Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 22.03.2021 - klo:16:46 »Tervehdys Lahdom,
Kysymyksesi on hyvin mielenkiintoinen, koska en ole oikeastaan koskaan kunnolla pohtinut totaalikieltäytymistä. Toisaalta en minä aiheeseen edes osaa kovin syvälle sukeltaa. Pari keskeisintä näkökulmaa voi nostaa helposti ja lyhyesti esille.
Kun oma varusmiespalvelusaikani lähestyi, olin hyvin herkässä hengellisen pohdiskelun ja etsimisen vaiheessa. Mietin sotilasvalaa ja Raamatun vannomiskieltoa. Pohdin aseellista puolustautumista ja Raamatun tappamiskieltoa. Mietin siviilipalvelusta ja aseetonta palvelusta. Mutta mieleeni ei koskaan tullut totaalikieltäytyminen. En tiedä, olinko sellaisesta edes tietoinen, mutta herkällä hengellisellä mielellä pohtien se ei varmaan olisi ollut minulle edes teoriassa vaihtoehto. Jos kerran pyrin olemaan mahdollisimman omantunnon tarkka ja toimimaan oikein, niin rikokseen syyllistyminen tuskin olisi ollut mahdollista.
Vaikka totaalikieltäytyminen ei vastaa rikosnimikkeenä maanpetosta tai mitään vastaavaa, niin silti se ei ole virallinen asevelvollisuuden suorittamisen keino. Vankeusrangaistus on seuraus siitä, ettei suostunut mihinkään olemassa olevaan vaihtoehtoon. Tässä mielessä pidän siis totaalikieltäytymistä vääränä, että se on Jumalan asettaman esivallan halveksimista:
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. ... Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. (Room. 13:1, 5)
Mutta ymmärrän myös sen, että jonkun omatunto voi olla niin herkkä, että mikä tahansa maanpuolustukseen liittyvä toiminta tuntuu hänestä sotakoneiston tukemiselta, eikä hän voi siihen osallistua. Tällöin omatunto tarttuu raamatunkohtaan:
Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29)
Jos ihminen siis valitsee totaalikieltäytymisen omantunnon syistä kristinuskoon ja Raamattuun vedoten, pidän sitä ymmärrettävänä, mutta... Ongelma on kuitenkin silloin varsin kapea näkemys kristinuskosta ja Raamatusta. Ja ehkä aika idealistinen käsitys ihmisyydestä. En ole ihan varma, onko historiasta löydettävässä tilanteita, joissa ihmisten välinen rauha olisi saavutettu ilman tietynlaista "kauhun tasapainoa". Uskottava puolustus aiheuttaa sen, että valloitustoimia tai muuta pahuutta suunnitteleva taho ei ryhdy hetken mielijohteesta mihinkään toimenpiteisiin. Enkä tiedä, onko valloituksen tehnyt taho koskaan missään maassa osoittautunut hyväntekijäksi. Kuvittelen, että näistä syistä Raamattu minun ymmärrykseni mukaan paljon useammin kehottaa puolustamaan lähimmäisiä ja olemaan valmis vaikka uhraamaan henkensä heidän puolestaan - kuin olla puolustamatta.
Usein muistetaan Jeesuksen lausahdus: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt. 26:52) Sen sijaan usein unohdetaan hänen toinen lausahduksensa: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan." (Luuk. 22:36) Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa on valittava pienin paha, koska suoranaisesti hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassakaan. Monet sotaan liittyvät kysymykset ovat tällaisia.
Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että niin kauan kuin Suomessa kristitty voi luottaa siihen, että hänen sotilaalliset velvollisuutensa koskevat vain oman maan puolustamista, on maanpuolustukseen osallistuminen paras ja kristillisin toimintamalli. Totaalikieltäytymistä pidän puolestaan kaikkein huonoimpana ja epäkristillisimpänä vaihtoehtona.
Vastasin nyt aika tiiviisti ja varsin visusti kysytyssä teemassa pysytellen. Mutta jos asiaa tahdot pohtia laajemmin, niin olen käsitellyt erilaisia sodan ja kuoleman tematiikkaan liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä esim. näissä viestiketjuissa:
Kysymyksesi on hyvin mielenkiintoinen, koska en ole oikeastaan koskaan kunnolla pohtinut totaalikieltäytymistä. Toisaalta en minä aiheeseen edes osaa kovin syvälle sukeltaa. Pari keskeisintä näkökulmaa voi nostaa helposti ja lyhyesti esille.
Kun oma varusmiespalvelusaikani lähestyi, olin hyvin herkässä hengellisen pohdiskelun ja etsimisen vaiheessa. Mietin sotilasvalaa ja Raamatun vannomiskieltoa. Pohdin aseellista puolustautumista ja Raamatun tappamiskieltoa. Mietin siviilipalvelusta ja aseetonta palvelusta. Mutta mieleeni ei koskaan tullut totaalikieltäytyminen. En tiedä, olinko sellaisesta edes tietoinen, mutta herkällä hengellisellä mielellä pohtien se ei varmaan olisi ollut minulle edes teoriassa vaihtoehto. Jos kerran pyrin olemaan mahdollisimman omantunnon tarkka ja toimimaan oikein, niin rikokseen syyllistyminen tuskin olisi ollut mahdollista.
Vaikka totaalikieltäytyminen ei vastaa rikosnimikkeenä maanpetosta tai mitään vastaavaa, niin silti se ei ole virallinen asevelvollisuuden suorittamisen keino. Vankeusrangaistus on seuraus siitä, ettei suostunut mihinkään olemassa olevaan vaihtoehtoon. Tässä mielessä pidän siis totaalikieltäytymistä vääränä, että se on Jumalan asettaman esivallan halveksimista:
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. ... Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. (Room. 13:1, 5)
Mutta ymmärrän myös sen, että jonkun omatunto voi olla niin herkkä, että mikä tahansa maanpuolustukseen liittyvä toiminta tuntuu hänestä sotakoneiston tukemiselta, eikä hän voi siihen osallistua. Tällöin omatunto tarttuu raamatunkohtaan:
Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29)
Jos ihminen siis valitsee totaalikieltäytymisen omantunnon syistä kristinuskoon ja Raamattuun vedoten, pidän sitä ymmärrettävänä, mutta... Ongelma on kuitenkin silloin varsin kapea näkemys kristinuskosta ja Raamatusta. Ja ehkä aika idealistinen käsitys ihmisyydestä. En ole ihan varma, onko historiasta löydettävässä tilanteita, joissa ihmisten välinen rauha olisi saavutettu ilman tietynlaista "kauhun tasapainoa". Uskottava puolustus aiheuttaa sen, että valloitustoimia tai muuta pahuutta suunnitteleva taho ei ryhdy hetken mielijohteesta mihinkään toimenpiteisiin. Enkä tiedä, onko valloituksen tehnyt taho koskaan missään maassa osoittautunut hyväntekijäksi. Kuvittelen, että näistä syistä Raamattu minun ymmärrykseni mukaan paljon useammin kehottaa puolustamaan lähimmäisiä ja olemaan valmis vaikka uhraamaan henkensä heidän puolestaan - kuin olla puolustamatta.
Usein muistetaan Jeesuksen lausahdus: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt. 26:52) Sen sijaan usein unohdetaan hänen toinen lausahduksensa: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan." (Luuk. 22:36) Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa on valittava pienin paha, koska suoranaisesti hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassakaan. Monet sotaan liittyvät kysymykset ovat tällaisia.
Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että niin kauan kuin Suomessa kristitty voi luottaa siihen, että hänen sotilaalliset velvollisuutensa koskevat vain oman maan puolustamista, on maanpuolustukseen osallistuminen paras ja kristillisin toimintamalli. Totaalikieltäytymistä pidän puolestaan kaikkein huonoimpana ja epäkristillisimpänä vaihtoehtona.
Vastasin nyt aika tiiviisti ja varsin visusti kysytyssä teemassa pysytellen. Mutta jos asiaa tahdot pohtia laajemmin, niin olen käsitellyt erilaisia sodan ja kuoleman tematiikkaan liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä esim. näissä viestiketjuissa:
