Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: [1] 2 3 ... 83
1
Hei Elisa!

On murheellista kuulla, kuinka ahdistunut olet miettiessäsi parisuhteesi tulevaisuutta. On todella vaikea antaa mitään viisaita neuvoja tilannetta sen paremmin tuntematta. Viisaat neuvot ovat yleensä vähissä silloinkin, vaikka tilanteen tuntisi vierestä seuraten ja perinpohjaisesti.

Merkittävin neuvoni on kuitenkin sama, joka näkyy tässä viestisi sijoittelussa. Olit kirjoittanut kysymyksesi alunperin viestiketjuun Kristityn ja ei-kristityn suhde. Siirsin sen tähän parisuhteen moninaista epävarmuutta käsittelevään ketjuun. Viestistäsi näet saan vaikutelman, että vaikean tilanteesi taustalla ei ensisijaisesti ole erilainen usko. Kerroit miesystäväsi löytäneen omakohtaisen uskon vasta hiljattain, mutta yhtä lailla koet, että hän ei oikein osaa elää sen mukaan ainakaan sillä tavalla miten sinä sen toivoisit näkyvän. Sinä olet kulkenut tätä tietä jo liki kymmenen vuoden ajan, mutta toisaalta koet myös itsekin tarvitsevasi tukea omassa uskossasi. Kyse ei siis ole kahden täysin erilaisen vakaumuksen yhteentörmäyksestä.

Niinpä minun mielestäni teidän suurin kipupisteenne ei ole siinä, että eläisitte kristityn ihmisen ja ei-kristityn ihmisen jännitteisessä parisuhteessa. Pikemminkin koen, että teidän täytyy varsin kokonaisvaltaisesti miettiä sitä, millä tavalla te näette yhteisen tulevaisuutenne. Kyse ei ole pelkästään hengellisestä näkökulmasta, vaikka sinun mielessäsi tämä kääntyykin suureksi hengelliseksi kipuiluksi ja rukoukseksi. Rukouksesta on aina apua, mutta kahden ihmisen välisessä suhteessa rukous ei korvaa oikeanlaista keskustelua. Teidän tarvitsee rauhassa keskustella omista ajatuksistanne, tunteistanne ja toiveistanne.

Harkitkaa sellaistakin vaihtoehtoa, että kävisitte juttelemassa jonkin parisuhdetyöntekijän kanssa. Useissa seurakunnissakin on erinomaista perhetyötä, jos haluatte käsitellä myös hengellisiä kysymyksiä. Perhetyöntekijöillä on hyvä taito esittää kysymyksiä, jotka saavat teidät pohtimaan parisuhteen kokonaisuutta sekä omasta että toisen näkökulmasta. Se antaa valmiuksia arvioida myös sitä, mihin suuntaan olette parisuhteessanne kulkemassa.

2
Kysy Nettipapilta / Vs: Kipuun suostuminen
« : 14.05.2024 - klo:10:46 »
Hei Jesustelija!

Kirjoitan sinulle, mutta muita lukijoita varten laitan pienen alustuksen, jotta mahdollisimman moni pysyisi kärryillä siitä, mistä puhutaan. Kyse on siis noin kymmenen vuoden ajan esillä pitämästäni opetuksesta "Jumalansa näköinen seurakunta", jossa pyörittelen Jumalan, ihmisen ja kristinuskon teemoja kolminaisuuden näkökulmasta. Tämä tunnetaan teologiassa niin sanottuna "ekonomisena triniteettioppina", eli kysymyksenä siitä, kuinka Jumalan kolminaisuus näkyy ihmisten maailmassa. En siis ole luonut mitään erityisen uutta. Olen vain tehnyt itselleni sopivan ajattelun työkalun, joka auttaa ymmärtämään Jumalaa ja kristittyjen erilaisuutta.

Tämä opetus on nykyisenä versionaan kuusiosainen, ja se löytyy Youtubesta, kuten täältä Nettipapin palstaltakin. Tästä linkistä löytyy luentosarjan tarkempi esittely ja suorat linkit kunkin osan Youtube-videoon. Kysymyksesi liittyy neljännen luennon loppupuolella käsiteltyyn "kipuun suostumiseen".

Kaiken pohjana on se, että Jeesus on jotain paljon enemmän kuin kukaan ihminen voi pohjimmiltaan tajuta. Ensinnäkin Jeesus oli lähimmäisenrakkauden esikuva. Häntä halveksittiin siksi, että hän otti luokseen nekin, joita kaikki muut hyljeksivät, ja aterioi niiden kanssa, jotka eivät kelvanneet muiden seuraan (Matt. 9:11). Edes vakavasti tartuttavia spitaalisia hän ei karttanut, vaan kosketti heitä (Matt. 8:3).

Toiseksi Jeesus oli valtavan ankara vaatimuksissaan. Hän käski seuraajiaan noudattamaan Jumalan tahtoa tarkemmin kuin fariseukset (Matt. 5:20). Hän opetti ehtoollisestakin niin rajusti, että osa hänen suuresta opetuslapsijoukostaan luopui hänen seuraamisestaan (Joh. 6:66). Jeesus myös antoi selkeän ohjeen siitä, että jos syntiä tekevä veli ei tee parannusta, hänet on lopulta suljettava seurakunnan ulkopuolelle (Matt. 18:17).

Kolmanneksi Jeesus sai aikaan muutosta. Hänen jumalallinen voimansa teki ihmisissä sellaista, mitä kukaan ei olisi itse voinut tehdä. Hän paransi monella tavalla sairaita ihmisiä, muun muassa sokea ei olisi mitenkään voinut antaa itselleen näköä (Mark. 10:52). Pahojen henkien vaivaaman ihmisen persoonallisuus muuttui, kun riivaajat oli karkotettu (Luuk. 8:35). Jeesus opetti, että riittävällä uskon määrällä kaikki on mahdollista (Mark. 9:23).

Nämä kaikki puolet ovat Jeesuksessa yhtä aikaa. Yksikään ominaisuus ei jää toisen varjoon. Silti syntinen ihminen ei voi ymmärtää, miksi jokin puoli tuntuu korostuvan yhdessä raamatunkertomuksessa toisen jäädessä varjoon. Miksi Jeesus ei parantanut Betesdan lammikolla kaikkia sairaita? Miksi hän puhui välillä niin ankarasti, että osa luopui hänestä? Miksi hän ei ottanut myös fariseuksia vastaan yhtä avosylin kuin hän otti publikaanit ja portot?

Kipuun suostuminen on lopulta sitä, että suostuu siihen kipuun, ettei seurakunta tai yksittäinen kristitty osaa toteuttaa Jeesuksen kaikkia puolia yhtä aikaa. Kuinka täytyisi toimia, että yhtä aikaa jokainen ihminen kokisi itsensä valtavan tervetulleeksi seurakuntaan ja Kristuksen yhteyteen, mutta samalla jokainen ihminen tajuaisi, että Jumala on antanut elämänohjeita, joita ei saa siloitella helpommiksi? Kuinka täytyisi toimia, että seurakunnassa luotettaisiin Jeesuksen muuttavaan voimaan, mutta samalla hyväksyttäisiin se, että jostain syystä Jeesus ei käytä sitä voimaa kaikkien kohdalla?

Kipuun suostuminen ei tarkoita sitä, että täytyisi luopua siitä näkökulmasta, joka itselle on kaikkein luontaisinta. Ihan riittävästi kipuun suostumista on jo sen tajuamisessa, että toisella kristityllä jokin toinen puoli Jeesuksesta korostuu - eivätkä ne ole helposti yhteen sovitettavissa. Erityisesti vaikeissa eettisissä kysymyksissä voidaan samaa asiaa tarkastella hyvin eri tulokulmilla. Suhtautuminen seksuaalisuuteen on ehkä kaikkein herkin. Ollaan valtavan suuren kivun äärellä, kun pohditaan oikeaa toimintamallia niin, että yhtä aikaa läsnä olisivat se, että Jeesus ottaa avosylin vastaan jokaisen, muttei anna lupaa kaikkeen ja voi jopa muuttaa ihmisen pohjiaan myöten. Jos korostetaan rajoja tai Jeesuksen kykyä muuttaa, niin harva kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Jos korostetaan tervetulleeksi toivottamaista ilman mitään vaatimuksia, niin silloin joudutaan karsimaan suurin osa Jeesuksen opetuksista pois.

Kipuun suostuminen on pohjimmiltaan sitä, että täydellisen Jeesuksen käyttäminen esimerkkinä ja mallina epätäydellisille ihmisille luo kipua. Mikään Jeesuksen puoli ei tunnu toteutuvan täydellisesti seurakunnassa. Juuri tällaista kipuilua koen sinun käyvän. Ehkä olet tuon ajattelumallin mukaisesti kolmion keskellä, jolloin pystyt ymmärtämään eri näkökulmia ja niiden välisiä jännitteitä.

3
Kysy Nettipapilta / Vs: Moniavioisuus
« : 13.05.2024 - klo:12:31 »
Tervehdys Anniina!

Viittasit kysymyksesi alussa viestiketjuun Hengellinen vihkiminen vai siviilivihkiminen, jossa totesin: "Mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista." Valitsin sanamuotoni huolellisesti. Kun puhutaan avioliiton solmimisen tavasta, niin silloin yhteiskunta määrittelee sen, mikä on virallinen avioliitto ja mikä ei. Aivan eri kysymys on sitten se, salliiko yhteiskunta virallisiksi liitoiksi myös sellaista, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Meillä näyttäisi olevan hyvin samankaltainen ymmärrys, mutta kirjoitin tämän vielä selvyyden vuoksi auki. Lisäksi ajattelin sanoa muutaman ajatuksen moniavioisuudesta yleisesti, koska sitä ei - yllättävää kyllä - vielä tämän palstan historiassa nostettu kysymyksenä esiin.

On toisaalta yllättävää, että moniavioisuus ei ole ollut viime aikoina juurikaan keskusteluissa, kun avioliiton rakenteesta käydään muutenkin keskustelua. Raamatun teksteillä näet olisi paljon helpompi perustella hyväksytyksi moniavioisuus kuin vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Raamatusta ei näet löydy kohtaa, jossa yksiselitteisesti kiellettäisiin useamman kuin yhden puolison ottamista. Esimerkiksi kuninkailla oli yleisesti useita vaimoja, jolloin Jumala antoi maltillisuuteen kannustavan ohjeen: "Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta." (5. Moos. 17:17)

Tavalliselle kansallekin annetuissa ohjeissa varoitetaan siitä, että jos mies ottaa toisen vaimon, heitä täytyy kohdella täysin tasapuolisesti: "Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia." (2. Moos. 21:10) Elämän realiteetit ovat toisaalta juutalaisessa laissa näkyvissä, koska vähän myöhemmin jatketaan ohjeilla, jotka olettavat, ettei mies kuitenkaan osannut olla tasapuolinen: "Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella." (5. Moos. 21:15-16)

Jos luetaan vain näitä ohjeita, on todettava, että Jumala antoi ohjeensa ja lakinsa sellaisen kulttuurin keskelle, jossa moniavioisuus oli hyväksyttyä. Näyttäisi siltä, että Jumala näki hyväksi antaa ohjeet sellaiseen oikeudenmukaisuuteen, joka olisi mahdollisimman hyvä yhteiskunnan lainsäädännön perusta. Jostain syystä hän ei suorin sanoin kieltänyt moniavioisuutta. Siitä huolimatta ei voida tehdä johtopäätöstä, että moniavioisuus olisi Jumalan mielestä hyvä tai ihanteellinen asia.

Moniavioisuus noudattaa sitä eettisten ohjeiden kaavaa, jota monet Raamatun ohjeistukset tekevät yleisestikin: "Kun kerrotaan, millainen on suora keppi, ei tarvitse kertoa kaikkia niitä miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoin keppi voi olla kiero." Monet Jumalan antamat ohjeet eettisissä kysymyksissä kertovat, mikä on oikein, eikä samassa yhteydessä luetella kaikkea sitä, mikä on väärin. Luomiskertomus huipentuu siihen, kun Jumala luo yhden miehen ja yhden naisen, ja antaa heidät kumppaneiksi toisilleen. Näin asian oli määrä alusta asti olla.

Jeesuksen sanat avioerosta keskusteltaessa ovat hyvin osuvat myös moniavioisuutta pohtiessa: He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:4-9)

Mooseksen laki on siinä lajissa hämmentävä, että siellä kulkevat limittäin Jumalan tahto ja juutalainen laki. Yleensä niiden välillä ei ole ristiriitaa, mutta joskus yhteiskunnassa sovellettavaksi annettu ohje on löysempi kuin yksilölle annettu ihanne. Täydelliseen Jumalan tahtoon pääseminen ei ole aina mahdollista, joten silloin lainsäädännössä on valittava pienempi paha. Sama Jumala, joka sanoo: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16), antaa myös ohjeet siitä, kuinka avioero juutalaisuudessa toteutetaan. Sama Jumala, joka sanoi: "älä tapa", antoi myös ohjeet kuolemantuomion toteuttamisesta. Minun ymmärrykseni on, että myös moniavioisuuden suhteen Jumala on toiminut samalla kaavalla. Se ei lähtökohtaisesti ole hänen tahtonsa, mutta koska sellaista tuli olemaan, Jumala antoi ohjeet mahdollisimman oikeudenmukaiseen moniavioisuuteen.

Kristillisessä kirkossa on aina opetettu ja toteutettu edellä mainittua Jeesuksen opetusta, jonka myös Paavali omin sanoin kiteyttää: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2) Kristinuskon kaltaisessa mormonikirkossa on tosin ollut vuosien 1852-1890 välillä jakso, jossa moniavioisuus on ollut hyväksyttyä. Silti kristinuskon vaikutusalueella näkemys on aina ollut hyvin yksimielinen, eikä kristillisen opetuksen ja kristinuskon vaikutusalueen valtoiden käytäntöjen välillä ole ollut ristiriitaa.

Jatkossa keskustelu saattaa olla kiivaampaa, koska polyamorian käsite on yhä useammin nostettu mediassa esiin, eikä moniavioisuutta silloin esitetä perinteisenä yksi mies ja monta vaimoa -konseptina, vaan useamman ihmisen välisenä rakkaussuhteena. Jos patriarkaaliseksi mielletty moniavioisuus korvataan "omanlaisen rakastamisen oikeudella", saattaa tulevaisuus tuoda nopeastikin näitä keskusteluja pinnalle. Sitä ennen moniavioisuus tullaan kuitenkin tyrmäämään naisten alistamisena ja alkukantaisten kulttuurien jäänteenä. Mitä tulevaisuus tuokaan, kirkon on kuitenkin pysyttävä Raamatun ihanteen mukaisessa avioliittokäsityksessä.

Kysymässäsi tapauksessa, jossa Suomeen saapuu moniavioisuuden hyväksyvästä maasta ihmisiä, ollaan herkässä tilanteessa. Lähi-Idässä on useita valtioita, joissa moniavioisuus on maan lakien mukaan mahdollista. Niin kuin itsekin pohdit, olisi toisen (tai toisten) vaimojen halveksimista todeta, että he eivät edes ole oikeita vaimoja. Vaikka tilannetta pidettäisiin asetelmana kuinka ongelmallisena tahansa, vielä ongelmallisempaa olisi mitätöidä heidän virallinen asemansa. Ja yhtä aikaa asemaa ei voida - eikä mielestäni pidä - laillistaa Suomen lain mukaan. On pakko vain löytää jokin keino hoitaa lailliset asiat jonkinlaisena erityistapauksena mahdollisimman tasapuolisesti.

Kristityksi kääntyneiden moniavoisten ihmisten suhteen täytyy mielestäni toimia samoin. Kirkon ei pidä muuttaa avioliittokäsitystään, mutta nämä ihmiset kohdataan kristittyinä sisarina ja veljinä. He ovat kääntyneet kristityiksi siitä taustasta käsin, joka heillä on. Tällä hetkellä näkemykseni olisi soveltaa Paavalin sanaa: "Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan." (1. Kor. 7:20)

4
Kysy Nettipapilta / Vs: Kärsimyksen ilo (Ap. t. 5:40-41)
« : 06.05.2024 - klo:15:34 »
Tervehdys Huono kärsijä!

Olemme samassa veneessä. En itsekään pysty löytämään mitään erityistä iloa vaikeuksien ja kärsimysten edessä. Päinvastoin välillä tuntuu, että olen tavallistakin herkkänahkaisempi valittamaan kaikkia vastoinkäymisiä. Kuinka sitten voisin koskaan iloita siitä, että joutuisin ruoskittavaksi.

En ole mikään asiantuntija tällä saralla, mutta käsittääkseni Passion of the Christ -elokuvan hyvin raaka ruoskimiskohtaus voi vastata todellisuutta. Roomalaisessa rangaistuskäytännössä ei ollut mitään ylärajaa sille, kuinka paljon tuomittua sai ruoskia. Kaikki riippui komentavasta upseerista. Historiankirjoitus tietää, että jotkut kuolivat ruoskintaan. Erityisesti kuolemaantuomittujen ruoskinnassa ei tarvinnut säästellä, koska esimerkiksi ristiinnaulittavien ihmisten oli muutenkin määrä joutua niin huonoon kuntoon, että he lopulta kuolevat voimien loppuessa tukehtumalla.

Juutalaisessa lainsäädännössä oli yläraja ruoskaniskuille: Jos syyllinen tuomitaan ruoskittavaksi, tuomarin on määrättävä hänet maahan makaamaan, ja hänelle on tuomarin läsnä ollessa annettava niin monta ruoskaniskua kuin rikkomus edellyttää. Iskuja saa antaa enintään neljäkymmentä, ei sen enempää; muuten maanmiehenne joutuu julkisesti häväistyksi. (5. Moos. 25:2-3) Lakia kunnioittavalle kansalle oli tullut tapa, että käytännössä suurin ruoskaniskujen yläraja oli 39, jottei laskuvirheiden vuoksi rikottaisi Jumalan lakia. Paavali kertoo tästä kokemusasiantuntijana: Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut "yhtä vaille neljäkymmentä" ruoskaniskua. (2. Kor. 11:24)

On selvää, että tällaiset kärsimykset eivät olleet edes apostoleille nautinto. Raamattu ei kerro mistään sellaisista ihmeistä, että heidän kärsimyksensä eivät olisi sattuneet tai ne olisivat suorastaan tuntuneet hyvältä. Heprealaiskirjeen kirjoittajakin muistuttaa avuntarvitsijoita mainitessaan: "Muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:3)

Kysymässäsi raamatunkohdassakaan ei sanota, että apostolit olisivat nauttineet ruoskinnasta. Iloitseminen sijoitetaan tapahtumien jälkeiseen aikaan. He iloitsivat siitä kunniasta, jonka olivat kohdanneet: Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden. (Ap. t. 5:41) Tämä viitannee Jeesuksen sanoihin: "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt." (Joh. 15:20-21)

Toki Jumalalle on kaikki mahdollista - myös se, että apostolit olisivat saaneet aivan erityisen Pyhän Hengen armon niin, että he kokivat iloa kärsimystensä jälkeen. Mutta ajattelen niin, että yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna kyse voi olla myös varsin inhimillisestä reaktiosta. Alkuseurakunnan aika oli valtavan vahvan herätyksen aikaa. Kristityt odottivat, että Jeesus tulisi takaisin jo heidän elinaikanaan. Niinpä he veivät evankeliumia eteenpäin kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Heidän yhteiselämänsä järjestelmäkään ei ollut valtavan pitkäjännitteinen, kun he möivät talojaan ja maaomaisuuttaan ja laittoivat kaiken yhteiseen kassaan. Niinpä tällaisessa ilmapiirissä kaiken uhraaminen ja itsensä likoon laittaminen voi saada aikaan myös sellaisen inhimillisen hurmostilan, että vastoinkäymiset antavat vain lisää pontta kaikelle sille, mitä on tekemässä. Apostolit olivat valloittamassa maailmaa evankeliumilla, ja tämä vastoinkäyminen oli ikään kuin osoitus, että heidän taistelullaan on merkitystä.

Luulen, että tuo kärsimyksen ilo oli lopulta yhdistelmä tätä kaikkea. Inhimillisesti he uskoivat asiaansa entistä enemmän. Jeesuksen sanoista he saivat vakuutuksen siitä, että heille tapahtuu niitä asioita, joita Jeesus ennusti tapahtuvaksi. Ja Pyhän Hengen voimassa he pystyivät riemuitsemaan vielä aivan erityisesti.

Minun ymmärrykseni mukaan minkäänlainen kärsimys ei ole tavoittelemisen arvoista. Edes Jeesuksen tähden kärsiminen ei saa olla kristityn tavoitteena. Päinvastoin kaikkea kärsimystä on pyrittävä lievittämään siinä määrin kuin se on mahdollista. Niin paradoksaalista kuin se on, kristityn on joskus jopa kärsittävä lievittääkseen lähimmäisen kärsimystä. Se on itsensä uhraavaa rakkautta.

Joskus Jeesuksen seuraaminen tuo mukanaan kärsimystä, jota ei voi välttää. Suomessa Jeesuksen seuraamisesta johtuva kärsimys on maailman mittakaavassa hyvin harvinaista. Moni "kristittyjen vaino" Suomessa ei lopulta johdu Jeesuksen seuraamisesta vaan tyhmyydestä Jeesusta seurattaessa. Sitä ei kannata ottaa kunnia-asiana.

Erityisesti vainojen keskellä elävissä seurakunnissa ihmisiä kuolee ja kärsii vain ja ainoastaan siksi, että he ovat Jeesuksen seuraajia. Tällaisen kärsimyksen kristitty saa ottaa kunnia-asiana, jos vain kykenee. Uskon, että Jumala varustaa omiaan tarpeen mukaan, ja kiusaamisen, vainon ja vaikeiden olosuhteiden keskellä moni kristitty saa voimia ja rauhaa sydämeensä enemmän kuin olisi uskonutkaan. Tästä huolimatta jokainen kärsivä kristitty varmasti rukoilee kärsimyksen loppumista.

5
Tervehdys Jeesuksen oma ja Kallio777!

Olette esittäneet hyvin samankaltaiset kysymykset, jotka on perusteltua käsitellä yhtenä pakettina. Yhdistin siis esittämänne kysymykset samaan ketjuun.

Pohdiskelunne eivät ole harvinaisia. Törmään aika ajoin kristittyihin, jotka pohtivat avioliiton pätevyyttä hengellisyyden näkökulmasta. Kysymyksenasettelu on silloin juuri sama: Kuinka avioliiton pätevyyteen vaikuttaa se, että vihkiminen toimitetaan kirkollisesti ja tilaisuudessa on rukous, raamatunluku ja hengellisyys läsnä? Ja onko vastaavasti siviilivihkiminen epäpätevä, kun siinä ei mainita Jumalaa?

Ihan ensimmäiseksi on hyvä huomioida se asia, että hengellisyys itsessään ei tee mistään asiasta automaattisesti oikeaa tai väärää. On mahdollista tehdä maallisia oikeita tekoja ja on mahdollista tehdä hengellisesti syntiä. Siksi Jumalan tahtoa ei voida määritellä sen pohjalta, kuinka suuresti hengellisyys on tapahtumassa läsnä. Diktaattorin suorittama valloitussota ei muutu hyväksi asiaksi, jos rintamalle lähteville sotilaille pidetään rukoushetki, jossa aseet siunataan Jumalan nimeen.

Jeesuksen esittämä vertaus laupiaasta samarialaisesta rakentuu juuri tällaisen vastakkainasettelun varaan. Kertomuksen epäonnistujia ovat ne, jotka varjelevat kultillista pyhyyttä ja karttavat saastaisuutta, mutta toimivat silti vastoin Jumalan tahtoa. Sankariksi nousee se, joka ei tee mitään hengellistä, mutta toimii Jumalan tahdon mukaan.

Avioliitto on lähtökohtaisesti maallinen asia. Jeesus alleviivasi avioliiton kuulumista vain tähän elämään: "Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa." (Matt. 22:30)

Avioliitto on asetettu luomiskertomuksessa, eli ennen kuin mitään uskonnollisia tai hengellisiä lakeja oli vielä olemassakaan. Luomiskertomuksen lainalaisuudet koskettavat koko ihmiskuntaa riippumatta siitä, uskovatko ihmiset Raamatun Jumalaan vai eivät: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27) Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)

Näitä asioita ei kuvailla hengellisiksi asioiksi millään muulla tavalla kuin sitä kautta, että koko järjestelmän takana on Jumala. Jeesus itse toistaa tämän saman, ja kertoo, että tällä tavoin toimittaessa tapahtuu Jumalan tahto. Oikeastaan Jeesus sanoo vielä vahvemmin, että kun ihminen toimii tämän Jumalan sanan mukaan, silloin Jumala yhdistää puolisot toisiinsa: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:7-9)

Avioliiton "peruslauselma" sisältää kolme isoa kokonaisuutta:
  • "Mies jättää isänsä ja äitinsä", eli puolisot muodostavat uuden yksikön, eivätkä vain laajennusosaa aikaisempaan perheeseen.
  • "Liittyy vaimoonsa", kuvaa liittoa ja sopimusta, eli vihkimistä.
  • "Tulevat yhdeksi lihaksi" tarkoittaa sukupuolista yhteiselämää.

Luomiskertomuksen yleispätevyys näkyy siinä, että kaikissa yhteiskunnissa kaikkina aikoina on aina ollut myös tuo kakkoskohta. Jokainen yhteiskunta on luonut oman riittinsä ja tapansa, jolla määritellään, ketkä ovat solmineet avioliiton. Raamattu on kirjoitettu niin pitkällä aikavälillä, että sielläkin on nähtävissä erilaisia avioitumisen tapoja. Yksi tapa näyttää olleen hääteltta, joka sinetöi avioliiton: Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja otti hänet vaimokseen. (1. Moos. 24:67) Aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan. (Ps. 19:6)

Tunnetumpi lienee seitsenpäiväinen hääjuhla, johon kuului erilaisia vaiheita. Itse juhlallisuuksia ei sen tarkemmin kuvata, mutta sivulauseista käy ilmi, että Jaakob ja Simson viettivät tällaista hääjuhlaa: "Vietä nyt vain hääviikko loppuun tämän vanhemman kanssa..."  (1. Moos. 29:27) "Minäpä esitän teille arvoituksen. Jos pystytte ratkaisemaan sen tämän hääviikon kuluessa..." (Tuom. 14:12)

Avioliiton solmimisen tapaa ei siis Raamatussa määritellä. Sen tavan on kukin yhteiskunta määritellyt itse. Oleellista on vain se, että on jokin keino, jolla yhteiskunta tunnustaa miehen ja naisen toisilleen kuuluviksi, jolloin se on oikeasti liitto.

Olen joskus törmännyt kristittyihin, jotka sanovat: "Emme me tarvitse mitään valtion takauksia omalle liitollemme. Olemme rukouksessa siunanneet itsemme Jumalan edessä, joten tärkeintä on se, että olemme Jumalan silmissä naimisissa." Avioliiton olemus on tällaisessa repliikissä ymmärretty pahasti väärin. Avioliittoa ei pätevöitä Jumalan siunaus. Se siunaus kantaa, rikastuttaa ja tuottaa paljon hyvää liitolle, mutta se ei muuta epävirallista yhteiseloa viralliseksi liitoksi.

Kristinuskon levitessä vastaan tuli tilanteita, että perheenjäsenistä vain toinen ryhtyi Jeesuksen seuraajaksi. Tällöin avioliiton jatkamistakin saatettiin miettiä. Siihen tilanteeseen Paavali antoi hyvin yksiselitteisen ohjeen: "Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään." (1. Kor. 7:12-13) Paavali ei sano, että mitään avioliittoa ei ole koskaan ollutkaan. Päinvastoin hän ei epäile sen pätevyyttä hetkeäkään. Ei-uskovina solmittu avioliittokin on avioliitto, ja puolisot ovat aviomies ja vaimo siitäkin huolimatta, että heidän liittonsa on solmittu pakanallisin tai suorastaan jonkin toisen uskonnon menoin. Myös ei uskovien ihmisten liitto on Jumalan silmissä pätevä.

Lainaus
Onko siviilivihkiminen pätevä jumalan silmissä? Eihän tässä ketään siunata liittoon tai mainita sanaakaan jumalasta? Ei ole käsittääkseni jumalan yhdistämä vaan ihmisen?

Tähän vastasin jo edellä, mutta otan vielä yhden näkökulman: Kristillistä uskoa ei saa ylihengellistää. Suurin osa oikeasta kristillisestä elämästä tapahtuu konkreettisesti arjessa, ei Jumalan salaisissa korkeuksissa. Meillä ei ole mitään keinoa saada Jumalalta "vihkitodistusta" sellaisesta hengellisestä liitosta, jonka puolisot väittävät solmineensa itse Jumalan edessä. Kyseessä on silloin avosuhde, jonka pariskunta yrittää ylihengellisesti perustella viralliseksi liitoksi. Sen sijaan meillä on Jumalan Sana, joka kertoo, että Jumala on suunnitellut avioliiton miestä ja naista varten.

Lainaus
Voiko siis uskova mennä Jumalan kasvojen edessä naimisiin ilman, että pitää olla kirkon tai muun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäsen?

Tämänkin jo käsittelin edellä, mutta haluan vielä todeta, että mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista. Luterilainen kirkko oli alkuvaiheissaan epävirallinen yhteisö, koska saksalaisessa yhteiskunnassa katolinen kirkko oli käytännössä ainoa virallinen kirkko. Niinpä luterilaisella kirkolla ei ollut silloin yhteiskunnan antamaa vihkioikeutta. Tämän vuoksi luterilaiset menivät naimisiin tuomarin edessä, jonka jälkeen he saivat siunauksen kirkossa. Avioliitto olisi ollut pätevä ilman sitä siunaustakin, mutta kukapa kristitty ei haluaisi pyytää siunausta omalle liitolleen. Silti siunaus ei tehnyt siitä virallisempaa, ainoastaan useammin siunatun.

Lainaus
Onko siviilivihkiminen jotenkin väärä tapa mennä naimisiin Jumalan silmissä, vaikka uskoo Raamattuun, Jeesukseen Kristukseen ja raamatulliseen avioliittokäsitykseen?

Siviilivihkiminen ei missään tapauksessa ole väärin. Useasti olen jo sanonut, että kirkollinen tai hengellinen tilaisuus ei tee avioliitosta virallisempaa tai pätevämpää. Lisään vain vielä sen näkökulman, että myöskään aviopuolisoiden henkilökohtainen usko ei tee avioliitosta virallisempaa tai pätevämpää. Aviopari, joka tulee uskoon ja haluaisi kirkollisen liiton, saa vain siunauksen, koska heitä ei vain voida enää vihkiä. He ovat naimisissa riippumatta siitä, millä vakaumuksella he avioliiton ovat aikanaan solmineet.

6
Hyvät foorumin käyttäjät!

Liekö syynä tekoäly vai mikä, mutta foorumille on alkanut tulla hyvin paljon roskapostirobottien laatimia uusia jäseniä. Sen myötä myös roskaposteja tulee yhä useammin. Tämän vuoksi lisäsin sisäänkirjautumisen vaikeustasoa. Ensin on tunnistettava vaikea kirjainhäkkyrä, jonka jälkeen vastataan kolmeen helppoon kysymykseen.

Mikäli jäseneksi kirjautuminen ei tunnu onnistuvan, niin laittakaa minulle sähköpostia, jolloin voin laatia halukkaalle tunnukset. Ottakaa rohkeasti yhteyttä: marko.sagulin@evl.fi / marko.sagulin@sana.fi

Jos tämäkään varotoimi ei vähennä roskapostirobotteja, muutan kirjautumisen hyväksymisperusteiseksi, jolloin minä manuaalisesti hyväksyn jäsenet foorumille.

7
Kysy Nettipapilta / Vs: Kristinusko ja talousjärjestelmä
« : 02.04.2024 - klo:18:24 »
Tervehdys Kyykytetty köyhä!

Kysymyksesi menee alueelle, jossa minun tietoni ovat hyvin rajalliset. Ymmärrän juuri ja juuri säästämisen ja tuhlaamisen eron, mutta talousjärjestelmistä puhuttaessa joudun nostamaan käteni pystyyn. Nolona tunnustan, että Wikipediasta täytyi oikein katsella, mitä talousjärjestelmiä sitä onkaan olemassa kommunismin, sosialismin ja kapitalismin lisäksi. Ja olihan niitä valtava määrä. Joskin vähän tarkempi tutkiminen osoitti, että yksinkertaistetusti sanottuna suurin osa talousjärjestelmistä taitaa olla erilaisia muunnelmia janalla, jonka toisessa päässä on täydellinen yksityisomistus ja toisessa päässä täydellinen yhteisomistus.

Minulla ei ole mitään kykyä arvioida sitä, mikä talousjärjestelmä olisi paras. Uskallan kuitenkin sanoa sen, että mikään talousjärjestelmä ei ole immuuni ihmisen pahuudelle. Maailma ei tule paremmaksi muuttamalla talousjärjestelmää, jos ihmiset sen järjestelmän sisällä eivät muutu. Olipa järjestelmä kuinka hyvä tahansa, ihminen kykenee turmelemaan sen. Taloudesta puhuttaessa turmelemisen keino on aina ahneus.

Kommunismi ja sosialismi edustavat yhteisomistukseen perustuvaa talousjärjestelmää. Se rakentuu utopisen ihanteen ympärille siten, että yhteisomistuksessa pyritään laittamaan ihmiset omaisuuden suhteen samalle viivalle. Periaatteessa kukaan ei omista mitään, vaan kaikki tekevät työtä yhteiseksi hyväksi, ja yhteisestä kassasta pidetään kaikista huolta tasapuolisesti. Jerusalemin alkukristityillä oli jotakuinkin tällainen ideologia:

Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. (Ap. t. 2:44-45)

Tällainen järjestelmä toimisi hienosti, jos ihmiset olisivat synnittömiä, eikä heissä olisi itsekkyyden häivääkään. Ensimmäiset kristityt elivät valtavan innostuksen aikaa. Jeesuksen takaisin tulemista odotettiin ilmeisen lyhyellä aikavälillä, ja sen vuoksi tulevaisuuden rakentamista ja omaisuuteen sijoittamista ei ainakaan ihan alkumetreillä harrastettu. Siitä huolimatta itsekkyys onnistui jo tuolloin nostamaan päätään.

Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan, mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. (Ap. t. 5:1-2)

Yhteisomistus nousi keskinäisestä innostuksesta ja yhteydestä. Se ei ollut sääntö eikä vähimmässäkään määrin pakko. Ananias ja Safira eivät ilmeisesti kokeneet ihan samanlaista innostusta omaisuudesta luopumiseksi, mutta he halusivat kuitenkin näyttää yhtä vilpittömiltä ja epäitsekkäiltä. Niinpä he halusivat sekä ylimääräistä rahaa että jalon kristityn maineen.

Alkukristittyjen järjestelmä ei myöskään pidemmän päälle osoittanut kestävyyttään siinä, että nälkävuosien tullessa Jerusalemin kristityt joutuivat pulaan. Paavali keräsi lähetysmatkoillaan avustusta heidän ahdinkoonsa.

Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana. Opetuslapset päättivät antaa avustusta Juudeassa asuville veljille, kukin varojensa mukaan. Niin he tekivätkin ja lähettivät Barnabaksen ja Saulin viemään rahat seurakunnan vanhimmille. (Ap. t. 11:28-30)

Yhteisomistus ei ole automaattisesti hyvä tai huono elämänmuoto. Silti se on ihmisen itsekkyyden edessä yhtä voimaton kuin kapitalismikin. Se vain näyttäytyy erilaisena. Jos työtä tekemällä ei voi rikastua, niin yritetään sitten päästä edes mahdollisimman helpolla. Miksi olla ahkera, jos saman palkan saa laiskuudellakin? Miksi pitää huolta yhteisestä omaisuudesta, kun ei särkynyt tavara ole oma?

Yksityisomisteinen talousjärjestelmä on tässä mielessä täysin päinvastainen. Jos kaiken hankkimansa saa pitää itse, on omaisuuden kartuttaminen hyvä motiivi olla ahkera ja tehdä kovasti töitä. Länsimaisen kapitalismin eduksi laskettakoon se, että verotusjärjestelmällä pyritään valjastamaan ihmisen itsekkyys yhteiseksi hyväksi. Mitä enemmän joku hankkii omaisuutta itselleen, sitä enemmän hän kartuttaa myös yhteistä hyvää.

Yksityisomisteisen talousjärjestelmän heikkous on siinä, että jokainen järjestelmä on kierrettävissä. Joka haluaa rikastua, keksii kyllä keinot, kuinka hankitusta omaisuudesta saadaan mahdollisimman suuri osa itselle ja mahdollisimman pieni osa yhteiseen hyvään.

Mutkat suoriksi vetäen voidaan siis sanoa, että talousjärjestelmien yksi ääripää on yhteisomisteinen järjestelmä, jossa ihminen ei voi ahnehtia itselleen rahaa, joten hänestä tulee laiska. Toinen ääripää on yksityisomistus, jossa ihminen voi tehdä töitä valtavasti rahanhimon kannustamana, mutta jossa hän myös keksii keinot olla ahne varastamalla itselleen myös siitä osuudesta, joka kuuluisi yhteiseen kassaan.

Mikä tahansa talousjärjestelmä yhteiskunnassa onkaan, siitä löytyy vastaavalla tavalla jokin mahdollisuus ajatella itseä kaikkein eniten. Siksi mikään talousjärjestelmä ei ole onni ja autuus. Täydellisyyteen päästäisiin vasta sitten, jos ihmisillä minkä tahansa talousjärjestelmän sisällä olisi tämä elämänasenne:

Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä. (1. Tim. 6:7-10)

Vastaukseni oli kovin yksinkertainen ja pelkistetty. Pahoittelen, etten oikein enempää osaa siihen pureutua. Rahaan ja talouteen liittyviin kysymyksiin olen vastaillut vähän eri tulokulmista seuraavissa viestiketjuissa. Ehkä niistäkin saisit jotain työkaluja pohdintoihisi.

Raha ja rikkaus
Sijoittaminen ja säästäminen

8
Kysy Nettipapilta / Vs: Mitä Raamattu sanoo ehkäisystä?
« : 26.03.2024 - klo:10:40 »
Tervehdys Justus!

Pohdin pitkään, kuinka toimisin tämän kirjoituksesi kanssa. Se näet ei tarkalleen ottaen mene enää foorumin sääntöihin, koska kyseessä ei ole enää suoranaisesti vuoropuhelu Nettipapin kanssa. Kirjoituksesi on pikemminkin minun ajatuksiani korjaava ulkopuolisen opetuspuheenvuoro.

Tällä erää ajattelin kuitenkin jättää viestisi näkyviin. Pidän hyvin terveellisenä sitä, että nettipapin ajatuksia myös haastetaan ja kritisoidaan. Keskimääräinen luterilaisen kirkon sisällä käytävä keskustelu liukuu yhä enemmän siihen suuntaan, että jokaisen omat ajatukset ovat yhtä oikein. En pidä sitä ollenkaan hyvänä. Suorasanaisia opettajia tarvitaan nykyään entistä enemmän. Mutta yksikään opettaja ei ole erehtymätön. Jaakobin kirjeen sana on hyvin vakava:

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. (Jaak. 3:1)

Vaikka et osoittanut sanojasi suoraan Nettipapille, niin siitä huolimatta kiitän, että kannat huolta kristinuskon ja kristillisen etiikan puhtaasta julistamisesta! Se on myös oikeaa kristillistä rakkautta. Kirjoituksesi tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden yleispätevään vastaukseen, joten kirjoitan sellaisen.

Seksuaalietiikan aluetta käsitteleviä opetuksiani kritisoidaan sekä liian konservatiivisiksi ja tiukoiksi että liian liberaaleiksi ja lepsuiksi. Jos siis kritiikistä voisi jotain päätellä, niin ainakin jollain kultaisella keskitiellä olen sen suhteen, että korjaavaa palautetta tulee kummaltakin sivustalta. Liian konservatiiviseksi minua moititaan, kun muistutan Jeesuksen sanoista uudelleen avioitumisen osalta. Liian liberaaliksi minun opetustani on moitittu erityisesti kahdessa ketjussa. Toinen on tämä ehkäisyä koskeva, ja toinen ketju on Onko itsetyydytys syntiä? Siihen aihepiiriin otit nyt myös kovasti kantaa.

Hyvin paljon yleistäen voisin sanoa, että liian konservatiiviseksi minua moittivat yksittäiset ihmiset. Liian liberaaliksi minua moittivat taustayhteisön perinteestä kirjoittavat ihmiset. Esimerkiksi esikoislestadiolaisuudessa ja länsisuomen rukoilevaisuudessa arvostetaan hyvin korkealle kaikkein vanhaa Biblian käännöstä vuodelta 1776. Molemmissa myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti arvostaen suuriin perheisiin, ja ainakin lestadiolaisuuden puolella ehkäisy on yksiselitteisesti kiellettyjen asioiden listalla. Nämä puolet korostuvat myös sinun kirjoituksessasi.

Kukaan ei ole omassa raamatuntulkinnassaan vapaa taustayhteisönsä ja ympäröivän kulttuurin vaikutuksesta. Tämä näkyy sinun kirjoituksessasi hyvin vahvasti. Nostat esiin tietyn tulkintaperinteen mukaisen lukutavan raamatunkohdista, jotka voidaan hyvin konservatiivisestikin lukien nähdä eri tavoin. Esimerkiksi se, että Raamatussa kerrotaan "xxx yhtyi vaimoonsa ja tämä tuli raskaaksi" ei missään määrin ole lakiteksti. Aivan samalla tavalla Raamatun sivuilla näet kerrotaan myös ihmisten tekemistä vääryyksistä, eivätkä ne ole ohjeita sellaisten asioiden tekemiseen. Jotta tuollainen kohta voidaan lukea käskynä ja normina, täytyy tulkinnan auktoriteettina käyttää jotain taustaoletusta, joka sanelee sen, mikä merkitys tuolla raamatunkohdalla on. Käytätkin näiden tulkintojen jälkeen varsin paljon palstamillimetrejä varoittamaan vastahakoisia ihmisiä, jotka ajattelevat näistä asioista toisella tavalla, mikä on yleistä vahvan taustayhteisön vaikutuspiirissä.

Raamatun lukeminen on helppoa, jos se luetaan täysin taustayhteisön sanelemalla tavalla. Raamattu on helppo myös silloin, kun jokainen kohta tulkitaan itselle mieleisellä tavalla. Vaikein Raamattu on silloin, kun sitä pyritään lukemaan kokonaisuutena ymmärtäen. En väitä, että itse onnistun siinä, mutta se on tavoitteeni, ja siltä pohjalta olen vastaukseni kirjoittanut.

9
Hei Kevätaurinko!

Esitit kysymyksesi viestiketjussa, joka käsitteli kahden avioliittokäsityksen rinnakkaiseloa. Siirsin viestisi kuitenkin tähän ketjuun, jonka aihepiiri on mielestäni lähempänä kysymystäsi. Sinun kannattaa tutustua edellä oleviin vastauksiin. Niissä olen jo jossain määrin käsitellyt pohdintojasi, joten vastaan vain hyvin tiiviisti juuri niihin näkökulmiin, jotka sinä nostit esille.

Lainaus
Milloin kirkossa sallittiin eronneiden uudelleen vihkiminen ja miksi?

Olen kovin huono kirkkohistoriassa ja tarkoissa lakipykälissä. Niinpä saat suoran lainauksen Wikipedian artikkelista, jonka oikeellisuutta en pysty vahvistamaan enkä kiistämään:

Vuonna 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous totesi, että eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tullut vihkiä kirkollisesti eikä siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan. Vihkiminen ja siunaaminen oli sallittua vain, jos papin mukaan siihen oli erittäin painavia syitä. Presidentti Paasikivi ei kuitenkaan vienyt asiaa eduskunnalle, joten kirkolliskokouksen esittämää rajoitusta ei tullut kirkkolakiin. Koska kirkkolakiin ei saatu rajoitusta eronneiden vihkimiselle, papeilla oli paitsi oikeus myös velvollisuus vihkiä kaikki eronneet, jotka täyttivät kirkollisen vihkimisen ehdot. Vuonna 1978 piispainkokous antoi suosituksen, jonka mukaan papin, joka omatunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, pitää ilmoittaa vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten tilanne ratkaistaan. Käytännössä asia hoidetaan seurakunnan sisäisin järjestelyin. Piispainkokouksen suositus on edelleen voimassa.

Lainaus
Tiedän useita pappejakin, jotka ovat eronneet ja menneet uusin naimisiin. Voiko tätä mielestäsi verrata homoavioliittoon?

Ei voi verrata. Lähtökohtaisesti on lukemattomia tapoja rikkoa Jumalan tahtoa ja tehdä syntiä. Kaikki synti on syntiä. Myös miehen ja naisen avioliitosta sanotut rajuimmat sanat ovat aivan hurjaa kuultavaa: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16) Silti asiassa on se olemuksellinen eroavaisuus, että Raamatun mukaan samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhde ei ole missään elämänmuodossa Jumalan tahdon mukainen. Miehen ja naisen välinen sukupuolisuhde on kuitenkin aina luomisjärjestyksen mukainen, jolloin sen lähtökohdat eivät ole väärin, vaikka siihen liittyisi paljon muita parannuksen tekoa vaativia syntejä. Siksi uudelleen naimisiin meneminen ja samaa sukupuolta olevien avioliitto eivät ole rinnasteisia asioita.

Lainaus
Onko pappeja, jotka eivät suostu vihkimään eronneita? Tai avoliitossa eläneitä?

Olen muistaakseni kuullut yhdestä pastorista, jolle myös menneisyydessä tapahtunut avoliitto on ollut omantunnon syy kieltäytyä toimittamasta nykyisen pariskunnan vihkimistä. Itselläni avoliitto ei ylitä kipurajaa, vaikka eronneiden vihkimisen suhteen olen kovasti paininut. Siitä olen ylempänä kirjoittanutkin enemmän. Tiedän myös muita pastoreita, joille eronneiden vihkiminen on joko hyvin vaikea ajatus tai omantunnonsyy kieltäytyä vihkimästä.

10
Hei Anniina!

Avioliitto ja seksi ovat erillisiä asioita, jotka kuuluvat yhteen. Silti avioliitto ei luo seksiä eikä seksi avioliittoa. Raamatun opetuksen mukaan ne täytyy siis ihmisen valintojen avulla pitää yhdessä.

Seksuaalisuus kuuluu luomiskertomuksen sanaan yhdeksi lihaksi tulemisesta. Paavali varoittaa haureudestaan kuuluisan Korinton kaupungin seurakuntalaisia: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Kor. 6:15-16) Paavali siis sanoi, että tässä toteutuu yhdeksi lihaksi tuleminen, mutta ei se sitoutuminen, jota luomiskertomuksessa kuvataan sanoilla "liittyy vaimoonsa".

Toisaalta avioliitto voi itsessään olla seksitön, jolloin tapahtuu liittyminen mutta ei yhdeksi lihaksi tuleminen. Tätä problematiikkaa Raamatussa käsitellään aika vähän, mutta samaisessa Korinttolaiskirjeessä on siitäkin ohje annettu: "Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan." (1. Kor. 7:3)

Suoraviivaisesti ja pelkistetysti sanottuna hyvin monet Nettipapille esitetyt kysymykset parisuhteen kipuiluista liittyvät siihen, että avioliitto ja seksuaalisuus on erotettu toisistaan. Seksuaalisuudella on tapana toimia nopeammin kuin sitoutumisella. Se mahdollistaa ajautumisen tilanteeseen, jossa ei ole enää tarjolla puhtaalta pöydältä tehtäviä ratkaisuja. Joskus ei ole tarjolla edes ehdottomasti parasta vaihtoehtoa. Silloin täytyy valita toimintamalli, jonka kanssa parhaiten voi elää.

Vanhan testamentin juutalaisen lainsäädännön aikana ei ollut teoriassa mahdollista syntyä vaikeita valintatilanteita seksuaalisuuden historian vuoksi. Haureudesta eli esiaviollisista suhteista oli näet juutalaisessa laissa määrätty kuolemantuomio. Tätä lakia ei ainakaan enää Jeesuksen aikana noudatettu. Myös Jeesus itse armahti aviorikoksesta syytetyn naisen: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)

Kipeäksi kysymykseksi siis jää se, millä tavoin voisi noudattaa tuota Jeesuksen käskyä, että tehtyjen virheiden jälkeen valitsisi synnittömän toimintatavan tai että voisi valita ainakin vähiten väärän toimintamallin. Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista johtuen tiukin raja on aina vedetty viralliseen avioliittoon, sen rikkomiseen ja uudelleen avioitumiseen. Avosuhteet tai esiaviolliset suhteet eivät luo avioliittoa, joten ne ovat jääneet tiukimpien rajanvetojen ulkopuolelle. Siksi esiaviollisten suhteiden kohdalla ei voida soveltaa edes ankarimpia Jeesuksen sanoja siten, että ne estäisivät jonkun toisen kanssa avioitumisen. Kipeitä kysymyksiä se ei tietenkään poista.

11
Tervehdys Voihan elämä!

On mukava kuulla, että pohdiskeluni on antanut sinulle jotain aineksia. En tosiaan pysty tarjoamaan mitään tarkkaa matemaattista kaavaa, jolla ongelmasi ratkaistaisiin. Vaikka keskiössä on ahdistuneisuutesi, niin yleisellä tasolla olet erityisen vaikean kysymyksen äärellä. Sinä näet kyselet elämän tarkoitusta ja merkitystä omalla kohdallasi. Valitettavasti siihen pohdintaan ei pysty kukaan ulkopuolinen antamaan tyydyttävää vastausta. Sen joutuu etsimään itse.

Toki yleisellä tasolla voidaan sanoa, että elämän tarkoitus on elämä itse ja lopulta pääsy ikuiseen elämään. Mutta oman elämänsä merkityksen kyselijä ei saa tästä vielä riittävän yksilöllistä määritelmää omalle kohdalleen. Yleistä pohdintaa voit kuitenkin lukea Nettipapin palstan alkumetreillä kirjoittamastani vastauksesta Mikä on elämän tarkoitus?.

Yleisellä tasolla on myös selvää, että elämä on Jumalan lahjaa. Raamatussa sitä ei kuitenkaan alleviivata jatkuvasti, vaan pikemminkin erilaisissa sivulauseissa siitä puhutaan asiana, jota ei koskaan voi edes epäillä.

Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaan, taivasten taivaat ja tähtien joukot, maan ja kaiken mitä sen päällä on, meret ja kaiken mitä niissä on. Sinä annat kaikelle elämän. (Neh. 9:6)
Hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. (Ap. t. 17:25)
Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani. (Job 10:12)


Jobin kirjassa kärsimyksen keskellä elämisen mielekkyys joutuu kovalle koetukselle. Kirjassa on väliotsikko "olemassaolon tuska", jossa Job valittaa saamastaan lahjasta. Elämän lahjaluonne on siis niin itsestään selvää, että Job suorastaan kritisoi Jumalaa siitä, että hän on tuon lahjan on antanut.

Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta? He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta. Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta. Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut? (Job 3:20-23)

Pakkosiirtolaisuuden aikana kärsimys ei ollut Jobin kärsimyksen veroista, mutta Raamatun Valitusvirsissä vastoinkäymisten keskelläkin muistetaan Jumalan armollista lahjaa:

Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. (Valit. 3:22-23)

Kaikkein tutuin elämän lahjan ylistys lienee Psalmi 139, jota usein elämän alkumetreillä kastetilaisuuksissakin luetaan. Siinä ei käytetä sanaa "lahja", mutta siitä kuitenkin on kyse:

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:13-16)

12
Tervehdys Kristuksen seuraaja!

Olit otsikoinut alkuperäisen kysymyksesi käsittelemään Kristuksen kirkkoa. Kysymyksesi ydin on kuitenkin viime päivinä valtavasti kuohuntaa herättäneessä asiassa, joten otin vapauden muokata viestiketjun otsikon sen mukaiseksi. Vastaan ensin lyhyesti pohdintaasi Kristuksen kirkosta, ja tämän jälkeen kirjoitan aika luettelomaisesti ajatuksiani siitä, mitä ehdotus kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä tarkoittaa.


Yksikään seurakunta ei ole Kristuksen kirkko

Kristuksen kirkko on Kristuksen seuraajien joukko, jonka rajoja ei voi piirtää kukaan muu kuin Jeesus itse. Jokaisessa kirkkokunnassa ja kristillisessä suuntauksessa on niitä, jotka ovat menossa taivaaseen. Ja jokaiseen kristilliseen suuntaukseen kuuluu valitettavasti myös sellaisia jäseniä, jotka eivät seuraa Jeesusta. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

Pahasti rappiolla olevasta kirkosta voi irrota joukko, joka yrittää luoda paremman seurakunnan ja pyrkii mahdollisimman uskollisesti ja omatuntoaan kuunnellen seuraamaan Jeesusta, mutta silloinkaan ei synny uutta Kristuksen kirkkoa. Kristuksen kirkon voi perustaa vain Kristus itse, ja hän teki sen 2000 vuotta sitten. Uutta Kristuksen kirkkoa ei ole tulossa. Jeesuksella on yksi ainoa lauma, joka tosin ulottuu usean tarhan alueelle.

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh. 10:14-16)

Todellinen Kristuksen kirkko ei voi koskaan tuhoutua, mutta sen jäsenistö voi vaihtua. Uusia jäseniä syntyy kaikkien seurakuntien vaikutuspiirissä. Toisaalta yksittäinen ihminen voi ajautua eroon Kristuksesta, ja silloin hän ajautuu Kristuksen kirkon ulkopuolelle. Yhtä lailla on mahdollista, että kokonaiset yhteisöt turmeltuvat niin, että ne eivät enää julista kirkkaasti Raamatun ilmoittamaa Jeesusta. Tällöin kuva hänestä hämärtyy. Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että lampaat eivät enää seuraa Jeesusta, vaan odottavat, että Jeesus seuraa heitä.

Ilmestyskirjan alussa kuvataan, kuinka Jeesus kävelee seurakuntia edustavien lampunjalkojen keskellä paimenia edustavat tähdet käsissään. Pari lukua myöhemmin Efeson seurakunnan paimen saa varoituksen: "Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan." (Ilm. 2:5)

Jeesus yksin tietää oman kirkkonsa tarkat rajat ja jäsenet. Vain hän tietää myös sen, milloin jokin seurakunta tai kirkko on langennut niin pahasti, että se on aika siirtää pois paikaltaan. Kukaan kristitty ei voi tietää, missä tuo raja kulkee. Niinpä kristityt eivät koskaan saa tavoitella uusien "parempien" seurakuntien perustamista. Se on lopulta vain hajaannuksen lisäämistä. Lähtökohtaisesti on aina ponnisteltava sen eteen, että oma seurakunta loistaisi kirkkaasti Kristusta. Tässä paimenten vastuu on tietysti kaikkein suurin.

Kirjoitit, että olet jo epätoivoinen meidän kirkkomme suhteen. Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Itse en ole vielä vaipunut epätoivoon, mutta suru alkaa olla suuri. Lisäksi koen itsekin paineita sen suhteen, kuinka paljon täytyisi pitää ääntä ajankohtaisten asioiden äärellä ja kuinka paljon keskittyä ns. perustyöhön, seurakunnan palvelemiseen ja Raamatun opettamiseen. Ja kyllä minä itsekin olen joutunut pohtimaan sitä, mitä tapahtuu, jos konservatiivisesti ajattelevilla ihmisillä ei tosiasiallisesti ole enää mahdollista työskennellä vakaumuksensa mukaisesti ev.lut. kirkossa.

Ehdin jo viikon ajan pohtia jonkinlaisen blogikirjoituksen kirjoittamista, mutta minua taitavammat teologit ovat olleet siinä jo hyvin ansiokkaita. Niinpä kannan oman korteni kekoon vain tämän kysymyksesi myötä. Jatkan vastaustani nostamalla esiin muutamia suurimpia ongelmia tässä piispainkokouksen esityksessä. Toivon, että en niillä lisäisi sinun epätoivoasi, vaan voisin edes rivien välistä osoittaa, että ei kirkko ole yksimielisesti suuntaansa muuttamassa. Hyvin suuri joukko aktiivisista kirkon jäsenistä on sitä mieltä, että nyt ollaan ottamassa askelia väärään suuntaan.


Kaksi päinvastaista näkemystä ei ole totta eikä uskottavaa

Piispainkokous on siis 12.3.2024 ehdottanut kirkolliskokoukselle kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen hyväksymistä kirkossa. Evankelisluterilainen kirkko antaisi tällaisella päätöksellä itsestään valitettavasti kuvan, että sen ensisijainen tarkoitus on yrittää miellyttää kaikkia ristiriitaisuuteen asti. Esityksessään piispainkokous sanoo itsekin, että avioliittokäsitykset ovat jännitteiset ja osin jopa ristiriidassa keskenään. Niitä ei siis loppupäätelmissäkään tunnusteta oikeasti yhtä aikaa voimassa oleviksi, mutta silti sitä ehdotetaan.

Piispainkokous näyttää ajattelevan, että tarjolla on kaksi huonoa vaihtoehtoa: kirkon jakaantuminen tai jännitteisessä tilanteessa eläminen. Näistä vaihtoehdoista jännitteinen tilanne on tietenkin parempi kuin repeämä. Mutta valitettavasti tämä esitys ei estä repeämistä. Päinvastoin se saattaa jopa jouduttaa sitä, kun päätöksen tosiasialliset seuraukset alkavat näkyä.

Ensimmäinen seuraus on epäuskottavuus, jota tietysti jo pelkkä jahkaileva keskustelu on lisännyt. Kristikunnassa on 2000 vuoden ajan pidetty itsestään selvänä, että Raamatun mukainen, kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen. Yleisen mielipiteen muuttuessa demokraattisesti johdettu yhteisö muuttuu pikkuhiljaa mukana. Tällä erää muutoksen nopeus on kuitenkin yllättänyt minut. Moni piispa on julkisesti sanonut, että on vaihtanut avioliittokäsitystään. Lisäksi tämä viimeisin esitys antaa kristinuskoa tuntemattomallekin kuvan, että kirkko ei enää itsekään tiedä, mitä Raamattu opettaa, vaikka sanoo, että Raamattu on kirkon ylin ohje. Kirkko kuulostaa yhteisöltä, joka jäsenistään kiinni pitääkseen on valmis olemaan mitä tahansa mieltä omasta opistaan.

Teologiaa tehdään liian usein sanoilla kikkailemalla asian kustannuksella. Tässä esityksessäkin sanotaan, että toisilleen vastakkaiset näkemykset voidaan perustella teologisesti. Teologiaan vetoaminen ei kuitenkaan tunnu vakuuttavalta, jos teologia johtaa kahteen vastakkaiseen näkemykseen. Kyllähän harhaopitkin perustellaan aina teologisesti. Teologia ei siis ole taikasana, joka kertoo, että käytössä on puolueeton ja vastaansanomaton työkalu. Tällaisessa tilanteessa on rehellistä sanoa, että kummankin osapuolen teologian taustalla on jokin suurempi auktoriteetti, joka ohjaa teologian tekemistä, jolloin yksi asia voi olla teologisesti sekä oikein että väärin.

Avioliittokysymyksessä usein käytetty teologinen perustelu on se, että kyseessä on kehällinen asia, joka ei ole painoarvoltaan Jeesuksen ristinkuoleman veroinen. Pelastusopin näkökulmasta tämä on täysin totta. Mutta jos tutkitaan asiaa Raamatun arvovallan näkökulmasta, päädytään toisenlaiseen tulokseen. Avioliittokäsitys - kuten se pelastusoppikin - kuuluu Raamatun selkeimpiin ja yksimielisimpiin opetuksiin. Niinpä piispainkokouksen esitys vahvistaa sitä ajatusta, että selkeistäkin Raamatun linjauksista jokainen voi uskoa parhaaksi katsomallaan tavalla. Sellainen kirkko ei tarjoa mitään ihmiselle, joka haluaa oppia tuntemaan Jumalaa eikä varsinkaan sellaiselle, joka etsii elämäänsä vastauksia ja totuutta.


Liberaali ja konservatiivinen ajattelu sulkevat toisensa pois

Liberaalin ja konservatiivisen ajattelun ero yksinkertaisesti sanottuna on se, että liberaali pitää hyväksyttävinä asioina useampia toimintamalleja kuin konservatiivi. Konservatiivin mielestä oikean toimintamallin rajat ovat suppeammat. Kaikkea ei tietenkään voida vääntää konservatiivien ja liberaalien vastakkainasetteluksi. Tällä erää kuitenkin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että säilyttävä eli perinteiseen avioliittokäsitykseen nojaava näkemys on konservatiivinen. Vastaavasti vapaampi ja uudistuksellisempi on liberaali näkemys.

Jos ajattelumallit piirretään ympyröinä, voidaan tehdä havainto, että periaatteessa konservatiivinen ajattelu sisältyy liberaaliin ajatteluun. Esityksessä näet sanotaan, että ensimmäisen mallin mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen ja toisessa mallissa kahden henkilön välinen. Voitaisiin siis puhua vain ajattelun laajentamisesta ilman, että omasta ajattelusta tarvitsisi ottaa mitään pois. Kahden henkilön välinen avioliitto kun sisältää myös miehen ja naisen välisen avioliiton.

Periaate ei kuitenkaan koskaan toteudu edes teoriassa, saati käytännössä. Asia pitää ajatella tarkasti loppuun asti. Konservatiivisessa ajattelussa rajojen ylimenevä osuus on väärin ja sitä sanotaan synniksi. Siksi perinteinen malli ei toteudu, jos se on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Konservatiivisen avioliittokäsityksen tarkka kuvaus kuuluisi sen vuoksi: Avioliitto on VAIN miehen ja naisen välinen. Liberaalin ajattelumallin mukaan sen sijaan laajemman ajattelun kieltäminen on väärin. Niinpä konservatiivinen ja liberaali ajattelu eivät todellisuudessa koskaan hyväksy toisiaan.

Tämän olen huomannut jo käytännössä, kun piispojen ehdotuksen myötä olen törmännyt ensimmäisiin somepostauksiin, joissa liberaalia kantaa oleva ihminen ilmoittaa, ettei tuota ehdotusta voida hyväksyä. Syy on se, että se ei ole vielä täydellinen lopputulos. Vaikka piispojen ehdotus antaa täydellisesti sen, mitä liberaalien ajatellaan kaipaavan, se ei vielä anna kaikkea, mitä he todellisuudessa kaipaavat. Ehdotus on liberaalista näkökulmasta valmis vasta sitten, kun konservatiivisen kannan esillä pitäminen kielletään. Liberaalista näkökulmasta lopullinen tavoite on siis se, että samaa sukupuolta olevien avioliittoja ei kukaan saa sanoa kirkon sisällä synniksi.


Edellistä virhettä siivotessa tehdään uusi samanlainen

Itseäni ihmetyttää valtavasti se, että tämän kiistan ratkaisumalli on sama kuin naispappeuskiistan. Kun pappisvirka avattiin 1988 molemmille sukupuolille, lisättiin päätökseen ponsi, jonka mukaan vanhan virkakäsityksen ihmisillä on edelleen kotipaikkaoikeus kirkossa. Ponsi sisälsi ilmeisen toiveen siitä, että aika tekee tehtävänsä, ja siirtymäkauden jälkeen vanhan virkanäkemyksen ihmisiä ei enää kirkossa ole. Tämä ei toteutunut, joten myöhemmin on jouduttu tarkentamaan, mitä tämä kotipaikkaoikeus pitää sisällään ja mitä ei.

Vuonna 2006 piispat tekivät päätöksen ja tiedottivat seurakuntien pappeja siitä, että perinteinen virkanäkemys ei ole harhaoppi, mutta se ei saa näkyä opetuksessa eikä työvuorojen järjestelyssä. Juuri tällä hetkellä ollaan jo varsin järeissä toimenpiteissä, kun ei-harhaoppisiksi tunnustettuja, perinteistä virkanäkemystä edustavia lähetysjärjestöjä uhataan lähetysjärjestön statuksen poistamisella, jos tietyt käytännöt eivät muutu. Kotipaikkaoikeus siis käytännössä sisältää vain ajattelun vapauden, mutta ei vapautta opettaa ja toimia sen vakaumuksen mukaan.

Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, että vielä vahvemmin kirkkoa jakavassa asiassa yritetään toimia samalla tavalla. Piispojen ehdotuksessa yritetään toki perustella asia erilaiseksi sanomalla, että nyt kyse ei ole omantunnonvapaudesta vaan kahden rinnakkaisen mallin valinnanvapaudesta. Termeillä kikkailusta huolimatta itse asia ei muutu. Vaikka piispojen esitys ei vielä ole edes ollut kirkolliskokouksen käsittelyssä, arkkipiispa on jo lehtihaastattelussa sanonut, että hänen mielestään perinteisellä kannalla olevien pappien ei ole hyvä sanoa ääneen sitä, että pitää samaa sukupuolta olevien avioliittoja syntinä.


Läpi mennessään päätös ajaa konservatiivit seinää vasten

Tällä hetkellä kirkolliskokouksen jäsenistö ei ole vielä riittävän liberaali, jotta päätös saisi taakseen vaadittavan 3/4 enemmistön. Mutta jos Jumala ei tee ihmettä ja anna kirkkolaivan suunnan muuttua, asiaa tullaan pitämään esillä niin kauan, että lopulta se saadaan runnottua läpi. Tämän jälkeen tullaan sanomaan: "Asia on nyt päätetty. Pulinat pois." Koko kirkon historian ajan voimassa ollut linjaus ja viime vuosina monta kertaa perinteisen avioliittonäkemyksen säilyttämisen puolesta tehdyt päätökset eivät siis ole olleet päätöksiä, joiden jälkeen saisi sanoa: "Asia on nyt päätetty. Pulinat pois." Konservatiivisen kannan puolesta tehtyjä päätöksiä vastaan saa hyökätä niin kauan, että ne murtuvat, mutta tämä ei tule toteutumaan toiseen suuntaan.

Todellista rinnakkaiseloa näille malleille ei lopulta sisälly edes piispainkokouksen ehdotukseen. Vaikka seurakunnan henkilöstö ja hallinto olisi yksimielisesti perinteisen avioliittokäsityksen puolella, olisi kirkkoherralla silti velvollisuus huolehtia siitä, että heidän käsityksensä vastaista näkemystä edistetään. Jos kyse olisi aidosta rinnakkaiselosta ja tasapuolisuudesta, niin se toteutuisi vasta silloin, jos myös yksimielisesti samaa sukupuolta olevien vihkimistä kannattavassa seurakunnassa pidettäisiin huoli, että myös siellä kuuluu ääni, joka pitää samaa sukupuolta olevien vihkimistä Raamatun vastaisena.

Itse pidän hyvin suurena ongelmana sitä, jos minut kirkon penkissä pakotettaisiin kirkollisten ilmoitusten kohdalla, avioliittokuulutusten yhteydessä liittymään seurakunnan kanssa rukoukseen, jossa tunnustetaan samaa sukupuolta olevien liitto Raamatun opettaman avioliittokäsityksen rinnalla. Kaikkien ihmisten puolesta voi rukoilla, mutta kaikkia asioita Jumala ei ole luvannut siunata. Sellaiseksi minä näen tilanteen, jossa pappi ilmoittaa seurakunnassa virallisesti solmittavat liitot ja käskee seurakunnan tunnustamaan sen rukoilemalla Jumalan siunausta liitolle.

Piispainkokouksen ehdotukseen sisältyvä ajatus työvuorojen järjestelystä sisältää myös tahattoman ansan. Naispappeuskysymyksen äärellä tehtyjä työvuorojärjestelyjä on ratkottu jo maallisessa oikeudessa, kun niistä on tehty kanteluja syrjintään vedoten. Jos kirkon avioliittokäsitystä laajennetaan, tarjoaa se syötön lapaan kiusantekijöille. Nykyisin valtio on antanut kirkolle oikeuden toimittaa avioliittoon vihkimisiä kirkollisin menoin, eli papistolla on yhteiskunnan silmissäkin tehtävä, joka rajautuu kirkolliseen vihkimiseen. Siksi oikeudessa ei voida rangaista pappeja, jotka kieltäytyvät samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, koska se ei vielä kuulu virallisesti kirkon avioliittokäsitykseen. Jos avioliittokäsitystä laajennetaan, voi samaa sukupuolta oleva pariskunta pyytää konservatiivista kantaa edustavan papin vihkipapiksi, jonka jälkeen hänet voidaan haastaa syrjinnästä oikeuteen, kun tämä tulee siitä kieltäytymään.


Kahden avioliittokäsityksen yhdistäminen toimisi vain henkilöseurakunnissa

Jos oikeasti haluttaisiin kahden mallin rinnakkaiselo Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin se olisi edes teoriassa mahdollista vain henkilöseurakuntajärjestelmässä. Nyt jokainen kirkon jäsen kuuluu pakotetusti siihen seurakuntaan, jonka alueella hän asuu. Mutta jos järjestelmä muutettaisiin siten, että kirkon jäsen voisi valita seurakuntansa vapaasti, pystyttäisiin kirkon sisään rakentamaan erilaisen avioliittokäsityksen omaavia seurakuntia. Tämä olisi kokonaiskirkon ja opin tasolla yhtä epäloogista kuin nyt annettu esityskin, mutta paikallisseurakuntien tasolla opetus ja käytännöt olisivat sisäisesti loogisia.

En kuitenkaan usko, että tällaista mallia tultaisiin koskaan harkitsemaan, koska se todennäköisesti muodostaisi kylkiäisenä myös virkakäsitykseltään erilaisia seurakuntia. Lisäksi seurakunnat mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös alkaisivat näiden kysymysten myötä painottua hyvin eri kokoisiksi kuin niiden pitäisi olla suhteessa paikkakuntansa kokoon, mikä luo vielä nykyistä suurempaa epätasapainoa seurakuntien kesken.


Kristus pitää huolen kirkostaan

Olen uppoutunut vastauksessani jo tosi syviin vesiin. Kirjoitin paljon enemmän kuin sinä kysyit, ja purin myös omia tuntojani. Haluan sen myötä lohduttaa sinua, että työntekijän näkökulmasta tilanne ei ole ainakaan riviseurakuntalaista helpompi. Mutta kuten sanoin, en ole epätoivoinen vaan ainoastaan surullinen. Kristus on pitänyt huolen kirkostaan paljon vaikeammissakin kirkkohistorian vaiheissa. En siksi ole etsimässä itselleni uutta kirkkokuntaa.

Toisaalta en ole myöskään vaihtamassa vakaumustani avioliittokysymyksessä. Raamatun äärellä voidaan olla hyvin montaa mieltä erilaisista eettisistä kysymyksistä. Tämä on yksi selvimpiä, joka sanotaan samalla tavalla luomiskertomuksessa, Mooseksen laissa, Jeesuksen opetuksissa ja Paavalin teologiassa. En olisi uskottava Raamatun opettaja, jos yrittäisin kääntää sen joksikin muuksi.

En osaa ollenkaan sanoa, mihin tämä kaikki johtaa. Äärimmillään tilanne voisi olla se, ettei minulla ole mahdollista tehdä työtä eläkeikääni asti kirkon palveluksessa. Toisaalta konservatiivisia ihmisiä on työntekijöiden joukossa niin paljon, että kirkolla ei ole varaa ajaa heitä pois. Ja siksi on hyvin tärkeä, että tällaisen rajanvedon kohdalla konservatiiviset ihmiset eivät jätä kirkkoa. Kirkkomme tarvitsee nyt todella paljon rukousta. Jumala pystyy ohjaamaan raadollisten ihmisten yhteisöäkin tahtonsa mukaiseen suuntaan.

13
Hei Suvianna1!

Hyvä, että olet saanut jotain apua pohdintoihisi. Valitettavasti en oikeastaan pysty auttamaan sinua tästä edemmäs. Olet tilanteessa, jossa ei ole absoluuttisen oikeaa tai väärää vaihtoehtoa. Se, ettet asu avoliitossa, ei sinällään vaikuta pohdintoihisi. Raamatun ohjeistus on välttää "haureutta", eli avioliiton ulkopuolisia suhteita, millaisessa muodossa ne esiintyvätkään. Siksi nykyinen tilanteesi ei ole Raamatun ohjeiden mukainen.

Samoin kristittyjä varoitetaan tieten tahtoen etsiytymästä tilanteeseen, jossa lyöttäydytään aisapariksi ei-uskovan kanssa: Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? (2. Kor. 6:14) Tässä yhteydessä Paavali ei puhu erityisesti avioliitosta, mutta ohjetta on tärkeä miettiä siltä kannalta, mitä avioliiton tiivis yhteys vaikuttaa kristityssä. Ei-uskovan kanssa naimisissa oleminen ei itsessään ole syntiä. Varoituksen kärki on siinä, mihin se voi johtaa. Kaksi yleisintä seurausta on uskovan puolison luopuminen uskosta tai koko elämän jatkuva kipu siitä, että itselle rakkain ihminen ei ole taivastiellä.

Samalla tavalla Jeesus varoittaa myös vapaaehtoisesta naimattomuudesta: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu." (Matt. 19:11) Mielestäni tämä on samalla vakavuudella annettu varoitus kuin epäuskoisen aisapariksi ryhtyminen. Ei ole synti olla naimaton, mutta se voi johtaa suuriinkin synteihin. Siksi Paavali opettaa, että ilman naimattomuuden armolahjaa lähtökohtana on pidettävä tavanomaista toimintatapaa: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2)

Ja näin olemme päässeet takaisin lähtötilanteeseen. Pohdinta siis kiertää kehää, eikä se tuota kivutonta lopputulosta missään vaiheessa.

Annan edelleen saman ohjeen: Älä tee mitään hätiköityä. Rukoile Jumalaa ja keskustele avoimen rehellisesti kumppanisi kanssa. Olet valinnanpaikalla, jossa jokainen vaihtoehto on jostain näkökulmasta toistaan parempi, ja jostain toisesta näkökulmasta toistaan huonompi. Kyse on lopulta siitä, että pohdit huolella sen, minkä valintasi takana voit seistä tukevimmin.

14
Kysy Nettipapilta / Vs: Ulkonäöllinen kauneus ja komeus
« : 12.03.2024 - klo:15:25 »
Hei Kaunotar ja hirviö!

Liitin kysymyksesi jo kohtalaisen pitkän viestiketjun jatkoksi. Selailemalla aiempia viestejäni löydät paljon siitä, mitä Raamattu sanoo ulkonäöstä ja kaunistautumisesta. Sen vuoksi en enää toista niitä yleispäteviä asioita, jotka olen jo kertaalleen kirjoitellut. Sanon vain muutamia erityisesti sinun kysymykseesi liittyviä pohdintoja.

Et ole tehnyt syntiä jättämällä kumppaniehdokkaan sivuun ulkonäöllisillä perusteilla. Varsinkin kun teit sen kohteliaasti, etkä kertonut syytä, etkä sillä tavoin sanonut hänelle mitään ikävää.

Kristittyjen välillä on olemassa erityinen uskon yhteys, mutta se ei sulje pois kaikkea muuta, mitä elämä inhimillisesti pitää sisällään. Raamatussa annetaan kristityille ohjeeksi, että on syytä etsiä itselle sellainen puoliso, joka myös on Jeesuksen seuraaja. Oikeastaan mitään muita valintakriteerejä ei anneta. Jo Vanhan testamentin puolella tämä ohje esiintyy Sananlaskujen kirjassa, jonka viimeisessä luvussa kuningas Lemuelin äiti neuvoo poikaansa, ja antaa hyvin arkisen ohjeen, joka sopii muutettavat muuttaen mietiskeltäväksi kumpaa sukupuolta tahansa olevalle ihmiselle: "Kauneus katoaa, viehätys haihtuu, ylivertainen se vaimo, joka pelkää Herraa!" (Sananl. 31:30)

Tätä hyvää yleisohjetta ei kuitenkaan voi kääntää toisinpäin. Jos kristitty ihminen ilmaisee kiinnostuksensa toista kristittyä kohtaan, se ei ole shakkimatti. Kenenkään ei ole pakko valita jotakuta siksi, että on yhteinen usko. Eikä myöskään siksi, että olisi moni yhdistäviä asioita sen lisäksi. Ihminen saa ihan itse valita puolison niillä kriteereillä kuin haluaa ja jättää valitsematta, millä kriteereillä haluaa. Raamattu ei sanele tätä asiaa, joten valinnasta ja sen kriteereistä jokainen kantaa itse vastuun.

Puolison valinta on mitä suurimmassa määrin valitsemista. Jos maailmassa olisi paratiisin kaltainen tilanne, että olisi olemassa vain yksi mies ja yksi nainen, niin silloin ei voitaisi puhua valinnasta, koska vaihtoehdot olisivat vain "ota tai jätä". Mutta nyt tilanne on se, että naimattomia ihmisiä on paljon. Heistä yksikään ei ole täydellinen, jos kaikki keksittävissä olevat kriteerit tarkastellaan. Täytyy siis tehdä valinta sen suhteen, mitkä asiat ovat itselle luovuttamattomia, mitkä tärkeitä, ja missä voi tehdä kompromisseja. Omat kriteerinsä saa luoda täysin vapaasti, kunhan pitää huolen siitä, että toimii mahdollisimman lähimmäisenrakkaudellisesti, jos törmää tilanteeseen, jossa ratkaisevissa kohdissa kriteerit sivuuttava ihminen osoittaa kiinnostusta.

Kertomus Jaakobin vaimoista on tässä asiassa aika puhutteleva. Vanha testamentti on tiivissanainen, mutta tekstistä on nähtävissä se, että Jaakob oli lopulta naimisissa kahden vaimon kanssa. Toinen täytti hänen omat kriteerinsä, ja toinen ei:

Labanilla oli kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Lea ja nuoremman Raakel. Lealla oli lempeät silmät, mutta Raakel oli kaunis vartaloltaan ja kasvoiltaan. Jaakob oli rakastunut Raakeliin, ja niin hän sanoi: "Minä palvelen sinua seitsemän vuotta, jos annat minulle nuoremman tyttäresi Raakelin." (1. Moos. 29:16-18)

Jaakob tuli kuitenkin huijatuksi. Huntuun verhottuna Laban antoikin Jaakobille vaimoksi Lean. Voi olla, että Lea oli ihastunut Jaakobiin, vaikkei saanut vastakaikua. Ehkä Leakin oli juonessa mukana, koska hyvin helppo hänen olisi ollut paljastaa tilanteen luonne, jos olisi vain niin päättänyt. Petetyksi tulemisen jälkeen Jaakob sai sitten vaimoksi myös Raakelin, mutta epätasapuolinen asetelma oli jo valmis. Oliko suurempana syynä se, että Lea oli mukana petoksessa vai se, että Jaakob oli enemmän viehättynyt Raakelista. Lopputulos oli se, että Jaakob suosi Raakelia ja hyljeksi Leaa. Raakelin kuoltua jopa muisto Raakelista tuntui olevan Jaakobille arvokkaampi asia kuin Lea.

Tämä ei ole ohje siitä, kuinka kristityn kuuluu toimia. Mutta tämä on kuva siitä, että kristityn täytyy olla rehellinen itselleen. Jos jokin turhamaiseltakin vaikuttava kriteeri on sinulle ratkaisevan tärkeä, niin se on silloin turhamaisuudestaan huolimatta tärkeä. Se voi muuttua ajan saatossa merkityksettömäksi, mutta eihän sitä voi varmasti tietää. On tärkeää, että aviopuolison valinnassa kuuntelee Raamatun yleispätevien suuntaviittojen lisäksi myös sitä, mitä itse erityisesti haluaa. Jos ulkonäkö on kuitenkin sairaalloisen tärkeässä asemassa, niin sitten on tehtävä parannusta. Tai jos päättää odottaa ihmettä ja haaveilla jostain kuvamuokkauksella käsitellystä amerikkalaisen filmitähden kopiosta, lienee syytä saada joku herätysisku realismin vasarasta.

Itsensä tunteminen on tärkeää, koska oman valintansa takana on seistävä. Kun pappi vihkii pariskuntaa, hän ei kysy: "Mitä luulet, tahtooko Jumala?" Hän kysyy: "Tahdotko". Siihen kysymykseen täytyy vastata rehellisesti.

15
Kysy Nettipapilta / Vs: Vaikea tilanne
« : 12.03.2024 - klo:13:54 »
Hei Suvianna1!

Voin vain kuvitella, kuinka suuressa ahdistuksessa olet kaikkien ajatustesi kanssa. Kerroit elämäntilanteestasi aika kattavasti ja ahdistuneisuutesi näkyy sen lisäksi siinä, miten kirjoitat. Haluaisin antaa sinulle jonkun hienon patenttiratkaisun, joka korjaisi kaiken. Mutta niin kuin tiedät itsekin, ei ole mitään taikasanaa, joka kerralla kaiken kääntäisi huolettomaksi ja hyväksi.

Niinpä liitin kysymyksesi viestiketjuun, jossa käsitellään samankaltaista kipuilua. Vaikka kaikissa edellä olevissa viesteissä käsitellään tilanteita, jotka ovat yksilöllisiä ja omanlaisiaan, yhdistää niitä se pohdinta, että nykyinen parisuhteen asetelma luo vaikean jännitteen. Tämä jännite herättää kysymyksen, onko parasta säilyttää nykyinen tilanne vai pyrkiä johonkin suuntaan. Nuo elämäntilanteet eivät ole samanlaisia kuin sinun, mutta mahdollisesti niiden lukeminen voisi rohkaista sinua siinä, että et ole ainoa, joka tällaisia kysymyksiä pohtii.

Parisuhteeseen liittyvät kysymykset ovat hyvin helppoja silloin, kun asiaa käsitellään teoriassa ja puhtaalta pöydältä. Sinäkin kirjoitit auki kaikki sellaiset näkökulmat, jotka sinua kiusaavat sen vuoksi, että elämäntilannettasi ei voida palauttaa sellaiseen lähtötilanteeseen, jossa sen haluaisit olevan. Vaikeudet syntyvät siitä, että elämän jäljet piirtyvät pientareelle, eikä tehtyjä asioita saa tekemättömäksi. Hyvin usein oikean vaihtoehdon sijasta joudutaan valitsemaan pienempi paha tai suurempi hyvä. Mitä monimutkaisempi asetelma on, sitä selkeämmin täytyy tehdä valinta. Valitseminen tarkoittaa ensinnäkin suostumista epätäydellisyyteen ja joistakin kaipauksen kohteista luopumista. Kaikkea ei voi saada kerralla. Toiseksi se tarkoittaa vastuun ottamista omasta valinnasta, ja sen kanssa elämistä.

Tästä näkökulmasta käsin käyn ikään kuin keskustelua viestisi kanssa. Joskaan en lainaa sanojasi aina siinä järjestyksessä kuin sinä olet ne kirjoittanut.

Lainaus
Aloitin muutama kuukausi ennen uudestisyntymääni seurustelusuhteen, joka sisälsi myös fyysisen suhteen. En ollut koskaan aiemmin kokenut tästä tunnontuskaa, tai ajatuksesta avoliitosta.

Omatunto on joskus hyvin raskas kumppani. Täysin hiljainen ja levollinen omatunto on vain paatuneella ihmisellä. Terve kristityn omatunto kolkuttelee toisinaan ja on toisinaan levollinen. Kaikkein vaikein tilanne on herätyksen tilaan tulleella ihmisellä. Hänellä omatunto toimii niin kuin sinulla. Se on hirvittävän aktiivinen ja ankara. Vastoin omatuntoaan ei kannata toimia, mutta hyvä on tiedostaa se, että sinä olet tilanteessa, jossa omatunto ei anna hetkenkään rauhaa. Ja se ei tarkoita, että olet tehnyt jotain poikkeuksellisen kamalaa, vaan että omatunto vain toimii tällä tavoin. Olet käynyt läpi heräämisen kokemuksen, ja siksi omatuntosi on hyvin herkkänä. Tällaisia hetkiä - ikään kuin Jumalan kouluja - tulee kristitylle aika ajoin, vaikka varsinaisesta hengellisestä herätyksestä olisi aikaa vaikka kuinka paljon. Tässä tilanteessa omantunnon näkökulmasta vaikeinta on se, että paluuta nollatilanteeseen ei ole olemassa. Ja se on hyvä tiedostaa, vaikka kaikesta päätellen sen olet vähintäänkin aavistanut.

Lainaus
yhtäkkiä rävähti silmille, että olen toiminut väärin, kun olen lähtenyt ei-uskovan kelkkaan ja myös fyysisyys ennen avioliittoa on väärin. ... Tuntuisi väärältä mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta yhtä väärältä jättää hänet ja etsiä taas uutta kumppania.

Sinun tekisi mieli löytää ratkaisu, jossa herkkä omatuntosi olisi levollinen. Mutta en usko, että sellaista on olemassa. Jokaisessa vaihtoehdossa on jotain, mikä ei ole täydellistä. Tämä on ensimmäinen ristiriitainen asetelma. Kristillinen avioliittoihanne tähtää ainutlaatuisuuteen, ja jos jättäisit kumppanisi, ei se veisi tilannetta parempaan suuntaan. Ja jos menisit naimisiin, ryhtyisit epäuskoisen aisapariksi, josta vähintäänkin varoitetaan kristittyjä.

Lainaus
Olen rikki, jos olisin avioliitossa minun ei tulisi jättää ei-uskovaa puolisoa, mutta miten tällaisessa tilanteessa, kun ollaan vielä alkuvaiheessa, mutta oltu yhdessä niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kirjoitat itse todella hyvin sen, minkä valinnan joudut tekemään. Vaikka olette sitoutuneet toisiinne ajatuksellisesti ja fyysisesti, ette ole solmineet liittoa, joka vielä uudella tavalla sitoo yhteen. Joten sinun on vain tehtävä päätös, jossa kumpikin vaihtoehto on epätäydellinen.

Lainaus
En tiedä olisiko Jumalalle mieluisaa, jos lähtisin ja olisin loppuelämäni yksin, mutta pelkään, että voimani eivät riitä siihen. ... Loppuelämän yksinäisyyteen varmasti katkeroituisin, mutta en tiedä, olisiko se Jumalan silmissä hyväksyttävin vaihtoehto.

Jos tulisit siihen tulokseen, että on enemmän oikein jättää nykyinen puolisosi, niin sen jälkeen joudut tämän valinnanpaikan eteen. Eli kokisitko oikeaksi sen jälkeen olla yksin - tai olisiko sellainen vaara olemassa vaikka ei haluaisi jäädä yksin. Enkä usko, että ainakaan etukäteen pohtimalla sinun on mahdollista saada tällaiseen pohdintaan selkeää ja rauhallista vastausta. Pohdinnassasi on selvästi myös se sävy, että yksin oleminen olisi sinulle itsellesi kaikkein pelottavin tulevaisuuden skenaario. Siksi ahdistut ajatuksesta, että tämä olisikin Jumalan tahtoma vaihtoehto. Mutta itse en kyllä osaa mitenkään perustella Raamatullakaan, että se olisi nyt Jumalalla mielessään. Sinä itsekin pohdit suorastaan päinvastaista näkökulmaa.

Lainaus
Mietin myös, miksi en voinut uudestisyntyä ennen tätä suhdetta (kun se tapahtui niin nopeasti suhteen alun jälkeen), ja koen siitä väsymystä ja tuskaa, kaikki olisi helpompaa kun en olisi tähän alunperin lähtenytkään. ... Sitten mietin, voiko meidät olla tarkoitettu yhteen, mutta siihen en usko, koska kumppani ei-uskova.

Jumalan johdatus on tosi outoa. Usko on lahjaa, kuten Paavali kirjoittaa:
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)

Jumala olisi voinut antaa sinulle uskon missä elämänvaiheessa tahansa. Jostain syystä sinun etsikkoaikasi tuli nyt. Jossittelun voi siksi kääntää myös toisinpäin. Entäpä jos uusi elämäntilanteesi on saanut sinut pohtimaan myös hengellisiä kysymyksiä uudesta näkökulmasta? Siinä missä sinä pohdit, miksei Jumala antanut sinulle uskoa aikaisemmin, voidaan myös kysyä, vaikuttiko Jumala uskon sinussa näiden elämänvaiheiden kautta?

En koskaan sano, että Jumala haluaisi uskovan ihmisen etsivän itselleen ei-uskovan puolison. Kristityllä pitää olla lähtökohtana se, että parisuhteessa jaetaan myös yhteinen usko. Mutta Jumalalla itsellään on mahdollisuus toimia juuri niin kuin hän hyväksi näkee. Hän antoi sinulle uskon juuri tuossa elämänvaiheessa, kun olitte jo hyvin vahvassa seurusteluvaiheessa. Kipuilevan omantunnon kanssa mietitään kysymystä, oliko se Jumalan keino pysäyttää sinut. Itsevarma ihminen puolestaan katsoisi asiaa siten, että Jumala varmaan halusi asian näin johdattaa. Minä en voi väittää, että kumpikaan vastaus olisi ehdottomasti oikea tai väärä.

Lainaus
Huomaan, että hänellä on selkeä etsikkoaika, mutta minun on vaikea keskustella hänen kanssaan, olen itse niin masentunut ja ahdistunut tästä uskonkokemuksesta ja omasta syntisyydestä, vaikka tämän pitäisi olla iloinen asia.

Parasta, mitä sinä tässä tilanteessasi voit tehdä, on rukoilla paljon ja keskustella rehellisesti kumppanisi kanssa. Vaikka sinun omatuntosi on hirvittävän kipeä, älä tee mitään hätiköityä. Kovin montaa vuotta et toki voi asiaa pohtia, koska liian pitkä odottaminen suhteessa eläen on jo itsessään päätös. Toivon, että voit rauhoittua ja katsoa asiaa siltä kannalta, että ei ole olemassa täydellistä ja kivutonta loppuratkaisua.

Lainaus
Koen joka päivä tilanteesta valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä, tuntuu, että ihan sama mitä tekisin niin toimisin Jumalan silmissä väärin.

Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. (Ps. 103:14) Sinulla on nyt valtavan suuri kipu siitä, että et pysty tekemään elämäsi valintoja uudelleen ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jumala tietää sen sinua paremmin. Elämää voi elää vain siitä tilanteesta käsin, jossa itse on. Jaakob jatkoi myös kuuluisan Jaakobin paininsa jälkeen matkaa ontuen. Sinulla on myös menossa paini, joka on vain painittava. Onko askel sen jälkeen kevyt vai vähän ontuva, on vaikea sanoa. Mutta älä ajattele Jumalaa tässä tilanteessa vastustajaksesi. Hän tietää painisi ja sen, ettei täydellistä vaihtoehtoa ole.

Lainaus
olen silti miettinyt kertooko tämä jatkuva valtava ahdistus siitä, että minun tulisi jättää kumppani, onko tämä Pyhän Hengen jatkuvaa autoritaarista puhetta minulle, minkä laitan mielenterveyden tai paholaisen piikkiin.

Olet niin valtavan ahdistunut, että en ihan helpolla sellaisessa elämäntilanteessa luottaisi, että sydämessä puhuu Pyhä Henki. Kristityillä voi olla erilaisilla mekanismeilla toimivia karismaattisia lahjoja, mutta sinun elämäntilanteessasi uskoisin vain sitä, jos saat erityisen rauhan tehdä jonkin ratkaisun. Kaikki muut ahdistukset ja pelot pistäisin ihan puhtaasti heränneen sielun, herkän omantunnon ja ahdistushäiriön piikkiin. Paholaistakaan ei tarvitse syyttää ahdistuksesi pääarkkitehdiksi, vaikka hänellä ei varmasti ole mitään halua auttaa sinua tuosta ahdistuksesta ulos.

En tiedä, olenko minäkään yhtään osannut ahdistustasi helpottaa. Koen, että sinulla on tarjolla valinta, jossa ei tavallaan ole mahdollista tehdä täydellisesti oikein, mutta jossa ei ole myöskään täydellisen väärää vaihtoehtoa. Toivon ja rukoilen, että voisit sen vuoksi nyt unohtaa sen kyselyn, onko olemassa jokin Jumalan tahto, joka sinun täytyy onnistua toteuttamaan. Lähtökohtaisesti olen aina sitä mieltä, että jos ihmiset ovat päätyneet asumaan yhdessä, niin silloin keskimäärin eniten oikea kristillinen ratkaisu on sitoutua pysyvään avioliittoon. Mutta sellaistakaan ratkaisua et saa tehdä "syyttävän omantunnon vaikutuksen alaisena". Rukoile Jumalaa ja keskustele kumppanisi kanssa. Tee ratkaisu sitten, kun pystyt tekemään sen "selvin päin".

Sivuja: [1] 2 3 ... 83