Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 21.01.2020 - klo:14:49 »Vuosina 2015-2016 aikana pidin luentosarjan Ilmestyskirjasta. Aihe oli mielenkiintoinen ja itselleni hyvin opettavainen, vaikka olen Ilmestyskirjaa käynyt läpi aikaisemminkin raamattupiireissä ja viikonloppuleireissä. 40-tuntinen luentosarja mahdollisti tällä erää hyvin perusteellisen perehtymisen.
Lähestymistapani Ilmestyskirjaan on maltillinen keskitie: en etsi pikkutarkkoja kirjaimellisia tulkintoja mutten pidä Ilmestyskirjaa myöskään vain vertauskuvallisena oheislukemistona. Tarkoitukseni on pyrkiä ennen kaikkea tulkinnan loogisuuteen, eli säilyttää samanlainen tulkinnan taso läpi koko kirjan.
Luennointityylini on jutusteleva ja pohdiskeleva, mikä on saamani palautteen mukaan mahdollistanut hyvin monenlaisen luentojen kuuntelemisen tavan. Jotkut ovat istuneet ruudun ääressä ja opiskelleet Ilmestyskirjaa videoiden dioja seuraten. Toiset ovat laittaneet kuulokkeet korville työmatkojen ajaksi. Joillekin luennot ovat toimineet rauhoittavana unilääkkeenä. Kukin valitkoon itselleen sopivan tavan.
Youtuben soittolista löytyy tästä linkistä. Itsenäiset videot alla olevasta luettelosta:
Osa 1 - Johdanto
Osa 2 - Ilm. 1:1-8
Osa 3 - Ilm 1:9-20
Osa 4 - Kirjeet seitsemälle seurakunnalle
Osa 5 - Ilm. 2:1-7
Osa 6 - Ilm. 2:8-11
Osa 7 - Ilm. 2:12-17
Osa 8 - Ilm. 2:18-29
Osa 9 - Ilm. 3:1-6
Osa 10 - Ilm. 3:7-13
Osa 11 - Ilm. 3:14-22
Osa 12 - Ilm. 4
Osa 13 - Ilm. 5
Osa 14 - Ilm. 6
Osa 15 - Ilm. 7
Osa 16 - Ilm. 8:1-12
Osa 17 - Ilm. 8:13-9:12
Osa 18 - Ilm. 9:13-21
Osa 19 - Ilm. 10
Osa 20 - Ilm. 11:1-6
Osa 21 - Ilm. 11:7-10
Osa 22 - Ilm. 11:11-19
Osa 23 - Ilm. 12
Osa 24 - Ilm. 13:1-10
Osa 25 - Ilm. 13:11-18
Osa 26 - Ilm. 14:1-5
Osa 27 - Ilm. 14:6-13
Osa 28 - Ilm. 14:14-15:4
Osa 29 - Ilm. 15:5-16:9
Osa 30 - Ilm. 16:10-21
Osa 31 - Ilm. 17:1-17
Osa 32 - Ilm. 17:8-18
Osa 33 - Ilm. 18:1-8
Osa 34 - Ilm. 18:9-24
Osa 35 - Ilm. 19:1-10
Osa 36 - Ilm. 19:11-21
Osa 37 - Ilm. 20:1-7
Osa 38 - Ilm. 20:7-15
Osa 39 - Ilm. 21:1-14
Osa 40 - Ilm. 21:15-22:5
Osa 41 - Ilm. 22:6-21