Hei Ihmettelijä78!

Jokainen uskonkriisin läpi käynyt kristitty pystyy samaistumaan sinun tunnelmiisi. Ja samalla jokainen uskonkriisin läpi käynyt viisas kristitty on hiljaa, koska jokainen kriisi on omanlaisensa. Se on kuin painimista Jumalan kanssa ilman, että voisi päästää irti ja ilman, että voisi koskaan voittaa.

Toivon, että en kuulosta besserwisseriltä, mutta rohkenen sanoa, että sinun painisi on todella rehellistä ja hyvää kamppailua. Olet kysymyksessäsi sanoittanut uskon kamppailun kaikkein oleellisimman kysymyksen: Jumala näyttää olevan erilainen kuin oma jumalakuva. Siitä on pohjimmiltaan kyse aina, kun ihminen joutuu Jumalan niskalenkkiin.

Tuollainen kamppailu ei ole vähimmässäkään määrin helppoa tai mukavaa. Mutta sen kääntöpuoli on vielä karmeampi: Jos Jumala olisi juuri sellainen kuin omat ajatukseni hänestä todistavat, olisin tehnyt mielikuvituksessani epäjumalan. Silloin väittäisin, että minä ajattelen juuri samalla tavalla kuin Jumala. Se on varmuudella suurin valhe, mitä keksiä saattaa. Sellaiseksi juutalaiskristillinen näkemys on aina kuvannut Saatanan lankeemuksenkin - kuvitelmaksi ja haluksi olla Jumalan vertainen.

Olet hyvin aidolla tavalla kohdannut Jumalan silloin, kun hän ei näytä sinun kuvitelmaltasi tai mielikuvaltasi. Raamatun sivuilla kristityn täytyy kohdata Jumala, joka ajattelee eri tavalla kuin lukija. Muuten Raamatusta ei ole mitään hyötyä. Joskus jopa Jeesus saattaa näyttää itsestään sellaisia puolia, jota ei voi sietää. Jeesus sanoi ehtoollisesta opettaessaan sanoja, jotka saivat osan opetuslapsista luopumaan:

Opetuslasten uskoa koetellaan
Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" Jeesus tiesi, että hänen sanansa olivat herättäneet opetuslapsissa ärtymystä, ja hän sanoi heille: "Loukkaako tämä teitä? ... Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." (Joh. 6:60-61, 66-68)

Pietarin sanoissa on valtavan paljon samaa tyyliä kuin Jaakobin sanoissa hänen kuuluisan paininsa jälkeen: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1. Moos. 32:27) Vaikka voittoa ei irronnut, irtikään ei voinut päästää. Jäljelle jää vain se, että Jumala siunaa. Ja sitähän lopulta Jobkin totesi. Hän kohtasi Jumalan, joka oli ihan muuta kuin hän oli luullut. Hän kärsi hurskautensa vuoksi ja väänsi kättä Jumalan kanssa. Lopulta kaikkien koettelemustensa jälkeen hän totesi: "Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut." (Job 42:5)

Edellä kirjoittamani ajatukset ovat kaikkea muuta kuin kovin konkreettisia vastauksia kysymykseesi. Toivon, että nuo esimerkit Raamatun henkilöiden elämästä voisivat rohkaista sinua kamppailusi keskellä. Se kestää juuri niin kauan kuin Jumala haluaa. Hän tulee ja aloittaa painin, ja hän voi sen lopettaa, kun aika on.

Muutaman tarkemmin viestisi sisältöön liittyvän ajatuksen rohkenen myös heittää ilmoille. Ensinnäkin pari sanaa Raamatusta. Sen äärellä ihminen on melkein yhtä avuton kuin Jumalankin edessä. Se on yhtä aikaa inhimillinen ja Jumalallinen. Sieltä näkee selvästi sen, että vaikka kuinka paljon Pyhä Henki olisi kirjoittajia inspiroinut, niin silti Markus kirjoittaa huonoa kreikkaa ja Luukas erinomaista. Pyhä Henki ei ole muuttanut ihmisten inhimillistä puolta. Henki toimii riippumatta kieliopista. Lisäksi siellä on selkeitä inhimillisiä virheitä, jotka ovat joko kirjoittaessa tai kopioitaessa tulleet mukaan. Esimerkiksi VT:n puolella on saatettu kertoa kahteen kertaan samasta sodasta, ja kaatuneiden ihmisten määrässä on eroa. Silti Jeesus, joka tunsi nämä kaikki yksityiskohdat meitä paremmin, sanoi: "Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:18) Riippumatta mahdollisista ristiriitaisuuksista tai virheistä, Jeesus sanoo, että se kaikki pysyy. Näillä sanoilla Jumala on halunnut itsestään kerrottavan.

Jumalan ihmeellisyyksiä on se, kuinka hän toimii syntiinlangenneen maailman keskellä. On täysin käsittämätöntä, millaisia raakuuksia Vanhassa testamentissa kerrotaan. Nykyaikaisen ihmisen maailmankuvaan ei mahdu se, miksi Jumala on käskenyt hävittää kokonaisia kansoja. Vaikka siellä puhutaankin siitä, miten he ovat karmeilla synneillään kaiken ansainneet, ei se silti ole mitenkään meidän ymmärrettävissämme.

Mutta Jumalaa ei voi koskaan ymmärtää inhimillisistä rajoitteista käsin. On helppo ottaa meidän nykyinen maailmamme sellaisenaan kuin se on, ja kysyä, miksi Jumala sallii jotain tai aiheuttaa jotain. Mutta Jumala pelaa paljon isompaa palapeliä. Meidän kuuluisi kysyä, miksi ylipäätään mitään elollista on koskaan saanut syntyä. Miksi ikuisuuden näkökulmasta 100 vuotta elämää on hyvä, mutta 30 vuotta huono? Miksi Jumala on antanut sinulle ja minulle tietoisuuden ja elämän oikeuden maahan, jossa kurjimmillaankin ihminen kuuluu maailman etuoikeutetuimman 2% joukkoon. Se, että keskustelemme tässä netin välityksellä nostaa meidät etuoikeutetuissa 1% erityisoikeutettuihin. Jos Jumalan maailmassa ei mikään elämä synny minnekään vahingossa, niin miksi hän antaa ihmisten syntyä orjuuteen, sodan jalkoihin, slummiin tai kuolemansairaana? Miksi Jumala luo ihmisiä, jotka eivät tule koskaan ottamaan Jeesusta vastaan tai kuulemaan heistä? Miksi Jumala on tehnyt helvetin?

Haluaisin antaa sinulle vastauksia, mutta osaan vain esittää entistä isompia kysymyksiä. Ehkä osaisin teoriassa vastata johonkin Raamatusta nousevaan yksityiskohtaan ja ongelmaan, mutta ei se lopulta vastaisi siihen, mitä sinä käyt läpi. Olet Jumalan koulussa. Jumala on ottanut sinusta niskalenkin. Sinun tehtäväsi on painia niin kauan, että saat rauhan. Vastauksia et tule saamaan kaikkiin kysymyksiisi, mutta lopulta näet Jumalaa enemmän. Ja vaikka olet nyt rauhaton, rauhan Jumala on luvannut: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)

Hei Ahdistus!

Onpa raskasta kuulla vaikeasta pohdinnastasi. Voin hyvin uskoa, kuinka paljon kipuilua se aiheuttaa. Etkä ole ainoa. Niin vaikea kuin netin välityksellä on mitään yksityiskohtaista ja tarkkaa sanoakaan, kovin monet nettipapin palstan kävijät kyselevät samankaltaisia asioita. Olet ehkä itsekin niihin viesteihin jo törmännyt, mutta laitan tähän muutaman linkin:

Avoliitto uskoontulon jälkeen
Epävarmuus parisuhteessa - eroanko, avioidunko vai jatkanko näin?
Tietoinen synti suhteessa ja parannus
Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto

Noissa viestiketjuissa on paljon tekstiä, joten vastaan sinun kysymyksiisi melko lyhyesti.

Minulle tulee sellainen olo, että koko yhtälössä kaikkein suurin tekijä sinulle on oikeanlaisen hääjuhlan saaminen. Jos olisitte kokeneet asunnon löytymisen johdatuksena juuri samana vuonna kuin olitte suunnitelleet suuria hääjuhlallisuuksia, kokisitte suurta iloa. En suosittele ihmisiä ryntäämään naimisiin, vaan miettimään avioitumista niin, että tietää tekevänsä ratkaisun, johon voi sitoutua. Tämä osuus ei kuitenkaan tunnu olevan teille se ongelma. Olette kihlautuneet, ja olette päättäneet mennä naimisiin. Eli teillä ei ole mitään naimisiin menemistä vastaan. Ainoa harmitus on se, jos tuleekin "vain" maistraattihäät.

Merkittävin asia olisi nyt tarkistaa tärkeysjärjestys. Mikä teille on kaikkein tärkeintä: isot häät vai naimisiin meneminen? Entä mistä tämä kaikki johdatuksen tuntu kertoo: siitä, että on muutettava avoliittoon vai että on mentävä naimisiin?

On hyvä huomata, että isot kirkkohäät ovat monessa seurakunnassa ilmaiset. Ainakaan Kangasalan seurakunnassa oman seurakunnan jäseniltä ei peritä vuokraa vihkimisestä, vaikka kirkko olisi täynnä hääväkeä. Lisäksi aina on myös mahdollista mennä naimisiin kirkollisin menoin niin, että paikalla on vähintään 2 todistajaa. Itse vihkiminen ei siis aiheuta mitään kuluja.

Avoliittojen siunaaminen sen sijaan ei ole kirkollinen toimitus, eikä avoliiton siunaaminen muuta parisuhdetta Jumalan luomaksi avioliitoksi. Vain vihkiminen tekee sen. Jumala on luonut avioliiton, ja se on hänen siunaamansa elämänmuoto.

Suosittelen teitä siis miettimään sitä, voisiko tämä elämäntilanne olla Jumalan johdatusta avioitumissuunnitelmien muuttamiseksi vuotta aikaisemmaksi. Avioituminen ei ole koskaan rahasta kiinni. Hääjuhlan budjetti sen sijaan on mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta se onkin aivan eri asia, ja hääjuhlan voi viettää myös erillään vihkimisestä.

Tervehdys Karde ja Sanan lähteellä!

Olen käsitellyt näitä teemoja viestiketjussa jo aiemmin, joten vastaan lyhyesti.

Olette nostaneet oikeat ja hyvät raamatunkohdat esille. Mutta oikeaa raamatuntulkintaa opetellaksemme on hyvin tärkeää huomata, että kumpikaan raamatunkohta ei määrittele, millaisesta synnistä puhutaan. Jos näitä kohtia sovelletaan itsetyydytykseen, on myönnettävä, että taustalla on silloin jokin muu auktoriteetti tai raamatunkohta, jonka jälkeen näillä kohdilla vain vahvistetaan sitä muualta saatua käsitystä. Raamatunkohdat itsessään eivät puhu itsetyydytyksestä.

Kun Jeesus varoittaa, että käsi ei saa vietellä ihmistä, niin siinä yhteydessä hän ei tietenkään sano, että kaikki asiat, mitä ihminen tekee käsillään, ovat syntiä. Käsillä voi tehdä sekä hyvää että pahaa, eikä tässä kohdassa määritellä sitä, kumpaan kategoriaan itsetyydytys kuuluu. Oltiinpa itsetyydytyksestä mitä mieltä tahansa, tämä raamatunkohta ei määrittele itsetyydytystä synniksi tai hyväksi asiaksi. Jeesus opettaa - vertauskuvallisesti tietenkin - että on hakattava pois elämästään sellaiset asiat, jotka viettelevät syntiin. Tämä kohta painottaa siis sitä, että kun jokin asia on mainittu synniksi, sen kanssa ei saa leikitellä, vaan syntiin on suhtauduttava vakavasti.

Samalla tavoin Roomalaiskirjeen kohta kuvaa sitä, kuinka laki määrittelee sen, mitä synti on: Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse." Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon. (Room. 7:7-9)

Paavali ottaa tässä tiivistetyn muodon kymmenen käskyn lopusta, jossa sanotaan: Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa. (2. Moos. 20:17)

Himo ilmenee hyvin usein väärinä mielitekoina. Mutta kun nälkäinen himoitsee ruokaa tai aviopuolisot toisiaan, ei voida puhua synnistä. Kymmenen käskyäkään ei sano kaikkea himoa synniksi. Paavali viittaa siis tiivistetyllä ilmauksella Jumalan lakiin, joka paljastaa synnin. Jos lain sanaa ei olisi, ei olisi syntiäkään, koska sitä asiaa ei olisi kielletty. Eli tämäkin raamatunkohta menee edellisen kanssa samaan sarjaan siinä, että se ei määrittele asian sisältöä tarkasti.

Edellä olen vastauksissani kirjoittanut siitä, että itsetyydytystä ei pidä ihannoida, koska voidaan hyvin perustein sanoa, että se opettaa ihmistä suuntautumaan seksuaalisuudessaan muualle kuin nykyiseen tai tulevaan puolisoonsa. Mutta ei ole myöskään oikeaa raamatuntulkintaa irrottaa jakeita asiayhteydestään, jotta niiden avulla voitaisiin jyrkentää suhtautumista itsetyydytykseen.

Hei! Mulla on elämässä semmonen tilanne, että olen poikaystäväni kanssa ollut yhdessä nyt kohta 3,5 vuotta ja kihloissa nyt yli vuoden ja ollaan asuttu erillään tähän asti. Nyt kuitenkin sain uuden työpaikan eri paikkakunnalta niinkuin ihmeen kaupalla Jumalan johdatuksesta, ja samalla myös asiat järjestyi niin että meille tarjottiin asuntoa ihan ihmeelliseltä taholta alle sadan metrin päästä mun uutta työpaikkaa. Otettiin se vastaan kun uskovaiset vanhemmatkin rohkaisivat että sen täytyy olla johdatusta. Nyt kuitenkin kun muutto lähenee koen ihan kauheeta ahdistusta siitä että kuinka iso synti meidän on asua yhdessä. Ollaan suunniteltu ensikesänä että mennään naimisiin ja naimisiinmeno on ihan kokoajan ollut tavoitteena. Ollaan vasta 19-vuotiaita ja keväällä valmistuin ammattikoulusta sekä puoliso käy siviilipalvelusta, joten meillä ei olisi mitenkään varaa nyt mennä naimisiin. Me haluttaisiin tosi kovasti kirkkohäät ja itse oon pitänyt sitä aina tärkeenä asiana että kun kerran elämässä mennään naimisiin niin pidettäisiin myös meidän näköiset häät ennemminkuin mentäisiin vaan kiireellä maistraattiin:( Nyt kuitenkin tuntuu että ei ole muuta vaihtoehtoa ja se harmittaa ihan hirveesti. Omat vanhempani kerkesivät asua yhdessä muutaman kuukauden ennenkuin menivät naimisiin, mutta me asuisimme kuitenkin melkein vuoden yhdessä ennen sitä. Olen koittanut lukea ja etsiä ajatuksia tästä aiheesta, mutta olen löytänyt vaan semmosia versioita missä puhutaan siitä että pariskunta vaan haluaa katsoa onnistuuko yhteiselo ennen naimisiinmenoa. Me oltaisiin valmiita heti menemään naimisiin jos vain olisi rahaa:( voisiko tämmöisessä tilanteessa käydä vaikka papin luona joka siunaisi meidän avoliiton ennen ensikesän häitä vai riittääkö sekään 😔

Hei,


Halusin kysyä anteeksiannosta ja parannuksesta.

Tarkoittaako parannus aina sitä, että hyvittää oman tekonsa?

Minua painaa yli vuosi sitten sanomani vale. Saanko valehtelun Jumalalta anteeksi, jos en tunnusta sille, jolle valehtelin? Hyödyin valheesta itse ja tiesin tehdessäni, että valehtelin. Kadun sitä, ja olen tehnyt ainakin jonkinlaisen parannuksen. En enää valehtele ja olen muutenkin tarkempi puheistani.

Mutta riittääkö tämä anteeksiannon saamiseksi? Vai vaatiiko Jumala minua myös korjaamaan tekoni?


Olen puhunut eräille katolilaisille, jotka sanoivat, että tämä on kuolemansynti ja jos en tunnusta sitä, niin joudun suoraan helvettiin.


Minulla on todettu myös uskonnollinen ocd, joka saa minut koko ajan epäilemään Jumalan rakkautta ja tuntemaan itseni täysin menetetyksi tapaukseksi. Uskoni on sen tähden kovin vajavaista, kysyisin siis myös, että riittääkö uskoni silti?