Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nimimerkki

Sivuja: [1] 2
1
Hei!

Minulla on neljä palvelustehtävää seurakunnassa. Kaksi on siinä seurakunnassa, johon kuulun, yksi siinä lähellä olevassa seurakunnassa ja yksi on sitten sellainen vähän laajempi juttu.
Näistä kahteen tehtävään olen saanut Jumalan kutsun ja sitä heti noudattanut. Nämä kaksi tehtävää sujuvat hyvin.

Kysymys onkin näistä kahdesta tehtävästä seurakunnassa, joihin en ole saanut suoraa Jumalan kutsua.

Tai toisessa toimii puolisoni vastuunkantajana, mutta hänellä on ollut vaikeuksia hallita niin suurta joukkoa, esim. muutama kerta sitten syttyi melkein tulipalo siellä. Muutenkin on ollut vaikeuksia. Itse ajattelin, että menen sinne auttamaan, jotta saadaan tilanne paremmin hallintaan. Vastuunkantajat (heitä on monta), hyväksyivät minut sinne ja sanoivat, että "apua tarvitaan". Kysymys kuuluu, että kai minä voin mennä sinne, vaikka minulla ei ole nimenomaista Jumalan kutsua sinne, vaan haluan varmistaa, että kaikki sujuu hyvin. Onko minulla oikea motiivi tehdä Jumalan valtakunnan työtä?

Sitten on tämä yksi tehtävä vielä, johon itse ehdotin itseäni. Minulla oli silloin noloa syntiä elämässäni ja halusin peittää sitä syntiä aloittamalla tekemään jotakin näin hurskasta työtä. Ettei kukaan näkisi kuinka syntinen olen.  Eli motiivi oli peittely. Synnilläni ei ollut mitään tekemistä tuon työn kanssa, mitä tein, tein sen Jumalan valtakunnan palvelustyön ihan hyvin ja minua kiiteltiin, että tulin sinne kuin Taivaan lahja. Oikeasti tarkoitukseni oli näyttää hurskaalta, koska samaan aikaan olin hyvin epähurskas. Eli ehdotin itseäni siihen tehtävään parantaakseni mainettani. Noloa.
Olen sittemmin päässyt ko. nolosta synnistä eroon. Olen silti jatkanut tuota työtä ja vetänyt siihen mukaan puolisonikin. Mutta nyt teen sitä siitä syystä, että olen aloittanut sen ja minuun luotetaan. Teen sitä nykyään velvollisuudentunnosta enkä peitelläkseni jotakin. Työn olen aina tehnyt ihan samalla tavalla, motiivi on vain vaihtunut. Mitä mieltä olet tästä? Häpeän niin sitä syntiäni, koin, että minun on ikään kuin peiteltävä paha toimintani hyvällä toiminnalla tms. En osaa paremmin selittää. 

Vieläkin saatan kyllä ajatella, että onneksi minulla on noita Jumalan valtakunnan tehtäviä, että on sentään jotakin, mitä teen oikein ja hyvin. Kun sitä syntiä tahtoo elämään aina tulla, niin nuo on ikään kuin vastapainoa tuolle syntiselle luonteenlaadulleni. Ajattelenko ihan väärin?


EDIT: Otsikkoa täsmennetty. Marko

2
Kysy Nettipapilta / Sielu ym.
« : 27.10.2016 - klo:16:17 »
Heissan!

Kysyisin sellaista, että missä noin anatomisesti ja fysiologisesti ihmisen sielu sijaitsee? Missä sijaitsee ihmisen henki?


Minulle opettajamme kertoi, että sairaalassa, jos joku ihminen kuolee, avataan ikkuna, jotta "sielu pääsee ikkunasta ulos". Meneekö sielu ikkunasta ulos? Entä henki, meneekö sekin ikkunasta ulos?

Missä syntyvät ihmisen ajatukset?
Kalevalan mukaan "mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi" joten Kalevalan mukaan ajatukset syntyvät aivoissa. Raamatun mukaan taas ajatukset lähtevät sydämestä. Siis tuosta ihan anatomisesta sydämestäkö? Vai onko Raamattu ajatellut ihmisellä olevan kaksi sydäntä, toinen se, joka sijaitsee keuhkojen välissä vasemmalle kallellaan ja toinen se, jossa syntyy ajatukset? Missä tämä ajatuksia synnyttävä sydän sitten sijaitsee?


Raamattu käskee varjelemaan sydämensä, niin olisi hyvä tietää, missä se sydän sijaitsee.

Siunausta ja kaikkea viisautta kaikkeen olemiseen ja tekemiseen.

3
Kysy Nettipapilta / Vs: Aviorikos
« : 14.08.2016 - klo:08:56 »
Vielä tarkennusta tuohon halauskysymykseen, että siis voidaanko halaus laskea aviorikokseksi, jos siinä on jotain tunnetta mukana, siis muuta kuin "kiva nähdä Sinua" -tunnetta. Entä halailu, sehän on jo aika pitkälle menevää ja siinä helposti tulee enemmänkin mieleen. Tai voi tulla.

Sitten vielä siitä himoiten katsomisesta, niin voihan sitä ajatella sopimattomalla tavalla jotakuta ihmistä, vaikka hän ei olisi mailla halmeilla eikä siis katsomisen kohteena. Eli miettii jotakin ihmistä ja sitten haaveilee hänestä. Entä sellainen ajattelu, että "entä jos olisin naimisissa tuon ja tuon ihmisen kanssa, millaistakohan elämäni silloin olisi?" Onko siinäkin jo aviorikos tapahtunut.

Jotkut pussailut ja muut hyväilyt on jo ihan poissuljettuja, johan se olisi aikamoinen juttu.
Sen nyt sanoo maalaisjärkikin.

Mutta entä sellainen kiintymys johonkuhun vastakkaisen sukupuolen edustajaan, että tuntee tämän tosi läheiseksi ja on kiintynyt tähän, vaikka  on itse avioliitossa. Pitäisikö tällainen läheinen kiintymysystävyyssuhde etäännyttää? Ettei sitä voida laskea aviorikoksen poikaseksi?


Eli selvää rajaa aviorikokseen haen nyt näillä kysymyksilläni.


4
Kysy Nettipapilta / Aviorikos
« : 13.08.2016 - klo:20:55 »
Noniin, nyt seuraa kysymys, mikä on aviorikos, mikä luetaan aviorikokseksi Jumalan mittapuiden mukaan. Nimenomaan Jumalan, ihmisten mittapuut ei  nyt tällä kertaa kiinnosta.

Eli siis kun makaa avioliitossa ollessaan toisen ihmisen kanssa kuin oman aviopuolison, niin sehän on selvä aviorikos. Eikö niin.

Kun katsoo muuta naista tai miestä kuin omaa puolisoa himoiten, niin sekin on aviorikos. Eikö niin. Mitä tuo himoiten katsominen tarkalleen tarkoittaa? Tarkoittaako se, että katsoo ja samalla mielessään haluaisikin mennä sen katsomisen kohteen kanssa sänkyyn?

Entä halaaminen, jos halaa vastakkaista sukupuolta, niin voiko se olla aviorikos (siis kun itse on naimisissa?).

Entä ihastuminen ja romanttiset tunteet jotakuta toista kohtaan kuin omaa aviopuolisoa, jos ei ole toivetta maata tämän ihastuksen kohteen kanssa?

Entä romanttisten tai seksuaalissävytteisten unien näkeminen toisesta naisesta tai miehestä kuin omasta aviopuolisosta?

Entä jonkun vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen ikävöiminen, joka ei ole oma aviopuoliso?

Entä vastakkaista sukupuolta oleva läheinen ystävä, jolle uskoutuu ja kertoo asioitaan?

Missä menee aviorikoksen raja? Eihän kukaan ole niin hullu, että haluaa tehdä aviorikoksen ja siksi kukaan uskova ei sellaista teekään niissä rajoissa, mitä ymmärtää. Eikö niin.

Itse ajattelen niin, että kaikki seksuaalinen toiminta ja ajatukset ja halut tulee suunnata omaan aviopuolisoon, muu on syntiä. Mutta sitten nuo muut alueet eli esim. romanttiset tunteet tai kiintymys tai ikävöiminen tai unennäkö tai ystävyys vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, kun itse on aviossa, niin siinä alkaa tietämättömyys itselläni ja siksi kysyn. Anteeksi monisanaisuuteni ja toivottavasti tästä saa selvää. Siunausta ja uskollisuutta toivotan:-)


5
Kiitos pitkästä ja hienosta vastauksesta. Tuntui tosi oikealta tuo, että olen varmasti siinä Jumalan koulussa. Olen nyt ottanut käyttöön vanhat kunnon polvirukoukset ja niistä tunnun saavan apua. Ne toimivat ja piristävät minua. Jotenkin siinä sen ihan fyysisestikin kokee, että Jumala on suuri ja kunnioitettava ja itse olen sitten se syntinen ja kurja. Ja anon armoa ja voimaa tehdä parannusta. Minua auttaa tosi paljon nuo polvirukoukset ja olen niistä kiitollinen. En nyt osaa muuta sanoa, anteeksi, etten kommentoi kaikkea kirjoitustasi joka kohtaa, se oli hyvin kirjoitettu kumminkin.

6
Olin kirkossa, jossa puhuttiin Raamatun lukemisen tärkeydestä. Otin siitä onkeeni ja pakottauduin lukemaan Raamattua. Olen nyt päässyt siihen saakka, että nopeasti vilkaisen Raamattua kahdesti päivässä. Edelleen se pelottaa ja tuntuu pahalta lukea sitä. Luottopappinikin oli siellä kirkossa puhumassa ja puhui siitä, kuinka Jumala rakastaa. Kun luen tuota Raamattua, niin jotenkin koen Jumalan puhuvan aika monellakin tavalla, ei hän joka lauseessa sano rakastavansa. Välillä hän ärjyy, jylisee, pilkkaa, nauraa, ivaakin (Heidän silmänsä pullistuvat ulos heidän lihavuudestaan). Jotenkin koen, että en minä turhaan pelkää noita Jumalan sanoja, kun eiväthän ne aina ole niin "mukavia". Minusta ne ovat edelleen lähinnä pelottavia, välillä hyvinkin pelottavia. Itseä vertaa niihin sanoihin ja tottakai sitä tuntee epätoivoa ja tuskaa. Mutta pakottaudun silti lukemaan, vaikka kipeää se tekeekin kuunnella tuota Jumalan pelottavaa puolta.

7
Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Uskonelämäni menee aika huonosti. Olen yhä satunnaisesti tunnustellut syntejäni luotetulle papilleni, mutta siitä huolimatta uskonelämäni menee päin prinkkalaa, on mennyt jo monta kuukautta.

En saa luettua Raamattua. Minulla on ollut aina aika vaikeaa lukea Raamattua, mutta nyt se on tyssännyt kokonaan. Ongelmana minulla on jonkinlainen kauhu Raamatun sanaa kohtaan. Mitä useampi kuukausi kuluu, että en lue Raamattua, sitä enemmän pelkään, mitä siellä oikein lukee, jos sen avaan. Tavallaan pelko kasaantuu, mitä pidempi aika kuluu edellisestä lukukerrasta. Yksi päivä vähän vilkaisin, mutta en voinut yhtään peloltani keskittyä lukemiseen, kun en oikein osannut sanoa, mikä niistä pelottavista kohdista oli Jumalan puhetta juuri minulle. Olen joistakin luvuista alleviivannut melkein kaiken ja kun avaan Raamatun, niin usein ne alleviivatut kohdat avautuu enkä tiedä, onko ne Jumalan puhetta minulle vai avautuuko Raamattu vain siksi siitä kohtaa, kun olen niin paljon siitä kohtaa alleviivannut. Rukoilen yleensä nykyään vain hädissäni. Aiemmin saatoin pitkät tovit jutustella Jumalalle kaikenlaista, mutta nyt en jotenkin pysty sitäkään tekemään. En osaa sanoa mitään, jotenkin olen vain puupökkelönä Jumalan edessä enkä osaa sanoa mitään. Kumminkin saan hätäisiin rukouksiini vastauksia, joten kyllä siellä kuunnellaan, mutta en koe sellaista samaa läheisyyttä Jumalan kanssa, mitä aiemmin. Minulla on paljon erilaisia syntejä elämässä enkä jaksa ollenkaan ponnistella niitten voittamiseksi. On jotenkin täysin lyöty olo tässä uskonelämässäni. Pelkään siis Raamatun sanaa ja rukoillessani (ellei  ole hätä) en oikein osaa sanoa mitään Jumalalle. Vain noita hätärukouksia osaan sanoa. Lisäksi olen sanonut uskontunnustusta ääneen, jotta uskoni kumminkin edes jotenkin pysyy voimassa. Tuo uskontunnustus on melkeinpä pelastanut uskonelämäni. Mutta miten saan itseni lakkaamaan pelkäämästä Raamatun lukemista. Minulla on suoranainen kauhu Raamatun lukemista kohtaan ja kumminkin mitä ilmeisimmin sitä tarvitsisin? Sieltä tulee kumminkin niitä kohtia, että pitää tehdä parannus, mutta kun ei minusta ole siihen parannuksentekemiseen, ei ole voimia tehdä parannuksia. Anna jokin hyvä neuvo.

8
Kysy Nettipapilta / Vs: Syntien tunnustaminen
« : 08.07.2015 - klo:08:38 »
No nyt sain taas rohkeuden kertoa synneistäni ja varsinkin ajatuksistani. Minua vaivaa ne ajatukset yhtä paljon kuin teot. Ajatuksistahan kaikki lähtee. Niin sitten jotenkin vain keräsin rohkeuteni ja kerroin ajatuksistani tälle rippipapille ja heti helpotti. On tämä rippimahdollisuus vaan kullanarvoinen asia. Siunausta runsain määrin!

9
Kysy Nettipapilta / Vs: Syntien tunnustaminen
« : 06.07.2015 - klo:16:12 »
Kiitos siunauksen toivotuksista. Rippi on hyvä asia, mutta viime aikoina olen vakuutellut papilleni, että en ole tehnyt mitään syntiä, en ole tehnyt mitään syntiä. Alkaa jo itseäkin jotenkin hävettämään ja nolottamaan alituinen synninteko. Ei millään enää meinaisi luonto taipua tunnustamaan yhtään syntiä. Tekisi mieli mieluummin kehua itseään, mutta ei sitäkään oikein kehtaa.  On löytynyt ihana pappi ja ihana mahdollisuus tunnustaa synnit, niin luonto pistää vastaan. Se on se oma uppiniskaisuus joka pistää vastaan, ei millään meinaa antaa myöten tunnustaa enää yhtään syntiä. Kun kerran tunnenkin hänet, niin syntien tunnustamisen häpeä on liian suuri, koitan antaa papille hyvän kuvan itsestäni ja siihen hyvään kuvaan ei synnit kuulu. Hullua, eikö totta.

Siunattua kesää!

10
Kysy Nettipapilta / Vs: Syntien tunnustaminen
« : 02.06.2015 - klo:06:34 »
Ei minua mitenkään AHDISTA se, etten ripittäydy. En minä täällä AHDISTUKSISSANI NEUROOTTISENA ripittäydy päivittäin pakonomaisesti, niin että siitä pitäisi jonkun kantaa huolta. Se ripittäytyminenhän on hyvä asia. Koska syntiä kumminkin tulee on hyvä pikaisesti se myös tunnustaa ripittäytymällä. Olen siis tätä mieltä, tämä on minun mielipiteeni eikä mitään NEUROOTTISUUTTA.

Minä saan iloa ja tyydytystä tuosta ripittäytymisestä, se on minusta kivaa ja hauskaa. Jos taas ripittäydyn harvemmin, niin olen jo kenties kerennyt unohtaa mitä syntejä tein. Tottahan toki voisin koota jonkinlaista listaa vaikka viikon synneistä ja sitten kerralla tunnustaa kaikki. Mutta sitten tuntusi, että  ne olisi jo vähän niinkuin menneen talven lumia, minusta on parempi tunnustaa ne tuoreeltaan, kun ne on vielä hyvässä muistissa. Ja kun ne ovat vielä pieniä kettuja, ottakaa kiinni pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat. Viikossa ne kenties ehtivät kasvaa jo isoiksi ketuiksi. Jos haluat välttämättä olla huolestunut, niin ystävällisesti kehoitan etsimään jonkin toisen kohteen. Minusta ei tarvitse olla huolestunut. Mutta toki saat olla, jos niin välttämättä haluat, kiitän mielenkiinnosta.

11
Kysy Nettipapilta / Vs: Syntien tunnustaminen
« : 29.05.2015 - klo:19:24 »
Kiitos kovasti!  Tuo neuroottisuussana loukkaa minua kyllä erittäin paljon, mutta ei toisten sanoille oikein voi mitään, mutta kerroinpahan vain, mitä tunteita se minussa aiheuttaa. Pahan mielen sain noista sanoista ja varsinkin kun sitä toistellaan jo toistamiseen, niin pahoitin mieleni jo toistamiseen. Itse olen omasta mielestäni tunnollinen ja vilpitön synnintunnustuksessakin.  On hyvä olla aralla tunnolla ja kun on aralla tunnolla, se synnintunto tulee kyllä hyvin nopeasti ja sitä mukaa tarve tunnustaa syntinsä. Tottakai tulee tehdä muutakin, käydä seurakunnan kokouksissa / kirkossa, tehdä Jumalan valtakunnan työtä, lukea Raamattua, rukoilla sekä ottaa ehtoollista aina kun sitä tarjotaan. Mutta kaikkia noita minä jo noudatan. Mutta toivotan Siunausta ja annan anteeksi.

12
Kysy Nettipapilta / Vs: Syntien tunnustaminen
« : 29.05.2015 - klo:10:10 »
Hei! Kiitän vastauksesta jälleen.

Ripittäydyn siksi, koska Raamatussa niin käsketään. "Jos me tunnustamme syntimme..." Mielessään tunnustettu synti ja tai Jumalalle tunnustettu synti ei tunnu yhtä kipeältä eikä vihlaise samalla tavalla kuin jollekin toiselle ihmiselle tunnustettu synti. Oma kuva omasta itsestä todentuu siinä synnintunnustuksessa. Siitä näkyy millainen todella on, mitä syntejä todella on. En tiedä, mitä syntejä Lutherin rippi-isä olisi toivonut Lutherin tunnustavan, jos Lutherin oma synnintunnustus ei "kelvannut". Minusta tuossa ahkerassa ripittäytymisessä näkee hyvin "missä mennään" noin niin kuin hengellisesti. Tottakai kerron sitten onnistumisista ja parannuksenteoista rippipapilleni myös, kuinka jokin elämänalue on siistiytynyt ja ongelmat ovat parannuksenteon myötä siltä alueelta kertakaikkisesti kadonneet. Lisäksi kerron hänelle kuinka olen saanut myönteistä palautetta paljon ihmisiltä, oikeat ja hyvät teot kyllä huomataan, vaikka niistä ei mitään numeroa itse teekään, mutta ne hyvät teot kiinnittävät ihmisten huomion ja saa myönteistä palautetta ja sitä kautta kannustusta oikeaan elämään ja huomaa, että parannuksenteko kannattaa aina. Minä olen kokenut synnintunnustuksen ainoastaan myönteisenä asiana, raskasta on vaan ollut siinä se omien syntien huomaaminen, ääneen kirjoittaminen tai sanominen ja sitten se, jos parannuksenteko ei ole heti onnistunut. Mutta sitten se palkinto, kun huomaa, että Jumala on vaikuttanut parannuksenteon, niin se ilo siitä on suunnattoman suuri ei vaan Taivaan enkelelillä vaan ihan itselläkin ja toiset ihmisetkin sitä arvostavat. Minä ainakin olen saanut synnintunnustuksen ja parannuksenteon kautta paljon myönteistä palautetta vähän joka puolelta ja parannuksentekoon minua on kannustanut ja auttanut juurikin tuo synnintunnustus. Se motivoi ja auttaa siihen parannuksentekoon. :)

13
Kysy Nettipapilta / Vs: Syntien tunnustaminen
« : 22.04.2015 - klo:17:38 »
Hyvä vastaus muuten, mutta se kohta, että päivittäinen ripittäytyminen kuullostaa neuroottiselta, niin siihen sanon, että soo soo  :D

Meidän lestadiolainen uskonnonopettaja opetti meille (tuolloin ihan lapsille), että ihminen tekee joka päivä syntiä. Kun on monen kymmenen vuoden takaiset synnit tunnustamatta (no ei enää, kiitos ahkeran synnintunnustuksen), ja siihen sitten päälle kertyy joka päivä uutta tunnustettavaa ja lisäksi pitää tunnustaa vanhempiensa synnit, niin tunnustettavaa on paljon. Mutta siis se, kun ei saa tehtyä parannusta joistakin asioista siten, että ne tulisivat kertaheitolla selviksi, vaan sitä tekee samaa syntiä uudestaaan ja uudestaan, niin siitä sitä syntitaakkaa tulee lisää. Raskasta tämä syntisenä olo.  :o

14
Kysy Nettipapilta / Vs: Henkien erottamisen armolahja
« : 17.04.2015 - klo:20:40 »
Löysin tämän ikivanhan aiheen ja sitä lueskelin. Siinä mainittiin se Raamatunkohta, jossa tietäjähengen vallassa oleva tyttö puhui kuitenkin oikein. Itsellä on sellainen kokemus uskoontultuani, että kävin ennustajilla kuten ennen uskoontuloanikin. En mistään ollut kuullut, että semmoisilla ei uskovan tule käydä. Toki siitä Raamatussa on sanottu, mutta ei ihan joka sivulla enkä niitä sivuja sitten ollut lukenut ja ei siitä kukaan koskaan saarnannutkaan. Niinpä jatkoin ennustajilla käymistä kuten ennen uudestisyntymistäkin. Sitten kävi niin, että mainitsin yhdelle ennustajalle, että olen uskossa, joka siihen heti parkaisi, että "ootsie uskos, ethän sie sit saa täällä käydä". Niin pikkuhiljaa sitten sain muualtakin tietoa, ettei siellä tule käydä. Joku kysyi myöhemmin, että miten en erottanut siellä olevia henkiä, no en vaan erottanut. Ja hän kysyi, että etteikö Pyhä Henki varoittanut. Varmaan jotenkin varoittikin, mutten minä mitään kuullut tai huomannut. Lopulta Jumalan oli avattava ennustajan itsensä suu, jotta sitä kautta sain varoituksen. Erikoista mutta totta. Harvemmin kai vihollinen kulkee ympäriinsä sanoen, että olen muuten Jumalan vihollinen, pysy minusta loitolla.

15
Kysy Nettipapilta / Syntien tunnustaminen
« : 17.04.2015 - klo:14:39 »
Onko netissä jotain paikkaa, jossa voisin tunnustaa syntini aina päivittäin ja anonyymisti?

Olen tunnustanut netin kautta yhdelle ihanalle papille, mutta pelkään ylikuormittavani häntä, joten mietin, että olisiko jotain palvelua tms. Minulle riittää, että saan ne tunnustettua, en tarvitse vastauksia, kommentteja tms. vaivannäköä toiselta puolelta. Lisäksi tuo pappi on jollain tasolla tuttu ja kun  menen kuuntelemaan hänen saarnojaan, niin olo hänen edessän on alaston, kun hän tietää kaikki syntini. Siksi mietin sitä anonyymiä tunnustusmahdollisuutta.

Sivuja: [1] 2