Noh keksitään hypoteettinen joskin mahdollinen tilanne.
Oletetaan, että Suomi on sodassa ja sinä olet siellä mukana tai kuka vaan kristittynä itseään pitävä. Sodan aikana voivat lait jne olla toisenlaisia. Saat määräyksen mennä ja teloittaa henkilö x tai tehtäviin kuuluisi mahdollisesti tappaminen toimenpiteenä eli eräänlainen kenttäoikeuden kuilemantuomio. Omatunto sotii vastaan. Miten tekis?

Kyllä joo tämä on sarjaa vaikeita ja melkein mahdottomia vaan joskin silti mahdollisia skenaarioita.

Hei Oikeudentuntoinen,

Esitit hyviä jatkokysymyksiä ja pohdintoja.

Eikö ole pikemminkin niin että Jeesus luovuttaa tuossa kivitys-kertomuksessa tuomiovallan ihmisen henkeen ainoastaan Jumalalle, sillä kaikki ihmiset ovat syntisiä, emmekä siksi voi tuomita muita.

Tätä syntisen naisen tapausta käytetään välillä tällä tavoin, niin kuin sanot. Itse tuolla edellisissä viesteissäni totean, että tässä kohdassa Jeesus kieltää ihmistä ottamasta oikeutta omiin käsiin. Hän ei tietenkään kannusta myöskään siihen, että kuolemantuomio pitäisi olla yhteiskunnassa voimassa. Jeesuksen kannanotto on kuitenkin selkeästi yksilön etiikkaa puhutteleva. Hänen toimintansa on niin viisasta ja tarkasti valittua, että se kohdistuu väistämättä yksilön itsetutkiskeluun ja syntisyyden osoittamiseen. Mutta se jättää kannanoton yhteiskunnan toimintamalleista avoimiksi.

Sinäkin pohdiskelet kysymyksessäsi sitä, että mielestäsi esivallan miekankanto-oikeus voisi tarkoittaa sitä, että on oikeutettua käydä puolustussotaa omaa maata suojellakseen. Mutta jos pysymme tuossa samassa logiikassa, että Jeesus tämän aviorikoksesta kiinni otetun naisen tapauksessa kielsi kaikenlaisen ihmisen aiheuttaman kuoleman tuottamisen, niin silloinhan ei olisi oikeutta edes sodassa surmata vihollista.

Kun Jeesus sanoo, ettei saa tuomita, niin se tarkoittaa sitä, että kenelläkään ihmisellä ei ole oikeus julistaa toista ihmistä kadotuksen lapseksi. Kukaan ei voi tietää, mikä toisen ihmisen iäisyyskohtalo varmuudella on.

     Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on
     valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen.
     Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
     (Jaak. 4:12)

     Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita;
     älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään
     kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin
     teillekin anteeksi annetaan. (Luuk. 6:37 KR38)

     Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin
     Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo
     esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa
     kiitoksen Jumalalta. (1. Kor. 4:5)

Lähimmäisen tuomitseminen on siis ennen kaikkea hänen julistamistaan kadotustuomion alaiseksi. Kyllähän me puhekielessä tarkoitamme toisen tuomitsemisella sitäkin, että sanomme lähimmäisen tekoja vääriksi. Tässäkään mielessä kristityllä ei ole oikeutta nousta toisen yläpuolelle, mutta silti Jeesus käski puuttua lähimmäisen vääriin tekoihin.

     Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken.
     Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta
     ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä
     "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan
     sanalla". Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle.
     Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin
     pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte
     maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te
     vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
     (Matt. 18:15-18)

Lähtökohtaisesti kristityllä on siis oikeus ja velvollisuus puuttua vääryyteen. Toki nämä todetut näkökulmat eivät vielä kerro mitään siitä, millaisissa rajoissa se puuttuminen voidaan tehdä.

Olen sisäistänyt, että päivämme ovat Jumalan käsissä, eikä siksi kukaan muu voi niihin puuttua.

Vanhan testamentin juutalaisuudessa Jumala määräsi tietyistä rikoksista rangaistukseksi kuolemantuomion. Sen tuomion toteuttivat ihmiset. Silti päivät olivat perimmiltään Jumalan käsissä, koska hän oli säätänyt, missä tapauksissa ihmisten kuului toimia hänen käsinään.

Esivalta on yksi Jumalan käsistä. Yksittäisellä ihmisellä ei ole oikeutta tarttua miekkaan:

     Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi
     tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan
     kaatuu. (Matt. 26:52)

Silti miekkaa ja yhteiskunnan velvoittamia miekan kantajia tarvitaan yhteiskunnassa:

     Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi.
     Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna
     miekkaa turhaan. (Room. 13:4a)

Kyse ei ole sotaan liittyvästä miekasta, koska sama jae jatkuu:

     Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön
     väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. (Room. 13:4)

Miekalla annettava rangaistus Rooman valtakunnassa oli kuolemantuomio, ei mikään haavoille viiltely tai tökkiminen. Paavalikin telotettiin miekalla.

Yhä uudelleen toistan: Raamatun mukaan esivallalla on oikeus päättää rangaistuksista parhaan ymmärryksensä mukaan. Kristityn on suostuttava esivaltansa alaisuuteen.

Raamattu ei kiellä esivaltaa päätymästä kuolemantuomioita langettaviin lakiteksteihin. Mutta se ei myöskään kiellä kristittyä viemään eteenpäin sellaista lainsäädäntöä, jota kristitty itse pitää ihanteena. En todellakaan kannata kuolemantuomioiden lisäämistä Suomen lakiin, mutta en saa myöskään sanoa, että Suomen valtio tekisi automaattisesti väärin, jos se näkisi hyväksi määrätä kuolemanrangaistuksen riittävän raskaista rikoksista. Tämä on asia, josta ei Raamatun valossa sanoa mitään tämän kovemmin kiveen kirjoitettua.

Eräs vankilapastorikin juuri sanoi Aamulehdessä, että "vaikka mies lusisi koko elämänsä, sekin elämä on arvokas".

Tämä pitää todella hyvin paikkansa. Kristittyjen on siksi monella tapaa oltava lamppuina maailmassa ja autettava ihmisiä näkemään elämän arvo. Mutta tätäkään asiaa ei voida katsoa vain yhden näkökulman kautta. Saarnaaja pohtii syvän elämänviisauden kautta:

     Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus,
     ihmiset rohkaistuvat pahantekoon. (Saarn. 8:11)

Kärjistän: Jos sarjamurhaaja saa sakkorangaistuksen, ollaan ehkä arvostettu hänen elämäänsä, mutta halveksittu niiden ihmisten elämää, jotka hän on murhannut. Henkirikoksia tapahtuu myös vankiloissa, joten aivan loogista olisi sekin, että oikeuslaitos haluaisi kunnioittaa myös toisten vankien elämää ja pitää huolen siitä, että esim. patologinen murhaaja ei voi jatkaa toimintaansa edes vankilassa.

Tämä on toki vain pohdintaa, koska kyllä yhteiskunta varmasti sen verran kovia keinoja osaa keksiä, että murhan uusiminen olisi mahdotonta. Mutta elämän kunnioittamisen argumenttikaan ei ole yksiselitteinen lähestymistapa.

Ja myös murhaaja voi katua ja tulla synnintuntoon, eivätkä muutkaan synnit ole Jumalan edessä sen pienempiä kuin murha?

Pitää paikkansa. Mutta yhtä lailla meillä on esimerkiksi Natsi-Saksan kuolemaantuomittujen upseerien kohdalla kertomuksia siitä, kuinka juuri kuoleman odottaminen sai heidät synnintuntoon. Tästä on mielenkiintoinen artikkelikin: Natsijohtajat viimeisellä tuomiolla.

Olen ymmärtänyt että kaikki tappaminen vaikuttaa sieluun. Miksi monet papit ja kristityt ovat sitä mieltä, että kuolemantuomio on väärin?

Minusta se on täysin luonnollista, että näin ajatellaan. Eikä se ole henkilökohtaisena mielipiteenä ollenkaan väärä ajattelutapa. En minäkään kannata kuolemantuomioita. Ainakaan Suomessa en uskoisi niiden saavan mitään hyvää aikaan. Mutta koska minulta kysytään tätä asiaa Raamatun valossa, en voi myöskään sanoa, että Raamattu ilman muuta kieltää esivaltaa säätämästä kuolemantuomioita.

Entä jos esivallan miekankanto-oikeus viittaakin oikeuteen puolustaa omaa kansaa? Minusta pitää olla johdonmukainen, ja jos ei kristinusko hyväksy oikeutta aborttiin ja eutanasiaan, miksi myöskään kuolemantuomioon? Kaikissahan ihminen tekee päätöksen toisen hengestä.

Niin kuin edellä sanoin, myös sotilas, joka ampuu kohti rynnistävän vihollisen, tekee päätöksen tämän hengestä. Eikä hän siitä huolimatta tee helppoa päätöstä. Myös tällainen tappaminen vaikuttaa ihmisen sieluun. Niitä jälkiä kantaa vieläkin moni suomalainen sielussaan - jopa sellaiset sukupolvet, jotka itse eivät ole olleet sotaa näkemässä.

Nämä ovat eettisiä kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Sodassa tappaminen on yleensä kaikkein helpoimmin hyväksyttävissä oleva tappamisen muoto. Yleensä se perustellaan sillä, että se on pienempi paha, koska siinä sotilas joutuu valitsemaan, kuka kuolee - koska joka tapauksessa joku kuolee: hyökkäävä vihollinen tai sotilas itse tai joku ihminen, jota sotilas haluaa henkensä uhalla puolustaa.

Abortti ja eutanasia ovat vaikeammin puolustettavissa. Siksi keskusteluissa pyritään joko nimeämään syntymätön lapsi joksikin muuksi kuin oikeaksi ihmiseksi. Tai sitten pyritään korostamaan niitä vaikeuksia, joihin joudutaan, jos lapsi syntyy. Toisaalta eutanasiakysymyksissä pyritään vertaamaan kuoleman vakavuutta ja tuskien suuruutta niin, että kuolema nähdään pienempänä pahana. Nämä ovat hyvin luonnollisia psykologisia reaktioita, joissa myös halutaan perustella asia "pienimmän pahan teologialla", vaikka se on paljon vaikeampaa kuin sodan tapauksessa.

Kuolemantuomioiden suhteen logiikka on edelleen sama. Minun ajattelussani se menee vaikeustasoltaan näiden väliin. Kuolemantuomioita tarkastellaan todennäköisesti kahdesta eri näkökulmasta. 1. Jos rikollisella on liian suuri riski toistaa esimerkiksi henkirikos tai muu toisten ihmisten elämää ratkaisevasti tuhoava rikos, on pienempi paha, että rikokseen syyllistynyt kuolee eikä joku seuraava syytön uhri. 2. Jos yhteiskunnassa rikoksista ei ole määrätty riittävän kovia rangaistuksia, ihmisillä on varaa ottaa riskejä. Esimerkiksi joku saattaa vihata toista ihmistä niin sydämensä pohjasta, että on valmis ottamaan riskin, että hän joutuu siitä vankilaan loppuiäkseen. Mutta hän ei ehkä ota sitä riskiä, jos tietää, että rangaistuksena olisi kuolemantuomio.

Nämä ovat siis erilaisia ajatusketjuja, joissa näitä ihmisen tappamisen muotoja - sota, abortti, eutanasia ja kuolemantuomio - tarkastellaan pienimmän pahan kautta. Kristillisessä etiikassa sota on nähty vaikeaksi, mutta helpoimmin hyväksyttäväksi muodoksi. Abortti ja eutanasia kaikkein vaikeimmin hyväksyttäviksi muodoiksi.

Kuolemantuomio jakaa mielipiteitä eniten. Pelkkä elämän kunnioittamisen periaate ei itsessään ratkaise asiaa, koska kyse ei ole ainoastaan rikokseen syyllistyneen elämän kunnioittamisesta, vaan mahdollisesti monen muun ihmisen elämän kunnioittamisesta.

Toistin tässä vastauksessa paljon edellisissä vastauksissa kirjoittamiani asioita, mutta toivottavasti sait silti joitain selkiyttäviä näkökulmia pohdintojesi avuksi.

Hei Oikeudentuntoinen,

Sanoit olevasi samaa mieltä kuin nimimerkki "empatiaa". Joudun nyt vastaamaan sinulle samoin kuin hänelle: et ole oikein saanut kiinni siitä, mitä olen tämän ketjun aikaisemmissa viesteissä kirjoittanut. Tuntuu siltä, että sisällytät vastauksiini jotain sellaista, mitä en ole sanonut.

En ymmärrä miksi Jumala vaatisi kuolemanrangaistusta enää Jeesuksen sovitustyön jälkeen.

Minun on vaikea ymmärtää, mitkä tämän viestiketjun vastaukseni saavat ajattelemaan, että olen näin väittänyt. Olen sanonut, että Raamattu määräsi VT:n aikana kuolemantuomiot tietyistä rikoksista. Jeesus osoitti avionrikoksesta tavatun naisen tapauksessa, että hän ei vaadi kuolemantuomiota. Jeesuksen ja apostolien aikana kun tapahtui se ratkaiseva muutos, että sanoma Messiaasta ei enää liittynyt juutalaisuuden kehykseen vaan sanomaa Kristuksesta vietiin eteenpäin muodossa, joka ylitti kansakuntien rajat. Siksi apostoli Paavali opettaa Jeesuksen ajan jälkeenkin, että esivallalla on oikeus päättää rangaistuksista niin kuin hyväksi näkee. Aikaisemmin nämä rangaistussäädökset liittyivät juutalaisen kansan lakiin, mutta kun "kirkko" ja "valtio" erosivat Jeesuksen aikana toisistaan, velvoitti Jumala kristittyjä kuuntelemaan sitä esivaltaa, jonka alaisena kukin eli.

Toki jos tulee ristiriitatilanne vastaan, tulee kristityn kuunnella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Kuolemantuomio on kuitenkin asia, joka Paavalin opetusten mukaan menee niissä rajoissa, että yhteiskunnalla on oikeus sellaisia lakeja säätää.

Mikä sitten estää sen ettei aviorikoksestakin voisi nykyään säätää kuolemanrangaistusta jos yhteiskunta niin tahtoo?

Periaatteessa ei mikään. Mutta pidän hyvänä sitä, että ainakaan suurimmassa osassa länsimaita ei olla nähty tällaista lainsäädäntöä tarpeelliseksi.

Jumalalla on viimeinen tuomio, niin miksi jo maan päällä pitäisi tuomita kuolemaan? Eikö väkivalta aina synnytä huonoja hedelmiä ja saa yhteiskunnan lankeamaan samalle raakuuden tasolle?

Minun on vaikea pitää kuolemantuomiota ja väkivaltaa samana asiana. Eihän yhteiskunta ole varas, kun se ottaa ihmisiltä sakkoja tai kidnappaaja, kun se tuomitsee vankilaan - vaikka anarkistisessa ajattelussa asiat varmaankin nähdään näin. Ne ovat yhteiskunnan päättämiä rangaistusmenettelyjä, joita yksittäisillä ihmisillä ei oman päätöksensä mukaan ole lupa toteuttaa. Kuolemantuomio on myös rangaistusmenettely, vaikkakin paljon edellisiä ankarampi. Se ei ole yksilön väkivaltainen teko ja oman mielen mukaan tehty tappo.

Suomen laissa on edelleen kuolemantuomio mahdollinen - joskin vain sota-aikaan. Kun ollaan tilanteessa, jossa yhteiskunta velvoittaa jäseniään puolustamaan maata henkensä uhalla, sakkorangaistus tai vankeusrangaistus on tuskin riittävä "motivaatio", jos pelottavassa tilanteessa laskeskelee, ryhtyykö rintamakarkuriksi vai täyttääkö velvollisuutensa. Tilanne on kaikin puolin epäinhimillinen, niin kuin sekin, että vihollinen saisi tulla rajan yli ja tehdä, mitä haluaa.

Nämä skenaariot ovat kauheita, mutta kaikki mainitsemani asiat ovat eri asia kuin yhteiskunnan lankeaminen raakuuteen ja väkivaltaan. Sodassa ei ole mitään jaloa ja sen hedelmät ovat aina raskaita kantaa. Sitä en kiistä. Mutta yhteiskunta on oikeutettu tekemään päätöksen myös sodasta. Ja silti yhteiskunta ei anna oikeutta kenellekään yksilölle ryhtyä yksinään sotaan vastoin lakia ja liikekannallepanoa. Se olisi väkivaltaa, kuten yksittäisen ihmisen päättämä "kuolemantuomio" ilman lain tukea.

Lisäksi kysyn mikä sitten estää sallimasta myös eutanasiaa jos yhteiskunta voi päättää ihmisten elämästä ja hengestä?

Yhteiskuntaahan ei estä mikään. Silti toivon, että yhteiskunta näkee viisaaksi pitää nämä kaksi asiaa erillään. Olisi minun mielestäni kovin vaikea ymmärtää yhteiskuntaa, joka pitää kuolemaa niin pahana asiana ja ankarana rangaistuksena, että pahimmallekaan rikolliselle sellaista ei saa määrätä - mutta samassa yhteiskunnassa kuolemaa saisi käyttää palkintona sairaalle ja hänen läheisilleen.

Ja täytyy muistaa että ihmiset ovat pahoja ja helposti korruptoituvia. Kykenemmekö oikeasti kantamaan vastuun päätöksestä tappaa, vaikka se olisi esivallan kollektiivinen sellainen.

Jos viittaan vielä tuohon edelliseen ajatukseen, niin eutanasian puolustajien näkökulmat sosiaalisessa mediassa ovat juuri ne, että nimenomaan yhteiskunnalla on viisaus päättää ja tehdä selvät säännöt siitä, milloin ihminen voidaan tapaa. Minun mielestäni se on todella ongelmallista, kun puhutaan sairauden ja kärsimyksen määrän arvioinnista lähtökohtana tappamispäätökselle. Rikosoikeudellisesti rajanveto on paljon helpompaa. Mutta ei varmasti helppoa silti. Vaikka lakipykälät olisivat miten selviä tahansa, tuomion täytäntöönpanosta vastuussa olevat ihmiset ovat erittäin vaikeassa tilanteessa.

Mutta toisaalta yhteiskunta ei voi jättää tuomioita määräämättä siksi, että ne ovat vaikeita. Suomessakin on paljon esimerkkejä siitä, kuinka ihminen on saanut murhasta tai taposta pitkän vankilatuomion, ja vapautumisen jälkeen on uusinut tekonsa. Yhtä hyvin voitaisiin esittää kysymys, kykeneekö yhteiskunta kantamaan vastuun siitä, että syytön tuli tapetuksi.

Ja niin helposti yhteiskunnat voivat joutua vaikka diktaattorin hallittavaksi, niin onko sellaisella esivallalla toimintavalta Jumalalta?

     Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen.
     Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin,
     häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.
     (Room. 13:1)

Raamattu on hyvin yksiselitteinen siinä, että Jumala on asettanut esivallan hallitsemaan. Asiayhteydestään irrotettunakin tämä jae on varsin toimiva:

     Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.
     (1. Kor. 14:33b)

Kaikkineen tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on antanut esivallalle tehtävän. Esivalta voi kuitenkin toimia vastoin Jumalan tahtoa. Diktatuuri on yksi valtiomuoto. Valitettavan usein se on hyvin epäoikeudenmukainen tapa hallita. Silti se hallinto itsessään saa valtuutuksensa Jumalalta, vaikka kaikki sen tekemät päätökset eivät sitä saisikaan. Siksi kristityn täytyy tuntea sekä oman esivaltansa säädökset ja Jumalan säädökset. Tarvittaessa on toimittava niin kuin apostolit tekivät oman esivaltansa edessä:

     Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat:
     "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä."
     (Ap. t. 5:29)

Ja minua häiritsi, että nettipappi mainitsi Rooman oikeusjärjestyksen; oliko Paavalin mielestä oikein laittaa esim orjia tappelemaan areenalla kuolemaan?

Rooman oikeusjärjestys oli juuri se, josta Paavali nuo edellä mainitut sanat esivallan kunnioittamisesta sanoi. Hän sanoi ne kirjeessään roomalaisille. Mutta ei se tarkoita sitä, että Paavali olisi hyväksynyt kaiken sen, mitä se oikeus päätti. Ei Paavali varmasti pitänyt hyvänä kristittyjen vainojakaan, joita Rooma vähän myöhemmin toteutti. Silti esivalta itsessään oli hyvä asia, ja sitä piti kunnioittaa.

Minulle kristinuskon selkeä ydin on aina ollut kaikkien ihmisten sama arvo ja ihmishengen kunnioitus.

Nämä ovat mitä parhaita arvoja. Pidä niistä kiinni. Ihan uskon ytimeksi minä en niitä sanoisi. Kristinuskon ydin on henkensä uhraava Jeesus Kristus, joka kuolemallaan avasi syntisille ihmisille tien taivaaseen. Tavallaan se on siis aivan jotain muuta kuin suoranaista ihmishengen varjelemista. Mutta Jeesuksen uhri kyllä antaa pelastetuille tehtävän rakastaa lähimmäisiä täysin voimin, niin kuin Jeesuskin teki:

     Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,
     kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
     (Joh. 15:13)

Loppukaneettina kuitenkin sanon hyvin selvästi: minä en kannata kuolemantuomioita niin, että esim. Suomessa täytyisi sota-aikana voimassa olevaa kuolemantuomiosäädöstä laajentaa rauhan aikaa koskevaksi. Haluan vain korostaa sitä, että Jeesuksen ja apostolien opetukset kannustavat kaikenlaiseen hyvyyteen ja lähimmäisen rakkauteen - mutta antavat myös yhteiskunnalle tehtävän palvella oikeutta ja järjestystä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tervehdys Empatiaa!

Kirjoitit todella pitkästi ja perusteellisesti. Koin kuitenkin, ettet ollut tavoittanut kirjoitusteni pääajatusta. Jos lukaiset uudelleen ensimmäiset vastaukseni, huomaat, kuinka sanon useaan otteeseen, ettei Raamatulla voida perustella sitä, onko kuolemanrangaistus hyvä vai huono asia tai että pitäisikö sellaisia olla vai ei. Ja mielestäni erityisen selvästi sanon sen, että kuolemanrangaistus oli juutalaisessa teokraattisessa yhteiskunnassa yksi Jumalan asettama rangaistuksen muoto, mutta Jeesuksen myötä tämä jumalajohtoinen maallinen hallintamuoto siirtyi historiaan. Kuolemanrangaistusten suhteen Raamattu opettaa, että esivallalla on oikeus määritellä itse hyväksi havaitsemansa rangaistusmenettelyt.

Koit, että puolustan kuolemanrangaistusta. Se ei ollut tarkoitukseni. Tarkoitukseni on yrittää ymmärtää, miksi Jumala on aikanaan määrännyt juutalaisuuteen kuolemanrangaistuksen ja miksi Jumala ei ole kieltänyt kuolemanrangaistuksia Jeesuksen ajan jälkeisiltä esivalloilta. En näet usko, että Vanhan testamentin Jumala olisi jotain muuta kuin se sama Jumala, josta myös UT puhuu. Siksi käytin palstamillimetrejä pohtiakseni syitä, miksi Jumala Vanhan testamentin käskyissä valitsi tietyissä tilanteissa kuolemanrangaistuksen muiden rangaistusmuotojen sijasta. Esimerkiksi mietteeni katuvasta kuolemantuomitusta liittyivät juuri tähän. Eihän yhteiskunnalle olekaan mitään hyötyä katuvasta tuomitusta - mutta Raamattu keskittyykin puhumaan eniten ihmisen iankaikkisesta pelastumisesta. Ja siinä valossa asiaa tarkastelin.

Kirjoituksesi oli hyvää yhteiskunnallista pohdintaa, enkä ole sen kanssa eri mieltä, En myöskään koe, että jotenkin minun kuuluisi niitä kommentoida. Mutta jos haluat että johonkin otan kantaa, niin ole hyvä ja pistä kysymystä ilmoille.

Hei Ulappa!

Mielestäni tuo vertaus ei ota kantaa kuolemantuomioon. Vertaus on yksi monista taivasten valtakunnasta kertovien vertausten sarjassa, jotka Jeesus tuossa Matteuksen evankeliumin 13. luvussa kertoo. Taivasten valtakunta ei näissä vertauksissa tarkoita siis taivasta, vaan pelastettujen ihmisten elämää tässä ajassa tai juuri tämän ajan loppuessa.

Jeesus on tietysti itse paras vertaustensa selittäjä, ja hän sanookin asian muutamaa jaetta myöhemmin seuraavasti:

     Hän vastasi heille: "Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen
     Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka
     kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat
     Paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on
     Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat
     enkeleitä. Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla,
     niin tapahtuu maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää
     enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki,
     jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit
     heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään
     hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä
     valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!
     (Matt. 13:37-43)

Vehnä ja rikkavilja kuvaa sitä, miten pelastuksesta osalliset ja osattomat elävät keskenään samassa maailmassa. Jos enkeleillä ei ole lupa tehdä erottelua ennen maailmanloppua, ei ihmisilläkään ole mitään mahdollisuutta erotella näitä toisistaan. Jos aletaan esimerkiksi tehdä jonkinlaisia "puhdistuksia" seurakunnassa, ihmisten vajavaisen näkökyvyn takia varmasti lähtisi myös oikeaa viljaa. Ja rikkaviljaa jäisi kitkemättä. Vain Jumala tietää, kuka on hänen seuraajansa ja kuka ei. Se selviää maailman lopussa.

Kitkemisellä saatoit tarkoittaa sitä, että ehkä vertauksen enkelit halusivat tappaa ne, jotka eivät olleet Jumalan omia. Mutta niin kuin vertauksissa yleensäkään, ihan jokaiselle yksityiskohdalle ei ole mahdollista etsiä selitystä. Tärkeintä on katsoa, mitä vertaus haluaa sanoa. Ja vaikka Jeesus olisi kertomuksessaan halunnut sivujuonteena sanoa, että on olemassa enkeleitä, jotka haluaisivat tällaisia puhdistuksia tehdä, niin edes se ei ole mielestäni kannanotto kuolemantuomioon. Kuolemantuomiot ovat jotain, mitä ihmiset säätävät ja toteuttavat. Enkelit ovat sen ulkopuolella. He kuuluvat Jumalan todellisuuteen.

Hei, aniiT!

Porton ja ryövärien tapauksessa oli selvä ero siinä, että lainopettajat ja fariseukset olivat tuomitsemassa aviorikoksesta kiinni otettua naista juutalaisen lain mukaan. Ryövärit tuomittiin roomalaisen lain mukaan. Rooma ei näet antanut miehitettyjen valtioiden toteuttaa kuolemantuomioita omilla säännöillään. Jeesus otti siis kantaa siihen, että juutalaisen lain kuolemantuomioiden suhteen oli alkamassa uusi aika. Myöhemmin Paavali puolestaan puolustaa Rooman valtakunnan oikeutta kantaa miekkaa ja toteuttaa hallinnon hyväksi näkemiä rangaistuskeinoja.

EDIT: kahden eri ketjun liittämistä koskeva johdanto poistettu. Marko

Hei Speedstream!

eikö raamatun mukaan se kaveri pitäisi tuomita kuolemaan joka toimii pyövelinä? hän on tappanut joten eikö hänet pitäisi tappaa?

Raamatun mukaan ei näin kyllä ole. Raamatussa annetaan käsky: "älä tapa". Ja heti seuraavassa luvussa Jumala antaa itse ohjeet kuolemantuomioista. Jumala on joko täydellinen idiootti tai sitten hänen mielestään aivan jokainen tilanne, jossa ihminen menettää henkensä toisen ihmisen käden kautta, ei ole viidennen käskyn rikkomista. Jumala on antanut ohjeita elämään, jotta ihmiset voisivat toimia ilman, että Jumala ilman ukkosen jyrinää ja salamoita ja muita ihmeita voisi ohjata tätä menoa täällä:

     Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis
     tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan
     palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa
     turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
     (Room. 13:3-4)

Olen kirjoittanut aiheesta paljon tällä foorumilla, joten lyhyesti tiivistettynä:

1. Älä tapa -käsky kieltää ihmistä itseään päättämästä, milloin kenenkin elämä päättyy.
2. Kuolemantuomio oli Vanhassa testamentissa Jumalan edeltä määräämä asia, joka ei tule yllätyksenä sellaiselle, joka on päättänyt tehdä kuolemanrangaistukseen johtavan teon.
3. Kansan - eli joidenkin kansaa edustavien yksittäisten ihmisten - kuului laittaa täytäntöön tämä tuomio.
4. Uudessa testamentissa ei anneta maallisia sääntöjä yhtä paljon, mutta sielläkin osoitetaan, että esivallalla on oikeus säätää lakeja parhaan ymmärryksensä mukaan - jopa sellaisia lakeja, joihin kuuluvat kuolemantuomiot.

Lisää voit lukea tämän ketjun aikaisemmista viesteistä tai sitten valtavan pitkäksi kasvaneesta pohdintapalstan ketjusta Tappaminen ja sota Minun seikkaperäisemmät vastaukset löytyvät tuon ketjun näistä kohdista:
Vastaus #28 (viidennen käskyn kommentointia)
Vastaus #31 (jatkoa edelliseen)
Vastaus #40 (tappaminen, esivalta, lähimmäinen, puolustautuminen)