Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 15.01.2009 - klo:21:35 »
Tämän otsikon alla yhdistyy kaksi erittäin hienoa tapaa tahi ohjetta, jotka olen elämäni varrella saanut. Ensinnäkin muistan, kuinka pyhäkoulusta saatiin viikoittain joku muistolause Raamatusta opeteltavaksi. Vaikka kohdat olivat lyhyitä, en enää muista niistä yhtään. Mutta erinomainen tapa on muistissa. Toiseksi Raamattuopiston aikana sain neuvon, että on hyvä opetella Raamattua ulkoa. Usein tulee eteen tilanne, että Raamattu ei ole käsillä silloin, kun sitä tarvitaan. Mahdollista on sekin, ettei joskus enää pysty syystä tai toisesta lukemaan Raamattua. Silloin on tärkeää, että sana elää sydämessä ja muistaa tekstejä ulkoa.
Nuorisotyönohjaajaopiskelujeni viimeisin tentti oli niin sanottu "suuri raamatuntuntemustentti". Tentin kolmas osio sisälsi 70 erilaista raamatunkohtaa, jotka piti opiskella ulkoa. Raamatunkohdat oli valittu taitavasti. Myöhemmin kesäteologiaikoinani huomasin, että varmaankin 90% nuorten esittämistä kysymyksistä oli sellaisia, joihin löytyi apua kyseisistä kohdista. Sen vuoksi minulta jopa kysyttiin, että osaanko Raamatun ulkoa. En osaa, mutta tentin ansiosta osasin erittäin hyödyllisiä kohtia.
HAASTE:
Kerran tai pari viikossa laitan tälle palstalle jonkun noista edellä mainitsemistani raamatunkohdista. Haastan foorumin käyttäjät mukaan Raamatun opiskeluun. Opiskelkaa tekstejä ulkoa sitä mukaa kun niitä tänne ilmestyy. Painakaa mieleenne myös kohta, josta kyseinen teksti löytyy. Pian teillä on mainio paketti hyviä Raamatun helmiä muistissanne. Jumala on luvannut, että hänen omat sanansa eivät palaa tyhjänä, vaan ne täyttävät tehtävänsä.