Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 04.01.2015 - klo:20:16 »Tervehdys Olematon Kummi!
Mielestäni olet toiminut oikein kirkollisen kummiuden näkökulmasta. Kirkon virallinen kanta määritellään kirkkojärjestyksessä, joka sanoo kummiudesta: "Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelisluterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä." Mielestäni kirkkoon liittyminen parin päivän ajaksi ei ole todellista kristillisen uskon tunnustamista. Eikä yksittäinen pappi voi tehdä poikkeusta siinä, että ottaisi viralliseksi kummiksi kirkkoon kuulumattoman henkilön.
Meillä kirkossa ei ole nykyisellään tapana - vaikka suotavaa olisikin - tutkia, millaisella vakaumuksella ihmiset kummiksi haluavat. Eiväthän läheskään kaikki lapsensa kastattavat vanhemmatkaan ole mitenkään näkyvästä vakaumuksestaan tunnettuja. Siksi kummiuden merkitys vaihtelee suuresti kasteperheestä riippuen. Joissain perheissä vanhemmat haluavat kummiksi nimenomaan henkilön, joka rukoilee lapsen puolesta ja jolta odotetaan myös kristillistä esimerkkiä ja tukea lapsen elämässä. Toista ääripäätä edustaa tapa, että liitytään kirkkoon siksi aikaa, että saadaan kummin nimi virallisiin papereihin.
Mielestäni kristillistä uskoa tunnustamattomien kummikandidaattien kohdalla on paras valita ratkaisu, jonka sinä omalta osaltasi teit. Eli parasta olisi, jos perhe pitää tällaista lapselle läheiseksi haluttua henkilöä läheisenä aikuisena tai epävirallisena kummina. Ei yritetä järjestää tätä väkisin virallisiin papereihin, mutta lapsen näkökulmasta hänet toivotetaan tervetulleeksi läheisenä ihmisenä, jonka toivotaan olevan muita ystäviä ja sukulaisia enemmän tekemisissä lapsen kanssa. Ei ole mielekästä teeskennellen ottaa vastuulleen kirkollisen kummin tehtävää, jos se ei ole oman vakaumuksen mukaista.
Kastehetki on aina sidoksissa hyvin tunteikkaisiin ja herkkiin lapsen elämän alkumetreihin, joten en ihmettele, jos loukkaantumisia on tullut. Pidän ratkaisuasi silti oikeana. Toki itse toivon, että kasteen sanoma pelastavasta Jeesuksesta tuntuisi vielä joskus sinustakin omalta jutulta.
Mielestäni olet toiminut oikein kirkollisen kummiuden näkökulmasta. Kirkon virallinen kanta määritellään kirkkojärjestyksessä, joka sanoo kummiudesta: "Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelisluterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä." Mielestäni kirkkoon liittyminen parin päivän ajaksi ei ole todellista kristillisen uskon tunnustamista. Eikä yksittäinen pappi voi tehdä poikkeusta siinä, että ottaisi viralliseksi kummiksi kirkkoon kuulumattoman henkilön.
Meillä kirkossa ei ole nykyisellään tapana - vaikka suotavaa olisikin - tutkia, millaisella vakaumuksella ihmiset kummiksi haluavat. Eiväthän läheskään kaikki lapsensa kastattavat vanhemmatkaan ole mitenkään näkyvästä vakaumuksestaan tunnettuja. Siksi kummiuden merkitys vaihtelee suuresti kasteperheestä riippuen. Joissain perheissä vanhemmat haluavat kummiksi nimenomaan henkilön, joka rukoilee lapsen puolesta ja jolta odotetaan myös kristillistä esimerkkiä ja tukea lapsen elämässä. Toista ääripäätä edustaa tapa, että liitytään kirkkoon siksi aikaa, että saadaan kummin nimi virallisiin papereihin.
Mielestäni kristillistä uskoa tunnustamattomien kummikandidaattien kohdalla on paras valita ratkaisu, jonka sinä omalta osaltasi teit. Eli parasta olisi, jos perhe pitää tällaista lapselle läheiseksi haluttua henkilöä läheisenä aikuisena tai epävirallisena kummina. Ei yritetä järjestää tätä väkisin virallisiin papereihin, mutta lapsen näkökulmasta hänet toivotetaan tervetulleeksi läheisenä ihmisenä, jonka toivotaan olevan muita ystäviä ja sukulaisia enemmän tekemisissä lapsen kanssa. Ei ole mielekästä teeskennellen ottaa vastuulleen kirkollisen kummin tehtävää, jos se ei ole oman vakaumuksen mukaista.
Kastehetki on aina sidoksissa hyvin tunteikkaisiin ja herkkiin lapsen elämän alkumetreihin, joten en ihmettele, jos loukkaantumisia on tullut. Pidän ratkaisuasi silti oikeana. Toki itse toivon, että kasteen sanoma pelastavasta Jeesuksesta tuntuisi vielä joskus sinustakin omalta jutulta.
