Minulle heräsi yksi kysymys liittyen alla oleviin Raamatun jakeisiin:

 1. Kor. 10:31 puhuu, että tehdään mitä tahansa, tehdään se aina Jumalan kunniaksi.

1. Kor. 6:19-20 "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa”

Room. 14:23 puhuu, että kaikki mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

Eikö näiden jakeiden valossa voida sanoa että itsetyydytys on syntiä?

Hei Nipa!

Kysymyksesi on selkeä, ja yhtä yksinkertainen on myös vastaus: Kyllä!

Kaikkein suurin mahdollinen synti on Jeesuksen kieltäminen. "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun." (Joh. 16:9) Tämä on hyvin loogista. Koska Jeesukseen uskomalla ihminen saa kaikki synnit anteeksi, niin ainoa synti, jota ihminen ei saa anteeksi, on se, että hän ei usko Jeesukseen, kieltää hänet ja hylkää hänet.

Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:28-29)

Herkällä omallatunnolla oleva ihminen joutuu tällaisten sanojen äärellä todella aralle paikalle. Jokainen näet tunnistaa elämästään hetkiä, jolloin on hävennyt Jeesusta tai suorastaan kieltänyt hänet. Onko sen jälkeen siis enää mitään toivoa? On. Sen vuoksi meillä on erityisen vahva kertomus Pietarista, joka todella näyttävästi kielsi Jeesuksen.

Pietari sai anteeksi, koska hän ei jäänyt "kieltämisen tilaansa". Pietari tajusi jo heti kieltämisen jälkeen syntinsä, ja itki niitä katkerasti. Se kuvaa hyvin sitä, miten Pietari näki syntinsä. Raamattu ei kerro meille, millä tavoin Pietari asiaa pohti ja mitä hän teki. Mutta kaikesta voimme päätellä, että hänelle kieltäminen ei ollut pysyvä ajattelumalli. Hän halusi kieltämisen jälkeenkin saada anteeksi ja pysyä uskossa Jeesukseen. Niinpä meillä on Johanneksen evankeliumissa hieno kertomus siitä, kuinka Jeesus käy tuon kieltämisen läpi Pietarin kanssa. Pietari kielsi kolme kertaa. Jeesus kysyi kolme kertaa, rakastaako Pietari edelleen häntä. Vaikka Pietari kielsi, Jeesus ei kieltänyt. Sitä on anteeksiantamus.

Jeesus ja Pietari
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?"  "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."
Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?"  "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."
Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?"  Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?" , ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani.
Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." (Joh. 21:15-19)

Hei!

Olen elänyt tyttöystäväni kanssa avoliitossa nyt 4 vuotta, mutta tulin hiljattain uskoon.
Tyttöystäväni ei ole yhtä uskovainen kuin minä, mutta arvostaa kuitenkin uskoani ja elää hyvin paljon kristillisten arvojen mukaisesti. Olemme puhuneet naimisiinmenosta, mutta mieltäni painaa, että olemme harrastaneet esiaviollista seksiä ja asuneet yhdessä vastoin raamatun määräyksiä. Kysymykseni kuuluu, että miten voin tässä tilanteessa toimia? Tulisiko minun erota avopuolisostani? Ja mikäli jatkaisimme yhdessä ja menisimme naimisiin olisiko tämäkin syntiä, koska puolisoni ei ole yhtä uskovainen kuin minä?
Kiitos!

Mikä on näkemys tatuoinneista, ei kristillisistä. Minulla niitä on, ja tullut uskoon näin rilluvuosien jälkeen ja sekkailujen new agen parissa. Ne ovat ainoat asiat mitkä minua kokoajan vaivaavat, varsinkin seurakunnassa ja messussa käydessä. Lähinnä muiden suhtautuminen. Itse ymmärrän ne siten, että ne ovat vain lihallisia muistoja orjuudesta. Mutta olisi kiva kuulla näkemys.


Edit: Kännykän lyöntivirheet oiottu. Marko

Tervehdys Heidi!

Liitin kysymyksesi olemassa olevan viestiketjun jatkoksi. Sinun kannattaa lukaista edellä kirjoittamani viestit, koska huomasin kirjoittaneeni jo sinne sellaisia ajatuksia, joita sinun kysymyksesi herätti. Saatan hieman toistaa itseäni, mutta yritän laittaa pääasiassa vain muutamia spekulointeja lisää.

Kysymyksesihän on lähtökohdissaan niin hankala, että siihen voi vastata vain spekuloimalla. Mitään varmoja faktoja meille ei ole tarjolla. On jo näet aivan riittävän vaikeaa pohtia sitä, mikä on elämän alkupiste. Lasketaanko ihmiselämä alkaneeksi siitä, kun munasolu hedelmöittyy, vai siitä, kun se kiinnittyy kohdun seinämään ja saa mahdollisuuden kasvamiseen. Vai lasketaanko ihmiselämän alkavan siitä, kun lapsen sydän lyö ensimmäisen kerran vai siitä, kun tämä syntyy maailmaan ja alkaa elää äitinsä kohdun ulkopuolella.

Tämän lisäksi täytyisi vielä onnistua selvittämään se, millä tavoin sielu ja elämä eroavat toisistaan. Voiko ihminen olla elossa ilman sielua? Tai voiko sielu olla olemassa irrallaan ruumiista? Entä liittyykö sielu jollain tavalla ihmisen itseymmärrykseen ja persoonaan? Täytyykö lapselle syntyä taju omasta olemassaolostaan ennen kuin voidaan sanoa, että hänellä on sielu? Vai onko ihmisellä sielu jo silloinkin, kun hän ei vielä itse edes tajua olevansa elossa?

Näistä vaikeista pohdinnoista helpompi on se, milloin ihmisen elämän ajatellaan alkavan. Perinteisesti kristillisessä uskossa on ajateltu, että Psalmin sanoin: "Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16) Eli ihmisen elämä on elämää jo ennen syntymistä, vaikka matemaattisen tarkasti Raamattu ei sanokaan, lapsen kehittymiseen johtavista tapahtumaketjun kohdista elämä lasketaan alkaneeksi. Tämä ei kuitenkaan ratkaise sinun esittämääsi kysymystä.

Luomiskertomus on jumalallisen viisas ja samalla kiusallisen niukkasanainen. Kysymykseesi emme saa tarkkaa vastausta siksi, että luomiskertomuksessa ihminen luotiin aikuiseksi. Niinpä emme voi luomiskertomuksen sanoista päätellä sitä, kuinka asiat olisivat menneet hedelmöittymisen, sikiövaiheen ja syntymän osalta. Luomiskertomus kertoo vain valmiin lopputuloksen:

Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7)
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7 KR33)

Jälkimmäisenä on vanhan käännöksen mukainen versio, jossa Jumalan puhaltama elämän henki teki ihmisestä elävän sielun. Nykyinen kirkkoraamattu kääntää asian vähemmän sanatarkasti, mutta asiallisesti hyvin samaa tarkoittavana. Jumalan antama elämän henkäys tekee eläväksi.

Myöhemmin vedenpaisumuskertomuksen jälkimainingeissa sama asia sanotaan käänteisesti kuolemaan liittyen:
Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä. Ja jokaisen, joka vuodattaa teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä vaadin tilille. Minä vaadin tilille jokaisen eläimenkin. Vaadin tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä veren. (1. Moos. 9:4-5)
Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. (1. Moos. 9:4-5 KR33)

Näissä kohdissa elämänvoima liitetään kovin konkreettisesti vereen. Tosin oma raamatuntulkintani on sellainen, että en ajattele Raamatun tarkoittavan sielun sijoittumista fyysisesti vereen, koska sielua käytetään muissa yhteyksissä paljon enemmän ihmisen persoonaan ja henkisiin ominaisuuksiin liittyen, kuten esim. "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5. Moos. 6:5)

Sen noista luomiskertomuksen ja vedenpaisumuskertomuksen jakeista kuitenkin voi päätellä, että sielu ja elämä liittyvät kovin kiinteästi toisiinsa. Ja ehkä siksi on turvallista ajatella monet mutkat suoriksi vetäen, että ihmisen sielu syntyy samalla kuin hänen elämänsäkin alkaa.