Uskoivatko juutalaiset, että kuoleman jälkeen ihminen menee joko taivaaseen tai helvettin? Keskittyivätkö juutalaiset oikeastaan edes kuoleman jälkeiseen elämään? Messiastakin kun odottivat vain maallisena hallitsijana ajamaan roomalaiset pois...

Entäpä miten esim. suomalaiset pelastuivat ennen Jeesusta/ennen kuin kuulivat evankeliumia? Tai nykyäänkään jotkut kansat eivät ole kuulleet evankeliumia... näillä kansoillahan ei ole/ei ole ollut edes vanhan testamentin lupauksia messiaasta?

ps. Jos menee liikaa aiheen ohi, niin ota uudeks aiheeks...

Erinomaisia tarkentavia kysymyksiä, Mirjam!

Huomaan, että vastaukseni venähti tapani mukaan aika pitkäksi, mutta toivottavasti jaksat lukea ja toivottavasti tästä on apua. Pituus johtuu pitkälti siitä, että laitoin aika paljon Raamatun messiasennustuksia mukaan.

Miten juutalaisten piti uskoa tulevaan Messiaaseen?

Messias teema kulkee koko Raamatun läpi. Se alkaa jo Raamatun kolmannesta luvusta, syntiinlankeemuskertomuksesta. Otan lainauksen kyseisestä jakeesta myös vanhan käännöksen mukaan:

     Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille:
     ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.
     (1. Moos. 3:15)

     Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä
     välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.
     (1. Moos. 3:15 vanha käännös)

Tämä on niin sanottu ”protoevankeliumi”, eli ensimmäinen evankeliumi. Heti syntiinlankeemuksen jälkeen käärme saa kuulla uhkaavan tuomion, joka on lupaus ihmiskunnalle. Jumala lupaa siemenen (jälkeläinen, ihminen), joka voittaa Saatanan. Adam ja Eeva varmasti toivoivat, että heidän esikoisensa olisi ollut tämä luvattu siemen, mutta Kain tuottikin täydellisen pettymyksen. Hänestä tuli veljensä murhaaja. Toivo jäi kuitenkin elämään.

Israelin kansan esi-isät Abraham, Iisak ja Jaakob saivat kaikki samantapaisen lupauksen. Niissäkin puhutaan siemenestä, joka on kaikkien kansojen siunaus. Minun nähdäkseni tämä on varsin selvä jatko jo paratiisissa annetulle lupaukselle. (Jälleen käytän vanhaa käännöstä, koska siinä tämä ajatus siemenestä näkyy paremmin.) Ensin Abrahamin saama lupaus Jumalalta:

     Minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin
     taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat
     vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat
     maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen.
     (1. Moos. 22:17-18 vanha käännös)

Hänen poikansa Iisakin saama lupaus on lähes sama:

     Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan
     jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi
     kaikki kansakunnat maan päällä, (1. Moos. 26:4 vanha käännös)

Ja niin myös hänen poikansa Jaakobin eli Israelin saama lupaus:

     Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen
     ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat
     siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1. Moos. 28:14 vanha käännös)

Kun Jaakob puolestaan siunasi omia poikiaan, hänen kauttaan saatiin Raamattuun jälleen yksi ennustus Messiaasta. Jeesushan syntyi Juudan sukukuntaan:

     Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan.
     Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat.
     (1. Moos. 49:10)

Kun Jumala päätti tehdä kokonaisen kansan yhdestä ihmisestä, suunnitelma sisälsi sen, että tuohon kansaan syntyisi koko maailman pelastaja. Lupausta tarkennettiin ja muistutettiin yhä uudelleen. Pääasiassa viesti tuli eri päämiesten tai profeettojen kautta. Kansan ensimmäinen suuri johtaja Mooses sai seuraavan lupauksen:

     Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan,
     joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. ...
     Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan,
     joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta
     puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei
     kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin
     tilille sen miehen. (5. Moos. 18:15, 18-19)

Tietenkin voidaan spekuloida, että tämä tarkoittaa ketä tahansa profeettaa. Mutta Mooseksen kaltaista profeettaa, jonka kanssa Jumala olisi keskustellut kasvoista kasvoihin, ei myöhemmin tullut. Vasta Jeesukseen tämä kuvaus sopii hyvin. Myöskin Mooseksen tehtävä johtaa kansa pois Egyptin orjuudesta, on erittäin hyvä kuva Jeesuksen tehtävästä vapauttaa kansa synnin orjuudesta. Merkittävimmin Jumalan selvästä suunnitelmasta kuitenkin kertoo se, että lupausten ketju jatkui jatkumistaan. Kuningas Daavidille Jumala lupasi, että hänen poikansa rakentaa temppelin. Salomo rakensikin Herralle temppelin. Mutta se, miten Daavid reagoi saamaansa lupaukseen, kertoo, että hänkin ymmärsi ennustuksen puhuvan jostain paljon enemmästä. Salomo ei yksinään täyttänyt ennustusta, vaan perimmiltään oli kyse Messiaasta, josta Uudessa testamentissa käytetään nimeä Daavidin poika:

     ”Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen
     valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti. Minä olen oleva hänelle isä, ja hän
     on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset
     lapsiaan. Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä, niin kuin hylkäsin
     Saulin, jonka siirsin pois sinun tieltäsi. Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni
     ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.” ...
     Silloin kuningas Daavid meni rukoilemaan Herraa ja sanoi: ”Herra, minun Jumalani!
     Mikä olen minä ja mikä on minun sukuni, kun olet tuonut minut tähän asti?
     Eikä tässäkään vielä ollut sinulle kyllin, vaan olet antanut suvulleni lupauksia,
     jotka tähtäävät kauas tulevaisuuteen. Herra, minun Jumalani, voiko tällaista tulla
     ihmisen osaksi?” (2. Sam. 7:13-16, 18-19)

Ennustukset Messiaasta jatkuvat eri profeettojen julistuksessa. Esimerkiksi seuraavia poimintoja:

     Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee.
     Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
     aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista
     ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille
     rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.
     (Sak. 9:9-10)

     Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja
     rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat
     katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan
     ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.
     (Sak. 12:10)

     Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa!
     Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat
     muinaisuudessa, ikiaikojen takana. (Miika 5:1)

     Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni,
     kääntyy kopeasti minua vastaan. (Ps. 41:10)

Jotta tämä viesti ei paisuisi liiaksi, en liitä tekstinä mukaan kahta pisintä ja seikkaperäisintä ennustusta Jeesuksesta. Psalmi 22 ja Jes. 53 ovat huimia ennustuksia Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ja sijaiskärsimisestä. Löydät tekstit näistä linkeistä:

http://www.nic.funet.fi/index/bible/finnish/1992/Ps.22.html#o62
http://www.nic.funet.fi/index/bible/finnish/1992/Jes.53.html

Jos joku sattui luulemaan, että tulee ylivoimainen maallinen kuningas, niin tuntuu oudolta, että siitä tuomittaisiin, koska mielestäni Messiasennustuksista voisi myös olettaa, että tulee maallinen kuningas.

Erittäin hyvä havainto. Raamatussa on yksi erinomainen ohje ennustuksien suhteen:

     Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta,
     muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu,
     se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
     (5. Moos. 18:21-22)

Ennustusten idea ei ole, että mihin tahansa kuulemaansa ennustukseen ihmisen pitäisi luottaa sokeasti. Vasta toteutunut ennustus todistaa, että profeetta ei ollut väärässä. Jeesus itsekin käytti samaa metodia. Hän ei edellyttänyt, että opetuslapset uskoisivat häntä etukäteen:

     Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ”Ystäväni, joka söi minun pöydässäni,
     on kääntynyt minua vastaan.” Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus
     toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. (Joh. 13:18b-19)

     Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne.
     Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on
     minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.
     (Joh. 14:28-29)

Vaikka messiasennustuksissa on sellaisia kohtia, joita ei voi hyvällä tahdollakaan kuvitella maallisen kuninkaan ominaisuuksiksi, niin Jumala itsekään ei oleta, että ennustusten perusteella osattaisiin tarkasti sanoa asioiden kulku etukäteen. Ennustusten tärkein pointti on se, että usko vahvistuu sitten, kun huomataan Jumalan puhuneen totta.

Kun sanoin, että juutalaiset ovat pelastuneet uskomalla luvattuun ja tulevaan Messiaaseen, niin halusin sen olevan selventävä kielikuva uskolla pelastumisesta. En tarkoita, että juutalaisilla olisi ollut mahdollisuus tietää tarkasti, millainen tämä Messias on. Vanhan testamentin uhrikäytäntö oli esikuvaa Jeesuksesta. Ja sen todeksi eläminen oli siis Jumalan lupauksiin ja Jumalan liittoon uskomista, vaikkei kukaan varmasti osannut sanoa, millainen se lopullinen ja täyttynyt liitto on. Ennustusten ymmärtäminen ei ollut täydellistä – eikä tärkeintä. Myös juutalaisille oli tärkeintä elää Jumalan anteeksiantamuksessa tässä ja nyt. Ymmärrys ennustuksista oli ainakin Jeesuksen aikana kovin vääristynyt. Rooman miehityksen alaisena olevassa Israelissa todellakin odotettiin maallista vapauttaja-kuningasta. Jeesus ei sättinyt ihmisiä tästä, vaan siitä, että he eivät ymmärtäneet asioiden oikeaa kulkua edes sitten, kun Messias oli heidän luokseen saapunut.

Lisäys: missä on kerrottu kulttilaista? En löytänyt haulla, joten olisi kiva jos kertoisit.

Et voi löytää kulttilaki-sanaa millään hakusanalla, koska sitä ei esiinny Raamatussa. Kulttilailla tarkoitetaan kaikkea sitä lakia, joka liittyi temppelipalvelukseen ja juutalaisen kansan erityispiirteisiin. Siitä ei ole mitään erillistä kokonaisuuttaan, mutta käytännössä se sisältyy 2.-5. Mooseksen kirjojen teksteihin.

Tervehdys Eero!

Kysymyksesi on todella laaja ja siihen voidaan vastata kovin monesta näkökulmasta. Olen keräillyt joitain kohtia Raamatusta, joilla toivon valottavani asiaa sen verran, että koet saavasi riittävän vastauksen kysymystrilogiaasi. Jos tarkennettavaa jää – mikä ei todellakaan olisi ihme – niin kysy toki lisää.

Evankeliumeissa moititaan jatkuvasti fariseuksia, jotka luottivat omaan vanhurskauteensa. He ajattelivat olevansa riittävän hyviä ja kelpaavansa Jumalalle. Ja koska heistä käytetään toisinaan nimeä ”juutalaiset”, saattaa Uuden testamentin lukija helposti luulla, että juutalaisuus oli oikeasti sellaista, miten fariseukset käyttäytyivät. Ei näin! Vaikka fariseukset yrittivätkin paukutella henkseleitään hyvillä teoillaan, ei juutalaisuus perustunut siihen, että hyvillä teoilla ansaittaisiin pelastus. Juutalaisuus oli armouskonto niin kuin kristinuskokin. Ja totta kai näin kuuluu ollakin, koska kristinuskon ydin, usko Jeesukseen, oli asia, jota jo Vanha testamentti valmisteli. Olisi hullua, että sama Jumala toteaisi Vanhan testamentin aikana, että lain noudattaminen on mahdollista, mutta olisi juuri päinvastaista mieltä Uuden testamentin aikana.

Kun Jerusalemin temppeli vihittiin käyttöön, Salomo rukoili kauniin rukouksen. Tässä pieni pätkä siitä:

     Jos he tekevät syntiä sinua vastaan - eihän ole ihmistä, joka ei tee syntiä -
     ja sinä vihastut heihin ja jätät heidät vihollisten armoille, niin että nämä
     vievät heidät vangeikseen omaan maahansa, lähelle tai kauas, ja jos he
     sitten siinä maassa, jonne heidät on viety, tekevät parannuksen, kääntyvät
     puoleesi ja vangitsijoittensa maassa anovat sinulta armoa sanoen: ”Olemme
     tehneet väärin, olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan”,
     ja jos he vankeina vihollistensa maassa koko sydämestään ja sielustaan
     kääntyvät puoleesi ja rukoilevat sinua suunnaten kasvonsa kohti omaa
     maataan, sitä, jonka sinä annoit heidän isilleen, kohti kaupunkia, jonka sinä
     valitsit, ja temppeliä, jonka minä olen sinulle rakentanut, niin kuule asuinsijaasi
     taivaaseen heidän pyyntönsä ja rukouksensa ja anna heille oikeutta.
     Anna kansallesi sen synnit anteeksi, millä tavoin se onkin sinua vastaan rikkonut,
     ja salli sen päästä vangitsijoittensa armoihin, niin että he säälivät sitä.
     (1. Kun. 8:46-50)

Jos pelastuminen olisi juutalaisuudessa perustunut lakien noudattamiseen, ei olisi mitään järkeä rukoilla syntejä anteeksi. Mitä hyötyä olisi pyytää armoa Jumalalta, jos armolla ei ole mitään virkaa ja vain lain noudattaminen pelastaa? Kuitenkin jo temppeliä vihittäessä Salomo toistaa ihan vähän väliä tässäkin pätkässä esiintyvää kohtaa: ”Anna anteeksi”. Vielä Salomo lisää, että ei ole olemassa ihmistä, joka ei tee syntiä. Koska näin on asia, ei lain noudattaminen voi pelastaa. Pelastuksen täytyy liittyä siihen, että synnit saadaan anteeksi - ei siihen, että joku osaisi elää lain mukaan virheettömästi.

Temppelipalvelus oli juutalaisuuden keskus. Ja temppelipalveluksen keskus oli suuri sovituspäivä. Tässä otoksia siihen päivään liittyvistä säädöksistä:

     Kun Aaron on saattanut päätökseen pyhäkön, pyhäkköteltan ja alttarin puhdistusmenot,
     hän tuokoon esiin elävän pukin, asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja
     tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin
     israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettaviksi ja lähettäköön
     sen sitten tehtävään määrätyn miehen ajamana autiomaahan. ...
     Hän peseytyköön pyhässä paikassa ja pukeutukoon omiin vaatteisiinsa. Sitten hän
     lähteköön pyhäkköteltasta, uhratkoon oman polttouhrinsa ja kansan polttouhrin sekä
     toimittakoon sovitusmenot itsensä ja kansan puolesta. ...
     Teidän on aina noudatettava tätä määräystä: seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä
     teidän tulee paastota, eikä kukaan teistä, ei myöskään keskuuteenne asumaan asettunut
     siirtolainen, saa silloin tehdä mitään työtä, sillä sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne
     sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne. Se olkoon teille
     sapatti, pyhä lepopäivä, ja silloin teidän on paastottava. Tämä määräys on ikuisesti
     voimassa. (3. Moos. 16:20-21, 24, 29-31)

Koko tällaisen päivän viettäminen olisi mieletöntä, jos pelastus perustuisi siihen, että käskyjä noudattamalla pelastuu. Suuren sovituspäivän idea olikin siinä, että silloin kokoonnuttiin yhteen tunnustamaan synnit ja saamaan ne anteeksi. Tämä oli myös ainoa päivä, jolloin juutalaisia velvoitettiin paastoamaan. Paasto liittyi tässä yhteydessä katumukseen ja syntien suremiseen. Ja sekin on täysin mieletöntä, jos idea olisi siinä, että käskyjen täyttäjät pelastuvat.

Lisäksi kiintoisa yksityiskohta on siinä, että Suuri sovituspäivä oli sapatti, jolloin ei saanut tehdä työtä. Työn tekeminen ja ahkeroiminen liittyy lain noudattamiseen. Lepo liittyy armoon ja anteeksi saamiseen. Heprealaiskirje selittää Suurta sovituspäivää Jeesuksen uhrin tapahduttua:

     Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole
     mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. ...
     Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain
     todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan
     edessä puhumassa meidän puolestamme. Hänen tarkoituksenaan ei
     myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi
     kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa.
     Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman
     luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran,
     nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. (Hepr. 9:22, 24-26)

Juutalaisuudessa ylimmäinen pappi teki kerran vuodessa tehtävän, jonka Jeesus teki yhden kerran täydellisesti ja lopullisesti. Vanhan testamentin uhrit olivat näin esikuvaa Jeesuksesta. On viisaasti sanottu, että kaikki maailman ihmiset pelastuvat uskomalla Jeesukseen. Ennen Jeesusta eläneet pelastuivat uskomalla tulevaan Messiaaseen, joka on luvattu ja johon uhrit viittasivat. Jeesuksen aikana eläneet pelastuivat uskomalla Messiaaseen, jonka kanssa he elivät. Jeesuksen jälkeen elävät pelastuvat uskomalla kuolleeseen ja ylösnousseeseen Messiaaseen.

Vaikka Suuri sovituspäivä oli temppelipalveluksen tärkein päivä, ei syntien anteeksi antaminen ei kuulunut vain siihen yhteyteen. Syntiuhreja uhrattiin temppelissä jatkuvasti muulloinkin. Suurena sovituspäivänä se tehtiin vain koko kansan voimin. Vanhassa testamentissa puhutaan Jumalasta syntien anteeksiantajana myös muuallakin kuin temppelipalveluksen yhteydessä. Tässä yksi otos Psalmeista:

     Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun
     syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani
     ja anna lankeemukseni anteeksi. Minä tiedän pahat tekoni, minun
     syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
     olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet,
     ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin
     alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:3-7)

Psalmi jatkuu tuosta vielä edelleen samaan sävyyn, mutta tämä pätkäkin riittää selvittämään idean. On mahdotonta rukoilla Jumalaa näin, jos tiedetään, että ihminen pelastuu lakia noudattamalla. Daavid nimenomaan pyytää anteeksi sitä, että hän on rikkonut lakia ja Jumalan käskyjä. Ja hän tekee sen siksi, että tietää Jumalan olevan armollinen Jumala. Myös Jumalan omista sanoista löytyy selvä armon sanoma:

     - Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra.
     - Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.
     Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
     (Jes. 1:18)

     Minua et ole avuksesi huutanut, Jaakob, minun vuokseni, Israel,
     et ole vaivaa nähnyt. Lampaita et ole tuonut minulle polttouhriksi
     etkä teurasuhreillasi ole minua kunnioittanut. Minä en ole rasittanut
     sinua ruokauhreilla, en uuvuttanut vaatimalla suitsutusuhreja. Etkä sinä
     ole liioin tuhlannut hopeaasi suitsutusruokoon, et juottanut minulle
     teurasuhriesi rasvaa. Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut,
     pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois
     sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.
     (Jes. 43:22-25)

Jos kerran juutalaisuus on armouskonto, miksi sitten laki oli olemassa? Ihan samoista syistä kuin nykyäänkin.

     Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat
     Herran lakia. Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään
     kysyvät hänen tahtoaan, ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
     (Ps. 119:1-3)

Laki oli ensinnäkin elämän ohje, joka pitää hyvällä tiellä. Sitä piti noudattaa, koska se oli Jumalan tahto. Niinhän pitää tehdä nykyäänkin. Ja samalla tavalla kun kukaan ei voi nykyään noudattaa sitä täydellisesti, ei siihen pystynyt kukaan juutalainenkaan. Lakia kuului noudattaa, mutta pelastus tapahtui anteeksiantamuksen kautta.

Lisäksi laki oli juutalaisille liiton merkki. Se muistutti liitosta, jonka Jumala oli tehnyt ihmisten kanssa. Kun esimerkiksi Psalmeissa ylistetään lakia, niin psalmirukoilija tuskin kiittää siitä, miten kiva on noudattaa käskyjä. Hän luultavimmin iloitsee siitä, että Jumala on tehnyt liiton kansansa kanssa, ja tämän liiton yksi merkki on Jumalan laki.

(Erikseen oli tietenkin maallista elämää koskevat lait, jotka olivat samassa asemassa kuin meillä Suome laki. Ja kulttilaista olikin jo puhe. Temppelipalveluksen säädöksillä oli sama merkitys kuin Jeesuksen uhrikuolemalla. Temppeli oli Jumalan kohtaamisen ja anteeksiannon paikka. Jeesus on nykyään ottanut sen tehtävän.)

Me kristityt puhumme laista ja evankeliumista. Laki on jotain, mitä Jumala vaatii. Evankeliumi on jotain, mitä Jumala antaa. Näin se meni juutalaisuudessakin. Laki vaati ihmisiltä nuhteetonta elämää, mutta kukaan ei pystynyt siihen täydellisesti. Juutalaisille evankeliumi julistettiin temppelissä, jossa heidän puolestaan uhrattiin syntiuhreja. Syntien sovitus oli ulkoisesti erillainen kuin kristityillä, mutta perustui siihen, että Jumala käski vuodattaa uhriverta syntien sovitukseksi. Vanhan testamentin uhrit olivat epätäydellisiä, eli niitä piti toimittaa vähän väliä. Jeesuksen uhri oli lopullinen. Sekä esikuvassa että lopullisessa uhrissa oli sama sisältö: Jumalan määräämä sijaisuhri syntien sovittamiseksi.