Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 29.02.2020 - klo:19:20 »OSA III - Naisten ja miesten tasa-arvo Raamatussa
Olen kirjoittanut jo kaksi viestiä johdannoksi ennen varsinaiseen kysymykseesi vastaamista. Halusin pöyhiä tasa-arvon käsitettä ylipäätään sekä avata taustaksi Raamatun tasa-arvokäsitystä niin kuin minä sen ymmärrän. Sain sillä tavalla kokonaisuudessaan varsin kattavan vastauksen tasa-arvosta. Nyt siirryn käsittelemään miesten ja naisten tasa-arvoa Raamatun lehdillä.
Aihe on luonnollisestikin valtavan laaja, enkä pysty tyhjentämään kaikkia mielenkiintoisia kohtia inhimillisen mittaiseen vastaukseen. Tässä ketjussa on lupa esittää jatkokysymyksiä halutuista raamatunkohdista. Poimin nyt eri kohtia sen mukaan kuin mieleeni nousee. Erityisesti pyrin etsimään kohtia, joita tasa-arvokeskusteluissa nostetaan yleensä esille, jotka herättävät paljon tunteita ja jotka voidaan katsoa hyvin monelta kantilta.
Tunteiden suhteen aihepiiri on vaikea ja vastaajan näkökulmasta pelottavakin. Toivon osaavani käsitellä aihetta laajasti ja maltillisesti, mutta tiedän, että väärinymmärrysten vaara erinomaisen suuri. Joskus tasa-arvokeskustelujen äärellä törmään siihenkin, että erilaisia näkökulmia ei edes haluta ymmärtää, jotta saadaan meheviä riitoja aikaiseksi. Minulla on kuitenkin halu lukea Raamattua Jumalan antamana ikuisena viisautena, joka kutsuu herkällä tunnolla kuulemaan ja tutkimaan. Minun mielestäni Sana ei anna aseita sukupuolten välisiin valtataisteluihin, joten toivottavasti en sellaisiin ketään provosoikaan.
Luomisjärjestys
Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." ... Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. (1. Moos. 2:18-22)
Aloitan ehkä klassisimmasta raamatunkohdasta, joka mies-nais-keskusteluissa voidaan esille ottaa. Tämä luomiskertomuksen jakso on huikea esimerkki siitä, kuinka Raamatun tekstejä voidaan ymmärtää ennakkoasetuksista käsin hyvin vahvasti eri tavoilla. Valtava on se riitojen määrä, joka näiden jakeiden äärellä on käyty silloin, kun kysymyksenasettelu on kääntynyt siihen, kumpi on arvokkaampi, mies vai nainen:
Vastaus #1 - Mies on arvokkaampi, koska:
Vastaus #2 - Nainen on arvokkaampi, koska:
Lukijan asenne vaikuttaa lopputulokseen todella paljon. Toisinaan minä miehenä koen tämän luomiskertomuksen kohdan aika nöyryyttäväksi. Jumala tuntuu alleviivaavan, kuinka mies ei oikein pärjää yksinään, vaan hän tarvitsee naisen rinnalleen. Jos hän olisi luonut kummatkin yhtä aikaa, tämä asia ei olisi käynyt ilmi. 'Apu' sanakin on sellainen, jota muualla käytetään muun muassa silloin, kun vahvempi sotajoukko rientää heikomman avuksi.
Tuo on kuitenkin vain miehiseen itsetuntoon kolahtava lukutapa. Toisaalta yhtä aikaa totta on sekin, että Jumala aloitti luomisen miehestä. Silloin hän nousee luomiskertomuksessa enemmän keskiöön kuin nainen, jolloin nainen näyttää olevan myöhäisempi lisäys luomistyöhön. Ymmärrän hyvin, että naisen erinomaisuutta korostavista näkökulmista huolimatta moni nainen on kokenut tämän ajatuksen sivaltavana.
Jos tekstiä kuitenkin tarkastellaan ilman tunteiden kartoittamista, ei kertomuksessa millään tavalla kyseenalaisteta kummankaan sukupuolen yhtäläistä arvoa. Eikä kumpikaan voi vaatia erityisasemaa ja erityiskohtelua suhteessa toiseen. Mutta samalla kertomus haluaa jo ensimetreiltään asti kuvata sukupuolet erilaisina ja toisiaan täydentävinä. Luomiskertomus olisi ihmisen suhteen voinut rajautua vain kohtaan: Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27) Raamatun tekstit haluavat sanoa kuitenkin jotain enemmän.
Aikaisemmissa vastauksissani olen käyttänyt suhteellisen paljon aikaa sen sanoittamiseen, että ihmiset ovat erilaisia, joten todellisen tasa-arvon pohja ei voi olla samanlaisuudessa. Uskon, että on suurta jumalallista viisautta siinä, että ihmisen luomisesta alkaen puhutaan miehistä ja naisista saman arvoisina mutta erilaisina.
Mies ja nainen ovat erilaisia
Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Se pitää paikkansa ainakin siinä, että keskimäärin vastakkaisessa sukupuolessa viehättävintä ja kiinnostavinta ovat ne asiat, jotka ovat erilaisia kuin itsessä tai omassa sukupuolessa. Raamatun sivuilla tätä erilaisuutta ei peitellä ollenkaan. Vihkipuheissani käytän hyvin mielelläni yhtä miehen ja vaimon eroavaisuutta painottavaa jaetta: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)
Jokainen ihminen on yksilö, joka tarvitsee sekä kunnioitusta että rakkautta, joita ei edes kovin helposti voi erottaa toisistaan. Siitä huolimatta rohkenen veikata, että jos kukin saisi valita vain toisen, niin moni mies haluaisi mieluummin olla kunnioitettu ja moni nainen mieluummin rakastettu. Ajattelen, että se kuvaa syviä tarpeita, joita sukupuolet keskimäärin kokevat.
Tasa-arvokeskusteluissa näiden erojen korostaminen kääntyy yleensä kysymykseen, antaako kunnioituksen vaatimus miehelle oikeuden alistaa naista. No ei anna. Otan muutamia jakeita lisää tuosta samasta Efesolaiskirjeen kohdasta.
Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. (Ef. 5:21-28)
Historia osoittaa, että mies on kaikkina aikakausina osannut käyttää voimaansa naisen alistamiseen. Jo syntiinlankeemuskertomuksessa mainittu synnin seuraus on todellakin seurannut ihmiskuntaa: "Naiselle hän sanoi: ... Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan." (1. Moos. 3:16) Siitä huolimatta, että tällaista syntiä on jatkuvasti tapahtunut, siihen ei ole koskaan annettu lupaa. Miehen yksi syvä tarve on tulla kunnioitetuksi. Siksi naiselle on annettu ohje kunnioittaa niin kuin kunnioitetaan Kristusta. Miehellä ei ole lupa vaatia sitä, vaan Raamatun ohje on annettu naiselle, jotta tämä saisi ohjeen siitä, mikä palvelisi hänen suhdettaan mieheen parhaiten.
Samalla tavalla miehelle on annettu ohje rakastaa uhrautuvalla rakkaudella niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa jopa henkensä uhraten. Nainen ei voi vaatia miestä uhrautumaan, vaan ohje on annettu miehelle, jotta hän tietäisi, että vaaliminen, huolehtiminen ja tarvittaessa uhrautuminen on parasta rakastamista, mitä hän voi naiselle osoittaa. Käsky on voimassa siitäkin huolimatta, että eivät naisetkaan ole historian saatossa aina miehen elämää maailman helpoimmaksi tehneet: "Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa." (Sananl. 25:24)
Nykyaikana sukupuolien tarkkaa määrittelyä yritetään varoa. Raamatussa eroja pikemminkin korostetaan. Vaikka ihmisten identiteeteissä on yksilöittäin valtavan suuria eroja, on tässä kategorisessa jaottelussa suurta viisautta. Erilaisuuden korostaminen on Raamatun kontekstissa minun mielestäni erilaisuuden arvostamista.
Perheen pää
Miehen ja naisen asema yhteiskunnassa ei ole tarkalleen ottaen sama asia kuin aviomiehen ja aviovaimon asema perheessä. Joka tapauksessa monia tasa-arvokysymyksiä käsitellään usein avioliittoa koskevien raamatunkohtien kautta. Siksi otan toisen hyvin klassisen teeman, joka nettikeskusteluissa näyttää pukeutuvan toisinaan vitsin muotoon: "Mies on naisen pää!" "Entä sitten? Nainen on näet se vartalo, joka päätä kääntää!" Mies-nais -taistelun ehtymätömin aarreaitta lienee tämä Paavalin kirjeen katkelma:
Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. (1. Kor. 11:3-15)
Näitä sanoja on käännelty ja väännelty moneen suuntaan, mutta vääristelemättäkin ne ovat vaikeita sulattaa ja erityisen vaikeita ymmärtää. Hankalinta lienee se, että tekstissä on yhtä aikaa läsnä monia tasoja, joiden tulkinnoista ansioituneetkin raamatunselittäjät ovat eri mieltä keskenään. Tässä muutama teema:
1. Perinteiset kristilliset tavat: Kaikesta päätellen tuohon aikaan oli tapana, että miehet ovat seurakunnan tilaisuudessa paljain päin ja naiset pää peitettynä. Vakiintuneen kulttuurillisen tavan noudattaminen oli kunnioituksen osoittamista toisia seurakuntalaisia kohtaan. Samoinhan yhä edelleen luterilaisessa tapakulttuurissa miesten kuuluu ottaa päähine pois kirkossa. Hattu päässä istuva miespuoleinen kirkkovieras aiheuttaa närkästystä. Naisilla ei ole samanlaista määrättyä tapaa. He voivat toimia niin kuin hyväksi kokevat.
2. Perinteiset yhteiskunnalliset kaavat: En tunne tarkasti kaikkia tulkintalinjoja, mutta olen törmännyt käsitykseen, että mahdollisesti naisen käyttämä huntu tai päähine oli myös merkki hänen siviilisäädystään. Jos näin oli, naisen tuleminen seurakunnan tilaisuuteen ilman päähinettä olisi tulkittavissa vastaavanlaiseksi eleeksi, että nainen pistäisi vihkisormuksen taskuunsa kirkkoon tullessaan. Päähine olisi näin tulkiten siis naimisissa olevan naisen kunniallisuuden merkki.
3. Miehen hengellinen vastuu: Kaksi edellistä kohtaa on helppo ottaa vastaan. Raamatun äärellä kulttuuriin viittaavat seikat on mahdollista lukea hyvinä ohjeina toimia kussakin kulttuurillisessa ympäristössä sopivalla tavalla. Rajutkaan kulttuurien väliset erot eivät hämärrä tätä perusperiaatetta. Enemmän keskustelua herättää ajatus siitä, että Raamatussa perheen hengellinen vastuu sälytetään miehelle. Toki tämäkin asia voidaan yhtä lailla nähdä kulttuurilliseksi kysymykseksi, mutta itse näen sen kulttuurillisuutta syvempänä opillisena ajatuksena.
Toisinaan törmään vitseihin, joissa viitatan siihen, kuinka asiat olisivat niin paljon paremmin, jos Eeva ei olisi syönyt väärästä puusta. On varsin yleistä, että naista osoitellaan syntiinlankeemuksen pääsyyllisenä, koska hän kuunteli käärmeen houkutteluja ja lankesi. Paavalin kirjeissä kuitenkin asia kääntyy päälaelleen, kun siellä todetaan, että nainen itse asiassa petettiin ja varsinaiseksi syylliseksi nousee Aadam.
Miehellä oli alusta asti vastuu perheensä hengellisestä hyvinvoinnista. Hänelle annettiin käsky olla syömättä jo ennen kuin Eevaa edes oli luotu. Hänelle annettiin myös tehtäväksi rakastaa vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Noissa vaikeiksi koetuissa sanoissa perheen päänä olemisesta tarkoitetaan ennen kaikkea sitä hengellistä vastuuta, joka miehellä on perheestään. Kristus ei hallitse voimalla tai väkivallalla. Miehellekään ei ole sellaista oikeutta annettu. Mutta ymmärrän hyvin, että nykyisestä yhteiskunnallisesta ajattelusta käsin myös hengellisen vastuun tehtävä saatetaan helposti kokea etuoikeudeksi tai miehen paremmuudeksi. Ja toisaalta luulen, että todella pienet sanamuotoerot asian esillä pitämisessäkin voivat vaikuttaa siihen, miltä tuo Raamatun opetus tuntuu. Otan rinnalle tämän Pietarin kirjeen kohdan:
Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta. (1. Piet. 3:7)
En usko, että kukaan nainen suoranaisesti toivoo saavansa kuulla olevansa heikompi osapuoli. Toisaalta lähes jokainen nainen, jonka kanssa olen keskustellut aihepiiristä, toivoo saavansa rinnalleen itseään vahvemman miehen. Sama asia, mutta toisessa on huomattavasti helpommin vastaanotettava sanamuoto.
Miehen ja naisen asema Raamatun ajan yhteiskunnassa
Aviopuolisoiden roolien lisäksi erittäin suuri teema on miehen ja naisen rooli Raamatun ajan yhteiskunnassa. Toki "Raamatun aika" on kohtalaisen laaja käsite, mutta ehkäpä sitä voidaan kuitenkin pitää jollain tavalla kulttuurillisesti yhtenäisenä ajanjaksona verrattuna nykyiseen länsimaiseen kulttuuriin. Miehen ja naisen aseman erojen käsittelyyn sopivia raamatunkohtia olisi valtava määrä, joten otan esimerkiksi yhden ainoan, johon äskettäin törmäsin Vanhan testamentin lakiteksteissä:
Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta. Seitsemäntenä vuotena hänet on päästettävä vapaaksi maksutta. Jos hän on tullut yksinään, hän saakoon myös lähteä yksinään. Mutta jos hänellä jo tullessaan oli vaimo, vaimo saakoon lähteä hänen mukanaan. Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään. Mutta jos orja vakuuttaa: "Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi", niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi.
Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat. Jos isäntä ei pidä orjattaresta, jonka on luvannut ottaa itselleen, hänen on sallittava, että orjatar ostetaan jälleen vapaaksi. Toisen kansan jäsenelle hänellä ei ole oikeutta myydä tyttöä, jos hän on rikkonut antamansa lupauksen. Jos hän taas määrää tytön pojalleen, tyttöä on kohdeltava kuin vapaan miehen tytärtä. (2. Moos. 21:2-9)
Tämä teksti näyttää ainakin ensilukemalta hyvin epätasa-arvoiselta. Naisorjien ja miesorjien kohtelu tuntui olevan hyvin erilaista. Erityisesti pistää silmään kohta, jossa sanotaan, ettei nainen pääse vapaaksi.
Tarkemmin asiaa pohtien ainakin minulle itselleni tulee olo, että kaikesta huolimatta tässäkin asiassa on nähtävissä jumalallista viisautta. Jumala ei antanut ohjeitaan täydelliseen paratiisiin vaan epätäydellisen ja langenneen maailman keskelle. Orjuus oli yksi sosiaaliturvan muoto, jolla ihminen saattoi pysyä hengissä. Toinen epätäydellisen maailman lainalaisuus oli se, että yksinäisellä naisella oli paljon heikommat elämisen edellytykset kuin naimisissa olevalla tai isänsä kodissa asuvalla naisella. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna naisorjan vapauttaminen olisi ainakin joissain tapauksissa ollut heitteille jättämistä. Nyt tuossa lakitekstissä ohjataan toimimaan siten, että nainen pysyy talossa, pääsee naimisiin tai ostetaan vapaaksi eli jonkun toisen palvelukseen tai huostaan.
Monet raamatunkohdat, joissa miehiä ja naisia kohdellaan eri tavoin, ovat todennäköisesti hyvin paljon oikeudenmukaisempia, jos niitä tarkastellaan sen ajan kulttuurista eikä meille tutusta kulttuurista käsin.
Tilaa jatkokysymyksille
Vastaukseni on paisunut jo ihan liian massiivisiin mittasuhteisiin. Ja silti tuntuu, että pääsin vasta alkuun. Teema vain on niin valtavan laaja ja näkökulmia voisi ottaa loputtomasti. Lento loppuu nyt vähän kuin seinään, mutta toivottavasti osasin jotenkin hahmotella sitä perusnäkemystäni Raamatusta, että tasa-arvon suhteen raamatuntekstit ovat kahdella tasolla kulkevia: yhtä aikaa niissä painotetaan ihmisten yhtäläistä arvoa ja toisaalta samaan aikaan eletään sen todellisuuden keskellä, että ihmiset, yhteiskunnalliset asemat ja sukupuolet ovat erilaisia.
Jatkokysymykset aiheen tiimoilta ovat tervetulleita. Osaan sitten ehkä paremmin käsitellä sellaisia näkökulmia, joita lukijat haluavat kuulla.
Olen kirjoittanut jo kaksi viestiä johdannoksi ennen varsinaiseen kysymykseesi vastaamista. Halusin pöyhiä tasa-arvon käsitettä ylipäätään sekä avata taustaksi Raamatun tasa-arvokäsitystä niin kuin minä sen ymmärrän. Sain sillä tavalla kokonaisuudessaan varsin kattavan vastauksen tasa-arvosta. Nyt siirryn käsittelemään miesten ja naisten tasa-arvoa Raamatun lehdillä.
Aihe on luonnollisestikin valtavan laaja, enkä pysty tyhjentämään kaikkia mielenkiintoisia kohtia inhimillisen mittaiseen vastaukseen. Tässä ketjussa on lupa esittää jatkokysymyksiä halutuista raamatunkohdista. Poimin nyt eri kohtia sen mukaan kuin mieleeni nousee. Erityisesti pyrin etsimään kohtia, joita tasa-arvokeskusteluissa nostetaan yleensä esille, jotka herättävät paljon tunteita ja jotka voidaan katsoa hyvin monelta kantilta.
Tunteiden suhteen aihepiiri on vaikea ja vastaajan näkökulmasta pelottavakin. Toivon osaavani käsitellä aihetta laajasti ja maltillisesti, mutta tiedän, että väärinymmärrysten vaara erinomaisen suuri. Joskus tasa-arvokeskustelujen äärellä törmään siihenkin, että erilaisia näkökulmia ei edes haluta ymmärtää, jotta saadaan meheviä riitoja aikaiseksi. Minulla on kuitenkin halu lukea Raamattua Jumalan antamana ikuisena viisautena, joka kutsuu herkällä tunnolla kuulemaan ja tutkimaan. Minun mielestäni Sana ei anna aseita sukupuolten välisiin valtataisteluihin, joten toivottavasti en sellaisiin ketään provosoikaan.
Luomisjärjestys
Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." ... Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. (1. Moos. 2:18-22)
Aloitan ehkä klassisimmasta raamatunkohdasta, joka mies-nais-keskusteluissa voidaan esille ottaa. Tämä luomiskertomuksen jakso on huikea esimerkki siitä, kuinka Raamatun tekstejä voidaan ymmärtää ennakkoasetuksista käsin hyvin vahvasti eri tavoilla. Valtava on se riitojen määrä, joka näiden jakeiden äärellä on käyty silloin, kun kysymyksenasettelu on kääntynyt siihen, kumpi on arvokkaampi, mies vai nainen:
Vastaus #1 - Mies on arvokkaampi, koska:
- mies luotiin ensin
- nainen luotiin miestä varten
- nainen luotiin hänen avukseen ('apu' tulkitaan tällöin merkityksessä "pikku apuri" tai "palvelija")
- nainen luotiin miehestä
Vastaus #2 - Nainen on arvokkaampi, koska:
- hän sai erityisaseman suhteessa kaikkeen muuhun luomakuntaan, kun kaikki muu tehtiin tomusta ja ainoastaan nainen kylkiluusta
- naisen arvoa alleviivataan sillä, että hänet luotiin sydämen vierestä rakkauden kohteeksi (juutalaisten rabbien opetus)
- nainen luotiin miehen avuksi ('apu' tulkitaan tällöin merkityksessä "vahvemman apu heikommalle")
- Jumala loi ensin vain miehen osoittaakseen, ettei mies pärjää yksinään
Lukijan asenne vaikuttaa lopputulokseen todella paljon. Toisinaan minä miehenä koen tämän luomiskertomuksen kohdan aika nöyryyttäväksi. Jumala tuntuu alleviivaavan, kuinka mies ei oikein pärjää yksinään, vaan hän tarvitsee naisen rinnalleen. Jos hän olisi luonut kummatkin yhtä aikaa, tämä asia ei olisi käynyt ilmi. 'Apu' sanakin on sellainen, jota muualla käytetään muun muassa silloin, kun vahvempi sotajoukko rientää heikomman avuksi.
Tuo on kuitenkin vain miehiseen itsetuntoon kolahtava lukutapa. Toisaalta yhtä aikaa totta on sekin, että Jumala aloitti luomisen miehestä. Silloin hän nousee luomiskertomuksessa enemmän keskiöön kuin nainen, jolloin nainen näyttää olevan myöhäisempi lisäys luomistyöhön. Ymmärrän hyvin, että naisen erinomaisuutta korostavista näkökulmista huolimatta moni nainen on kokenut tämän ajatuksen sivaltavana.
Jos tekstiä kuitenkin tarkastellaan ilman tunteiden kartoittamista, ei kertomuksessa millään tavalla kyseenalaisteta kummankaan sukupuolen yhtäläistä arvoa. Eikä kumpikaan voi vaatia erityisasemaa ja erityiskohtelua suhteessa toiseen. Mutta samalla kertomus haluaa jo ensimetreiltään asti kuvata sukupuolet erilaisina ja toisiaan täydentävinä. Luomiskertomus olisi ihmisen suhteen voinut rajautua vain kohtaan: Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:27) Raamatun tekstit haluavat sanoa kuitenkin jotain enemmän.
Aikaisemmissa vastauksissani olen käyttänyt suhteellisen paljon aikaa sen sanoittamiseen, että ihmiset ovat erilaisia, joten todellisen tasa-arvon pohja ei voi olla samanlaisuudessa. Uskon, että on suurta jumalallista viisautta siinä, että ihmisen luomisesta alkaen puhutaan miehistä ja naisista saman arvoisina mutta erilaisina.
Mies ja nainen ovat erilaisia
Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Se pitää paikkansa ainakin siinä, että keskimäärin vastakkaisessa sukupuolessa viehättävintä ja kiinnostavinta ovat ne asiat, jotka ovat erilaisia kuin itsessä tai omassa sukupuolessa. Raamatun sivuilla tätä erilaisuutta ei peitellä ollenkaan. Vihkipuheissani käytän hyvin mielelläni yhtä miehen ja vaimon eroavaisuutta painottavaa jaetta: Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. (Ef. 5:33)
Jokainen ihminen on yksilö, joka tarvitsee sekä kunnioitusta että rakkautta, joita ei edes kovin helposti voi erottaa toisistaan. Siitä huolimatta rohkenen veikata, että jos kukin saisi valita vain toisen, niin moni mies haluaisi mieluummin olla kunnioitettu ja moni nainen mieluummin rakastettu. Ajattelen, että se kuvaa syviä tarpeita, joita sukupuolet keskimäärin kokevat.
Tasa-arvokeskusteluissa näiden erojen korostaminen kääntyy yleensä kysymykseen, antaako kunnioituksen vaatimus miehelle oikeuden alistaa naista. No ei anna. Otan muutamia jakeita lisää tuosta samasta Efesolaiskirjeen kohdasta.
Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. (Ef. 5:21-28)
Historia osoittaa, että mies on kaikkina aikakausina osannut käyttää voimaansa naisen alistamiseen. Jo syntiinlankeemuskertomuksessa mainittu synnin seuraus on todellakin seurannut ihmiskuntaa: "Naiselle hän sanoi: ... Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan." (1. Moos. 3:16) Siitä huolimatta, että tällaista syntiä on jatkuvasti tapahtunut, siihen ei ole koskaan annettu lupaa. Miehen yksi syvä tarve on tulla kunnioitetuksi. Siksi naiselle on annettu ohje kunnioittaa niin kuin kunnioitetaan Kristusta. Miehellä ei ole lupa vaatia sitä, vaan Raamatun ohje on annettu naiselle, jotta tämä saisi ohjeen siitä, mikä palvelisi hänen suhdettaan mieheen parhaiten.
Samalla tavalla miehelle on annettu ohje rakastaa uhrautuvalla rakkaudella niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa jopa henkensä uhraten. Nainen ei voi vaatia miestä uhrautumaan, vaan ohje on annettu miehelle, jotta hän tietäisi, että vaaliminen, huolehtiminen ja tarvittaessa uhrautuminen on parasta rakastamista, mitä hän voi naiselle osoittaa. Käsky on voimassa siitäkin huolimatta, että eivät naisetkaan ole historian saatossa aina miehen elämää maailman helpoimmaksi tehneet: "Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa." (Sananl. 25:24)
Nykyaikana sukupuolien tarkkaa määrittelyä yritetään varoa. Raamatussa eroja pikemminkin korostetaan. Vaikka ihmisten identiteeteissä on yksilöittäin valtavan suuria eroja, on tässä kategorisessa jaottelussa suurta viisautta. Erilaisuuden korostaminen on Raamatun kontekstissa minun mielestäni erilaisuuden arvostamista.
Perheen pää
Miehen ja naisen asema yhteiskunnassa ei ole tarkalleen ottaen sama asia kuin aviomiehen ja aviovaimon asema perheessä. Joka tapauksessa monia tasa-arvokysymyksiä käsitellään usein avioliittoa koskevien raamatunkohtien kautta. Siksi otan toisen hyvin klassisen teeman, joka nettikeskusteluissa näyttää pukeutuvan toisinaan vitsin muotoon: "Mies on naisen pää!" "Entä sitten? Nainen on näet se vartalo, joka päätä kääntää!" Mies-nais -taistelun ehtymätömin aarreaitta lienee tämä Paavalin kirjeen katkelma:
Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. (1. Kor. 11:3-15)
Näitä sanoja on käännelty ja väännelty moneen suuntaan, mutta vääristelemättäkin ne ovat vaikeita sulattaa ja erityisen vaikeita ymmärtää. Hankalinta lienee se, että tekstissä on yhtä aikaa läsnä monia tasoja, joiden tulkinnoista ansioituneetkin raamatunselittäjät ovat eri mieltä keskenään. Tässä muutama teema:
1. Perinteiset kristilliset tavat: Kaikesta päätellen tuohon aikaan oli tapana, että miehet ovat seurakunnan tilaisuudessa paljain päin ja naiset pää peitettynä. Vakiintuneen kulttuurillisen tavan noudattaminen oli kunnioituksen osoittamista toisia seurakuntalaisia kohtaan. Samoinhan yhä edelleen luterilaisessa tapakulttuurissa miesten kuuluu ottaa päähine pois kirkossa. Hattu päässä istuva miespuoleinen kirkkovieras aiheuttaa närkästystä. Naisilla ei ole samanlaista määrättyä tapaa. He voivat toimia niin kuin hyväksi kokevat.
2. Perinteiset yhteiskunnalliset kaavat: En tunne tarkasti kaikkia tulkintalinjoja, mutta olen törmännyt käsitykseen, että mahdollisesti naisen käyttämä huntu tai päähine oli myös merkki hänen siviilisäädystään. Jos näin oli, naisen tuleminen seurakunnan tilaisuuteen ilman päähinettä olisi tulkittavissa vastaavanlaiseksi eleeksi, että nainen pistäisi vihkisormuksen taskuunsa kirkkoon tullessaan. Päähine olisi näin tulkiten siis naimisissa olevan naisen kunniallisuuden merkki.
3. Miehen hengellinen vastuu: Kaksi edellistä kohtaa on helppo ottaa vastaan. Raamatun äärellä kulttuuriin viittaavat seikat on mahdollista lukea hyvinä ohjeina toimia kussakin kulttuurillisessa ympäristössä sopivalla tavalla. Rajutkaan kulttuurien väliset erot eivät hämärrä tätä perusperiaatetta. Enemmän keskustelua herättää ajatus siitä, että Raamatussa perheen hengellinen vastuu sälytetään miehelle. Toki tämäkin asia voidaan yhtä lailla nähdä kulttuurilliseksi kysymykseksi, mutta itse näen sen kulttuurillisuutta syvempänä opillisena ajatuksena.
Toisinaan törmään vitseihin, joissa viitatan siihen, kuinka asiat olisivat niin paljon paremmin, jos Eeva ei olisi syönyt väärästä puusta. On varsin yleistä, että naista osoitellaan syntiinlankeemuksen pääsyyllisenä, koska hän kuunteli käärmeen houkutteluja ja lankesi. Paavalin kirjeissä kuitenkin asia kääntyy päälaelleen, kun siellä todetaan, että nainen itse asiassa petettiin ja varsinaiseksi syylliseksi nousee Aadam.
- Eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. (1. Tim. 2:14)
- Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. ... Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. (Room. 5:12, 14)
Miehellä oli alusta asti vastuu perheensä hengellisestä hyvinvoinnista. Hänelle annettiin käsky olla syömättä jo ennen kuin Eevaa edes oli luotu. Hänelle annettiin myös tehtäväksi rakastaa vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Noissa vaikeiksi koetuissa sanoissa perheen päänä olemisesta tarkoitetaan ennen kaikkea sitä hengellistä vastuuta, joka miehellä on perheestään. Kristus ei hallitse voimalla tai väkivallalla. Miehellekään ei ole sellaista oikeutta annettu. Mutta ymmärrän hyvin, että nykyisestä yhteiskunnallisesta ajattelusta käsin myös hengellisen vastuun tehtävä saatetaan helposti kokea etuoikeudeksi tai miehen paremmuudeksi. Ja toisaalta luulen, että todella pienet sanamuotoerot asian esillä pitämisessäkin voivat vaikuttaa siihen, miltä tuo Raamatun opetus tuntuu. Otan rinnalle tämän Pietarin kirjeen kohdan:
Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta. (1. Piet. 3:7)
En usko, että kukaan nainen suoranaisesti toivoo saavansa kuulla olevansa heikompi osapuoli. Toisaalta lähes jokainen nainen, jonka kanssa olen keskustellut aihepiiristä, toivoo saavansa rinnalleen itseään vahvemman miehen. Sama asia, mutta toisessa on huomattavasti helpommin vastaanotettava sanamuoto.
Miehen ja naisen asema Raamatun ajan yhteiskunnassa
Aviopuolisoiden roolien lisäksi erittäin suuri teema on miehen ja naisen rooli Raamatun ajan yhteiskunnassa. Toki "Raamatun aika" on kohtalaisen laaja käsite, mutta ehkäpä sitä voidaan kuitenkin pitää jollain tavalla kulttuurillisesti yhtenäisenä ajanjaksona verrattuna nykyiseen länsimaiseen kulttuuriin. Miehen ja naisen aseman erojen käsittelyyn sopivia raamatunkohtia olisi valtava määrä, joten otan esimerkiksi yhden ainoan, johon äskettäin törmäsin Vanhan testamentin lakiteksteissä:
Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta. Seitsemäntenä vuotena hänet on päästettävä vapaaksi maksutta. Jos hän on tullut yksinään, hän saakoon myös lähteä yksinään. Mutta jos hänellä jo tullessaan oli vaimo, vaimo saakoon lähteä hänen mukanaan. Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään. Mutta jos orja vakuuttaa: "Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi", niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi.
Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat. Jos isäntä ei pidä orjattaresta, jonka on luvannut ottaa itselleen, hänen on sallittava, että orjatar ostetaan jälleen vapaaksi. Toisen kansan jäsenelle hänellä ei ole oikeutta myydä tyttöä, jos hän on rikkonut antamansa lupauksen. Jos hän taas määrää tytön pojalleen, tyttöä on kohdeltava kuin vapaan miehen tytärtä. (2. Moos. 21:2-9)
Tämä teksti näyttää ainakin ensilukemalta hyvin epätasa-arvoiselta. Naisorjien ja miesorjien kohtelu tuntui olevan hyvin erilaista. Erityisesti pistää silmään kohta, jossa sanotaan, ettei nainen pääse vapaaksi.
Tarkemmin asiaa pohtien ainakin minulle itselleni tulee olo, että kaikesta huolimatta tässäkin asiassa on nähtävissä jumalallista viisautta. Jumala ei antanut ohjeitaan täydelliseen paratiisiin vaan epätäydellisen ja langenneen maailman keskelle. Orjuus oli yksi sosiaaliturvan muoto, jolla ihminen saattoi pysyä hengissä. Toinen epätäydellisen maailman lainalaisuus oli se, että yksinäisellä naisella oli paljon heikommat elämisen edellytykset kuin naimisissa olevalla tai isänsä kodissa asuvalla naisella. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna naisorjan vapauttaminen olisi ainakin joissain tapauksissa ollut heitteille jättämistä. Nyt tuossa lakitekstissä ohjataan toimimaan siten, että nainen pysyy talossa, pääsee naimisiin tai ostetaan vapaaksi eli jonkun toisen palvelukseen tai huostaan.
Monet raamatunkohdat, joissa miehiä ja naisia kohdellaan eri tavoin, ovat todennäköisesti hyvin paljon oikeudenmukaisempia, jos niitä tarkastellaan sen ajan kulttuurista eikä meille tutusta kulttuurista käsin.
Tilaa jatkokysymyksille
Vastaukseni on paisunut jo ihan liian massiivisiin mittasuhteisiin. Ja silti tuntuu, että pääsin vasta alkuun. Teema vain on niin valtavan laaja ja näkökulmia voisi ottaa loputtomasti. Lento loppuu nyt vähän kuin seinään, mutta toivottavasti osasin jotenkin hahmotella sitä perusnäkemystäni Raamatusta, että tasa-arvon suhteen raamatuntekstit ovat kahdella tasolla kulkevia: yhtä aikaa niissä painotetaan ihmisten yhtäläistä arvoa ja toisaalta samaan aikaan eletään sen todellisuuden keskellä, että ihmiset, yhteiskunnalliset asemat ja sukupuolet ovat erilaisia.
Jatkokysymykset aiheen tiimoilta ovat tervetulleita. Osaan sitten ehkä paremmin käsitellä sellaisia näkökulmia, joita lukijat haluavat kuulla.
