Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 22.07.2016 - klo:16:07 »Hei Vanha Kunnon Nimimerkki!
Kyselit, saavatko muutkin kommentoida nettipapille esitettyjä kysymyksiä. Palstan sääntöjen mukaan vastauksia antaa vain Nettipappi itse, mutta kuka vain saa esittää jatkokysymyksiä tai vastaväitteitä. Eli vuoropuhelu käydään aina Nettipapin kanssa, ei foorumin käyttäjien kesken. Sitä varten on pohdintapalsta. Mutta nyt liikut taitavasti tässä rajapinnalla, ja olet kirjoittanut minun mielestäni oikein hyvin hyväksyttävää jatkokysymyksen ja vastaväitteen kaltaista pohdintaa.
Jatkokysymyksesi on hyvä ja aiheellinen. Otit esille toisen näkökulman. Huomaan, että minä vastasin alkuperäiseen kysymykseen hyvin vahvasti painottaen sitä, miten ihminen voi kelvata Jumalalle. Koin, että se oli kysymyksen esittäjän suurin huoli. Ja siitä lähtökohdasta alkaen on nöyrryttävä myöntämään, että hurskainkaan kristitty ei pelkkien omien tekojensa ansiosta kelpaa Jumalalle. Jumalalle kelpaa vain täydellisyys, eikä ilman Jeesuksen armoa sitä voi saavuttaa.
Mutta oikeassa olet siinä, että toisten ihmisten edessä on paljon tehtävissä väärinkäytösten ja rikosten sovittamiseksi. Vanhassa testamentissa on monia juutalaisen lainsäädännön kohtia, joissa määrätään, kuinka erilaisissa tilanteissa tahallisesti tai tahattomasti tehtyjä rikoksia on sovitettava. Otan muutaman esimerkin:
Sano israelilaisille: Jos joku tekee toiselle vääryyttä ja näin luopuu
Herrasta ja hänen käskyistään, hän joutuu syynalaiseksi. Hänen
tulee tunnustaa tekemänsä synti ja korvata aiheuttamansa vahinko
kokonaisuudessaan sille, jolle on vahingon tuottanut, sekä lisätä
korvaukseen vielä viidesosa. Jos hän ei voi maksaa korvausta
vahinkoa kärsineelle itselleen eikä tällä myöskään ole lähisukulaista,
joka voisi ottaa korvauksen vastaan, vahingonkorvaus kuuluu Herralle.
Se on annettava papille. Lisäksi hänelle on tuotava pässi, joka uhrataan
syyllisen syntien sovitukseksi. (4. Moos. 5:6-8)
Jos härkä puskee miehen tai naisen kuoliaaksi, härkä kivitettäköön
hengiltä älköönkä sen lihaa syötäkö, mutta eläimen omistaja pysyy
syyttömänä. Mutta jos härkä on jo entuudestaan tunnettu vihaiseksi
ja puskijaksi eikä sen omistaja ole varoituksista huolimatta estänyt
sitä karkaamasta ja jos härkä sitten surmaa miehen tai naisen, se
kivitettäköön ja myös sen omistaja surmattakoon. Jos kuitenkin
katsotaan kohtuulliseksi, että hän henkensä lunnaiksi maksaa
hyvitysmaksun, hänen on annettava niin paljon kuin hänen
maksettavakseen määrätään. Jos härkä puskee kuoliaaksi vapaan
miehen pojan tai tyttären, olkoon laki sama. Jos härkä puskee
kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle
kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön.
Jos joku avaa kaivon kannen tai louhii vesisäiliön eikä peitä sitä
kannella ja jos sitten härkä tai aasi putoaa siihen, kaivon omistaja
maksakoon korvauksen eläimen omistajalle, mutta kuollut eläin
jääköön maksajan omaksi.
Jos härkä puskee toisen härkää, niin että se kuolee, omistajat
myykööt elävän härän ja jakakoot keskenään siitä saadun hinnan.
Samoin he jakakoot kuolleen eläimen. Jos taas härkä on jo
entuudestaan tunnettu puskijaksi eikä sen omistaja ole pitänyt sitä
silmällä, hän korvatkoon härän härällä, ja kuollut eläin jääköön
maksajan omaksi. (2. Moos. 21:28-36)
Hyvittämisen ajatus oli myös Uudessa testamentissa ainakin Sakkeukselle tuttu käsite.
Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra,
näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille,
ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan
nelinkertaisesti takaisin." (Luuk. 19:8 )
Paavalin puheissa hyvittäminen tai korvaaminen myös vilahtelevat pariin otteeseen. Ensimmäisessä hän opastaa leskien lapsia pitämään huolta äidistään. Toisessa kohdassa hän kirjoittaa karanneen orjan isännälle.
Mutta jos leskellä on lapsia tai lastenlapsia, on ensi sijassa
näiden opittava täyttämään velvollisuutensa perheenjäseniään
kohtaan ja korvattava vanhempiensa vaivat, sillä se on Jumalan
mielen mukaista. (1. Tim. 5:4)
Jos hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle
jotakin velkaa, pane se minun laskuuni. (Filem. 1:18)
Jos siis tarkastellaan vain inhimillistä elämää, ja ennen kaikkea omaisuutta tai vaivannäköä, on oikein ja kristillistä ajatella, että vastavuoroisuus ja tasapuolisuus ovat kristillisiä hyveitä. Johannes Kastajakin opetti, että jos jollakulla on kaksi paitaa, on annettava toinen sellaiselle, jolla ei ole yhtään.
Olet siis aivan oikeassa siinä, miten kristityn on opittava rakastamaan lähimmäistään samalla tavalla kuin itseään. On osattava elää hyvin ja ihmisiksi. Mutta tärkeää on nimenomaan erottaa se, millaisesta huolesta on kulloinkin kysymys. Jos ihminen kokee arvottomuutta Jumalan edessä, lääke ei ole siinä, että yrittää vain kovemmin. Silloin on opittava tuntemaan armahtava ja rakastava Jumala. Jos ihminen kokee toimivansa väärin ja laiskasti lähimmäisiään kohtaan, silloin on ryhdistäydyttävä.
Hyvä nyrkkisääntö on se, mitä Luther aikanaan opetti: Jumalan edessä ihmisen täytyy osata elää niin kuin olisi täysin vapaa. Toisten ihmisten edessä on elettävä niin kuin olisi orja. Aika kärjekkäästi sanottu, mutta siinä on hyvä pointti.
Kyselit, saavatko muutkin kommentoida nettipapille esitettyjä kysymyksiä. Palstan sääntöjen mukaan vastauksia antaa vain Nettipappi itse, mutta kuka vain saa esittää jatkokysymyksiä tai vastaväitteitä. Eli vuoropuhelu käydään aina Nettipapin kanssa, ei foorumin käyttäjien kesken. Sitä varten on pohdintapalsta. Mutta nyt liikut taitavasti tässä rajapinnalla, ja olet kirjoittanut minun mielestäni oikein hyvin hyväksyttävää jatkokysymyksen ja vastaväitteen kaltaista pohdintaa.
Jatkokysymyksesi on hyvä ja aiheellinen. Otit esille toisen näkökulman. Huomaan, että minä vastasin alkuperäiseen kysymykseen hyvin vahvasti painottaen sitä, miten ihminen voi kelvata Jumalalle. Koin, että se oli kysymyksen esittäjän suurin huoli. Ja siitä lähtökohdasta alkaen on nöyrryttävä myöntämään, että hurskainkaan kristitty ei pelkkien omien tekojensa ansiosta kelpaa Jumalalle. Jumalalle kelpaa vain täydellisyys, eikä ilman Jeesuksen armoa sitä voi saavuttaa.
Mutta oikeassa olet siinä, että toisten ihmisten edessä on paljon tehtävissä väärinkäytösten ja rikosten sovittamiseksi. Vanhassa testamentissa on monia juutalaisen lainsäädännön kohtia, joissa määrätään, kuinka erilaisissa tilanteissa tahallisesti tai tahattomasti tehtyjä rikoksia on sovitettava. Otan muutaman esimerkin:
Sano israelilaisille: Jos joku tekee toiselle vääryyttä ja näin luopuu
Herrasta ja hänen käskyistään, hän joutuu syynalaiseksi. Hänen
tulee tunnustaa tekemänsä synti ja korvata aiheuttamansa vahinko
kokonaisuudessaan sille, jolle on vahingon tuottanut, sekä lisätä
korvaukseen vielä viidesosa. Jos hän ei voi maksaa korvausta
vahinkoa kärsineelle itselleen eikä tällä myöskään ole lähisukulaista,
joka voisi ottaa korvauksen vastaan, vahingonkorvaus kuuluu Herralle.
Se on annettava papille. Lisäksi hänelle on tuotava pässi, joka uhrataan
syyllisen syntien sovitukseksi. (4. Moos. 5:6-8)
Jos härkä puskee miehen tai naisen kuoliaaksi, härkä kivitettäköön
hengiltä älköönkä sen lihaa syötäkö, mutta eläimen omistaja pysyy
syyttömänä. Mutta jos härkä on jo entuudestaan tunnettu vihaiseksi
ja puskijaksi eikä sen omistaja ole varoituksista huolimatta estänyt
sitä karkaamasta ja jos härkä sitten surmaa miehen tai naisen, se
kivitettäköön ja myös sen omistaja surmattakoon. Jos kuitenkin
katsotaan kohtuulliseksi, että hän henkensä lunnaiksi maksaa
hyvitysmaksun, hänen on annettava niin paljon kuin hänen
maksettavakseen määrätään. Jos härkä puskee kuoliaaksi vapaan
miehen pojan tai tyttären, olkoon laki sama. Jos härkä puskee
kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle
kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön.
Jos joku avaa kaivon kannen tai louhii vesisäiliön eikä peitä sitä
kannella ja jos sitten härkä tai aasi putoaa siihen, kaivon omistaja
maksakoon korvauksen eläimen omistajalle, mutta kuollut eläin
jääköön maksajan omaksi.
Jos härkä puskee toisen härkää, niin että se kuolee, omistajat
myykööt elävän härän ja jakakoot keskenään siitä saadun hinnan.
Samoin he jakakoot kuolleen eläimen. Jos taas härkä on jo
entuudestaan tunnettu puskijaksi eikä sen omistaja ole pitänyt sitä
silmällä, hän korvatkoon härän härällä, ja kuollut eläin jääköön
maksajan omaksi. (2. Moos. 21:28-36)
Hyvittämisen ajatus oli myös Uudessa testamentissa ainakin Sakkeukselle tuttu käsite.
Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra,
näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille,
ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan
nelinkertaisesti takaisin." (Luuk. 19:8 )
Paavalin puheissa hyvittäminen tai korvaaminen myös vilahtelevat pariin otteeseen. Ensimmäisessä hän opastaa leskien lapsia pitämään huolta äidistään. Toisessa kohdassa hän kirjoittaa karanneen orjan isännälle.
Mutta jos leskellä on lapsia tai lastenlapsia, on ensi sijassa
näiden opittava täyttämään velvollisuutensa perheenjäseniään
kohtaan ja korvattava vanhempiensa vaivat, sillä se on Jumalan
mielen mukaista. (1. Tim. 5:4)
Jos hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle
jotakin velkaa, pane se minun laskuuni. (Filem. 1:18)
Jos siis tarkastellaan vain inhimillistä elämää, ja ennen kaikkea omaisuutta tai vaivannäköä, on oikein ja kristillistä ajatella, että vastavuoroisuus ja tasapuolisuus ovat kristillisiä hyveitä. Johannes Kastajakin opetti, että jos jollakulla on kaksi paitaa, on annettava toinen sellaiselle, jolla ei ole yhtään.
Olet siis aivan oikeassa siinä, miten kristityn on opittava rakastamaan lähimmäistään samalla tavalla kuin itseään. On osattava elää hyvin ja ihmisiksi. Mutta tärkeää on nimenomaan erottaa se, millaisesta huolesta on kulloinkin kysymys. Jos ihminen kokee arvottomuutta Jumalan edessä, lääke ei ole siinä, että yrittää vain kovemmin. Silloin on opittava tuntemaan armahtava ja rakastava Jumala. Jos ihminen kokee toimivansa väärin ja laiskasti lähimmäisiään kohtaan, silloin on ryhdistäydyttävä.
Hyvä nyrkkisääntö on se, mitä Luther aikanaan opetti: Jumalan edessä ihmisen täytyy osata elää niin kuin olisi täysin vapaa. Toisten ihmisten edessä on elettävä niin kuin olisi orja. Aika kärjekkäästi sanottu, mutta siinä on hyvä pointti.
