Hei,

kiinnostaisi tietää mitä mieltä olette sielun syntymisestä eli milloin ihmiselle on tullut sielu? Onko sielu ollut jo neanderin ihmisellä, entäpä sitä vanhemmilla ihmisen esi -isillä, jopa ensimmäisellä bakteerilla? Muistan koulussa oppineeni että meidän uskonnon mukaan vain ihmisellä on sielu, onko tämä oikea muistikuva?

Käydessäni kirkossa hautajaispuheissa puhutaan vainajasta että sielu on matkalla taivaaseen. Sitten toisaalta puhutaan ylösnousemuksesta jota pitää odottaa maailman loppuun saakka ("viimeisenä päivänä ylösnousemus jonka jälkeen vasta mennään taivasten valtakuntaan?" .  Missä on tuhansia vuosia sitten kuolleen esi-isäni sielu nyt? Jossain välitilassako?

Meillä evlut kirkossa lienee myönnetään että esim dinosaurukset ovat yli 6000 vuotta sitten olleita luontokappaleita, joiden rinnalla eläneistä pienistä nisäkkäistä ihminenkin on kehittynyt ?

Näiden seikkojen pohjalta nousee väkisin dilemma että nyt maailmanloppua odottavia sieluja on jossain todella paljon tai sitten sielujen määrää rajataan jollain säännöllä jota en tiedä.

Terveisin

Aki

Hei Nimimerkki,

Sielun paikkaa ei voida ainakaan Raamatun mukaan määritellä anatomisesti ja fysiologisesti. Aivotutkijat ynnä muut lääketieteen ammattilaiset voisivat varmaan selittää, missä kansankielinen sielu eli jonkinlainen olemassaolon tietoisuus ihmisessä syntyy. Raamatussa sielu ei kuitenkaan liity johonkin ihmisen yksityiskohtaan eikä varsinkaan fysiologisesti. Kyse on yhdestä näkökulmasta ihmisen kokonaisuuteen.

Juutalais-kristillinen ja Raamatun mukainen ihmiskuva tarkastelee ihmistä kolmijakoisena elollisena olentona. Koko ihmisen olemus on yhtä aikaa ruumista, sielua ja henkeä, joita ei voi erottaa toisistaan.

     Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan
     ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne,
     sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat
     Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. (1. Tess. 5:23)

Luomiskertomus kuvaa tämän saman kolmijaon. Uuden ja vanhan käännöksen käännöserot antavat tässä hyvän opastuksen, koska vanha käännös käyttää sanaa sielu, ja uusi käännös ikään kuin selittää, mitä se sielu tarkoittaa.

     Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen
     ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen,
     ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7 KR38)

     Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen
     ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.
     Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7)

Ruumiin, sielun ja hengen kolmijako ei tarkoita sitä, että ihmisessä on toisistaan erotettavat kolme osaa. Niiden avulla voidaan kuitenkin ymmärtää ihmistä paremmin. Ruumiista puhuttaessa tarkastellaan ihmisen arkista elämää ja fyysisyyttä. Sielusta puhuttaessa keskitytään ihmisen ajatteluun, mieleen ja tunteisiin. Hengestä puhuttaessa näkökulma on usein ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa.

Jottei asia kävisi kuitenkaan liian helpoksi, Raamatusta löytyy myös erilaisia näkökulmia sieluun. Uudesta käännöksestä näyttää hakukoneen perusteella löytyvän 66 kertaa sana 'sielu'. Vanhan testamentin puolella noin puolet näistä maininnoista on aina muodossa "sydän ja sielu".

     Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi,
     koko sielustasi ja koko voimastasi. (5. Moos. 6:5)

     Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi,
     koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
     (Matt. 22:37)

     "Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne,
     ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä,
     että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä
     ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.
     (5. Moos. 10:12)

     Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti. (Ps. 73:21)

Ihmisestä voidaan hyvin helposti sanoa, missä hänen sydämensä sijaitsee fysiologisesti. Raamatussa sydäntä tarkastellaan kuitenkin lähes aina ihan jotenkin muuten kuin ruumiin elimenä.

     Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
     (Matt. 6:21)

Sydän ja sielu kuvaavat yhdessä ihmisen tahtoa, päätöksiä ja valintoja. Tätä korostaa hyvin alkuseurakunnan elämää kuvaava lause, jossa yhteinen sielu on vertauskuva yhteisestä päämäärästä ja elämäntavasta.

     Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.
     Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti,
     vaan kaikki oli heille yhteistä. (Ap. t. 4:32)

Jumalan ensimmäinen ja tärkein käsky on, että ihminen rakastaa häntä koko sydämestään ja sielustaan. Se ei tarkoita, että olisi olemassa kaksi tiettyä kohtaa ruumiissa, jotka pitää valjastaa Jumalan palvelemiseen. Kyse on ihmisen kokonaisuudesta.

     Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä
     minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
     (Ps. 103:1)

Kokonaisuudessa on erilaisia puolia, ja siksi Raamatussa ei puhuta vain ihmisestä vaan on tehty tämä kolmijako ruumiiseen, sieluun ja henkeen. Edes ruumis ja sielu eivät toimi ihmisessä erillään. "Terve sielu terveessä ruumiissa" oli jo roomalaisten hyväksi havaitsema viisaus. Saman sanoo toisinpäin Raamatun sananlasku: "Iloinen sydän kaunistaa kasvot, ahdistus murtaa mielen." (Sananl. 15:13) Niinpä esimerkiksi Psalmeissa sielu kuvaa erityisesti ahdistuksen tai ilon tunteita.

     Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua
     oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. (Ps. 23:3)

     Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan.
     Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja
     uupuu autiomaassa ilman vettä. (Ps. 63:2)

     Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on
     kallioni, minun osani iankaikkisesti. (Ps. 73:26)

     Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se
     ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni
     ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen
     elävän Jumalan eteen. (Ps. 84:3)

Toisaalta Raamattu erottaa sielun ja ruumiin toisistaan, kun puhutaan kuolemaan liittyvissä asioissa. Ihmisen kuoleman ja ylösnousemuksen välissä voidaan helposti sanoa, missä ihmisen ruumis on haudattuna. Mutta koska silloin ei ole kyse enää elävästä olennosta, joudutaan kysymään, missä se elävä sielu on. Siihen ei voida sanoa tarkkoja vastauksia, mutta Raamatusta voidaan päätellä, että silloin ruumis ja sielu ovat erillään.

     Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät
     kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä,
     joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
     (Matt. 10:28)

     Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla
     niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman
     todistuksensa tähden. (Ilm. 6:9)

Jeesus nousi kuolleista ruumiillisesti. Uskontunnustuksessakin kristityt lausuvat, että uskomme ruumiin ylösnousemukseen Raamatun opetusten mukaan. Silloin ruumis ja sielu ovat saaneet uuden elämän. Mutta kaikesta päätellen Jumalan antaman elämän hengen ansiosta sielu ei sammu ruumiin kuollessa. Vaikka suurimmaksi osaksi Raamatussa puhutaan sielusta yhtenä osana ihmisen kokonaisuutta, kuoleman yhteydessä sielusta puhutaan kuolemattomana osana ja erillisenä asiana kuin ruumis. Millainen tämä "ruumiista erillinen sielu" sitten on, siihen meillä ei ole vastausta. Pikemminkin on ajateltava, että se on jonkinlainen välivaihe, ennen kuin tilanne on taas normaali. Ihminen on ylösnousemuksen jälkeen jälleen kokonainen.

Tässä oli suhteellisen pitkä johdanto, mutta sen jälkeen voinkin ihan vain muutamalla sanalla vastata kysymyksiisi tarkemmin.

Kysyisin sellaista, että missä noin anatomisesti ja fysiologisesti ihmisen sielu sijaitsee? Missä sijaitsee ihmisen henki? ...
Raamattu käskee varjelemaan sydämensä, niin olisi hyvä tietää, missä se sydän sijaitsee.

Edellä kirjoittamaani viitaten totean, ettei sielulla, "sydämellä" tai hengellä ole tarkkaa paikkaa. Sillä kuvataan ihmisen kykyä ajatella, tehdä valintoja ja olla yhteydessä Jumalaan ja lähimmäisiin. Esimerkiksi nämä kaksi raamatunkohtaa puhuvat keskenään samasta asiasta:

     Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi
     - siellä on koko elämäsi lähde. (Sananl. 4:23)

     Älkää mukautuko tämän maailman menoon,
     vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin
     että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto,
     mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja
     täydellistä. (Room. 12:2)

Jumalan Sana on tässä sydämen ja sielun hoitamisessa sekä armottoman tarkka että armollisen lohduttava työkalu.

     Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi
     kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään
     ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet,
     se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.
     (Hepr. 4:12)

Minulle opettajamme kertoi, että sairaalassa, jos joku ihminen kuolee, avataan ikkuna, jotta "sielu pääsee ikkunasta ulos". Meneekö sielu ikkunasta ulos? Entä henki, meneekö sekin ikkunasta ulos?

Tämä on yksi monista kansanuskomuksista, joita liittyy kaikkiin uskontoihin. Pelkästään erilaisissa piirroselokuvissa ja sarjakuvissa eri hahmot muuttuvat kuollessaan enkelimäisiksi sieluiksi, jotka alkaa lennellä ympäriinsä. Jeesus oman ylösnousemuksensa jälkeen oli ruumiillinen olento, joka söi, puhui ja kosketti asioita. Silti hän pystyi ilmestymään lukittujen ovienkin taakse. Jos ruumiin kuoleman ja ylösnousemuksen välillä sielun täytyy päästä jonnekin paikkaan, sitä varten ei tarvitse avata ikkunaa.

Olen kirjoittanut tällä palstalla myös aiheesta Sielun siirtyminen taivaaseen. Tuosta linkistä pääset tutustumaan siihen.