Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Kysy Nettipapilta / Onko koko Raamattu Jumalan sanaa?
« Uusin viesti kirjoittanut Anniina eilen kello 16:00 »
Provosoiva otsikko, mutta ei ole tarkoitus heittää kiistakapulaa. Kysymys johtuu tästä:

Raamatussa on paljon kirjoituksia, jotka selvästi ovat ihmisten puhetta Jumalalle. Kuten Psalmit, jotka ovat usein rukouksia. Ja sitten toisaalta Paavali kirjeissään rajaa selvästi, milloin hän puhuu Jumalan nimissä ja milloin omia mielipiteitään. Itse käsitän "Jumalan sanan" enemmänkin Jumalan ilmoituksena, ja kun kyseessä on laulut tai rukoukset Jumalalle tai apostolin selkeästi omikseen lukemat ajatukset, niin en osaa sanoa, miten selvästi ne ovat Jumalan ilmoitusta. Luultavasti Psalmissa Jumalalle kovaa kohtaloaan valittava juutalainen ei väittäisi valituksiaan Jumalalta tulleiksi. Ylipäätään kai Vanhan testamentin aikana Jumalan suoraa ilmoitusta välittivät vain profeetat, ja heitä oli harvassa. Eikä Paavalikaan luultavasti väittäisi omia mielipiteitään Jumalan sanaksi, koska hän monessa kohdassa selkeästi erottaa oman harkintansa perusteella tehdyn näkemyksensä Jumalalta tulleista käskyistä. (Kuten olet itsekin aiemmin todennut, ainakin Paavalilla on myös sen ajan kulttuuriin sidonnaisia kehotuksia pukeutumista, ruokailua ja muuta käyttäytymistä koskien, joiden tarkoitus on esimerkiksi välttää turhia konflikteja sekä uskovien kesken että ulkopuolisten kanssa. Tässä kohdassa ne yksityiskohtaiset ohjeet eivät olekaan Jumalan aina voimassa oleva sana tai käsky, vaan se käsky on ennemminkin se kehotus elää rauhassa kaikkien kanssa, jos se vain meistä itsestämme riippuu. Rauhaan kuuluu olla turhaan ärsyttämästä toisia elämäntapaan liittyvillä pikkuasioilla, joilla ei ole mitään merkitystä hengellisyyden kanssa.)

Tämä erottelu ihmisten puheeseen ja Jumalan puheeseen ei kuitenkaan rapauta uskoani Raamatun auktoriteettiin. Uskon kyllä kuitenkin sen, että Raamatussa on kaikki ne kirjoitukset, jotka Jumala sinne halusi, olivatpa ne sitten suoraa profeetallista ilmoitusta tai muuta puhetta Jumalasta. Luotan siihen, että Raamatun kirjoituksia valittaessa Jumala on ohjannut valintaa, ja Raamattuun on jäänyt juuri se mikä pitikin. (Sivukommenttina: Tästähän on paljon väitteitä, että sisältöä on vääristelty jättämällä pois hankalia tekstejä, jotka eivät ole jostain syystä sopineet valitsijoiden mielipiteisiin. Yksi väite on, että esimerkiksi naisia esiin nostavia tekstejä olisi karsittu ja miesten johtajuutta siten tarkoituksellisesti korostettu. Paha mennä sanomaan, onhan uskonnoilla ja Raamatullakin tehty vuosituhansien mittaan paljon politiikkaakin, mutta jos alkaa epäillä jo Raamatun oikeellisuutta, saman tien voisi nakata sen romukoppaan.)
2
Kysy Nettipapilta / Vs: Itsemurha
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 26.04.2021 - klo:09:11 »
Tervehdys "Itsemurha",

Täällä nettipapin palstalla on kysymääsi aihetta jo käsitelty, joten siirsin kysymyksesi sen ketjun jatkoksi. Lue yllä olevat viestit, ja esitä jatkokysymyksiä, jos haluat minun lähestyvän asiaa jostain tietystä näkökulmasta tarkemmin.
3
Kysy Nettipapilta / Mikä on kirkon näkemys itsemurhasta
« Uusin viesti kirjoittanut Itsemurha 25.04.2021 - klo:19:33 »
Mikä on kirkon näkemys itsemurhasta? tarvitsisin kyseistä tieto koulu projektiini ja haluaisin kuula ajatuksenne.
4
Luennot ja raamattupiirit / Raamattupiirit: 1. Moos. 12-23 - Abrahamista Iisakiin
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 23.04.2021 - klo:21:58 »
1. Moos. 11:28-12:3 - Uskominen on Jeesuksen seuraamista
Jumala kutsuu Abramin
Teemoja:
  • Abraham sai kutsun ja lähti kohti tuntematonta.
  • Opetuslapset saivat kutsun, eivätkä tienneet, mitä siitä seurasi.
  • Jeesuksen seuraaminen on matkalle lähtemistä.

1. Moos. 12:4-20 - Suoraselkäinen kristitty
Abram ja Sarai Kanaanin maassa ja Egyptissä
Teemoja:
  • Luvattu maa näytti aluksi nurjan puolen.
  • Pelko sai Abramin turvautumaan puolitotuuteen.
  • Abramin Jumalankoulut alkoivat.
5
Kysy Nettipapilta / Kaste
« Uusin viesti kirjoittanut Mietityttää 23.04.2021 - klo:19:33 »
Riittääkö lapsen kaste vai tuleeko käydä kasteella myöhemmin 🤔Jeesuskin kastettiin aikuisiällä..


Edit: Otsikkoa muuteltu edestakaisin vastauksen tarkentuessa. Marko
6
Luennot ja raamattupiirit / Vs: Avoin Sana Sanasta -nettiraamattupiiri
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 22.04.2021 - klo:19:36 »
Seuraava nettiraamattupiiri kokoontuu:

torstaina 13.5. klo 18


Toimi näin:
  • Liity mukaan ajoissa, jotta olet valmiina aloittamaan klo 18.
  • Käytä ruudulla etunimeäsi ja kotipaikkakuntaasi, esim. Marko (Kangasala).
  • Minä olen paikalla viimeistään varttia vaille rupattelemassa paikalle tulleiden kanssa. Samalla opastan, jos tekniikan kanssa on vaikeuksia.

Lämpimästi tervetuloa!


Ps. Markon erityisterveiset:
  • Jos arkailet tekniikan suhteen, ota yhteyttä minuun, niin järjestetään yksityinen harjoittelutuokio. Muutamassa minuutissa opit riittävät taidot raamattupiiriin osallistumiseksi. Soita 040 309 8106 tai lähetä sähköpostia marko.sagulin@sana.fi.
  • Koetko, että tämä työ on kannatettavaa ja tukemisen arvoista? Klikkaa tästä ja liity lähettäjäkirjeitteni vastaanottajaksi.
7
Kysy Nettipapilta / Vs: Naisen asema
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 21.04.2021 - klo:15:06 »
Tervehdys Anniina,

Sanoit, että osa ajatuksistasi vaikutti jo omasta mielestäsikin kovin provokatiivisilta. Haluan lohduttaa, että minun mielestäni pohdintasi olivat erittäin asiallisia ja osuvia. En kokenut niitä ollenkaan provosoivina, vaikka olen aina ollut varsin helposti provosoituva ihminen mies-nais -tematiikan äärellä.

Esitit pohdintoja, jotka sukeltavat rehellisellä otteella hyvin syvälle. Edellinen pohdiskeluni aiheesta oli kovin luettelomainen, ja siitä jäivät monet nyanssit aika vähälle käsittelylle. Tulen nyt sanomaan paljon samankaltaisia asioita kuin aikaisemmassa viestissänikin, mutta toivon löytäväni yhden pykälän lisää syvyyttä niistä näkökulmista, jotka nostit esiin. Laitan vielä uudelleen näkyville kaikkein yleisimmät aviopuolisoille annetut ohjeet rakastamisen, kunnioittamisen, huolenpidon ja toisen tahtoon suostumisen osalta:

Ohjeita aviomiehille:
  • Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. (Kol. 3:19)
  • Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. (1. Piet. 3:7)
  • Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. (Ef. 5:25-30)
Ohjeita aviovaimoille:
  • Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. (Kol. 3:18)
  • Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. (1. Piet. 3:1-2)
  • Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. (Ef. 5:22-24)
Ohjeita kummallekin:
  • Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. (Ef. 5:20)
  • Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Olen kysymyksesi johdosta pohdiskellut näitä raamatunkohtia ja koko tematiikkaa nyt pidemmän aikaa. Näiden käskyjen ja ohjeiden suuret linjat ovat alkaneet jäsentyä minulla kolmeen teemaan: 1. kilpailuasetelmasta luopuminen 2. arvostuksen osoittaminen 3. suurin palvelee. Käsittelen seuraavaksi näitä jokaista omana kokonaisuutenaan.


Kilpailuasetelmasta luopuminen

Miehen ja vaimon keskinäistä suhdetta kuvataan usein vuorovaikutteiseksi kasvamiseksi, jossa askel askeleelta opitaan lisää toisesta. Näin keskinäinen luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat. Tämä on erittäin oikein ja totta. Parisuhteen alkumetreillä tällaista ohjetta ei suoranaisesti edes tarvita, jos suhde on hyvin hullaantunut ja tunteita on paljon. Tällöin mies ja nainen luonnostaan pyrkivät tekemään kaiken toista miellyttäen - ja vaikka siinä ei aina onnistuttaisikaan, suuret tunteet silottelevat epätasaisuudet. Vähitellen erilaiset ohjeet ovat avuksi sen vuoksi, että hullaantuminen ei enää kanna eikä peitä itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua.

Teoriassa askel askelelta kasvamisessa on yksi haaste. Vaikka käytännössä on hyvin totta, että luottamus, rakkaus ja kunnioitus kasvavat vähitellen, niin kaikilta osin näitä kolmea asiaa ei saa tarkastella keskenään samanlaisina. Suurin ero on siinä, kuuluuko niitä ansaita vai täytyisikö niitä saada kokea ansiottakin.

Luottamus on asia, joka kehittyy vähitellen. Joissain asioissa luottamus pitää suorastaan ansaita. Ja jos luottamus on särkynyt, se on kärsivällisesti rakennettava uudelleen. Tämä näkökulma ei kuitenkaan kuulu rakkauteen ja kunnioitukseen.

Rakkaus on asia, jota on mahdollista osoittaa, vaikka toinen osapuoli ei olisi sitä ansainnutkaan. Hengellisissä piireissä ansaitsemattoman rakkauden käsite on usein yhdistetty armoon, joten idea on siksi varsin tuttu. Tämä sopii kuitenkin aivan yhtä hyvin ihmissuhteisiin. Toiselle ihmiselle voi osoittaa rakkautta, vaikka tämä ei olisi ansainnut sitä omalla käyttäytymisellään.

Kunnioituksessa toimivat samat lainalaisuudet kuin rakkaudessa. Joskus ihmissuhteita koskien saatetaan sanoa: ”Rakkaus voi olla ansiotonta, mutta kunnioitus pitää ansaita.” Se ei mene niin. Ainoastaan luottamus pitää ansaita. Kunnioitus voi olla yhtä ansiotonta kuin rakkauskin. Jos tapaan joskus Amerikan presidentin, aion kunnioittaa häntä, vaikka hän ei ole tehnyt mitään minua kohtaan ansaitakseen minun kunnioitukseni. Aviopuolisoni on kunnioituksen osalta paljon tärkeämmässä asemassa kuin Amerikan presidentti.

Ansaitsemattoman rakkauden ja ansaitsemattoman kunnioituksen käskyt ovat Raamatun avioliitto-ohjeiden ytimessä. On äärimmäisen tärkeä huomata, että miehelle annetut käskyt eivät anna naiselle mitään oikeuksia. Eivätkä naiselle annetut käskyt anna miehelle mitään oikeuksia. Kummatkin saavat itselleen omat käskynsä ilman mitään ehtoja.

Tästä seuraa kaikkein tärkein pointti: Rakkauden ja kunnioituksen suhteen ei ole mitään oikeutta käydä kauppaa. Ei ole lupa kysyä, onko toinen tehnyt riittävästi, jotta voin itsekin ottaa askeleen. Eikä ole lupa pohtia, onko itse osoittanut jo vähän turhankin paljon uhrauksia, jotta toisen täytyisi seuraavaksi parantaa omaa juoksuaan. Rakkaus ja kunnioitus ovat oikeaa rakkautta ja kunnioittamista vasta sitten, kun toisen osapuolen ei tarvitse tehdä mitään sen eteen.

Kumpikin puoliso voi omalla toiminnallaan ilman muuta helpottaa toisen tehtävää olemalla mahdollisimman helposti rakastettava ja toimimalla mahdollisimman kunnioitettavasti. Mutta oleellisinta Raamatun käskyissä on se, että niissä ei anneta porsaanreikiä sanomalla: ”Rakasta ja kunnioita sitten, jos…” Käskyt ovat ehdottomia. Kun rakkauteen tai kunnioitukseen laitetaan ehto, ne muuttuvat kaupankäynniksi. Ensimmäinen suuri linja puolisoille annetuissa käskyissä on se, että ne riisuvat aseista kilpailuasetelman suhteen.


Arvostuksen osoittaminen

Usein vihkipuheissani nostan esille jo edellä lainaamani Efesolaiskirjeen kohdan: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)

Tykkään käsitellä tätä lausetta varsin stereotyyppisesti. Stereotypioissa on se etu, että ne tavoittavat osittaisen totuuden lähes kaikkien kohdalla. Samaan aikaan niissä on se haitta, että ne eivät koskaan osu täydellisesti kohdalleen yhdenkään ihmisen kohdalla. Silti rohkeasti väitän, että tässä Raamatun Sana osuu asian ytimeen. Jos aviopuolisoille sanotaan, että he saisivat valita vain toisen vaihtoehdon: a) tulla kunnioitetuksi b) tulla rakastetuksi, niin keskimäärin useampi mies haluaisi saada kunnioitusta ja useampi nainen haluaisi olla rakastettu.

Kunnioitusta ja rakkautta ei voi tislata ja erotella toisistaan. Ne liittyvät aina jollain tavalla toisiinsa. Mutta sanoina ne kuvaavat sitä tulokulmaa ja sisäänrakennettua tarvetta, joka sukupuolilla keskimäärin on. Mies kokee tulevansa arvostetuksi, kun häntä kunnioitetaan ja nainen kokee olevansa arvokkain silloin, kun häntä rakastetaan. Kaiken ytimessä on siis itsensä arvokkaaksi kokeminen. Jos arvostuksen saa osakseen sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole toiminut kunnioitettavasti tai rakastettavasti, on sen arvostuksen teho vielä suurempi.

Mies ja nainen ovat erilaisia, joten arvostuksen kokeminenkin tapahtuu hieman eri reittejä. Liioitellen ja mutkat suoriksi vetäen mies kokee tärkeäksi sen, mitä hän saa aikaan ja nainen sen, mitä hän on. Verisimmin keskimääräistä miestä voi loukata vähättelemällä hänen tekojaan, saavutuksiaan ja arvovaltaansa. Vastaavasti ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole miehelle niin pahoja. Monet naiset sen sijaan voivat aivan hyvin kertoilla omista kommelluksistaan ja joidenkin askareiden epäonnistumisesta, mutta ulkonäköön tai olemukseen liittyvät kommentit viiltävät paljon syvemmän haavan kuin miehille. Kunnioituksen ja rakastamisen kehotukset siis tiivistävät mielestäni miesten ja naisten kaipuun kokea itsensä arvokkaiksi.

Joissain perinteisissä parisuhdekirjoissa käytetään tehokeinona ajatusta, että mies ja nainen ovat niin erilaisia kuin olisivat tulleet aivan eri planeetoilta. Erilaisuutta on ainakin sen verran, että vain omia tuntemuksia tarkkailemalla ei useinkaan tee oikeita johtopäätöksiä vastakkaisen sukupuolen tuntemuksista. Miehen on helppo keksiä vaimolle sellaisia arvostuksen osoittamisen muotoja, jotka ovat itselle tärkeitä. Ja samoin vaimo osaa helposti arvostaa miestä itselleen sopivilla tavoilla. Nämä eivät osu aina lähellekään kohdettaan.

Miesporukoissa kuulee usein sanamuotoa kalenteriasioista sovittaessa: ”Pitää kysyä ’hallitukselta’ lupa”. Kyseessä on ennen kaikkea sananparsi, jossa miehet miehekkäästi toteavat, että eivät voi ihan suoralta kädeltä antaa vastausta. Mutta taustalla on usein ajatus siitä, että ei haluta jyrätä vaimoa, vaan halutaan yhdessä sopia asioista. Positiivisesti sanottuna mies pyrkii osoittamaan kunnioitusta vaimoaan kohtaan tavalla, joka voisi itsestä tuntua hyvältä. Sanamuodollaan hän kuitenkin tulee antaneeksi kuvan, joka on varsin rakkaudeton vaimoa kohtaan. Ikään kuin vaimo olisi joku tyranni ja pirttihirmu, jonka kanssa eläminen on kurjaa ja jolta pitää kysyä lupa kaikkeen kivaan.

Vastaavasti naisporukoissa ei ole täysin harvinaista naureskella miesten kommelluksille ja mokailuille: ”Arvatkaa, mitä meidän Juha eilen teki…”, tai leikkisästi juoksuttaa läsnä olevaa puolisoa, että ”käypäs nyt nopsasti hakemassa meille kahvia”. Mahdollisesti ajatuksessa ei ole mitään piikikästä, vaan päinvastoin pyritään luomaan kuva mukavan leppoisasta ja rakastettavasta miehestä. Mutta sanamuodot sen sijaan antavat miehelle hyvin epäkunnioitetun olon. Ikään kuin hän olisi teoissaan tunari ja helposti pomotettava tohvelisankari.

Olit siis äärimmäisen tarkkanäköinen, kun sanoit, että on helppo rakastaa, muttet oikeastaan tiedä, millä tavoin kunnioitusta osoitetaan. Jos rakkaus on sinulle tärkeintä, osaat myös osoittaa rakkautta. Jos kunnioitus on sinulle tärkeintä, osaat kunnioittaa. Siksi kaiken a ja o on kunkin pariskunnan keskinäinen keskustelu.

Mieheltä ei kuitenkaan kannata kysyä: ”Millä tavalla minä osoittaisin sinulle parhaiten kunnioitusta? Älä vain sano, että minun pitäisi antaa sinun päättää asioista?” Naiselta ei myöskään kannata kysyä: ”Millä tavalla minä parhaiten rakastaisin sinua? Minulle käy kaikki, kunhan ei tarvitse ryhtyä jotenkin uhrautumaan sinun puolestasi?” Kummassakin tapauksessa saattaa käydä niin, että sen jälkeen kumpikaan ei uskalla sanoa syvimpiä tuntemuksiaan. Jos haluaa aidosti kunnioittaa tai aidosti rakastaa, täytyy pystyä osoittamaan toisen ihmisen arvo juuri sillä kielellä, jota hän ymmärtää. Keskinäinen keskustelu kannattanee aloittaa miettimällä niitä arjen tilanteita ja sanoja, jotka ovat saaneet toisen kokemaan itsensä joko arvokkaaksi tai väheksytyksi.


Suurin palvelee

Tämän otsikon alla minulla ei ole enää paljon uutta sanottavaa. Kirjoitit itse siitä todella hyvin. Teit ennen kaikkea sen hyvän huomion, että Raamattu ei määrittele johtamista tyranniaksi. Johtaminen on tehtävä – ei asema. Eikä Raamattu määrittele alistumista tahdottomaksi ja aivottomaksi teoksi vaan kunnioitukseksi.

Raamatun tekstien äärellä tulee niin helposti sijoitettua omia mielikuvia eri lauseisiin. Aviopuolisoiden keskinäistä suhteista kirjoitettaessa yksikään mies ei saa lupaa olla huono perheen pää tai mielivaltainen johtaja. Koko ajan vertailukohdaksi laitetaan itsensä uhraava Jeesus, joka opetti, että suurin on se, joka palvelee. Silti yhä uudelleen mies-nais-keskusteluun nostetaan se näkökulma, että naisenko pitää olla vain hiljaa ja alistua kaikkeen. Mielestäni myös miehillä pitäisi olla oikeus valittaa, kun aviomiehen esikuvaksi määritellään täydellinen Jeesus ja aviovaimon esikuvaksi ”vain” seurakunta. Ihmisistä koostuva joukko on jotenkin paljon helpommin saavutettavissa oleva tavoite kuin itse Jeesus.

Lisäksi totta on se, että kukaan ei voi ottaa valtaa ja asemaa, ellei sitä hänelle anneta. Toki joku mafia voi todellakin ottaa jonkun alueen hallintaansa ja saada ihmiset tekemään, niin kuin se käskee. Mutta pelolla ja väkivallalla hallitseminen ei ole todellista valtaa. Todellista valtaa ja arvostusta on sellainen, joka saadaan. Harva mies voisi kokea itsensä kunnioitetuksi, jos hän on ensin alistanut vaimon valtaansa. Hän on saanut vallan, mutta ei sitä, mitä eniten kaipasi: kunnioituksen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos nainen vaatii itselleen huolenpitoa ja rakkautta, niin hän on lopulta saanut itselleen vain palvelijan. Hän kyllä saa tiettyjä rakkaudenosoitukseksi miellettyjä tekoja, muttei sitä, mitä eniten kaipasi.

Aviopuolisoita siis ohjeistetaan hyvin vahvoilla sanamuodoilla. Miehelle annetaan käsky uhrautumiseen ja rakkauteen. Vaimolle annetaan käsky alistumiseen ja kunnioitukseen. Ei mikään ihme, jos kumpikin kokee, että vaatimukset ovat äärimmäisen kovat. Ensimmäiseksi alkaa vertailu, mutta ensimmäiseksi olikin määrä ymmärtää, että kilpailuasetelmasta on luovuttava.

Seuraavaksi syntyy pelko, että saa itselleen raskaan tehtävälistan. Mutta toiseksi olikin määrä ymmärtää, että käskyjen idea on auttaa toista ihmistä saamaan arvostusta itselleen. Jos mies on valmis osoittamaan omasta halustaan uhrautuvaa rakkautta vaimoaan kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan naiselle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta. Jos vaimo omasta halustaan osoittaa alistuvaa kunnioitusta miestä kohtaan, hän pyrkii tarjoamaan miehelle kokemuksen mahdollisimman suuresta arvosta.
8
Kysy Nettipapilta / Vs: Palvelustehtävä
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 31.03.2021 - klo:15:52 »
Hei JukkaT,

Olet erittäin hyvän ja tärkeän asian äärellä. Kristinusko on tiiviisti ilmaistuna Jeesuksen seuraamista. Se puolestaan on kokonainen elämänasenne, joka ei jää koskaan vain pään tiedoksi eikä sydämen sopukoihin piilotetuksi uskoksi. Sen on määrä kasvaa koko elämän ohjenuoraksi konkreettisia arjen valintoja myöten.

Toisaalta yhtä aikaa on huomattava, että arjen valinnat eivät tarkoita sitä, että jokainen kristitty myy kaiken omaisuutensa, ryhtyy munkiksi tai nunnaksi luostariin tai yrittää lopettaa mahdollisimman perusteellisesti kaiken sellaisen, mikä ei ole hengellistä. Uskonnollinen herääminen saa valitettavasti joskus kristityt tekemään äärimmäisiä vetoja. Tällöin elämää leimaa motto: "Totta on se, mikä on mahdollisimman jyrkkää ja mustavalkoista."

Paavali tyrmää tällaisen ääriajattelun hyvin määrätietoisesti. Hänen sanansa toimivat erinomaisena lähtökohtana jokaiselle, joka tulee uskoon tai kokee jonkin tavallista suuremman hengellisen kyselemisen kauden:

Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. (1. Kor. 7:20-24)

Paavali tietää itsekin, mistä puhuu. Hän oli äärimmäisen kiivas kristittyjen vastustaja, kunnes Jeesus pysäytti hänet Damaskoksen tiellä. Luonnollisestikaan hän ei voinut jatkaa kristittyjen vastustamista, mutta ominaisuuksiltaan hän "pysyi siinä osassa". Jeesus ei näet alkanut muokata Paavalia vähemmän kiivaaksi, vaan käyttää hänen ominaisuuksiaan evankeliumin julistamisessa. Paavalin määrätietoisuus ja asialle uskoutuminen olivat niitä piirteitä, joita tarvittiin vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä evankeliumin viemiseksi uusille alueille. Koska hän oli kiivas ja hän oli vainonnut seurakuntaa jopa uusille alueille matkustaen, hänellä oli myös sietokykyä kestää itsekin niitä asioita, joita väkevä evankeliumin julistaminen ympäri maailmaa aiheutti. Paavalille evankeliumia julistanut Ananias sai kuulla ennustuksen Paavalista:

Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." (Ap. t. 9:15-16)

Pietari oli helposti innostuva ja dynaaminen johtohahmo, joka evankeliumien kertomuksissa yleensä ensin teki tai puhui - ja vasta sitten ajatteli. Se ei ole kaikilta osin paras ominaisuus johtajassa. Mutta muutaman pahan vastoinkäymisen jälkeen Pietari viisastui. Se into ja muiden mukaan vetäminen oli puoli, joka sai viisastumisen myötä lihaa luiden ympärille. Oli täysin selvää, että juuri tällaisen ihmisen Jeesus halusi luotsaamaan opetuslapsijoukkoa ylösnousemuksensa jälkeen. Viisautta voi oppia kuka vain, mutta Pietarin uskallusta yrittää ja epäonnistua ei noin vain omaksuta, jos sitä ominaisuutta ei ole.

Tämän johdannon jälkeen totean mielipiteenäni, että työn suhteen elämäntilanteesi on juuri niin kuin pitää. On erinomaista, että sinä tunnistat lahjasi, ja saat myös tehdä lahjojasi vastaavaa työtä.

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor. 12:28-30)


Nämä lainaamani kohdat puhuvat aivan erityisesti seurakunnan keskellä vaikuttavista armolahjoista. Mutta niin kuin kaikkien lahjojemme suhteen, eivät seurakuntaa palvelevat lahjatkaan aktivoidu vain seurakunnan läsnäollessa. Joka on hyvä johtaja seurakunnan ulkopuolella, pystyy käyttämään lahjojaan myös seurakunnan hyväksi. Joka on huono johtaja seurakunnan ulkopuolella, on karmein vaihtoehto myös seurakunnan keskellä tapahtuvissa johtotehtävissä.

Hyvin tärkeää on hahmottaa se, että vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon palkattujen työntekijöiden joukko on maailman mittakaavassa kirkkojen kärkeä, meilläkin aktiivisista kristityistä vain murto-osa saa elantonsa kirkon työssä. Suurin osa kristityistä tekee leipätyönään siis jotain muuta. Jopa Paavali hankki elantonsa teltantekijänä. Pikkuisen kärjistäen voisi sanoa, että evankeliumin julistaminen oli hänelle "vain harrastus". Näin on aina kristillisessä kirkossa ollut. Arjen keskellä ihmisten elämäntehtävät ovat siis yleensä ihan jotain muuta kuin evankeliumin julistamista palkkatyönään.

Olisikin lopulta aivan karmeaa, jos jokainen kristitty siirtyisi hengellisiin töihin. Eikö ihanteellinen yhteiskunta olisi sellainen, että kristittyjä on kaikkialla ja kaikissa ammateissa! Tai kysymyksen muodossa: Mikä on se elämänalue, jonne Jumala ei halua evankeliumin kulkeutuvan eikä kristittyjen siellä elävän?

Lainaus
Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?

Minun mielestäni asia menee juuri niin kuin sanot. Tämä elämä on kaikkineen Jumalan antamaa elämää. Ensimmäinen ihmiselle annettu käsky oli "viljellä ja varjella" luomakuntaa. Jos käsky ymmärretään laajasti, niin sen alle menevät melkein kaikki ammatit. On toki joitain hyvin harvoja ammatteja - esimerkiksi punaisten lyhtyjen kaduilla tai kiellettyjen aineiden myyjinä - joissa kristitty ei voi hyvällä omallatunnolla toimia. Mutta Raamatun sivuilla on mainittu tiettyjä ikäviäkin asioita tekeviä ammattiryhmiä, joiden edustajat kyselivät oikeiden ratkaisujen perään. Johannes Kastajan vastaus kyselijöille ei ollut, että ammattia pitää vaihtaa:

Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." (Luuk. 3:12-14)

Verojen kerääjät ja sotilaat saivat kuulla ohjeet, kuinka he voivat omalla paikallaan toimia niin kuin pitää. Yhtä lailla Paavali opetti, että esivalta ja sen palvelijat toimivat Jumalan asettaman instituution palvelijoina. Jopa orjat ja isännät saavat ohjeita oman tehtävänsä mahdollisimman kristilliseen hoitamiseen.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. (Room. 13:1)

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)

Orjan asemassa olevien tulee osoittaa isännilleen kaikkea kunnioitusta, jotteivät Jumalan nimi ja meidän opetuksemme joutuisi huonoon huutoon. Ei orjien pidä osoittaa uskoville isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja rakkaita veljiä. (1. Tim. 6:1-2)


Lainaus
Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni?

Mielestäni kunniakkainta Jeesuksen seuraamista on tehdä oma työnsä uskollisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla sitä tehtävää ajatellen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen epärehellisesti työtään hoitavasta taloudenhoitajasta. Tämän jälkeen hän opasti:

Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? (Luuk. 16:10-12)

Tähän väliin otan vapauden rönsyillä vähän aiheen sivuun. Haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen vähän yleisemminkin johtajuudesta. Yritän sen myötä kylläkin rohkaista sinua tehtävässäsi.

Henkilökohtaisesti pidän näet johtamista todella vaikeana työnä. Siihen kuuluvat juuri nuo mainisemasi kaksi toisiinsa hankalasti sovitettavaa puolta: asioiden ja ihmisten johtaminen. Välillä tasapainoilu on vaikeaa. Historiasta ehkä muistetaan helposti autoritääriset johtajat, jotka ovat jyränneet asioita ja talloneet ihmisiä. Toisaalta minun mielestäni Suomessa ollaan lähestymässä toista ääripäätä. Yhteiskunnassa ja kirkossa johtaminen on mielestäni kriisissä. Ei siksi, että oltaisiin liian autoritäärisiä ja nuijittaisiin päätöksiä mielivaltaisesti pöytään. Päinvastoin suurin ongelma on, että ei uskalleta johtaa. Johtajalta tarvitaan viisautta nähdä oikeita asioita ja herkkyyttä kohdata ihmisiä. Mutta ennen kaikkea johtajan hyve on johtaminen. Keskinkertainen päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Tämä on täysin subjektiivinen kokemukseni, mutta välillä tuntuu, että erilaisilla määritelmillä, standardeilla, ohjeilla ja direktiiveillä pyritään minimoimaan johtamisen tarve - ja ennen kaikkea johtamisen vastuu. Esimerkiksi työntekijää palkattaessa yritetään määritellä kelpoisuusvaatimukset äärimmäisen tarkasti, jotta työntekijää ei lopulta tarvitsisi valita, vaan taulukosta voisi katsoa, kuka kuuluu ottaa. Ymmärrän todella hyvin sen, että toisessa ääripäässä on vaara mielivaltaisuuteen ja puolueellisuuteen. Silti ei ole koskaan mahdollista päästä tilanteeseen, jossa johtamista ei tarvittaisi. Päinvastoin johtamista tarvittaisiin jo nyt huomattavasti enemmän.

Johtamiseen kuuluu päätösten tekeminen ilman varmaa tietoa, onko päätös paras tai edes hyvä. Myöhemmin saattaa paljastua, että joku toinen malli olisi ollut toimivampi, mutta hyvä toimintamallikaan ei ole toimiva, jos sitä on edeltänyt odotteleva kaaos. Yhtä ääripäätä edustaa reserviupseerikoulussa kuulemani johtamisen ohje: "Sotaa ei voita se, joka tekee oikeat ratkaisut. Sodan voittaa se, joka tekee nopeimmat ratkaisut." Tämä ei toimi siviilielämässä sellaisenaan, mutta siinä on myös totuuden siemen.

Hyvä johtaja ei aina miellytä kaikkia. Johtajalta vaaditaan kykyä sietää sitä, että jokainen päätös ärsyttää jotakuta. Jos se ei ärsyttäisi ketään, kyseessä ei edes olisi päätös.

Lainaus
Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle.

Hyvää johtamista tarvitaan kipeästi. Edellä kirjoittelemieni ajatusten myötä haluan kannustaa sinua iloitsemaan nykyisestä työstäsi ja kehittymään siinä mahdollisimman hyväksi. Se on erittäin hyvin kristitylle sopiva palvelutehtävä, jossa voi osoittaa uskollisuutta. Harva johtaja toimii viisaasti, jos johtoasemastaan käsin alkaa julistaa evankeliumia alaisilleen. Sen sijaan hän voi tehdä työnsä uskollisesti ja pyytää Herraa olemaan siinä mukana. Se saattaa siinä sivussa avata ovia myös hyviin tilaisuuksiin viedä evankeliumia luontevasti eteenpäin. Orjaksi myyty Vanhan testamentin Joosef oli erinomainen esimerkki uskollisesta tehtävien hoitamisesta ja johtamisesta:

Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan. Hän asui egyptiläisen isäntänsä talossa, ja isäntä huomasi, että Herra oli Joosefin kanssa ja antoi Joosefin onnistua kaikissa toimissaan. Joosef pääsi Potifarin suosioon ja palveli häntä niin hyvin, että Potifar asetti hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa koko omaisuutensa. Kun Potifar oli määrännyt Joosefin taloutensa ja kaiken omaisuutensa hoitajaksi, Herra siunasi hänen taloaan Joosefin tähden. Ja Herran siunaus näkyi kaikessa, mitä Potifarilla oli, niin kotona kuin tiluksilla. Sen tähden Potifar jätti Joosefin hoitoon koko omaisuutensa eikä itse huolehtinut muusta kuin mitä hän söi. (1. Moos. 39:2-6)

Toivottavasti nämä ajatukseni auttavat sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Nettipapin palstalla on myös pari viestiketjua, jossa olen pohtinut omaa palvelutehtävää kutsumuksen ja motiivien näkökulmista. Ehkä olet ne nähnytkin, mutta linkitän kuitenkin:
9
Kysy Nettipapilta / Vs: Miksi lapseton on autuas? (Luuk. 23:27-31)
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 31.03.2021 - klo:10:08 »
Tervehdys Ilona,

Vastaus kysymykseesi avautuu juurikin sen kokonaisuuden kautta, johon jakeet liittyvät. Tässä on kyseisen väliotsikon teksti kokonaan:

Jeesus viedään ristiinnaulittavaksi
26. Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. 27. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. 28. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. 29. Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' 30. Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' 31. Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" (Luuk. 23:26-31)


Jeesus kulki kohti omaa kuolemaansa, eli kohti omaa "henkilökohtaista maailmanloppuaan". Siinä yhteydessä häntä surkutteleville ihmisille hän sanoo asioita, joita löytyy muualta Raamatusta erityisesti maailmanloppuun ja yleisesti erilaisiin koetuksen aikoihin liittyen.

Luoliin ja kallionkoloihin piiloutuminen on sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa kuva siitä, kuinka ihmiset yrittävät piiloutua Jumalan vihaa ja maailman loppua.

  • Paetkaa vuorten luoliin, maan onkaloihin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata! (Jes. 2:19)
  • Bet-Avenin uhrikukkulat hävitetään, sillä ne ovat olleet Israelille synniksi. Orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava niiden alttareilla. Ihmiset sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Kaatukaa meidän päällemme!" (Hoos. 10:8 )
  • Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut - kuka voi sen kestää?" (Ilm. 6:15-17)

Suurten koetusten edessä kenelläkään ei ole helppoa. Mutta jos ihmisellä on oman selviytymisen lisäksi huoli myös läheisistä ihmisistä, huoli on paljon suurempi. Puoliso ja lapset ovat kaikkein rakkaimpia ihmisiä, jotka jokainen haluaisi säästää kaikelta mahdolliselta kärsimykseltä:

  • Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään. Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. (1. Kor. 7:26-28)
  • Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. (Matt. 24:19-21)

Jeesuksen sanojen syvyys avautuu siis tätä kautta. Häntä itkeville naisille hän kaiken kärsimyksensä keskellä toteaa, että häntä itseään ei tarvitse surkutella. (Tiedämme, että juuri sitä varten hän oli vapaaehtoisesti maailmaan tullutkin.) Sen sijaan Jeesus kaikkein suurimman kärsimyksensä hetkelläkin kantoi huolta siitä, että maailmaan tulee vielä useita kärsimyksen aikoja. Silloin nämäkin äidit toivovat, ettei heillä koskaan olisi lapsia ollutkaan, jottei heidän tarvitsisi oman kärsimyksensä lisäksi kantaa vielä huolta lapsiensa kärsimyksestä.

Tuo viimeisin lainaamani kohta (Matt. 24:19-21) toteutui kirjaimellisesti mahdollisesti näiden kyseisten naisten eläessä, kun Jerusalem hävitettiin 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. On teoriassa mahdollista, että silloin joku lapsettomuuden häpeää ja naapurin naisten pilkkaa kantanut nainen olisikin saanut kuulla pilkkaajiltaan sanat: "Voi sinua onnellista, kun sinun ei tarvitse pelastaa kuin itsesi."
10
Kysy Nettipapilta / Vs: Miksi Jeesus rikkoo perheitä? (Matt. 10:34-36)
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 29.03.2021 - klo:14:55 »
Hei Ilona,

Kysymyksesi pohdinnoissa olet oikeastaan jo itse vastannut kysymykseesi. Toistankin siis sinun omat sanasi vain vähän syvemmältä penkoen ja muutamalla raamatunkohdalla höystäen. Aloitan laittamalla kysymäsi kohdan kokonaisuudessaan näkyviin, ja liittämällä mukaan pari jaetta sen molemmin puolin, niin asiayhteyksin tulee paremmin selville:

Kristuksen tunnustaminen
Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.
Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. (Matt. 10:32-39)


Kyse on siis Kristuksen omaksi tunnustautumisesta ja siitä, mitä se tunnustautuminen joskus aiheuttaa.

Ymmärrän, että emme saa rakastaa mitään emmekä ketään muuta enemmän kuin Jumalaa ja että Jeesuksen seuraamisesta voi koitua riitaa ja sotaa. Mutta miksi Jeesus sanoo näin?

Lopulta sinua eniten vaivaava asia taitaa olla tuo Jeesuksen sanamuoto, joka voidaan lukea kahdella tavalla. Oletan, että sinä näet sen siinä merkityksessä, mitä se minun mielestäni ei tarkoita. Eli Jeesus ei tässä ilmoita, mitkä ovat hänen motiivinsa ja tavoitteensa. Minun mielestäni tämä kohta luetaan siten, että Jeesus ei kerro, mitä hän toivoo, vaan hän hyvin päättäväisellä tavalla ilmoittaa, mitä väistämättä tulee tapahtumaan. Hän ei siis tässä paljasta omaa ohjelmanjulistustaan vaan ampuu alas kuulijoiden mahdolliset väärät odotukset. Siis hieman selittävällä tavalla kääntäen: "Älkää kuvitelko, että evankeliumi saa ihmiset vetämään yhtä köyttä."

Jeesuksen motiivi ja ohjelmanjulistus on se, että hän on tehnyt kaikkensa kutsuakseen kaikki ihmiset pelastukseen:
  • Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. (Luuk. 13:34)
  • Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. (Joh. 3:17-19)

Lisäksi hän lupasi omilleen rauhan, kuten itsekin jo kysymyksessäsi totesit, ja julisti kaikki rauhantekijät autuaiksi. On siis mahdotonta, että Jeesus toivoisi ihmisten riitautuvan keskenään:
  • Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)
  • Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt. 5:9)

Jeesus ei siis halua hajottaa perheitä. Mutta historia näyttää karulla tavalla, että oikea usko ei saa ympäröivää yhteiskuntaa rakastamaan kristittyjä, kun ei se aina saa edes kristittyjä rakastamaan toisiaan. Jerusalemin alkukristityillä oli hetken aikaa jotakuinkin täydellinen tilanne: "He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat." (Ap. t. 2:47) Tämä olotila ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Hyvin pian alkoivat erilaiset vainot, jotka levisivät samaa tahtia kuin kristinuskokin levisi.

Sanoma Jeesuksesta on aina jakanut ihmiset kahteen leiriin: niihin, jotka ottavat hänet vastaan - ja niihin, jotka eivät ota. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan. Kun Jeesus sanoo, että "minä olen tullut tuomaan miekan", hän kertoo, kuinka tulee käymään, vaikka hän ei sitä toivoisikaan. Jos jotkut perheen jäsenet pitävät Jeesusta elämänsä tärkeimpänä asiana ja toiset torjuvat hänet, seuraa siitä väistämättä myös jakolinjat perheen sisälle. Jeesuksessa toteutui hyvin perusteellisesti vanhan Simeonin ennustus:

Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset." (Luuk. 2:34-35)

Jeesuksen tapa käyttää perhettä riidan esimerkkinä on tehokas. Se kuvaa kipeällä tavalla sitä, kuinka kaikkein läheisimpien ihmistenkin välille voi Jeesuksen vuoksi muodostua jakolinjoja.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10