Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Onko itsetyydytys syntiä?
« Uusin viesti kirjoittanut Karde 17.07.2024 - klo:02:27 »
Laki ja synti
7Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: »Älä himoitse.» 8Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. 9Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon 10ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman.........mm. kyllä himoitseminen tavallaan  kielletään 😮
2
Hei Elisa!

On murheellista kuulla, kuinka ahdistunut olet miettiessäsi parisuhteesi tulevaisuutta. On todella vaikea antaa mitään viisaita neuvoja tilannetta sen paremmin tuntematta. Viisaat neuvot ovat yleensä vähissä silloinkin, vaikka tilanteen tuntisi vierestä seuraten ja perinpohjaisesti.

Merkittävin neuvoni on kuitenkin sama, joka näkyy tässä viestisi sijoittelussa. Olit kirjoittanut kysymyksesi alunperin viestiketjuun Kristityn ja ei-kristityn suhde. Siirsin sen tähän parisuhteen moninaista epävarmuutta käsittelevään ketjuun. Viestistäsi näet saan vaikutelman, että vaikean tilanteesi taustalla ei ensisijaisesti ole erilainen usko. Kerroit miesystäväsi löytäneen omakohtaisen uskon vasta hiljattain, mutta yhtä lailla koet, että hän ei oikein osaa elää sen mukaan ainakaan sillä tavalla miten sinä sen toivoisit näkyvän. Sinä olet kulkenut tätä tietä jo liki kymmenen vuoden ajan, mutta toisaalta koet myös itsekin tarvitsevasi tukea omassa uskossasi. Kyse ei siis ole kahden täysin erilaisen vakaumuksen yhteentörmäyksestä.

Niinpä minun mielestäni teidän suurin kipupisteenne ei ole siinä, että eläisitte kristityn ihmisen ja ei-kristityn ihmisen jännitteisessä parisuhteessa. Pikemminkin koen, että teidän täytyy varsin kokonaisvaltaisesti miettiä sitä, millä tavalla te näette yhteisen tulevaisuutenne. Kyse ei ole pelkästään hengellisestä näkökulmasta, vaikka sinun mielessäsi tämä kääntyykin suureksi hengelliseksi kipuiluksi ja rukoukseksi. Rukouksesta on aina apua, mutta kahden ihmisen välisessä suhteessa rukous ei korvaa oikeanlaista keskustelua. Teidän tarvitsee rauhassa keskustella omista ajatuksistanne, tunteistanne ja toiveistanne.

Harkitkaa sellaistakin vaihtoehtoa, että kävisitte juttelemassa jonkin parisuhdetyöntekijän kanssa. Useissa seurakunnissakin on erinomaista perhetyötä, jos haluatte käsitellä myös hengellisiä kysymyksiä. Perhetyöntekijöillä on hyvä taito esittää kysymyksiä, jotka saavat teidät pohtimaan parisuhteen kokonaisuutta sekä omasta että toisen näkökulmasta. Se antaa valmiuksia arvioida myös sitä, mihin suuntaan olette parisuhteessanne kulkemassa.
3
Kysy Nettipapilta / Vs: Kristityn ja ei-kristityn suhde.
« Uusin viesti kirjoittanut Elisa Lehti 15.06.2024 - klo:11:19 »
Heippa Marko!

Haluisin kysyä omaan tilanteeseeni, olen kyllä rukoillut paljonkin tämän asian puolesta.  :)

Asiani siis koskee minun ja miesystävän tilannetta. Olen itse siis uskovainen vuodesta 2015 ja miesystävä on vasta ikään tullut Uskoon 2023 aikana. Meillä on ollut tosi paljon haasteita suhteemme aikana, on esiaviollista ollut ja siitä kantanu kauheeta taakkaa ja se on vienyt mua kauemmas Jumalasta. Joka on ollut tosi huono asia, viime vuosina vaan meidän suhde tuntuu minun mielestä menneen ero ajatuksiin, syynnä se ollen ettei mieheni ole ottanut vakavasti Uskossa elämäänsä ja sitä myötä pystynyt johdattamaan minuakin Jumalan luokse. Sanoisiko että hän mielummin valitseepi pelailun playstation välillä kuin Raamatun ja rukoilun. Olen tosi umpikujassa ja koen tosi suurta ahdistusta ja eron tuntemuksia. Miehellä ei ole ollut siis mitään ero ajatuksia tai tunteiden hiipumista ja sentakia eroaminen tuntuu vielä kauheammalta ajatukselta kun olo on etten halua jättää häntä. Ainut vaan että itse kärsin ja ahdistukset nousee pintaa ja voinut huonosti 2 vuotta jo. Ei olla naimisissa ja senkin takia haluan miettiä kannattaako sitä edes harkita... :)
4
Kysy Nettipapilta / Vs: Kipuun suostuminen
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 14.05.2024 - klo:10:46 »
Hei Jesustelija!

Kirjoitan sinulle, mutta muita lukijoita varten laitan pienen alustuksen, jotta mahdollisimman moni pysyisi kärryillä siitä, mistä puhutaan. Kyse on siis noin kymmenen vuoden ajan esillä pitämästäni opetuksesta "Jumalansa näköinen seurakunta", jossa pyörittelen Jumalan, ihmisen ja kristinuskon teemoja kolminaisuuden näkökulmasta. Tämä tunnetaan teologiassa niin sanottuna "ekonomisena triniteettioppina", eli kysymyksenä siitä, kuinka Jumalan kolminaisuus näkyy ihmisten maailmassa. En siis ole luonut mitään erityisen uutta. Olen vain tehnyt itselleni sopivan ajattelun työkalun, joka auttaa ymmärtämään Jumalaa ja kristittyjen erilaisuutta.

Tämä opetus on nykyisenä versionaan kuusiosainen, ja se löytyy Youtubesta, kuten täältä Nettipapin palstaltakin. Tästä linkistä löytyy luentosarjan tarkempi esittely ja suorat linkit kunkin osan Youtube-videoon. Kysymyksesi liittyy neljännen luennon loppupuolella käsiteltyyn "kipuun suostumiseen".

Kaiken pohjana on se, että Jeesus on jotain paljon enemmän kuin kukaan ihminen voi pohjimmiltaan tajuta. Ensinnäkin Jeesus oli lähimmäisenrakkauden esikuva. Häntä halveksittiin siksi, että hän otti luokseen nekin, joita kaikki muut hyljeksivät, ja aterioi niiden kanssa, jotka eivät kelvanneet muiden seuraan (Matt. 9:11). Edes vakavasti tartuttavia spitaalisia hän ei karttanut, vaan kosketti heitä (Matt. 8:3).

Toiseksi Jeesus oli valtavan ankara vaatimuksissaan. Hän käski seuraajiaan noudattamaan Jumalan tahtoa tarkemmin kuin fariseukset (Matt. 5:20). Hän opetti ehtoollisestakin niin rajusti, että osa hänen suuresta opetuslapsijoukostaan luopui hänen seuraamisestaan (Joh. 6:66). Jeesus myös antoi selkeän ohjeen siitä, että jos syntiä tekevä veli ei tee parannusta, hänet on lopulta suljettava seurakunnan ulkopuolelle (Matt. 18:17).

Kolmanneksi Jeesus sai aikaan muutosta. Hänen jumalallinen voimansa teki ihmisissä sellaista, mitä kukaan ei olisi itse voinut tehdä. Hän paransi monella tavalla sairaita ihmisiä, muun muassa sokea ei olisi mitenkään voinut antaa itselleen näköä (Mark. 10:52). Pahojen henkien vaivaaman ihmisen persoonallisuus muuttui, kun riivaajat oli karkotettu (Luuk. 8:35). Jeesus opetti, että riittävällä uskon määrällä kaikki on mahdollista (Mark. 9:23).

Nämä kaikki puolet ovat Jeesuksessa yhtä aikaa. Yksikään ominaisuus ei jää toisen varjoon. Silti syntinen ihminen ei voi ymmärtää, miksi jokin puoli tuntuu korostuvan yhdessä raamatunkertomuksessa toisen jäädessä varjoon. Miksi Jeesus ei parantanut Betesdan lammikolla kaikkia sairaita? Miksi hän puhui välillä niin ankarasti, että osa luopui hänestä? Miksi hän ei ottanut myös fariseuksia vastaan yhtä avosylin kuin hän otti publikaanit ja portot?

Kipuun suostuminen on lopulta sitä, että suostuu siihen kipuun, ettei seurakunta tai yksittäinen kristitty osaa toteuttaa Jeesuksen kaikkia puolia yhtä aikaa. Kuinka täytyisi toimia, että yhtä aikaa jokainen ihminen kokisi itsensä valtavan tervetulleeksi seurakuntaan ja Kristuksen yhteyteen, mutta samalla jokainen ihminen tajuaisi, että Jumala on antanut elämänohjeita, joita ei saa siloitella helpommiksi? Kuinka täytyisi toimia, että seurakunnassa luotettaisiin Jeesuksen muuttavaan voimaan, mutta samalla hyväksyttäisiin se, että jostain syystä Jeesus ei käytä sitä voimaa kaikkien kohdalla?

Kipuun suostuminen ei tarkoita sitä, että täytyisi luopua siitä näkökulmasta, joka itselle on kaikkein luontaisinta. Ihan riittävästi kipuun suostumista on jo sen tajuamisessa, että toisella kristityllä jokin toinen puoli Jeesuksesta korostuu - eivätkä ne ole helposti yhteen sovitettavissa. Erityisesti vaikeissa eettisissä kysymyksissä voidaan samaa asiaa tarkastella hyvin eri tulokulmilla. Suhtautuminen seksuaalisuuteen on ehkä kaikkein herkin. Ollaan valtavan suuren kivun äärellä, kun pohditaan oikeaa toimintamallia niin, että yhtä aikaa läsnä olisivat se, että Jeesus ottaa avosylin vastaan jokaisen, muttei anna lupaa kaikkeen ja voi jopa muuttaa ihmisen pohjiaan myöten. Jos korostetaan rajoja tai Jeesuksen kykyä muuttaa, niin harva kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Jos korostetaan tervetulleeksi toivottamaista ilman mitään vaatimuksia, niin silloin joudutaan karsimaan suurin osa Jeesuksen opetuksista pois.

Kipuun suostuminen on pohjimmiltaan sitä, että täydellisen Jeesuksen käyttäminen esimerkkinä ja mallina epätäydellisille ihmisille luo kipua. Mikään Jeesuksen puoli ei tunnu toteutuvan täydellisesti seurakunnassa. Juuri tällaista kipuilua koen sinun käyvän. Ehkä olet tuon ajattelumallin mukaisesti kolmion keskellä, jolloin pystyt ymmärtämään eri näkökulmia ja niiden välisiä jännitteitä.
5
Kysy Nettipapilta / Kipuun suostuminen
« Uusin viesti kirjoittanut Jesustelija 14.05.2024 - klo:01:02 »
Hei Marko!

Sinulla on mainio opetus kolmionmuotoisesta kristittyjen erilaisuudesta. Minua on pohdituttanut tuo kipuun suostumisen ajatuksesi kun katson Suomen ev.lut kirkon tulevaisuutta ja toisaalta myös omaa sisintäni. Tarkoittaako se käytännössä, että kaikkien pitää joustaa itselleen ominaisesta Jeesuksen ominaisuudesta? Tehdä kompromissi, jossa jokaiselle kolmion kulmalle jää jotain hampaankoloon. Jotta kristittyjen ykseys säilyy.

Kipuun suostumisen ajatus on pyörinyt mielessä kirkollista keskustelua seuratessa. Tuo kipu on läsnä myös omassa sisimmässäni. Lähtökohtaisesti olen ajatellut perinteisesti avioliitosta, eutanasiasta ja avioerosta jne. Minusta Raamatun lähtökohta on niissä selkeä. Ylipäätään kristityn auktoriteettina pitäisi olla Raamattu, koska mikä muu se olisi. Mutta toisaalta ymmärrän hyvin ihmisten elämäntilanteet. Omat vanhempani on eronneet ja menneet uusiin naimisiin. Maito on maassa jo, joten ajattelen, että heidän on ihan hyvä pysyä nykyisissä liitoissaan. Abortin suhteen mietin ääritapausta, jossa alaikäinen on joutunut raiskatuksi ja tulee raskaaksi. Voisinko kieltää häneltä abortin, kuten jotkut tosi konservatiivit tekisivät? En usko, että pystyisin. Voin myös hyvin kuvitella, millaisiin valtaviin sisäisiin kamppailuihin Raamatun Sana asettaa homoseksuaalin tai transsukupuolisen. Myötätuntoni on heidän puolellaan, vaikka seison Sanan takana.

Minulla on varmaankin kyky samaistua sekä oppi-nurkkaan, että karismaattiseen ja lähimmäisen rakkaus -nurkkaan. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaa jatkuvan kiputilan sisälläni. Käyn sisälläni samaa kirkollista keskustelua jota lehtien palstat ja some on täynnä. Se on todella turhauttava ja repivä olotila. Mutta en voi muutakaan. Onko tämä sitä kipuun suostumista? Olen kaiketi kolmion keskellä oleva ihminen.
6
Kysy Nettipapilta / Vs: Moniavioisuus
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 13.05.2024 - klo:12:31 »
Tervehdys Anniina!

Viittasit kysymyksesi alussa viestiketjuun Hengellinen vihkiminen vai siviilivihkiminen, jossa totesin: "Mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista." Valitsin sanamuotoni huolellisesti. Kun puhutaan avioliiton solmimisen tavasta, niin silloin yhteiskunta määrittelee sen, mikä on virallinen avioliitto ja mikä ei. Aivan eri kysymys on sitten se, salliiko yhteiskunta virallisiksi liitoiksi myös sellaista, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Meillä näyttäisi olevan hyvin samankaltainen ymmärrys, mutta kirjoitin tämän vielä selvyyden vuoksi auki. Lisäksi ajattelin sanoa muutaman ajatuksen moniavioisuudesta yleisesti, koska sitä ei - yllättävää kyllä - vielä tämän palstan historiassa nostettu kysymyksenä esiin.

On toisaalta yllättävää, että moniavioisuus ei ole ollut viime aikoina juurikaan keskusteluissa, kun avioliiton rakenteesta käydään muutenkin keskustelua. Raamatun teksteillä näet olisi paljon helpompi perustella hyväksytyksi moniavioisuus kuin vaikkapa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Raamatusta ei näet löydy kohtaa, jossa yksiselitteisesti kiellettäisiin useamman kuin yhden puolison ottamista. Esimerkiksi kuninkailla oli yleisesti useita vaimoja, jolloin Jumala antoi maltillisuuteen kannustavan ohjeen: "Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta." (5. Moos. 17:17)

Tavalliselle kansallekin annetuissa ohjeissa varoitetaan siitä, että jos mies ottaa toisen vaimon, heitä täytyy kohdella täysin tasapuolisesti: "Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia." (2. Moos. 21:10) Elämän realiteetit ovat toisaalta juutalaisessa laissa näkyvissä, koska vähän myöhemmin jatketaan ohjeilla, jotka olettavat, ettei mies kuitenkaan osannut olla tasapuolinen: "Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella." (5. Moos. 21:15-16)

Jos luetaan vain näitä ohjeita, on todettava, että Jumala antoi ohjeensa ja lakinsa sellaisen kulttuurin keskelle, jossa moniavioisuus oli hyväksyttyä. Näyttäisi siltä, että Jumala näki hyväksi antaa ohjeet sellaiseen oikeudenmukaisuuteen, joka olisi mahdollisimman hyvä yhteiskunnan lainsäädännön perusta. Jostain syystä hän ei suorin sanoin kieltänyt moniavioisuutta. Siitä huolimatta ei voida tehdä johtopäätöstä, että moniavioisuus olisi Jumalan mielestä hyvä tai ihanteellinen asia.

Moniavioisuus noudattaa sitä eettisten ohjeiden kaavaa, jota monet Raamatun ohjeistukset tekevät yleisestikin: "Kun kerrotaan, millainen on suora keppi, ei tarvitse kertoa kaikkia niitä miljoonia vaihtoehtoja, joilla tavoin keppi voi olla kiero." Monet Jumalan antamat ohjeet eettisissä kysymyksissä kertovat, mikä on oikein, eikä samassa yhteydessä luetella kaikkea sitä, mikä on väärin. Luomiskertomus huipentuu siihen, kun Jumala luo yhden miehen ja yhden naisen, ja antaa heidät kumppaneiksi toisilleen. Näin asian oli määrä alusta asti olla.

Jeesuksen sanat avioerosta keskusteltaessa ovat hyvin osuvat myös moniavioisuutta pohtiessa: He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:4-9)

Mooseksen laki on siinä lajissa hämmentävä, että siellä kulkevat limittäin Jumalan tahto ja juutalainen laki. Yleensä niiden välillä ei ole ristiriitaa, mutta joskus yhteiskunnassa sovellettavaksi annettu ohje on löysempi kuin yksilölle annettu ihanne. Täydelliseen Jumalan tahtoon pääseminen ei ole aina mahdollista, joten silloin lainsäädännössä on valittava pienempi paha. Sama Jumala, joka sanoo: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16), antaa myös ohjeet siitä, kuinka avioero juutalaisuudessa toteutetaan. Sama Jumala, joka sanoi: "älä tapa", antoi myös ohjeet kuolemantuomion toteuttamisesta. Minun ymmärrykseni on, että myös moniavioisuuden suhteen Jumala on toiminut samalla kaavalla. Se ei lähtökohtaisesti ole hänen tahtonsa, mutta koska sellaista tuli olemaan, Jumala antoi ohjeet mahdollisimman oikeudenmukaiseen moniavioisuuteen.

Kristillisessä kirkossa on aina opetettu ja toteutettu edellä mainittua Jeesuksen opetusta, jonka myös Paavali omin sanoin kiteyttää: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2) Kristinuskon kaltaisessa mormonikirkossa on tosin ollut vuosien 1852-1890 välillä jakso, jossa moniavioisuus on ollut hyväksyttyä. Silti kristinuskon vaikutusalueella näkemys on aina ollut hyvin yksimielinen, eikä kristillisen opetuksen ja kristinuskon vaikutusalueen valtoiden käytäntöjen välillä ole ollut ristiriitaa.

Jatkossa keskustelu saattaa olla kiivaampaa, koska polyamorian käsite on yhä useammin nostettu mediassa esiin, eikä moniavioisuutta silloin esitetä perinteisenä yksi mies ja monta vaimoa -konseptina, vaan useamman ihmisen välisenä rakkaussuhteena. Jos patriarkaaliseksi mielletty moniavioisuus korvataan "omanlaisen rakastamisen oikeudella", saattaa tulevaisuus tuoda nopeastikin näitä keskusteluja pinnalle. Sitä ennen moniavioisuus tullaan kuitenkin tyrmäämään naisten alistamisena ja alkukantaisten kulttuurien jäänteenä. Mitä tulevaisuus tuokaan, kirkon on kuitenkin pysyttävä Raamatun ihanteen mukaisessa avioliittokäsityksessä.

Kysymässäsi tapauksessa, jossa Suomeen saapuu moniavioisuuden hyväksyvästä maasta ihmisiä, ollaan herkässä tilanteessa. Lähi-Idässä on useita valtioita, joissa moniavioisuus on maan lakien mukaan mahdollista. Niin kuin itsekin pohdit, olisi toisen (tai toisten) vaimojen halveksimista todeta, että he eivät edes ole oikeita vaimoja. Vaikka tilannetta pidettäisiin asetelmana kuinka ongelmallisena tahansa, vielä ongelmallisempaa olisi mitätöidä heidän virallinen asemansa. Ja yhtä aikaa asemaa ei voida - eikä mielestäni pidä - laillistaa Suomen lain mukaan. On pakko vain löytää jokin keino hoitaa lailliset asiat jonkinlaisena erityistapauksena mahdollisimman tasapuolisesti.

Kristityksi kääntyneiden moniavoisten ihmisten suhteen täytyy mielestäni toimia samoin. Kirkon ei pidä muuttaa avioliittokäsitystään, mutta nämä ihmiset kohdataan kristittyinä sisarina ja veljinä. He ovat kääntyneet kristityiksi siitä taustasta käsin, joka heillä on. Tällä hetkellä näkemykseni olisi soveltaa Paavalin sanaa: "Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan." (1. Kor. 7:20)
7
Kysy Nettipapilta / Moniavioisuus
« Uusin viesti kirjoittanut Anniina 07.05.2024 - klo:16:06 »
Hei Marko. Tuossa uusimmassa avioliittoketjussa sanoit, että mikä tahansa avioliiton solmimistapa on pätevä, kun se solmitaan kyseisen yhteiskunnan lakien puitteissa. Tämä on helppo vastaus niin kauan, kuin liitossa on yksi mies ja yksi nainen. Mutta on edelleen yhteiskuntia, joissa voi laillisesti ottaa useamman kuin yhden puolison. Yleensä mies voi ottaa useita vaimoja, mutta muistaakseni jossain Kaukoidän vuoristoheimossa saattoivat esimerkiksi veljekset ottaa yhteisen vaimon. Tiedän, että uudessa testamentissa seurakunnan kaitsijalle annetaan kehotukseksi olla "yhden vaimon mies". Mutta suoraan ei sanota sitä, että monen vaimon mies ei saa tulla seurakuntaan ollenkaan. Olen tosin kuullut myös selityksen, että "yhden vaimon mies" viittaisi, että mies on eronnut ja sitten avioitunut uudelleen. Mutta vaikka tästä olisi kyse, silti vanhassa testamentissa monivaimoisia miehiä löytyy riittämiin, jotta voidaan sanoa, että sekin avioliittomuoto oli yleisesti hyväksytty Israelin keskuudessa. Eikä Jumalakaan näytä esimerkiksi Jaakobia tai Daavidia suoraan moittineen nimenomaan vaimojen määrästä, joissain tapauksissa kylläkin lieveilmiöistä. (Esimerkiksi Salomo sai moitetta monista vierasmaalaisista vaimoista epäjumalanpalveluksineen. Ihmissuhteiden kannalta taas Leean ja Raakelin kyräily ja kateus toisiaan kohtaan tulevat hyvin selviksi, ja myöhemmin Mooseksen laissa taidettiin kieltää naimasta sisaruksia juuri siksi, jotta taloon ei tule riitaa. Kuitenkaan useita vaimoja sinänsä ei laissa kielletty.)

Miten siis tulisi Raamatun mukaan suhtautua nykyaikana avioliittoihin, joissa on useampi kuin kaksi puolisoa, yleensä siis useita vaimoja? Tähän törmätään esimerkiksi tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien kohdalla. Länsimaissa ei hyväksytä kuin ensimmäinen vaimo viralliseksi puolisoksi, muut vaimot ovat täkäläisen lainsäädännön mukaan avovaimoja tai sivusuhteita. Tämä on mielestäni vähän loukkaavaakin, koska liitot on voitu solmia kotimaassa kaikessa kunniassa laillisin menoin, mutta yhtäkkiä perheeseen tullut toinen virallinen vaimo onkin muka vain rakastajatar tai vastaava. (Itselläni on mielipide, että nämä liitot voisi poikkeuksina hyväksyä, jos ne on todistettavasti solmittu ennen maahanmuuttoa, ei toki sitä enää, että mies vielä vaikka Suomessa asuessaan solmisi uusia avioliittoja. Koska jos avioliittoa ei tunnusteta, asetetaan nämä kakkosvaimot huonoon asemaan kun heillä ei sitten ole mitään oikeuksia esimerkiksi miehensä omaisuuteen, jos uudessa asuinmaassa vaikka tulee ero tai mies kuolee, varsinkaan jos liitosta ei ole lapsia.) Suomen lainsäädäntö tuskin muuttuu tältä osin moniavioisuuden sallivaksi, enkä sitä toivokaan, vaikka hyväksyisin tällaisen poikkeuksen tietyissä tilanteissa. Mutta miten periaatteessa asian pitäisi mennä, jos ajatellaan Raamatun avioliittokäsitystä? Kristittyjä koskee varmasti kehotus mennä kunniallisesti naimisiin vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, pysyä uskollisena ja olla yhdessä kunnes kuolema erottaa. Kun kuitenkin ihmisiä tulee myös uskoon eri lähtökohdista, niin entä jos vaikkapa kristityksi kääntyneellä Lähi-idän miehellä onkin muslimitaustansa sallimat useampi kuin yksi vaimo?
8
Kysy Nettipapilta / Vs: Kärsimyksen ilo (Ap. t. 5:40-41)
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 06.05.2024 - klo:15:34 »
Tervehdys Huono kärsijä!

Olemme samassa veneessä. En itsekään pysty löytämään mitään erityistä iloa vaikeuksien ja kärsimysten edessä. Päinvastoin välillä tuntuu, että olen tavallistakin herkkänahkaisempi valittamaan kaikkia vastoinkäymisiä. Kuinka sitten voisin koskaan iloita siitä, että joutuisin ruoskittavaksi.

En ole mikään asiantuntija tällä saralla, mutta käsittääkseni Passion of the Christ -elokuvan hyvin raaka ruoskimiskohtaus voi vastata todellisuutta. Roomalaisessa rangaistuskäytännössä ei ollut mitään ylärajaa sille, kuinka paljon tuomittua sai ruoskia. Kaikki riippui komentavasta upseerista. Historiankirjoitus tietää, että jotkut kuolivat ruoskintaan. Erityisesti kuolemaantuomittujen ruoskinnassa ei tarvinnut säästellä, koska esimerkiksi ristiinnaulittavien ihmisten oli muutenkin määrä joutua niin huonoon kuntoon, että he lopulta kuolevat voimien loppuessa tukehtumalla.

Juutalaisessa lainsäädännössä oli yläraja ruoskaniskuille: Jos syyllinen tuomitaan ruoskittavaksi, tuomarin on määrättävä hänet maahan makaamaan, ja hänelle on tuomarin läsnä ollessa annettava niin monta ruoskaniskua kuin rikkomus edellyttää. Iskuja saa antaa enintään neljäkymmentä, ei sen enempää; muuten maanmiehenne joutuu julkisesti häväistyksi. (5. Moos. 25:2-3) Lakia kunnioittavalle kansalle oli tullut tapa, että käytännössä suurin ruoskaniskujen yläraja oli 39, jottei laskuvirheiden vuoksi rikottaisi Jumalan lakia. Paavali kertoo tästä kokemusasiantuntijana: Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut "yhtä vaille neljäkymmentä" ruoskaniskua. (2. Kor. 11:24)

On selvää, että tällaiset kärsimykset eivät olleet edes apostoleille nautinto. Raamattu ei kerro mistään sellaisista ihmeistä, että heidän kärsimyksensä eivät olisi sattuneet tai ne olisivat suorastaan tuntuneet hyvältä. Heprealaiskirjeen kirjoittajakin muistuttaa avuntarvitsijoita mainitessaan: "Muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:3)

Kysymässäsi raamatunkohdassakaan ei sanota, että apostolit olisivat nauttineet ruoskinnasta. Iloitseminen sijoitetaan tapahtumien jälkeiseen aikaan. He iloitsivat siitä kunniasta, jonka olivat kohdanneet: Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden. (Ap. t. 5:41) Tämä viitannee Jeesuksen sanoihin: "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt." (Joh. 15:20-21)

Toki Jumalalle on kaikki mahdollista - myös se, että apostolit olisivat saaneet aivan erityisen Pyhän Hengen armon niin, että he kokivat iloa kärsimystensä jälkeen. Mutta ajattelen niin, että yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna kyse voi olla myös varsin inhimillisestä reaktiosta. Alkuseurakunnan aika oli valtavan vahvan herätyksen aikaa. Kristityt odottivat, että Jeesus tulisi takaisin jo heidän elinaikanaan. Niinpä he veivät evankeliumia eteenpäin kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Heidän yhteiselämänsä järjestelmäkään ei ollut valtavan pitkäjännitteinen, kun he möivät talojaan ja maaomaisuuttaan ja laittoivat kaiken yhteiseen kassaan. Niinpä tällaisessa ilmapiirissä kaiken uhraaminen ja itsensä likoon laittaminen voi saada aikaan myös sellaisen inhimillisen hurmostilan, että vastoinkäymiset antavat vain lisää pontta kaikelle sille, mitä on tekemässä. Apostolit olivat valloittamassa maailmaa evankeliumilla, ja tämä vastoinkäyminen oli ikään kuin osoitus, että heidän taistelullaan on merkitystä.

Luulen, että tuo kärsimyksen ilo oli lopulta yhdistelmä tätä kaikkea. Inhimillisesti he uskoivat asiaansa entistä enemmän. Jeesuksen sanoista he saivat vakuutuksen siitä, että heille tapahtuu niitä asioita, joita Jeesus ennusti tapahtuvaksi. Ja Pyhän Hengen voimassa he pystyivät riemuitsemaan vielä aivan erityisesti.

Minun ymmärrykseni mukaan minkäänlainen kärsimys ei ole tavoittelemisen arvoista. Edes Jeesuksen tähden kärsiminen ei saa olla kristityn tavoitteena. Päinvastoin kaikkea kärsimystä on pyrittävä lievittämään siinä määrin kuin se on mahdollista. Niin paradoksaalista kuin se on, kristityn on joskus jopa kärsittävä lievittääkseen lähimmäisen kärsimystä. Se on itsensä uhraavaa rakkautta.

Joskus Jeesuksen seuraaminen tuo mukanaan kärsimystä, jota ei voi välttää. Suomessa Jeesuksen seuraamisesta johtuva kärsimys on maailman mittakaavassa hyvin harvinaista. Moni "kristittyjen vaino" Suomessa ei lopulta johdu Jeesuksen seuraamisesta vaan tyhmyydestä Jeesusta seurattaessa. Sitä ei kannata ottaa kunnia-asiana.

Erityisesti vainojen keskellä elävissä seurakunnissa ihmisiä kuolee ja kärsii vain ja ainoastaan siksi, että he ovat Jeesuksen seuraajia. Tällaisen kärsimyksen kristitty saa ottaa kunnia-asiana, jos vain kykenee. Uskon, että Jumala varustaa omiaan tarpeen mukaan, ja kiusaamisen, vainon ja vaikeiden olosuhteiden keskellä moni kristitty saa voimia ja rauhaa sydämeensä enemmän kuin olisi uskonutkaan. Tästä huolimatta jokainen kärsivä kristitty varmasti rukoilee kärsimyksen loppumista.
9
Kysy Nettipapilta / Vs: Hengellinen vihkiminen vai siviilivihkiminen?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 06.05.2024 - klo:14:18 »
Tervehdys Jeesuksen oma ja Kallio777!

Olette esittäneet hyvin samankaltaiset kysymykset, jotka on perusteltua käsitellä yhtenä pakettina. Yhdistin siis esittämänne kysymykset samaan ketjuun.

Pohdiskelunne eivät ole harvinaisia. Törmään aika ajoin kristittyihin, jotka pohtivat avioliiton pätevyyttä hengellisyyden näkökulmasta. Kysymyksenasettelu on silloin juuri sama: Kuinka avioliiton pätevyyteen vaikuttaa se, että vihkiminen toimitetaan kirkollisesti ja tilaisuudessa on rukous, raamatunluku ja hengellisyys läsnä? Ja onko vastaavasti siviilivihkiminen epäpätevä, kun siinä ei mainita Jumalaa?

Ihan ensimmäiseksi on hyvä huomioida se asia, että hengellisyys itsessään ei tee mistään asiasta automaattisesti oikeaa tai väärää. On mahdollista tehdä maallisia oikeita tekoja ja on mahdollista tehdä hengellisesti syntiä. Siksi Jumalan tahtoa ei voida määritellä sen pohjalta, kuinka suuresti hengellisyys on tapahtumassa läsnä. Diktaattorin suorittama valloitussota ei muutu hyväksi asiaksi, jos rintamalle lähteville sotilaille pidetään rukoushetki, jossa aseet siunataan Jumalan nimeen.

Jeesuksen esittämä vertaus laupiaasta samarialaisesta rakentuu juuri tällaisen vastakkainasettelun varaan. Kertomuksen epäonnistujia ovat ne, jotka varjelevat kultillista pyhyyttä ja karttavat saastaisuutta, mutta toimivat silti vastoin Jumalan tahtoa. Sankariksi nousee se, joka ei tee mitään hengellistä, mutta toimii Jumalan tahdon mukaan.

Avioliitto on lähtökohtaisesti maallinen asia. Jeesus alleviivasi avioliiton kuulumista vain tähän elämään: "Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa." (Matt. 22:30)

Avioliitto on asetettu luomiskertomuksessa, eli ennen kuin mitään uskonnollisia tai hengellisiä lakeja oli vielä olemassakaan. Luomiskertomuksen lainalaisuudet koskettavat koko ihmiskuntaa riippumatta siitä, uskovatko ihmiset Raamatun Jumalaan vai eivät: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27) Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)

Näitä asioita ei kuvailla hengellisiksi asioiksi millään muulla tavalla kuin sitä kautta, että koko järjestelmän takana on Jumala. Jeesus itse toistaa tämän saman, ja kertoo, että tällä tavoin toimittaessa tapahtuu Jumalan tahto. Oikeastaan Jeesus sanoo vielä vahvemmin, että kun ihminen toimii tämän Jumalan sanan mukaan, silloin Jumala yhdistää puolisot toisiinsa: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:7-9)

Avioliiton "peruslauselma" sisältää kolme isoa kokonaisuutta:
  • "Mies jättää isänsä ja äitinsä", eli puolisot muodostavat uuden yksikön, eivätkä vain laajennusosaa aikaisempaan perheeseen.
  • "Liittyy vaimoonsa", kuvaa liittoa ja sopimusta, eli vihkimistä.
  • "Tulevat yhdeksi lihaksi" tarkoittaa sukupuolista yhteiselämää.

Luomiskertomuksen yleispätevyys näkyy siinä, että kaikissa yhteiskunnissa kaikkina aikoina on aina ollut myös tuo kakkoskohta. Jokainen yhteiskunta on luonut oman riittinsä ja tapansa, jolla määritellään, ketkä ovat solmineet avioliiton. Raamattu on kirjoitettu niin pitkällä aikavälillä, että sielläkin on nähtävissä erilaisia avioitumisen tapoja. Yksi tapa näyttää olleen hääteltta, joka sinetöi avioliiton: Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja otti hänet vaimokseen. (1. Moos. 24:67) Aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan. (Ps. 19:6)

Tunnetumpi lienee seitsenpäiväinen hääjuhla, johon kuului erilaisia vaiheita. Itse juhlallisuuksia ei sen tarkemmin kuvata, mutta sivulauseista käy ilmi, että Jaakob ja Simson viettivät tällaista hääjuhlaa: "Vietä nyt vain hääviikko loppuun tämän vanhemman kanssa..."  (1. Moos. 29:27) "Minäpä esitän teille arvoituksen. Jos pystytte ratkaisemaan sen tämän hääviikon kuluessa..." (Tuom. 14:12)

Avioliiton solmimisen tapaa ei siis Raamatussa määritellä. Sen tavan on kukin yhteiskunta määritellyt itse. Oleellista on vain se, että on jokin keino, jolla yhteiskunta tunnustaa miehen ja naisen toisilleen kuuluviksi, jolloin se on oikeasti liitto.

Olen joskus törmännyt kristittyihin, jotka sanovat: "Emme me tarvitse mitään valtion takauksia omalle liitollemme. Olemme rukouksessa siunanneet itsemme Jumalan edessä, joten tärkeintä on se, että olemme Jumalan silmissä naimisissa." Avioliiton olemus on tällaisessa repliikissä ymmärretty pahasti väärin. Avioliittoa ei pätevöitä Jumalan siunaus. Se siunaus kantaa, rikastuttaa ja tuottaa paljon hyvää liitolle, mutta se ei muuta epävirallista yhteiseloa viralliseksi liitoksi.

Kristinuskon levitessä vastaan tuli tilanteita, että perheenjäsenistä vain toinen ryhtyi Jeesuksen seuraajaksi. Tällöin avioliiton jatkamistakin saatettiin miettiä. Siihen tilanteeseen Paavali antoi hyvin yksiselitteisen ohjeen: "Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään." (1. Kor. 7:12-13) Paavali ei sano, että mitään avioliittoa ei ole koskaan ollutkaan. Päinvastoin hän ei epäile sen pätevyyttä hetkeäkään. Ei-uskovina solmittu avioliittokin on avioliitto, ja puolisot ovat aviomies ja vaimo siitäkin huolimatta, että heidän liittonsa on solmittu pakanallisin tai suorastaan jonkin toisen uskonnon menoin. Myös ei uskovien ihmisten liitto on Jumalan silmissä pätevä.

Lainaus
Onko siviilivihkiminen pätevä jumalan silmissä? Eihän tässä ketään siunata liittoon tai mainita sanaakaan jumalasta? Ei ole käsittääkseni jumalan yhdistämä vaan ihmisen?

Tähän vastasin jo edellä, mutta otan vielä yhden näkökulman: Kristillistä uskoa ei saa ylihengellistää. Suurin osa oikeasta kristillisestä elämästä tapahtuu konkreettisesti arjessa, ei Jumalan salaisissa korkeuksissa. Meillä ei ole mitään keinoa saada Jumalalta "vihkitodistusta" sellaisesta hengellisestä liitosta, jonka puolisot väittävät solmineensa itse Jumalan edessä. Kyseessä on silloin avosuhde, jonka pariskunta yrittää ylihengellisesti perustella viralliseksi liitoksi. Sen sijaan meillä on Jumalan Sana, joka kertoo, että Jumala on suunnitellut avioliiton miestä ja naista varten.

Lainaus
Voiko siis uskova mennä Jumalan kasvojen edessä naimisiin ilman, että pitää olla kirkon tai muun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäsen?

Tämänkin jo käsittelin edellä, mutta haluan vielä todeta, että mikä tahansa yhteiskunnan tunnustama virallinen vihkimisen muoto on avioliiton solmimisen näkökulmasta Jumalan antaman ohjeen mukaisesti toimimista. Luterilainen kirkko oli alkuvaiheissaan epävirallinen yhteisö, koska saksalaisessa yhteiskunnassa katolinen kirkko oli käytännössä ainoa virallinen kirkko. Niinpä luterilaisella kirkolla ei ollut silloin yhteiskunnan antamaa vihkioikeutta. Tämän vuoksi luterilaiset menivät naimisiin tuomarin edessä, jonka jälkeen he saivat siunauksen kirkossa. Avioliitto olisi ollut pätevä ilman sitä siunaustakin, mutta kukapa kristitty ei haluaisi pyytää siunausta omalle liitolleen. Silti siunaus ei tehnyt siitä virallisempaa, ainoastaan useammin siunatun.

Lainaus
Onko siviilivihkiminen jotenkin väärä tapa mennä naimisiin Jumalan silmissä, vaikka uskoo Raamattuun, Jeesukseen Kristukseen ja raamatulliseen avioliittokäsitykseen?

Siviilivihkiminen ei missään tapauksessa ole väärin. Useasti olen jo sanonut, että kirkollinen tai hengellinen tilaisuus ei tee avioliitosta virallisempaa tai pätevämpää. Lisään vain vielä sen näkökulman, että myöskään aviopuolisoiden henkilökohtainen usko ei tee avioliitosta virallisempaa tai pätevämpää. Aviopari, joka tulee uskoon ja haluaisi kirkollisen liiton, saa vain siunauksen, koska heitä ei vain voida enää vihkiä. He ovat naimisissa riippumatta siitä, millä vakaumuksella he avioliiton ovat aikanaan solmineet.
10
Ohjeet ja tiedotteet / Sisäänkirjautumisen vaikeustasoa on lisätty
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 23.04.2024 - klo:10:48 »
Hyvät foorumin käyttäjät!

Liekö syynä tekoäly vai mikä, mutta foorumille on alkanut tulla hyvin paljon roskapostirobottien laatimia uusia jäseniä. Sen myötä myös roskaposteja tulee yhä useammin. Tämän vuoksi lisäsin sisäänkirjautumisen vaikeustasoa. Ensin on tunnistettava vaikea kirjainhäkkyrä, jonka jälkeen vastataan kolmeen helppoon kysymykseen.

Mikäli jäseneksi kirjautuminen ei tunnu onnistuvan, niin laittakaa minulle sähköpostia, jolloin voin laatia halukkaalle tunnukset. Ottakaa rohkeasti yhteyttä: marko.sagulin@evl.fi / marko.sagulin@sana.fi

Jos tämäkään varotoimi ei vähennä roskapostirobotteja, muutan kirjautumisen hyväksymisperusteiseksi, jolloin minä manuaalisesti hyväksyn jäsenet foorumille.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10