme laittaisi ketään Hänen edelleen elämässämme?

Kiitos jo etukäteen!
8
Kysy Nettipapilta / Vs: Totaalikieltäytyminen
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 22.03.2021 - klo:16:46 »
Tervehdys Lahdom,

Kysymyksesi on hyvin mielenkiintoinen, koska en ole oikeastaan koskaan kunnolla pohtinut totaalikieltäytymistä. Toisaalta en minä aiheeseen edes osaa kovin syvälle sukeltaa. Pari keskeisintä näkökulmaa voi nostaa helposti ja lyhyesti esille.

Kun oma varusmiespalvelusaikani lähestyi, olin hyvin herkässä hengellisen pohdiskelun ja etsimisen vaiheessa. Mietin sotilasvalaa ja Raamatun vannomiskieltoa. Pohdin aseellista puolustautumista ja Raamatun tappamiskieltoa. Mietin siviilipalvelusta ja aseetonta palvelusta. Mutta mieleeni ei koskaan tullut totaalikieltäytyminen. En tiedä, olinko sellaisesta edes tietoinen, mutta herkällä hengellisellä mielellä pohtien se ei varmaan olisi ollut minulle edes teoriassa vaihtoehto. Jos kerran pyrin olemaan mahdollisimman omantunnon tarkka ja toimimaan oikein, niin rikokseen syyllistyminen tuskin olisi ollut mahdollista.

Vaikka totaalikieltäytyminen ei vastaa rikosnimikkeenä maanpetosta tai mitään vastaavaa, niin silti se ei ole virallinen asevelvollisuuden suorittamisen keino. Vankeusrangaistus on seuraus siitä, ettei suostunut mihinkään olemassa olevaan vaihtoehtoon. Tässä mielessä pidän siis totaalikieltäytymistä vääränä, että se on Jumalan asettaman esivallan halveksimista:

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. ... Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. (Room. 13:1, 5)

Mutta ymmärrän myös sen, että jonkun omatunto voi olla niin herkkä, että mikä tahansa maanpuolustukseen liittyvä toiminta tuntuu hänestä sotakoneiston tukemiselta, eikä hän voi siihen osallistua. Tällöin omatunto tarttuu raamatunkohtaan:

Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29)

Jos ihminen siis valitsee totaalikieltäytymisen omantunnon syistä kristinuskoon ja Raamattuun vedoten, pidän sitä ymmärrettävänä, mutta... Ongelma on kuitenkin silloin varsin kapea näkemys kristinuskosta ja Raamatusta. Ja ehkä aika idealistinen käsitys ihmisyydestä. En ole ihan varma, onko historiasta löydettävässä tilanteita, joissa ihmisten välinen rauha olisi saavutettu ilman tietynlaista "kauhun tasapainoa". Uskottava puolustus aiheuttaa sen, että valloitustoimia tai muuta pahuutta suunnitteleva taho ei ryhdy hetken mielijohteesta mihinkään toimenpiteisiin. Enkä tiedä, onko valloituksen tehnyt taho koskaan missään maassa osoittautunut hyväntekijäksi. Kuvittelen, että näistä syistä Raamattu minun ymmärrykseni mukaan paljon useammin kehottaa puolustamaan lähimmäisiä ja olemaan valmis vaikka uhraamaan henkensä heidän puolestaan - kuin olla puolustamatta.

Usein muistetaan Jeesuksen lausahdus: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt. 26:52) Sen sijaan usein unohdetaan hänen toinen lausahduksensa: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan." (Luuk. 22:36) Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa on valittava pienin paha, koska suoranaisesti hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassakaan. Monet sotaan liittyvät kysymykset ovat tällaisia.

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että niin kauan kuin Suomessa kristitty voi luottaa siihen, että hänen sotilaalliset velvollisuutensa koskevat vain oman maan puolustamista, on maanpuolustukseen osallistuminen paras ja kristillisin toimintamalli. Totaalikieltäytymistä pidän puolestaan kaikkein huonoimpana ja epäkristillisimpänä vaihtoehtona.

Vastasin nyt aika tiiviisti ja varsin visusti kysytyssä teemassa pysytellen. Mutta jos asiaa tahdot pohtia laajemmin, niin olen käsitellyt erilaisia sodan ja kuoleman tematiikkaan liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä esim. näissä viestiketjuissa:
9
Kysy Nettipapilta / Totaalikieltäytyminen
« Uusin viesti kirjoittanut Lahdom 22.03.2021 - klo:09:31 »
Mitä mieltä olet totaalikieltäytymisestä, onko se mielestäsi oikein vai väärin.  8) 8) 8) :o :o >:(


Edit: otsikko stilisoitu. Marko
10
Kysy Nettipapilta / Vs: Turkistarhaus
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 15.03.2021 - klo:13:15 »
Tervehdys öhdom,

Päätin ja yritin aluksi vastata todella lyhyesti vain viittaamalla olemassa olevaan viestiketjuun eläinten oikeuksista. Mutta muutaman ajatuksen kuitenkin halusin kirjoittaa. Joka tapauksessa sinun kannattaa lukea ensin tuossa linkissä olevat viestit, koska siellä ovat perusteet, joiden pohjalle nyt jatkan turkistarhaukseen painottuen.

Eläinkokeiden ja turkistarhauksen osalta ollaan saman eettisen ongelman äärellä: toisessa ääripäässä on se hyöty, mitä toiminnasta koituu ihmiselle ja toisessa ääripäässä on se haitta, joka siitä koituu eläimelle.

Kristilliseen etiikkaan sopii melko hyvin yleistettynä se ajatus, että kristittyjen on tärkeää toimia elämässä kaikenlaisen kärsimyksen vähentämiseksi. Ja jos kärsimystä ei voi välttää, niin silloin pyritään valitsemaan se vaihtoehto, joka aiheuttaa vähiten kärsimystä. Suurin kysymys onkin se, mikä kärsimys nähdään suurena ja mikä pienenä - ja mikä asia nähdään niin tärkeänä, että sen vuoksi kärsimystä voidaan sallia suuremman hyödyn vuoksi.

Teen seuraavassa jaottelun, joka perustuu ihan vain minun omiin mielikuviini, joten sen todenperäisyyttä ei pidä arvioida. Teen tämän vain esimerkkinä, jota voi kukin itse parempien faktojen valossa korjata omaan pohdintaansa sopivaksi.

Eläinten käyttö
  • lääketeollisuuden eläinkokeissa: suuri kärsimys eläimille - jaloksi ja arvokkaaksi koettu hyöty ihmisille
  • kosmetiikkateollisuuden eläinkokeissa: suuri kärsimys eläimille - kyseenalaiseksi koettu hyöty ihmisille
  • turkistuotteiksi kasvattamisessa: häkkielämän aiheuttama kärsimys elämille - ylellisyydeksi koettu hyöty ihmisille
  • ravinnon tuottamiseen: tuottamistavasta riippuva kärsimys eläimille - tärkeäksi tai välttämättömäksi koettu hyöty ihmisille

Alleviivattujen sanojen muuttaminen vaihtaa lauseiden merkityksiä suuresti. Niiden korvaaminen omien mielipiteiden tai yleisen mielipiteen mukaan toimii hyvänä apuvälineenä punnita omia arvojaan. Keskimäärin lääketeollisuuden eläinkokeet saavat paljon suuremman hyväksynnän kuin esimerkiksi kosmetiikkateollisuuden eläinkokeet. Ihmistä pidetään yleisesti rakkaampana ja arvokkaampana kuin eläintä. Usein myös eläinten kokema kärsimys saa aikaan sen, että vielä suuremman ihmisjoukon kärsimys vähenee.

Aivan samalla tavalla ei pystytä ajattelemaan kosmetiikkateollisuuden eläinkokeista. Eläinkokeista saatua hyötyä ei voida pukea yhtä arvokkaan kuuloisiin sanamuotoihin, eikä ainakaan voida väittää, että eläinten kokema kärsimys suoranaisesti vähentäisi ihmisten kärsimystä. Lisäksi keskusteluun voidaan nostaa myös näkökulma siitä, onko sama hyöty saatavissa ilman eläinkokeita.

Eläinkokeiden varsinainen tarkoitus ei ole aiheuttaa kärsimystä. Vielä vähemmän se on pyrkimyksenä turkistarhauksessa tai ravinnontuontannossa. Joidenkin ravinnoksi kasvatettavien eläinten kohdalla on se tilanne, että ne kärsisivät enemmän vapaana, koska ne on aikojen saatossa jalostettu eläimiksi, jotka eivät kovin menestyksekkäästi selviä yksin luonnossa. Siksi tarhattujen ja kasvatettujen eläinten kohdalla hyötyä ja kärsimystä punnitaan eniten siitä näkökulmasta, millaisissa olosuhteissa eläimet elävät. Turkistarhauksessa kritiikki kohdistuu ennen kaikkea kasvatushäkkeihin ja eläinten elintilaan.

Minulla on se käsitys, että nykyinen asenneilmapiiri ei pidä turkistarhausta eläinten oikeuksien näkökulmasta erityisen hyvänä asiana. Vaikka Suomessa eläimille ei pyritä millään tapaa aiheuttamaan kärsimystä, ei tarhattuna eläminen ole silti mikään eläimiä ilahduttava elämänmuoto. Aitojen turkisten tarve nähdään myös enemmänkin ylellisyystuotteena kuin varsinaisena tarpeena. Raamatun ensimmäiset vaatteet olivat toki aitoa turkista, jos viikunanlehdistä tehtyjä toimimattomia kyhäelmiä ei lasketa - mutta silti puhutaan hyvin eri tilanteesta kuin luksusvaatetuksesta. Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. (1. Moos. 3:21)

Johtopäätöksiä esimerkisi Suomen turkistarhauksen osalta ei voida eettisessä mielessä tehdä vain sen mukaan, miten asiat ovat Suomessa. Eettisessä pohdinnassa turkistarhauksen suhteen on yksi hyvin vaikea näkökulma. Tavallaan voitaisiin katsoa asiaa hyvin suoraviivaisesti ja todeta: eläinten kärsimys loppuu, kun turkistarhaus loppuu. Esimerkiksi Suomessa olisi teknisesti mahdollista kieltää turkistarhaus. Ja se tarkoittaisi, että sen jälkeen Suomessa ei ole eläimiä, jotka elävät häkeissä turkistarhausta varten. Tämä päätös ei kuitenkaan lopettaisi aitojen turkisten kauppaa maailmalla, vaan markkinat siirtyisivät muille toimijoille. Keskimäärin Suomessa kaikki eläimiin liittyvät toimet hoidetaan maailman mittakaavassa korkeatasoisesti. Varmasti poikkeuksiakin löytyy, mutta maailmassa eläinten kärsimys ei välttämättä vähene, jos Suomessa eläinten kasvatus loppuu. Teoriassa on mahdollista, että sen jälkeen eläinten kärsimystä olisi maailmassa jopa enemmän, mutta suomalaiset voisivat syyttää siitä muita.

Yksi turkistarhauksen eettinen pohdinta voitaisiin asettaa seuraavasti. Jos Suomesta loppuisi turkistarhaus, saisiko se aikaan:
  • lisää kysyntää turkistarhaukseen siellä, missä eläimiä käsitellään säälimättömästi?
  • esimerkin, jota muissa maissa seurattaisiin?

Kuten huomaat, olen nyt pyöritellyt ajatuksia aika ympäripyöreästi. Lisäksi esitin itse enemmän kysymyksiä kuin annoin vastauksia. Enkä myöskään ole osannut tuoda mitään erityisesti juuri Raamattuun tai kristilliseen uskoon liittyviä näkemyksiä esille. Syy on sinällään selkeä, koska Raamatussa annetaan vain yleisiä luomakunnan viljelemiseen ja varjelemiseen liittyviä ohjeita. Mutta toivon, että nämä pohdintani sysäävät sinun ajatuksesi sopivasti liikkeelle ja auttavat esitelmäsi valmistelussa.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10