Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 ... 8 9 [10]
91
Kysy Nettipapilta / Vs: Avioliitto eronneena ja syyllisenä osapuolena
« Uusin viesti kirjoittanut Anniina 14.09.2020 - klo:11:52 »
Lisäys edelliseen. Luulin tekeväni kunniallisesti, kun menin edellisen liiton vahingoista viisastuneena naimisiin ja päätin, etten koskaan enää petä. Ajattelin, että minulle on annettu toinen mahdollisuus, ja nyt korjaan elämäni kurssin. Mutta sitten törmäsin toisen uskovan väitteeseen, että uusi avioliittoni oli väärin. Että minun pitääkin erota uudesta miehestäni, koska oikeastaan en ole edes naimisissa, vaan uusi avioliittoni onkin huorintekoa. Siis koska en ollut avioerossa syytön petetty osapuoli. Raamatun mukaan ainoa mahdollisuus olla enää naimisissa olisi sopia entisen mieheni kanssa ja palata hänen kanssaan yhteen, mutta hänkin on jo uudelleen naimisissa (eikä varmasti halua nyt erota ja mennä kanssani yhteen uudelleen, kun pääsi 20 vuoden jälkeen minusta eroon). Ylipäätään olen saanut käsityksen, että puolisoaan pettäneiden huorintekijöiden ei sopisi mennä enää koskaan naimisiin vaan elää loppuikänsä yksin tekojensa vuoksi.
92
Kysy Nettipapilta / Avioliitto eronneena ja syyllisenä osapuolena
« Uusin viesti kirjoittanut Anniina 14.09.2020 - klo:11:14 »
Hei Marko. Olen lukenut monia kirjoituksiasi avioliitosta, mutta laitan oman aloituksen, kun tätä omaa tilannettani en löytänyt.

Tulin uskoon 22-vuotiaana, kun olin jo naimisissa ja odotin ensimmäistä lastani. En ollut naimisiin mennessäni neitsyt ja minulla oli ollut muitakin miessuhteita, kuten ei-uskovilla tuppaa olemaan. Menin naimisiin kun tulin raskaaksi, koska kuitenkin olin ns. vanhanaikainen. No juu. En ollut tyytyväinen liittooni, mutta erotakaan en voinut mielestäni, koska olin uskossa ja siinä ajatuksessa, että jos eroan, en koskaan enää saa mennä naimisiin. Ainoa poikkeus olisi ollut ilmeisesti mieheni uskottomuus, ja sekin kyllä toteutui, hän etsi selväpäisempää seuraa, kun olin niin fanaattinen ja hankala uskossani. (Tämän siis myönnän, ahdistelin miestäni helvetillä, lopun ajoilla ja synnillä. Hävitin mielestäni syntisiä kirjoja, musiikkikasetteja, meikkipussini, luovuin maailmallisista harrastuksista ja pelkäsin silti itsekin koko ajan, ettei tämäkään riitä, joudun kadotukseen ja lisäksi on minun vikani, jos mieheni ja sukulaiseni joutuvat kadotukseen.)

Jatkuvasta pelkäämisestä seurasi, että aloin suomalaiseen tapaan lääkitä ahdistustani alkoholilla. Tietenkin siitä seurasi lisää ahdistusta, sillä juopotkaan eivät peri taivasten valtakuntaa. En ollut ottanut miehestäni eroa uskottomuuden vuoksi, sillä katsoin, että velvollisuuteni kristittynä on antaa anteeksi. En sitten vissiin kuitenkaan antanut, sillä muutaman vuoden jurnutettuani petin itse häntä. Ja tein sen vuosien mittaan monta kertaa, sillä muutaman ensimmäisen kerran jälkeen tuntui siltä, että se on jo game over, elämä meni jo, helvettiin tässä mennään joka tapauksessa. Jotenkin pysyin silti vielä tekemisteni (ryyppäämisen ja pettämisen) kanssa kasassa ja sain seliteltyä itselleni asiaa, mutta sitten tulin raskaaksi. En tiennyt, onko lapsen isä puolisoni vai se vieras mies. Koska se vieras oli itsekin naimisissa, päätin suojella häntä ja tein abortin. Koska pidin sitä hyvin raskaana syntinä, luhistuin täysin ja olin sairauslomalla puoli vuotta. Ajattelin, että nyt minua ei kadotukselta pelasta enää kukaan.

Toisaalta siitä luhistumisesta seurasi monenlaista. Pääsin psykoterapiaan. Juominen väheni vähitellen, ja nyt yli kolmen vuoden jälkeen olen raitis. Sitten, tämä on hyvin kipeä kohta. Aloitin sairauslomani alussa taas salasuhteen, tällä kertaa aviomieheni työkaverin kanssa. Mutta tämä kaveri olikin sellainen, että halusin muutakin kuin toilailua. Päätin haluta hänet ja ilmoitin miehelleni, että nyt otetaan se ero, joka on ollut katkolla jo monta kertaa. Ei varmaan yllätä, jos kerron, että miehellänikin oli jo uusi naissuhde.

Menin naimisiin, koska se tuntui oikealta. Olin eronnut, lopettanut vieraissa juoksemisen ja juopottelun ja tavannut hyvän miehen, jolle kaiken kukkuraksi olin jo kertonut koko tämän edellä kuvatun. Siis edellisen liiton monet pettämiset, abortin ja muun sekoilun. Koin, että rehellisyys on ainoa keino, muuten salaisuuteni murskaa minut. Nykyinen puolisoni ymmärtää taustani, ainakin siinä määrin, ettei ihan koko ajan pelkää minun pettävän häntäkin. En todellakaan halua sitä tehdä, sillä munasin jo nuoruuden liittoni.

Mutta kysymys on tämä. Onko uusi avioliittoni Jumalan silmissä laiton? Olen eronnut, vaikka en ollut se syytön osapuoli vaan itse monikertainen pettäjä. Menin naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa petin edellistä miestäni. Sillä ei liene merkitystä, että sekä minä, entinen mieheni ja nykyinen mieheni olemme hyvissä väleissä keskenämme eikä ole mitään kaunaa menneistä. On varmaan irvokasta väittää, että kaikkina näinä sekoilun vuosina olisin ollut uskossa, mutta tavallaan olin. Rupesin ryyppäämään, koska evankeliumi ei ollut minulle ilosanoma vaan kauhea kuvaus siitä, miten ilmestyskirja ihan pian toteutuu petoineen ja suuri osa maapallon ihmisistä kuitenkin joutuu kadotukseen. Sen paremmin pelkoni kuin uskonikaan eivät kuitenkaan ihan kokonaan hukkuneet alkoholiin, vain tunteeni turtuivat ja seurasi se irstas meno, josta varoitetaan. Nyt tänä keväänä olen pitkästä aikaa yrittänyt lähestyä Jumalaa, yrittänyt uskotella itselleni, että ehkä hän on sitten kuitenkin hyvä. Mutta sitten törmäsin ajatukseen, että hän ei hyväksy minua. Koska olen naimisissa väärin. Minun olisi pitänyt pettäjänä pysytellä naimattomana, jos kerran otin eron. Kaiken huipuksi uusi mieheni ei ole uskossa. Enkä minäkään tiedä, mikä on sieluni tila, koska en tiedä, elänkö jatkuvassa synnissä avioliittoni vuoksi.

Mitä minä nyt teen? Pitääkö ottaa uusi ero, koska minun ei olisi pitänyt edes mennä enää naimisiin? Eikö Raamattu sanokin, että jos joku nai miehensä hylkäämän, se ja tämä hylätty tekevät huorin? Tai että eroa ei ylipäätään saa ottaa, mutta jos ottaa, pysykööt naimattomina? Olenko Jumalan silmissä nytkin pelkkä huorintekijä, koska petin edellistä miestäni, joka edelleen elää eli en ole edes kunniallisesti leski?
93
Kysy Nettipapilta / Vs: Kristuksen sisällinen tunto
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 31.08.2020 - klo:15:50 »
Tervehdys henkäys,

Kuvittelen saavani kohtalaisen hyvin kiinni kysymyksestä, jonka äärellä kipuilet. Minulla on nuoruudessani ollut yksi sellainen "Jumalankoulun" jakso, jossa peilailin omaa uskoani ympärillä näkemiini uskomisen tapoihin. Koin, että olin huonompi uskova, kun minulla ei ollut selkeää uskoontulon kokemusta, en puhunut kielillä, enkä kokenut sitä "rakkautta Kristukseen", josta kuulin ihmisten todistavan ja josta luin hengellisistä kirjoista.

Myöhemmin olen hyvin kirkkaasti ymmärtänyt, että Kristuksen sisällinen tunteminen on jotain täysin muuta kuin toisten kristittyjen todistusten ja kokemusten kopioimista. Usko on henkilökohtainen suhde Kristukseen samalla tavalla kuin ihmisellä on henkilökohtainen suhde johonkin toiseen ihmiseen.

Kuvitellaan keskimääräinen perheenisä, jolla on elämässään kolme tärkeää naista: hänen vaimonsa, hänen äitinsä ja hänen tyttärensä. Mies on koko ajan ihan sama. Jos sen sijaan näiltä naisilta kysytään, millainen tämä mies on, saadaan kolme täysin erilaista vastausta. Näillä naisilla on jokaisella aito ja henkilökohtainen suhde tähän mieheen, ja sen vuoksi se suhdekin ilmenee eri tavoilla.

"Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti." (Hepr. 13:8 ) Jeesus on muuttumaton, mutta jokainen kristitty on toisistaan poikkeava yksilö. Tästä seuraa siis automaattisesti se, että jokainen aito ja henkilökohtainen suhde Jeesukseen poikkeaa toisista saman verran kuin kristitty poikkeaa ihmisenä toisista kristityistä.

Kristuksen sisällinen tunteminen hyvinkin osuvasti kiteytyy Jeesuksen sanoihin: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)

Rauha kumpuaa siitä, että oppii tuntemaan, kuka Jeesus on. Ja toisaalta Jeesusta ei oikein kunnolla opi tuntemaan, jos ei tunne itseään. Kuvitellaan vaikkapa nuori pari, joka on tuntemisensa alkutaipaleella. He eivät voi katsoa toisia pariskuntia ja tehdä heidän elämästään kaavaa itselleen. Ahdistus syntyisi, jos he alkaisivat kopioida onnellisesti eräretkeilyä tai karavaanarireissuja harrastavan pariskunnan tapoja. Tai pakottaisivat itsensä ruoka-, elokuva- tai taideharrastajien kaavaan. He eivät voi myöskään velvoittaa toinen toistaan omien mielenkiinnon kohteiden mukaiseen elämään. Rauha löytyy vasta sitten, kun pikkuhiljaa kumpikin alkaa tuntea itseään ja toista osapuolta ja löytää yhteisen sävelen.

On pariskuntia, jotka ovat kokeneet rakastumisen ensisilmäyksellä. He saavat usein palstatilaa lööpeissä ja aikakauslehdissä, kun suuresta rakkaudesta on kiva puhua ääneen. Sama ilmiö toistuu kristittyjen keskellä, jos usko on jysähtänyt oikein tunteisiin asti. Todistuspuheenvuoroissa ja kristillisten lehtien sivuilla saavat eniten näkyvyyttä ne, jotka kokevat uskon suurella palolla. Tavallaan se on ymmärrettävääkin, kun esille tulemiseen yleensä syynä on "uutiskynnyksen" ylittäminen eikä tavallisuudesta kertominen. Silti suurin osa pariskunnista kasvaa rakkauteen vähitellen ilman mitään suuria mullistuksia. Samoin valtaosa kristityistä kasvaa lepoon ja rauhaan pikkuhiljaa, vuosien saatossa.

Minua itseäni on auttanut valtavasti ajattelumalli, jolle olen antanut nimen "Seurakunnan kolminaisuus". Toivon, että sen avulla moni paikkaansa etsivä kristitty voisi saada oivalluksia siitä, millainen oma jumalasuhde on. Jos sinulla on aikaa pohdiskella opetusten äärellä, niin vilkaise nämä kokonaisuudet. Erityisesti tuossa kolmannessa osassa olen pohtinut sitä, kuinka eri tavoin kristityt kokevat rauhaa jumalasuhteessaan.

Osa 1 - Seurakunnan kolminaisuus
Osa 2 - Kristityn pelikenttä
Osa 3 - Kolme jumalasuhdetta
Osa 4 - Kokonainen seurakunta

Tämä oli yleisluontoinen johdanto vastaukseeni. Tarkoitukseni on hienosti kiertäen sanoa, että jos kaipaat jotain sellaista rauhaa tai hengen paloa, jota jollain toisella kristityllä näet, niin kannattaa aika pian luopua siitä tavoitteesta. Minä ajattelen, että sinulle on varattu ihan omanlainen polku, josta kukaan muu ei voi sanoa mitään varmaa. Kasvuprosessin joudut käymään itse läpi.

Nyt niihin kysymyksiisi. Pohdiskelit useita kysymyksiä monelta kantilta, joten inhimillisen mittaista vastausta tavoitellakseni vastaan juurikin niihin kysymyksiin, jotka erikseen nostit esiin.

1. Mitä on em. Raamatun kohdissa toistuva ajatus ”valinnasta”?

Esille ottamasi raamatunkohdat eivät ole helppoja. Ne vievät meidät paradoksin ääreen. Toisaalta Jumala antaa uskon lahjan, eli ihminen voi kiittää yksin Jumalaa siitä, että on löytänyt pelastuksen tien. Samaan aikaan Raamattu on täynnä kehotuksia tehdä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen, eli ihminen voi syyttää vain itseään siitä, jos ei ole tarttunut tarjottuun pelastukseen.

Jos minä sanoisin vaimolleni: "Kun meidän perheessä menee hyvin, se on minun ansiotani, mutta kun meillä menee huonosti, se on sinun syytäsi", olisin totaalinen tyranni. Jumala ei ole tyranni, mutta hänellä on täysi suvereniteetti kaikkeen, mitä maailmassa tapahtuu. Ja toisaalta ihmisellä on vastuu valinnoistaan. Tähän väliin jää siis tietynlainen aukko ja selittämätön kohta, johon ei saada vastausta. Onko siis kaikki ansio Jumalan ja kaikki syy ihmisen, mitä tahansa tapahtuu? Pelastuksen asiassa Paavali kirjoittaa Jumalan ansiosta: "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." (Ef. 2:8-9) Mutta yhtä lailla hän kirjoittaa ihmisen vastuusta: "Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." (2. Kor. 5:20)

Olen pohdiskellut ennaltamääräämisoppia tämän palstan toisessa viestiketjussa enemmän. Vilkaise siis myös tätä linkkiä: Predestinaatio - ennaltamäärääminen.

Lainaus
2. Uskon salaisuus – mitä se on? Miten se avautuu joillekin - suorastaan pyytämättä – joillekin ei pyytämälläkään? Eihän kristityn elämä voi olla jatkuvaa hengellistä anemiaa, tyydyttämätöntä kaipausta, jatkuvaa kyselyä. Onko kyse kyvyttömyydestä ottaa vastaan usko lahjana tai siitä, että uskon salaisuutta ei todellakaan kaikille paljasteta?

En ehkä saa kiinni siitä, mitä tarkasti ottaen tarkoitat uskon salaisuuden avautumisella. Jos pohdit sitä, miksi jotkut jäävät uskosta osattomiksi, niin siihen vastasin jo edellisen kysymyksen kohdalla - joskin paradoksin tavoin kysymykseen lopullista vastausta tietämättä. Jos puolestaan tarkoitat sitä, miksi toiset kristityt näyttävät löytävän uskonvarmuuden ja miksi toiset elävät hengellisessä etsinnän tilassa, niin siihen yritän nyt jotain hahmotella.

Ajattelen, että aika harvoin ei-uskova ihminen kokee hengellistä anemiaa. Minun mielestäni hengellinen anemia on sitä, että sydämessä on jo usko, joka kaipaa lisää ja jolla on hengellinen nälkä. Mutta on myös totta, että loputon kaipaus ei johda hyvään. Tarvitaan välillä sellaisiakin hetkiä, jolloin on lepo ja rauha, joka siirtää hengellisen nälän hetkeksi syrjään.

Minun ymmärrykseni mukaan kova hengellinen kaipaus voi johtua ainakin muutamasta eri syystä. Hyvin luonnollinen tilanne on se, että kristityn elämä on kasvua samalla tavalla kuin kasvu tapahtuu ihmiselämässäkin. Sekä fyysisesti että psyykkisesti ihminen ei kasva tasaisesti koko elämänsä ajan. Välillä on kasvupyrähdyksiä ja välillä sitä aikaa, jolloin kasvua ei tunnu tapahtuvan yhtään. Nälkä liittyy usein nopeisiin kasvupyrähdyksiin. Silloin tarvitaan paljon ravintoa. Välillä mikään määrä ei tunnu riittävältä. Hengelliseen herätyksen tilaan uskon alkumetreillä tai jossain kristillisen elämänsä vaiheessa joutunut ihminen on varsin epämiellyttävässä tilanteessa. Herätys puhuttelee omatuntoa ja sisintä kipeillä tavoilla. Siihen olotilaan kaipaa nopeasti lääkkeeksi vastauksia ja rauhaa. Jokaisen kristityn kohdalla jää aina suureksi kysymykseksi, minkä vuoksi toiset kulkevat vastausten ääreen suorinta oikotietä ja toiset saattavat kokea harhailevansa vuositolkulla ennen kuin rauha löytyy.

Toisaalta "hengellinen kaipaus" tai "ikävä" saattaa olla joidenkin kristillisten suuntausten normaalia kielenkäyttöä. Joissain liikkeissä jatkuvaa kaipauksen tilaa saatetaan ihannoida niin syvästi, että sitä kuuluu tavoitella ennen kaikkea muuta. Tämä voi ahdistaa kristittyä, joka janoaa erityisesti hengellistä varmuutta. Kummastakaan ääripäästä ei saa tehdä sääntöä. Aito kristitty seilaa vuoroin kaipauksen ja vuoroin rauhan välillä.

Kolmanneksi on myös mahdollista, että kristitty on kansankielisesti ilmaistuna "levoton luonne". Hengellinen nälkä ei aina ole merkki hengellisen ravinnon puutteesta. Hengellisyys näyttäytyy hyvin usein samanlaisena kuin ihmisen muukin elämä. Jos kristitty kokee olevansa ihmisenä irrallinen ja juureton, heijastuu se helposti hengellisyyteen pohjattomana kaipauksena ja anemiana.

Lainaus
3. Kristikansa tulkitsee Raamattua hyvin eri tavalla. Johtuuko tämä kahdesta erilaisesta tulkitsijajoukosta
a) ne, joille uskon salaisuus on avattu
b) ne, jotka tulkitsevat Rttua pään tietona, ts. joilta puuttuu ”Kristuksen sisällinen tunto”?

Tällainen jaottelu on hyvin vaarallinen. Se johtaa lähes väistämättä tilanteeseen, että on kaksi ryhmää, joista kummatkin kokevat, että heidän ryhmänsä ulkopuoliset ihmiset eivät tunne Kristusta ja tämän todellista luontoa. Edellä suosittelin sinulle Seurakunnan kolminaisuuden -ajattelun työkalua hahmottelevia videoita. Niistä se kolmas puhuu erilaisista jumalasuhteista. Video alkaa sillä, että pohdin, kuinka kristityt näkevät Kristuksen kolmella eri tavalla:

  • Jeesus on esimerkillinen lähimmäinen, joka osoitti poikkeuksellista lähimmäisenrakkautta - ja velvoitti seuraajansa toimimaan samoin.
  • Jeesus oli opettaja ja pelastaja, joka julisti synnin synniksi ja veti rajoja - mutta osoitti äärimmäistä armoa ristinkuolemallaan.
  • Jeesus oli suuri ihmeiden tekijä, jossa Jumalan voima tuli näkyväksi ihmisten keskellä - ja joka lupasi tämän voiman seuraajilleen.

Jokainen näistä ajattelumalleista on täysin oikein. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään kristittyä, joka pystyisi yhtä aikaa olemaan kaikissa asioissa kuin Jeesus. Kristityn hengellisestä historiasta, persoonallisuudesta, elämänkokemuksista ja monista muista asioista johtuen jokin puoli Jeesuksesta tuntuu itselle rakkaimmalta. Tämän johdosta Jeesuksen seuraaminenkin alkaa jostain noista edellä mainituista näkökulmista käsin. Ja edelleen tästä johtuen myöskin Raamatusta nousevat esiin sen näkökulman mukaiset painotukset.

Esitit tosi suuria kysymyksiä, ja pelkään vastanneeni niihin liian pintapuolisesti. Mutta voit pitää tätä vastaustani kuin keskustelunavauksena. Esitä toki jatkokysymyksiä, niin osaan suunnata vastaustani haluamiisi painopisteisiin.
94
Kysy Nettipapilta / Kristuksen sisällinen tunto
« Uusin viesti kirjoittanut henkäys 22.08.2020 - klo:20:05 »
Seppä Högman neuvoi aikoinaan ahdistunutta Paavo Ruotsalaista: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisällinen tunto.” Tarina ei kai kerro, miten Paavon kilvoittelu/usko tästä eteenpäin muuttui, mutta tulihan hänestä yhden herätysliikkeen perustaja,  joten jossain vaiheessa hän ilmeisesti pääsi osalliseksi tästä ”sisällisestä tunnosta”.

Iso joukko meitä ns. kristittyjä kamppailee samantyyppisen ikävän kanssa – kaivataan Kristuksen sisällistä tuntoa. Katsotaan ulkopuolisina, miten jotkut kristityt palavat Hengessä, ovat sisällä salaisuudessa, loistavat taivaallista valoa.

Tätä taustaa vasten luen hämmentyneenä esim. seuraavia Jeesuksen sanoja:
-   Matt.13: 10-17…” teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole    annettu.”
-   Mark. 4: 10-12…..sama ajatus
-   Matt. 4: 27 …”eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”
-   Matt. 21:14 …..”monet ovat kutsutut mutta harvat valitut”
-   Joh 1:12-13 …kaikille, jotka ottivat hänet vastaan…..jotka eivät syntyneet lihan tahdosta…vaan Jumalasta.”
-   Joh. 17:9…. ”jotka sinä olet minulle antanut.”

Paavalikin käyttää ilmaisuja ”kutsutut” ja ”valitut”, esim.
-   Room 8: 28 ”…jotka  hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut”
-   Room. 9:15 ja 18  ”…armollinen, kenelle tahtoo…”, sekä 23  ”..edeltävalmistanut kirkkauteen”
-   Room. 12:3 ”…sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala kullekin on suonut”
-   mitähän merkitsee ”maailman henki” ja ”luonnollinen ihminen” 1 Kor 2:12 -

P.Ruotsalaisen kerrotaan lukeneen ennen rippikouluikää Raamattunsa kolmeen kertaan läpi ! Ei siis hänen uskonsa ainakaan siitä voinut olla kiinni !  Onko tosiaan niin, että Raamattukin avautuu vasta uskosta käsin ?

Nyt rohkenen tehdä muutaman rajun kysymyksen:

1.   Mitä on em. Raamatun kohdissa toistuva ajatus ”valinnasta”?
2.   Uskon salaisuus – mitä se on? Miten se avautuu joillekin- suorastaan pyytämättä – joillekin ei pyytämälläkään ? Eihän kristityn elämä voi olla jatkuvaa hengellistä anemiaa, tyydyttämätöntä kaipausta, jatkuvaa kyselyä. Onko kyse kyvyttömyydestä ottaa vastaan usko lahjana tai siitä, että uskon salaisuutta ei todellakaan kaikille paljasteta ?
3.   Kristikansa tulkitsee Raamattua hyvin eri tavalla. Johtuuko tämä kahdesta erilaisesta tulkitsijajoukosta
a)   ne, joille uskon salaisuus on avattu
b)   ne, jotka tulkitsevat Rttua pään tietona, ts. joilta puuttuu ”Kristuksen sisällinen tunto” ?




95
Kysy Nettipapilta / Vs: Mitä messussa tapahtuu?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 15.08.2020 - klo:18:34 »
Tässä pieni sanasto, joka selittää muutamia perusasioita:

LITURGISET VÄRIT

Vihreä
Elämän ja arjen väri. Se kuvaa myös toivoa ja iankaikkista elämää. Vihreä on yleisin liturginen väri. Sitä käytetään loppiaisesta laskiaiseen sekä lähes kaikkina helluntain jälkeisen ajan pyhinä.

Valkoinen
Juhlan väri. Se kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symboli. Valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä.

Violetti ja sininen
Katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri. Adventtina ja paastonaikana violetti kehottaa valmistautumaan suureen juhlaan. Adventin aikana voidaan käyttää myös sinistä väriä.

Punainen
Veren, tulen ja Pyhän Hengen väri. Punaista käytetään helluntaina, pyhäinpäivänä sekä apostolien ja marttyyrien päivinä.

Musta
Syvimmän surun väri. Mustaa käytetään ainoastaan pitkäperjantaina ja sitä seuraavana hiljaisena lauantaina.

KIRKKOTILA

Alttari
Alttari kuvaa ruokapöytää, jonka ympärille seurakunta kokoontuu nauttimaan ehtoollista. Jeesuksen ruumiin ja veren ansiosta alttari on todellinen Jumalan kohtaamisen paikka.

Alttarikaide
Alttarikaiteelle polvistutaan vastaanottamaan ehtoollinen. Usein alttarikaide on puolipyöreä, ja sen ajatellaan jatkuvan täydeksi ympyräksi ikuisuudessa. Tässä ajassa elävä taisteleva seurakunta kuuluu samaan joukkoon kuin voittanut seurakunta, joka viettää taivaan hääateriaa.

Kynttilät
Kynttilät kuvaavat rukousta. Kynttilöiden määrä kuvaa pyhäpäivän juhlavuutta. Tavallisesti alttarilla on kaksi kynttilää – juhlavampina pyhinä neljä. Suurimpina juhlapyhinä kynttilöitä on kuusi. Piispan ollessa kirkossa alttarille asetetaan yksi ylimääräinen kynttilä.

TOIMITTAJIEN VAATETUS

Alba
”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (Gal. 3:27) Valkoinen vaate kuvaa Jeesuksen lahjoittamaa armoa ja anteeksiantamusta. Alttarilla ei palvella omien saavutusten vaan armon ansiosta.
Alba on vaate, joka asettaa toimittajat tasavertaiseen asemaan. Alban ansiosta seurakuntalaisten ei tarvitse arvioida toimittajien tyylitajua, varallisuutta, vartalon muotoja tai muuta messun näkökulmasta epäoleellista.

Stola
”Ottakaa minun ikeeni harteillenne.” (Matt. 11:29) Alban päälle puettava ”nauha” kuvaa kantovälinettä eli iestä. Stola on viran tunnus ja osoittaa tehtävää, jonka pastori tai diakoni on ottanut vastaan elinikäisessä vihkimyksessä. Papin stola puetaan kummankin olkapään yli. Diakonin stola toisen olkapään yli. Väri vaihtuu kirkkovuoden pyhän mukaan.

Kasukka
Edestä ja takaa peittävä vaate kuvaa Kristukselta lahjaksi saatua vanhurskautta: ehtoollisen toimittava pappi on pukeutunut vaatteeseen, joka antaa hänelle uuden muodon inhimillisistä ominaisuuksista huolimatta. Väri vaihtuu liturgisten värien mukaan.

MESSUN OSAT

1. Johdanto
Seurakunta kokoontuu yhteen ja astuu Jumalan kasvojen eteen. Johdanto-osa sisältää synnintunnustuksen, syntien anteeksi saamisen ja ylistyksen armolliselle Jumalalle.

2. Sana
Jumalanpalveluksessa kuullaan kolme raamatuntekstiä: Vanhan testamentin lukukappale, ”epistola” eli katkelma Uuden testamentin kirjeistä sekä evankeliumi. Saarnan tehtävä on opettaa seurakuntaa päivän aiheen ja raamatunkohtien pohjalta.

3. Ehtoollinen
Ehtoollispöydässä seurakunta kohtaa läsnä olevan Jeesuksen. Leivässä ja viinissä Kristus antaa ruumiinsa ja verensä uskossa vastaanotettavaksi. Ehtoollisenviettoa edeltää laaja ylistyksen ja kiitoksen jakso.

4. Päätös
Jumalanpalveluksen lopuksi seurakunta ylistää Jumalaa kaikista hänen lahjoistaan ja lähtee uuteen viikkoon Herran siunauksen myötä.

LITURGISIA TAPOJA

Aamen
Aamen on hepreaa ja tarkoittaa ”varmasti”, ”totisesti”, ”tapahtukoon niin”. Aamen on kuin seurakunnan allekirjoitus, jolla liitytään rukouksiin ja ylistyksiin.

Ristinmerkki
Kristittyjen tunnus ja sanaton uskontunnustus, jolla siunataan itseä tai toisia ihmisiä. Ristinmerkillä kristitty tunnustaa, että on osallinen Kristuksen rististä. Messussa seurakuntalainen voi siunata itseään ristinmerkillä esimerkiksi silloin, kun liturgi tekee ristinmerkin lausuessaan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.

Seisominen
Seisomaan nousemisella osoitetaan erityistä kunnioitusta. Luterilaisessa messussa seistään ylistysten, evankeliumin ja uskontunnustuksen aikana.

Vuorolaulut
Liturgin ja seurakunnan vuoropuhelua, jossa he toivottavat rauhaa ja Jumalan läsnäoloa toisilleen. Täysin vapaamuotoinen vuoropuhelu antaisi spontaanimman vaikutelman, mutta kanttorin johtamat laulut rytmittävät ja selkiyttävät seurakunnan vastauksia.

Liturgia
”Kansan työ” ja ”työ kansan hyväksi”. Liturgia kuvaa jumalanpalveluksen kaksoismerkitystä. Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee seurakuntaa ja seurakunta palvoo Jumalaa. Liturgi on pastori, joka johtaa jumalanpalveluksen.

”Liturgiset käännökset”
Kirkoissa, joissa alttari on kiinni seinässä, pappi kääntyy alttaria kohti, kun hän vie rukouksessa seurakunnan asiat Jumalan eteen. Seurakuntaa kohti kääntyneenä hän tuo Jumalan viestiä seurakunnalle.

LITURGISET HYMNIT

Messuun kuuluu muutamia hyvin vanhoja, osin lähes alkukirkon ajoista asti jumalanpalveluksissa laulettuja hymnejä.

Herra armahda (Kyrie)
Ripin eli synnintunnustuksen ja -päästön yhteydessä seurakunta pyytää Jeesukselta kaikenlaista armoa. Vaikka synnit on saatu anteeksi, armoa tarvitaan, jotta kristitty voisi luopua syntisestä elämästä ja elää saamansa armon arvoisesti.

Kunnia (Gloria)
Kolmiyhteiselle Jumalalle laulettu kunnia ja kiitos anteeksiantamuksesta. Pohjautuu enkelien ylistykseen Betlehemin kedolla. ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:14)

Halleluja
Halleluja-huudahdus on hepreaa ja tarkoittaa ”kiittäkää Herraa”. Messussa halleluja esiintyy erityisesti evankeliumin yhteydessä, jolloin kiitetään evankeliumin ilosanomasta.

Pyhä (Sanctus)
Ehtoollisrukouksen aikana laulettu hyvin vanha hymni, joka ilmaisee palvovaa ylistystä. Alkuosa on kerubien ylistystä Jesajan profeetallisesta näystä: ”[Kerubit] huusivat toinen toiselleen: - Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!” (Jes. 6:3) Jälkiosa on ylistystä messussa läsnä olevalle Kristukselle samoilla sanoilla, joita laulettiin Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!” (Matt. 21:9)

Jumalan Karitsa (Agnus Dei)
Jumalan karitsa on hyvin vanha hymni. Se lauletaan ylistyksenä juuri ennen ehtoollisenviettoa ehtoollisessa läsnä olevalle Kristukselle. Sanat perustuvat Johannes Kastajan sanoihin: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)

VIRRET

Alkuvirsi
Jumalanpalveluksen aloittava virsi, joka sisällöltään valmistaa seurakuntaa messun viettämiseen, kehottaa Jumalan Sanan kuulemiseen ja johdattaa pyhäpäivän aiheeseen.

Kiitosvirsi
Synnintunnustuksen ja synninpäästön jälkeen laulettava kiitos Kolmiyhteiselle Jumalalle. Virsi valitaan yleensä niin, että Jumalan persoonat, Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan erikseen. Kiitosvirsi alkaa usein ilman alkusoittoa, jotta ajatus edellä lausuttuun ylistykseen ei katkea.

Päivän virsi
Ennen evankeliumia laulettava virsi. Päivän virsi on messun päävirsi, joka liittyy selkeimmin pyhän sisältöön. Usein kanttori johdattaa seurakunnan päivän virteen kaikkein laajimmalla alkusoitolla.

Uhrivirsi
Ennen ehtoollista laulettava virsi, jonka aikana pappi kattaa ehtoollispöydän. Uhrivirren aikana kerätään myös kolehti. Uhri viittaa siis sekä Jeesuksen ristinuhriin että seurakunnan uhrilahjaan.

Ehtoollisvirret
Ehtoollisen aikana laulettavat virret kertovat ehtoollisen lahjasta ja valmistavat ehtoollisvieraan sydäntä ottamaan Jumalan lahjan uskossa vastaan.

Ylistysvirsi tai päätösvirsi
Messun lopuksi laulettava ylistys Jumalan kaikesta hyvyydestä. Messu voidaan päättää liturgiseen ylistysvuorolauluun, jolloin ylistysvirren sijasta lauletaan päätösvirsi.
96
Kysy Nettipapilta / Mitä messussa tapahtuu?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 15.08.2020 - klo:18:25 »
Sunnuntaiaamujen messut jakavat mielipiteitä. Seurakuntalaisesta riippuen messu tuntuu antoisalta, rikkaalta, mystiseltä, vaikeaselkoiselta, puisevalta tai joltain ihan muulta. Varmaa on, että messu on ladattu täyteen syviä merkityksiä ja pitkää historiaa, jotka vaativat opiskelua.

Sunnuntaina 16.8.2020 toimitin Kangasalan kirkossa "Selitetyn messun". Linkki messun Youtube-tallenteeseen löytyy tästä.

Kyseisessä messussa on ammennettu liturgian aarteita kohtalaisen perusteellisesti mutta yksinkertaisesti. Vaikka messu selitysten johdosta on melkoisen pitkä, ei siihen silti pystynyt sisällyttämään läheskään kaikkea sitä, mikä messussa voi herättää kysymyksiä. Kannattaa katsoa messu läpi ja esittää tässä viestiketjussa kysymyksiä sellaisista teemoista, jotka vielä jäivät epäselviksi.
97
Kysy Nettipapilta / Vs: Kansalliseepos Kalevala ja tuonela
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 09.07.2020 - klo:01:27 »
Hei Jaana,

Olet pohtinut kysymyksessäsi tosi monia asioita, enkä edes oikein saa kiinni kaikista pohdinnoistasi. Mutta tartunkin siis tuohon viimeisimpään lauseeseesi, jossa tiivistät kysymyksesi Kalevalan ja Raamatun yhtymäkohtiin.

En tunne Kalevalaa kovinkaan hyvin, mutta siitä huolimatta rohkenen todeta, että Kalevala ja Raamattu eivät liity toisiinsa millään tapaa. Kaikissa maailman kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa ja uskomuksissa on aina ollut jonkinlainen termistö hengellisyydelle, kuolemalle ja kuoleman jälkeiselle todellisuudelle. Aina kun Raamattua on käännetty uudelle kielelle, saavat kielessä jo olemassa olevat sanat uuden ympäristön Raamatussa. Sen vuoksi esimerkiksi tuonela esiintyy sanana niin Raamatussa kuin Kalevalassakin, vaikka niiden merkitys pitää kummassakin teoksessa ymmärtää niiden omista lähtökohdista käsin.

Samalla tavalla Kalevalaa ja Raamattua ei voida rinnastaa muidenkaan opetustensa osalta. Tottakai Kalevalassa, Raamatussa, opettavissa tarinoissa ja kansansaduissa on arjen ja ihmisten keskinäisen elämän viisautta, joka ei kaikilta osin ole ristiriidassa. Mutta kun puhutaan Jumalasta, hengellisestä todellisuudesta, pelastuksesta ja kristillisestä opista, silloin pitää valita vain yksi ohjenuora.

Tämän tarkemmin en oikeastaan osaa asiaan sanoa. Jos predestinaatio-oppi ja kysymykset tuonelasta kiinnostavat, niin tutustu noissa linkeissä oleviin viestiketjuihin.
98
Tervehdys JoJo,

Olen koko palstan olemassaolon ajan aivan erityisesti ilahtunut suorista raamatunselitystä kaipaavista kysymyksistä. On ymmärrettävää, että eettiset ongelmat kirvoittavat keskimääräistä enemmän pohdintaa kuin raamattutiedolliset tai opilliset kysymykset. Siksi esittämäsi kysymys on erityisen kiehtova - vaikka se äkkiseltään tuntuu vaativan lähes koko Johanneksen teologian auki kirjoittamista. Lopulta johdattelit kysymyksesi kuitenkin muutaman teeman ympärille, joten vastaukseni saattaa pysyä inhimillisen mittaisena.

Yllättävän monen ihmisen suusta olen kuullut teesin: "Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista". En itse ajattele samoin. Johannes kirjoittaa siten, että hän ikään kuin olettaa muut evankeliumit tunnetuiksi. Lisäksi Johanneksen käyttämä kieli on hyvin monisäikeistä, ja sen ymmärtäminen vaatii pohjatietoa kristillisestä opista ja Raamatusta. Ei Johannes missään tapauksessa johda harhaan ensikertalaistakaan, mutta hänen tekstiensä äärellä saattaa joutua raapimaan päätään paljon useammin. Varsinkin jos lukija pyrkii saamaan haltuun kokonaisuuksia, niin kuin sinä teit. Yksittäisten jakeiden äärellä Johannes tarjoaa aloittelevalle lukijallekin paljon pohdittavaa ja hienoa syvyyttä, mutta kokonaisuus voi tuntua vaikealta. Olet törmännyt juuri tähän ilmiöön.

Evankeliumien erot voitaisiin hahmotella seuraavasti:
  • Matteus puhuu juutalaisille menneisyydestä käsin: Jeesus on Vanhan testamentin lupaama Messias-kuningas.
  • Markus puhuu aikalaisilleen nykyhetkestä käsin: Salaperäinen Messias on Herran palvelija, joka osoittaa voimansa ihmeteoilla.
  • Luukas puhuu pakanoille tulevaisuudesta käsin: Laupias Ihmisen Poika tulee olemaan koko maailman Vapahtaja.
  • Johannes puhuu lukijoille hengellisestä todellisuudesta käsin: Jeesus on ikuinen Jumalan Poika.

Ensimmäinen Johanneksen kirje jatkaa tällä hengellisen todellisuuden tarkastelulla, mikä ei kielellisesti ole aina kovin yksiselitteistä. Siksi synnistäkin puhutaan laajasti ja monessa eri merkityksessä. Vaikka kirjeen edetessä tuntuu, että näkökulmat vaihtuvat päinvastaisiksi, niin silti Johannes ei ole lähimuistinsa menettänyt tuuliviiri. Hengelliset asiat ja ikuisuudesta käsin katsellut todellisuudet vaan ovat niin laajoja, että ne täytyy selittää useaan otteeseen eri tavoilla. Ja ne kaikki ovat yhtä aikaa totta.

Teen seuraavaksi jonkinlaista hahmotelmaa siitä, mitä kaikkia asioita synti Raamatun lehdillä voi tarkoittaa. En usko, että lista on kattava, mutta se on riittävän laaja, jotta voin näiden näkökulmien avulla vastata kysymiisi kohtiin.

#1 Synti on yksittäisiä Jumalan tahdon ja käskyjen vastaisia tekoja:
  • Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. (1. Joh. 3:4)
#2 Synti on syntisyyttä, ihmisen jatkuvaa armon tarvetta, vaikka hän ei sillä hetkellä tekisikään syntisiä tekoja:
  • Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:7)
  • Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. (Room. 7:17)
#3 Synti tarkoittaa olotilaa, joka on pelastettuna olemisen vastakohta:
  • Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun. (Joh. 16:9)
  • Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. (Room. 5:8 )
  • Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. (Kol. 1:13-14)
#4 Synti on pahuuden omistusoikeus ihmisestä, jonka Jeesus kumosi:
  • Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. (Joh. 8:34-36)
  • Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29)
#5 Julkisynti on kristityn ihmisen tietoinen ja näkyvä valinta toimia vastoin Jumalan tahtoa:
  • Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! (Room. 6:15)
  • Jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. (1. Kor. 5:11) (Tämä kappale 1. Kor. 5:1-13 ei sisällä sanaa synti, mutta kuvaa julkisynnin käsitettä)
#6 Synti on kosminen voima, joka vastustaa ja tuhoaa Jumalan hyvää työtä:
  • Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. (Room. 5:12)
Synti on siis valtavan laaja käsite, jota voidaan katsoa monesta eri näkökulmasta. Yksinkertaisin näkökulma (#1) on tekojen luokitteleminen oikeisiin ja vääriin tekoihin: "Onko tämä teko syntiä?" Laajinta tai monisäikeisintä näkökulmaa (#3) edustaa ajattelu, jossa synti tai synnittömyys tarkoittavat pikemminkin Jumalan valtakunnassa pelastettuna elämistä tai sen vastakohtaa.

Lainaus
Kysymykseni on ylimalkaan tässä: mitä Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kirjoittaja mielestäsi koettaa sanoa synnistä?

Minun mielestäni Johannes ei loppujen lopuksi yritä sanoa synnistä mitään. Tai ainakaan hänen tarkoituksensa ei ole yrittää määritellä syntiä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen ymmärtämiseksi on tajuttava se, että Johannes puhuu hengellisen opetuksensa lomassa synnin eri puolista. Sujuvasti, ilman mitään selittelyjä hän vaihtaa näkökulmasta toiseen käsiteltävästä asiasta riippuen. Yritän nyt tältä pohjalta tutkailla esiin nostamiasi kohtia. Ryhmittelen ne uudelleen järjestykseen, joka auttaa minua käsittelemään asian mahdollisimman tiiviisti.

Lainaus
”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme”

Tässä Johannes lähestyy syntiä #1 ja #2 näkökulmien suunnasta. Eli hän toteaa, että jokainen ihminen on tehnyt syntisiä tekoja ja jokainen tarvitsee jatkuvasti armahdusta syntisyydestään. Asia käy erittäin hyvin ilmi, kun luetaan se kokonaisuus, johon tuo lainaamasi lause sisältyy.

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 1:8-2:2)

Lainaus
”Kristus --- tuli ottamaan pois synnit” (ei sovittamaan syntejä, vaan ottamaan ne pois) (3:4)

Tässä kohdassa Johannes lähestyy syntiä pikemminkin kohtien #3 ja #4 näkökulmasta. Jeesuksen ristinkuolema murskasi synnin omistusoikeuden ihmiseen. Jumala sanoi jo paratiisissa säännön: "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1. Moos. 2:17) Syntiinlankeemuksesta alkaen ihminen on kuulunut kuolemalle. Jeesuksen ristinkuolema vapauttaa ihmisen tästä synnin alaisuudesta ja avaa oikeuden astua vapaana Jumalan lapsena paratiisiin. Siksi ikuisuuden näkökulmasta katsottuna Jeesus on ottanut pois synnin. Todellisuudessa ihminen ei muutu synnittömäksi, mutta kun Jumala Jeesuksen ansiosta julistaa ihmisen synnittömäksi, kristitty saa käydä autuaan vaihtokaupan: Jeesus kantaa synnit ja syntinen ihminen saa Jeesuksen synnittömyyden osakseen.

Lainaus
”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt...” (3:6)
”Yksikään Jumalasta syntynyt --- ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (3:9)
”...se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta...” (3:10)
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä...” (5:18)
ylipäätään syntiä tekevään ihmiseen viitataan kautta kirjeen (vielä lopussakin 5:16). Samaan aikaan hän toteaa, että ”Me tiedämme olevamme Jumalasta...” (5:19), mutta myös, että ”me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”.

Nämä lausahdukset ovat monimerkityksisiä. Mielestäni ne kaikki ovat voimassa yhtä aikaa.

Ensinnäkin on täysin selvää, että pahuuden tekeminen ei ole jumalallista, pyhää ja hyvää. On siis oikein sanoa, että synnin tekeminen ei voi olla Jumalasta lähtöisin.

Toiseksi Jeesus on synnin tekemisen vastakohta. Nikean uskontunnustuksenkin mukaan hän on se, "joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu". Raamatun todistuksen mukaan hän on todellisesti Jumalasta syntynyt ja hän on myös ainoa todellisesti synnitön.

Kolmanneksi Johannes näyttää puhuvan myös ihmisistä, jotka ovat Jumalasta syntyisin. Ja ikuisuuden näkökulmasta näin on sanottu jo "Pienoisevankeliumin johdannossa", eli Jeesuksen sanoissa Nikodemokselle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." (Joh. 3:3) Jumalan silmissä Jeesukseen uskova ihminen on syntynyt uudesti. Eli Jumala katsoo kristittyä kuin synnitöntä, koska hänessä on jotain, mikä on syntynyt Jumalasta, vaikka hänessä on yhtä aikaa myös ihmisestä syntynyt syntinen liha.

Nämä näkökulmat yhdistyvät silloin, kun syntinen ihminen liittyy uskon ja kasteen kautta Jeesukseen:
  • Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)
  • Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. (Gal. 3:27)
Kun Jumala katsoo Jeesukseen uskovaa, hän pelastuksen näkökulmasta katselee synnitöntä Jeesusta. Eli näissäkin lauseissa minä näen noita #3 ja #4 kohdan mukaisia tulkintoja syntisyydestä, joka saadaan anteeksi niin, että Jumala voi nimittää meitä pyhiksi, vaikka yhtä aikaa todellisuudessa teemme syntisiä tekoja ja tarvitsemme armoa.

Lainaus
”Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan” (5:17)

Kirkkoraamatun käännöksen sanamuoto - kun oikein maistellaan ja suurennuslasin kanssa syynätään - antaa sellaisen sävyn, että on olemassa paljon kuolemaan johtavaa syntiä, ja sitten pienenä poikkeuksena on myös sellaisia syntejä, jotka eivät johda kuolemaan. Vanha käännös on vähän tarkempi, ja siinä on myös erilainen sävy. Minä ainakin ymmärrän seuraavan kohdan niin, että kuolemaan johtavat synnit eivät ole kristittyjen joukossa ainakaan automaattisesti se yleisempi synnin muoto.

Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi. (1. Joh. 5:16-17 KR38)

Kuolemaan johtavaa syntiä ei tässä yhteydessä määritellä. Minun ymmärrykseni ja tulkintani on, että kuolemaan johtava synti on sitä, että kristitty kääntää selkänsä Kristukselle:

Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. ... Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:26, 29)

Ihminen ei kovin helposti hylkää Jumalaa kertarysäyksellä. Suurempi vaara on alkaa turruttaa omatuntoaan hyväksymällä syntejä osaksi elämäänsä. Tällaisesta käyttäytymisestä on vanhastaan käytetty nimitystä julkisynti. Sen voi hylätä ja siitä voi tehdä parannuksen, mutta mitä pidemmälle sitä tietä kulkee, sitä suurempi vaara on joutua kuolemaan johtavan synnin pauloihin. Siksi kysymäsi kohta on mielestäni ymmärrettävin, kun sitä luetaan tekemäni luettelon #5 kohdan mukaisen synnin näkökulman läpi.

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. (1. Joh. 5:18-19)

Tässä kohdassa on edelleen #3 ja #4 kohdan mukaisia synnin tulkintamalleja, mutta sen lisäksi myös #6 kohdan mukaista ajatusta synnin kosmisesta voimasta. Synti aiheuttaa lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat ihmiskunnassa, vaikka itse yrittäisi karttaa syntiä mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti.

Tässä oli pikaversio synnistä, mutta kysyit vielä rakastamisestakin.

Lainaus
Mikä on Johanneksen mielestä käskyjen tarkoitus? 3:23 kiteyttää edeltävän luvun pohjalta, että Jumalan käsky on uskoa Jeesukseen ja rakastaa toinen toistamme. 3:24 jatkaa, että ”joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä”. Mitä Jumalassa pysyminen ja Jumalan [meissä] pysyminen tässä kohtaa tarkoittavat?
Saan tuosta kiinni ainakin sen ajatuksen, että toisten rakastaminen ”teoin ja totuudessa” auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan eli hyvin, ja siten ”pysymään Jumalassa”, ja usko Jeesukseen luonnollisesti on koko homman ydin ja perusedellytys. Olenko kartalla?

Olet oikein hyvin kartalla. Käskyt ja rakkaus ovat myös laajoja teemoja niin kristillisessä uskossa yleisesti kuin Johanneksella erityisesti. Edellä olen kirjoittanut auki ajatuksia siitä, että ihminen ei voi olla matemaattisesti synnitön, mutta voi silti hänestä voidaan Kristuksen tähden puhua synnittömänä. Samalla tavalla rakkaus, käskyjen noudattaminen ja Jumalassa pysyminen ovat teemoja, jotka matemaattisesti mitaten ja tiukasti tulkiten eivät tule koskaan kenenkään kristityn kohdalla toteutumaan. Ja silti Kristuksen tähden epätäydellisesti käskyjen joudattamisessa onnistunut ihminen voi "pitää käskyt" oman elämänsä ohjenuorana ja "pitää käskyjä" luovuttamattomana totuutena. Käskyt voi pitää noudattamalla niitä ja käskyt voi pitää omanaan ja omistaa ne, vaikkei onnistuisi aina niiden mukaan elämään.

Usko, rakkaus ja Kristuksessa pysyminen ovat aina epätäydellisiä, heikkoja ja vajaita toimintoja, kun tarkastellaan ihmisen osuutta. Sen sijaan uskon ja rakkauden kohde Kristus on vahva ja täydellinen, ja hän pitää omalta puoleltaan tiukasti kiinni kristitystä. Eli kaikissa näissä elementeissä on inhimillinen vajavaisuus ja Kristuksen täydellisyys toisiinsa kietoutuneina. Horjuva ja hauras usko on pelastavaa uskoa, kun sen kohde on järkkymätön. Johanneksen tekstejä lukiessa tulee siis arka tai luottavainen olo riippuen siitä, tarkastellaanko ihmisen vai Kristuksen osuutta tässä yhtälössä.

Olin kysymystesi laajuuteen nähden ehkä kovin tiivis ja lyhytsanainen. Toivottavasti onnistuin kuitekin jotenkin auttamaan sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Aina saat esittää lisäkysymyksiä. Ja suositukseni annan tietenkin kattavasta ja kansantajuisesta Jukka Norvannon Raamattu Elämään kommentaarisarjasta, joka on itselleni hyvä perusteos melkein minkä tahansa raamatunkohdan äärellä.
99
Kysy Nettipapilta / Vs: Voiko uskonnollinen ihminen olla eklektinen luonne?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 07.07.2020 - klo:13:57 »
Hei Jaana,

Kysymyksesi on erinomaisen oivaltava. Se osuu naulankantaan nykyajassa, jossa uskonnollisuuteen ja hengellisiin asioihin helposti suhtaudutaan kuin valintamyymälään.

Ihan ensimmäiseksi - koska jouduin itsekin opiskelemaan, mitä eklektisyys tarkoittaa - laitan tähän näkyviin kaikkia lukijoita varten eklektisyyden määritelmän Wikipediasta:

Eklektisyys
  • Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista.
  • Eklektismi on suuntaus, esimerkiksi taidesuuntaus, joka yhdistelee eri suuntauksia.
  • Eklektikko on henkilö, joka yhdistelee eri suuntauksia.

Tämän pohjalta vastaan kiireisten ihmisten version todella tiiviisti:

Kristitty ei voi olla eklektikko. Kristilliseen uskoon ei voi sisällyttää onnistuneesti mitään muiden uskontojen elementtejä. Jeesus itse sanoi, että Jumalan luo ei voi mennä monia eri teitä. Vain hän on tie, totuus ja elämä. Opillisesti kristinusko siis sulkee pois kaikki muut uskonnot pelastumisteinä. Toki kaikilla uskonnoilla on jotain yhdistäviä piirteitä erityisesti eettisissä kysymyksissä. Jos kristitty haluaa noudattaa elämän kunnioittamisen periaatteita budhalaisuudesta vastaan tulleilla ajatuksilla, ei silloin ole lopulta kyse eri uskontojen yhdistämisestä, koska myös kristinusko opettaa elämän kunnioittamista.

Sitten sama vähän perusteellisemmin ja useammasta näkökulmasta pohdittuna...


#1 Jumalaa ei voi rakentaa mieleisistä palasista

Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on lisääntynyt postmoderniksi filosofiaksi kutsuttu ajattelumalli, jossa ehdottomat säännöt ja "suuret kertomukset" ovat menettäneet otettaan. Yhtenäiskulttuurin sijasta on lisääntynyt yksilökeskeinen ajattelu, jonka mukaan ihminen itse tietää parhaiten, mikä itselle sopii. Monessa asiassa tämä varmasti pitääkin paikkansa, mutta suhteessa Jumalaan se ajattelu ei toimi.

Jumala ilmoitti Moosekselle oman nimensä: "Minä olen se, joka olen." Siinä on hyvin kuvattu Jumalan olemus: Hän on. Jumala on olemassa riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Jumala ei ilmoittanut omaksi nimekseen: "Minä olen se, jonka te ajattelette minun olevan."

Välillä tuntuu, että jumala on kuin käsite, jonka voisi määritellä vaikkapa seuraavasti: "jumala tarkoittaa samaa kuin ihmisen syvimmät arvot ja ihanteet." Koska arvoja ja ihanteita voi muuttaa, myös jumalan voi ajatella sellaiseksi, mitä ihminen toivoo hänen olevan. Ei ole tavatonta törmätä lausahdukseen: "Miten sinä voit ajatella noin? Ei Jumala voi olla tuollainen ... Minun Jumalani ainakin on..." Ikään kuin ihminen määrittelisi sen, mitä Jumala on. Jesajan kirjassa on upea kuvaus tällaisesta ajattelusta:

Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. Tai hän istuttaa laakeripuita, jotka sade kasvattaa. Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa. Puolet puusta hän polttaa, paistaa sen päällä lihaa, syö, tulee kylläiseksi, lämmittelee ja sanoo: "Hohhoijaa! Siinäpä kunnon tuli. Jo alkaa tarjeta!" Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: - Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani!

Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua. Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: - Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa? (Jes. 44:14-19)


Me osaamme nauraa veistetyn jumalan kumartajille ja todeta, että itse rakennettu jumala ei voi ketään auttaa. Mutta omassa mielikuvituksessa rakennettu jumala on yhtä paljon itse tehty kuin puusta veistettykin. Sen vuoksi kristitty ei vähimmässäkään määrin voi tässä asiassa olla eklektikko. Ihminen ei voi valita sitä, millainen Jumala on.


#2 Jumalaa ei määritellä vaan opetellaan tuntemaan... mutta miten?

Vaikka kristitty tajuaisi erittäin syvästi, että hän ei voi muuttaa tai luoda Jumalaa, niin samalla hän joutuu ongelman eteen: Mitä kautta tämä muuttumaton Jumala opitaan tuntemaan ja mitkä tietolähteet voidaan hyväksyä? Tarjolla on lopulta todella paljon vaihtoehtoja, joista kristillinen kirkko on muodostanut seuraavanlaisia käsityksiä. Laitan värikoodeja tekstin sekaan, joista ehkä vielä helpommin hahmottuvat hyväksytyt ja pois suljetut tavat.

Kristillisessä uskossa Raamattu on ainoa väline Jumalan tuntemiseen "tarkasti". Muiden uskontojen pyhät kirjat tai Raamatun ulkopuolelle jääneet kristillissävytteiset tekstit eivät ole kristinuskossa koskaan nousseet Jumalan tuntemisen tavoiksi. Kuitenkin kristillisen kirkon perimätieto ja seurakunnan opettajien opetukset ovat perinteisesti olleet hyväksyttyjä tapoja puhua Jumalasta ja oppia tuntemaan häntä. Tämäkin tosin pohjautuu siihen ajatukseen, että kristityt yhdessä toimivat toisilleen opponentteina ja pitävät huolta siitä, että Raamatun sanaa opetetaan oikein. Silti on selvää, että kaikista kristillisen elämän osa-alueista ei anneta Raamatussa tarkkoja ohjeita, joten tarvitaan myös näitä muita tapoja opettaa. Sen vastakohtana tai vääristymänä puolestaan on niin sanottu kansanhurskaus, jossa kristillisiin tapohin sekoittuu ei-kristillisiä vaikutteita. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa enkeleiden palvominen ja rukoileminen, joka ei ole kristillistä, vaikka enkelit kuuluvat kristinuskoon.

Pyhä Henki on kristittyjen kasvattaja ja ohjaaja. Silti jo Raamatussa annetaan ohjeita siitä, kuinka seurakunnan tulee olla tarkkana siinä, ettei kaikkia henkiä saa uskoa. Eikä Pyhän Hengen toimintaa saa myöskään sotkea omiin tunnekuohuihin tai hurmoskokemuksiin, vaikka rukouksessa ja elämänkokemuksissa voi saada täysin oikeaa Jumalan johdatusta.

Kristillinen usko on aina ollut joukkuelaji. Eklektisyys ja uskon moninaisuus eroavat toisistaan siinä, että eklektisyys on yksittäisen ihmisen "sooloilua" ja henkilökohtaisia irtiottoja oman mielen mukaan. Terve kristillisen uskon moninaisuus puolestaan rakentuu kristillisen seurakunnan vuorovaikutuksessa, jossa on myös rajanvetoa sen suhteen, mikä ei kristilliseen uskoon kuulu. Tämä on joskus joissain tapauksissa aika kiperä ongelma. Jeesuksen seuraaminen voi viedä yksittäisiä kristittyjä aidosti ja oikeasti hyvin erilaisille reiteille, mutta yhtä aikaa seurakunnan on oltava varuillaan siitä, ettei joku ihminen sorru hengelliseen eklektismiin, rakenna omaa kristustaan ja seuraa väärää messiasta.


#3 Kristityt eivät ole samasta muotista

Tähän asti olen nostanut esiin asioita, jotka puhuvat eklektisyyttä vastaan. Sanan varsinaisessa mielessä kristinuskoon ei koskaan kuulukaan "eri suuntauksien yhdisteleminen". Mutta on huomattavaa, että liikkumavaraa ja erilaisuutta sisältyy kristinuskon sisään hyvin paljon. Jokainen ihminen on luotu yksilöllisesti ja jokaisella kristityllä on erilainen persoonallisuus, erilaiset taidot ja erilaiset kyvyt. Siksi myös kristillisen uskon todeksi eläminen on jokaisella yksilöllistä.

Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7)
Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. (Ef. 4:7)


Kristinuskoon kuuluvat esimerkiksi Jumalan Sanan seuraaminen, rukoileminen ja lähimmäisten palveleminen. Eri kristityillä nämä asiat kuitenkin painottuvat eri tavalla. Yhdelle Raamattu on hyvin rakas ja sen lukeminen suorastaan intohimo. Toiselle Raamattu ei aukene mitenkään, mutta rukous on elämän suurimpia käyttövoimia. Kolmas ei pääse sisälle kumpaankaan oikein kunnolla, mutta kokee elävänsä kristillistä elämää parhaiten lähimmäisiään palvellessaan. He kaikki suuntautuvat kristinuskon sisällä eri suuntiin ja elävät uskoaan hyvin eri tavalla todeksi. Vaikka eklektisyys ei kuulu kristinuskoon, se ei tarkoita sitä, etteikö kristinusko itsessään olisi rikas ja monipuolinen. Suurimmaksi kysymykseksi jääkin juuri se rajanveto siitä, mikä kuuluu kristinuskoon ja mikä ei.
100
Kysy Nettipapilta / Kansalliseepos Kalevala ja tuonela
« Uusin viesti kirjoittanut Jaana 05.07.2020 - klo:22:59 »
Minua jäi mietityttämään Predestinaatio-opissa Jumalan ennaltamääräämisopin kaksi erilaista tietä, ihmiset jotka saavat taivaan ja uskovat Jeesukseen, kuin myös niiden ryhmä jotka ovat kuolemaan valittuja kadokseen ennalta tuomittuja. Kuolevaisuus ymmärretään Raamutussa osaksi ihmiskunnan historian elinkaaren näkemystä  lankeemuksesta ja sen jälkeistä ruumiillistumista, joka on kuolevaisten tie kohti suurta taistelua pahaa vastaan. Miten Raamatussa kuoleman tie, karkotus paratiisista, Aatamille ja Evalle voidaan rinnastaa samanlaisena tai erilaisena Kalevalan tuonela joen vertauskuvallisuuteen nähden sen luonteen tai henkilöhahmojen tai kertomuksien pohjalta? Onko Kalevala runoudessa tuomittavia piirteitä rinnastettuna Raamatun kadotuksen ennaltamäärämiseen, sikäli kun tämän runouden pääpiirteet ovat hyvin synkät? Eli toisin sanoen tarkoittaako tuonela helvettiä, niin esimerkiksi ettei sellaisten uskomusten mytologiaan olisi koskaan voinut uskoa? Tulin siihen tulokseen myös että Kalevalan kansalliseepos on kansallisrunoutta käsittävää, ei niinkään totuudellista Raamatun viisauden runoutta. Miten siis Kalevalan runouden mystiikka ja Raamatun viisaus kohtaavat, sitä lähinnä kai etsin.
Sivuja: 1 ... 8 9 [10]