Heippa nettipappi Marko!

Miksi sinulla ei ole etiikan esitelmissä maahanmuutosta apupalstaa?

Onko sambatanssi kirkkotilassa Jumalan pilkkaa? Itse en oikein tiedä mitä ajatella. Erilaisuuttahan toki pelästyy aina niin helposti. Kyllähän tuolla maailmalla kirkonmenot on paljon eläväisempiä kuin perinteinen suomalainen malli, joten ei tämä mitään ihmeellistä ole. Hienoa, jos porukka tulee kuulemaan tanssin myötä Sanaa ja ylistää Jumalaa sambaillen. Mutta toisaalta vähäpukeiset sambatanssijat kirkkotilassa ei kuulosta hyvältä. Ja jos sambailut meneekin Jumalanpalveluksessa ykkössijalle eikä Jeesus. Jumalanpalveluksesta tuleekin pelkkä karnevaali. Mitä mieltä olet?

Tervehdys Harder,

Anteeksiantoon luottaminen ja syntiä vastaan taisteleminen ovat kaksi eri asiaa. Ne eivät ole koskaan toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Kaikkien syntien kohdalla on pakko luottaa anteeksiantoon. Mitään muuta keinoa ei ole syntien anteeksi saamiseksi. Silti Jumalan täydellinen armo ja anteeksianto ei anna lupaa jatkaa yhdenkään synnin tekemistä. Kristityn velvollisuus on taistella syntiä vastaan silloinkin, kun vuosien ajan joka päivä on aina sen taistelun hävinnyt, ja tietää suurella todennäköisyydellä häviävänsä tulevaisuudessakin. Syntiä vastaan taisteleminen on kristityn elämäntapa taistelun lopputuloksesta riippumatta.

Omantunnontarkan ihmisen kompastuskiveksi muodostuvat usein omat tunteet. Niitä kun ei voi hallita. Käytit esimerkkinä yhtä kaikkein vaikeinta: ylpeyden syntiä. Tunteiden ja ajatusten tasolla ylpeyttä on käytännössä mahdoton vastustaa. Ylpeyden tunne tulee niin kuin mikä tahansa muukin tunne - kysymättä ja pyytämättä. Ainoa varma keino sydämen syntien poistamiseksi on sydämen repiminen rinnasta. (Vaikka tässä tapauksessa sydän sanaa käytän kahdessa eri merkityksessä, niin 100-prosenttisena hoitokeinona tämä on ainoa toimiva.)

Merkittäväksi kysymykseksi muodostuu siis se, kuinka itse aikoo toimia ylpeiden ajatusten noustessa mieleen. Internetissä kiertävän meemin mukaan vanha intiaani opetti nuoria: "Meidän kaikkien sydämessä asuu hyvä ja paha susi, jotka tappelevat keskenään." Nuoret kysyivät: "Kumpi näistä voittaa?". Vanhus vastasi: "Se, jota sinä ruokit."

Ajatusten ja tunteiden alueella tehtävät synnit haastavat kristittyä erityisen paljon oikean elämäntavan valintaan. Päivittäin on hyvä pyytää anteeksi syntejään. Ja joka hetki on negatiivisten ja väärien ajatusten äärellä päätettävä, ettei halua antaa ravintoa sellaiselle ajattelutavalle. On syytä keksiä muuta ajateltavaa.

Pohdit sitä, olisiko syytä jättää pois esimerkiksi ulkonäöstään huolehtiminen, jottei olisi ylpeä perintötekijöistään ja ulkoisesta olemuksestaan. Näin voisi tehdä, jos se oikeasti toimisi. Veikkaukseni on, että jos ei halua kouluttaa omaa ajattelutapaansa, niin lopputulos on se, että on ylpeä siitä, kuinka hyvältä näyttää siitä huolimatta, että ei ole tehnyt ulkonäkönsä eteen mitään. Pahimmillaan skenaario voisi olla vaikka se, että menet juhliin epäkunnioittavan huonosti laittautuneena, ja silti ylpeänä sydämessäsi siitä, että taistelet näkyvästi ylpeyden syntiä vastaan.

Ylpeyden synnin jalostunein muoto on se, kun ihminen alkaa ihailla sitä, kuinka nöyrä on sydämessään. Opettele siis kääntämään ylpeät ajatuksesi johonkin muuhun ja keskity siihen, ettet teoissasi ylpeile.

Hei Ninnannunna!

Markuksen evankeliumi on hyvin tiivistettyä kerrontaa. Toisinaan kirjoittaja suorastaan luettelee Jeesuksen tekoja sen tarkemmin selittelemättä. Esimerkiksi Jeesuksen kiusauksista autiomaassa hän sanoo vain: "Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta." (Mark. 1:12-13) Tässä on kaikki, mitä Markus asiasta haluaa sanoa. Sen sijaan Matteuksen evankeliumista voimme lukea paljon laajemmin kolmesta eri kiusauksesta ja niiden äärellä käydyistä Jeesuksen ja paholaisen välisistä vuoropuheluista.

Jotain samankaltaista on tässä kysymässäsi kohdassa. Vaikka tässä tapauksessa Markuksella ja Matteuksella on melkein yhtä pitkät tekstit, Markus on silti niukkasanaisempi niissä oleellisissa kohdissa, jotka selittäisivät juutalaista kulttuuria tuntemattomalle opetuksen kärjen. Matteus lisää kaksi lausetta, jotka valaisevat kertomuksen ideaa ei-juutalaiselle lukijalle.

Foinikialaisnaisen usko
24. Jeesus lähti sieltä Tyroksen alueelle. Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana, mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. 25. Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki, ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa. 26. Hän ei ollut juutalainen, vaan Syyrian foinikialaisia. Hän pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen hänen tyttärestään, 27. mutta Jeesus sanoi: "Anna lasten ensin syödä kyllikseen. Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille."  28. Nainen vastasi tähän: "Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia." 29. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi."  30. Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä. (Mark. 7:24-30)

Kanaanilaisnaisen usko
21. Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. 22. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." 23. Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." 24. Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."  25. Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" 26. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille."  27. "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." 28. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot."  Siitä hetkestä tytär oli terve. (Matt. 15:21-28)

Jeesus viittaa Matteuksen evankeliumin laajemmassa tekstissä lainalaisuuteen, joka kulkee läpi Raamatun aivan sen alkumetreiltä asti.

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." (1. Moos. 12:1-3)

Jeesusta ei lähetetty kaikkialle maailmaan. Hänen tehtävänsä oli tulla täyttämään se lupaus, jota juutalainen kansa kantoi Abrahamista alkaen. Hänen tylyiltä kuulostavat sanansa lapsista ja koiranpenikoista tarkoitti siis yksinkertaisesti sitä, että Jeesuksen tehtävä oli toimia juutalaisten parissa. Vasta kun Jeesuksen tehtävä oli täytetty, alkoi se osuus, että opetuslapset lähtevät viemään evankeliumia kaikkialle maailmaan: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ... " (Matt. 28:19)

Vaikka kertomuksen logiikka on tällä tavoin selvä, suuren kysymysmerkin nostaa ilmoille se, miksi Jeesus valitsi niin töykeän kuuloiset sanat. Hän kuitenkin kohtasi apua pyytäviä ihmisiä yleensä hyvin lempeästi ja ymmärtävästi - myös niitä, jotka eivät olleet juutalaisia.

Minun näkemykseni on se, että Jeesus ymmärsi, millainen tämä nainen oli sitkeässä ja hellittämättömässä uskossaan. Ajattelen niin, että hänen ensisijainen tarkoituksensa ei ollut kohdella tylysti tätä naista. Jeesus näki kanaanilaisen naisen sydämeen, mutta keskustelun avulla hän pystyi näyttämään tuon vahvan uskon myös hänen mukanaan kulkeville opetuslapsille. Opetuslapsista kerrotaan usein evankeliumeissa, kuinka he tappelivat suurimman opetuslapsen tittelistä ja kilpailivat kunniapaikoista Jeesuksen valtaistuimen vierellä. Nyt tämän episodin myötä Jeesus näpäyttää itseään täynnä olevia opetuslapsia, ja pääsee nostamaan pakananaisen heille esimerkiksi.

Matteuksen evankeliumissa on aikaisemminkin vastaava kertomus, jossa Jeesus vielä selvemmin opettaa siitä, kuinka juutalaisuus ei ole mikään tae oikeasta ja vahvasta uskosta. Roomalainen sadanpäällikkö osoittaa sellaista uskoa ja luottamusta Jeesukseen, että Jeesus haluaa nostaa hänet juutalaisille esimerkiksi. Otan tähän kertomuksen lopun:

Jeesus ja Kapernaumin sadanpäällikkö
10. Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. 11. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. 12. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."  13. Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot."  Sillä hetkellä palvelija parani.  (Matt. 8:10-13)

Kummassakin kertomuksessa Jeesus siis toimii uskollisena omalle tehtävälleen, mutta käyttää tilaisuudet hyväksi nostaa pakanat suuren uskon esikuviksi.

Tulisiko kristityn välttää uimahalleja ja yleisiä rantoja? Törmäsin juuri ulkomaalaisen kristityn mielipiteeseen, ettei lapsia kannattaisi viedä tämmöisiin paikkoihin. Ihmiset ovat miltei alasti (uimapukumuoti onkin niukkaa nykyään) ja tällä voi olla huonoja seurauksia. Samassa yheydessä viitaten siihen, että lapsuuden saa elettyä ilman uimarantoja ja altaita omalla takapihalla leikkien jne. Minusta tämä kuulostaa jo aika äärimmäiseltä.