Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 21.03.2010 - klo:19:56 »Tervehdys, Rhynynen!
Tätä olen pohtinut viime viikkoina, että jos paaduttaa sydämen yli kolme kertaa Herran kutsuessa niin kutsuuko Hän sen jälkeen.
Kysymyksesi menee kategoriaan: "Varma vastaus on tarjolla vasta taivaassa". Mutta rohkenen silti pohdiskella asiaa ääneen.
Olen kuullut silloin tällöin, että Jobin kirjaan vedoten sanotaan, että jokaisella ihmisellä on 2 tai 3 etsikkoaikaa. Lausahduksen taustalla lienee juuri lainaukseesi sisältyvät jakeet: "Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa." En itse haluaisi kuitenkaan tehdä liian suoraviivaisia johtopäätöksiä. Tätä kohtaa ei mielestäni saa kaventaa vain etsikkoaikaa koskevaksi. Ensimmäistä kertaa uskon löytävän ihmisen lisäksi tuo jae voi mielestäni kuvata myös parannuksen tekemistä. Jumalan tarvitsee herätellä myös kristittyä ihmistä tämän vääristä teoista ja tavoista. Parannuksen tekeminen kuuluu kristityn velvollisuuksiin. Omiin elämäntapoihinsa kun luutuu nin helposti, että pian ei edes huomaa, että rikkoo Jumalan tahtoa. Ja koska tapoihinsa on tottunut, niiden eteen ei osaa tai halua tehdä mitään. Mielestäni nuo jakeet puhuvat myös siitä, miten sellaisissa tilanteissa Jumala ravistelee hereille.
Lukumäärän suhteen olisin myös varovainen. Jobin kirja on tyyliltään runollinen teos. Pelkstään ilmaus: "kahdesti ja kolmestikin" antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole absoluuttinen maksimi. Jos Jumala olisi halunnut ilmoittaa, montako kertaa hän enimmillään herättelee ja ravistelee ihmistä, hän olisi sanonut selvästi, että se on joko kaksi tai kolme kertaa. Minulle tämä kohta puhuu siitä, että Jumala puhuttelee ihmistä niin, että kukaan ei voi sanoa, että tilaisuus meni ohi huomaamatta. Ensimmäisen voi vielä sivuuttaa olankohautuksella, mutta jos puhuttelut toistuvat, haastaa Jumala ihmistä toimimaan.
Enempää minulla ei ole mielessäni pohdintoja aiheen tiimoilta, mutta ajattelin sanoa yhden ajatuksen henkilökohtaisesta todistuksestasi aiheen saaneena:
Olen melko varma, että ilman Herran kuritusta en olisi tullut uskoon ja pelastunut.
Koen suurena Jumalan armona, jos saa tilaisuuden nähdä jonkun syyn vastoinkäymisilleen. Yleensä niistä tuppaa vain katkeroitumaan. On iloista kuulla, että kokenut Jumalan puhuttelun noin siunattuna asiana.
Tässä valossa kysymys Jumalan hyvyydestä ja maailman pahuudesta saa hyviä ulottuvuuksia. Kovin usein tuntuu siltä, että kristityillä on vaikeuksia yhdistää negatiiviseksi kokemiaan asioita hyvän Jumalan työhön. Ikävät asiat laitetaan mieluusti Saatanan ja ihmisen aikaansaannoksiksi tai sitten jonkun kasvottoman synnin ja syntisyyden seurauksiksi. Mutta juuri Jumalan kurituksen näkökulmasta katsottuna Jumala tekee rakkautensa vuoksi "pahaa".
Paratiisin syntiinlankeemuskertomuksen yhteydessä puhutaan aina synnin rangaistuksista. Ja rangaistuksiahan ne olivatkin:
Naiselle hän sanoi: - Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä
olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua
vallassaan. Ja miehelle hän sanoi: - Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit
puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.
Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa
sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi.
[1. Moos. 3:16-18]
Tärkeää on kuitenkin huomata, että Jumala ei pura kiukkuaan ihmiseen ja aseta rangaistuksia ajatellen: "Siitäs saatte kurjat, kun uhmasitte minua. Mitenkäs nyt suu pannaan?" Syntinen ihminen vain yksinkertaisesti ei osaa tehdä asioita oikein, jos ei ole joitain asioita viemässä väkisin oikeaan suuntaan.
En ole nainen enkä edes isä, mutta silti arvailen: Mitä tapahtuisi, jos lapset saataisiin sarjakuvatyyliin haikaran tuomana? Jos ei olisi 9 kuukauden odotusta, raskauden vaivoja ja synnytystuskia? Monissa perheissä adoptiolapset ovat valtavan rakkaita perheenjäseniä. Mutta uskoisin, että monessa tapauksessa se vaivannäkö, joka lapsen vuoksi on jouduttu kokemaan, sitoo lapsen vanhempiinsa paljon tiukemmin. Lapsi ei tule maailmaan huomaamatta. Pelkään, että maailmassa olisi järkyttävän paljon nykyistä enemmän heitteille jätettyjä lapsia, jos lisääntyminen tapahtuisi kivuttomammin. Tämä pitää paikkansa pieneltä osin myös miesten kohdalla. Joskus tuntuu siltä, että isälle odotusaika on vielä tärkeämpää valmentautumista. Äidit ovat usein paljon valmiimpia omaan rooliinsa kuin isät.
Samaa näen miehelle lausutuissa sanoissa. Nuorisotyötä tekevänä olen usein huomannut, miten vastuuta kantamaan joutuneet nuoret kasvavat keskimäärin vastuullisiksi, luotettaviksi ja ahkeriksi aikuisiksi. Usein tällaiset nuoret eivät tule kaikkein helpoimmista elämäntilanteista. Ja toisaalta usein on tullut törmättyä sellaisiin kultalusikka suussa syntyneisiin nuoriin, joiden elämäntapoja seuratessa on tullut surullinen ja melkein epätoivoinen olo. Liian helppo elämä tuntuu turmelevan.
Tämän vuoksi minä en halua kiertää sitä seikkaa, että synnin rangaistukset ovat selvästi Jumalan tekoa. Kyllä Jumala ihan itse sanoi, että hän tekee raskauden vaivoista suuret. Ja kyllähän se on Jumala yksin, joka pystyy rikkaruohot maasta kasvattamaan. Mutta ne ikävät asiat hän näki välttämättömiksi, jotta hän voisi ohjata syntistä ihmistä oikeaan suuntaan. Syntisessä maailmassa Jumalan on luovuttava joistain hyvistä jutuista ja annettava pahoja, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Mitään iankaikkista elämää parempaa ei ihmiselle voi olla tarjolla. Siksi ajattelen, että Jumala joutuu kurittamaan ihmistä, jotta tämä haluaisi ottaa sen vastaan.