Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 14.05.2016 - klo:18:45 »Hei Mikael81!
Esitit monta isoa kysymystä yhtenä sikermänä. Ajattelin vastata samaa sikermätyyliä noudattaen. En siis pilko kysymyksiäsi erillisiksi viesteikseen tai viestiketjuikseen vaan vastaan aika tiiviisti. Viittaan joissakin kohdin myös aiemmin tällä foorumilla kirjoittamiini vastauksiin.
Ikuisuus on kyllä aika pitkä ajanjakso.
Lähtökohtaisesti olen aina mieltänyt taivaan hyvin onnelliseksi paikaksi. Raamattu lupaa, ettei taivaassa ole murhetta, valitusta tai vaivaa, joten ajattelen, ettei kukaan valita siellä edes pitkästymistä.
Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän
silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää
ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki
entinen on kadonnut. (Ilm. 21:3b-4)
Välillä ihan tässä tavallisessa maanpäällisessä elämässä tulee hetkiä, jolloin tekee mieli sanoa: "Kunpa tämä jatkuisi ikuisesti". Silloin tarkoitamme sitä, että haluaisimme säilyttää sen tunnetta ylläpitävän asian pysyvästi. Mutta samalla tiedämme, että jos saisimme sitä iloista hetkeä viettää loputtomasti, tulisi tympääntyminen kuitenkin ennen pitkää kuvioihin mukaan.
Jos ajattelemme taivasta tällä tavalla, on täysin loogista pelätä, että taivaaseen kyllästyisi. Mutta entäpä jos taivas tarkoittaisikin sitä, että siellä Jumala vaikuttaa myös meidän tunteisiimmekin niin, että ikuinen ilo voi aivan oikeasti olla ikuinen ilo. Jo tässä elämässä Jeesuksen tuntemisesta sanotaan:
Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista,
vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä
Henki antaa. (Room. 14:17)
Raamattu ei tuhlaa palstamillimetrejä taivaasta kertomiseen. Se harmittaa, kun niin mielellään haluaisi tietää siitä enemmän. Raamatun ytimessä on viesti siitä, kuinka taivaaseen päästään. Sen jälkeen on ikuisuus aikaa selvitellä, mitä siellä tapahtuu.
Ainakin Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen söi ja oli muutenkin ihan käsin kosketeltava olento.
"Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen,
ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei
aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa
olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja
jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa,
niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus
kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat
hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän
otti sen käteensä ja söi. (Luuk. 24:39-43)
Voisi siis olettaa, että ylösnousemuksessakin ollaan monella tapaa tavallisia ihmisiä. Ehkä taivas on jonkinlainen paratiisi, joka vaatii viljelemistä ja varjelemista niin kuin tämäkin maailma, mutta jossa synnittömät ihmiset onnistuvat nykyistä paremmin. Ruumiillisesta ja konkreettisesta elämästä huolimatta taivas ei ole ihan tämän elämän kopio.
Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä
vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.
(Matt. 22:30)
Nämä ajatukseni ovat vain spekulointeja muutamien harvojen raamatunkohtien pohjalta. Rintaäänellä en siis mitään sano, vaikka mukava on pohdiskella.
Oleellisin yksityiskohta kysymyksessäsi on se, mitä tarkoitetaan synneissä kiinni olemisella. Yhtä aikaa kun ovat voimassa kaksi eri asiaa. Ensinnäkään kukaan ihminen ei tule tämän elämän aikana synnittömäksi. Toiseksi ei voi palvella yhtä aikaa kahta herraa. Tämän elämän suuria kipuja on se, että yhä uudelleen huomaa lankeavansa syntiin, ja olevansa kiinni siinä. Mutta samalla Raamattu ankarasti muistuttaa, että synneistä on tehtävä parannus, ja ne on hylättävä. Lopputulos on samanlainen parkaisu, jonka Paavali päästää:
Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa
luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein,
mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan
sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo,
en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä
hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten
hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan
toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen
ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen!
Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos
Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!
Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta
turmeltunut luontoni synnin lakia. (Room. 7:18-25)
Tästä aiheesta olen kirjoitellut vähän enemmän ketjussa Katumuksesta.
Tämä on yksi klassisia ratkaisemattomaksi jääneitä kristinuskon kysymyksiä. On arveltu, että Jumala, joka on olemukseltaan rakkaus, halusi luoda ihmiset rakkautensa kohteiksi. Jumala on luonut ihmiset, jotta voisi iloita heistä.
Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut
uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. (Sef. 3:17)
Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti
maanpiirin syvyyksien ylle, kun hän korkeuksissa teki
taivaan pilvet ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan,
kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan sen
vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset. Jo silloin
minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan
päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.
Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.
(Sananl. 8:27-31)
Jumala on ikuinen. Eli jopa aika pystyy häviämään, muttei ikuinen Jumala. Tästä olen kirjoitellut enemmän ketjussa Ajan olemassaolo.
Monet esittämistäsi kysymyksistä menevät siihen kategoriaan, jota ihmisten ei ole mahdollista käsittää. Kolmiyhteys on kaikkein eniten sitä. Raamattu puhuu, että on yksi Jumala. Samalla Raamattu puhuu Isästä, Pojasta ja Hengestä erillisinä persoonina, joiden välillä on vuorovaikutus. Näsäviisaasti voisi siis todeta, että Jumalalla on seuraa itsessään.
Kolminaisuudesta olen kirjoittanut enemmän tässä ketjussa: Kolmiyhteinen Jumala.
Esitit monta isoa kysymystä yhtenä sikermänä. Ajattelin vastata samaa sikermätyyliä noudattaen. En siis pilko kysymyksiäsi erillisiksi viesteikseen tai viestiketjuikseen vaan vastaan aika tiiviisti. Viittaan joissakin kohdin myös aiemmin tällä foorumilla kirjoittamiini vastauksiin.
1. Eikö taivaassa käy aika pitkäksi jos siellä ollaan ikuisuus? Sehän on hirveää?
Ikuisuus on kyllä aika pitkä ajanjakso.
Lähtökohtaisesti olen aina mieltänyt taivaan hyvin onnelliseksi paikaksi. Raamattu lupaa, ettei taivaassa ole murhetta, valitusta tai vaivaa, joten ajattelen, ettei kukaan valita siellä edes pitkästymistä.Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän
silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää
ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki
entinen on kadonnut. (Ilm. 21:3b-4)
Välillä ihan tässä tavallisessa maanpäällisessä elämässä tulee hetkiä, jolloin tekee mieli sanoa: "Kunpa tämä jatkuisi ikuisesti". Silloin tarkoitamme sitä, että haluaisimme säilyttää sen tunnetta ylläpitävän asian pysyvästi. Mutta samalla tiedämme, että jos saisimme sitä iloista hetkeä viettää loputtomasti, tulisi tympääntyminen kuitenkin ennen pitkää kuvioihin mukaan.
Jos ajattelemme taivasta tällä tavalla, on täysin loogista pelätä, että taivaaseen kyllästyisi. Mutta entäpä jos taivas tarkoittaisikin sitä, että siellä Jumala vaikuttaa myös meidän tunteisiimmekin niin, että ikuinen ilo voi aivan oikeasti olla ikuinen ilo. Jo tässä elämässä Jeesuksen tuntemisesta sanotaan:
Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista,
vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä
Henki antaa. (Room. 14:17)
Lainaus
2. Mitä me teemme taivaassa?
Raamattu ei tuhlaa palstamillimetrejä taivaasta kertomiseen. Se harmittaa, kun niin mielellään haluaisi tietää siitä enemmän. Raamatun ytimessä on viesti siitä, kuinka taivaaseen päästään. Sen jälkeen on ikuisuus aikaa selvitellä, mitä siellä tapahtuu.
Ainakin Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen söi ja oli muutenkin ihan käsin kosketeltava olento.
"Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen,
ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei
aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa
olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja
jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa,
niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus
kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat
hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän
otti sen käteensä ja söi. (Luuk. 24:39-43)
Voisi siis olettaa, että ylösnousemuksessakin ollaan monella tapaa tavallisia ihmisiä. Ehkä taivas on jonkinlainen paratiisi, joka vaatii viljelemistä ja varjelemista niin kuin tämäkin maailma, mutta jossa synnittömät ihmiset onnistuvat nykyistä paremmin. Ruumiillisesta ja konkreettisesta elämästä huolimatta taivas ei ole ihan tämän elämän kopio.
Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä
vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.
(Matt. 22:30)
Nämä ajatukseni ovat vain spekulointeja muutamien harvojen raamatunkohtien pohjalta. Rintaäänellä en siis mitään sano, vaikka mukava on pohdiskella.
Lainaus
3. Voiko ihminen pelastua, jos uskoo Jeesukseen pelastajana, mutta on yhä kiinni synneissään?
Oleellisin yksityiskohta kysymyksessäsi on se, mitä tarkoitetaan synneissä kiinni olemisella. Yhtä aikaa kun ovat voimassa kaksi eri asiaa. Ensinnäkään kukaan ihminen ei tule tämän elämän aikana synnittömäksi. Toiseksi ei voi palvella yhtä aikaa kahta herraa. Tämän elämän suuria kipuja on se, että yhä uudelleen huomaa lankeavansa syntiin, ja olevansa kiinni siinä. Mutta samalla Raamattu ankarasti muistuttaa, että synneistä on tehtävä parannus, ja ne on hylättävä. Lopputulos on samanlainen parkaisu, jonka Paavali päästää:
Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa
luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein,
mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan
sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo,
en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä
hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten
hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan
toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen
ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen!
Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos
Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!
Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta
turmeltunut luontoni synnin lakia. (Room. 7:18-25)
Tästä aiheesta olen kirjoitellut vähän enemmän ketjussa Katumuksesta.
Lainaus
4. Miksi Jumala loi ihmiset? Hänenhän ei tarvitsisi luoda ketään, sillä hänhän on täydellisyydessään täysin mahtava. Eihän tarvitse seuraa.
Tämä on yksi klassisia ratkaisemattomaksi jääneitä kristinuskon kysymyksiä. On arveltu, että Jumala, joka on olemukseltaan rakkaus, halusi luoda ihmiset rakkautensa kohteiksi. Jumala on luonut ihmiset, jotta voisi iloita heistä.
Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut
uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. (Sef. 3:17)
Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti
maanpiirin syvyyksien ylle, kun hän korkeuksissa teki
taivaan pilvet ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan,
kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan sen
vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset. Jo silloin
minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan
päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.
Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.
(Sananl. 8:27-31)
Lainaus
5. Voiko Jumala hävitä joskus?
Jumala on ikuinen. Eli jopa aika pystyy häviämään, muttei ikuinen Jumala. Tästä olen kirjoitellut enemmän ketjussa Ajan olemassaolo.
Lainaus
6. Onko Jumalalla ollut joskus seuraa? Ns. Jumalan ystäviä, vai onko Jumalan ykseys sellainen asia, joita ei meidän ihmisten ole mahdollista käsittää?
Monet esittämistäsi kysymyksistä menevät siihen kategoriaan, jota ihmisten ei ole mahdollista käsittää. Kolmiyhteys on kaikkein eniten sitä. Raamattu puhuu, että on yksi Jumala. Samalla Raamattu puhuu Isästä, Pojasta ja Hengestä erillisinä persoonina, joiden välillä on vuorovaikutus. Näsäviisaasti voisi siis todeta, että Jumalalla on seuraa itsessään.
Kolminaisuudesta olen kirjoittanut enemmän tässä ketjussa: Kolmiyhteinen Jumala.
