Hei Inkeri,

Tällaisissa kysymyksissä törmätään aina hankalaan rajanvetoon, koska ihmisillä on niin erilaisia mieltymyksiä. Lisäksi vaikeuskerrointa lisää se, että rajanvetoa täytyy tarkastella kahdesta eri näkökulmasta.


1. Henkilökohtaisen sietämisen raja

Jokaisella kirkolliseen tilaisuuteen osallistuvalla ihmisellä on erilainen näkemys siitä, mikä on siihen hetkeen sopiva määrä lasten ääniä ja tohinaa.

Minä olen erilaisten häiriöiden suhteen liiankin yliherkkä. Liekö syynä se, että minulla ei ole lapsia, enkä ole tottunut sovittamaan askareitani ja keskittymiskykyäni lapsiperheille tyypillisen arvaamattomuuden ja hälinän keskelle. Ainakin kastetilaisuuksissa kohtaan hyvin päinvastaisia ihmisiä. Välillä kasteissa on paikalla paljon lapsia ja lapsiperheitä. Silloin kaikkein suurimmat keskittymisen vaikeudet ovat minulla itselläni, kun paikalla olevat ihmiset ovat itse tottuneet kommunikoimaan ja keskittymään kaiken hälinän ylitsekin. Tätä taustaa vastaan minun on hyvin helppo tunnistaa kirkollisista tilaisuuksista kaltaiseni ihmiset, jotka katselevat ympärilleen ikään kuin etsien sitä ihmistä, joka hälinään voisi puuttua.

Ensimmäinen rajanveto olisi siis löytää joku tasapaino sen suhteen, että tilaisuuteen osallistujilla on erilainen toleranssi. Kultainen keskitie koko seurakuntaa kokoavissa jumalanpalveluksissa taitaa (valitettavasti) olla sellainen, joka ei sovi kummallekaan ääripäälle: Tiukinta rajaa vetävät pahastuvat hälinästä ja äänekkäimpien lasten vanhemmat kokevat, etteivät lapset ole tervetulleita. Ääripäille on myös pakko laatia omanlaisiaan tilaisuuksia. Hiljaisuuden retriitti ei ole yhdistettävissä lasten päiväkerhon kanssa.


2. Toisten kunnioittamisen raja

Toinen rajanveto ei ole puhtaasti mielipidekysymys vaan siinä on kysymys hyvien tapojen ja pyhien asioiden kunnioittamisesta. Vaikka lapset eivät voi niitä kaikkia käsittää, heidän vanhempiensa täytyy niin tehdä.

Olen kerran istunut ehtoollistilaisuudessa ja kauhistuen katsonut, kun kaksi lasta kiersi alttaripöydän taakse. Liturgin selän takana he kaivoivat ehtoollisastiasta leipiä ja söivät niitä keskenään. Alttarikaiteella kiipeileminen tai kastepuun lehtien poimiminen eivät myöskään voi kuulua asiaan. Lasta on johdonmukaisesti opetettava siihen, että kirkko ja huvipuisto ovat eri paikkoja ja niissä tehdään eri asioita. Pyhien asioiden kunnioittaminen alkaa siitä esimerkistä, että vanhemmat ohjaavat lapsen pois niistä toiminnoista, joiden häiritseminen on loukkaavaa muita kohtaan.

Toki näissäkin asioissa rajat voivat eri henkilöillä mennä hieman eri kohdissa. Pidän silti merkittävästi eri kysymyksenä sitä, juokseeko lapsi huutaen kirkon käytävällä vai pudotteleeko hän kastettujen lasten nimiä kastepuusta.

Kaikkineen asian tekee arkaluonteiseksi se, että lopulta lasten kirkkokäyttäytymisen kohdalla kyse on vain aika vähän siitä, kuinka kirkkokansa suhtautuu lapsiin. Paljon enemmän kyse on siitä, kuinka näiden lasten vanhemmat suhtautuvat muihin kirkkovieraisiin. Tässäkin suhteessa olen törmännyt hyvin erilaisiin vanhempiin. Jotkut pyytelevät kauheasti anteeksi metelöiviä lapsiaan, vaikka en tullut edes noteeranneeksi mitään hälyä tilaisuuden aikana. Joskus taas lapsi saa täysin vapaasti toteuttaa itseään niin, että itselläkin keskittymiskyky tilaisuuden toimittamiseen häiriintyy, kun pelkään joko asioiden särkymistä tai yritän kuulla omat ajatukseni metelin yli.


3. Työntekijän vastuu yhteisestä hyvästä

Kolmas rajanveto tapahtuu siis minun omassa mielessäni. Ajattelen, että meillä työntekijöillä on suurin vastuu tilanteesta ja yhteisestä hyvästä. Tilannetajua tarvitaan meiltäkin, milloin tarkoitus on rohkaista vapauteen ja kotoisuuteen, ja milloin toimia rajanvetäjänä tilaisuuden sujuvuuden vuoksi.

Hei Luovija,

Kysymyksesi jatkaa oivallisesti aikaisempien viestien linjaa. Erilaiset elämän ilmiöt kytkeytyvät aina toisiinsa. Jokaisen kaupasta ostetun tuotteen kohdalla on valtava määrä ihmisiä, joilla on erilaisia arvoja ja suunnaton määrä prosesseja, joissa on voitu valita eettisesti kestäviä tai kestämättömiä vaiheita.

Hedelmien kasvattajalla voi olla kyseenalaisia arvoja. Rahtilaivan kapteeni voi olla rikoskierteessä. Laivan polttoaine voi olla boikotoitua venäläistä öljyä. Kauppias voi tukea taloudellisesti sinun vastustamiasi arvoja... Listaa voi jatkaa todella pieniin yksityiskohtiin asti.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei millään ole mitään väliä. Kristillistä on omilla valinnoilla viedä asioita oikeaan suuntaan. Mutta se ei tarkoita myöskään sitä, että virheettömyys ja täydellisyys olisi mahdollista saavuttaa joka yksityiskohdassa. Paavali kirjoitti jämäkän ohjeen Korinton seurakunnalle:

Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1. Kor. 5:9-13)

Tässä ei puhuta kaupallisuudesta. Rohkenen kuitenkin pitää ohjetta sillä tavoin yleispätevänä, että siveettömyyden näkökulmasta annettu ohje on sovellettavissa laajemminkin. Kristitty ei elä maailmasta, vaikka hän elää maailman keskellä. Yksi ihmisyyden kivuista on se, että parhaatkin yritykset jäävät vajaiksi ja keskeneräisiksi. Monissa eettisissä valinnoissa - erityisesti kaupallisuuden suhteen - on täydellisen vaihtoehdon sijasta etsittävä sitä, mikä on eniten oikein. Ja joskus on tyydyttävä siihen, mikä on pienin paha. Lähelle täydellisyyttä on mahdollista pyrkiä vain sellaisten kesken, jotka jakavat samat arvot.

Kristitty ei saa olla "silmänpalvelija" eikä hän saa harrastaa "viherpesua" tai tehdä eettisiä valintojaan sen vuoksi, että näyttäisi hyvältä. Toisaalta joskus on pakko miettiä valintojaan myös siitä näkökulmasta, miltä ne näyttävät. Edellisessä vastauksessani olen puhunut epäjumalille uhratusta lihasta. Vaikka lainasin pitkiä pätkiä, tämä kohta ei vielä lainauksiin kuulunut:

Jos joku, joka ei usko, kutsuu teidät luokseen ja te otatte kutsun vastaan, älkää omantunnonsyistä kyselkö, vaan syökää kaikkea mitä teille tarjotaan. Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on uhrilihaa", jättäkää se syömättä hänen vuokseen, omantunnon takia. (1. Kor. 10:27-28)

Paavali oli opettanut, että kristityn ei tarvitse miettiä, onko joku liha uhrattu epäjumalille vai ei. Se riitti, että kristitty itse ei uhrannut eikä palvellut epäjumalia. Mutta sen ohjeen Paavali myös antoi, että jos joku ihminen tekee numeron siitä epäjumalille uhratusta lihasta, niin silloin on tyylikkäämpää valita siinä asiassa tätä loukkaamaton vaihtoehto.

Sinun esittämääsi kysymykseen liittyen ajattelen, että jos joku kauppias tukee ei-kristillisiä arvoja, joita et voi allekirjoittaa, niin mieti ensin itse, koetko sinä ostokäyttäytymiselläsi tukevasi niitä samoja arvoja. Jos koet, että sinulle kyse on kahdesta eri asiasta, niin ole rauhallisin mielin. Mutta jos joku kristitty pahastuu sinun toiminnastasi ja ajattelee sinun tukevan vääryyttä, niin silloin mieti, voisitko ottaa tämän ihmisen herkemmän omantunnon huomioon.

Kaupallisuuteen liittyen kysymys. Nykyään päätään on kovasti nostamassa woke-kulttuuri, aborttien tukeminen ja sukupuolen kyseenalaistaminen. Esimerkiksi lelufirma voi kannattaa alaikäisten sukupuolenvaihdosleikkauksia ja joku firma taas kustantaa naisille matkoja aborttiin. Voiko kristitty ostaa näiltä isoilta kansallisilta firmoilta, vaikkei kannata kyseisiä arvoja? Kyllähän jokaisesta ostosta kai jonkun verran menee saatanallisten agendojen tukemiseen. Oli se sitten miten pienen pieni summa tahansa. Tosi harmillista. Toisaalta onko puhtaita firmoja olemassakaan ja kuinka kauan sellainen etsimiseen lie menisikään.

Hei. Mikä on oikein? Taapero ikäinen lapsi ravaa jumalanpalveluksen aikana pitkin alttaria ja keräilee vauvojen nimienkeleitä syntymäpuusta pois. Metelöi vähän jokapuolella. Ehtoollispikaritkin keräilee alttarin sisältä ennen kuin ehtoollinen edes on jaettu. Joskus äiti hakee pois, mutta hetkessä muksu on takaisin alttarilla. Onko suotavaa käytöstä. Striimatussa lähetyksessä melu häiritsee äänitystäkin.

Hei Anniina,

Hyvä korjaus. Vedin mutkia liian suoraksi. Täytin omassa mielessäni yhden aukon, jota en riittävän huolellisesti kirjoittanut auki. Kun sanoin "looginen johtopäätös", niin parempi sanamuoto olisi ollut sanoa, että lasten uskon esimerkillisyys ei suoranaisesti ota kantaa siihen, kuinka syvällisesti ajattelevia aikuisten uskovien kuuluu olla. Tavallaanhan jo tuo Jeesuksen sanamuoto "joka ei ota taivasten valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi" käynnistää syvällisen ajattelun prosessin, koska se on niin monitahoinen ilmaus.

Ajatteluketjuni meni siis siten, että vaikka lapset omassa uskossaan ja taivasten valtakunnan vastaanottamisessaan ovat täydellinen esimerkki aikuisille, ei sillä voida ottaa kantaa tarvitseeko aikuisen ajatella syvällisesti vai ei. Muualta Raamatusta kun löytyy useita kehotuksia kasvaa uskossa aikuiseksi ja täysi-ikäiseksi. Sen vuoksi pidän parempana sitä, että uskosta puhutaan tasapainoisena Jeesuksen seuraamisena, jossa ajattelun osalta on tarve kasvaa siinä missä käytännön ja tunteiden osaltakin. Jeesuksen seuraaminen on väistämättä ihmisen näköistä, jos hän on omana itsenään Jeesuksen seuraaja.