Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 10
21
Kysy Nettipapilta / Tau pelastaa
« Uusin viesti kirjoittanut RetroSpective 18.02.2024 - klo:15:32 »
Tervehdys, nettipappi! Olen tällä palstalla kysellyt aina milloin mistäkin aiheesta, ja saanut hyviä perusteellisia vastauksia. Kiitos siitä.
Tämä kysymys liittyy ristiin, tai ristin muotoon. Tuli aiemmin hankittua sellainen puinen ristikaulakoru, joka ei ole tavallisen ristin muotoinen mitä nyt kirkoissa näkee, vaan tyylitellyn T- kirjaimen muotoinen.
Sille on erilaisia nimityksiä, tau, fransiskaani, pyhän Antoniuksen risti. Vanhassa testamentissa on sellainen kohta, joka on esikuva viimeisestä tuomiosta. Siitä pelastuvat merkittiin taulla.
Tutkijoiden mukaan alkuperäinen Jeesuksen risti on ollut T:n muotoinen, ei latinalainen risti. Siinä siis poikkipuu on ylhäällä.
 
Tällä ei nyt tietenkään ole merkitystä pelastuksen kannalta, evankeliumi pelastaa.
On olemassa myös muita ristin muotoja. Kiinnostaa vaan kysyä, missä vaiheessa tämä yleisin latinalainen risti on tullut kristikunnan käyttöön.

Täytyy vielä mainita, että tästä tauristi korusta on tullut itselleni tärkeä ja rakas symboli. Olen lisäksi sellaisessa työpaikassa, jossa ei voi tuoda omaa vakaumusta selvästi esiin. Tämä tau on siitä hyvä, että sitä ei ehkä ihan heti osata huomata ristiksi...


22
Kysy Nettipapilta / Vs: Jobin puhdas omatunto (Job 27:6)
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 12.02.2024 - klo:11:34 »
Tervehdys Hullu-usko vai hulluusko!

Puhdas omatunto ei ole sama asia kuin synnittömyys. Tästä aiheesta kirjoittaa apostoli Johannes kirjeessään, josta poimin pari katkelmaa. Ensimmäinen käsittelee Jeesuksen seuraamista ja häneen turvautumista. Toinen Jumalan tahdossa vaeltamista.

Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1. Joh. 1:7-10)

Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. (1. Joh. 3:19-21)


Toisin sanoen Johannes toteaa, että synnittömäksi itseään luuleva ihminen on valehtelija. Silti hän puhuu siitä, kuinka sydän voi olla puhdas. Jumalan antama rauha ja puhdas omatunto tulevat syntien anteeksi saamisesta eivätkä synnittömyydestä.

Kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa. (Hepr. 9:14)

Tärkeää on kuitenkin huomata, että edes puhdas omatunto ei aina kerro siitä, onko ihminen oikealla tiellä. Paavali puhuu pitkään apostolin työtä tehtyään Jerusalemissa suuren neuvoston edessä: "Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Jumalan edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta." (Ap. t. 23:1) Karkeasti ottaen Paavalin elämässä oli kaksi vaihetta. Ensin hän oli kiihkoileva fariseus, joka vainosi kristittyjä. Sitten hän oli rohkea apostoli, joka puolusti Kristusta. Kummankin vaiheen elämästään hän oman todistuksensa mukaan eli hyvällä omallatunnolla. Hän teki sitä, minkä uskoi oikeaksi, vaikka suunta kääntymyksen myötä vaihtuikin päinvastaiseksi.

Myös Job eli elämänsä hyvällä omallatunnolla. Tuossa kysymässäsi jakeessa hän sanoo hyvin samoilla sanoilla kuin Paavali: "Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt." (Job 27:6)

Noilla sanoillaan Job ei tarkoita olevansa synnitön. Hän tiesi tehneensä myös elämässään virheitä: "Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit." (Job 13:26) Mutta Job tunsi myös Jumalan anteeksiannon, ja siksi hänellä oli puhdas omatunto. Hänestä kerrotaan heti Jobin kirjan alussa, kuinka hän uhrasi syntiuhreja jopa omien lastensa vuoksi:

Jobin pojat järjestivät usein toisilleen pitoja. He tekivät sen kukin vuorollaan omassa talossaan, ja jokainen kutsui myös kolme sisartaan aterialle. Kun kaikki olivat pitonsa pitäneet, Job kutsui aina poikansa luokseen uhratakseen puhdistusuhrin. Hän nousi varhain aamulla ja toimitti polttouhrin jokaisen puolesta erikseen. Hän näet ajatteli: "Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä. Ehkä he ovat mielessään rikkoneet Jumalaa vastaan." Joka kerta hän teki näin. (Job 1:4-5)

Jobin hyvä omatunto kumpusi siis anteeksiannosta ja sen tuomasta levollisesta sydämestä Jumalan edessä. Tämän lisäksi hän myös pyrki kaikessa elämään Jumalan tahdon mukaan. Jumala itse antoi Jobista valtavan hyvän todistuksen Saatanan kanssa keskustellessaan: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa." (Job 1:8 )

Paavalin elämässä oli vaihe, joka sai hänet vaihtamaan elämänsä suuntaa, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että koko ajan hän eli hyvällä omallatunnolla. Samoin Job oppi koettelemustensa kautta lisää Jumalasta. Hän ei siis missään vaiheessa ollut toiminut suhteessa Jumalaankaan huonolla omallatunnolla. Jobin kirjan loppupuheenvuorossaan Jumalakaan ei moittinut Jobia synnistä vaan siitä, että Job luuli ymmärtävänsä enemmän kuin ymmärsi. Niinpä Job teki johtopäätöksen:

Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat." Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa. (Job 42:3-6)

Job vaihtoi suuntaa, ja jatkoi elämistä hyvällä omallatunnolla.
23
Kysy Nettipapilta / Jobin puhdas omatunto (Job 27:6)
« Uusin viesti kirjoittanut Hullu-usko vai hulluusko 02.02.2024 - klo:00:33 »
Job 27:6 kertoo, että Jobin omatunto ei syyttänyt häntä mistään. Ei kai Jobkaan kuitenkaan ollut synnitön? Välillä Jobin kirjaa lukiessa tulee olo, että Job oli täydellinen. Mutta eikö Jumala tavallaan nuhtele Jobia kirjan lopussa tietynlaisesta luottamattomuudesta Jumalan kaikkivaltiuteen ja asemaan?
24
Kysy Nettipapilta / Vs: Avioero ja uusiin naimisiin meneminen
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 29.01.2024 - klo:15:00 »
Hei Maria!

Olet upealla tavalla omakohtaisesti löytänyt avioliiton arvokkaimman näkökulman; avioliitto on Jumalan asettama ja siunaama. Avioliittoon vihkimisen yhteydessä kirkkokäsikirja tarjoaa yhdeksi tekstivaihtoehdoksi raamatunkohtaa:

Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät. (1. Moos. 1:27-28)

Vaikka Raamatussa ajatus jatkuu, vihkimisen yhteydessä jälkimmäinen virke katkaistaan tuohon. Ymmärtääkseni sillä pyritään alleviivaamaan sitä, kuinka miehen ja naisen avioliitolla on aina Jumalan siunaus, koska se on Jumalan asettama elämänmuoto. Sen on tarkoitus suojella elämää ja tuoda turvaa niin, että puolisot saavat pelkäämättä kasvaa kiinni toisiinsa ja luottaa toisiinsa.

Ilman muuta aviopuolisoiden omalla tahdolla ja sitoutumisella on suurin merkitys, mutta niin kuin kaikissa elämän asioissa, pelkkä oma tahto ja mielentila ei ole niin suuri turva kuin asia, jossa on mukana myös yhteiskunnallinen instituutio ja Jumalan tahto. On valtavan suuri asia, että itse Jumala on sitoutunut asettamaansa avioliittoon.

Kiinnitin kuitenkin huomion siihen, että teit Raamatun sanaan oman lisäyksesi. Kirjoitit, että "ainoastaan aviorikos ja parisuhdeväkivalta oikeuttaa lähtemään avioliitosta". Edellä olen käsitellyt Jeesuksen sanoja:

Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. (Matt. 19:9)

Niin paha asia kuin perheväkivalta onkin, se ei ole kuitenkaan sama asia kuin haureus, vaan se on Jeesuksen sanojen mukaan "muu syy". Kenenkään kristityn ei pidä sietää perheväkivaltaa, vaan siihen on puututtava tiukasti tai tarpeen vaatiessa jopa paettava. Jeesuksen sanat eivät anna mitään oikeutusta millekään väärinkäytöksille avioliitossa. Mutta jos puhutaan siitä, mistä syystä Jeesus antaa omantunnon vapauden mennä uudelleen naimisiin, niin silloin hän puhuu vain haureudesta.
25
Kysy Nettipapilta / Vs: Avioero ja uusiin naimisiin meneminen
« Uusin viesti kirjoittanut Maria 25.01.2024 - klo:11:35 »
Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä jo 2,5 vuotta ja rakastan häntä niin paljon, että haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni ja meille on pian tulossa häät. Uskomme kumpikin Jeesukseen. Olen tosi onnellinen että Jeesus tunnustaa avioliiton sitovuuden, että ainoastaan aviorikos ja parisuhdeväkivalta oikeuttaa lähtemään avioliitosta, koska rakastan puolisoani niin paljon että jos menettäisin hänet, sydämeni särkyisi.
26
Kysy Nettipapilta / Vs: Raamatun ristiriidat
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 10.01.2024 - klo:10:06 »
Hei Kysyjäminäkin!

Valitettavasti en oikein osaa tähän vastata. Itse en ole kovinkaan usein törmännyt puheeseen UT:n jännitteistä, tai sitten en saa kiinni siitä, millaisia esimerkkejä tarkoitat. Toki tämä voi olla myös minun henkilökohtainen ongelmani. Olen Raamatun suhteen hyvin harmoniahakuinen ihminen, ja minun on kovin vaikea nähdä suuria ongelmia ja jännitteitä Raamatun teksteissä. Päinvastoin pidän Raamattua syntytapaansa nähden hämmästyttävän yhdenmukaisena teoksena. Siksi sivuutan ehkä olan kohautuksella vaikkapa somessa vastaan tulevat kohujen etsimiset Raamatun ristiriidoista. Yllä olevassa vastauksessani kirjoittelinkin siitä, että usein nämä eivät tarkemman tutkimisen jälkeen edes ole mitään ristiriitoja.

Tottakai esimerkiksi teologisen tiedekunnan eksegetiikan luennoilla ruodittiin sanamuotoja ja tekstityylejä, joita eksegeettisesti pidetään jännitteinä. En kuitenkaan kokenut niitä silloinkaan opillisesti ongelmallisina kohtina. Eksegetiikka, dogmatiikasta irrotettuna, ei tarkastele Raamattua kokonaisuutena, vaan tutkijasta riippuen voi jopa yrittää hakea jännitteitä yksittäisiin tekstikohtiin keskittyen. Ja käsitin, että kyselet nimenomaan jotain tällaisia isoja jännitteitä ja ristiriitoja, jotka muodostavat raja-aitoja jopa kirkkokuntien välille.

Kristillisten kirkkojen välillä on toki opillisia korostuseroja, mutta ne eivät nouse Raamatun jännitteistä vaan siitä raamatuntulkinnan kokonaislinjasta, jota kirkkokunnat harrastavat. Esimerkiksi katolisen ja ortodoksisen kirkon ero 1054 johtui Nikean uskontunnustukseen lisätystä sanamuodosta, jonka mukaan Pyhä Henki lähteen Isästä "ja Pojasta". Tässä asiassa ei ole mitään Raamatun jännitettä vaan kyse on siitä, mitä johtopäätöksiä eri raamatunkohdista tehdään. Samoin vapaiden suuntien käsitys uskovien kasteesta vanhojen kirkkokuntien lapsikasteeseen verrattuna ei ole Raamatun sisäinen jännite vaan kirkkokuntien raamatuntulkinnan perinne.

Vastaukseni on tällainen ympäripyöreä ja mitään sanomaton. Jos sinulle nousee mieleen UT:n jännitteistä esimerkkejä, niin niihin olisi helpompi tarttua.
27
Kysy Nettipapilta / Uuden testamentin jännitteet?
« Uusin viesti kirjoittanut Kysyjäminäkin 09.01.2024 - klo:22:01 »
Usein kuulee puhuttavan Ut:n jännitteistä. Mitä näitä jännitteitä on ja mitkä ovat helpompia selittää ja mitkä vaikeampia? Onko sellaisiakin mistä kaikki luterilaiset tai läntinen kirkko ei ole yksimielinen?
28
Kysy Nettipapilta / Vs: Raamatun ristiriidat
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 09.01.2024 - klo:12:16 »
Tervehdys Kristian!

Liitin kysymyksesi hyvin vanhaan viestiketjuun, jossa olen samaa aihepiiriä käsitellyt. Olen yllä olevissa vastauksissa periaatteessa jo sanonut kaiken, mitä äkkiseltään osaan. Muutaman rivin vielä naputtelen lisäksi.

Viimeksi eilen Raamattua lukiessa törmäsin yhteen ristiriitaan, joka voidaan tulkita hyvin monella tavalla. Saulista kerrotaan kaksi kertomusta, jolloin hän on joutunut hurmokseen. Ensimmäinen tapahtui ennen kuin hänestä tuli kuningas. Toinen tapahtui paljon myöhemmin aikana, jolloin hän vainosi Daavidia.

Kun ne, jotka vanhastaan tunsivat Saulin, näkivät hänet hurmostilassa profeettojen joukossa, he sanoivat toisilleen: "Mitä Kisin pojalle on tapahtunut? Onko Saulistakin tullut profeetta?" Eräs heistä lisäsi vielä: "Kenenkäs poikia nämä ovat?" Näin syntyi sananparsi "Onko Saulkin profeetta?". (1. Sam. 10:11-12)

Kun hän lähti kulkemaan sinnepäin, Jumalan henki yllätti myös hänet, niin että hän vaelsi hurmostilassa koko matkan Raman Najotiin saakka. Hänkin riisui vaatteensa ja riehui hurmoksissa Samuelin edessä kunnes kaatui maahan, ja siinä hän makasi alastomana koko sen päivän ja yön. Näin syntyi sananparsi "Onko Saulkin profeetta?". (1. Sam. 19:23-24)


Tähän voidaan suhtautua ainakin kahdella toisilleen päinvastaisella tavalla. Ensinnäkin voidaan todeta, että kyseessä on selvä ristiriita. Vuosien tai jopa vuosikymmenien päässä toisistaan tapahtuneet asiat eivät voi olla sanonnan synnyttäjiä samassa merkityksessä. Jos sanonta syntyi jo Saulin nuoruuden päivinä, ei se voi syntyä uudelleen hänen kuninkaana ollessaan.

Toisaalta voidaan sanoa, että asiassa ei ole mitään ristiriitaa. Kertomukset Saulista on kirjoitettu muistiin paljon Saulin aikojen jälkeen. Tällöin kirjoittaja voi kirjoittaa muistiin yleisesti tiedossa olevat kertomukset. Ja ehkä sananparsikin on lopulta syntynyt vaikkapa vuosia kummankin tapahtuman jälkeen. Ihmiset ovat muistaneet nämä kertomukset, ja jossain sopivassa tilanteessa, kun tapahtuu jotain täysin ennalta arvaamatonta, joku vääräleuka laukaisee: "Onko Saulkin profeetta?". Siitä on tullut sanonta, joka on jäänyt elämään. Lopulta Samuelin kirjan kirjoittaja on liittänyt sanonnan kumpaankin niihin tapahtumaan, jotka ovat sanonnan taustalla.

Suuri osa ei-uskovien tai "taistelevien ateistien" näkemistä ristiriidoista ei ole ristiriitoja. Lähes kaikki tällaisista minulle vastaan tulleista väitteistä on perustunut huonoon raamatuntuntemukseen. Tämän lisäksi on olemassa oikeita ristiriitoja, jotka nähdään sitten, kun Raamattua oikeasti tunnetaan. Näistä melkein kaikki pystytään kyllä tulkitsemaan (tai vähintäänkin kikkaillen tulkitsemaan) ristiriidattomiksi. Tämä onnistuu siksi, että Raamattu kertoo asioita valtavan tiiviisti. Tapahtumista ja kertomuksista ei aina selviä, kuluuko joidenkin tapahtumien välillä tunteja, päiviä vai vuosia. Ei ole aina myöskään selvää, mitä kaikkea jonkin sana tai teko sisältää. Eikä ole selvää, mitä kaikkea muuta jossain tilanteessa on keskusteltu sen lisäksi, mitä Raamattuun on päätynyt. Niinpä todellisuus (tai hurskas mielikuvitus) voi täyttää näitä aukkoja. Näin voidaan toimia vaikkapa Jeesuksen ristinkuoleman suhteen:

Myös ne, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan, pilkkasivat häntä. (Mark. 15:32)
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. ... Mutta toinen moitti häntä. (Luuk. 23:39-40)


Minun mielestäni tässä on ristiriita. Markuksen evankeliumin kirjoittaja - joka kirjoitti aivan valtavan tiivistä tekstiä - niputti kummatkin ryövärit samaan kastiin. Hänen mukaansa molemmat pilkkasivat. Luukas sen sijaan sanoo, että toinen ei pilkannutkaan vaan moitti pilkkaajaa ja pyysi Jeesukselta armoa.

Tämäkin voitaisiin toki pyörittää ristiriidattomaksi. Ehkä Markus halusi sanoa kaiken mahdollisimman tiiviisti. Jeesuksen kiusauksissakaan hän ei jaarittele. Kaikki, mitä hän sanoo, on tässä: "Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta." (Mark. 1:12-13) Jos tässä on kaikki, mitä hän raportoi Saatanan ja Jeesuksen vuoropuhelusta ja kiusauksista, niin ei mikään ihme, että ristin tapahtumistakin jätetään osa pois. Ehkä Markus halusi korostaa vain sitä puolta, että kaikki pilkkasivat Jeesusta. Luukas sen sijaan kuvaa laajemmin. Hän kuitenkin jättää pois sen vaiheen, kun kummatkin pilkkasivat. Luukas haluaa sen sijaan keskittyä siihen osuuteen, jossa toinen pilkkaavista ryöväreistä tulikin katumapäälle, ja pyysi armoa. Mielestäni kuvio ei mene näin, mutta näinkin se voitaisiin selittää.

Joka tapauksessa minä ajattelen niin, että Raamatun upeimpia puolia on se, miten Jumalan toiminta näkyy virheellisissä ihmisissä ja ihmisten epätäydellisen elämän keskellä. Raamatun kertomuksissa Jumala kuljettaa suunnitelmiaan eteenpäin silloinkin, kun ihmiset tekevät pahoja syntejä ja virheitä. Jumalan voima näkyy mielestäni jopa siinä, että Raamatun tekstimuodotkin herättävät joskus kysymyksiä. Ja silti se on Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan Sanaa.

Jeesus tunsi Raamatun ja kaikki meidän tuntemamme ristiriidat etu- ja takaperin. Silti hän oli sitä mieltä, että juuri tällaisessa muodossa Jumalan Sana on annettu, ja sen mukaan sitä täytyy lukea ja opettaa:

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. (Matt. 5:17-19)
29
Kysy Nettipapilta / Vs: Luterilainen elämäntapa
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 09.01.2024 - klo:11:20 »
Terveydys RetroSpective!

Jakamasi linkki on erinomainen. Se jollain tavalla alleviivaa sitä, missä luterilaisen kirkon tulisi kilvoitella enemmän. Niin kuin kirjoitin aikaisemmin, luterilaisuus on syntynyt Lutherin vastustaessa väärää katolilaisen kirkon aneiden ympärillä vaikuttanutta tekovanhurskautta. Siitä on alkanut kehityskulku sellaiseen uskonvanhurskauden korostukseen, jossa moni hyvä ja konkreettinen asia on jäänyt sivuun. Luterilaisia voidaan ihan syystä pilkata "pään uskovaisiksi", joiden usko on niin henkilökohtaista, että Jumalakaan ei sitä aina tiedä.

Luterilaisuuden ansio on omantunnon vapauttaminen, jonka luterilaiset osaavat mielestäni parhaiten koko kristikunnasta. Ja onhan se selvää, että ristinmerkillä tai pyhitetyn veden käytöllä tai ikonin edessä rukoilemalla ei pelastuta. Selvää on myös se, että erilaiset käytännön tavat saattavat muotoutua itse tarkoitukseksi niin, että aineelliseen tai konkreettiseen asiaan kiinnitetään enemmän huomiota kuin siihen, mitä sillä on tarkoitus saavuttaa. Pahimmillaan erilaiset käytännön tavat koetaan pakoksi, joita täytyy tehdä Jumalaa miellyttääkseen. Ja tämä on teoriassa totta. Mutta sen välttämisessä voidaan mennä myös liian pitkälle.

Jonkinlainen veteen piirretty viiva ja valtavan vaikeasti erotettava asia on se, milloin ollaan luiskahdettu tekohurskauden puolelle, ja milloin jokin konkreettinen asia palvelee sisältöä. "Muoto kantaa sisältöä" ja "Varjele tapa, niin tapa varjelee sinut" ovat sanontoja, jotka voisivat olla myös luterilaisessa elämäntavassa paremmin esillä. Mielestäni on parempi tehdä ristinmerkki vaikka vain tavan vuoksi kuin jättää tekemättä se kokonaan. Tai on parempi nähdä kotona ikoninurkkaus ja muistaa mennä rukoilemaan sen eteen vaikkapa vain tavan vuoksi kuin jättää rukoilematta kokonaan. On aina vaarana se, että joku alkaa kokea hengellistä pakkoa tällaisten asioiden äärellä. Mutta hyvä on kysyä sitäkin, onko se suurempi vaara kuin tapojen puuttumisesta johtuva etääntyminen ja uskossa nukahtaminen. Syntinen ihminen ei osaa tehdä mitään täydellisesti, joten jos omantunnonvapaus alkaa tuntua täydelliseltä, on jokin toinen uskonelämän osa-alue todennäköisesti pielessä. Tässäkin asiassa tasapaino on hyvä asia.

Ortodoksisissa tavoissa on aika kiehtovalla tavalla sellaista omaleimaisuutta, joka itsessään on omiaan pitämään yllä uskon erityislaatuisuutta. "Meidän yhteinen erilaisuus" luo tosi vahvaa yhteenkuuluvuutta. Ortodoksit tekevät ristinmerkin eri tavalla kuin läntinen kristikunta (ensin oikea olkapää ja sitten vasen). Lisäksi ortodokseilla on ikonitaide, joka auttaa heitä muistamaan konkreettisesti Jeesusta ja edesmenneiden pyhien esimerkkiä. Myös omaleimainen kielenkäyttö (tässä artikkelissa mm. "kodin pyhitys", "veden pyhitys", "pyhittymiseen tähtäävä elämäntapa") korostaa arkisen tehokkaalla tavalla uskon erityislaatuisuutta.

Ymmärrän siis hyvin kaipauksesi johonkin vastaavaan luterilaiseen elämäntapaan. En itse ole tällaista kaihoa suoranaisesti kokenut, mutta myönnettävä on, että tietynlainen kateuden häivähdys kävi sydämessä, kun lueskelin tuon ortodoksista elämäntapaa koskevan artikkelin.
30
Kysy Nettipapilta / Vs: Luterilainen elämäntapa
« Uusin viesti kirjoittanut RetroSpective 06.01.2024 - klo:00:45 »
Kiitoksia vastauksesta! Tämä aihe on mielenkiintoinen. Tässä linkki ortodoksiseen elämäntapaan. Jotain tällaista olen hakemassa myös luterilaisuudesta.
https://ort.fi/tutustu-ortodoksiseen-kirkkoon/ortodoksinen-elamantapa


Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 10