Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: [1] 2 3 ... 71
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Itsemurha
« : 26.04.2021 - klo:09:11 »
Tervehdys "Itsemurha",

Täällä nettipapin palstalla on kysymääsi aihetta jo käsitelty, joten siirsin kysymyksesi sen ketjun jatkoksi. Lue yllä olevat viestit, ja esitä jatkokysymyksiä, jos haluat minun lähestyvän asiaa jostain tietystä näkökulmasta tarkemmin.

2
1. Moos. 11:28-12:3 - Uskominen on Jeesuksen seuraamista
Jumala kutsuu Abramin
Teemoja:
  • Abraham sai kutsun ja lähti kohti tuntematonta.
  • Opetuslapset saivat kutsun, eivätkä tienneet, mitä siitä seurasi.
  • Jeesuksen seuraaminen on matkalle lähtemistä.

1. Moos. 12:4-20 - Suoraselkäinen kristitty
Abram ja Sarai Kanaanin maassa ja Egyptissä
Teemoja:
  • Luvattu maa näytti aluksi nurjan puolen.
  • Pelko sai Abramin turvautumaan puolitotuuteen.
  • Abramin Jumalankoulut alkoivat.

3
Seuraava nettiraamattupiiri kokoontuu:

torstaina 20.5. klo 18


Toimi näin:
  • Liity mukaan ajoissa, jotta olet valmiina aloittamaan klo 18.
  • Käytä ruudulla etunimeäsi ja kotipaikkakuntaasi, esim. Marko (Kangasala).
  • Minä olen paikalla viimeistään varttia vaille rupattelemassa paikalle tulleiden kanssa. Samalla opastan, jos tekniikan kanssa on vaikeuksia.

Lämpimästi tervetuloa!


Ps. Markon erityisterveiset:
  • Jos arkailet tekniikan suhteen, ota yhteyttä minuun, niin järjestetään yksityinen harjoittelutuokio. Muutamassa minuutissa opit riittävät taidot raamattupiiriin osallistumiseksi. Soita 040 309 8106 tai lähetä sähköpostia marko.sagulin@sana.fi.
  • Koetko, että tämä työ on kannatettavaa ja tukemisen arvoista? Klikkaa tästä ja liity lähettäjäkirjeitteni vastaanottajaksi.

4
Kysy Nettipapilta / Vs: Naisen asema
« : 21.04.2021 - klo:15:06 »
Tervehdys Anniina,

Sanoit, että osa ajatuksistasi vaikutti jo omasta mielestäsikin kovin provokatiivisilta. Haluan lohduttaa, että minun mielestäni pohdintasi olivat erittäin asiallisia ja osuvia. En kokenut niitä ollenkaan provosoivina, vaikka olen aina ollut varsin helposti provosoituva ihminen mies-nais -tematiikan äärellä.

Esitit pohdintoja, jotka sukeltavat rehellisellä otteella hyvin syvälle. Edellinen pohdiskeluni aiheesta oli kovin luettelomainen, ja siitä jäivät monet nyanssit aika vähälle käsittelylle. Tulen nyt sanomaan paljon samankaltaisia asioita kuin aikaisemmassa viestissänikin, mutta toivon löytäväni yhden pykälän lisää syvyyttä niistä näkökulmista, jotka nostit esiin. Laitan vielä uudelleen näkyville kaikkein yleisimmät aviopuolisoille annetut ohjeet rakastamisen, kunnioittamisen, huolenpidon ja toisen tahtoon suostumisen osalta:

Ohjeita aviomiehille:
  • Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. (Kol. 3:19)
  • Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. (1. Piet. 3:7)
  • Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. (Ef. 5:25-30)
Ohjeita aviovaimoille:
  • Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. (Kol. 3:18)
  • Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. (1. Piet. 3:1-2)
  • Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. (Ef. 5:22-24)
Ohjeita kummallekin:
  • Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. (Ef. 5:20)
  • Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Olen kysymyksesi johdosta pohdiskellut näitä raamatunkohtia ja koko tematiikkaa nyt pidemmän aikaa. Näiden käskyjen ja ohjeiden suuret linjat ovat alkaneet jäsentyä minulla kolmeen teemaan: 1. kilpailuasetelmasta luopuminen 2. arvostuksen osoittaminen 3. suurin palvelee. Käsittelen seuraavaksi näitä jokaista omana kokonaisuutenaan.


Kilpailuasetelmasta luopuminen

Miehen ja vaimon keskinäistä suhdetta kuvataan usein vuorovaikutteiseksi kasvamiseksi, jossa askel askeleelta opitaan lisää toisesta. Näin keskinäinen luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat. Tämä on erittäin oikein ja totta. Parisuhteen alkumetreillä tällaista ohjetta ei suoranaisesti edes tarvita, jos suhde on hyvin hullaantunut ja tunteita on paljon. Tällöin mies ja nainen luonnostaan pyrkivät tekemään kaiken toista miellyttäen - ja vaikka siinä ei aina onnistuttaisikaan, suuret tunteet silottelevat epätasaisuudet. Vähitellen erilaiset ohjeet ovat avuksi sen vuoksi, että hullaantuminen ei enää kanna eikä peitä itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua.

Teoriassa askel askelelta kasvamisessa on yksi haaste. Vaikka käytännössä on hyvin totta, että luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat vähitellen, niin kaikilta osin näitä kolmea asiaa ei saa tarkastella keskenään samanlaisina. Suurin ero on siinä, kuuluuko niitä ansaita vai täytyisikö niitä saada kokea ansiottakin.

Luottamus on asia, joka kehittyy vähitellen. Joissain asioissa luottamus pitää suorastaan ansaita. Ja jos luottamus on särkynyt, se on kärsivällisesti rakennettava uudelleen. Tämä näkökulma ei kuitenkaan kuulu rakkauteen ja kunnioitukseen.

Rakkaus on asia, jota on mahdollista osoittaa, vaikka toinen osapuoli ei olisi sitä ansainnutkaan. Hengellisissä piireissä ansaitsemattoman rakkauden käsite on usein yhdistetty armoon, joten idea on siksi varsin tuttu. Tämä sopii kuitenkin aivan yhtä hyvin ihmissuhteisiin. Toiselle ihmiselle voi osoittaa rakkautta, vaikka tämä ei olisi ansainnut sitä omalla käyttäytymisellään.

Kunnioituksessa toimivat samat lainalaisuudet kuin rakkaudessa. Joskus ihmissuhteita koskien saatetaan sanoa: ”Rakkaus voi olla ansiotonta, mutta kunnioitus pitää ansaita.” Se ei mene niin. Ainoastaan luottamus pitää ansaita. Kunnioitus voi olla yhtä ansiotonta kuin rakkauskin. Jos tapaan joskus Amerikan presidentin, aion kunnioittaa häntä, vaikka hän ei ole tehnyt mitään minua kohtaan ansaitakseen minun kunnioitukseni. Aviopuolisoni on kunnioituksen osalta paljon tärkeämmässä asemassa kuin Amerikan presidentti.

Ansaitsemattoman rakkauden ja ansaitsemattoman kunnioituksen käskyt ovat Raamatun avioliitto-ohjeiden ytimessä. On äärimmäisen tärkeä huomata, että miehelle annetut käskyt eivät anna naiselle mitään oikeuksia. Eivätkä naiselle annetut käskyt anna miehelle mitään oikeuksia. Kummatkin saavat itselleen omat käskynsä ilman mitään ehtoja.

Tästä seuraa kaikkein tärkein pointti: Rakkauden ja kunnioituksen suhteen ei ole mitään oikeutta käydä kauppaa. Ei ole lupa kysyä, onko toinen tehnyt riittävästi, jotta voin itsekin ottaa askeleen. Eikä ole lupa pohtia, onko itse osoittanut jo vähän turhankin paljon uhrauksia, jotta toisen täytyisi seuraavaksi parantaa omaa juoksuaan. Rakkaus ja kunnioitus ovat oikeaa rakkautta ja kunnioittamista vasta sitten, kun toisen osapuolen ei tarvitse tehdä mitään sen eteen.

Kumpikin puoliso voi omalla toiminnallaan ilman muuta helpottaa toisen tehtävää olemalla mahdollisimman helposti rakastettava ja toimimalla mahdollisimman kunnioitettavasti. Mutta oleellisinta Raamatun käskyissä on se, että niissä ei anneta porsaanreikiä sanomalla: ”Rakasta ja kunnioita sitten, jos…” Käskyt ovat ehdottomia. Kun rakkauteen tai kunnioitukseen laitetaan ehto, ne muuttuvat kaupankäynniksi. Ensimmäinen suuri linja puolisoille annetuissa käskyissä on se, että ne riisuvat aseista kilpailuasetelman suhteen.


Arvostuksen osoittaminen

Usein vihkipuheissani nostan esille jo edellä lainaamani Efesolaiskirjeen kohdan: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Tykkään käsitellä tätä lausetta varsin stereotyyppisesti. Stereotypioissa on se etu, että ne tavoittavat osittaisen totuuden lähes kaikkien kohdalla. Samaan aikaan niissä on se haitta, että ne eivät koskaan osu täydellisesti kohdalleen yhdenkään ihmisen kohdalla. Silti rohkeasti väitän, että tässä Raamatun Sana osuu asian ytimeen. Jos aviopuolisoille sanotaan, että he saisivat valita vain toisen vaihtoehdon: a) tulla kunnioitetuksi b) tulla rakastetuksi, niin keskimäärin useampi mies haluaisi saada kunnioitusta ja useampi nainen haluaisi olla rakastettu.

Kunnioitusta ja rakkautta ei voi tislata ja erotella toisistaan. Ne liittyvät aina jollain tavalla toisiinsa. Mutta sanoina ne kuvaavat sitä tulokulmaa ja sisäänrakennettua tarvetta, joka sukupuolilla keskimäärin on. Mies kokee tulevansa arvostetuksi, kun häntä kunnioitetaan ja nainen kokee olevansa arvokkain silloin, kun häntä rakastetaan. Kaiken ytimessä on siis itsensä arvokkaaksi kokeminen. Jos arvostuksen saa osakseen sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole toiminut kunnioitettavasti tai rakastettavasti, on sen arvostuksen teho vielä suurempi.

Mies ja nainen ovat erilaisia, joten arvostuksen kokeminenkin tapahtuu hieman eri reittejä. Liioitellen ja mutkat suoriksi vetäen mies kokee tärkeäksi sen, mitä hän saa aikaan ja nainen sen, mitä hän on. Verisimmin keskimääräistä miestä voi loukata vähättelemällä hänen tekojaan, saavutuksiaan ja arvovaltaansa. Vastaavasti ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole miehelle niin pahoja. Monet naiset sen sijaan voivat aivan hyvin kertoilla omista kommelluksistaan ja joidenkin askareiden epäonnistumisesta, mutta ulkonäköön tai olemukseen liittyvät kommentit viiltävät paljon syvemmän haavan kuin miehille. Kunnioituksen ja rakastamisen kehotukset siis tiivistävät mielestäni miesten ja naisten kaipuun kokea itsensä arvokkaiksi.

Joissain perinteisissä parisuhdekirjoissa käytetään tehokeinona ajatusta, että mies ja nainen ovat niin erilaisia kuin olisivat tulleet aivan eri planeetoilta. Erilaisuutta on ainakin sen verran, että vain omia tuntemuksia tarkkailemalla ei useinkaan tee oikeita johtopäätöksiä vastakkaisen sukupuolen tuntemuksista. Miehen on helppo keksiä vaimolle sellaisia arvostuksen osoittamisen muotoja, jotka ovat itselle tärkeitä. Ja samoin vaimo osaa helposti arvostaa miestä itselleen sopivilla tavoilla. Nämä eivät osu aina lähellekään kohdettaan.

Miesporukoissa kuulee usein sanamuotoa kalenteriasioista sovittaessa: ”Pitää kysyä ’hallitukselta’ lupa”. Kyseessä on ennen kaikkea sananparsi, jossa miehet miehekkäästi toteavat, että eivät voi ihan suoralta kädeltä antaa vastausta. Mutta taustalla on usein ajatus siitä, että ei haluta jyrätä vaimoa, vaan halutaan yhdessä sopia asioista. Positiivisesti sanottuna mies pyrkii osoittamaan kunnioitusta vaimoaan kohtaan tavalla, joka voisi itsestä tuntua hyvältä. Sanamuodollaan hän kuitenkin tulee antaneeksi kuvan, joka on varsin rakkaudeton vaimoa kohtaan. Ikään kuin vaimo olisi joku tyranni ja pirttihirmu, jonka kanssa eläminen on kurjaa ja jolta pitää kysyä lupa kaikkeen kivaan.

Vastaavasti naisporukoissa ei ole täysin harvinaista naureskella miesten kommelluksille ja mokailuille: ”Arvatkaa, mitä meidän Juha eilen teki…”, tai leikkisästi juoksuttaa läsnä olevaa puolisoa, että ”käypäs nyt nopsasti hakemassa meille kahvia”. Mahdollisesti ajatuksessa ei ole mitään piikikästä, vaan päinvastoin pyritään luomaan kuva mukavan leppoisasta ja rakastettavasta miehestä. Mutta sanamuodot sen sijaan antavat miehelle hyvin epäkunnioitetun olon. Ikään kuin hän olisi teoissaan tunari ja helposti pomotettava tohvelisankari.

Olit siis äärimmäisen tarkkanäköinen, kun sanoit, että on helppo rakastaa, muttet oikeastaan tiedä, millä tavoin kunnioitusta osoitetaan. Jos rakkaus on sinulle tärkeintä, osaat myös osoittaa rakkautta. Jos kunnioitus on sinulle tärkeintä, osaat kunnioittaa. Siksi kaiken a ja o on kunkin pariskunnan keskinäinen keskustelu.

Mieheltä ei kuitenkaan kannata kysyä: ”Millä tavalla minä osoittaisin sinulle parhaiten kunnioitusta? Älä vain sano, että minun pitäisi antaa sinun päättää asioista?” Naiselta ei myöskään kannata kysyä: ”Millä tavalla minä parhaiten rakastaisin sinua? Minulle käy kaikki, kunhan ei tarvitse ryhtyä jotenkin uhrautumaan sinun puolestasi?” Kummassakin tapauksessa saattaa käydä niin, että sen jälkeen kumpikaan ei uskalla sanoa syvimpiä tuntemuksiaan. Jos haluaa aidosti kunnioittaa tai aidosti rakastaa, täytyy pystyä osoittamaan toisen ihmisen arvo juuri sillä kielellä, jota hän ymmärtää. Keskinäinen keskustelu kannattanee aloittaa miettimällä niitä arjen tilanteita ja sanoja, jotka ovat saaneet toisen kokemaan itsensä joko arvokkaaksi tai väheksytyksi.


Suurin palvelee

Tämän otsikon alla minulla ei ole enää paljon uutta sanottavaa. Kirjoitit itse siitä todella hyvin. Teit ennen kaikkea sen hyvän huomion, että Raamattu ei määrittele johtamista tyranniaksi. Johtaminen on tehtävä – ei asema. Eikä Raamattu määrittele alistumista tahdottomaksi ja aivottomaksi teoksi vaan kunnioitukseksi.

Raamatun tekstien äärellä tulee niin helposti sijoitettua omia mielikuvia eri lauseisiin. Aviopuolisoiden keskinäistä suhteista kirjoitettaessa yksikään mies ei saa lupaa olla huono perheen pää tai mielivaltainen johtaja. Koko ajan vertailukohdaksi laitetaan itsensä uhraava Jeesus, joka opetti, että suurin on se, joka palvelee. Silti yhä uudelleen mies-nais-keskusteluun nostetaan se näkökulma, että naisenko pitää olla vain hiljaa ja alistua kaikkeen. Mielestäni myös miehillä pitäisi olla oikeus valittaa, kun aviomiehen esikuvaksi määritellään täydellinen Jeesus ja aviovaimon esikuvaksi ”vain” seurakunta. Ihmisistä koostuva joukko on jotenkin paljon helpommin saavutettavissa oleva tavoite kuin itse Jeesus.

Lisäksi totta on se, että kukaan ei voi ottaa valtaa ja asemaa, ellei sitä hänelle anneta. Toki joku mafia voi todellakin ottaa jonkun alueen hallintaansa ja saada ihmiset tekemään, niin kuin se käskee. Mutta pelolla ja väkivallalla hallitseminen ei ole todellista valtaa. Todellista valtaa ja arvostusta on sellainen, joka saadaan. Harva mies voisi kokea itsensä kunnioitetuksi, jos hän on ensin alistanut vaimon valtaansa. Hän on saanut vallan, mutta ei sitä, mitä eniten kaipasi: kunnioituksen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos nainen vaatii itselleen huolenpitoa ja rakkautta, niin hän on lopulta saanut itselleen vain palvelijan. Hän kyllä saa tiettyjä rakkaudenosoitukseksi miellettyjä tekoja, muttei sitä, mitä eniten kaipasi.

Aviopuolisoita siis ohjeistetaan hyvin vahvoilla sanamuodoilla. Miehelle annetaan käsky uhrautumiseen ja rakkauteen. Vaimolle annetaan käsky alistumiseen ja kunnioitukseen. Ei mikään ihme, jos kumpikin kokee, että vaatimukset ovat äärimmäisen kovat. Ensimmäiseksi alkaa vertailu, mutta ensimmäiseksi olikin määrä ymmärtää, että kilpailuasetelmasta on luovuttava.

Seuraavaksi syntyy pelko, että saa itselleen raskaan tehtävälistan. Mutta toiseksi olikin määrä ymmärtää, että käskyjen idea on auttaa toista ihmistä saamaan arvostusta itselleen. Jos mies on valmis osoittamaan omasta halustaan uhrautuvaa rakkautta vaimoaan kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan naiselle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta. Jos vaimo omasta halustaan osoittaa alistuvaa kunnioitusta miestä kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan miehelle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta.

5
Kysy Nettipapilta / Vs: Palvelustehtävä
« : 31.03.2021 - klo:15:52 »
Hei JukkaT,

Olet erittäin hyvän ja tärkeän asian äärellä. Kristinusko on tiiviisti ilmaistuna Jeesuksen seuraamista. Se puolestaan on kokonainen elämänasenne, joka ei jää koskaan vain pään tiedoksi eikä sydämen sopukoihin piilotetuksi uskoksi. Sen on määrä kasvaa koko elämän ohjenuoraksi konkreettisia arjen valintoja myöten.

Toisaalta yhtä aikaa on huomattava, että arjen valinnat eivät tarkoita sitä, että jokainen kristitty myy kaiken omaisuutensa, ryhtyy munkiksi tai nunnaksi luostariin tai yrittää lopettaa mahdollisimman perusteellisesti kaiken sellaisen, mikä ei ole hengellistä. Uskonnollinen herääminen saa valitettavasti joskus kristityt tekemään äärimmäisiä vetoja. Tällöin elämää leimaa motto: "Totta on se, mikä on mahdollisimman jyrkkää ja mustavalkoista."

Paavali tyrmää tällaisen ääriajattelun hyvin määrätietoisesti. Hänen sanansa toimivat erinomaisena lähtökohtana jokaiselle, joka tulee uskoon tai kokee jonkin tavallista suuremman hengellisen kyselemisen kauden:

Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. (1. Kor. 7:20-24)

Paavali tietää itsekin, mistä puhuu. Hän oli äärimmäisen kiivas kristittyjen vastustaja, kunnes Jeesus pysäytti hänet Damaskoksen tiellä. Luonnollisestikaan hän ei voinut jatkaa kristittyjen vastustamista, mutta ominaisuuksiltaan hän "pysyi siinä osassa". Jeesus ei näet alkanut muokata Paavalia vähemmän kiivaaksi, vaan käyttää hänen ominaisuuksiaan evankeliumin julistamisessa. Paavalin määrätietoisuus ja asialle uskoutuminen olivat niitä piirteitä, joita tarvittiin vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä evankeliumin viemiseksi uusille alueille. Koska hän oli kiivas ja hän oli vainonnut seurakuntaa jopa uusille alueille matkustaen, hänellä oli myös sietokykyä kestää itsekin niitä asioita, joita väkevä evankeliumin julistaminen ympäri maailmaa aiheutti. Paavalille evankeliumia julistanut Ananias sai kuulla ennustuksen Paavalista:

Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." (Ap. t. 9:15-16)

Pietari oli helposti innostuva ja dynaaminen johtohahmo, joka evankeliumien kertomuksissa yleensä ensin teki tai puhui - ja vasta sitten ajatteli. Se ei ole kaikilta osin paras ominaisuus johtajassa. Mutta muutaman pahan vastoinkäymisen jälkeen Pietari viisastui. Se into ja muiden mukaan vetäminen oli puoli, joka sai viisastumisen myötä lihaa luiden ympärille. Oli täysin selvää, että juuri tällaisen ihmisen Jeesus halusi luotsaamaan opetuslapsijoukkoa ylösnousemuksensa jälkeen. Viisautta voi oppia kuka vain, mutta Pietarin uskallusta yrittää ja epäonnistua ei noin vain omaksuta, jos sitä ominaisuutta ei ole.

Tämän johdannon jälkeen totean mielipiteenäni, että työn suhteen elämäntilanteesi on juuri niin kuin pitää. On erinomaista, että sinä tunnistat lahjasi, ja saat myös tehdä lahjojasi vastaavaa työtä.

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor. 12:28-30)


Nämä lainaamani kohdat puhuvat aivan erityisesti seurakunnan keskellä vaikuttavista armolahjoista. Mutta niin kuin kaikkien lahjojemme suhteen, eivät seurakuntaa palvelevat lahjatkaan aktivoidu vain seurakunnan läsnäollessa. Joka on hyvä johtaja seurakunnan ulkopuolella, pystyy käyttämään lahjojaan myös seurakunnan hyväksi. Joka on huono johtaja seurakunnan ulkopuolella, on karmein vaihtoehto myös seurakunnan keskellä tapahtuvissa johtotehtävissä.

Hyvin tärkeää on hahmottaa se, että vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon palkattujen työntekijöiden joukko on maailman mittakaavassa kirkkojen kärkeä, meilläkin aktiivisista kristityistä vain murto-osa saa elantonsa kirkon työssä. Suurin osa kristityistä tekee leipätyönään siis jotain muuta. Jopa Paavali hankki elantonsa teltantekijänä. Pikkuisen kärjistäen voisi sanoa, että evankeliumin julistaminen oli hänelle "vain harrastus". Näin on aina kristillisessä kirkossa ollut. Arjen keskellä ihmisten elämäntehtävät ovat siis yleensä ihan jotain muuta kuin evankeliumin julistamista palkkatyönään.

Olisikin lopulta aivan karmeaa, jos jokainen kristitty siirtyisi hengellisiin töihin. Eikö ihanteellinen yhteiskunta olisi sellainen, että kristittyjä on kaikkialla ja kaikissa ammateissa! Tai kysymyksen muodossa: Mikä on se elämänalue, jonne Jumala ei halua evankeliumin kulkeutuvan eikä kristittyjen siellä elävän?

Lainaus
Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?

Minun mielestäni asia menee juuri niin kuin sanot. Tämä elämä on kaikkineen Jumalan antamaa elämää. Ensimmäinen ihmiselle annettu käsky oli "viljellä ja varjella" luomakuntaa. Jos käsky ymmärretään laajasti, niin sen alle menevät melkein kaikki ammatit. On toki joitain hyvin harvoja ammatteja - esimerkiksi punaisten lyhtyjen kaduilla tai kiellettyjen aineiden myyjinä - joissa kristitty ei voi hyvällä omallatunnolla toimia. Mutta Raamatun sivuilla on mainittu tiettyjä ikäviäkin asioita tekeviä ammattiryhmiä, joiden edustajat kyselivät oikeiden ratkaisujen perään. Johannes Kastajan vastaus kyselijöille ei ollut, että ammattia pitää vaihtaa:

Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." (Luuk. 3:12-14)

Verojen kerääjät ja sotilaat saivat kuulla ohjeet, kuinka he voivat omalla paikallaan toimia niin kuin pitää. Yhtä lailla Paavali opetti, että esivalta ja sen palvelijat toimivat Jumalan asettaman instituution palvelijoina. Jopa orjat ja isännät saavat ohjeita oman tehtävänsä mahdollisimman kristilliseen hoitamiseen.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. (Room. 13:1)

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)

Orjan asemassa olevien tulee osoittaa isännilleen kaikkea kunnioitusta, jotteivät Jumalan nimi ja meidän opetuksemme joutuisi huonoon huutoon. Ei orjien pidä osoittaa uskoville isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja rakkaita veljiä. (1. Tim. 6:1-2)


Lainaus
Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni?

Mielestäni kunniakkainta Jeesuksen seuraamista on tehdä oma työnsä uskollisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla sitä tehtävää ajatellen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen epärehellisesti työtään hoitavasta taloudenhoitajasta. Tämän jälkeen hän opasti:

Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? (Luuk. 16:10-12)

Tähän väliin otan vapauden rönsyillä vähän aiheen sivuun. Haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen vähän yleisemminkin johtajuudesta. Yritän sen myötä kylläkin rohkaista sinua tehtävässäsi.

Henkilökohtaisesti pidän näet johtamista todella vaikeana työnä. Siihen kuuluvat juuri nuo mainisemasi kaksi toisiinsa hankalasti sovitettavaa puolta: asioiden ja ihmisten johtaminen. Välillä tasapainoilu on vaikeaa. Historiasta ehkä muistetaan helposti autoritääriset johtajat, jotka ovat jyränneet asioita ja talloneet ihmisiä. Toisaalta minun mielestäni Suomessa ollaan lähestymässä toista ääripäätä. Yhteiskunnassa ja kirkossa johtaminen on mielestäni kriisissä. Ei siksi, että oltaisiin liian autoritäärisiä ja nuijittaisiin päätöksiä mielivaltaisesti pöytään. Päinvastoin suurin ongelma on, että ei uskalleta johtaa. Johtajalta tarvitaan viisautta nähdä oikeita asioita ja herkkyyttä kohdata ihmisiä. Mutta ennen kaikkea johtajan hyve on johtaminen. Keskinkertainen päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Tämä on täysin subjektiivinen kokemukseni, mutta välillä tuntuu, että erilaisilla määritelmillä, standardeilla, ohjeilla ja direktiiveillä pyritään minimoimaan johtamisen tarve - ja ennen kaikkea johtamisen vastuu. Esimerkiksi työntekijää palkattaessa yritetään määritellä kelpoisuusvaatimukset äärimmäisen tarkasti, jotta työntekijää ei lopulta tarvitsisi valita, vaan taulukosta voisi katsoa, kuka kuuluu ottaa. Ymmärrän todella hyvin sen, että toisessa ääripäässä on vaara mielivaltaisuuteen ja puolueellisuuteen. Silti ei ole koskaan mahdollista päästä tilanteeseen, jossa johtamista ei tarvittaisi. Päinvastoin johtamista tarvittaisiin jo nyt huomattavasti enemmän.

Johtamiseen kuuluu päätösten tekeminen ilman varmaa tietoa, onko päätös paras tai edes hyvä. Myöhemmin saattaa paljastua, että joku toinen malli olisi ollut toimivampi, mutta hyvä toimintamallikaan ei ole toimiva, jos sitä on edeltänyt odotteleva kaaos. Yhtä ääripäätä edustaa reserviupseerikoulussa kuulemani johtamisen ohje: "Sotaa ei voita se, joka tekee oikeat ratkaisut. Sodan voittaa se, joka tekee nopeimmat ratkaisut." Tämä ei toimi siviilielämässä sellaisenaan, mutta siinä on myös totuuden siemen.

Hyvä johtaja ei aina miellytä kaikkia. Johtajalta vaaditaan kykyä sietää sitä, että jokainen päätös ärsyttää jotakuta. Jos se ei ärsyttäisi ketään, kyseessä ei edes olisi päätös.

Lainaus
Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle.

Hyvää johtamista tarvitaan kipeästi. Edellä kirjoittelemieni ajatusten myötä haluan kannustaa sinua iloitsemaan nykyisestä työstäsi ja kehittymään siinä mahdollisimman hyväksi. Se on erittäin hyvin kristitylle sopiva palvelutehtävä, jossa voi osoittaa uskollisuutta. Harva johtaja toimii viisaasti, jos johtoasemastaan käsin alkaa julistaa evankeliumia alaisilleen. Sen sijaan hän voi tehdä työnsä uskollisesti ja pyytää Herraa olemaan siinä mukana. Se saattaa siinä sivussa avata ovia myös hyviin tilaisuuksiin viedä evankeliumia luontevasti eteenpäin. Orjaksi myyty Vanhan testamentin Joosef oli erinomainen esimerkki uskollisesta tehtävien hoitamisesta ja johtamisesta:

Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan. Hän asui egyptiläisen isäntänsä talossa, ja isäntä huomasi, että Herra oli Joosefin kanssa ja antoi Joosefin onnistua kaikissa toimissaan. Joosef pääsi Potifarin suosioon ja palveli häntä niin hyvin, että Potifar asetti hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa koko omaisuutensa. Kun Potifar oli määrännyt Joosefin taloutensa ja kaiken omaisuutensa hoitajaksi, Herra siunasi hänen taloaan Joosefin tähden. Ja Herran siunaus näkyi kaikessa, mitä Potifarilla oli, niin kotona kuin tiluksilla. Sen tähden Potifar jätti Joosefin hoitoon koko omaisuutensa eikä itse huolehtinut muusta kuin mitä hän söi. (1. Moos. 39:2-6)

Toivottavasti nämä ajatukseni auttavat sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Nettipapin palstalla on myös pari viestiketjua, jossa olen pohtinut omaa palvelutehtävää kutsumuksen ja motiivien näkökulmista. Ehkä olet ne nähnytkin, mutta linkitän kuitenkin:

6
Tervehdys Ilona,

Vastaus kysymykseesi avautuu juurikin sen kokonaisuuden kautta, johon jakeet liittyvät. Tässä on kyseisen väliotsikon teksti kokonaan:

Jeesus viedään ristiinnaulittavaksi
26. Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. 27. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. 28. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. 29. Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' 30. Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' 31. Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" (Luuk. 23:26-31)


Jeesus kulki kohti omaa kuolemaansa, eli kohti omaa "henkilökohtaista maailmanloppuaan". Siinä yhteydessä häntä surkutteleville ihmisille hän sanoo asioita, joita löytyy muualta Raamatusta erityisesti maailmanloppuun ja yleisesti erilaisiin koetuksen aikoihin liittyen.

Luoliin ja kallionkoloihin piiloutuminen on sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa kuva siitä, kuinka ihmiset yrittävät piiloutua Jumalan vihaa ja maailman loppua.

  • Paetkaa vuorten luoliin, maan onkaloihin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata! (Jes. 2:19)
  • Bet-Avenin uhrikukkulat hävitetään, sillä ne ovat olleet Israelille synniksi. Orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava niiden alttareilla. Ihmiset sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Kaatukaa meidän päällemme!" (Hoos. 10:8 )
  • Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut - kuka voi sen kestää?" (Ilm. 6:15-17)

Suurten koetusten edessä kenelläkään ei ole helppoa. Mutta jos ihmisellä on oman selviytymisen lisäksi huoli myös läheisistä ihmisistä, huoli on paljon suurempi. Puoliso ja lapset ovat kaikkein rakkaimpia ihmisiä, jotka jokainen haluaisi säästää kaikelta mahdolliselta kärsimykseltä:

  • Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään. Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. (1. Kor. 7:26-28)
  • Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. (Matt. 24:19-21)

Jeesuksen sanojen syvyys avautuu siis tätä kautta. Häntä itkeville naisille hän kaiken kärsimyksensä keskellä toteaa, että häntä itseään ei tarvitse surkutella. (Tiedämme, että juuri sitä varten hän oli vapaaehtoisesti maailmaan tullutkin.) Sen sijaan Jeesus kaikkein suurimman kärsimyksensä hetkelläkin kantoi huolta siitä, että maailmaan tulee vielä useita kärsimyksen aikoja. Silloin nämäkin äidit toivovat, ettei heillä koskaan olisi lapsia ollutkaan, jottei heidän tarvitsisi oman kärsimyksensä lisäksi kantaa vielä huolta lapsiensa kärsimyksestä.

Tuo viimeisin lainaamani kohta (Matt. 24:19-21) toteutui kirjaimellisesti mahdollisesti näiden kyseisten naisten eläessä, kun Jerusalem hävitettiin 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. On teoriassa mahdollista, että silloin joku lapsettomuuden häpeää ja naapurin naisten pilkkaa kantanut nainen olisikin saanut kuulla pilkkaajiltaan sanat: "Voi sinua onnellista, kun sinun ei tarvitse pelastaa kuin itsesi."

7
Hei Ilona,

Kysymyksesi pohdinnoissa olet oikeastaan jo itse vastannut kysymykseesi. Toistankin siis sinun omat sanasi vain vähän syvemmältä penkoen ja muutamalla raamatunkohdalla höystäen. Aloitan laittamalla kysymäsi kohdan kokonaisuudessaan näkyviin, ja liittämällä mukaan pari jaetta sen molemmin puolin, niin asiayhteyksin tulee paremmin selville:

Kristuksen tunnustaminen
Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.
Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. (Matt. 10:32-39)


Kyse on siis Kristuksen omaksi tunnustautumisesta ja siitä, mitä se tunnustautuminen joskus aiheuttaa.

Ymmärrän, että emme saa rakastaa mitään emmekä ketään muuta enemmän kuin Jumalaa ja että Jeesuksen seuraamisesta voi koitua riitaa ja sotaa. Mutta miksi Jeesus sanoo näin?

Lopulta sinua eniten vaivaava asia taitaa olla tuo Jeesuksen sanamuoto, joka voidaan lukea kahdella tavalla. Oletan, että sinä näet sen siinä merkityksessä, mitä se minun mielestäni ei tarkoita. Eli Jeesus ei tässä ilmoita, mitkä ovat hänen motiivinsa ja tavoitteensa. Minun mielestäni tämä kohta luetaan siten, että Jeesus ei kerro, mitä hän toivoo, vaan hän hyvin päättäväisellä tavalla ilmoittaa, mitä väistämättä tulee tapahtumaan. Hän ei siis tässä paljasta omaa ohjelmanjulistustaan vaan ampuu alas kuulijoiden mahdolliset väärät odotukset. Siis hieman selittävällä tavalla kääntäen: "Älkää kuvitelko, että evankeliumi saa ihmiset vetämään yhtä köyttä."

Jeesuksen motiivi ja ohjelmanjulistus on se, että hän on tehnyt kaikkensa kutsuakseen kaikki ihmiset pelastukseen:
  • Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. (Luuk. 13:34)
  • Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. (Joh. 3:17-19)

Lisäksi hän lupasi omilleen rauhan, kuten itsekin jo kysymyksessäsi totesit, ja julisti kaikki rauhantekijät autuaiksi. On siis mahdotonta, että Jeesus toivoisi ihmisten riitautuvan keskenään:
  • Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)
  • Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt. 5:9)

Jeesus ei siis halua hajottaa perheitä. Mutta historia näyttää karulla tavalla, että oikea usko ei saa ympäröivää yhteiskuntaa rakastamaan kristittyjä, kun ei se aina saa edes kristittyjä rakastamaan toisiaan. Jerusalemin alkukristityillä oli hetken aikaa jotakuinkin täydellinen tilanne: "He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat." (Ap. t. 2:47) Tämä olotila ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Hyvin pian alkoivat erilaiset vainot, jotka levisivät samaa tahtia kuin kristinuskokin levisi.

Sanoma Jeesuksesta on aina jakanut ihmiset kahteen leiriin: niihin, jotka ottavat hänet vastaan - ja niihin, jotka eivät ota. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan. Kun Jeesus sanoo, että "minä olen tullut tuomaan miekan", hän kertoo, kuinka tulee käymään, vaikka hän ei sitä toivoisikaan. Jos jotkut perheen jäsenet pitävät Jeesusta elämänsä tärkeimpänä asiana ja toiset torjuvat hänet, seuraa siitä väistämättä myös jakolinjat perheen sisälle. Jeesuksessa toteutui hyvin perusteellisesti vanhan Simeonin ennustus:

Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." (Luuk. 2:34-35)

Jeesuksen tapa käyttää perhettä riidan esimerkkinä on tehokas. Se kuvaa kipeällä tavalla sitä, kuinka kaikkein läheisimpien ihmistenkin välille voi Jeesuksen vuoksi muodostua jakolinjoja.

8
Kysy Nettipapilta / Vs: Totaalikieltäytyminen
« : 22.03.2021 - klo:16:46 »
Tervehdys Lahdom,

Kysymyksesi on hyvin mielenkiintoinen, koska en ole oikeastaan koskaan kunnolla pohtinut totaalikieltäytymistä. Toisaalta en minä aiheeseen edes osaa kovin syvälle sukeltaa. Pari keskeisintä näkökulmaa voi nostaa helposti ja lyhyesti esille.

Kun oma varusmiespalvelusaikani lähestyi, olin hyvin herkässä hengellisen pohdiskelun ja etsimisen vaiheessa. Mietin sotilasvalaa ja Raamatun vannomiskieltoa. Pohdin aseellista puolustautumista ja Raamatun tappamiskieltoa. Mietin siviilipalvelusta ja aseetonta palvelusta. Mutta mieleeni ei koskaan tullut totaalikieltäytyminen. En tiedä, olinko sellaisesta edes tietoinen, mutta herkällä hengellisellä mielellä pohtien se ei varmaan olisi ollut minulle edes teoriassa vaihtoehto. Jos kerran pyrin olemaan mahdollisimman omantunnon tarkka ja toimimaan oikein, niin rikokseen syyllistyminen tuskin olisi ollut mahdollista.

Vaikka totaalikieltäytyminen ei vastaa rikosnimikkeenä maanpetosta tai mitään vastaavaa, niin silti se ei ole virallinen asevelvollisuuden suorittamisen keino. Vankeusrangaistus on seuraus siitä, ettei suostunut mihinkään olemassa olevaan vaihtoehtoon. Tässä mielessä pidän siis totaalikieltäytymistä vääränä, että se on Jumalan asettaman esivallan halveksimista:

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. ... Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. (Room. 13:1, 5)

Mutta ymmärrän myös sen, että jonkun omatunto voi olla niin herkkä, että mikä tahansa maanpuolustukseen liittyvä toiminta tuntuu hänestä sotakoneiston tukemiselta, eikä hän voi siihen osallistua. Tällöin omatunto tarttuu raamatunkohtaan:

Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29)

Jos ihminen siis valitsee totaalikieltäytymisen omantunnon syistä kristinuskoon ja Raamattuun vedoten, pidän sitä ymmärrettävänä, mutta... Ongelma on kuitenkin silloin varsin kapea näkemys kristinuskosta ja Raamatusta. Ja ehkä aika idealistinen käsitys ihmisyydestä. En ole ihan varma, onko historiasta löydettävässä tilanteita, joissa ihmisten välinen rauha olisi saavutettu ilman tietynlaista "kauhun tasapainoa". Uskottava puolustus aiheuttaa sen, että valloitustoimia tai muuta pahuutta suunnitteleva taho ei ryhdy hetken mielijohteesta mihinkään toimenpiteisiin. Enkä tiedä, onko valloituksen tehnyt taho koskaan missään maassa osoittautunut hyväntekijäksi. Kuvittelen, että näistä syistä Raamattu minun ymmärrykseni mukaan paljon useammin kehottaa puolustamaan lähimmäisiä ja olemaan valmis vaikka uhraamaan henkensä heidän puolestaan - kuin olla puolustamatta.

Usein muistetaan Jeesuksen lausahdus: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt. 26:52) Sen sijaan usein unohdetaan hänen toinen lausahduksensa: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan." (Luuk. 22:36) Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa on valittava pienin paha, koska suoranaisesti hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassakaan. Monet sotaan liittyvät kysymykset ovat tällaisia.

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että niin kauan kuin Suomessa kristitty voi luottaa siihen, että hänen sotilaalliset velvollisuutensa koskevat vain oman maan puolustamista, on maanpuolustukseen osallistuminen paras ja kristillisin toimintamalli. Totaalikieltäytymistä pidän puolestaan kaikkein huonoimpana ja epäkristillisimpänä vaihtoehtona.

Vastasin nyt aika tiiviisti ja varsin visusti kysytyssä teemassa pysytellen. Mutta jos asiaa tahdot pohtia laajemmin, niin olen käsitellyt erilaisia sodan ja kuoleman tematiikkaan liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä esim. näissä viestiketjuissa:

9
Kysy Nettipapilta / Vs: Turkistarhaus
« : 15.03.2021 - klo:13:15 »
Tervehdys öhdom,

Päätin ja yritin aluksi vastata todella lyhyesti vain viittaamalla olemassa olevaan viestiketjuun eläinten oikeuksista. Mutta muutaman ajatuksen kuitenkin halusin kirjoittaa. Joka tapauksessa sinun kannattaa lukea ensin tuossa linkissä olevat viestit, koska siellä ovat perusteet, joiden pohjalle nyt jatkan turkistarhaukseen painottuen.

Eläinkokeiden ja turkistarhauksen osalta ollaan saman eettisen ongelman äärellä: toisessa ääripäässä on se hyöty, mitä toiminnasta koituu ihmiselle ja toisessa ääripäässä on se haitta, joka siitä koituu eläimelle.

Kristilliseen etiikkaan sopii melko hyvin yleistettynä se ajatus, että kristittyjen on tärkeää toimia elämässä kaikenlaisen kärsimyksen vähentämiseksi. Ja jos kärsimystä ei voi välttää, niin silloin pyritään valitsemaan se vaihtoehto, joka aiheuttaa vähiten kärsimystä. Suurin kysymys onkin se, mikä kärsimys nähdään suurena ja mikä pienenä - ja mikä asia nähdään niin tärkeänä, että sen vuoksi kärsimystä voidaan sallia suuremman hyödyn vuoksi.

Teen seuraavassa jaottelun, joka perustuu ihan vain minun omiin mielikuviini, joten sen todenperäisyyttä ei pidä arvioida. Teen tämän vain esimerkkinä, jota voi kukin itse parempien faktojen valossa korjata omaan pohdintaansa sopivaksi.

Eläinten käyttö
  • lääketeollisuuden eläinkokeissa: suuri kärsimys eläimille - jaloksi ja arvokkaaksi koettu hyöty ihmisille
  • kosmetiikkateollisuuden eläinkokeissa: suuri kärsimys eläimille - kyseenalaiseksi koettu hyöty ihmisille
  • turkistuotteiksi kasvattamisessa: häkkielämän aiheuttama kärsimys elämille - ylellisyydeksi koettu hyöty ihmisille
  • ravinnon tuottamiseen: tuottamistavasta riippuva kärsimys eläimille - tärkeäksi tai välttämättömäksi koettu hyöty ihmisille

Alleviivattujen sanojen muuttaminen vaihtaa lauseiden merkityksiä suuresti. Niiden korvaaminen omien mielipiteiden tai yleisen mielipiteen mukaan toimii hyvänä apuvälineenä punnita omia arvojaan. Keskimäärin lääketeollisuuden eläinkokeet saavat paljon suuremman hyväksynnän kuin esimerkiksi kosmetiikkateollisuuden eläinkokeet. Ihmistä pidetään yleisesti rakkaampana ja arvokkaampana kuin eläintä. Usein myös eläinten kokema kärsimys saa aikaan sen, että vielä suuremman ihmisjoukon kärsimys vähenee.

Aivan samalla tavalla ei pystytä ajattelemaan kosmetiikkateollisuuden eläinkokeista. Eläinkokeista saatua hyötyä ei voida pukea yhtä arvokkaan kuuloisiin sanamuotoihin, eikä ainakaan voida väittää, että eläinten kokema kärsimys suoranaisesti vähentäisi ihmisten kärsimystä. Lisäksi keskusteluun voidaan nostaa myös näkökulma siitä, onko sama hyöty saatavissa ilman eläinkokeita.

Eläinkokeiden varsinainen tarkoitus ei ole aiheuttaa kärsimystä. Vielä vähemmän se on pyrkimyksenä turkistarhauksessa tai ravinnontuontannossa. Joidenkin ravinnoksi kasvatettavien eläinten kohdalla on se tilanne, että ne kärsisivät enemmän vapaana, koska ne on aikojen saatossa jalostettu eläimiksi, jotka eivät kovin menestyksekkäästi selviä yksin luonnossa. Siksi tarhattujen ja kasvatettujen eläinten kohdalla hyötyä ja kärsimystä punnitaan eniten siitä näkökulmasta, millaisissa olosuhteissa eläimet elävät. Turkistarhauksessa kritiikki kohdistuu ennen kaikkea kasvatushäkkeihin ja eläinten elintilaan.

Minulla on se käsitys, että nykyinen asenneilmapiiri ei pidä turkistarhausta eläinten oikeuksien näkökulmasta erityisen hyvänä asiana. Vaikka Suomessa eläimille ei pyritä millään tapaa aiheuttamaan kärsimystä, ei tarhattuna eläminen ole silti mikään eläimiä ilahduttava elämänmuoto. Aitojen turkisten tarve nähdään myös enemmänkin ylellisyystuotteena kuin varsinaisena tarpeena. Raamatun ensimmäiset vaatteet olivat toki aitoa turkista, jos viikunanlehdistä tehtyjä toimimattomia kyhäelmiä ei lasketa - mutta silti puhutaan hyvin eri tilanteesta kuin luksusvaatetuksesta. Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. (1. Moos. 3:21)

Johtopäätöksiä esimerkisi Suomen turkistarhauksen osalta ei voida eettisessä mielessä tehdä vain sen mukaan, miten asiat ovat Suomessa. Eettisessä pohdinnassa turkistarhauksen suhteen on yksi hyvin vaikea näkökulma. Tavallaan voitaisiin katsoa asiaa hyvin suoraviivaisesti ja todeta: eläinten kärsimys loppuu, kun turkistarhaus loppuu. Esimerkiksi Suomessa olisi teknisesti mahdollista kieltää turkistarhaus. Ja se tarkoittaisi, että sen jälkeen Suomessa ei ole eläimiä, jotka elävät häkeissä turkistarhausta varten. Tämä päätös ei kuitenkaan lopettaisi aitojen turkisten kauppaa maailmalla, vaan markkinat siirtyisivät muille toimijoille. Keskimäärin Suomessa kaikki eläimiin liittyvät toimet hoidetaan maailman mittakaavassa korkeatasoisesti. Varmasti poikkeuksiakin löytyy, mutta maailmassa eläinten kärsimys ei välttämättä vähene, jos Suomessa eläinten kasvatus loppuu. Teoriassa on mahdollista, että sen jälkeen eläinten kärsimystä olisi maailmassa jopa enemmän, mutta suomalaiset voisivat syyttää siitä muita.

Yksi turkistarhauksen eettinen pohdinta voitaisiin asettaa seuraavasti. Jos Suomesta loppuisi turkistarhaus, saisiko se aikaan:
  • lisää kysyntää turkistarhaukseen siellä, missä eläimiä käsitellään säälimättömästi?
  • esimerkin, jota muissa maissa seurattaisiin?

Kuten huomaat, olen nyt pyöritellyt ajatuksia aika ympäripyöreästi. Lisäksi esitin itse enemmän kysymyksiä kuin annoin vastauksia. Enkä myöskään ole osannut tuoda mitään erityisesti juuri Raamattuun tai kristilliseen uskoon liittyviä näkemyksiä esille. Syy on sinällään selkeä, koska Raamatussa annetaan vain yleisiä luomakunnan viljelemiseen ja varjelemiseen liittyviä ohjeita. Mutta toivon, että nämä pohdintani sysäävät sinun ajatuksesi sopivasti liikkeelle ja auttavat esitelmäsi valmistelussa.

10
Kysy Nettipapilta / Vs: Yliherkkä omatunto
« : 09.03.2021 - klo:16:45 »
Tervehdys Yliherkkäkö?

Uskon oikein hyvin, että tuollaiset pakkomielteiset toiminnat ovat valtava rajoite. Elämä kaiken tuollaisen tarkkailun keskellä on vähimmilläänkin uuvuttavaa ja stressaavaa. Toivonkin, ettet koe minun sanovan asioita nyt liian hyökkäävästi. Haluan tällä erää kirjoittaa koko viestini hyvin painokkaasti ja suoraviivaisesti.

Ensinnäkin, minun mielestäni sinulle olisi suurta hyötyä terapiasta. Saatat sellaisessa jo käydäkin, mutta jos et käy, niin ehdottomasti kannattaa. Pohjimmiltaan esittämäsi ongelmat eivät näet ole hengellisiä ongelmia. Olet käyttänyt viesteissäsi kristinuskon termistöä ja tematiikkaa, mutta kuvailemasi toimintatavat ovat hyvin pakkomielteisiä tai pakko-oireisia mielen ongelmia. Ne saavat hyvän tarttumapinnan kristinuskon teemoista, mutta eivät ole luonteeltaan varsinaisesti hengellisiä pulmia.

Tartun ensimmäiseksi ajatukseen, jonka sanoit viestisi lopussa:

Lainaus
Jos mielessäni olen antanut jollekin asialle tietynlaisen merkityksen, eikö juuri tätä mielikuvaa vastaan toimiminen ole syntiä?

Saatat mielessäsi ajatella tätä raamatunkohtaa:

Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä. (Room. 14:22-23)

Tässä Paavali opettaa teemasta, josta edellisessä viestissänikin puhuin. Omatuntoa vastaan toimiminen saa helposti omantunnon turtumaan. Sinun kohdallasi kyse tuntuu kuitenkin olevan ihan muusta. Sinä et pohdi Raamatun valossa sitä, kuinka joku asia on tulkittava tai onko jonkin selvän Jumalan käskyn soveltaminen omaan elämäntilanteeseesi tosi vaikeaa ja ristiriitaisen tuntuista. Sinä kehittelet omia sääntöjä, joille et saa tukea Raamatusta. Pystyt näiden toimintamallien yhteydessä esittämään Raamatusta tuttuja aihepiirejä, mutta ne eivät ole lähelläkään sitä merkitystä, jossa ne Raamatussa esitetään. Esimerkiksi:

Lainaus
Minulle on myös muodostunut jonkin sortin ongelma viivakoodien tarkkailemisesta. Kauppareissut venyvät hieman, koska koitan syynätä, ettei viivakoodista löydy kolmea kutosta. Myös tiettyjä muita numeroita vältän jos niitä löytyy kolme kappaletta samasta viivakoodista.

Raamatussa on yhdessä jakeessa maininta pedon luvusta. Siinä yhteydessä ei mainita mitään siitä, kuinka kristityn täytyisi suhtautua kolmeen kuutoseen. Eikä sellaista käskyä ikinä voitaisikaan antaa. Muutenhan kukaan kunnon kristitty ei voi vastata matematiikan kokeessa kysymykseen: paljonko on 333+333. Täytyisi tahallaan vastata väärin, kun ei saa kirjoittaa lukua 666. Sinä viet asian vielä pidemmälle. Et salli ostamasi pakkauksen numerosarjassa olevan edes yhteensä kolmea kuutosta, vaikka ne eivät olisi edes peräkkäin.

Tällainen toiminta on äärimmäisen uuvuttavaa aina. Lisäksi se on väärin, jos sillä on hengellinen motiivi. Jeesus tylyttää fariseuksia ja lainopettajia, jotka kehittelivät itse lisäsääntöjä Raamatun käskyihin:

  • Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. (Matt. 15:9)
  • Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella. (Luuk. 11:46)

Sinun toimintasi on hyvin lähellä fariseusten ja lainopettajien toimintaa - joskin sillä erotuksella, ettet ole kuormittanut niillä käskyillä toisia ihmisiä vaan ainoastaan itseäsi. Älä säikähdä suorasukaista tyyliäni, mutta jos sinä todella haluaisit palvella ennen kaikkea vain Jumalaa, sinä yrittäisit ottaa selvää mahdollisimman tarkasti Jumalan Sanasta. Jumalan käskyä voidaan rikkoa laittamalla siihen lisää tai ottamalla jotain pois. Nyt sinä haluat laittaa aina vain enemmän ja enemmän lisää.

Tuollainen toiminta saa sinut käpertymään oman itsesi ympärille. Loppujen lopuksi sinä haluat palvella omaa mieltäsi etkä Jumalaa. Tuo ensimmäiseksi lainaamani ajatuksesi suorastaan nostaa oman mielesi Jumalaa korkeampaan asemaan. Sinähän sanot itse asiassa, että sinun omat ajatuksesi määrittävät sen, mikä on syntiä ja mikä ei. Mutta Raamatun Sanahan sen määrittää.

Martti Luther aloittaa teoksensa "Puhe hyvistä teoista" seuraavilla sanoilla: "Ensimmäiseksi tulee tietää, että ei ole olemassa muita hyviä tekoja kuin ne, jotka Jumala on käskenyt. Samoin kuin ei ole olemassa muuta syntiä, kuin minkä Jumala on kieltänyt. Sen vuoksi ei ihmisen, joka haluaa tulla tuntemaan ja oppia tekemään hyviä tekoja, tarvitse tuntea mitään muuta kuin Jumalan käskyt."

On totta, että pedon luku mainitaan Raamatussa. Jopa negatiivisessa sävyssä. Mutta Raamatusta löytyy vaikka kuinka monta negatiivisessa sävyssä kirjoitettua kohtaa katsomisesta, syömisestä ja ajattelemisesta. Jos noudattaisit niidenkin suhteen samaa logiikkaa, sinun täytyy kaiken varalta lopettaa myös katseleminen, syöminen ja ajatteleminen.

Lainaus
Sama koskee värejä tai symboleja. Jos tuotteen logo on punainen, asia mietityttää.

Jatkan yliampuvaa retoriikkaani: Onhan se aika outoa, että Jumala on halunnut luoda niin paljon syntisen värisiä kukkia...

Lainaus
Tämä juuri siitä syystä, että joissakin piireissä  punainen väri (varsinkin vaatetuksesta puhuttaessa) on kai ainakin ennen yhdistetty Kristuksen pilkan tai veren väriksi, joten pelkään kai olevani kevytkenkäinen asian kanssa tai jotain.

Miksi et mieti mieluummin sitä, kuinka yhteiskunnassa punainen kuvaa rakkautta. Ja kirkollisessa perinteessä Kristuksen sovintoverta, Pyhää Henkeä ja urhoollisesti uskonsa puolesta kuolleita marttyyreja? Miksi valitset kaikista mahdollisista tulkintatavoista aina ne negatiiviset?

Lainaus
Jos tuotteessa tai kaupassa esiintyy logossa kolmioita, miellän asian kolminaisuuteen viittaavaksi ja pidän kolmion käyttöä epäilyttävänä markkinoinnissa.

Eli punainen täytyy tulkita synnilliseksi, joten sitä täytyy välttää. Mutta samassa yhteydessä esiintyvä pyhäksi mieltämäsi kuvio on myös huono, joten sitäkin täytyy välttää samassa yhteydessä? Eikö silloin olisi loogisempaa tulkita kolmio vaikkapa illuminaatin tunnukseksi, jotta voisit välttää niitä edes samalla logiikalla?

Pahoittelen tätä tylyä tyyliäni, mutta yritän vain alleviivata pointtiani. Mikä sinulle oikeasti voisi olla neutraali asia? Kaikkia värejä ja kaikkia geometrisia muotoja on joissain kulttuureissa, uskonnoissa ja perinteissä käytetty johonkin hyvään tai pahaan. Sinä olet valinnut vain tietyt asiat, joille olet keksinyt hyvät mielleyhtymät. Ja rohkenen arvata, että kehität itsellesi lisää rajoituksia sitä mukaa, kun keksit uusia merkityksiä ja mielleyhtymiä.

Lainaus
En osaa toimia muutenkaan, jotta mielenrauha säilyisi edes näiden asioiden osalta.

Aloitin viestini sanomalla, että uskon ahdistuksesi olevan tosi suuri. Enkä ole halunnut tällä kirjoituksellani vähätellä sitä ollenkaan. Valitsin tällä erää vain aika suoraviivaisen lähestymistavan. Tarkoitukseni oli osoittaa, että ahdistuksen suuruudesta huolimatta toimintasi on epäloogista eikä yksikään viestissäsi mainitsemista toimintamalleista saa mitään tukea yhdestäkään Raamatun käskystä tai kiellosta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että omatuntoa vastaan toimiminen ei ole hyvä asia kristitylle. Mutta mielenrauha ja omatunto ovat eri asioita. Huonolla omallatunnolla oleva ihminen kokee itsensä rauhattomaksi. Mutta ihminen voi olla rauhaton monesta muustakin syystä kuin huonon omantunnon johdosta. Kärsimätön odotus, pelko, epävarmuus ynnä monet muut tilanteet aiheuttavat rauhattomuutta, vaikka omatunto olisi täysin puhdas. Myöskin mielenterveydelliset ongelmat saavat aikaan rauhattomuutta.

Tämän vuoksi sinun täytyy huolellisesti käydä läpi pakkomielteiset toimintamallisi ja löytää niille raudanlujat perustelut Raamatusta. Raudanlujaksi perusteluksi tässä tapauksessa kelpaa vain Jumalan käsky tai kielto - ei sinun tulkintasi tai mielleyhtymäsi siitä, mitä joku ihminen tai yhteisö on jossain kulttuurissa siitä ajatellut. Voit myös ilman muuta edelleen kirjoittaa ajatuksiasi, niin voin omalta osaltani auttaa sinua pohtimaan asioita Raamatun äärellä.

Joka tapauksessa sinun tarvitsee löytää keino päästä irti kaikista toimintamalleista, jotka olet näissä kahdessa viestissäsi kertonut. Koska olet lähestynyt minua näiden kysymysten kanssa, se kertoo, ettei sinulla ole mielenrauhaa ainakaan tuon pakkomielteisen toimintasi ansiosta. Tällä hetkellä onnistut tyynnyttelemään itseäsi jatkamalla toimintaa, mutta se saa aikaan lisää ahdistusta eikä tule koskaan vapauttamaan sinua.

11
VEDENPAISUMUS

1. Moos. 5:1-32, 11:10-26 - Jumalan johdatus
Suuria sukuluetteloita
Teemoja:
  • Sukuluettelot kaaviona
  • Vedenpaisumus vedenjakajana
  • Jumalan johdatus suurissa linjoissa

1. Moos. 6:1-22 - Maailmanlopun profeetat
Pahuus yltyy maan päällä - Nooan arkki
Teemoja:
  • Nooan valmistautuminen maailmanloppuun.
  • Nooa julisti vanhurskautta eikä tuhoa.
  • Puhe maailmanlopusta ei saa johtaa pelkoon vaan rauhaan.

1. Moos. 7:1-24 - Odottamisen siunaus
Vedenpaisumus - osa 1
Teemoja:
  • Raamatun lukusymboliikkaa
  • Luku 40: koetusajan ja valmistautumisen luku
  • Miksi Jumala laittaa ihmisen odottamaan?

1. Moos. 8:1-22 - Älkää rakastako maailmaa
Vedenpaisumus - osa 2
Teemoja:
  • Korppi sai ravintonsa tuhoon tuomitusta maailmasta.
  • Kyyhkynen oli turvassa arkissa.
  • Mikä erottaa kristityn ja ei-kristityn?

1. Moos. 9:1-17 - Jumalan liitot
Liitto Nooan kanssa
Teemoja:
  • Jumalan solmimat liitot Raamatussa.
  • Jumala on uskollinen liitossaan.
  • Ihmistä pyydetään vastaamaan liittoon.

1. Moos. 9:18-29 - Siunaus ja kirous
Nooa ja hänen poikansa
Teemoja:
  • Siunaus ja kirous tulevat Jumalalta.
  • Kristitty on kutsuttu siunaamaan.
  • Ihminen voi siunata vain sen, mitä Jumala siunaa.

1. Moos. 11:1-9 - Hengellinen kieli
Babylonin torni
Teemoja:
  • Kieli yhdistää tai erottaa ihmisiä.
  • Hengellinen kielenkäyttö yhdistää tai erottaa kristittyjä.
  • Babylon ja helluntai toistensa vastakohtina.

12
Kysy Nettipapilta / Vs: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
« : 03.03.2021 - klo:03:30 »
Kulttuurisidonnainen raamatuntulkinta

Olen kirjoittanut jo tavattoman pitkästi. Erotin silti vielä omaksi kokonaisuudekseen kulttuurisidonnaisen raamatuntulkinnan. Pidän sitä erityisen tärkeänä kokonaisuutena, koska kulttuurillisiin näkökulmiin viitataan nykyään hyvin usein sukupuolineutraaleista avioliitoista keskusteltaessa.

Kulttuurisidonnaisella raamatuntulkinnalla tarkoitan sitä, kuinka Raamatun käskyjä pohditaan siitä näkökulmasta, ovatko ne vain Raamatun aikaan ja kulttuuriin liittyviä vai ovatko ne voimassa aina ja kaikissa kulttuureissa. Positiivinen piirre kulttuurisidonnaisessa korostuksessa on, että se pyrkii löytämään keinon sekä opillisen että eettisen raamatuntulkinnan hyvien puolien yhdistämiseen. Ajatuksena on osoittaa, että Raamatun käskyjä ei tarvitse unohtaa, mutta niiden kulttuurisidonnainen ymmärtäminen osoittaa, etteivät ne ole voimassa nykyisessä kulttuurissamme.

Valitettavasti tässäkin mennään helposti liiallisuuksiin. Vaikka hyvä Raamatun ymmärtäminen vaatii kulttuurillista tuntemusta, minun mielestäni monissa kohdissa kulttuurillisen korostamisen pyrkimys kertoo oikeastaan enemmän meidän nykyisestä kulttuuristamme kuin Raamatun kulttuurista. Kulttuuriin vetoaminen on oman henkilökohtaisen näkemykseni mukaan lisännyt niin sanottuja olkiukkoargumentteja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Raamatun kulttuurista esitetään liioiteltuja tai vääriä väitteitä, joiden valossa siihen aikaan kirjoitetut Raamatun käskyt voidaan osoittaa vanhentuneiksi. Kommentoin tässä joitain minulle vastaan tulleita väitteitä.


Väite: "Raamattu ei tunne rakkauteen ja romantiikkaan perustuvia liittoja"

Raamatun romantiikkaan tutustuminen kannattaa aloittaa Laulujen laulusta, joka on yksi maailmanhistorian kauneimmaksi rakkausrunoksi sanottu teos. Sellaista ei olisi kukaan voinut kirjoittaa, jos rakkauteen perustuvat liitot olisivat utopiaa. Ylipäätään on mielestäni todella kestämätöntä ajatella, että rakastumisen ja tunteiden voima olisi nykyajan keksintöä. Laulujen laulun kertojanakaan ei ole alistava mies vaan vuorotellen toisilleen puhuva rakastunut pari. Yhä uudelleen kirjassa toistuu muun muassa lausahdus: "Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!" (Laul. l. 2:7)

On selvää, että Raamatun maailmassa avioliittojen sopiminen on ollut varsin yleinen käytäntö. Sopimusavioliittojen kuvitteleminen rakkaudettomiksi tai vasten tahtoa sovituiksi on kuitenkin suurta kulttuurillista ymmärtämättömyyttä. Mediassa huomiota saavat uutiskynnyksen ylittävät pakkoavioliitot, mutta eivät ne tavanomaiset sopimusavioliiton muodot, joissa sopiminen alkaa puolison tunteiden ja toiveiden selvittämisellä. Asioiden järjesteleminen ja vanhempien mukana olo ei automaattisesti vähennä romantiikan osuutta. Automaattisesti se ainoastaan lisää liiton virallisuutta ja pätevyyttä.

Simson oli hyvä esimerkki siitä, että hänen solmimassaan avioliitossa ainoa tyytymätön osapuoli olivat vanhemmat, joiden tehtävänä oli sopimuksen neuvotteleminen: "Eikö oman sukumme tytöistä tai edes kansamme joukosta löydy sinulle naista, kun sinun pitää mennä ottamaan itsellesi vaimo filistealaisten, noiden ympärileikkaamattomien, keskuudesta?" Mutta Simson sanoi isälleen: "Hanki hänet minulle vaimoksi, minä olen ihastunut häneen." (Tuom. 14:3)

Abrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekan sekä Jaakobin ja Lean/Raakelin väliset kertomukset osoittavat hienoa romanttista rakkautta jo 1500 eKr ajalta. Lean ja Raakelin välillä kerrotaan jopa siitäkin, kuinka he väänsivät keskenään kättä siitä, kumpi saa viettää seuraavan yön miehensä kanssa. Jaakob sen sijaan koki, että 7 vuoden työpalvelus tuntui vain muutamilta päiviltä, koska sen johdosta hän sai omakseen rakastamansa naisen. (Näitä romantiikan ja rakkauden osoituksia voi lukea 1. Mooseksen kirjan luvuista: 23, 24, 29, 30)


Väite: "Raamatun ajan avioliitto tarkoitti epätasa-arvoista asetelmaa, jossa mies omistaa naisen."

Seuraavat sananlaskut eivät ole kauniita, mutta niiden kautta saa hyvin käsityksen siitä, että Raamatun aika oli samanlaista tavallisten ihmisten aikaa kuin nytkin. Perheissä oli varmasti keskenään erilaisia dynamiikkoja.

  • Parempi asua autiomaassa kuin pahansisuisen vaimon kanssa. (Sananl. 21:19)
  • Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa. (Sananl. 25:24)

On hyvä pohtia sitä, perustuvatko käsityksen naisia alistavasta kulttuurista enemmänkin mielikuviimme nykyisestä Lähi-Idästä vai todelliseen Raamatun kulttuurin ymmärtämiseen. On helppo sanoa: "Raamatun aikana oli tapana...", koska harva pystyy sellaista lähtöoletusta kiistämäänkään, kun ei ole oikeaa tietoa. Jokainen, joka on nähnyt valokuvia Irakista ennen islamilaista vallankaappausta, voi sanoa, että siellä kulttuuri on ollut aikaisemmin tasa-arvoisempi. Länsimaalaisittain katsottuna negatiivinen kehitys on tapahtunut vasta viime vuosikymmeninä.

Myös seuraavat kohdat Raamatussa kuvaavat sitä, että omistussuhde on väärä sana kuvaamaan avioliittoa niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin aikaan:

  • Jos mies on vastikään mennyt naimisiin, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa kutsua muuhunkaan palvelukseen. Hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona. (5. Moos. 24:5)
  • Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. ... Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. (1. Kor. 7:32-34)
  • Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. (1. Kor. 7:4-5)


Väite: "Raamatun ajan maailmassa tunnettiin vain alisteiset tai raiskauksiin verrattavat homosuhteet."

Kaksikymmentä vuotta sitten minun opiskeluaikanani opetettiin juuri päinvastaista. Muistan edelleen, kuinka puhuttiin antiikin filosofeista, jotka ylistivät miesten välistä rakkautta naisen rakkautta suuremmaksi. On siis täysin selvää, että vastavuoroisia samaa sukupuolta olevien suhteita on ollut olemassa. Toki yhtä selvää on, että myös alistavia ja häpäiseviä suhteita on ollut - se käy ilmi Sodoman ja Gomorran kertomuksestakin. Joten siinä mielessä mitään uutta ei ole auringon alla. Molempia löytyy nykyäänkin.

Roomalaiskirjeen alussa puhutaan sekä miesten että naisten keskinäisistä suhteista. Vaikka kuinka kovasti haluttaisiin väittää avioliittoja naisten alistamiseksi ja miesten välisiä suhteita hyväksikäytöksi, tällä kaavalla ei voida jatkaa enää naisten keskinäisiin suhteisiin. Väistämättä on myönnettävä, Raamatun ajan kulttuurissa tunnettiin nainen itsenäisenä ja aktiivisena seksuaalisuuden toteuttajana.

He keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ... Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. (Room. 1:24-27)

Tällaisia tekstejä ei voida kirjoittaa kulttuurissa, jossa ei tunnettaisi vastavuoroista samaa sukupuolta olevien seksuaalista kanssakäymistä. Raamatussa on useita kertomuksia myös todellisesta seksuaalisesta väkivallasta. Tällöin ei käytetä ilmauksia "harhautuneet harjoittamaan" tai "keskinäisissä suhteissaan", vaan puhutaan raiskauksista, jotka tuomitaan väkivaltaisen vääryytensä johdosta. Tässä puhutaan säädyttömyydestä ja keskinäisestä himosta, joten se kertoo kulttuurin tuntemasta ilmiöstä.


Väite: "Raamattu ei puhu tasapuolisista homosuhteita vaan ainoastaan hyväksikäyttöä tarkoittavista homosuhteista."

Minä en ole vielä tavattoman vanha, mutta pystyn hyvin muistamaan, kuinka kaksikymmentä vuotta sitten tämä väite esitettiin juuri päinvastoin. Opiskeluaikoinani kulttuurisidonnaista lukutapaa käytettiin perustelemaan sitä, että myös kuningas Daavidilla oli tasa-arvoinen homoseksuaalinen suhden Jonatanin kanssa. Koska Daavid oli hurskas ja Jumalan mielen mukainen mies, ajateltiin kyseisen kertomuksen osoittavan, että tasa-arvoinen ja vastavuoroinen miesten välinen suhde on Jumalan siunaama. Tästä kohdasta luettiin siis kuvaus eroottisesta rakkaudesta ja sen vahvistamisesta liitolla:

Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: "Herra kostakoon Daavidin vihollisille!" Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään. ... Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä." (1. Sam. 20:41-42)

Kulttuurisidonnaisen lukutavan tarkoitushakuisuus näkyy siinä, että tämä perustelu oli silloin vahva. Haluttiin osoittaa, että kulttuureissa on paljon samaa ja samaa sukupuolta olevien tasa-arvoiset parisuhteet olivat jo silloin hyväksyttyjä. Perustelua käytettiin, koska sen ajateltiin johtavan toivottuun lopputulokseen. Nyt se on kuitenkin tyystin, koska nykyisessä keskustelukulttuurissa toimii tehokkaammin se, jos silloinen kulttuuri pystyttäisiin osoittamaan mahdollisimman erilaiseksi.

Uuden testamentin aikana oli olemassa kaksi kreikankielistä sanaa homoseksuaalisuudelle, jotka kuvasivat miesten välisen kanssakäymisen eri rooleja. Malakos tarkoittaa miehen maattavaksi suostuvaa miestä ja arsenokoitees tarkoittaa miestä, joka makaa miehen. Alkukielessä nämä kummatkin mainitaan samassa jakeessa, jossa tuomitaan erilaisia siveettömyyden muotoja. Vanhassa käännöksessä ne on käännetty sanoilla hekumoitsija ja miehimys. Uudessa käännöksessä nämä sanat on yhdistetty.

  • Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset... (1. Kor. 6:9)
  • Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet... (1. Kor. 6:9)

Paavali oli syntynyt ja kasvanut hellenistisen kulttuurin keskellä. Lisäksi hän kirjoitti Korinttiin, joka oli epäsiveellisyydestään tunnettu satamakaupunki. Antiikin Kreikassa oli jopa sana "korinthsomai", joka tarkoitti "elää korinttilaisittain" eli "elää epäsiveellisesti". On hyvin johdonmukaista olettaa, että Paavali tunsi erilaisia hellenistisiä ja erityisesti korinttilaisia elämäntapoja. Siksi hän osasi myös kirjoittaa, että tavasta riippumatta miesten välinen seksuaalinen kanssakäyminen ei ole oikein. Paavali puhuu siis kirjeissään a) yleisesti miesten keskinäisestä yhteydestä, b) miesten maattavaksi antautuvista miehistä ja c) miehiä makaavista miehistä. Hän tulee siis käsitelleeksi sekä vastavuoroiset että eri tavalla alistuvat tai alistavat suhteet. Kaikkien suhteen hän päätyy samaan johtopäätökseen tekojen motiiveista riippumatta.

Erilaisten motiivien merkitystä on pyritty korostamaan myös seuraavan raamatunkohdan äärellä:

Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. (3. Moos. 18:22)

Tämän raamatunkohdan kohdalla törmään hyvin usein kulttuurisidonnaista lukutapaa edustavaan väitteeseen. Sen mukaan sanamuoto "niin kuin naisen kanssa maataan" tarkoittaa alistamista tai raiskaamista. Väite perustuu ajatukseen, että Raamatun aikaan miehen ja naisen välinen seksi oli aina alistamista. Edellä olen ottanut hyvin kriittisen kannan tuohon väitteeseen, koska Raamatusta on saatavissa paljon enemmän tukea tasapuoliseen miehen ja naisen seksuaalisuuteen kuin alistamiseen.

Lisäksi tulkinta on loogisesti tosi outo. Jos ajatellaan, tässä kielletään vain miesten keskinäinen alistussuhteinen seksi, silloinhan väitteen esittäjä tulee tunnustaneeksi, että Raamatun maailmassa tunnettiin myös tasa-arvoinen homosuhde, koska vain alistussuhde kiellettiin. Sen jälkeen ei voida enää sanoa, että Raamattu ei tuntenut tasa-arvoisia homosuhteita. Joten kun useassa kohdassa Raamatussa miesten väliset suhteet kielletään, niin on varsin johdonmukaista ajatella, että se tarkoittaa kaikkia sen suhteen muotoja.


Yhteenveto

Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin varmaan olet saanut jo jotain ajatusten pöyhimistä esitelmäsi tueksi. Halusin käyttää kohtalaisen perusteellisesti aikaa kirjoittamiseen ja erilaisen raamatuntulkintatapojen perusteiden ruotimiseen. Kirkollisessa päätöksenteossa Raamattu on ylin ohje, eikä sitä voida sivuuttaa. Ihmisten erilaiset tavat (ja myös motiivit) Raamatun lukemiseen saavat aikaan erilaisia lopputuloksia. Siksi kirkollinen kenttä on niin pirstaleinen tämän asian ympärillä.

Kertauksena ja yhteenvetona tiivistän minun omat ajatukseni erilaisista raamatuntulkintatavoista:

1. Opillinen lukutapa on ymmärrettävä ja looginen. Kuka tahansa Raamattua lukeva ihminen ymmärtää sen johtopäätökset, vaikka ei pitäisikään niitä nykyiseen kulttuuriin sopivana. Lukutapa hahmottaa Raamatun kokonaisuuden parhaiten, mutta nykyisin yhteiskuntamme on paljon moniarvoisempi kuin opillinen raamatunlukutapa. Opillisen lukutavan soveltamisesta syntyy kipua ja rajalinjoja.

2. Eettinen lukutapa on nykyiseen kulttuuriin sopiva ja se koetaan tasa-arvoiseksi. Raamatunlukija kuitenkin törmää kohtiin, joiden äärellä herää kysymys, miksi käytännössä niin moni käsky tai kielto ohitetaan. Raamattu saattaa tuntua enemmän virikkeeltä kuin jumalalliselta auktoriteetilta.

3. Kulttuurisidonnainen lukutapa pyrkii selittämään Raamatun käskyjen ja ihmisten kokemusten välisen jännitteen pois kulttuurien muuttumiseen vedoten. Monet väitteet tuntuvat kuitenkin kertovan enemmän vallitsevasta kulttuurista kuin Raamatun ajasta. Raamatun kulttuuria koskevat väitteet ovat toisinaan tarkoitushakuisia tai suorastaan vääriä, jonka vuoksi myös johtopäätökset ovat epäloogisia tai virheellisiä.

13
Kysy Nettipapilta / Vs: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
« : 03.03.2021 - klo:00:42 »
Opillinen raamatuntulkinta

Koko Raamatun historian ajan Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti. Lisäksi kristillisen kirkon historia kaikkialla maailmassa on ollut viimeisiä vuosikymmeniä lukuunottamatta tässä asiassa yksimielinen. Opillisen raamatuntulkinnan näkemys on, että vaikka yhteiskunta on murroksessa, Jumalan tahto avioliiton suhteen on muuttumaton.

Avioliitto on yksi johdonmukaisimmin esitettyjä elämänohjeita halki koko Raamatun, vaikka sen pari tuhatta vuotta kattavalle aikavälille sijoittuu monenlaisia kulttuureja ja historiallisia ajanjaksoja. Raamatun ensimmäisillä sivuilla, Vanhan testamentin luomiskertomuksessa sanotaan avioliiton peruspilarit. Jeesus itse vahvistaa tämän. Näkemykseen liittyy myös Paavali:

  • Luomiskertomus: Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)
  • Jeesus: Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6-9)
  • Paavali: Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. (Ef. 5:31)

Tämän käskyn äärellä voidaan toki esittää väite: Tässä on asetettu miehen ja naisen välinen parisuhteen muoto, mutta tässä ei kielletä muita parisuhteita.

Arkisessa elämässä käskyjen ja kieltojen suhteen toimii yleensä tietty lainalaisuus: Jos käsky on mieleinen, se ei tarvitse mitään lisäyksiä. Jos käsky sen sijaan ei ole mieleinen, vaaditaan tarkennuksia kieltojen muodossa. Otan esimerkiksi käskyn: "Vie tämä paketti polkupyörällä postiin!" Käsky on selvä, mutta se voidaan kyseenalaistaa monella tapaa: "Minä haluaisin ajaa autolla, joten eikö käskyn tärkein pointti ole toimittaa se paketti jollain tavalla perille? Autolla ajamistahan ei kielletty! Ja entäpä jos polkupyörästä puhkeaa rengas, niin saanko kävellä loput? Ja tarvitseeko sitä edes viedä postiin, jos yksi tuttu voisi heittää sen vastaanottajalle muutaman päivän päästä ilman postimaksua? Eikö lopulta ole kyse siitä, että paketti menee vastaanottajalle?"

Raamatussa Jumalan käskyt kertovat, mikä on oikein. Tarvittaisiin valtavan pitkä luettelo, jos siihen rinnalle pitäisi listata kaikki ne vaihtoehdot, jotka ovat väärin. Esimerkkiä käyttäen: Kun Jumala sanoo, millainen on suora keppi, hänen ei tarvitse luetella niitä tuhansia ja miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoilla keppi voi olla käyrä: Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. (Saarn. 7:30 KR33)

Opillisen raamatuntulkinnan kantava linja onkin, että Jumala on Raamatussa ilmaissut, että hänen tahtomansa parisuhteen muoto on miehen ja naisen välinen avioliitto. Siksi ei tarvita erikseen listaa niistä yhteiselämän malleista, jotka poikkeavat tästä. Toki Raamatussa on listattu myös kieltoja - joita käsittelen kulttuurisidonnaisen tulkinnan yhteydessä - mutta periaatteessa niitäkään ei tarvittaisi tuon yhden käskyn valossa.

Kirkollisessa keskustelussa on ehdotettu opillista raamatuntulkintaa ajatellen ratkaisua, että kirkko luopuisi vihkioikeudesta ja ainoastaan antaisi kirkollisen siunauksen niille maistraatissa vihityille pariskunnille, jotka sitä haluavat, olivatpa he samaa tai eri sukupuolta keskenään. Tällöin ei tarvitsisi keskustella siitä, millaisten avioliittojen solmiminen on Jumalan tahdon mukaista ja mikä ei.

Tässä ajattelussa on kuitenkin valtavan suuri sokea piste. Opillisen raamatuntulkinnan keskeinen ongelma ei ole alkuunkaan se, millaisia avioliittomalleja yhteiskunnassa voi solmia. Ongelma on nimenomaan se, mitä avioliittomalleja voidaan kirkossa siunata. Pastori, joka siunaa avioliiton, julistaa teollaan, että liitto on Jumalan tahdon mukainen. Itse asiassa samaa sukupuolta olevien siunaaminen on opillisesta näkökulmasta ongelmallisempaa kuin vihkiminen. Vihkiessään pastori voisi teoriassa ajatella hetkellisesti luopuvansa Jumalan Sanan palvelijan tehtävästään ja toimivansa "vain" yhteiskunnan tehtävää hoitavana virkamiehenä. Siunaajana hän sen sijaan kertoo, mikä on Jumalan tahto.

Opillisen raamatuntulkinnan edustajia on moitittu siitä, että he ottavat Jumalan valtuudet kieltäessään siunauksen. Mutta sama toimii myös toisinpäin. Yhtä suuret valtuudet ottavat ne, jotka lupaavat siunauksen Jumalan nimissä. Ihminen ei voi pakottaa Jumalaa siunaamaan sellaista, mitä Jumala ei ole luvannut siunata. Eikä ihminen voi kieltää Jumalan siunausta sellaiselta asialta, jonka Jumala on luvannut siunata. Siksi siunauksesta puhuttaessa ainoaksi vaihtoehdoksi jää sen tutkiminen, mitä Raamattu opettaa asiasta. Tämän jälkeen siunaava ihminen voi siunausta lausuessaan luvata vain sen, mitä Jumala itse on luvannut.

Opillinen raamatuntulkinta on mielestäni looginen ja Raamatun kokonaisuuden huomioiva. Raamatusta ei mielestäni voi saada tukea millekään muulle parisuhteen muodolle kuin miehen ja naisen väliselle avioliitolle. Kuitenkin opillisen raamatuntulkinnan suurin vaikeus on käytännön lähimmäisenrakkaus ja ihmisen kohtaaminen. Kun Raamatun opetusten mukaan tehdään rajoja oikeiden ja väärien avioliittomallien välille, on äärimmäisen helppo kolhia ihmisiä, joille seksuaalinen suuntaus on kipeä asia.

Jokainen ihminen löytää Raamatusta ohjeita, joiden valossa omaa elämää on korjattava ja joiden vuoksi tarvitaan Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Kukaan ei ole täydellinen. Maailmassa ei ole ihmistä, jonka ei tarvitsisi tehdä parannusta jostain asiasta. Mutta... seksuaalisuus on ihmisen herkimpiä kohtia ja monella tapaa kokonaisvaltaisempi asia kuin mikään yksittäinen teko. Monen muun Jumalan käskyn äärellä on helpompi kehottaa ihmistä tekemään parannus, koska suurin osa ihmisten synneistä ei tunne-elämän osalta ulotu identiteettiin asti. Parannuksen tekemisen vaatimus kuulostaa usein ikävältä, mutta seksuaalisiin suuntauksiin ja tekoihin liittyvät vaatimukset kuulostavat usein sietämättömiltä.

Ainakaan minä opillisen raamatuntulkinnan edustajana en pysty pohjimmiltani ymmärtämään kaikkea sitä kipua, mitä tietyt raamatunkohdat seksuaalivähemmistöissä aiheuttavat. Lähimmäiselle on helppo julistaa syntien anteeksiantamusta ja kertoa, että ne saa Jeesuksen vuoksi uskoa anteeksi saaduiksi. Se ei silti ole vielä kohtaamista ja aitoa rinnalla kulkemista. Vaikka ihminen saisi kuulla saaneensa kaikki väärät seksuaaliset teot ja taipumukset anteeksi, jättää se jäljelle inhimillisesti todella vaikean yhtälön: Suurinkin armo pitää sisällään sen ajatuksen, että asia täytyy antaa anteeksi sen vuoksi, että se on väärin ja syntiä. Voin päivästä toiseen vakuuttaa, että jokainen ihminen on tervetullut, koska Jeesus on armahtanut heidät. Mutta tiedän, että ihmisen tunne-elämään jää valtava ristiriita siksi, että hän ei täydellisestä anteeksiantamuksesta huolimatta ole saanut lupaa jatkaa anteeksi annettujen tekojen tekemistä.

Tämä ristiriita on näkyvissä Raamatun sivuillakin. Ehkä kipeimmin se tiivistyy Jeesuksen sanoissa ristin kantamisesta. (Vertaus ei koske erityisesti seksuaalisia suuntautumisia, vaan opettaa yleisellä tasolla.) Kaikilla Jeesuksen seuraajilla on kipupisteitä, jotka aiheuttavat sisäisiä ristiriitoja: Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava." (Luuk. 9:23-24)


Eettinen raamatuntulkinta

Eettisellä raamatuntulkinnalla tarkoitan sellaista raamatunlukutapaa, jossa lähimmäisenrakkaus nostetaan kaikkein suurimmaksi ja velvoittavimmaksi käskyksi, jonka valossa kaikkia muita Raamatun käskyjä arvioidaan. Tämä nousee suoraan kahdesta Jeesuksen opettamasta käskyjen tiivistelmässä:

  • "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." (Matt. 22:36-40)
  • Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12)
Lähimmäisenrakkaudeksi mielletään yleensä mahdollisimman herkällä tunnolla tapahtuva lähimmäisen kohtaaminen ja hänen kipujensa ja toiveidensa kuunteleminen. Tämä on erinomaisen hyvä lähtökohta, jota täytyy soveltaa aina ihmisiä kohdatessa. Seksuaalisuuteen sovellettuna tämän toimintamallin nähdään tarkoittavan sitä, että mitään yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä seksuaalista suuntautumista ei saa sanoa vääräksi, koska se on ihmisen torjumista, rakkaudettomuutta ja syrjimistä.

Eettinen raamatuntulkinta saa käyttövoimansa vahvasta empatiasta ja ihmisyyden kokemuksesta. Itse katson kadehtien niitä ihmisiä, jotka minun mielestäni edustavat tällaista eettistä raamatuntulkintaa, ja osaavat myös käytännössä luoda ympärilleen turvallista hyväksynnän ilmapiiriä. Hyvistä vaikutuksistaan huolimatta eettisessä raamatuntulkinnassa on myös ongelmansa.

Ensimmäinen ongelma on, että ihmisen kokemus pyrkii ottamaan Jumalan aseman: Oikein on se, mikä ihmisestä tuntuu hyvältä. Väärin on se, mikä tuntuu pahalta. Tällöin ihminen päättää oman tuntemuksensa perusteella, mitkä kohdat Raamatusta ovat Jumalan tahtoa ja mitkä eivät. Sen vuoksi monia homoseksuaalisista suhteista puhuvia kohtia on jätettävä huomiotta tai ne on julistettava vanhentuneiksi käskyksi. Valitettavasti tällä tavoin toimimalla Raamattu ei ohjaa ihmistä, vaan ihminen ohjaa Raamattua.

Sama näkyy suhtautumisessa Jeesuksen opetuksiin. Lähimmäisenrakkauden teemaa pidetään erityisen velvoittavana juuri siksi, että Jeesus on sitä painottanut. Toisaalta monia muita Jeesuksen opetuksia jätetään sivuun, jos ne eivät tunnu sopivan omaan käsitykseen lähimmäisenrakkaudesta. Tämä herättää kysymyksen, mikä on se Jeesusta suurempi auktoriteetti, jonka avulla karsinta suoritetaan. Sama Jeesus, joka esimerkillään opetti, että kaikki ihmiset ovat tervetulleita, opetti sanoillaan, ettei anteeksianto tarkoita lupaa kiellettyjen asioiden tekemiseen.

  • Mene, äläkä enää tee syntiä. (Joh. 8:11)
  • Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla". Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. (Matt. 18:15-17)
  • Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. (Matt. 5:19)

Toinen eettisen raamatuntulkinnan kompastuskivi on rakkauden määritteleminen. Raamatun kieltämiä sukupuolisuhteita voidaan puolustaa sanomalla "eikös tärkeintä ole rakkaus". Tällöin pyritään osoittamaan, että kaikki, mikä voidaan nykyisessä yhteiskunnassa määritellä rakkaudeksi, on myös Raamatun mukaan oikein. Mutta kun puhutaan Raamatusta ja rakkaudesta, niin silloin rakkaus on määriteltävä niin kuin se Raamatussa määritellään. Ei ole mahdollista ottaa eroottisen runon rakkauskäsitystä ja käyttää sitä käskyssä "rakastakaa vihamiehiänne" (Luuk. 6:35). Rakkaus tarkoittaa noissa yhteyksissä tyystin eri asioita. Siksi rakkauteen liittyvissä Raamatunkohdissa voidaan käyttää vain Raamatun määritelmiä rakkaudesta. Esimerkiksi Jumalan rakastaminen ei ole Raamatun teksteissä tunne, vaan se liittyy hänen käskyjensä noudattamiseen:

  • Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. (Joh. 14:15)
  • Rakkautta on se, että me elämme hänen käskyjensä mukaan. (2. Joh. 1:6)
  • Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä. (1. Joh. 5:3)

Rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus sanoo, että suurin ja tärkein käsky on Jumalan rakastaminen yli kaiken. Jumalaa on rakastettava enemmän kuin lähimmäistä. Joten jos lähimmäistä pyritään kuuntelemaan mahdollisimman herkästi, Jumalaa on rakkauden kaksoiskäskyn mukaan kuunneltava vielä herkemmin.

14
Kysy Nettipapilta / Vs: Samaa sukupuolta olevien avioliitot
« : 02.03.2021 - klo:22:37 »
Hei DuMu,

Kysymyksesi on äärimmäisen polttava muutenkin kuin etiikan esitelmäsi näkökulmasta. Aihe on juuri nyt kaikkein kuumin peruna Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Erilaiset näkemykset eroavat suuresti ja kirkollinen kenttä on jakautunut leireihin, joiden välille on yritetty löytää yksimielisyyttä. Vuosia kestäneiden keskustelujen jälkeenkään toimivaa ratkaisuehdotusta ei ole syntynyt.

Teoriassa vastaus kysymykseesi olisi hyvin yksinkertainen:
  • Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallisen linjan mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen.
  • Halki koko Raamatun historian Jumalan Sanan on ymmärretty suhtautuvan kielteisesti samaa sukupuolta olevien seksuaalisiin suhteisiin.

Moni etiikan esitelmän tekijä pyytää minulta kirkon kantaa johonkin asiaan. Yleensä joudun toteamaan, että sellaista ei ole. Tässä nimenomaisessa kysymyksessä virallinen kanta on kuitenkin selkeä. Käytännön tasolla tilanne näyttäytyy kirkossa kaikesta huolimatta hyvin sekavana.

Pahoittelen, että vastaukseni on kohtalaisen runsas, mutta haluan vastata perusteellisesti. Siksi jaan vastaukseni kolmeen osaan. Ensimmäinen viesti tarjoaa varmaan sinulle jo kohtalaisen paljon materiaalia etiikan esitelmää ajatellen. Kahdessa muussa tarkennan erilaisia raamattunäkemyksiä, koska haluan jäsennellä ajatuksiani. En ole tähän kysymykseen aikaisemmin ottanut näin laajasti kantaa.


SUOMEN KIRKON NÄKEMYS JA TILANNE

Yhteiskunnassa on viimeisen 50 vuoden aikana tapahtunut suuri murros. Vuonna 1971 homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista ja vuonna 1981 sairausluokituksista. Parisuhteen rekisteröiminen tuli mahdolliseksi vuonna 2002 ja siviilivihkiminen vuonna 2017. Tämä on luonut suuresti jännitteitä Suomen kansankirkon sisällä.

Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan Raamattu on kirkon ylin ohje. Samaan aikaan Suomen kirkon hallinto on maailman kirkkokuntien mittakaavassa yksi demokraattisimmista. Tämän johdosta yleinen mielipide, ajan ilmiöt sekä erilaiset näkemykset Raamatusta ja sen tulkinnasta vaikuttavat kirkolliseen päätöksentekoon enemmän kuin monissa muissa kirkkokunnissa.

Esimerkkinä yleisen mielipiteen ja valtiovallan vaikutuksesta voi käyttää vaikkapa vuotta 2017. Kun eduskunta teki päätöksen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, Suomen ortodoksisen ja katolisen kirkon päämiehet ilmoittivat, ettei päätöksellä ole vaikutusta näiden kirkkokuntien avioliittonäkemykseen. Evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa sen sijaan totesi heti päätöksen jälkeen, että kirkon on arvioitava omaa näkemystään uudelleen.

Suomen kirkon pirstaloitunutta tilannetta kuvaavat hyvin seuraavat havainnot kirkollisesta kentästä:

  • Piispat ovat perinteisesti keskustelleet opilliset linjat keskenään ja päätöksen jälkeen esiintyneet yksimielisinä julkisuudessa. Samaa sukupuolta olevien avioliitoista piispojen julkiset kannanotot vaihtelevat.
  • Papisto jakautuu mielipiteineen kolmeen päälinjaan:
    • Perinteisellä linjalla olevat eivät vihi samaa sukupuolta olevia nyt, eivätkä sittenkään vaikka kirkon virallinen linja muuttuisi.
    • Kirkon päätöksille uskolliset eivät vihi samaa sukupuolta olevia nyt, mutta vihkivät, jos virallinen linja muuttuu.
    • Uudistusmieliset vihkivät jo nyt, vaikka virallisesti siihen ei ole lupaa.
  • Pappien toimintaa valvovat tuomiokapitulit toimivat eri hiippakunnissa eri tavoin:
    • Joissakin hiippakunnissa on rangastu virallisesta linjasta poikkeavia pastoreita.
    • Joissakin hiippakunnissa samaa sukupuolta olevien vihkiminen on selvästi kielletty, mutta kiellon rikkomisesta ei ole rangaistu.
    • Joissakin hiippakunnissa vihkimisen ympärillä on myönteinen ilmapiiri.
  • Kirkon jäseniä on eronnut kirkosta siksi, että kirkossa
    • ei virallisesti vihitä samaa sukupuolta olevia pareja.
    • on vihitty samaa sukupuolta olevia pareja.
  • Kirkon ylintä päätösvaltaa käyttävä kirkolliskokous on käsitellyt aloitteita sekä virallisen linjan muuttamisesta että virallista linjaa vastaan toimivien pastorien rankaisemisesta. Kummatkaan aloitteet eivät ole saaneet riittävää enemmistöä tuekseen.

Kuten tästä karkeasta tiivistelmästä voit huomata, on vaikea sanoa yhtään mitään yksiselitteistä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kannasta. Virallinen kanta on selkeä, mutta jäsenistöstä johtajiin asti näkemykset vaihtelevat niin suuresti, että käytännön ratkaisut viestittävät linjasta enemmän kuin viralliset päätökset.

Mikä tahansa kunkin kirkon jäsenen tai työntekijän linja onkaan, jokainen heistä joutuu ottamaan jollain tavalla kantaa Raamatun näkemykseen asiasta. Edellä viittasin siihen, että kirkkolain ensimmäinen pykälä alkaa: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka..." Kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä sanoo saman laajemmin: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka..."

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ylin ohjenuora on siis Raamattu, joten kirkon oppiin ja sen mukaiseen toimintaan liittyvät linjaukset - myös käsitys kirkollisesta avioliitosta - on jo kirkkolain pohjalta sidottava Raamattuun. Siksi kysymystä samaa sukupuolta olevien avioliitosta ei voida käsitellä perustelematta näkemystä Raamatulla.


KOLME RAAMATTUNÄKEMYSTÄ

Kysymyksessä samaa sukupuolta olevien avioliitoista löytyy karkeasti kolme eri raamatuntulkintatapaa. Esitän ensin räikeästi yleistävän tiivistyksen kaikista. (Nimitykset eivät ole virallisia, vaan itse kehittelemiäni.)

1. Opillinen raamatuntulkinta
  • Lähtökohta: Homoseksuaalisuuteen kielteisesti suhtautuvat raamatunkohdat ovat edelleen voimassa olevia Jumalan käskyjä.
  • Johtopäätös: Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat Jumalan tahdon vastaisia.
  • Vahvuus: Huomioi Raamatun opetuksen avioliitosta johdonmukaisesti.
  • Ongelma: Seksuaalisuuden kanssa kipuilevat ihmiset kokevat tulevansa enemmän kolhituiksi ja torjutuiksi kuin armahdetuiksi ja rakastetuiksi.

2. Eettinen raamatuntulkinta
  • Lähtökohta: Lähimmäisenrakkaus on tärkein Raamatun käsky, jonka valossa kaikki muu on arvioitava.
  • Johtopäätös: Samaa sukupuolta olevien avioliittojen salliminen on tasa-arvoa ja oikeaa lähimmäisen rakastamista.
  • Vahvuus: Kyky kohdata ihminen hänen omista lähtökohdistaan.
  • Ongelma: Ihmisen omat kokemukset määrittelevät Jumalan tahdon.

3. Kulttuurisidonnainen raamatuntulkinta
  • Lähtökohta: Raamattu on yhdessä kulttuurissa kirjoitettu kirja, jota ei voi tulkita samalla tavalla toisessa kulttuurissa.
  • Johtopäätös: Raamattu ei tunne nykymuotoista, tasa-arvoista homoavioliittoa, joten homoseksuaalisuutta koskevat Raamatun kiellot eivät koske sitä.
  • Vahvuus: Yrittää yhdistää opillisen ja eettisen tulkinnan hyvät puolet.
  • Ongelma: Määrittelee kulttuurisidonnaiseksi kaiken, mikä ei sovi nykyiseen kulttuuriin.

Vastausta lukiessa on huomattava, että itse edustan ensimmäistä näkökulmaa, koska pidän sitä Raamatun kokonaisuuden kannalta johdonmukaisimpana. Näkemyksestäni johtuen en osaa yhtä vahvasti puolustaa kahta muuta esittelemääni raamatuntulkinnan tapaa, mutta uskon, että niiden perusajatuksen osaan silti esitellä, vaikka näen niissä enemmän kritisoitavaa.

15
SYNTIINLANKEEMUS JA KARKOTUS PARATIISISTA

1. Moos. 3:1-9 - Jumalan Sanaan suhtautuminen
Syntiinlankeemus
Teemoja:
  • Kaikki alkoi Jumalan käskyn kyseenalaistamisesta.
  • Väärän opettamisen ja väärän tulkinnan seuraukset.
  • Sanaa voi vääristää sekä tiukentamalla että lieventämällä.

1. Moos. 3:10-19 - Jumala paimentaa langennutta ihmiskuntaa
Synnin seuraukset
Teemoja:
  • Synti sai ihmisen pakenemaan, piiloutumaan ja syyttelemään.
  • Jumala ei rangaissut vihassaan vaan antoi rajoja rakkaudessaan.
  • Jumala määritteli lainalaisuudet, jotka suojelevat elämää, elinympäristöä ja jumalasuhdetta.

1. Moos. 3:20-24 - Tie elämän puun luo
Karkotus paratiisista
Teemoja:
  • Ikuinen piileskely paratiisin puskissa ei ole mahdollista.
  • Elämän puun luona kaikki on anteeksi annettua ja paljastettua.
  • Puun luo johtaa vain yksi tie: Kristus.

1. Moos. 4:1-16 - Kainin epäusko
Kain ja Abel
Teemoja:
  • Miksi Kainin uhri ei kelvannut?
  • Parhaan antaminen Jumalalle.
  • Jumala määrittelee, kuinka häntä voi lähestyä.

1. Moos. 4:17-26 - Lemekin kostonhimo ja Jeesuksen armollisuus
Kainin jälkeläiset
Teemoja:
  • Kosto on itsekkyyttä.
  • Anteeksianto on nöyryyttä.
  • Entä, jos en osaa antaa anteeksi?

Sivuja: [1] 2 3 ... 71