Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: [1] 2 3 ... 72
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Pyhitä lepopäivä
« : eilen kello 18:24 »
Hei Jerusanne,

Viimeisinä vuosikymmeninä suomalainen kristillisyys on ollut varsin näkyvässä murroksessa. Edellisten sukupolvien tuntema kristillinen yhtenäiskulttuuri on kadonnut. Vaikken ole vielä vanhus, pystyn näin keski-ikäisenä ihmisenäkin muistamaan kirkkaasti sen ajan, jolloin kaikki kaupat olivat visusti kiinni pyhäpäivinä. Jos oli unohtanut ostaa vaikkapa kahvimaitoa lauantaina ennen kauppojen sulkeutumista, oli nöyrästi ajeltava lähimmän huoltoaseman kahvioon, ja ostettava sieltä maitoa huomattavasti kauppojen hintoja kalliimmalla.

Muistan oikein hyvin ajan, jolloin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului 92 % suomalaisista. Lopusta kahdeksasta prosentista iso osa oli muiden kristillisten kirkkokuntien jäseniä. Ei siis mikään ihme, että kaikissa rutiineissa näkyi paljon selvemmin kristillisyys alkaen koulun tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta, koulun ruokarukouksista ja hartauksista päätyen suurempaan jumalanpalvelusten osallistujamääriin ja näkyvämpiin kristillisiin perinteisiin.

Tällainen elämänmeno on kulttuurillisesti kristinuskon kulta-aikaa. Voisin kuvitella, että se on jotain samanlaista kuin Raamatun lehdillä kerrottu juutalainen kulttuuri. Valtio ja hengellisyys kulkevat niin kiinteästi käsi kädessä, että hengelliset arvot näkyvät arjessa hyvin käytännöllisesti, vaikka kansa ei sataprosenttisesti olisi uskonnollista tai vakaumuksellista. Eivät kaikki suomalaiset ole menneiden sukupolvien aikaankaan olleet itse syvästi vakaumuksellisia, vaikka ovatkin olleet kristillisiin perinteisiin hyvin kotiutuneita.

Kysymykseesi voin siis vastata aika helposti: Emme vietä sapattia tai pyhäpäivää Suomessa samalla tavalla kuin Israelissa siksi, että kristinusko ei ole suurimmalle osalle suomalaisista auktoriteetti tai elämäntavan sanelija. Vaikka tämä vastaus on helppo antaa, nousee siitä luonnollisestikin heti jatkokysymyksiä:
  • Onko kristinusko kokenut suuren tappion pyhäpäiväasiassa?
  • Olisiko parempi, että valtion lait edelleen rajaisivat sunnuntaita niin, että se pakottaisi ihmiset pitämään lepopäivää?
  • Millaisia valintoja kristityn täytyy tehdä oman pyhäpäivänsä suhteen, kun yhteiskunta ei pyhäpäivän viettämiseen kannusta?

Uskossa on aina kaksi puolta. Toisaalta se on mitä suurimmassa määrin joukkuelaji. Yksinäinen puu ei pala kauaa, eikä myöskään uskon liekki säily vahvana, jos ei ole yhteyttä toisiin kristittyihin. Samalla tavoin uskonnollisia tapoja ja Jumalan tahtoa on paljon helpompi noudattaa, jos ympärillä elävät ihmiset tekevät samoin. Pyhäpäivän viettäminen tulisi paljon helpommin rutiiniksi, jos töiden tekeminen ja askareiden toimittaminen - vaikkapa kaupassa käynti - ei olisi edes mahdollista.

Toisaalta yhtä aikaa on totta se, että usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Joukkuelaji muuttuu tapakristillisyydeksi ja suorastaan ulkokultaisuudeksi, jos uskon sisällöllä ei ole mitään henkilökohtaista merkitystä. Kaikki asiat tehdään vain siksi, että muutkin tekevät.

Minun mielestäni unelmatilanne on se, jossa syvälle henkilökohtaiselle vakaumukselle olisi tarjolla vahva yhteisön tuki. Valitettavasti elämä on ihannetilanteissakin aaltoliikettä. Mitä vahvempi yhteisön tuki, sitä helpompi on päästä tavoitteisiin - mutta vaarana on myös veltostuminen ja henkilökohtainen välinpitämättömyys. Mitä heikompi yhteisön tuki, sitä enemmän on otettava itse vastuuta - mutta joskus paraskaan yksilösuoritus ei oikein onnistu, jos kaikki muut kulkevat eri suuntaan.

Ehkä ensimmäiset kristityt olivat jonkinlaisia vastavirtaan kulkijoita. Kun sanoma Jeesuksesta ei tavoittanut juutalaista kansaa, jatkui sen julistaminen suurimmaksi osaksi pakanakristittyjen keskuudessa. Tällöin pakanakristityt olivat omilla paikkakunnillaan Rooman valtakunnassa selvänä vähemmistönä. Käsky lepopäivän pyhittämisestä oli ratkaistava siitä huolimatta, että ympäröivä yhteiskunta ei sapattia viettänyt. Tiukkaa sapattisäännöstöä noudattavaan Israeliin verrattuna ero oli kuin yöllä ja päivällä. En tiedä, kuinka pakanakristityt ovat toimineet. Luultavasti he ovat pyrkineet viettämään pyhäpäivää niissä rajoissa, miten se on vain ollut mahdollista. Ehkä mallia saatiin juutalaiskristityiltä, joita oli erilaisina pieninä yhteisöinä ympäri Rooman valtakuntaa.

Muutettavat muuttaen jotain samankaltaista - joskin paljon pienemmässä mittakaavassa - on tässä tilanteessa, jossa yhtenäiskulttuuri on hävinnyt. Kolmannen käskyn tukena ei ole enää suurta enemmistöä, joten pyhäpäivän viettäminen jää yksilön vastuulle. Minä itse luonnollisestikin iloitsisin siitä, että yhteiskunta tukisi minun vakaumukseni mukaista hengellisyyttä. Suomi ei kuitenkaan ole teokratia niin kuin oli Raamatun ajan juutalaisuus. Meillä ei ole myöskään yhtä vahvaa yhtenäiskulttuuria kuin Israelin juutalaisilla. Pohjoismaisessa demokratiassa päätöksenteko heijastaa enemmistön mielipiteitä, ja tässä asiassa se näkyy pyhäpäivän aseman heikkenemisenä.

2
Luuk. 1:1-4 – Raamatun tutkiminen
Johdanto Luukkaan evankeliumiin
Teemoja:
  • Luukkaan tarkka tutkimustyö evankeliumin taustalla.
  • Opettajien tehtävä on tutkia ja jakaa eteenpäin.
  • Jokainen kristitty on tahtomattaankin jonkinlainen opettaja lähipiirissään.

Luuk. 1:5-25 – Rukous ja usko
Enkeli ilmoittaa Johannes Kastajan syntymän
Teemoja:
  • Sakariaan kunniatehtävä ja epäilys Gabrielin viestin äärellä.
  • Mikä erotti Sakariaan ja Marian kyselemisen toisistaan?
  • Epäilevä rukous.

3
Kysy Nettipapilta / Vs: Jeesus mustassa aukossa
« : 29.07.2021 - klo:09:54 »
Äidit ovat viisaita, mutta tällä erää hän teki virhearvion. Onneksi uskalsit kapinoida. :D

4
Kysy Nettipapilta / Vs: Jeesus mustassa aukossa
« : 26.07.2021 - klo:16:16 »
Voi hyvä Ihminen!

Luulen saavani oikein hyvin kiinni kysymyksesi lähtökohdista ja ideasta. Toisaalta ymmärrän yhtä lailla sen, jos moni hymähtää, että mitä järkeä on spekuloida asioita, joilla ei ole mitään merkitystä. Tällaisen kysymyksen idea ei lopulta olekaan siinä, että saataisiin vastaus juuri siihen, mitä kysytään. Sen avulla lopulta ratkotaan ihan muita asioita, jotka ovat tärkeitä tai vähintäänkin mielenkiintoisia. Näin kävi myös minulle. Sain vastausta sorvatessani käydä hienon ja opettavaisen teologisen keskustelun.

Ongelmanasettelusi edustaakin varsin tyylipuhdasta, keskiaikaista kristillistä skolastiikkaa. Silloin ei tiedetty, mikä musta aukko on, mutta kristityt skolastikot saattoivat sen sijaan pohtia esimerkiksi kysymystä, montako enkeliä voi seistä yhtä aikaa nuppineulan nupin päällä. Ongelma kuulostaa yli-innokkaiden teologian opiskelijoiden näsäviisastelulta, mutta sen perimmäinen tavoite ei olekaan löytää ”oikeaa vastausta”. Oleellista on kysymyksen avulla määritellä, millaisia ominaisuuksia ajatellaan enkeleillä olevan. Jotta voitaisiin arvioida neulan päällä seisovan joukon koko, pitää ensin pohtia vastauksia vaikkapa seuraaviin kysymyksiin:

  • Ovatko enkelit olentoja, joilla on massa? Mitä neula kestää?
  • Voivatko enkelit seistä sisäkkäin? Ovatko he ruumiillisia olentoja vai jonkinlaisia henkiolentoja?
  • Pystyvätkö enkelit leijumaan? Eli vaikka he eivät seisoisi sisäkkäin, niin riittääkö, että mahdollisimman moni vain hipaisee nuppia eri suunnista?

Edelleenkin nämä kysymyksenasettelut ovat hyvin lähellä saivartelua, mutta tällaisilla pohdinnoilla pystytään kiertotietä miettimään jotain haluttua asiaa. Wikipediasta voit tutustua skolastiikkaa käsittelevään artikkeliin tarkemmin, mutta poimin sieltä pari lainausta, jotka minun mielestäni käyvät yksiin sinun kysymyksesi kanssa:

  • ”Skolastiikalla ei varsinaisesti tarkoiteta mitään tiettyä filosofista näkemystä tai uskomuksia, vaan enemmän tutkimiseen, ymmärtämiseen ja oppimiseen käytettyä metodia — työkalua, ajattelutapaa tai lähestymistapaa.”
  • ”Tavoitteena oli tutkia asiaa avoimella mielellä kaikista mahdollisista lähestymistavoista.”

Kysymyksesi ytimessä on lopulta se, millainen on Jeesus. Eikä se ole ollenkaan vähäpätöinen kysymys. Tosin heti minä joudun esittämään tarkentavan kysymyksen. Mitä tarkoitat Jeesuksella? Jeesus on näet esitetty Raamatussa kolmessa eri ”olomuodossa” tai aikajaksossa.

  • Esiolevainen Jumalan Poika, joka oli olemassa ennen kuin hän syntyi maan päälle.
  • Nasaretin Jeesus, joka eli historiallisena ihmisenä maan päällä.
  • Ylösnoussut Kristus, joka on astunut taivaaseen Isän oikealle puolelle.

Koska en aio odottaa vastausta tarkentavaan kysymykseeni, jatkan pohdintojani vuorollaan kunkin vaihtoehdon mukaan. Sen sanon kuitenkin jo etukäteen, etten tietenkään pysty antamaan sinulle oikeaa vastausta. Skolastikkojen tavoin voimme kuitenkin vaihtoehtoisten vastausmallien avulla oppia lisää Jeesuksesta.


Esiolevainen Jumalan Poika mustassa aukossa

Tämä vaihe Jeesuksen olemassaolosta on ehkä helpoin käsitellä. Raamattu näet sanoo, että Jeesus on ollut mukana maailmankaikkeuden luomisessa.

Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. (Kol. 1:15-17)

Tällainen kosmista voimaa uhkuva Jeesus on siis ollut itse muovaamassa myös taivaan avaruuksia. Kertomuksellisia keinoja käyttäen voitaisiin maalailla kuva Jeesuksesta, joka pitää käsissään mustaa aukkoa: ”Heh. Tässäpä on ihmettelemistä ihmisille, kun aikanaan keksivät kaukoputket ja muut laitteet. Pistänkin näitä tuonne, tuonne ja tuonne.”

Ennen aikojen alkua syntyneelle Jumalan Pojalle musta aukko on yksi kätten työ muiden joukossa. Siellä vierailu ei siis aiheuttane ongelmia.


Nasaretin Jeesus mustassa aukossa

Historiallisen Jeesuksen olemus aiheuttaa kysymyksesi äärellä kaikkein eniten päänvaivaa. Kristillisen uskon mukaan maan päällä elänyt Jeesus oli 100-prosenttisesti Jumala ja 100-prosenttisesti ihminen. Tästä poikkeavat näkemykset on vanhastaan nimetty harhaopeiksi. Silti liikkumavaraa on siinä, miten erilaiset kristinopin painotukset näkevät näiden puolien toteutuvan käytännössä.

Inhimillistä olemusta painotetaan erityisesti tämän Filippiläiskirjeessä olevan hymnin pohjalta:

Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. (Fil. 2:6-8)

Tämän kohdan pohjalta on syntynyt teologinen termi, kenosis, joka tarkoittaa tyhjentymistä. Kenotismi korostaa sitä, että Kristus tyhjensi itsensä jumalallisista ominaisuuksistaan ihmiseksi syntyessään. Vaikka Messias oli täysi Jumala, niin silti Nasaretin Jeesus oli niin aito ihminen, että hän ei voinut Jumalan tavoin olla kaikkialla yhtä aikaa, hänen inhimillinen mielensä ei olisi kestänyt jumalallista kaikkitietävyyttä eikä hän voinut käyttää kaikkivaltiuttaan. Ihmisten tavoin hän rukoili Isänsä tahdon toteutumista yli oman tahtonsa ja valtansa. Nasaretin Jeesus kuvataan jo Messias-ennustuksissa heikkona ja kärsivänä Herran palvelijana:

Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. (Jes. 53:3)

Jos Jeesus oli samanlainen ihminen kuin mekin, niin ehkä hän sairasti vesirokon. Ehkä hänellä oli välillä vatsavaivoja ja kuumetta. Ja kun lapsena hän telmi ja rymysi, niin todennäköisesti haavoja ja mustelmiakin tuli. Mitä kaikkea ”kipujen mies ja sairauden tuttava” tarkoittaakaan, niin Jeesuksen täytyi joka tapauksessa olla aito ja oikea ihminen, koska vain oikea ihminen voi sovittaa ihmisten synnit:

Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:17-18)

Toisaalta Nasaretin Jeesus teki valtavia ihmeitä, joissa läsnä oli jumalallinen voima. Hän käski luonnonvoimia ja hallitsi meren kaloja. Hän herätti kuolleita ja käski riivaajia. Se ei ole mahdollista ihmiselle. Suurimmaksi Jeesuksen olemusta käsitteleväksi kysymykseksi siis nousee se, mistä nuo voimat olivat peräisin. Jeesus oli 100-prosenttisesti Jumala, joten olivatko ne Jeesuksen omasta jumalallisesta olemuksesta lähtöisin? Jeesus oli myös 100-prosenttisesti ihminen, joten olivatko ihmeet seurausta siitä, että hän oli synnitön ja hänellä oli täydellinen yhteys Isään? Jeesuksen omien sanojen mukaanhan hän ei tehnyt mitään voimatekoja, joita hänen seuraajansa eivät voisi tehdä.

Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden. ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.” (Joh. 14:11-12)

Raamattua voidaan lukea joko niin, että Nasaretin Jeesus oli joko jumalallisen voiman lähde tai täydellinen jumalallisen voiman väylä. Emme voi täydellisellä varmuudella sanoa, kummin on - vai oliko se kumpaakin. Joka tapauksessa lopputulos on se, minkä Jeesuskin sanoi: Hän ja Isä ovat täydellisesti yhtä. Sen vuoksi voimme vain todeta lopputuloksen, kuten tekivät Jeesuksen aikalaisetkin:

Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. (Luuk. 6:19)

Kaikki Jeesuksen elämässä tapahtunut ei kuitenkaan selity sillä, että hänellä oli täydellinen yhteys Isään. Yksi teko on sellainen, johon täydellisinkään ihminen ei pystyisi. Jeesuksella oli valta yli oman kuolemansa.

”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni - saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä.” (Joh. 10:17-18)

Kun siis pohdimme sitä, mitä Nasaretin Jeesukselle olisi tapahtunut mustassa aukossa, päädymme mielestäni kolmeen erilaiseen vaihtoehtoon:

1. Jos ajattelemme Nasaretin Jeesuksen tyhjentäneen itsensä jumaluudesta, niin silloin häntä koskettavat kaikki inhimilliset lainalaisuudet. Hän tuhoutuisi mustassa aukossa niin kuin kaikki muutkin ihmiset.
2. Tosin vaikka häntä koskettaisivat kaikki inhimilliset lainalaisuudet, niin hänellä oli synnittömyyden ja täydellisen jumalasuhteen mukanaan tuomaa täydellinen yhteys Isään. Siksi hän pystyi tekemään ihmeet täysin Isän tahdon mukaisesti. Samoin mustassa aukossa hänellä olisi täysi luottamus siihen, että hän joko tuhoutuu tai pelastuu Jumalan tahdon mukaan.
3. Jos Jeesuksen ihmeteot olivat hänen omaa jumalallista voimaansa, hän pystyisi myös Nasaretin Jeesuksena hallitsemaan mustaa aukkoakin.


Ylösnoussut Kristus mustassa aukossa

Tämä viimeinen skenaario on jälleen yhtä helppo kuin ensimmäinenkin. Riippumatta siitä, millaiseksi Nasaretin Jeesuksen jumaluus mielletään, ylösnousemus teki hänestä jälleen Isän kaltaisen.

Ruumiillisesti ja näkyvästi muutos oli aika pieni. Jeesuksen ylösnousemusruumiissa säilyi inhimillinen olomuoto. Hänestä voitiin nähdä ristiinnaulitsemisen jäljet. Hän myös söi ja häntä pystyi koskettamaan.

”Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. (Luuk. 24:39-43)

Näkyvässä olemuksessa oli toki myös jotain kuolevaiselle ihmiselle mahdotonta. Tavallisen ihmisen ominaisuuksiin ei kuulu lukittujen ovien taakse ilmestyminen, eivätkä muutkaan taivaalliset ilmestykset, joista esimerkiksi Apostolien teoissa kerrotaan.

Näkyviä muutoksia suurempi muutos tapahtui kuitenkin Jeesuksen jumalallisessa asemassa:

Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi. (Hepr. 1:3-4)

Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme. (Room. 1:2-4)


Ylösnoussut Kristus on maailmankaikkeuden Herra. Niinpä musta aukkokin on (jälleen?) hänen käskyvallassaan.


Tällaisia spekulointeja aiheen äärellä onnistuin kehittämään. Et opi tämän myötä yhtään mitään lisää mustista aukoista. Mutta iloitsen, jos pystyn opettamaan jotain lisää Jeesuksesta.

5
Hei Jake,

Lämmin kiitos palautteestasi! On ilo kuulla, että minun pohdinnoistani on ollut hyötyä sinulle omissa pohdinnoissasi. Tämän kysymyksesi kohdalla minun on täytynyt laittaa keskimääräistä suurempi pohdintavaihde päälle. Erilaisia jäsentelemättömiä ajatuksia aiheen tiimoilta olen pyöritellyt omista opiskeluajoistani lähtien, mutta en muista niitä koskaan kirjoittaneeni mihinkään.

Teologisen tiedekunnan opetus herättää kristityissä hyvin erilaisia mielikuvia. Usein törmään seurakuntalaisiin, jotka kuvittelevat, että teologian opiskelijat valmennetaan huikeiksi raamattutietäjiksi. Tieteellisen tutkimuksen kohdalla minun mielestäni kyse on lähinnä joihinkin teemoihin tai näkökohtiin pureutumisesta kuin Raamatun kokonaisuuden hallinnasta. Varsinainen raamattutietämys jää aina jokaisen teologin oman harrastuneisuuden varaan.

Konservatiivisten kristittyjen joukosta puolestaan saattaa kuulla sanonnan: ”Aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä”, millä viitataan ajatukseen, että tieteellinen raamatuntulkinta kyseenalaistaa kaiken ja sammuttaa uskon liekin. Päinvastaiseen ajatteluun törmään yhtä lailla, kun jotkut kristityt tuntuvat laittavan toivonsa siihen, että tieteellinen raamatuntulkinta voisi saada kristinuskon nykyaikaan menneisyyden pölyjen keskeltä.

Esimerkkini ovat kärjistettyjä, mutta kaikkia niitä tulee jossain muodossa vastaan aika ajoin. Yleistäen voisi sanoa, että kaikki nämä ajattelumallit ovat jonkinlainen sovellus ”tiede vastaan usko” -kädenväännöstä. Se kuvastaa sitä, kuinka tärkeää on saada määriteltyä periaatteita, joiden varaan oman elämänkatsomuksensa rakentaa. Länsimaissa tieteen ja uskonnon välinen vuoropuhelu on yksi elämänkatsomuksen peruspilareita. Niinpä vastaukseni rakentuu pitkälti tieteen ja uskon vuoropuhelun periaatteiden varaan.


Luomakuntaa pitää tutkia tieteellisesti
 
Kristilliseen uskoon kuuluu ajatus, että luomakunta on vapaasti tutkittavissa. Jumala on kaikkialla läsnä, mutta hän ei ole osa luomakuntaansa vaan sen ulkopuolella. Niinpä mikään tutkimus ei voi kohdistua Jumalaan tai häiritä hänen pyhyyttään. Maailmaa tutkimalla ei voida myöskään koskaan löytää todisteita Jumalan puolesta tai häntä vastaan. Sen vuoksi yksikään tieteellinen löytö ei voi vahingoittaa Jumalaa eikä tehdä tyhjäksi kristillistä uskoa.

Koska Jumalaa ei voi tutkia tieteellisesti, tiede ei voi myöskään ottaa Jumalaa huomioon yhtenä tutkimuksen muuttujana. Tiede voi tutkia vain uskontoa sekä uskonnollisen ihmisen ajatuksia ja kokemuksia Jumalasta, ei itse Jumalaa. Tutkimusta on siksi tehtävä ottamatta kantaa siihen, onko Jumala olemassa vai ei.


Raamattua saa tutkia tieteellisesti

Minä uskon Raamatun olevan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt kirja. Silti jokaisen kirjaimen Raamatun sivuille on kirjoittanut ihmisen käsi. Joten samalla kun Raamattu on Jumalan ilmoitus, on se inhimillisen puolensa johdosta myös osa tätä luomakuntaa. Siksi myös Raamattua on voitava tutkia tieteellisesti.

Tieteellisen raamatuntutkimuksen vaikeus on siinä, että edes raamatuntutkimuksessa ei voida ottaa Jumalaa yhdeksi tieteellisesti tutkittavaksi muuttujaksi. Vaikka tutkimuskohde on Jumalan ilmoitus, ei edelleenkään ole mitään tieteellisiä työkaluja, joilla Jumalaa voitaisiin havainnoida. Tieteellinen raamatuntutkimus voi pureutua esimerkiksi Raamatun ajan historiaan, Raamatusta tehtyihin kirjallisiin havaintoihin ja raamatunhenkilöiden näkemyksiin Jumalasta. Ei Jumalaan.


Tiede on ihmisten tuotos

Kaikkea saa tutkia, mutta tutkimustuloksilla on rajansa. On ihmisiä, jotka uskovat tieteeseen kuin uskontoon. Tieteenfilosofian yksi tärkeimpiä perusperiaatteita on kuitenkin se, että tieteellisesti viimeistä totuutta ei ole olemassa. Kaikki tulokset ovat aina kyseenalaistettavissa uusien tutkimustulosten valossa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että musta muuttuisi valkoiseksi uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna. Tiede korjaa itseään, mutta on täysin selvää, ettei yhtäkkiä tule uutta tieteellistä löytöä, jonka mukaan maapallo onkin litteä. Tieteellisesti jotkin asiat ovat käytännössä kovia faktoja ja jotkut vähän enemmän teorian tasolla. Lähtökohtaisesti tilanne menee niin, että mitä uudemmasta tutkimustuloksesta on kyse, sitä enemmän siinä on testattavaa ja koeteltavaa. Tiede on ihmisten tekemää, ja siinä on mahdollisuus virheellisiin päätelmiin ja tulkintoihin.


Raamatuntulkinta on ihmisten tuotos

Niin kuin Pyhä Henki on ohjannut Raamatun kirjoittajia, myös raamatunlukijan täytyy pyytää itselleen Pyhän Hengen ohjausta: Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. (2. Piet. 1:20-21)

Niin kuin Pyhän Hengen johdatuksessa syntyneet kirjoitukset ovat päätyneet kirjalliseen muotoon ihmisen kynän kautta, samoin Raamatun selittäminen parhaasta Pyhän Hengen johdatuksesta huolimatta päätyy sanalliseen muotoon ihmisen muotoilemin sanoin. Raamatuntulkinnassa on siksi mahdollisuus virheisiin niin tieteellisen raamatuntutkimuksen kuin hengellisen raamatunselityksen saralla.

Kun fyysikko tutkii maailmankaikkeutta, hänen tutkimuskohteensa ei muutu yhtäkkiä päinvastaiseksi, vaikka hänen tutkimustuloksensa jostain asiasta saattaa muuttuakin. Sama pätee Raamattuun. Ei Raamattu ja sen sanoma muutu silloin, kun ihminen oppii tavalla tai toisella siitä jotain lisää. Ainoastaan ihmisen tulkinta Raamatusta muuttuu. Raamattuun uskovan kristityn täytyy osata tehdä ero sen suhteen, pitääkö hän kiinni Raamatusta vai omasta raamatuntulkinnastaan.

Minä olen aina ollut hyvin konservatiivinen raamatuntulkitsija. Olen sitä edelleen. Siitä huolimatta olen huomannut, että peruskoulun ajoista lähtien ymmärrykseni tieteellisistä asioista on muuttunut vähemmän kuin raamatuntulkintani. Toivon, että se olisi merkki siitä, että minun auktoriteettini on Raamattu eikä oma tulkintani siitä.


Samaa asiaa voidaan tutkia monesta näkökulmasta

Jos halutaan tutkia jonkun ihmisen käyttäytymistä, täytyy ensin valita, mistä näkökulmasta sitä halutaan tutkia. Vaihtoehtoja on lukuisia. Tässä muutama esimerkki:
  • Psykologi tai kasvatustieteen asiantuntija pohtisi ihmisen historiaa ja sitä, millä tavalla kasvatus on häntä muokannut.
  • Perinnöllisuustutkija pohtisi millaisia taipumuksia suvussa on ollut ja vaikuttavatko perintötekijät jotenkin.
  • Psykiatri tai aivotutkija tarkastelisi asiaa biologian ja aivojen näkökulmasta erityisesti silloin, jos ihmisellä on suuria käyttäytymishäiriöitä.
  • Sosiologi kiinnittäisi huomion ympäristöön ja ihmisiin, joiden kanssa tämä henkilö on tekemisissä.

Kaikki nämä tieteenhaarat osaisivat sanoa jotain, mikä mahdollisesti osuu kohteeseensa. Ne kaikki olisivat siksi totta, mutta mikään tulos ei olisi koko totuus. Esimerkiksi henkilön vanhemmat osaisivat ehkä parhaiten sanoa, mitkä näistä lähestymistavoista olisivat varteenotettavimmat, koska he tuntevat kyseisen ihmisen kokonaisuutena parhaiten. Vaikka jostain näkökulmasta tehty tieteellinen tutkimus pääsisi itsessään hyvinkin pätevään loppupäätelmään, se ei aina ole sovellettavissa juuri siihen kyseiseen tapaukseen.

Teologiaa tehdään monesta eri näkökulmasta. Käytännöllinen teologia, systemaattinen teologia, eksegetiikka, kirkkohistoria ja uskontotiede kaikkine alalajeineen lähestyvät uskonnollisia kysymyksiä hyvin eri tavoin. Hengellinen raamattuopetus joutuu kovaan valinnanpaikkaan, kun se pohtii, millä tavoin välillä keskenään ristiriitaisiakin tutkimustuloksia on sovellettava rehellisesti ja viisaasti. Tieteellisiä havaintoja ei voida ohittaa olankohautuksella, mutta tarvitaan viisautta ymmärtää, millä tavoin niitä voidaan soveltaa siihen kyseiseen tapaukseen.

Tämä lienee lähinnä se ongelma, jota sinä tiedustelet: Mistä löytyy se viisaus, että osaa soveltaa ja suhtautua oikein moninaiseen tieteelliseen tutkimukseen ja uskonnolliseen raamatunselitykseen. Jatkan asian pohtimista edelleen, mutta tässä vaiheessa yksi pikavastaus: Siihen ei ole olemassa mitään erityistä sääntöä. On vain sukellettava syvemmälle kumpaankin.


Kaikella tutkimuksella on joku lähtöoletus

Yksi tutkimuksen tekemisen perusohjeista kuuluu, että jos tutkijalla on joku lähtöoletus tutkittavasta aiheesta, se pitää kirjoittaa selvästi näkyviin tutkimuksen johdantoon. Muuten oma lähtöoletus piiloutuu alitajuisesti tutkimustuloksiin. Avoimuus omien mielipiteiden ja oletusten suhteen on avain myös avoimuuteen tutkimustulosten äärellä.

Tieteellisen tutkimuksen ja hengellisen raamatunselityksen lähtöoletukset ovat yksinkertaistetusti sanottuna päinvastaiset. Tieteellinen tutkimus lähtee siitä oletuksesta, että Jumalaa ei voida ottaa tutkimuksissa huomioon, joten tiede selittää kaiken Raamatusta ilman yliluonnollisuuden mahdollisuutta. Hengellinen raamatunselitys lähtee siitä, että Jumala on toiminut maailman historiassa myös yliluonnollisesti ja hänelle kaikki on mahdollista.

Esimerkiksi tieteellinen raamatunselitys puhuu opetuslasten ”ylösnousemuskokemuksesta”, jonka vuoksi heidän pelokkuutensa muuttui rohkeudeksi. Kantaa ei oteta siihen, nousiko Jeesus kuolleista. Aihe kierretään puhumalla opetuslasten reaktioista. Uskonnollisen raamatunselityksen kulmakivi puolestaan on se, että Jeesus todella nousi kuolleista.


Tiede ja usko haastavat toisiaan

Sekä tieteellinen raamatuntutkimus että hengellinen raamatunselittäminen ovat helppoja lajeja, kun ne päätyvät samoihin johtopäätöksiin. Esimerkiksi arkeologian puolella on runsaasti esimerkkejä siitä, että kaivauksissa tehdyt löydöt ovat tukeneet pitkään voimassa ollutta raamatuntulkinnan tapaa.

Vaikeammaksi tilanne menee silloin, kun tulokset ovat ristiriidassa. Arkeologian puolella on myös esimerkkejä siitä, että tieteellistä näyttöä jonkun Raamatussa kerrotun asian tueksi ei löydy. Välillä löytyy myös asioita, jotka puhuvat perinteistä raamatuntulkintaa vastaan. Näissä ristiriitatilanteissa reagoidaan karkeasti ottaen kolmella eri tavalla.

Ensimmäinen on ylihengellistäminen. Tällöin oma tulkinta Raamatusta määrittelee tieteelliset tutkimustulokset oikeiksi tai vääriksi. Äärimmäisiä minun kuulemiani esimerkkejä on se, että paleontologian löydökset erilaisista hirmuliskojen luurangoista selitetään sillä, että Jumala loi valmiin maailman 6000 vuotta sitten, ja silloin Jumala loi myös fossiilit, vaikkei sellaisia eläimiä ole koskaan elänytkään. Vastaavanlaiseksi ilmiöksi voitaisiin luokitella sekin, että koronarokotusten äärellä on hengellistä liikehdintää, jossa kyseenalaisten profetioiden pohjalta soditaan vahvoja lääketieteellisiä faktoja vastaan.

Toinen suhtautumistapa on edellisen vastakohta, eräänlainen ”tiedeuskovaisuus”. Ateismiin sopii hyvin se ajattelu, että maailmassa on paljon selittämättömiä asioita, jotka selviävät aina vain paremmin sitä mukaa, kun tiede kehittyy. Hengellisessä viitekehyksessä tämä sama ajattelumalli tarkoittaa, että ”Jumala on aukkojen Jumala”. Toisin sanoen Jumalalla selitetään vain se, mitä tiede ei ole osannut selittää. Tällöin Jumalalle jätetty osuus kaventuu sitä mukaa, kun tiede tekee uusia löytöjä. Suomalaisessa hengellisessä keskustelussa tätä äärilaitaa edustaa ajattelu, että Raamatussa ainoa tärkeä asia on se, että Jeesus antaa synnit anteeksi ja kaikkia on rakastettava. Kaikki muu on lopulta muuttuvaa asiaa, joka kertoo aikansa ihmisten ajattelusta eikä Jumalan tahdosta. Tieteelliset löydöt ja nykyinen ihmiskäsitys vastaavat niihin kysymyksiin paremmin.

Kolmas ajattelutapa on se, johon minun mielestäni täytyisi pyrkiä: jatkuva tieteellisen ja hengellisen raamatunselittämisen vuoropuhelu. Se on kaikkein inhottavin ja vaikein metodi, koska valmista ei tule koskaan, vaan vuoropuhelu pakottaa jatkuvaan kasvuun ja liikkeellä olemiseen. Joskus se vaatii rohkeutta kyseenalaistaa tieteellisiä johtopäätöksiä. Usein se edellyttää valmiutta muuttaa omaa ymmärrystä Raamatusta. Aina se vaatii halua viipyä aiheen äärellä, pohtia omia johtopäätöksiensä perusteita ja opettaa Raamattu nöyrästi. Tätä kaikkea on tehtävä, vaikka sydämessään tietää, että näkemys voi muuttua piankin, kun tieteellisyyden ja hengellisyyden välinen vuoropuhelu on opettanut lisää. Ennen kaikkea se vaatii rehellisyyttä omien motiivien suhteen ja sen myötä valmiutta kulkea tapauskohtaisesti joko tieteellisen tulkinnan tai hengellisen tulkinnan suuntaan.


Pari omaa havaintoa ja prosessia

Minä olen oppinut Raamatun kertomuksia hyvin pienenä, joten näkemykseni niistä on ollut varsin lapsenomainen. Lapsenuskolla olen tehnyt paljon sellaisia tulkintoja, joita Raamattu itsekään ei tee, ja sen vuoksi tieteellisen raamatuntutkimuksen tulokset ovat haastaneet uskoani.

Ehkä ensimmäisiä hämmennyksen aiheuttajia oli se, kun kuulin, että evankeliumit ovat ainakin Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan osalta suurelta osin muiden ihmisten käsialaa kuin näiden otsikoissa mainittujen henkilöiden. Lisää hämmennystä tuli, kun nykyisessä kirkkoraamatussa on alaviite Markuksen evankeliumin loppuosassa, että se on myöhäisempi lisäys, ja alkuperäisin Markuksen evankeliumi päättyy jo 16. luvun alkupuolelle. Aluksi nämä tieteen tutkimustulokset olivat jopa uskon perusteita horjuttava kokemus, kun ajattelin, että nyt koko Raamatun arvovalta murenee, kun asiat eivät olekaan niin kuin minä olen ajatellut.

Hetken päästä oivalsin, että eihän Raamattukaan väitä, että nämä kyseiset ihmiset olisivat ne tekstit kirjoittaneet. Ne ovat otsikoita, jotka on laitettu jälkikäteen tekstien tunnistamiseksi. Alkuperäisissä kirjoituksissa ei ole edes jaenumeroita, isoja alkukirjaimia tai sanavälejä. Ja miksi ihmeessä Markuksen evankeliumi olisi Jumalan Sanaa vain siinä tapauksessa, että yksi ainoa ihminen olisi sen kirjoittanut alusta loppuun? Onhan Raamatulla lukuisia kirjoittajia joka tapauksessa. Eikö useamman ihmisen todistus samasta asiasta ole vielä vakuuttavampaa kuin yhden ihmisen todistus.

Toinen samankaltainen kokemus oli silloin, kun tiedekunnassa opetettiin, että kielellisten seikkojen valossa on todettava, että Jesajan kirjan ennustukset on kirjoitettu paljon Jesajan väitettyä elinaikaa myöhemmin - jopa Jesajan kirjassa ennustetun Jerusalemin hävittämisen jälkeen. Tämä kuulosti minun korvaani siltä, että tieteellisellä tulkinnalla haluttiin kumota profetioiden mahdollisuus niin, ettei edes Raamatun aikaan Jumala ilmoittanut mitään tulevia asioita, vaan ne ovat vain juutalaisten taruja.

Vähän asiaa mietittyäni tajusin, että eihän käytännössä mikään Raamatun sana ole alun perin ollut kirjallisessa muodossa. Mooses kirjoitti muistiin jotain asioita, mutta varsinainen kokoaminen – Mooseksen kuoleman raportoiminen mukaan lukien – on ollut pakko tehdä joskus myöhemmin. Samoin Jesajan julistus on varmasti kiertänyt ensin suullisena perimätietona, ja se on kirjoitettu muistiin vasta sitten, kun on huomattu, että hänen julistuksensa oli totta. Itse asiassa Mooses antaa ohjeet siitä, kuinka oikea profetia tunnistetaan:

Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä. (5. Moos. 18:21-22) Jesajan julistus kiersi suullisena perimätietona, kunnes se toteutui. Silloin se tunnistettiin aidoksi profetiaksi, joten se voitiin kirjoittaa pyhiin kirjoituksiin. Kielelliset seikat paljastavat, että kirjallinen muoto vain on paljon Jesajan aikaa myöhäisempi.

Näissä tapauksissa koen, että tieteellinen raamatuntutkimus sai minut ajattelemaan Raamatusta oikein ja historiaan kytkeytyen. Mutta joissain asioissa huomaan, että tieteen ja uskon vuoropuhelu on toiminut toisinpäin.

Kerran sain kädestä pitäen kiitosta siitä, kun tein oppimispäiväkirjan eksegetiikan professorin luennosta. Osoitin virheen hänen päättelyketjussaan, jossa hän otti kantaa Luukkaan evankeliumin neitseestäsyntymiskohtaan. Professori hyppäsi ulos eksegetiikan erityisosaamisalueeltaan dogmatiikan puolelle. Luennolla hän selitti siitä, kuinka katolisen kirkon on täytynyt johdonmukaisuuden nimissä luoda oppi myös Marian neitseestäsyntymisopista, koska muuten Jeesuskaan ei voisi olla synnitön. Jeesus ei voisi olla synnitön, jos hän on syntynyt perisynnin alaisesta naisesta, joten Mariankin täytyisi loogisuuden vuoksi olla syntynyt neitseestä. Vastaväitteeni kuului tiivistetysti, että tuo päättelyketju vaatisi katkeamattoman neitseestäsyntyjien ketjun Eevasta alkaen. Professori kiitti kritiikistäni, ja silloin huomasin, että myös hengellinen tulkinta voi toimia opponenttina tieteelliselle opetukselle.


Kysymys Betlehemistä

Lainaus
Esimerkiksi meille opetettiin, että Jeesus ei syntynyt Betlehemissä, vaan se on vaan Markuksen ja Luukaksen tekaisema juttu, jotta Vanhan Testamentin Messias profetiat saataisiin näyttämään suotuisalta Jeesukselle. Perusteluina oli ihan vakuuttavasti, että verollepanolle ei käsketty koko Rooman valtakuntaa kuten evankeliumi väittää. Quirinius käski vain Juudean, Samarian ja Idumean verollepanoon. Verollepano ei siis voinut mitenkään koskea Galileaa. Lisäksi Herodes Suuren teettämästä lapsien murhasta ei löydy minkäänlaista mainintaa mistään muusta lähteestä, vaikka ilmeisesti muuten Herodeksesta löytyy aika paljonkin tietoa muista lähteistä.

Tämä on erinomaisen hyvä esimerkki pohdinnasta, jossa tiede ja perinteinen hengellinen raamatuntulkinta haastavat toisiaan. Silti tässä kyseisessä tapauksessa minulle ei tule olo, että Jeesuksen syntymäpaikkana pidetty Betlehem ja Raamatun ennustukset aiheesta olisivat uhattuina. Mielessäni ovat seuraavat asiat, jotka tuota kuulemaasi opetusta haastavat.

Olen kuullut opetettavan, että Betlehem oli Jeesuksen syntymän aikoihin hyvin pieni kylä. Siellä ei ole ollut lastensurman aikoihin valtavia lapsimääriä. Muistelisin, että jokin arvio (en tiedä, mistä lähteestä) on ollut maksimissaan noin 20 lapsesta. Se on todella suuri tragedia sille kylälle, mutta Herodeksen hirmutekojen listassa se ei välttämättä ole edes mainitsemisen arvoinen.

Mielestäni on täysin loogista, että verollepanoa ei ole massiivisessa Rooman valtakunnassa toteutettu yhtä aikaa joka kolkassa vaan alueittain. Kun Luukas kertoo, että keisari Augustus määräsi koko valtakunnan verollepanoon, se on varsin yleisluontoinen ilmaus, joka ei kerro tarkasti, miten se on tapahtunut missäkin.

Luukas on koko kaksoisteoksensa halki kirjoittanut harvinaisen tarkasti muun muassa roomalaisten virkanimityksistä, ja hän on ollut huolellinen Roomaa koskevissa yksityiskohdissa. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen onkin arveltu olleen materiaalia Teofilokselle, jonka puolestaan on arveltu olevan Paavalin oikeudenkäynnissä avustajana toiminut henkilö. Luukkaalta olisi kardinaalimoka sijoittaa evankeliumiinsa jotain kaikkien tuntemaa historiaa väärin. Quiriniuksen käskemä verollepano tapahtui muun muassa Juudeassa, jossa on Betlehem. Vaikka Quiriniuksen verollepano ei olisi koskenut Galileaa, se on siis näyttänyt koskettavan jollain tavalla Joosefia, joka oli Betlehemistä lähtöisin olevan Daavidin sukua.

Näissä pohdinnoistani näkee selvästi, että minulla on taustaoletuksena pyrkimys perinteiseen raamatuntulkintaan. Siksi näiden ajatusteni täytyisi saada jatkokseen vastakommentteja vaikkapa siltä opettajalta, jonka opetuksia kysymyksessäsi lainasit.

6
Ohjeet ja tiedotteet / Tue Nettipapin työtä
« : 08.06.2021 - klo:09:54 »
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17) Raamatun opettaminen on tärkeä kristillisen seurakunnan tehtävä. Vaikka kaikki kristityt eivät ole opettajia, on opetustyö silti joukkuelaji: Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? (Room. 10:15)


Haluaisitko sinä toimia Nettipapin lähettäjänä, esirukoilijana ja tukijana?

1. RUKOILE
Sanan opettamiseen ja sen oppimiseen tarvitaan sekä inhimillistä että Pyhän Hengen antamaa viisautta. Rukoilethan minun puolestani, jotta osaisin opettaa oikein. Rukoilethan työni puolesta, jotta se voisi palvella lukijoita ja johdattaisi Kristuksen syvempään tuntemiseen.

2. MAINOSTA
Onnistunutkaan opetus ei palvele ketään, jos kukaan ei sitä kuule tai lue. Jos pidät Nettipapin työtä tärkeänä, mainosta sitä sopivan tilaisuuden tullen myös eteenpäin.

3. LAHJOITA
Nettipapin työstä suurin osa rahoitetaan vapaaehtoisella tuella. Jos tahdot kantaa taloudellisesti kortesi kekoon, voit tehdä sen vaikkapa MobilePaylla numeroon 77699.


Tervetuloa lähettäjäkseni!
Liittymällä lähettäjäpiiriini voit seurata työtäni tarkemmin. Lähettäjäni ovat minulle kuin työtovereita, jotka kannustavat ja tukevat kukin omalla tavallaan. Kuukausittaisissa lähettäjäkirjeissäni kerron työni kuulumisia. Tästä linkistä voit liittyä lähettäjäkirjeitteni vastaanottajaksi: Kansan Raamattuseura - Marko.


Rahankeräyslupa 1.1.2017–31.12.2021 Luvan saaja: Kansan Raamattuseuran Säätiö sr. Myöntäjä: Poliisihallitus Rahankeräysluvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2016/721/3.11.2016 Toimeenpanoaika ja -alue: 1.1.2017–31.12.2021 koko Suomi, ei Ahvenanmaa.
Kerätyt varat käytetään evankelioimis-, diakonia- ja sielunhoitotyöhön ja niiden koulutukseen, lapsi-, nuoriso-, opiskelija- ja eläkeläistyöhön sekä vankila- ja katulapsityön kustannuksiin kotimaassa ja ulkomailla vuosina 2017–2022.
Ahvenanmaalla ÅLR 2020/6945 voimassa 1.1.–31.12.2021.

7
Kysy Nettipapilta / Vs: Kaste
« : 02.06.2021 - klo:12:51 »
Hei Mietityttää,

Edellinen vastaukseni oli hyvin perusteellinen ja kohtalaisen teoreettinen opetus kasteen merkityksestä. Nyt käsittelen muutamia vähän käytännöllisempiä tai ainakin tarkemmin rajattuja kysymyksiä, joita minulle on kasteesta esitetty vuosien varrella.

Kuten edellisestä vastauksestani kohtalaisen selvästi kävi ilmi, minun mielestäni kaste on kaikkein helpoin ymmärtää, kun nähdään samat perusperiaatteet vanhan liiton ympärileikkauksella ja uuden liiton kasteella. Kaste on siis Jumalan solmima liitto, joka on Jumalan puolelta aina voimassa. Sen pätevyys ei ole riippuvainen ihmisen taidoista, uskosta tai ymmärryksestä. Jumala tekee omalta puoleltaan kaiken. Sen jälkeen ihminen voi joko uskolla tarttua tähän Jumalan työhön Jeesuksessa – tai epäuskossa luopua siitä.

Tämän perusidean pohjalta kaikki kasteeseen liittyvät raamatunkohdat ovat minun mielestäni ymmärrettäviä ja keskenään johdonmukaisia. Väistämättä kasteen äärellä herää kuitenkin pohdintoja joko yksittäisten raamatunkohtien tai erilaisten kastenäkemysten vuoksi.


”Eikö ensin pitäisi olla usko ja vasta sitten kaste?”

Tätä ajatusta perustellaan yleisimmin Markuksen evankeliumin kohdalla: ”Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:16) Tässä kohdassa sanotaan ensin usko ja vasta sen jälkeen kaste, minkä vuoksi on ajateltu, että se tarkoittaa ohjetta oikeasta tapahtumajärjestyksestä.

Kun käytetään kahta sanaa, ne on aina laitettava johonkin järjestykseen. Tuossa kohdassa on alkukielessä käytetty sanamuotoja, joilla sanojen järjestyksen merkitys nollautuu. Kreikaksi ne sanat ovat partisiipin perfektejä, joten sanatarkka käännös kuuluisi: ”Joka on uskossa ja joka on kastettu”. Merkitystä on siis sillä, että ihmisellä on sekä usko että kaste.

Järjestyksellä ei voi olla väliä siksikään, että lähetyskäskyssä (Matt. 28:18-20) ajatus menee juuri toisinpäin. Siinä Jeesus käskee ensin kastaa ja vasta sitten opettaa. Lähetyskäsky pitää sisällään siis saman ajatuksen kuin vanhan liiton ympärileikkaus: ensin liitetään Jumalan kansaan ja liittoon. Sitten opetetaan, mitä se merkitsee ja kuinka sen suhteen kuuluu elää.


”Miten käy ihmisen, jota ei ole ehditty kastaa?”

Jeesus antoi käskyn, että on kastettava. Kristityt ovat aina pyrkineet täyttämään tämän käskyn niin hyvin kuin mahdollista. Siitä kertoo sekin, kuinka vastasyntyneelle lapselle on tapana toimittaa hätäkaste, jos on epäilys, että lapsi voisi kuolla pian.

Jumala voi määrää ihmistä, mutta ihminen ei voi määrätä Jumalaa. Siksi emme voi olla varmoja siitä, mitä käy kastamattomalle lapselle. Kyllähän vanhan liiton aikanakin kuoli poikalapsia 0-7 päivän ikäisenä, joten he jäivät ilman ympärileikkauksen liittoa. Eikä Mooseksen laissa anneta mitään erityistä käskyä siitä, että 8 päivän säännöstä olisi poikkeuksia.

Jeesuskaan ei anna vaihtoehtoja: hän sanoo, että pitää olla uskossa ja pitää olla kastettu. Mutta jos kastetta ei ole ehditty toimittaa, hän jättää asian Jumalan varaan. Hän sanoo: ”Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:16) Tässä yhteydessä Jeesus ei sano: ”joka ei usko TAI jota ei ole kastettu”. Kastamaton ristin ryövärikin sai kuulla, että hän saa olla Jeesuksen kanssa paratiisissa.

Jumalaa ei rajoita mikään, mutta ihmisellä ei ole lupa poiketa Jumalan antamasta käskystä. Siksi on saarnattava sekä kastetta että uskoa. Mutta jos jotakuta ei ole ehditty kastaa, joudumme turvautumaan vain Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja armoon. Emmehän lopulta voi olla varmoja niidenkään ihmisten ikuisuuskohtalosta, jotka on kastettu ja jotka sanovat uskovansa. Vain Jumala tuntee sydämet.


”Eikö kaste ole vain ihmisten teko?”

Kaste on Jumalan käskemä teko, jonka ihmiset hänen määräyksensä mukaan toimittavat. Kyllähän me kiitämme ruuastakin Jumalaa, vaikka kokki sen on valmistanut. Ja kyllä me kiitämme Jumalaa rukousvastauksista silloinkin, kun käytännössä avun on antanut joku toinen ihminen.

Minun mielestäni ihmisen usko on monella tapaa paljon enemmän ihmisen itsensä teko kuin kaste, jonka joku muu on hänelle toimittanut. Raamattu haastaa minut uskomaan ja turvautumaan Jeesukseen. Mutta oman kasteeni olen saanut lahjana ennen kuin olen siitä osannut itse mitään ymmärtää. Siksi kaste tuntuu minulle paljon vähemmän omalta teolta kuin usko.


”Miksi Raamatussa ei kerrota lasten kastamisesta? Jeesuskin vain otti lapset syliinsä ja siunasi heitä.”

Raamatussa ei kerrota Jeesuksen kastaneen lapsia - eikä aikuisia. Joten Jeesuksen teoista ei voida vetää johtopäätöksiä. Hänen sanansa ovat tässä merkittävässä roolissa. Hän käski, että kaikki maailman kansat on tehtävä hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Joskin omia opetuslapsiaan hän taisi jo julkisen toimintansa aikana valmentaa ihan käytännön tasolla, jotta nämä osaisivat myöhemmin toimia hänen määräämällään tavalla:

Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: "Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen." … Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes - tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. (Joh. 3:26; 4:1-2)

Kun Jeesus otti lapset syliinsä ja siunasi heitä, se ei ollut kannanotto siitä, pitääkö lapset kastaa vai ei. Päinvastoin se on kannanotto siitä, että kaikki saavat tulla Jeesuksen luo. Siksi ymmärrän oikein hyvin, että Raamatussa kerrotaan, kuinka kokonaiset perhekunnat kastettiin.


”Miksi lapsia tarvitsee kastaa? Eiväthän he eivät ole vielä tehneet syntiä eivätkä he pysty uskomaan.”

Yksi kasteen keskeinen elementti on syntien anteeksi antaminen, mutta se ei ole koko kasteen sisältö. Merkittävintä on liitto, jonka Jumala solmii jokaisen ihmisen kanssa henkilökohtaisesti. Vaikka ajateltaisiin, että lapsi syntyy synnittömänä ja vasta tietoisesti tehdyt väärät teot ovat syntiä, niin silti hänen kanssaan täytyy solmia liitto, niin kuin tapahtui vanhan liiton aikanakin.

Kristillisessä uskossa monenlaiset painotukset voivat elää sulassa sovussa. Kaksi asiaa kuitenkin on, joita ei voida mitenkään yhdistää toisiinsa. ”Uskovien kaste” ja ”perisyntioppi” eivät voi olla koskaan voimassa yhtä aikaa.

  • Uskovien kasteella - eli ns. aikuiskasteella - tarkoitetaan lapsikasteen kieltämistä sillä perusteella, että ensin pitää uskoa ja vasta sitten mennä kastettavaksi. Tämä on monien vapaiden suuntien puolella yleinen näkemys.
  • Perisyntiopilla tarkoitetaan sitä, että kaikki lapset syntyvät tähän maailmaan synnin alaisina, eivätkä he siksi pelastu automaattisesti. Tämä on perinteinen kristikunnan näkemys. Ja sen vuoksi kaste on toimitettu aina myös pienille vauvoille, niin kuin vanhan liiton aikaan ympärileikkauskin toimitettiin jo 8 päivän ikäisille pojille.

Vaikka vauva ei ole oppinut vielä tekemään hyvää eikä pahaa, ei hän ole syntynyt paratiisiin. Päinvastoin tilanne on se, kuinka Daavid sen Psalmissa kuvaa: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.” (Ps. 51:7)

Tämän vuoksi lapset kastetaan, jotta Jeesuksen antama käsky täytetään ja Jumalan liitto solmitaan. Jumalan salaiseksi työksi jää se, mitä lapsen sydämessä tapahtuu. Usko on Jumalan lahja aikuisten kohdalla. Usko on Jumalan lahja varhaisnuoren kohdalla, joka ymmärtää elämästä jo kohtalaisen paljon, muttei läheskään samaa kuin aikuinen. Usko on Jumalan lahja sellaisen vaikeasti vammaisen ihmisen kohdalla, joka ei osaa kertoa ulkopuolisille, mitä hänen sydämessään liikkuu. Ja usko on yhtä lailla lahjaa myös sellaisen vauvan kohdalla, jonka ajatuksia ja mielenliikkeitä voimme vain arvailla.

Tästä saamme jotain ymmärrystä Raamatun kertomuksesta, kun Johannes Kastajan ja Jeesuksen äidit kohtasivat: Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. ... "Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani." (Luuk. 1:41, 44) Emme tiedä, millaista iloa kohdussa oleva Johannes Kastaja pystyi kokemaan, mutta Jumala pystyi tilanteeseen vaikuttamaan. Samoin Jumalalla on mahdollisuus antaa idullaan oleva usko lahjaksi jopa jo kohdussa olevalle vauvallekin.

Joka tapauksessa tärkeintä on se, että lapsella on jo elämän alkumetreiltä asti lupa elää Jumalan liitossa ja uskoa siihen omakohtaisesti heti, kun ymmärrys lisääntyy. Kun aikuinen haluaa kääntyä kristityksi, hänelle opetetaan perusasiat, jotta hän tietää, mihin liittoon hän lähtee mukaan. Mutta niin kuin ympärileikkauksen liitossakin, kääntyvä perheen isä toi mukaan liittoon myös oman perhekuntansa. Samalla tavoin kristittyyn perheeseen syntyvät lapset liitetään liittoon mukaan. Heidät kastetaan ja sitten heille opetetaan.

Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Ap. t. 2:37-39)


”Miten vesikaste ja henkikaste eroavat toisistaan?”

Kaste, usko ja Pyhä Henki kuuluvat yhteen. Sen vuoksi ei ole olemassa erillistä vesikastetta ja henkikastetta. Raamatussa samoin kuin yksittäisten kristittyjen kokemusmaailmassa on tilanteita, joissa kaste ja ensimmäinen aistein havaittu Pyhän Hengen kokemus ovat ajallisesti eri kohdissa. Silti ne ovat yhtä suurta kokonaisuutta. On väärin määritellä vesikaste ja henkikaste kahdeksi erilliseksi tapahtumaksi, jotka kristityn täytyy välttämättä käydä läpi. Läheskään kaikki kristityt eivät koko elämänsä aikana saa mitään tunne- ja kokemusmaailmaan asti yltävää aistihavaintoa Pyhästä Hengestä.

Jeesuksen kasteessa vesi ja Henki olivat läsnä yhtä aikaa. Apostolien teoissa puolestaan viiden eri ihmisryhmän kohdalla kaste ja Pyhä Henki esitellään erillään toisistaan. Lisäksi niiden aikajärjestys on keskenään erilainen.
  • Apostolit saivat Pyhän Hengen helluntaina, mutta heidän kasteestaan ei koko Raamatussa kerrota mitään. (Ap. t. 2:1-13)
  • Samana päivänä Pietari saarnasi niin, että juutalaiset halusivat kääntyä. Heille sanottiin, että on otettava kaste ja samalla saadaan Pyhä Henki, mutta asiasta ei raportoida mitään sen tarkempaa muuten kuin kasteen osalta. (Ap. t. 2:37-40)
  • Samarialaiset kastettiin ensin, mutta apostolit tulivat Jerusalemista asti ihmettelemään tilannetta, kun Pyhästä Hengestä ei saatu mitään kokemusta ennen kuin he laittoivat kätensä kastettujen päälle. (Ap. t. 8:12-17)
  • Ensimmäiset pakanat saivat Corneliuksen kotona Pyhän Hengen, minkä johdosta Pietari ymmärsi, että myös pakanat täytyi kastaa. Kaste toimitettiin Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. (Ap. t. 10:44-48)
  • Vielä näiden lisäksi mainitaan Johanneksen opetuslapset, jotka uskoivat, mutta jotka eivät olleet saaneet kristillistä kastetta eivätkä Pyhää Henkeä. Heidät kastettiin, jolloin myös Pyhä Henki vuodatettiin. (Ap. t. 19:1-7)

Nämä ihmisryhmiä koskevat kertomukset osoittavat, että usko, kaste ja Pyhä Henki kuuluvat yhteen, mutta mitään mahdollisuutta ei ole määritellä sitä, missä aikajärjestyksessä näiden täytyy tapahtua. Tarvitaan kaikki kolme, koska
  • Lopulta ilman Pyhää Henkeä ei kukaan voi uskoa.
  • Kaste ja Pyhä henki kuuluvat Raamatun mukaan yhteen.
  • Usko ja kaste kuuluvat Raamatun mukaan yhteen.

Raamatun jumalallista viisautta on se, että yksittäisten ihmisten kohdalla ei ole ensimmäistäkään kertomusta kasteen ja Pyhän Hengen yhteydestä. Tämä on lohdullista siksi, ettei kukaan voi Raamattuun vedoten tehdä kaaviota, jonka perusteella voitaisiin väittää, että jonkun ihmisen usko on väärässä järjestyksessä syntynyt.

Tästä kysymyksestä olen kirjoittanut laajemmin viestiketjussa Pyhä Henki ja kaste.


”Entä jos kokee tarvetta mennä uudelleen kastettavaksi?”

Joskus olen törmännyt opetukseen, että ihmisen täytyy mennä uudelleen kastettavaksi, jos hän kokee uudistuneensa uskossaan merkittävästi. Äärimmillään olen törmännyt opetukseen, että kaste voidaan toimittaa vaikka kuinka monta kertaa, jos ihminen kokee olevansa syvemmässä uskossa kuin edellisellä kerralla kasteen saadessaan.

Tällainen opetus perustuu siihen lähtökohtaan, että kaste ei olekaan Jumalan virheetön liitto vaan se on ihmisen oman uskon ja tunnustautumisen osoitus. Tällaista opetusta saanut ihminen saattaa kokea, että hänen lapsena saamansa kaste - tai jopa aikuisena saamansa kastekin - on huono tai epäpätevä. Tällöin tulee halu mennä uudelleen kasteelle. Raamatusta ei löydy kuitenkaan mitään tukea uudelleen kastamiselle. Päinvastoin uudelleen kastaminen on Jumalan näkökulmasta yhtä mahdollista kuin ympärileikkauksen toteuttaminen uudelleen.

Jos tämän asian tiedostamisesta huolimatta on sellainen olo, että liitto Jumalan kanssa on jotenkin retuperällä ja sitä pitäisi uudistaa, on siihen ratkaisu. Silloin kuuluu mennä ehtoolliselle. Ehtoollinen on yhä uudelleen käytettäväksi tarkoitettu Jumalan liiton vahvistus: Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni." (1. Kor. 11:25)

Ehtoollisen nauttiminen on ”uudelleen kastamista”. Edellisessä vastauksessani kirjoitin, että kastevesi voidaan ajatella liimaksi, joka liittää kristityn Jeesukseen. Ehtoollinen on saman Jumalan liiton vahvistamista. Ehtoollista nauttimalla kristitty saa vakuuttua siitä, että liitto pitää, koska Jumalalla ei ole suunnitelmissa päästää irti.

Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. (Room. 6:3-5)

Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. (Joh. 6:55-56)


Tiivistetysti sanottuna: kaikki mitä kasteessa Jumala tekee ensimmäisen kerran ja kertakaikkisesti, tapahtuu yhä uudelleen ehtoollisessa.

8
Kysy Nettipapilta / Vs: Kaste
« : 30.05.2021 - klo:11:34 »
Tervehdys Mietityttää

Kiitos hyvästä ja hyvin tärkeästä kysymyksestä! Voisin teoriassa vastata ytimekkääseen viestiisi lähes yhtä tiiviisti:

"Lapsen kaste riittää. Kastetta ei hengellisestä näkökulmasta katsottuna edes voi uusia. Jeesus kastettiin aikuisena, koska kristillistä kastetta ei voitu toimittaa hänelle lapsena. Jeesus näet asetti kasteen liiton vasta päätettyään julkisen toimintansa. Jeesuksen oli muutenkin määrä yhdistää kaksi kansaa: Hän kuului ympärileikkauksen kautta vanhan liiton juutalaiseen kansaan, mutta aikuisena hänen tehtävänsä oli johtaa ihmiset uuteen kasteen kautta solmittavaan liittoon."

Tämä vastaa kaikkeen siihen, mitä kysyit, mutta luonnollisestikin näin tiivis vastaus herättää valtavasti jatkokysymyksiä. Siksi yritän nyt opettaa kasteen idean varsin perusteellisesti. Pahoittelen, jos vastaukseni kuulostaa sen tähden luennolta. Haluan hahmotella ennen kaikkea sen perusidean, miksi kristilliseen uskoon ylipäätään kuuluu kaste. Kun sen asian oivaltaa, moni muukin kasteen äärellä esitetty pohdinta saa vastauksensa.

Vuosien varrella olen tälle palstalle kirjoittanut erilaisia vastauksia kasteesta. Niihin voit tutustua näistä linkeistä:

Suurin osa noista teksteistä on yli 10 vuoden takaa. Ymmärrykseni kasteesta on edelleen hyvin samanlainen, mutta olen jo jonkin aikaa halunnut haastaa itseni sanoittamaan asiat vähän eri näkökulmasta. Joten tässä se tulee.


Uuden liiton kaste on vanhan liiton ympärileikkaus

Vanhan liiton tärkein liitonmerkki oli ympärileikkaus. Jumala antoi käskyn ympärileikkauksesta ensimmäiseksi juutalaisten kantaisälle Abrahamille. Myöhemmin ympärileikkauksen liitto vahvistettiin siinä yhteydessä, kun Mooses välitti Israelin kansalle juutalaisen lain.

Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän. Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat. (1. Moos. 17:11-12)

Ympärileikkaus kuului vain vanhaan liittoon. Paavali jyrähti galatalaisille, kun nämä ryhtyivät ympärileikkaamaan itseään siinä uskossa, että he olisivat parempia kristittyjä. Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä. (Gal. 5:2) He eivät ymmärtäneet, mitä tarkoitti usko Jeesukseen. Eivätkä he ymmärtäneet, että uuden liiton kaste on samassa asemassa kuin vanhan liiton ympärileikkaus:

  • Ympärileikkaus liitti ihmisen Jumalan liittoon, juutalaisuuteen ja valittuun kansaan.
  • Kaste liittää ihmisen Jumalan liittoon, Jeesukseen ja Jumalan kansaan.

Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. (Kol. 2:11-14)

Ympärileikkaus tehtiin lapselle kahdeksan päivän ikäisenä. Lapsi ei siis itse voinut päättää siitä, solmitaanko Jumalan liitto hänen kohdallaan. Valinnan tekivät hänen vanhempansa. Vanhemmat puolestaan tekivät valinnan siksi, että Jumala määräsi, että liitto kuuluu tehdä pikkuvauvojenkin kanssa. Jeesus antoi hyvin samankaltaisen ohjeen kasteesta:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matt. 28:19-20)

Kirkkoisä Origenes (v. 182-254) kirjoittaa, että kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapset. Apostolit siis ymmärsivät Jeesuksen käskyn rinnastettavaksi ympärileikkauksen kanssa. Jos aikuinen mies kääntyi juutalaisuuteen, hänet ympärileikattiin aikuisena. Samalla perheen pään kääntyessä juutalaisuuteen, ympärileikattiin myös hänen perhekuntansa miespuoleiset palvelijat ja lapset. Ja sen jälkeen ympärileikattiin aina kaikki syntyvät poikalapset kahdeksan päivän ikäisenä. Lapsi ei tehnyt valintaa, mutta valinnan tehneet vanhemmat olivat velvolliset opettamaan, mitä tarkoittaa Jumalan tekemä liitto, ja kuinka siinä liitossa eletään. Samoin apostolit toimivat kasteen kanssa. Apostolien tekojen 16. luvussa kerrotaan kahdesta eri perhekunnasta, jotka kastettiin, kun perheen isä tai äiti tuli uskoon:

Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. (Ap. t. 16:14-15)
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti. (Ap. t. 16:33)



Jumala ei riko liittoa, vaikka ihminen sen rikkoisikin

Ympärileikkausta ei voida toimittaa kahdesti eikä ympärileikkauksen liitonmerkkiä voi pyyhkiä pois. Se on erinomainen kuva siitä, kuinka peruuttamaton Jumalan liitto on. Kun Jumala solmii liiton, hän on liitossaan uskollinen. Siksi Jumala kehottaa ja muistuttaa, että myös ihmisen tehtävä on pysyä uskollisesti siinä liitossa, jonka Jumala on säätänyt. Sen ohjeen sai ensimmäisenä jo Abraham:

Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen. Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi." (1. Moos. 17:9-10)

Valitettavasti liian monesti tuo kehotus kaikui kuuroille korville. Vanhan testamentin yksi suurista linjoista on se, kuinka liiton kansa jatkuvasti rikkoi liiton. Onneksi kansa myös koki herätyksen aikoja ja palasi takaisin. Mutta silloinkaan ei tehty uutta ympärileikkausta. Liiton rikkoneet ihmiset eivät solmineet liittoa uudelleen vaan he palasivat siihen liittoon, joka oli Jumalan puolelta voimassa koko ajan:

Noina päivinä, tuohon aikaan, sanoo Herra, Israelin ja Juudan asukkaat palaavat yhdessä. He kulkevat tietään itkien ja etsivät Herraa, Jumalaansa. He kysyvät tietä Siioniin, sitä kohti he suuntaavat katseensa. "Tulkaa! Palatkaamme Herran luo pysyvään liittoon, jota emme enää riko." (Jer. 50:4-5)

Samalla tavoin kaste on Jumalan puolelta aina voimassa oleva liitto. Ihminen sen sijaan voi rikkoa sitä ainakin kahdella tapaa. Ensinnäkin kaikki ihmiset ovat syntisiä. Hurskainkin kristitty lankeaa toistuvasti synteihin, joilla hän rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, vaikka ei edes haluaisi sitä. Silti Jumala on uskollinen, koska liitto ei ole riippuvainen ihmisen hyvien tekojen määrästä:

Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. (1. Piet. 3:20-21)

Toiseksi ihminen voi kertakaikkisesti kääntää selkänsä Jumalan liitolle. Jos lapsena kastettu ihminen esimerkiksi kääntyy muiden uskontojen edustajaksi, mutta haluaa lopulta palata kristityksi, kastetta ei silti toimiteta uudelleen. Liitto on Jumalan puolelta ollut voimassa silloinkin. Se on pysyvä siksi, että Jumala on sen solminut.

Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää. (2. Tim. 2:13)

Uudelleen kastamisen ongelma on siinä, että liiton näkökulmasta se on Jumalan uskollisuuden epäilemistä. Ikään kuin ihminen voisi väärällä sydämenasenteellaan tai liian vähäisellä uskolla tehdä tyhjäksi Jumalan liiton. Tällöin Jumalan liitto olisi aina vajaa ja epätäydellinen, koska kukaan ihminen ei ole koskaan sydämeltään tai uskoltaan täydellinen.

Ympärileikkaus on tässäkin erinomainen esikuva. Vaikka ihminen kokisi hengellisiä herätyksiä, löytäisi vahvemman uskon tai palaisi harharetkiltään takaisin, hän ei pysty parantelemaan ympärileikkausta, joka hänelle on tehty kahdeksan päivän ikäisenä. Ihminen voi vain elää sen liiton arvoisesti, omalta puoleltaan mahdollisimman suureen uskollisuuteen pyrkien.


Jeesuksen kaste oli ensimmäinen kristillinen kaste

Jeesus oli liitetty vanhaan liittoon ympärileikkauksen kautta. Näin kuului olla, koska Jeesus oli vanhan liiton täyttymys. Hän oli se Messias, joka oli luvattu niin Eevalle, Abrahamille kuin Mooseksellekin. Siksi hänen täytyi syntyä ympärileikkauksen liiton kansaan.

Yhtä aikaa Jeesus oli uusi alku, joka koitui Abrahamin saaman lupauksen mukaan siunaukseksi kaikille maailman kansoille – ei vain ympärileikatuille. Paavali kirjoittaa juutalaisena pakanoille:

Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia - niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi. Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. (Ef. 2:11-14)

Jeesus siis oli ympärileikkauksen liiton täyttymys ja aloitti kasteen liiton ajan. Hänen oma kasteensa oli ensimmäinen kristillinen kaste, ja siinä näkyvät ne elementit, jotka muissakin raamatunkohdissa liitetään kristilliseen kasteeseen: vesi, Pyhä Henki ja Jumalan liitto.

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: "Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!" Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:13-17)

Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Niinpä Johannes esteli, koska hän tunsi Jeesuksen ja tiesi, että synnittömän Messiaan ei tarvitse tehdä parannusta synneistä. Mutta Johannes ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Nyt ei ollutkaan kyse parannuksen kasteesta, jossa ihminen ilmoittaa haluavansa muuttua. Nyt oli kyse kristillisestä kasteesta, jossa Jumala tekee liiton, kutsuu seuraajakseen ja aloittaa Pyhän Hengen uudistavan työn.

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. (Tit. 3:4-5)

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5)


Juutalaiset toimittivat ympärileikkauksen lapselle, jolloin hän liittyi lupauksen kansaan. Jos ihmistä ei ollut ympärileikattu lapsena, hänet ympärileikattiin sitten, kun hän tahtoi kääntyä juutalaiseksi. Tässä yhteydessä saatettiin joissain juutalaisissa yhteyksissä käyttää myös parannuksen kastetta merkkinä kääntymisestä. Kirkkokunnissa, joissa lapsikaste on käytössä, myös aikuinen kastetaan siinä tapauksessa, jos häntä ei ole kastettu lapsena. Tällöin hän tekee parannuksen eli tunnustaa syntinsä ja tunnustaa uskonsa Jeesukseen. Sen vuoksi puhuttelevaa on sekin, että ensimmäinen kristillinen kaste tapahtui parannuksen kasteen ympäristössä.

Jeesus oli Jumala, joten hän ei siitä näkökulmasta olisi tarvinnut minkäänlaista kastetta – ei parannuksenkastetta eikä kristillistä kastetta. Mutta hän oli myös tosi ihminen, joten kaikkien kristittyjen veljenä hän oli ensimmäinen uuden liiton jäsen.

Jeesuksen kasteessa olivat läsnä vesi, Pyhä Henki ja Jumalan sanat, jotka todistivat, että kastettu ihminen oli hänen rakas Poikansa. Samalla tavoin kristilliseen kasteeseen kuuluvat vesi ja Pyhä Henki. Ja samalla tavoin myös Jumala solmimansa liiton myötä tunnustaa kastetun ihmisen hänen omaksi lapsekseen.


Kaste liittää Kristukseen ja tarjoaa pelastuksen

Ympärileikkaus liitti ihmisen valitun kansan jäseneksi. Paavali opettaa, että myös kasteessa tapahtuu liittyminen. Kastetta havainnollistaa hyvin ajatusleikki, että kastemaljassa on veden sijasta liimaa, jolla Jumala liimaa ihmisen kiinni Jeesuksen pelastustekoon:

Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. (Room. 6:3-5)

Hyvin usein pelastusta kuvataan sanomalla, että Jeesus on kuollut meidän puolestamme. Juuri näin kävikin. Kasteen yhteydessä voidaan myös käyttää Paavalin tavoin sanamuotoa: Kaste liitti meidät Jeesukseen, joten me olemme kuolleet Jeesuksen kanssa. Siksi syntimme on jo saanut rangaistuksensa, eikä meidän tarvitse kärsiä ikuista kuolemaa. Paavali jatkaa kasteopetustaan:

Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:6-11)

Kasteen liitto tarkoittaa siis käytännössä sitä, että Jumala liittää meidät siihen pelastustekoon, joka tapahtui 2000 vuotta sitten 3500 kilometrin päässä. Kuka tahansa voi hyvällä syyllä epäillä sitä, kuinka Israelissa ajanlaskun alussa tapahtunut asia voisi enää koskettaa minua, nykyisessä Suomessa asuvaa ihmistä. Mutta kasteen liiton vuoksi Jumala ja Raamatun Sana vakuuttavat, että ajalla ja välimatkalla ei ole merkitystä. Kauan aikaa sitten kaukana täältä tapahtunut asia on henkilökohtaisesti ojennettu myös minulle.

Kaste on työkalu, jolla Jumala on henkilökohtaisesti ojentanut Kristuksen sovitustyön minulle. Se on Jumalan solmima liitto, jonka ansiosta minulla on lupa uskoa. Tai ehkä vielä vahvemmin sanottuna: kasteen vuoksi minulla on velvollisuus uskoa.


Usko on ihmisen vastaus Jumalan liittoon

Ympärileikkauksen liittoa solmittaessa
  • lapsi ei voinut päättä siitä.
  • lapsi ei voinut tietoisesti uskoa siihen sen tapahtumahetkellä.
  • eikä hän aikuiseksi kasvettuaan voinut solmia sitä uudelleen.
Mutta ympärileikatulla ihmisellä oli velvollisuus pysyä liitossa ja elää uskollisesti siinä.

Vanhan liiton aikana ympärileikkaus oli edellytys Jumalan kansaan kuulumiselle. Ympärileikkaus ei kuitenkaan estänyt kansaan kuuluvaa kääntämään selkäänsä Jumalalle. Jo Abrahamille sanottiin, että ympärileikattujen pitää pysyä uskollisesti siinä liitossa. Samalla tavalla kastettua kristittyä velvoitetaan turvautumaan uskossa Jeesuksen sovitustyöhön. Edelleen Paavali jatkaa kasteopetustaan Roomalaiskirjeessä:

Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi! Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. (Room. 6:11-14)

Ihminen ei voi parannella Jumalan liittoa. Jumala on tehnyt täydellisen liiton. Ihminen ei voi myöskään omilla teoillaan tehdä Jumalan liittoa päteväksi. Se on Jumalan puolelta aina pätevä. Ihminen ei voi edes uskolla tehdä siitä liitosta parempaa. Usko on keino, jolla Jumalan liittoon tartutaan. Niinpä Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan ja kastamaan, jotta kaikki ihmiset tulisivat pelastuksesta osallisiksi:

Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:15-16)

Lapsikastetta kritisoidaan joskus ajatuksella, että jos lapsikaste olisi pätevä, niin silloinhan kaikki ihmiset pelastuvat uskosta riippumatta. Tavallaan siis pelätään, että kaikki ihmiset pelastuisivat liian helposti. Valitettavasti pelko on aiheeton. Olisi upeaa, jos olisi näin yksinkertainen keino pelastaa kaikki kuin sormia napsauttamalla.

Jeesus käski kastaa kaikki kansat. Jeesus halusi, että liitto solmitaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Silti pelastus ei ole kuin kolikkoautomaatti. Jeesus opetti, että pelastumista varten ihminen tarvitsee sekä uskon että kasteen. Jos usko puuttuu, ihminen tuomitaan kadotukseen. Ihmisiä ei voida siis työntää väkisin taivaaseen pakottamalla heidät kasteelle.

Kasteen liitossa kyse on siitä, että kastetun ihmisen puolesta Jumala on tehnyt kaiken niin valmiiksi kuin ikinä vaan voi. Usko ei ole ihmisen oma suoritus ja ponnistus. Kasteen liiton ansiosta usko on Jumalan lupauksiin ja Jumalan suuriin tekoihin tarttumista. Usko ottaa lahjan vastaan. Epäusko hylkää lahjan.


Toivon, että osasin hahmotella kasteen merkityksen jotakuinkin ymmärrettävästi. Ympärileikkauksen liitto ja kasteen liitto ovat erinomainen pari, joita tarkastelemalla Raamatun opetus kasteesta avautuu kaikkein parhaiten. Toki edelleen monia tarkentavia kysymyksiä nousee mieleen, ja siksi ajattelin kirjoittaa vielä toisen vastauksen, jossa käsittelen useimmin minulle vastaan tulevia erityiskysymyksiä.

9
Kysy Nettipapilta / Vs: Onko koko Raamattu Jumalan sanaa?
« : 24.05.2021 - klo:14:48 »
Hei Anniina,

En kokenut edes otsikkoasi provosoivana sisällöstä puhumattakaan. Olet hyvin oleellisen kysymyksen äärellä. Loppujen lopuksi tämä kysymys on yksi tärkeimmistä, kun mietitään, millä tavalla Raamattu on kristillisen elämän ja kristinuskon ylin ohje.

Muistan itsekin pohtineeni tätä teemaa erityisesti Jobin kirjan kohdalla. Kirja sisältää 42 lukua, joista suurin osa on neljän ihmisen välistä vuoropuhelua. Kirjan lopussa kolme Jobin ystävää saavat tuomion vääristä puheista. Job itse saa moitteet liian vähästä ymmärryksestä, mutta ei vääristä puheista. Kuinka siis pitäisi suhtautua Jobin ystävien sanoihin? Onko kaikki heidän sanomansa väärin? Täytyykö kirjan lopun perusteella todeta, että kaikki heidän sanomansa pitää kääntää päinvastaiseksi, jotta tavoitetaan totuus? Ja entä Jobin itsensä sanat? Miten Jobin puheet täytyy tulkita, jos niissä ei ole mitään väärää, mutta niistä puuttuu ymmärrys?

Nostit esimerkiksi Paavalin, joka joissain kohdissa tekee eron siinä, puhuuko hän omia mielipiteitä vai Herran sanaa:

Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani... minulla ei ole Herran antamaa käskyä. Sanon kuitenkin oman mielipiteeni, sillä Herra on suonut minulle sen armon, että minuun voi luottaa. ... Tämä on minun käsitykseni, ja luullakseni minussakin on Jumalan Henki. (1. Kor. 7:12, 25, 40)

Pietari tunsi Paavalin ja myös Paavalin kirjeitä. Pietari itsekin kirjoitti kirjeitä, jotka ovat päätyneet Raamattuun. He tiesivät kirjoitustensa inhimillisen puolen, mutta tunnustivat kaikesta päätellen myös niiden jumalallisen ulottuvuuden:

Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia. (2. Piet. 3:15-16)

Raamattu on läpensä jumalallinen, ja yhtä aikaa Raamattu on läpensä inhimillinen. Raamatussa on esimerkiksi kirjoitettuna paljon varoittavia esimerkkejä. Sieltä löytyy kuvaus kuningas Daavidin raskaasta lankeemuksesta tai Pietarin kieltämisestä. Nämä tapahtumien kuvaukset ovat Jumalan sanaa, mutta silti ne eivät ole lukijoille kehotuksia toimia samoin.

Minä ajattelen, että Raamattu on aivan alusta loppuun asti Jumalan Sanaa. Jeesus totesi, että pienintä kirjainta myötenkin kaikki pysyy:

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. (Matt. 5:17-19)

Samalla Jeesus tunnustaa Sanan inhimillisen puolen. Tässä kohdassa hän sanoo hyvin oleellisen ja hyvin inhimillisen asian: Sanaa täytyy opettaa.

Edellä mainitsemani pohdinta Jobin kirjan äärellä ratkesi omalta osaltani, kun eräs raamatunopettaja kirjassaan kirjoitti, että Jobin ystävät puhuivat yleisiä totuuksia Jumalasta, mutta eivät ymmärtäneet, että ne eivät kuvanneet tilannetta, jossa Job oli. Job puolestaan puhuu omaa ahdistustaan auki rehellisesti, mutta hänen sanoissaan ei ole sitä näkökykyä, joka Kaikkitietävällä Jumalalla on. Minun mielestäni tämä on hyvin ymmärrettävää ja oikeaa tulkintaa, mutta minä tarvitsin opettajan, joka avasi ymmärykseni.

Minä olen aina ollut sellainen "ei Raamattua tarvitse tulkita, kun riittää, että sitä vaan lukee niin kuin se on kirjoitettu" -ihminen. Sillä tavoin on helppo ajatella silloin, kun ei tajua, kuinka paljon koko ajan lukiessaan tulkitsee. Suosikkiesimerkkini on:

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: "Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut." Mutta hän vastasi: "Menkää ja sanokaa sille ketulle..." (Luuk. 13:31-32)
  • Yksinkertaisinkin lukija tekee tulkinnan: "Tätä ei voida lukea kirjaimellisesti. Herodes ei ollut Jeesuksen mielestä eläin. Jeesus halusi kuvata jotain."
  • Nokkelampi, mutta harhaan menevä lukija tekee tulkinnan suomalaisten kansansatujen pohjalta: "Kettu on ovela eläin. Jeesus puhuu ilmeisesti kierosta kuninkaasta."
  • Asiaa tutkiva lukija tekee tulkinnan: "Juutalaisuudessa kettu kuvasi pikemminkin pelkuruutta kuin oveluutta."

Jokainen siis tulkitsee jollain tavalla. Jos ihminen päättää, että jokin kohta on luettava kirjaimellisesti, niin sekin on tulkinta. Ainoa poikkeus olisi se, että joku lukisi Raamatun alusta loppuun kirjaimellisesti. Mutta vielä en ole tavannut ihmistä, joka väittää Herodesta kirjaimellisesti ketuksi.

Raamattu on elämän, seurakunnan ja Pyhän Hengen kirja. Ne nämä puolet nivoutuvat toisiinsa, ja niiden täytyy olla tasapainoisesti esillä, kun Raamattua luetaan ja opetetaan.

a) Elämän lainalaisuuksia ei voi sivuuttaa. Jumala on luonut näkyvän elämän. Hän on ilmoittanut itsensä historiassa. Ja hän toimii edelleen näkyvän maailman keskellä. Sellainen raamatunopetus, joka nousee taivaallisiin ja puhuu vain salatusta todellisuudesta, menee harhaan.

b) Raamattua ei voi lukea tyhjiössä yksinään ilman kristillisen seurakunnan yhteistä ymmärrystä. Raamattu selittää itse itseään, mutta aina on ollut opettajia, jotka välittävät tietoa siitä, kuinka Raamattua on aikaisemmin ymmärretty. Jos yhtäkkiä tulee joku täysin uusi tulkinta, se on todennäköisesti väärin. Tai kun tulee henkilö, joka sanoo, ettei hän tarvitse muita opettajia kuin Pyhän Hengen, on hän jo lähtökohtaisesti metsässä, koska Pyhä Henki toimii usein erityisesti seurakunnan ja opetuksen kautta.

c) Sana ei avaudu ilman Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä. Raamattua ei voi tutkia VAIN tieteellisesti tai VAIN perimätiedolla. Tarvitaan Pyhän Hengen inspiraatiota. Mutta tärkeä on muistaa sekin, että Pyhä Henki ei toimi ensisijaisesti yliluonnollisesti. Hän toimii tässä kokonaisuudessa niin kuin Raamattukin on kokonaisuus: elämän ja seurakunnan keskellä.

Mitään näistä kohdista ei saa nostaa yli muiden. Niiden täytyy kulkea tasapainossa. Erilaisia kristittyjä tai kristillisiä yhteisöjä tuntevat ihmiset osaavat varmasti kertoa esimerkkejä siitä, kuinka:
  • Inhimillisyys korostuu niin, että yleinen mielipide määrittää sen, kuinka Raamattua kuuluu lukea.
  • Opillisuus ja perinteiset tulkinnat jyräävät yli inhimillisyyden ja hengellisen herkkyyden.
  • Pyhään Henkeen vedoten irrotellaan jakeita Raamatusta ja tehdään mielivaltaisia tulkintoja.

Uskon siihen, että Jumalan Sana toimii, kun sitä luetaan tavalla tai toisella: Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. (2. Tim. 3:15-16)

Ja silti ennen näitä sanoja Paavali sanoi: Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. (2. Tim. 3:14)

Haluaisin, että voisin antaa jonkun mallin, jonka avulla jokainen osaa lukea Raamattu alusta loppuun oikeassa ymmärryksessä. Mutta sellaista ei ole. Tämän elämän keskellä, seurakunnan yhteisessä uskossa ja Pyhän Hengen ohjauksessa ymmärrys lisääntyy. Näin minä uskon Jumalan tarkoittaneen.

Yhä syvemmin alan myös ymmärtää sen, että opettajilla on valtavan suuri vastuu tulkinnasta. Se on kauhean pelottavaa, mutta opettamisen tehtävää ei saa väistää. Sanaa täytyy opettaa ja tulkita sen vaikeita kohtia. Jos opettaja väistää velvollisuutensa, hän jättää työnsä tekemättä ja jättää lukijan tuuliajolle. Jos opettaja opettaa väärin, hän ohjaa ihmisen ymmärrystä Jumalan Sanasta vikaan:

Kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: "Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?" Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo." Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. (Ap. t. 8:30-31)

Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein. (2. Tim. 2:15)

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin.  (Jaak. 3:1)


En tiedä, vastasinko lopulta kunnolla edes kysymykseesi. Minä ajattelen, että koko Raamattu on Jumalan sanaa. Niin kuin sinäkin totesit, uskon, että siellä on kaikki se, mitä Jumalan Pyhä Henki on halunnut Raamatussa olevan. Mutta silti tämän elämän keskellä seurakunnan ja yksittäisten opettajien on Pyhän Hengen viisautta rukoillen selitettävä, kuinka sen eri kohdat on ymmärrettävä.

10
Kysy Nettipapilta / Vs: Itsemurha
« : 26.04.2021 - klo:09:11 »
Tervehdys "Itsemurha",

Täällä nettipapin palstalla on kysymääsi aihetta jo käsitelty, joten siirsin kysymyksesi sen ketjun jatkoksi. Lue yllä olevat viestit, ja esitä jatkokysymyksiä, jos haluat minun lähestyvän asiaa jostain tietystä näkökulmasta tarkemmin.

11
1. Moos. 11:28-12:3 – Uskominen on Jeesuksen seuraamista
Jumala kutsuu Abramin
Teemoja:
  • Abraham sai kutsun ja lähti kohti tuntematonta.
  • Opetuslapset saivat kutsun, eivätkä tienneet, mitä siitä seurasi.
  • Jeesuksen seuraaminen on matkalle lähtemistä.

1. Moos. 12:4-20 – Suoraselkäinen kristitty
Abram ja Sarai Kanaanin maassa ja Egyptissä
Teemoja:
  • Luvattu maa näytti aluksi nurjan puolen.
  • Pelko sai Abramin turvautumaan puolitotuuteen.
  • Abramin Jumalankoulut alkoivat.

1. Moos. 13:1-18 – Omaisuus ja ahneus
Abram ja Loot eroavat
Teemoja:
  • Abramin jalo ja epäitsekäs suhde omaisuuteen.
  • Lootin taipumus kulkea rikkauden perässä.
  • Jumalan lahjat ja kristityn aarteet.

1. Moos. 14:1-16 – Sota ja esivallan oikeudet
Abram voittaa neljä kuningasta
Teemoja:
  • Ensimmäinen Raamatussa kerrottu sota.
  • Kristityllä ei ole omankädenoikeutta.
  • Yhteiskunnalla on oikeus kantaa miekkaa.

1. Moos. 14:17-24 – Kymmenykset ja antaminen
Melkisedek siunaa Abramia
Teemoja:
  • Kymmenykset Raamatussa.
  • Pakanakristityille annetut ohjeet antamisesta.
  • Evankeliumin julistaminen ja aineellinen hätä tarvitsevat varoja.

1. Moos. 15:1-21 – Lupaus, odotus ja usko
Jumala tekee liiton Abramin kanssa
Teemoja:
  • Abramin epätoivo toteutumattoman lupauksen edessä.
  • Jumalan liitolla vahvistama lupaus.
  • Kristityn usko Jumalan lupauksiin.

1. Moos. 16:1-16 – Valinnat ja päätökset
Hagar ja Ismael
Teemoja:
  • Abramin ja Sarain peliliike lapsettomuuden hoitamiseksi.
  • Mikä on ihmisen osuus Jumalan lupauksissa?
  • Vaikeat valinnat ja kipupisteiden kanssa eläminen.

1. Moos. 17:1-27 – Uskon kiintopisteitä
Liitto ja liiton merkki
Teemoja:
  • Uusi nimi muistutti Abrahamia ja Saaraa lupauksen tuomasta uudesta todellisuudesta.
  • Ympärileikkaus oli Abrahamille ruumiissa kannettava muistutus Jumalan lupauksesta.
  • Kristitty kantaa Kristuksen nimeä ja kasteen liittoa lupauksen takeena.

1. Moos. 18:1-15 – Jumala kohtaa epäilijän
Jumala vierailee Abrahamin luona
Teemoja:
  • Abrahamin vieraanvaraisuus.
  • Saaran suuri vaikeus uskoa Jumalan lupaukseen.
  • Jumalan lempeä tapa paljastaa ja kohdata Saara.

1. Moos. 18:16-33 – Oikeudenmukainen Jumala
Abraham anoo armoa Sodomalle ja Gomorralle
Teemoja:
  • Abrahamin tinkiminen on Jumalaan tutustumista.
  • Rauha syntyy, kun uskoo Jumalan olevan oikeudenmukainen.
  • Rukous on rauhaan pyrkimistä.

12
Seuraava nettiraamattupiiri kokoontuu:

torstaina 30.9. klo 18

  • Suora linkki (selaimella): https://meet.jit.si/SanaSanasta
  • Huoneen nimi (sovelluksella): Sana Sanasta
  • Raamatunkohta ja teema: Luuk. 1:26-38 - Enkeli ilmoittaa Jeesuksen syntymän

Toimi näin:
  • Liity mukaan ajoissa, jotta olet valmiina aloittamaan klo 18.
  • Käytä ruudulla etunimeäsi ja kotipaikkakuntaasi, esim. Marko (Kangasala).
  • Minä olen paikalla viimeistään varttia vaille rupattelemassa paikalle tulleiden kanssa. Samalla opastan, jos tekniikan kanssa on vaikeuksia.

Lämpimästi tervetuloa!


Ps. Markon erityisterveiset:
  • Jos arkailet tekniikan suhteen, ota yhteyttä minuun, niin järjestetään yksityinen harjoittelutuokio. Muutamassa minuutissa opit riittävät taidot raamattupiiriin osallistumiseksi. Soita 040 309 8106 tai lähetä sähköpostia marko.sagulin@sana.fi.
  • Koetko, että tämä työ on kannatettavaa ja tukemisen arvoista? Klikkaa tästä ja liity lähettäjäkirjeitteni vastaanottajaksi.

13
Kysy Nettipapilta / Vs: Naisen asema
« : 21.04.2021 - klo:15:06 »
Tervehdys Anniina,

Sanoit, että osa ajatuksistasi vaikutti jo omasta mielestäsikin kovin provokatiivisilta. Haluan lohduttaa, että minun mielestäni pohdintasi olivat erittäin asiallisia ja osuvia. En kokenut niitä ollenkaan provosoivina, vaikka olen aina ollut varsin helposti provosoituva ihminen mies-nais -tematiikan äärellä.

Esitit pohdintoja, jotka sukeltavat rehellisellä otteella hyvin syvälle. Edellinen pohdiskeluni aiheesta oli kovin luettelomainen, ja siitä jäivät monet nyanssit aika vähälle käsittelylle. Tulen nyt sanomaan paljon samankaltaisia asioita kuin aikaisemmassa viestissänikin, mutta toivon löytäväni yhden pykälän lisää syvyyttä niistä näkökulmista, jotka nostit esiin. Laitan vielä uudelleen näkyville kaikkein yleisimmät aviopuolisoille annetut ohjeet rakastamisen, kunnioittamisen, huolenpidon ja toisen tahtoon suostumisen osalta:

Ohjeita aviomiehille:
  • Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. (Kol. 3:19)
  • Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. (1. Piet. 3:7)
  • Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. (Ef. 5:25-30)
Ohjeita aviovaimoille:
  • Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. (Kol. 3:18)
  • Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. (1. Piet. 3:1-2)
  • Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. (Ef. 5:22-24)
Ohjeita kummallekin:
  • Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. (Ef. 5:20)
  • Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Olen kysymyksesi johdosta pohdiskellut näitä raamatunkohtia ja koko tematiikkaa nyt pidemmän aikaa. Näiden käskyjen ja ohjeiden suuret linjat ovat alkaneet jäsentyä minulla kolmeen teemaan: 1. kilpailuasetelmasta luopuminen 2. arvostuksen osoittaminen 3. suurin palvelee. Käsittelen seuraavaksi näitä jokaista omana kokonaisuutenaan.


Kilpailuasetelmasta luopuminen

Miehen ja vaimon keskinäistä suhdetta kuvataan usein vuorovaikutteiseksi kasvamiseksi, jossa askel askeleelta opitaan lisää toisesta. Näin keskinäinen luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat. Tämä on erittäin oikein ja totta. Parisuhteen alkumetreillä tällaista ohjetta ei suoranaisesti edes tarvita, jos suhde on hyvin hullaantunut ja tunteita on paljon. Tällöin mies ja nainen luonnostaan pyrkivät tekemään kaiken toista miellyttäen - ja vaikka siinä ei aina onnistuttaisikaan, suuret tunteet silottelevat epätasaisuudet. Vähitellen erilaiset ohjeet ovat avuksi sen vuoksi, että hullaantuminen ei enää kanna eikä peitä itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua.

Teoriassa askel askelelta kasvamisessa on yksi haaste. Vaikka käytännössä on hyvin totta, että luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat vähitellen, niin kaikilta osin näitä kolmea asiaa ei saa tarkastella keskenään samanlaisina. Suurin ero on siinä, kuuluuko niitä ansaita vai täytyisikö niitä saada kokea ansiottakin.

Luottamus on asia, joka kehittyy vähitellen. Joissain asioissa luottamus pitää suorastaan ansaita. Ja jos luottamus on särkynyt, se on kärsivällisesti rakennettava uudelleen. Tämä näkökulma ei kuitenkaan kuulu rakkauteen ja kunnioitukseen.

Rakkaus on asia, jota on mahdollista osoittaa, vaikka toinen osapuoli ei olisi sitä ansainnutkaan. Hengellisissä piireissä ansaitsemattoman rakkauden käsite on usein yhdistetty armoon, joten idea on siksi varsin tuttu. Tämä sopii kuitenkin aivan yhtä hyvin ihmissuhteisiin. Toiselle ihmiselle voi osoittaa rakkautta, vaikka tämä ei olisi ansainnut sitä omalla käyttäytymisellään.

Kunnioituksessa toimivat samat lainalaisuudet kuin rakkaudessa. Joskus ihmissuhteita koskien saatetaan sanoa: ”Rakkaus voi olla ansiotonta, mutta kunnioitus pitää ansaita.” Se ei mene niin. Ainoastaan luottamus pitää ansaita. Kunnioitus voi olla yhtä ansiotonta kuin rakkauskin. Jos tapaan joskus Amerikan presidentin, aion kunnioittaa häntä, vaikka hän ei ole tehnyt mitään minua kohtaan ansaitakseen minun kunnioitukseni. Aviopuolisoni on kunnioituksen osalta paljon tärkeämmässä asemassa kuin Amerikan presidentti.

Ansaitsemattoman rakkauden ja ansaitsemattoman kunnioituksen käskyt ovat Raamatun avioliitto-ohjeiden ytimessä. On äärimmäisen tärkeä huomata, että miehelle annetut käskyt eivät anna naiselle mitään oikeuksia. Eivätkä naiselle annetut käskyt anna miehelle mitään oikeuksia. Kummatkin saavat itselleen omat käskynsä ilman mitään ehtoja.

Tästä seuraa kaikkein tärkein pointti: Rakkauden ja kunnioituksen suhteen ei ole mitään oikeutta käydä kauppaa. Ei ole lupa kysyä, onko toinen tehnyt riittävästi, jotta voin itsekin ottaa askeleen. Eikä ole lupa pohtia, onko itse osoittanut jo vähän turhankin paljon uhrauksia, jotta toisen täytyisi seuraavaksi parantaa omaa juoksuaan. Rakkaus ja kunnioitus ovat oikeaa rakkautta ja kunnioittamista vasta sitten, kun toisen osapuolen ei tarvitse tehdä mitään sen eteen.

Kumpikin puoliso voi omalla toiminnallaan ilman muuta helpottaa toisen tehtävää olemalla mahdollisimman helposti rakastettava ja toimimalla mahdollisimman kunnioitettavasti. Mutta oleellisinta Raamatun käskyissä on se, että niissä ei anneta porsaanreikiä sanomalla: ”Rakasta ja kunnioita sitten, jos…” Käskyt ovat ehdottomia. Kun rakkauteen tai kunnioitukseen laitetaan ehto, ne muuttuvat kaupankäynniksi. Ensimmäinen suuri linja puolisoille annetuissa käskyissä on se, että ne riisuvat aseista kilpailuasetelman suhteen.


Arvostuksen osoittaminen

Usein vihkipuheissani nostan esille jo edellä lainaamani Efesolaiskirjeen kohdan: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Tykkään käsitellä tätä lausetta varsin stereotyyppisesti. Stereotypioissa on se etu, että ne tavoittavat osittaisen totuuden lähes kaikkien kohdalla. Samaan aikaan niissä on se haitta, että ne eivät koskaan osu täydellisesti kohdalleen yhdenkään ihmisen kohdalla. Silti rohkeasti väitän, että tässä Raamatun Sana osuu asian ytimeen. Jos aviopuolisoille sanotaan, että he saisivat valita vain toisen vaihtoehdon: a) tulla kunnioitetuksi b) tulla rakastetuksi, niin keskimäärin useampi mies haluaisi saada kunnioitusta ja useampi nainen haluaisi olla rakastettu.

Kunnioitusta ja rakkautta ei voi tislata ja erotella toisistaan. Ne liittyvät aina jollain tavalla toisiinsa. Mutta sanoina ne kuvaavat sitä tulokulmaa ja sisäänrakennettua tarvetta, joka sukupuolilla keskimäärin on. Mies kokee tulevansa arvostetuksi, kun häntä kunnioitetaan ja nainen kokee olevansa arvokkain silloin, kun häntä rakastetaan. Kaiken ytimessä on siis itsensä arvokkaaksi kokeminen. Jos arvostuksen saa osakseen sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole toiminut kunnioitettavasti tai rakastettavasti, on sen arvostuksen teho vielä suurempi.

Mies ja nainen ovat erilaisia, joten arvostuksen kokeminenkin tapahtuu hieman eri reittejä. Liioitellen ja mutkat suoriksi vetäen mies kokee tärkeäksi sen, mitä hän saa aikaan ja nainen sen, mitä hän on. Verisimmin keskimääräistä miestä voi loukata vähättelemällä hänen tekojaan, saavutuksiaan ja arvovaltaansa. Vastaavasti ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole miehelle niin pahoja. Monet naiset sen sijaan voivat aivan hyvin kertoilla omista kommelluksistaan ja joidenkin askareiden epäonnistumisesta, mutta ulkonäköön tai olemukseen liittyvät kommentit viiltävät paljon syvemmän haavan kuin miehille. Kunnioituksen ja rakastamisen kehotukset siis tiivistävät mielestäni miesten ja naisten kaipuun kokea itsensä arvokkaiksi.

Joissain perinteisissä parisuhdekirjoissa käytetään tehokeinona ajatusta, että mies ja nainen ovat niin erilaisia kuin olisivat tulleet aivan eri planeetoilta. Erilaisuutta on ainakin sen verran, että vain omia tuntemuksia tarkkailemalla ei useinkaan tee oikeita johtopäätöksiä vastakkaisen sukupuolen tuntemuksista. Miehen on helppo keksiä vaimolle sellaisia arvostuksen osoittamisen muotoja, jotka ovat itselle tärkeitä. Ja samoin vaimo osaa helposti arvostaa miestä itselleen sopivilla tavoilla. Nämä eivät osu aina lähellekään kohdettaan.

Miesporukoissa kuulee usein sanamuotoa kalenteriasioista sovittaessa: ”Pitää kysyä ’hallitukselta’ lupa”. Kyseessä on ennen kaikkea sananparsi, jossa miehet miehekkäästi toteavat, että eivät voi ihan suoralta kädeltä antaa vastausta. Mutta taustalla on usein ajatus siitä, että ei haluta jyrätä vaimoa, vaan halutaan yhdessä sopia asioista. Positiivisesti sanottuna mies pyrkii osoittamaan kunnioitusta vaimoaan kohtaan tavalla, joka voisi itsestä tuntua hyvältä. Sanamuodollaan hän kuitenkin tulee antaneeksi kuvan, joka on varsin rakkaudeton vaimoa kohtaan. Ikään kuin vaimo olisi joku tyranni ja pirttihirmu, jonka kanssa eläminen on kurjaa ja jolta pitää kysyä lupa kaikkeen kivaan.

Vastaavasti naisporukoissa ei ole täysin harvinaista naureskella miesten kommelluksille ja mokailuille: ”Arvatkaa, mitä meidän Juha eilen teki…”, tai leikkisästi juoksuttaa läsnä olevaa puolisoa, että ”käypäs nyt nopsasti hakemassa meille kahvia”. Mahdollisesti ajatuksessa ei ole mitään piikikästä, vaan päinvastoin pyritään luomaan kuva mukavan leppoisasta ja rakastettavasta miehestä. Mutta sanamuodot sen sijaan antavat miehelle hyvin epäkunnioitetun olon. Ikään kuin hän olisi teoissaan tunari ja helposti pomotettava tohvelisankari.

Olit siis äärimmäisen tarkkanäköinen, kun sanoit, että on helppo rakastaa, muttet oikeastaan tiedä, millä tavoin kunnioitusta osoitetaan. Jos rakkaus on sinulle tärkeintä, osaat myös osoittaa rakkautta. Jos kunnioitus on sinulle tärkeintä, osaat kunnioittaa. Siksi kaiken a ja o on kunkin pariskunnan keskinäinen keskustelu.

Mieheltä ei kuitenkaan kannata kysyä: ”Millä tavalla minä osoittaisin sinulle parhaiten kunnioitusta? Älä vain sano, että minun pitäisi antaa sinun päättää asioista?” Naiselta ei myöskään kannata kysyä: ”Millä tavalla minä parhaiten rakastaisin sinua? Minulle käy kaikki, kunhan ei tarvitse ryhtyä jotenkin uhrautumaan sinun puolestasi?” Kummassakin tapauksessa saattaa käydä niin, että sen jälkeen kumpikaan ei uskalla sanoa syvimpiä tuntemuksiaan. Jos haluaa aidosti kunnioittaa tai aidosti rakastaa, täytyy pystyä osoittamaan toisen ihmisen arvo juuri sillä kielellä, jota hän ymmärtää. Keskinäinen keskustelu kannattanee aloittaa miettimällä niitä arjen tilanteita ja sanoja, jotka ovat saaneet toisen kokemaan itsensä joko arvokkaaksi tai väheksytyksi.


Suurin palvelee

Tämän otsikon alla minulla ei ole enää paljon uutta sanottavaa. Kirjoitit itse siitä todella hyvin. Teit ennen kaikkea sen hyvän huomion, että Raamattu ei määrittele johtamista tyranniaksi. Johtaminen on tehtävä – ei asema. Eikä Raamattu määrittele alistumista tahdottomaksi ja aivottomaksi teoksi vaan kunnioitukseksi.

Raamatun tekstien äärellä tulee niin helposti sijoitettua omia mielikuvia eri lauseisiin. Aviopuolisoiden keskinäistä suhteista kirjoitettaessa yksikään mies ei saa lupaa olla huono perheen pää tai mielivaltainen johtaja. Koko ajan vertailukohdaksi laitetaan itsensä uhraava Jeesus, joka opetti, että suurin on se, joka palvelee. Silti yhä uudelleen mies-nais-keskusteluun nostetaan se näkökulma, että naisenko pitää olla vain hiljaa ja alistua kaikkeen. Mielestäni myös miehillä pitäisi olla oikeus valittaa, kun aviomiehen esikuvaksi määritellään täydellinen Jeesus ja aviovaimon esikuvaksi ”vain” seurakunta. Ihmisistä koostuva joukko on jotenkin paljon helpommin saavutettavissa oleva tavoite kuin itse Jeesus.

Lisäksi totta on se, että kukaan ei voi ottaa valtaa ja asemaa, ellei sitä hänelle anneta. Toki joku mafia voi todellakin ottaa jonkun alueen hallintaansa ja saada ihmiset tekemään, niin kuin se käskee. Mutta pelolla ja väkivallalla hallitseminen ei ole todellista valtaa. Todellista valtaa ja arvostusta on sellainen, joka saadaan. Harva mies voisi kokea itsensä kunnioitetuksi, jos hän on ensin alistanut vaimon valtaansa. Hän on saanut vallan, mutta ei sitä, mitä eniten kaipasi: kunnioituksen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos nainen vaatii itselleen huolenpitoa ja rakkautta, niin hän on lopulta saanut itselleen vain palvelijan. Hän kyllä saa tiettyjä rakkaudenosoitukseksi miellettyjä tekoja, muttei sitä, mitä eniten kaipasi.

Aviopuolisoita siis ohjeistetaan hyvin vahvoilla sanamuodoilla. Miehelle annetaan käsky uhrautumiseen ja rakkauteen. Vaimolle annetaan käsky alistumiseen ja kunnioitukseen. Ei mikään ihme, jos kumpikin kokee, että vaatimukset ovat äärimmäisen kovat. Ensimmäiseksi alkaa vertailu, mutta ensimmäiseksi olikin määrä ymmärtää, että kilpailuasetelmasta on luovuttava.

Seuraavaksi syntyy pelko, että saa itselleen raskaan tehtävälistan. Mutta toiseksi olikin määrä ymmärtää, että käskyjen idea on auttaa toista ihmistä saamaan arvostusta itselleen. Jos mies on valmis osoittamaan omasta halustaan uhrautuvaa rakkautta vaimoaan kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan naiselle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta. Jos vaimo omasta halustaan osoittaa alistuvaa kunnioitusta miestä kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan miehelle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta.

14
Kysy Nettipapilta / Vs: Palvelustehtävä
« : 31.03.2021 - klo:15:52 »
Hei JukkaT,

Olet erittäin hyvän ja tärkeän asian äärellä. Kristinusko on tiiviisti ilmaistuna Jeesuksen seuraamista. Se puolestaan on kokonainen elämänasenne, joka ei jää koskaan vain pään tiedoksi eikä sydämen sopukoihin piilotetuksi uskoksi. Sen on määrä kasvaa koko elämän ohjenuoraksi konkreettisia arjen valintoja myöten.

Toisaalta yhtä aikaa on huomattava, että arjen valinnat eivät tarkoita sitä, että jokainen kristitty myy kaiken omaisuutensa, ryhtyy munkiksi tai nunnaksi luostariin tai yrittää lopettaa mahdollisimman perusteellisesti kaiken sellaisen, mikä ei ole hengellistä. Uskonnollinen herääminen saa valitettavasti joskus kristityt tekemään äärimmäisiä vetoja. Tällöin elämää leimaa motto: "Totta on se, mikä on mahdollisimman jyrkkää ja mustavalkoista."

Paavali tyrmää tällaisen ääriajattelun hyvin määrätietoisesti. Hänen sanansa toimivat erinomaisena lähtökohtana jokaiselle, joka tulee uskoon tai kokee jonkin tavallista suuremman hengellisen kyselemisen kauden:

Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. (1. Kor. 7:20-24)

Paavali tietää itsekin, mistä puhuu. Hän oli äärimmäisen kiivas kristittyjen vastustaja, kunnes Jeesus pysäytti hänet Damaskoksen tiellä. Luonnollisestikaan hän ei voinut jatkaa kristittyjen vastustamista, mutta ominaisuuksiltaan hän "pysyi siinä osassa". Jeesus ei näet alkanut muokata Paavalia vähemmän kiivaaksi, vaan käyttää hänen ominaisuuksiaan evankeliumin julistamisessa. Paavalin määrätietoisuus ja asialle uskoutuminen olivat niitä piirteitä, joita tarvittiin vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä evankeliumin viemiseksi uusille alueille. Koska hän oli kiivas ja hän oli vainonnut seurakuntaa jopa uusille alueille matkustaen, hänellä oli myös sietokykyä kestää itsekin niitä asioita, joita väkevä evankeliumin julistaminen ympäri maailmaa aiheutti. Paavalille evankeliumia julistanut Ananias sai kuulla ennustuksen Paavalista:

Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." (Ap. t. 9:15-16)

Pietari oli helposti innostuva ja dynaaminen johtohahmo, joka evankeliumien kertomuksissa yleensä ensin teki tai puhui - ja vasta sitten ajatteli. Se ei ole kaikilta osin paras ominaisuus johtajassa. Mutta muutaman pahan vastoinkäymisen jälkeen Pietari viisastui. Se into ja muiden mukaan vetäminen oli puoli, joka sai viisastumisen myötä lihaa luiden ympärille. Oli täysin selvää, että juuri tällaisen ihmisen Jeesus halusi luotsaamaan opetuslapsijoukkoa ylösnousemuksensa jälkeen. Viisautta voi oppia kuka vain, mutta Pietarin uskallusta yrittää ja epäonnistua ei noin vain omaksuta, jos sitä ominaisuutta ei ole.

Tämän johdannon jälkeen totean mielipiteenäni, että työn suhteen elämäntilanteesi on juuri niin kuin pitää. On erinomaista, että sinä tunnistat lahjasi, ja saat myös tehdä lahjojasi vastaavaa työtä.

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor. 12:28-30)


Nämä lainaamani kohdat puhuvat aivan erityisesti seurakunnan keskellä vaikuttavista armolahjoista. Mutta niin kuin kaikkien lahjojemme suhteen, eivät seurakuntaa palvelevat lahjatkaan aktivoidu vain seurakunnan läsnäollessa. Joka on hyvä johtaja seurakunnan ulkopuolella, pystyy käyttämään lahjojaan myös seurakunnan hyväksi. Joka on huono johtaja seurakunnan ulkopuolella, on karmein vaihtoehto myös seurakunnan keskellä tapahtuvissa johtotehtävissä.

Hyvin tärkeää on hahmottaa se, että vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon palkattujen työntekijöiden joukko on maailman mittakaavassa kirkkojen kärkeä, meilläkin aktiivisista kristityistä vain murto-osa saa elantonsa kirkon työssä. Suurin osa kristityistä tekee leipätyönään siis jotain muuta. Jopa Paavali hankki elantonsa teltantekijänä. Pikkuisen kärjistäen voisi sanoa, että evankeliumin julistaminen oli hänelle "vain harrastus". Näin on aina kristillisessä kirkossa ollut. Arjen keskellä ihmisten elämäntehtävät ovat siis yleensä ihan jotain muuta kuin evankeliumin julistamista palkkatyönään.

Olisikin lopulta aivan karmeaa, jos jokainen kristitty siirtyisi hengellisiin töihin. Eikö ihanteellinen yhteiskunta olisi sellainen, että kristittyjä on kaikkialla ja kaikissa ammateissa! Tai kysymyksen muodossa: Mikä on se elämänalue, jonne Jumala ei halua evankeliumin kulkeutuvan eikä kristittyjen siellä elävän?

Lainaus
Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?

Minun mielestäni asia menee juuri niin kuin sanot. Tämä elämä on kaikkineen Jumalan antamaa elämää. Ensimmäinen ihmiselle annettu käsky oli "viljellä ja varjella" luomakuntaa. Jos käsky ymmärretään laajasti, niin sen alle menevät melkein kaikki ammatit. On toki joitain hyvin harvoja ammatteja - esimerkiksi punaisten lyhtyjen kaduilla tai kiellettyjen aineiden myyjinä - joissa kristitty ei voi hyvällä omallatunnolla toimia. Mutta Raamatun sivuilla on mainittu tiettyjä ikäviäkin asioita tekeviä ammattiryhmiä, joiden edustajat kyselivät oikeiden ratkaisujen perään. Johannes Kastajan vastaus kyselijöille ei ollut, että ammattia pitää vaihtaa:

Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." (Luuk. 3:12-14)

Verojen kerääjät ja sotilaat saivat kuulla ohjeet, kuinka he voivat omalla paikallaan toimia niin kuin pitää. Yhtä lailla Paavali opetti, että esivalta ja sen palvelijat toimivat Jumalan asettaman instituution palvelijoina. Jopa orjat ja isännät saavat ohjeita oman tehtävänsä mahdollisimman kristilliseen hoitamiseen.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. (Room. 13:1)

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)

Orjan asemassa olevien tulee osoittaa isännilleen kaikkea kunnioitusta, jotteivät Jumalan nimi ja meidän opetuksemme joutuisi huonoon huutoon. Ei orjien pidä osoittaa uskoville isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja rakkaita veljiä. (1. Tim. 6:1-2)


Lainaus
Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni?

Mielestäni kunniakkainta Jeesuksen seuraamista on tehdä oma työnsä uskollisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla sitä tehtävää ajatellen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen epärehellisesti työtään hoitavasta taloudenhoitajasta. Tämän jälkeen hän opasti:

Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? (Luuk. 16:10-12)

Tähän väliin otan vapauden rönsyillä vähän aiheen sivuun. Haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen vähän yleisemminkin johtajuudesta. Yritän sen myötä kylläkin rohkaista sinua tehtävässäsi.

Henkilökohtaisesti pidän näet johtamista todella vaikeana työnä. Siihen kuuluvat juuri nuo mainisemasi kaksi toisiinsa hankalasti sovitettavaa puolta: asioiden ja ihmisten johtaminen. Välillä tasapainoilu on vaikeaa. Historiasta ehkä muistetaan helposti autoritääriset johtajat, jotka ovat jyränneet asioita ja talloneet ihmisiä. Toisaalta minun mielestäni Suomessa ollaan lähestymässä toista ääripäätä. Yhteiskunnassa ja kirkossa johtaminen on mielestäni kriisissä. Ei siksi, että oltaisiin liian autoritäärisiä ja nuijittaisiin päätöksiä mielivaltaisesti pöytään. Päinvastoin suurin ongelma on, että ei uskalleta johtaa. Johtajalta tarvitaan viisautta nähdä oikeita asioita ja herkkyyttä kohdata ihmisiä. Mutta ennen kaikkea johtajan hyve on johtaminen. Keskinkertainen päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Tämä on täysin subjektiivinen kokemukseni, mutta välillä tuntuu, että erilaisilla määritelmillä, standardeilla, ohjeilla ja direktiiveillä pyritään minimoimaan johtamisen tarve - ja ennen kaikkea johtamisen vastuu. Esimerkiksi työntekijää palkattaessa yritetään määritellä kelpoisuusvaatimukset äärimmäisen tarkasti, jotta työntekijää ei lopulta tarvitsisi valita, vaan taulukosta voisi katsoa, kuka kuuluu ottaa. Ymmärrän todella hyvin sen, että toisessa ääripäässä on vaara mielivaltaisuuteen ja puolueellisuuteen. Silti ei ole koskaan mahdollista päästä tilanteeseen, jossa johtamista ei tarvittaisi. Päinvastoin johtamista tarvittaisiin jo nyt huomattavasti enemmän.

Johtamiseen kuuluu päätösten tekeminen ilman varmaa tietoa, onko päätös paras tai edes hyvä. Myöhemmin saattaa paljastua, että joku toinen malli olisi ollut toimivampi, mutta hyvä toimintamallikaan ei ole toimiva, jos sitä on edeltänyt odotteleva kaaos. Yhtä ääripäätä edustaa reserviupseerikoulussa kuulemani johtamisen ohje: "Sotaa ei voita se, joka tekee oikeat ratkaisut. Sodan voittaa se, joka tekee nopeimmat ratkaisut." Tämä ei toimi siviilielämässä sellaisenaan, mutta siinä on myös totuuden siemen.

Hyvä johtaja ei aina miellytä kaikkia. Johtajalta vaaditaan kykyä sietää sitä, että jokainen päätös ärsyttää jotakuta. Jos se ei ärsyttäisi ketään, kyseessä ei edes olisi päätös.

Lainaus
Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle.

Hyvää johtamista tarvitaan kipeästi. Edellä kirjoittelemieni ajatusten myötä haluan kannustaa sinua iloitsemaan nykyisestä työstäsi ja kehittymään siinä mahdollisimman hyväksi. Se on erittäin hyvin kristitylle sopiva palvelutehtävä, jossa voi osoittaa uskollisuutta. Harva johtaja toimii viisaasti, jos johtoasemastaan käsin alkaa julistaa evankeliumia alaisilleen. Sen sijaan hän voi tehdä työnsä uskollisesti ja pyytää Herraa olemaan siinä mukana. Se saattaa siinä sivussa avata ovia myös hyviin tilaisuuksiin viedä evankeliumia luontevasti eteenpäin. Orjaksi myyty Vanhan testamentin Joosef oli erinomainen esimerkki uskollisesta tehtävien hoitamisesta ja johtamisesta:

Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan. Hän asui egyptiläisen isäntänsä talossa, ja isäntä huomasi, että Herra oli Joosefin kanssa ja antoi Joosefin onnistua kaikissa toimissaan. Joosef pääsi Potifarin suosioon ja palveli häntä niin hyvin, että Potifar asetti hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa koko omaisuutensa. Kun Potifar oli määrännyt Joosefin taloutensa ja kaiken omaisuutensa hoitajaksi, Herra siunasi hänen taloaan Joosefin tähden. Ja Herran siunaus näkyi kaikessa, mitä Potifarilla oli, niin kotona kuin tiluksilla. Sen tähden Potifar jätti Joosefin hoitoon koko omaisuutensa eikä itse huolehtinut muusta kuin mitä hän söi. (1. Moos. 39:2-6)

Toivottavasti nämä ajatukseni auttavat sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Nettipapin palstalla on myös pari viestiketjua, jossa olen pohtinut omaa palvelutehtävää kutsumuksen ja motiivien näkökulmista. Ehkä olet ne nähnytkin, mutta linkitän kuitenkin:

15
Tervehdys Ilona,

Vastaus kysymykseesi avautuu juurikin sen kokonaisuuden kautta, johon jakeet liittyvät. Tässä on kyseisen väliotsikon teksti kokonaan:

Jeesus viedään ristiinnaulittavaksi
26. Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. 27. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. 28. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. 29. Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' 30. Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' 31. Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" (Luuk. 23:26-31)


Jeesus kulki kohti omaa kuolemaansa, eli kohti omaa "henkilökohtaista maailmanloppuaan". Siinä yhteydessä häntä surkutteleville ihmisille hän sanoo asioita, joita löytyy muualta Raamatusta erityisesti maailmanloppuun ja yleisesti erilaisiin koetuksen aikoihin liittyen.

Luoliin ja kallionkoloihin piiloutuminen on sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa kuva siitä, kuinka ihmiset yrittävät piiloutua Jumalan vihaa ja maailman loppua.

  • Paetkaa vuorten luoliin, maan onkaloihin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata! (Jes. 2:19)
  • Bet-Avenin uhrikukkulat hävitetään, sillä ne ovat olleet Israelille synniksi. Orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava niiden alttareilla. Ihmiset sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Kaatukaa meidän päällemme!" (Hoos. 10:8 )
  • Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut - kuka voi sen kestää?" (Ilm. 6:15-17)

Suurten koetusten edessä kenelläkään ei ole helppoa. Mutta jos ihmisellä on oman selviytymisen lisäksi huoli myös läheisistä ihmisistä, huoli on paljon suurempi. Puoliso ja lapset ovat kaikkein rakkaimpia ihmisiä, jotka jokainen haluaisi säästää kaikelta mahdolliselta kärsimykseltä:

  • Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään. Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. (1. Kor. 7:26-28)
  • Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. (Matt. 24:19-21)

Jeesuksen sanojen syvyys avautuu siis tätä kautta. Häntä itkeville naisille hän kaiken kärsimyksensä keskellä toteaa, että häntä itseään ei tarvitse surkutella. (Tiedämme, että juuri sitä varten hän oli vapaaehtoisesti maailmaan tullutkin.) Sen sijaan Jeesus kaikkein suurimman kärsimyksensä hetkelläkin kantoi huolta siitä, että maailmaan tulee vielä useita kärsimyksen aikoja. Silloin nämäkin äidit toivovat, ettei heillä koskaan olisi lapsia ollutkaan, jottei heidän tarvitsisi oman kärsimyksensä lisäksi kantaa vielä huolta lapsiensa kärsimyksestä.

Tuo viimeisin lainaamani kohta (Matt. 24:19-21) toteutui kirjaimellisesti mahdollisesti näiden kyseisten naisten eläessä, kun Jerusalem hävitettiin 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. On teoriassa mahdollista, että silloin joku lapsettomuuden häpeää ja naapurin naisten pilkkaa kantanut nainen olisikin saanut kuulla pilkkaajiltaan sanat: "Voi sinua onnellista, kun sinun ei tarvitse pelastaa kuin itsesi."

Sivuja: [1] 2 3 ... 72