Hei Piritta,

Olen pahoillani ja otan osaa suruusi. En ihmettele hetkeäkään, että sinulla on paljon ajatuksia ja kysymyksiä mielessäsi. Ja isoa asiaa kysyitkin. Yllä olevissa vastauksissa olen pohtinut itsemurhan tehneen kohtaloa jo niin hyvin kuin osaan. Siksi keskityn vain kysymyksesi toiseen osaan.

Minä ajattelen, että kuolleen ihmisen ruumiista ei voida aistia hänen sielunsa lopullista kohtaloa. Mihin sielu tarkalleen ottaen siirtyy odottamaan maailmanloppua, sitä emme tiedä. Mutta hyvin selvää on, että sielu ei ole enää siinä ruumiissa, joka haudataan. Niinpä tekemämme johtopäätökset ovat vain meidän tuntemuksiamme sen perusteella, mitä oletamme tapahtuneen tai millaiseksi aistimme hänen ruumiinsa. En ole perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta oletan, että ihmisen mielentila kuoleman hetkellä voi jäädä jollain tavalla näkyviin hänen ruumiiseensa ja kasvoihinsa. Niinpä herkästi aistiva ihminen voi lukea vaikkapa ahdistuneisuuden kuolleenkin ihmisen kasvoilta.

Sen sijaan helvettiä ei voi aistia kuolleen ihmisen ruumiista. Kukaan ihminen ei voi tietää toisen ihmisen ikuisuuskohtaloa. Jos sen voisi jotenkin aistia, niin silloin ihminen tietäisi enemmän kuin voi. Ajattelen, että erilaiset aistimukset ovat yhdistelmä 1) omia tuntemuksia itsemurhan äärellä, 2) ajatuksia sen pohjalta, mitä tapahtumista tietää sekä 3) vainajan kasvoista tehtyjä alitajuisia havaintoja. Toki teoriassa on mahdollista, että kiusaaja haluaisi jotenkin hämmentää ihmistä, ja erityisesti antaa jonkin pahan tuoda kurjuutta siihen hetkeen ja tuntemuksiin. Mutta silloinkin kyse on elossa olevan ihmisen kiusaamisesta eikä informaatiosta, joka kertoo jotain itsemurhaan kuolleen ikuisuuskohtalosta.

Itsemurha jättää aina paljon kysymyksiä ilmaan ja luo ympärilleen syyllisyydentunnetta. Se on valtavan raskas asia. Silti emme voi 100% varmuudella sanoa mitään itsemurhan tehneen ikuisuuskohtalosta.

Miten suhtautua avioehtoon? Olen ennen ollut sitä mieltä, että avioehto on huono asia ja avioliitossa tulisi voida jakaa kaikki. Nyt kuitenkin on tilanne, jossa suhde on muuten hyvä, mutta avioehdottomuus tuntuu liian suurelta riskiltä kumppanin aikaisemman rahankäytön takia (josta myös velkaa runsaasti). Olen myös pohtinut onko toisen rahankäyttö syy eroon tai pitäisikö sen olla? Täytyisikö velkaantuneeseen kumppaniin luottaa ja olla valmis laittamaan kaikki likoon (tai lopettaa suhde) vai onko oikein jatkaa suhdetta varmistaen kuitenkin avioehdolla myös oma taloudellinen turvallisuutensa? Voisin ajatella purkavani suhteen aikana avioehdon, mikäli saisin näyttöä kumppanin muuttuneesta rahankäytöstä esimerkiksi kymmenen vuoden ajalta.

Haluaisin kysyä papilta kysymyksiä.
Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta tätä asiaa olen miettinyt paljon, ja jos päätät vastata, niin minulle voi vastaa rehellisesti.
Läheiseni kuoli itsemurhaan piakkoin, näin hänen ruumiinsa ja aistin, että hän ei ollut rauhassa. Vaikea selittää mutta kasvoista huomasi tavallaan levottomuuden ja pahan.
Mitä tapahtuu tarkalleen ihmiselle kuoleman jälkeen, joka on päättänyt lopettaa oman elämänsä, ja luuletko että helvetin voi todella aistia ruumiista?

Hei Anniina!

Apostolien tekojen luku 28:11: Kolmen kuukauden kuluttua lähdimme merelle laivassa, joka oli talvehtinut saarella. Laiva oli aleksandrialainen, ja sen keulassa oli Castorin ja Polluxin kuvat.

Epäjumalanpalvelukseen hyvin jyrkästi suhtautunut Paavali ei nähnyt ongelmaa matkustaa laivassa, jonka keulassa oli kreikkalaiseen mytologiaan ja uskontoon liittyvien puolijumalien kuvat.

Periaatteessa hauska havainto, joskin Paavali oli tuolloin vankina ja häntä kuljetettiin Roomaan. Keisarin sotilaat tuskin kauheasti kuuntelivat, vaikka Paavali olisikin toivonut jotain muuta kulkupeliä. Mutta en myöskään usko, että hän koki asiaa missään määrin ongelmaksi. Pakanoiden keskellä antiikin aikana eläessä ei käytännössä törmännyt mihinkään muuhun kuin kaikkialla näkyvään taikauskoon. Merenkulku kun on jopa sivistyneissä länsimaissa se elämän osa-alue, joka sisältää yhä edelleen uskomuksia ja taikauskoisia tapoja.