Vastaa

Yhteenveto

Kirjoittanut: Nettipappi Marko

« : 16.03.2014 - klo:16:39 »

Lisää lainaus

Tervehdys Masentunut!

Liitin kysymyksesi osaksi ketjua, jossa on ollut jo erilaisia kysymyksiä ja vastauksia sekä kuolemanpelosta, masennuksesta että täyttymättömistä toiveista. Iso osa vastauksista sivuaa sinunkin kysymyksiäsi. Toivon, että niissä on sinun mieltäsi rauhoittavia kohtia Raamatusta. Varsinaiseen kysymyksesi ytimeen edellä olevat vastaukset eivät silti osu.

Lainaus käyttäjältä: Masentunut - 12.03.2014 - klo:19:18

Ongelmani siis on, että jos Jumala on ymmärtänyt mut väärin ja kuolenkin siinä 30:nen ikäisenä. ... Ja eikö Jumala hyväksy mielipiteet ja rakasta kaikkia sellaisenaan kuin he ovat? Mua vaan pelottaa, että nyt kuolen 30-vuotiaana jos Jumala ymmärs pointtini väärin.

Voit olla täysin huoletta siinä, että Jumala on ymmärtänyt sinut täysin oikein. Jumala tuntee ihmisen sydämen paremmin kuin ihminen itse.

Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette,
jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.
(Matt. 6:8 )

Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset.
Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat,
joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.
(Ps. 33:13-15)

Sitä minä en kuitenkaan voi missään tapauksessa luvata, että Jumala tekee niin kuin ihmiset toivovat. Jumala on Jumala, ja hän hallitsee maailmaa niin kuin hyväksi näkee. Myös kunkin ihmisen kohdalla hän toimii suunnitelmansa mukaisesti.

Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan
ja nostaa sieltä. Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden,
painaa maahan ja kohottaa. (1. Sam. 2:6-7)

Kun otamme Jumalan kädestä hyvän,
totta kai meidän on otettava myös paha. (Job 2:10)

Ihminen suunnittelee tiensä,
mutta Herra ohjaa hänen askelensa. (Sananl. 16:9)

Herra ohjaa ihmisen askelet,
kukapa arvaa tiensä suunnan? (Sananl. 20:24)

En ole ottanut näitä Raamatunkohtia esille siksi, että haluaisin niillä synnyttää pelkoa. Mutta jos kuvittelee, että Jumala tasoittaa kaikki tiet niin, ettei koskaan tule mitään vastoinkäymisiä, koko usko kaatuu siinä vaiheessa, kun huomaa, ettei niin käy. Todellinen lepo ja rauha Jumalan edessä löytyy vain siitä, että suostuu luottamaan Jumalan viisauteen. Se ei ole missään tapauksessa helppoa, enkä itse osaa sitä ollenkaan. Mutta tiedän, että siinä olisi kaikkein suurin lepo ja rauha. Järkeni sanoo, että Jumala on viisaampi kuin minä. Mutta jos alan miettiä elämälleni sellaisia vaihtoehtoja, jotka ovat mahdollisia ja joista en pidä, alan epäillä Jumalan viisautta ja ymmärrystä. Tiedän, että minun sydämeni olisi kaikkein levollisin, jos voisin luottaa, että mitä tahansa elämä tuo tullessaan, olen Jumalan hyvissä käsissä. Tunnetasolla se vaan on niin kamalan vaikeaa.

Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi,
jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa
mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8:28)

Pelko itsessään ei ole väärin tai syntiä, mutta pelon kanssa on todella tuskaista elää. Toivonkin, että osaisit nähdä Raamatusta sen, että meillä on rakastava Jumala. Vaikka hänen rakkautensa ei tarkoita, että kaikki meidän toiveemme toteutuvat, hän haluaa kuitenkin antaa rauhan sydämeen. On suurta Jumalan armoa, kun hän antaa hyviä asioita. Mutta ihmeellistä armoa on se, kun vaikeiden hetkien keskellä voi luottaa Jumalan johdatukseen ja rakkauteen. Sitä kannattaa rukoilla hartaasti.

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa,
ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä
täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.
Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut
täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:16b-18)

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se,
mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.
Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen,
varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte
Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille,
en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat,
älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)

Rukous tuo rauhan sydämeen. Ja yhtä hyvin saa luottaa rukouksen voimaan ihan käytännön asioissa. Tänään kirkkovuoden Vanhan testamentin teksti kertoo kuningas Hiskiasta, joka sai kuulla, että Jumala halusi hänen kuolevan sairauteensa. Hiskia rukoili hartaasti, ja Jumala muutti suunnitelmaansa:

Noihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan.
Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi:
"Näin sanoo Herra: 'Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!'"
Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: "Voi, Herra! Muista,
miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi
mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi." Ja hän itki
katkerasti. Jesaja ei vielä ollut lähtenyt palatsin keskimmäisestä
pihasta, kun hänelle tuli tämä Herran sana: "Mene takaisin ja sano
Hiskialle, kansani hallitsijalle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala:
'Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan
sinut. Kahden päivän päästä voit astua Herran temppeliin.'"
(2. Kun. 20:1-5)

Kirjoittanut: Masentunut

« : 12.03.2014 - klo:19:18 »

Lisää lainaus

Moi. Mä en enää tiedä mitä mä teen. Oon murrosikäinen poika ja pelkään kuolemaa. Se hirvittää mua ihan sairaasti. Oon myös miettinyt kuolemaa noin kuukauden.
Oon täs melkee kaksvuotta kokenu erillaisia kipuja mun päässä. Ihan kun mua painettas kädellä tai sormella päästä. Niitä kipuja tulee aina välillä. Pelkään että mulla on aivokasvain. Oon rukoillu Jumalalta että mulle ei sitä tulis. Aivokasvaimessa kuitenkin heikottaa, pyörryttää ja tulee oksennusta. Noita kolmea oiretta mulla ei ole ollut. Mietin onko ne pääkivut mikreeniä? Sillä äidilläni on mikreeni. Toinen juttu voi olla murrosikä tai stressi. Mutta nyt asian ytimeen:

Mietin eilen illalla että jos itse saisi päättää kuolisinko näin nuorena vai sitten kun olen saanut pitkäaikaisen haaveeni toteutettua eli noin 20 vuoden päästä. Jokainen varmaan valitsisi viimeisen vaihtoehdon. Myös minä. Koska silloin kuolema ei tuntuisi niin pahalta kun on saanut unelmansa toteutettua, mutts jos kuolisi nuorena elämä olisi edessä ja unelmaa ei ole vielä toteutettu.
Ongelmani siis on, että jos Jumala on ymmärtänyt mut väärin ja kuolenkin siinä 30:nen ikäisenä. En tarkoittanut, että haluan silloin kuolla tai että mun pitäis sillon kuolla. Ei. Vaan tarkoitin sitä mielipiteenä. Tottakai jokainen haluu kuolla vanhempana kuin nuorempana! Tiedän että mä oon nuori eikä mun pitäis ajatella tälläsiä asioita, mutta nää tulee vaan väkisin mieleen... Eikä 30v mielestäni vanha ole. Suhtkoht nuori, mutta minuun nähden yli puolet iästäni vanhempi.
Ja eikö Jumala hyväksy mielipiteet ja rakasta kaikkia sellaisenaan kuin he ovat? Mua vaan pelottaa, että nyt kuolen 30-vuotiaana jos Jumala ymmärs pointtini väärin. Pohdin tätä asiaa koko eilisen päivän ja tän päivän. Kiitos jos osaat neuvoa mua ja vastata kysymyksiini. Tärkein kysymys siis on, että ymmärsikö Jumala pointtini väärin.

Kirjoittanut: Nettipappi Marko

« : 12.02.2012 - klo:17:23 »

Lisää lainaus

Tervehdys Jukka!

Upeaa, että olet uskaltanut kirjoittaa noin avoimesti ja rohkeasti. Olet myös kysymyksesi suhteen hyvin analyyttinen ja valotat tilannettasi aika hyvin. Viestistäsi käy hyvin ilmi, että kyse on valtavan suuresta asiasta. Pahoin pelkään, etten näin netin välityksellä osaa sanoa yhtään mitään, mikä voisi sinua auttaa. En varmaan osaisi sanoa edes vieressä istuen ja keskustellenkaan. Toivon, että jollain tavalla kuitenkin osaisin lohduttaa ja rohkaista.

Kuolemanpelkoa on käsitelty palstallani aikaisemminkin, mutta aika erilaisesta näkökulmasta. Liitin silti tämän kysymyksesi ketjun jatkoksi.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kuolemanpelko ja kokemus oman uskon vahvuudesta kulkevat käsi kädessä. Kuka tahansa psykologi tai tutkija ilman mitään uskonnollista vakaumustakin osaa sanoa, että kuolema on asia, jonka kohtaamiseen ei ole mitään yksiselitteistä työkalua. Riippumatta siitä, mikä uskonto on kyseessä, niiden yhteinen nimittäjä on puhe kuolemanjälkeisestä elämästä ja siihen pääsemisestä. Psykologisesti katsoen uskonto on ihmisen ratkaisu kohdata kuoleman ja katoavaisuuden todellisuus mahdollisimman levollisesti.

Edelleen psykologisesti ajatellen on hyvin normaalia, että vanhemmat ihmiset ovat keskimääräistä enemmän kiinnostuneita hengellisistä asioista. Keskiverto lapsi tai teini-ikäinen ei keskity miettimään elämänsä katoavaisuutta. Kuoleman ja katoavaisuuden todellisuus tulee lähelle ikääntymisen ja elämän varrella tapahtuneiden menetysten myötä. Siinä vaiheessa myös omaa suhdetta kuolemaan ja hengellisiin asioihin tulee pohdittua helpommin. Tämän todellisuuden Raamattukin myöntää:

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
(Ps. 90:12)

Kuoleman todellisuus pakottaa miettimään elämää syvällisesti. Nuorena on mahdollista vielä tukahduttaa katoavaisuuden ajatukset, mutta elämänkokemusten ja ajan kulumisen myötä ikuisuuteen liittyvien kysymysten kohtaaminen on väistämätöntä. Jos niihin ei saa vastausta, on seurauksena pelko. Muistelemasi kohta täydellisestä rakkaudesta ja pelon karkoittamisesta itse asiassa liittyykin juuri kuolemaan:

Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä,
kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.
Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä
maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen
rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta;
se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
(1. Joh. 4:17-18)

Tämän sanoit itse kokeneesi hyvin selkeästi henkilökohtaisella tasolla. Silloin on todella turha vain todeta, että alapa sitten uskoa, niin kohtaat Jumalan rakkauden ja pelko katoaa. Kerroit, että nimenomaan pidät uskoasi heikkona, joten jos Jumala on olemassa, et ole varma, miten sinun käy. Ja siitä kuolemanpelkosi syntyy.

Jos pyörittäisin autokorjaamoa, niin ongelman alkusyy olisi vianetsintäkaaviossa siis uskomisen vaikeus. Sen seuraukset ovat erittäin ahdistavia, mutta niitä oireita ei pysty helposti hoitamaan. Pitäisi pystyä tarttumaan alkusyyhyn. Ja se on monella tapaa hankalaa. Jos minä tietäisin, mikä niksi saa ihmiset uskomaan, niin oman työmaani vaikutusalueella kaikki uskoisivat.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla
teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan
se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin,
jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)

Sinä kerroit, että olet käynyt jumalanpalveluksissa. Se on hienoa. Olet silloin ollut siellä, missä julistetaan armon ja sovituksen Sanaa. Eräs pieni sävy kertomissasi asioissa minua jäi kuitenkin mietityttämään.

Lainaus käyttäjältä: Jukka - 05.01.2012 - klo:03:49

Käyn säännöllisesti tai yritän käydä aina kun oman vointini puolesta pystyn erään paikallisen seurakunnan Jumalanpalveluksissa. ... Rukoilen kyllä ja luen Raamattuakin mutta minua ahdistaa uskoni riittämättömyys ja kelvottomuuteni.

En tiedä, mikä ajatuksesi on näiden sanojen takana, mutta minä kuulen siinä jonkin verran omaa ponnistelua ja puristamista. Koen, että sinulle oikean uskon mittari on se, että tunnet olevasi riittävän vahva uskossasi ja että olet tehnyt riittävästi oikeita "uskovien juttuja". Kristittyjen yhteydellä, ehtoollisella, rukouksella ja Raamatun sanalla on uskoa hoitava vaikutus. Mutta se ei ole usko itse.

Usko on lepoa, rauhaa ja Jumalan lapsena olemista. Usko on käsivarsi, joka tarttuu kiinni Jumalan tekemiin tekoihin, Kristuksen sovitustyöhön ja Jumalan lupauksiin. Uskon voima ei ole koskaan uskovan ihmisen uskon määrässä vaan uskon kohteessa. Poikansa puolesta hädissään oleva isä kiteytti hienolla tavalla uskon olemuksen:

"Jos voit?" vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista sille,
joka uskoo." Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon!
Auta minua epäuskossani!" (Mark. 9:23-24)

Usko ja epäusko ovat yhtä aikaa läsnä ihmisen sydämessä. Jeesus itse selittää tilannetta jälkikäteen opetuslapsille. Jeesuksen sanoista käy ilmi, että kukaan ihminen ei pääse ylpeilemään uskonsa määrällä:

Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen
verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: "Siirry täältä
tuonne", ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.
(Matt. 17:20)

Uskon suurin vaikeus on heittäytyminen Jeesuksen pelastettavaksi. Jo pikkulapsista näkyvä "minä ite" -syndrooma on ihmiseen sisäänrakennettu taipumus, joka tappelee koko ajan Jumalan ilmaisia lahjoja vastaan.

Lainaus

Mistä tiedän että kristinusko on oikea uskonto?

Rippikoulussa opetan, että minulle on mahdotonta uskoa, että minkäänlaista jumaluutta tai korkeampaa voimaa ei olisi. Kun sitten vertailen eri uskontoja, niin ainoastaan kristinusko kertoo varauksettomasti ansaitsemattomasta armosta. Kärjistetysti sanottuna kaikissa muissa uskonnoissa kerrotaan, miten ihminen voi lähestyä Jumalaa. Kristinusko kertoo, miten Jumala lähestyy ihmistä. Jos joutuisin hoitamaan omalta osaltani edes pienen osuuden pelastuksestani, joutuisin esittämään samat kysymykset kuin sinä. "Tuomitaanko minut kadotukseen?" Olenko hoitanut oman osuuteni riittävän hyvin? Siksi minulle ainoa looginen vaihtoehto on uskoa Jumalaan niin kuin Raamattu opettaa.

Usko ja lupaus kuuluvat yhteen. Usko vahvistuu nimenomaan Jumalan lupausten kuulemisesta - ei Jumalan käskyjen ja vaatimusten kuulemisesta. Niiden tehtävä on opettaa meille oikeaa elämää, mutta ne eivät pelasta.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten,
että kaikki olisi armoa. (Room. 4:16a)

Ahdistuksessa ollessa helposti ajautuu etsimään Raamatusta ohjeita ja toimintamalleja, joita noudattamalla voisi päästä selvemmille vesille. Mutta mikään ohje ja käsky ei koskaan tuo rauhaa omatuntoon.

Kristuksen veressä meillä on lunastus,
rikkomustemme anteeksianto. (Ef. 1:7a)

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien
uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11:28)

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä
annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.
Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
(Joh. 14:27)

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa
aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen
Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää
kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne
ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa
Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Raamattu puhuu uskon kasvamisesta. Se ei tarkoita, että uskova ihminen oppii uurastamaan ja tekemään enemmän. Se tarkoittaa, että opitaan luottamaan enemmän. Tällainen luottaminen alkaa pienestä ja vähäisestä siemenestä. Et saa ruoskia itseäsi myöskään siitä, ettet osaa heti luottaa täysillä, ja epäilet koko Jumalan olemassaoloa. Usein Jumalan olemassaolon epäily juontaa juurensa siitä pelosta, että itse ei kelpaa Jumalalle. Siksi usko ja luottamus kasvavat pikkuhiljaa lupausten kuulemisen kautta. Kun kuulee yhä enemmän vakuutuksia Jumalan armosta, alkaa vähitellen tajuta, että se koskee myös minua kurjaa. Ja saan sen lahjaksi.

Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen:
Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan
syntisiä, joista minä olen suurin. (1. Tim. 1:15)

Olen kirjoittanut pitkästi, enkä ole ollenkaan varma, olenko osannut sanoa asioita ja nostaa esille raamatunkohtia, joita sinun olisi ollut tarvis kuulla. Toivon, että jollain tavalla olen osannut kulkea rinnalla. Ahdistukseen ja masennukseen liittyvistä asioista en ole vielä kirjoittanut mitään - enkä kyllä niissä pystyisi varmaan tätäkään vähää auttamaan. Toivon, että kuolemanpelkosi voisi hellittää ja löytäisit ilon, rauhan ja Jumalan lapsen luottamuksen, mitä kautta myös masennuksesi voisi helpottaa.

Liitän loppuun vielä nipun raamatunkohtia, jotka mielestäni jollain tavalla liittyvät kuolemanpelkoon.

14. Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, 15. ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. ... 17. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 18. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:14-15, 17-18)

15. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" 16. Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. 17. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. (Room. 8:15-17)

4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi 5. lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. 6. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" 7. Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. (Gal. 4:4-7)

25. Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. 26. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, 27. saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. (Job 19:25-27)

20. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21. että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24. Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! 25. Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti. (Room. 8:20-25)

31. Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 32. Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? 33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! 34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! 35. Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? 36. On kirjoitettu: - Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. 37. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. 38. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:31-39)

18. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. 19. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. 20. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. (Hepr. 6:18-20)

Kirjoittanut: Jukka

« : 05.01.2012 - klo:03:49 »

Lisää lainaus

Hei Marko!

Olen 26 vuotias mies ja olen kärsinyt voimakkaasta masennuksesta ja ahdistuksesta kohta jo lähes kaksi vuotta. Kuolemanpelko on tullut mukaan myöhemmin ja tuntuu ettei kestä mutta ei ole vaihtoehtoja, toivoisin
vaan että olo helpottaisi jotenkin.. Kuolemanpelko on itseasiassa niin voimakasta ja ahdistavaa että se seuraa miltei koko ajan ja joka paikkaan enkä saa siltä hetkenkään rauhaa. Laskelmoin koko ajan että olen elänyt elämästäni jo n. 1/3 osan ja ahdistus on valtava, mietin koko ajan "Huomenna olen päivän lähempänä kuolemaa". Koen siis suurta ahdistusta ikääntymiseni suhteen ja tuntuu ettei elämässäni ole tapahtunut muuta kuin epäonnistumia toisensa perään ja tulevaisuus näyttää synkältä.

Uskonnolliselta vakaumukselta voisin kuvailla itseäni epäileväksi kristityksi. Käyn säännöllisesti tai yritän käydä aina kun oman vointini puolesta pystyn erään paikallisen seurakunnan Jumalanpalveluksissa. Olen koittanut tutkiskella itseäni että mistä tuo kuolemanpelko voisi omasta mielestäni johtua ja tullut siinä jonkinlaiseen tulokseenkin. Koen että kuolemanpelkoa lisää juuri tuo heikkouskoisuus. Rukoilen kyllä ja luen Raamattuakin mutta minua ahdistaa uskoni riittämättömyys ja kelvottomuuteni. Mietin koko ajan asioita "Onko Jumalaa tai Jeesusta olemassa? Jos on niin entä jos minut tuomitaan kadotukseen? Mistä tiedän että kristinusko on oikea uskonto? Jos Jumalaa ei ole niin mitä on kuoleman jälkeen vai onko mitään? Tyhjyyttä?". Voi kumpa olisin kuin Abraham ja voisin sokeasti uskoa ja luottaa niin pelkoa ei olisi. En muista tarkkaa kohtaa mutta jossakin kohtaa Raamattua sanottiinkin "Rakkaus ei tunne pelkoa. Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon". Toimii valitettavasti myös toisin päin.

Ahdistuneisuuteen ja masennukseen löydän helposti syyn elämässä tapahtuneista kriiseistä ja huonosta lapsuudesta jonka vuoksi suhteet perheenjäseniin ovat vaikeat. Yksinäisyys säestää myös taustalla ja tarvitsisinkin ystäviä ympärilleni. Uskonnollisia sellaisia joiden kanssa voisi jutella ja tehdä muutakin kuin vetää pään täyteen kantakrouvissa. Haluan painottaa kuitenkin että pääongelmana on juuri tämä kuoleman pelko ja tunne että elämälläni ei ole tulevaisuutta vaikka aivan varmasti nämä muutkin asiat siellä taustalla vaikuttavat.

Olen koittanut hakea apua lääkäreiltä, kokeillut useita masennuslääkkeitä ja keskustellut myös paikallisten pastorien kanssa kymmeniä kertoja. Olo on aika epätoivoinen ja tuntuu ettei tähän ole mitään ratkaisua. Jos sinulla olisi joitain ideoita tai jotain lohduttavaa niin otetaan vastaan. Nyt tuntuu todella pahalta..

Kirjoittanut: Nettipappi Marko

« : 06.04.2008 - klo:13:58 »

Lisää lainaus

EDIT: Nimimerkki Aru on poistanut kysymyksensä. Alla oleva viesti on vastausta pohdintaan, kuinka kuolemassa ei ole pelottavinta se, mitä ajan rajan takana on, vaan ajatus siitä, että tässä elämässä olisi vielä paljon koettavaa, eikä siitä haluaisi luopua.

Tervehdys Aru!

Tunnistan sinun pohdinnoissasi paljon sellaista, mitä itsekin olen sinun ikäisenäsi ajatellut. Eivätkä ne ajatukset ole kokonaan jääneet taakse vieläkään. Tiedän ja uskon Raamatun valossa, että taivas on käsittämättömän upea paikka. Ja tiedän, että sinne päästyään ihminen ei osaa varmasti kaivata tätä elämää. Mutta kun kaikki tämä on uskon varassa. Minulla ei ole siitä kokemusta. Minulla on kokemusta vain tästä elämästä, ja tästä olen tykännyt. Vanhassa testamentissa sanotaan joistakin ihmisistä, esimerkiksi Abrahamista, jotain sellaista, josta itsekin olen haaveillut:

Abraham eli kaikkiaan sataseitsemänkymmentäviisi vuotta. Sitten hän kuoli rauhallisen
vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena. (1. Moos. 25:7-8)

Kun olen tajunnut sen, että Jumala on luvannut varmasti pelastaa kaikki, jotka turvautuvat Jeesuksen sovitustyöhön, minun ei tarvitse pelätä kuolemaa. Mutta minä pelkään tämän elämän menettämistä, koska se on paras elämä, mitä olen elänyt. Ja ainoa. Se on luonnollinen reaktio. Tottakai ihminen osaa asennoitua paremmin siihen, minkä on kokenut kuin siihen, mistä on vain kuullut ja johon uskoo. Muistan erityisesti sen, että tyttöystävästä haaveillessa tuli suorastaan ristiriitainen olo, kun Jeesus puhui taivaasta:

Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat
kuin enkelit taivaassa. (Mark. 12:25)

Taivas vaikutti juuri joltain päinvastaiselta, mistä täällä elämässä haaveili ja mitä täällä piti tavoittelemisen arvoisena. Ei siis ihme, jos tämän elämän menettäminen tuntui pelottavalta. Taivaan ihanuudesta Raamattukaan ei kerro paljoa, koska Raamatun kirjoittajatkaan eivät ole sitä nähneet kuin satunnaisina näkyinä. Ja ihmisen kieli on aika rajoittunut, kun yritetään sanoilla välittää taivaallinen olotila toiselle.

Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota
juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä
kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija
ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala
itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.
Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on
kadonnut." Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." (Ilm. 21:2-5a)

Paavali sai jopa nähdä jotain taivaasta, mutta hänkään ei siitä sen enempää kertonut:

Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran
ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin
kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen
tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli
sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en
tiedä, sen tietää Jumala. Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi
heikkoudestani. (2. Kor. 12:1-5)

Raamattu keskittyy puhumaan enemmänkin siitä, miten taivaaseen päästään - ei niinkään siitä, millaista siellä on:

Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen
valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten
takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte
kyllä tien sinne minne minä menen. (Joh. 14:2-4)

Minulle kaikkein puhuttelevin kuva taivaasta on Raamatun alku ja loppu yhdistettynä. Paratiisin ihanuus on jostain syystä hieman helpompi kuvitella kuin taivas. Paratiisi on ihmisen mielessä jotenkin todellisempi. Ja mielestäni taivasta saa oikein hyvin verrata siihen. Raamattukin tekee niin. Paratiisissa kaikki oli valtavan hyvin, mutta syntiinlankeemuksen johdosta ihminen karkotettiin paratiisista, jottei hän söisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti. Se särki ihanuuden:

Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että
pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!"
Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään
maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan
itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle
vievää tietä. (1. Moos. 3:22-24)

Uusi taivas ja uusi maa ovat paluuta siihen hyvään alkuperäiseen elämään. Kun Ilmestyskirja kertoo uuden taivaan ja maan loistosta, myös elämän puu mainitaan jälleen:

Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan
ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi
elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran
kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen
kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.
He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää
ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.
He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti. (Ilm. 22:1-5)

Niin ... en ole vielä osannut vastata sinulle. Enkä kyllä oikein osaakaan. Ei ole väärin nauttia tästä elämästä. Kaiken Jumalan antaman hyvän saa tässä elämässä ottaa kiitoksella vastaan. Taivaan kaipuu on yleensä kaikkein kovin sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole mennyt tässä elämässä ihan putkeen. Taivas tuo toivoa paremmasta. Mutta samalla tavalla saa asennoitua sellainenkin, jolla asiat on tässä elämässä hyvin. Taivaassa näet asiat ovat vielä paremmin. Kristityn ei siksi tarvitse pelätä kuolemaa tai tämän elämän menettämistä. Jumalalla on kaikki hanskassaan. Hän tietää, milloin kenenkin aika on vaihtaa tämä elämä parempaan. Siksi ei kannata käyttää aikaansa sen surkuttelemiseen, että tämä elämä joskus päättyy.

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? (Matt. 6:27)

Kirjoittanut: Aru

« : 14.03.2008 - klo:16:07 »

Lisää lainaus

...