Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 03.02.2014 - klo:17:52 »Hei Julle!
Keskimäärin seurakuntamme eromäärät ovat noin 15 henkilöä kuukaudessa. Kuluneena vuonna eropiikkejä oli heinäkuussa ja lokakuussa, jolloin eroajia oli noin 40 henkilöä. Joulukuussa liikenne oli kaikkein vilkkainta. Eroajia oli yli 110. Kirkkoon liittyvien määriä en ole tarkistanut. Liikennettä on jatkuvasti myös siihen suuntaan, vaikkei yhtä paljon kuin pois päin.
Joulukuu on yleensäkin kaikkein vilkkainta eroamisen aikaa. En usko, että marraskuussa ollut Jalovaaran tilaisuus olisi tähän asiaan mitenkään vaikuttanut. Joulukuussa vapaa-ajattelijat järjestivät näkyvän nettimarkkinoinnin, jossa tiedotettiin, että joulukuun aikana eroamalla säästää seuraavan vuoden kirkollisveron. Tällainen kampanja vaikuttaa paljon enemmän kuin mikään kohu-uutinen, jollaista Jalovaaran tilaisuudesta yritettiin lehdistössä tehdä. Korviini ei ole myöskään kaikunut, että kukaan olisi sanonut kirkosta eroamisen syyksi sitä, että Pirkko Jalovaara on ollut vierailulla seurakunnassamme.
Kirkosta eroaminen on asia, josta on tehty jotenkin valtavan suuri numero. Ihmisillä on vapaus kuulua tai olla kuulumatta kirkkoon. On huolestuttavaa, että kirkkoon kuulumattomat rummuttavat ihmisiä eroamaan, katsomatta sitä, miten paljon hyvää kirkko yhteiskunnassa tekee. Kirkosta eroaminen on lupa tehdä millä tahansa syyllä, mutta toisinaan tuntuu, että eroaville ihmisille kelpaavat tosi oudot syyt päätöksensä tueksi.
Parin viime vuoden aikana eropiikkejä ovat aiheuttaneet muun muassa:
1. Ministerin puhe hengellisessä tapahtumassa
2. Yle-vero
3. Pirkko Jalovaarasta tehty televisio-ohjelma
Olen tosi surullinen, jos nämä ovat ihmisten todellisia syitä erota kirkosta. En ole surullinen kirkon puolesta. Jumala on pitänyt huolen seurakunnastaan jopa suurien vainojen keskellä. Suomen kirkon kaltaisen organisaation heikkeneminen ei ole Jumalan näkökulmasta kriisi. Mutta olen huolissani siitä, miten kirkon mahdollisuudet tehdä työtä vanhusten, päihdeongelmaisten, diakonia-apua tarvitsevien, lasten ja nuorten parissa vähenevät. Heiltä se on pois, ei niiltä, jotka tulevat viikoittain jumalanpalvelukseen kirkkoon.
Mutta ei kirkossa saa edes näiden asioiden edessä ryhtyä marttyyriksi. Joka haluaa, hänellä on mahdollisuus auttaa näitä ihmisiä muutakin kautta, jos kokee, että kirkkoon kuuluminen ei ole oman vakaumuksen mukaista.
Keskimäärin seurakuntamme eromäärät ovat noin 15 henkilöä kuukaudessa. Kuluneena vuonna eropiikkejä oli heinäkuussa ja lokakuussa, jolloin eroajia oli noin 40 henkilöä. Joulukuussa liikenne oli kaikkein vilkkainta. Eroajia oli yli 110. Kirkkoon liittyvien määriä en ole tarkistanut. Liikennettä on jatkuvasti myös siihen suuntaan, vaikkei yhtä paljon kuin pois päin.
Joulukuu on yleensäkin kaikkein vilkkainta eroamisen aikaa. En usko, että marraskuussa ollut Jalovaaran tilaisuus olisi tähän asiaan mitenkään vaikuttanut. Joulukuussa vapaa-ajattelijat järjestivät näkyvän nettimarkkinoinnin, jossa tiedotettiin, että joulukuun aikana eroamalla säästää seuraavan vuoden kirkollisveron. Tällainen kampanja vaikuttaa paljon enemmän kuin mikään kohu-uutinen, jollaista Jalovaaran tilaisuudesta yritettiin lehdistössä tehdä. Korviini ei ole myöskään kaikunut, että kukaan olisi sanonut kirkosta eroamisen syyksi sitä, että Pirkko Jalovaara on ollut vierailulla seurakunnassamme.
Kirkosta eroaminen on asia, josta on tehty jotenkin valtavan suuri numero. Ihmisillä on vapaus kuulua tai olla kuulumatta kirkkoon. On huolestuttavaa, että kirkkoon kuulumattomat rummuttavat ihmisiä eroamaan, katsomatta sitä, miten paljon hyvää kirkko yhteiskunnassa tekee. Kirkosta eroaminen on lupa tehdä millä tahansa syyllä, mutta toisinaan tuntuu, että eroaville ihmisille kelpaavat tosi oudot syyt päätöksensä tueksi.
Parin viime vuoden aikana eropiikkejä ovat aiheuttaneet muun muassa:
1. Ministerin puhe hengellisessä tapahtumassa
2. Yle-vero
3. Pirkko Jalovaarasta tehty televisio-ohjelma
Olen tosi surullinen, jos nämä ovat ihmisten todellisia syitä erota kirkosta. En ole surullinen kirkon puolesta. Jumala on pitänyt huolen seurakunnastaan jopa suurien vainojen keskellä. Suomen kirkon kaltaisen organisaation heikkeneminen ei ole Jumalan näkökulmasta kriisi. Mutta olen huolissani siitä, miten kirkon mahdollisuudet tehdä työtä vanhusten, päihdeongelmaisten, diakonia-apua tarvitsevien, lasten ja nuorten parissa vähenevät. Heiltä se on pois, ei niiltä, jotka tulevat viikoittain jumalanpalvelukseen kirkkoon.
Mutta ei kirkossa saa edes näiden asioiden edessä ryhtyä marttyyriksi. Joka haluaa, hänellä on mahdollisuus auttaa näitä ihmisiä muutakin kautta, jos kokee, että kirkkoon kuuluminen ei ole oman vakaumuksen mukaista.
