Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 09.04.2010 - klo:11:42 »Moro, Heppu!
Voisiko olla olemassa fyysistä todistetta Jumalasta, tai jumalista?
Kyllä ja ei. Vastaus palautunee edellisissä viesteissä esittämääni kysymykseen: Mikä riittää ihmiselle? Jollekin fyysinen todiste on vaikkapa luonto ja sen ihmeellisyys. Toinen pitää Jumalan kädenjälkenä sitä, miten pienistä soluista avaruuden miljardeihin galakseihin asti elämä on ihmeellistä ja järjestelmällistä. Ikään kuin se olisi selvästi suunniteltu sellaiseksi. Toiselle kaikki on luonnon aikaansaamaa. Ja sen todistusarvo Jumalasta on olematon, koska se on arkipäiväistä ja totuttua. Olipa kyse kuinka hienovaraisista mekanismeista tahansa, sen ihmettelyyn voidaan vastata Jurassic Parkin sitaatilla: "Luonto keksii keinot". Mielestäni ei ole mitään oikeaa todistetta, joka pistäisi jauhot suuhun kummalle tahansa ihmisryhmälle. Ihme pitää uskoa ihmeeksi. Ihme vaatii enemmän uskoa kuin se voi antaa. Esimerkki:
Olen hengellisessä tilaisuudessa, jossa yhtäkkiä keskellä lattiaa tupsahtaa savupatsas. Savun hälvettyä keskellä lattiaa seisoo valkokaapuinen, pitkätukkainen ja parrakas mies: "Moi! Olen Jeesus!". Uusi poksahdus, ja hahmo on poissa. Olenko nähnyt ihmeen?
1. Ensimmäinen haaste: minun on uskottava silmiäni. Olinko tylsän puheen vuoksi unen ja valveen rajamailla? Näinkö oikeasti silmilläni vai vain mielikuvituksessani? Päätän uskoa, että näin oikein.
2. Toinen haaste: minun on uskottava yliluonnolliseen. Onko seurakunnassa kehitetty uutta teknologiaa. Pyrotekniikka on jo pitkään ollut käytössä. Savuun on osattu jo pitkä aika sitten projisoida kolmiulotteisia kuvia. Äänentoiston järjestäminen ei ole sen jälkeen enää juttu eikä mikään. Oliko unettavista puheista tunnettu pastori kehittänytkin vain uskomattoman havainnollistavan tehosteen? Päätän uskoa, että kyseessä oli yliluonnollinen ilmiö.
3. Kolmas haaste: minun on uskottava hahmon alkuperä. Mistä minä tiedän, kuka kyseessä oleva henkilö oli? Oliko Jeesus oikesti sellainen kuin kirkkotaiteessa on esitetty? Entäpä jos se olikin muinaissuomalainen metsänjumala Tapio, joka päätti tehdä käytännöllisen pilan? Päätän uskoa, että kyseessä oli oikea Jeesus.
4. Neljäs haaste: entä sitten? Millä tavoin tämä kokemukseni vahvistaa uskoani? Kaikki edelliset vaiheet edellyttävät, että minulla on jo usko Jeesukseen. Kuinka tämä tapahtunut ihme sitä muuttaa? Käykö niin, että alan odottaa uusia ihmeitä, jotten pelkää Jumalan hylänneen minua? Kauanko tämä ihme saa minut vakuuttuneeksi? Unohdanko sen pian, vai tuleeko minusta sellainen puhuja, joka vielä 30 vuoden päästäkin hehkuttaa tätä yhtä juttua ja keskittyy vain siihen?
Lainaus
Mutta kyllä varmaan ihmeteot panisivat pohtimaan asiaa tosisssan.
No näin minäkin luulen. Jeesuksen ihmeistäkin puhutaan usein sanalla tunnusteko. Varmaan hänen kuulijansa pohtivat asioita. Mutta toisaalta yhtä lailla nähtiin, että osa paatui vain entistä pahemmin. Ihme itsessään ei herätä uskoa. Lasaruksen kuolleista herättäminen aiheutti pohdintaa vastustajissa, ja sen lopputuloksena Jeesusta vainottiin entistä enemmän.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihmeparantumisista hypettäminen on ikävä juttu. Ihmeellä on merkitystä sille, joka sen kokee ja ehkä niille, jotka sen näkevät. Mutta jos joku tulee selittämään suu vaahdossa jostain ihmeestä, niin paljon helpompi on uskoa Jumalaan ilman sitä selitystä. Ihmeillä Jumalan markkinoiminen saa aikaan vain sen, että aletaan vaatia niitä ihmeitä myös omalle kohdalle.
Lainaus
Tämä todistejuttu on sinällään vain periaatteellinen. Siis miksi ottaa huomioon sellaista tekijää, josta ei ole mitään todisteita ja josta ei edes ole mahdollista saada todisteita? Miksi tehdä asioista monimutkaisia, kun ne selittyvät yksinkertaisemminkin. Käytetään Occamin partaveistä.
Luulen, että jälleen asia kiertyy takaisin siihen mikä kenellekin riittää -asiaan. Minulle Jumala on yksinkertaisempi ja loogisempi ratkaisu elämän, maailman ja ihmisten selittämiseen, kuin kaiken selittäminen ilman Jumalaa. Mutta sehän ei taaskaan ole mikään todiste mihinkään suuntaan. Mutta minulle se on peruste.
Lainaus
Moraaliselta puolelta ajatellessa tuntuu tosi oudolta, että kristinuskon mukaan ihmistä rankaistaan tai jätetään rankaisematta sen mukaan uskooko jutut, joita ei edes pysytä todistamaan.
On aivan oikeutettua esittää tuo kysymys. Varsinkin, jos vielä ajatellaan, että uskon synnyttää Jumala itse. Enkä voi Jumalan puolesta vastata, mikä hänen suunnitelmansa tarkasti on ollut. Mikä on se koukku, jonka hän on ajatellut koskettavan ihmistä niin, että hän voi viimeisellä tuomiolla todeta oikeudenmukaisesti, että jokainen sai mahdollisuuden? Luulen, että ihmisen syntisen, laiskan ja itsekkään luonnon vuoksi hänen ei ole ollut järkevää kertoa koko viisauttaan Raamatussa. Muuten seurakunta luopuu tehtävästään julistaa, ja yrittää vain päästä helpolla markkinoimalla jotain koukkua. Meille kristityille on annettu tehtävä pitää esillä Elämän Sanaa, ja luottaa siihen, että kuulemaan ja pohtimaan pysähtyneen ihmisen sydämessä Jumala toimii.
