Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 11.10.2021 - klo:14:06 »Hei Bi-uskova opiskelija!
Kirjoitat rehellisesti, ja kysymyksestäsi huokuu suuri kipuilu. Tunnet aiheen paljon syvemmin kuin suurin osa kristityistä, jotka eivät koskaan joudu omakohtaisesti painimaan saman kysymyksenasettelun kanssa.
Olen viipynyt pitkään kysymyksesi äärellä. Sinä aikana on sattunut silmiini parin vuoden takainen artikkeli Erik Johanssonista. Vaikka tämä artikkeli on hyvin suppea, jää siitä vaikutelma, että Erik on homoseksuaalina pastorina käynyt läpi jotain samankaltaista kuin sinä. Artikkelin perusteella hän on myös päätynyt samanlaisiin johtopäätöksiin kanssasi.
Kristityn identiteetti ei rakennu seksuaalisen suuntautumisen varaan vaan Kristuksen sovitustyön kautta. Kaikki kristityt allekirjoittavat saman ajatuksen. Suurinta keskustelua aiheuttaakin se, mitä muuta kristillinen elämä sisältää, ja mikä on tärkeää sen jälkeenkin, kun on tullut Jumalan lapseksi. Saavatko Jumalan lapseksi tulleet ihmiset puhua Jumalan tahdosta? Saavatko Jeesuksen seuraajat puhua lähimmäisenrakkaudesta? Saavatko kristityt puhua oikeasta opista tai synnistä?
Tällä palstalla olen käynyt antoisan ajatustenvaihdon "eettinen erimielisyys" siitä, kuinka kirkon sisällä voidaan olla eri mieltä asioista. Keskustelu kulkee yleisellä tasolla ja perusperiaatteissa, mutta uskon sen tarjoavan materiaalia ajattelullesi.
Sinun kysymystäsi lähestyn nyt eri näkökulmasta. Seksuaalisen suuntautumisen äärellä käydyssä keskustelussa viitataan usein Jeesuksen tapaan hyväksyä kaikki ihmiset seuraansa. Onkin tärkeää tuntea, millä kaikilla tavoilla Jeesus suhtautui kohtaamiinsa ihmisiin. Minä näen kolme linjaa, jotka Jeesuksen toiminnassa olivat voimassa yhtä aikaa:
1. Jeesus hyväksyi kaikki ihmiset seuraansa
Raamatun Jeesus oli ristiriitainen hahmo siksi, että hän hyväksyi luokseen nekin, joita muut eivät hyväksyneet. Hän jopa söi heidän kanssaan, mikä aiheutti erityistä pahennusta, koska ateriayhteys oli läheisen yhteyden muoto: Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." (Luuk. 15:2) Monia publikaaneja ja muita syntisiä aterioi Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa, sillä heitä oli paljon hänen seuraajiensa joukossa. (Mark. 2:15)
Jeesus otti luokseen myös lapset, jotka eivät missään yhteiskunnassa ole kaikessa aikuisten vertaisia: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)
Jeesus jopa kosketti sairaita, jotka oli "tartuntatautilain" perusteella julistettu saastaisiksi ja joiden täytyi karttaa terveitä ihmisiä: Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Hän ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." (Mark. 1:41)
Jeesuksen toiminta oli esimerkillistä ja poikkeuksellista. Tekojensa lisäksi hän myös sanallisesti väänsi rautalangasta, että hän ei tee eroa ihmisten välillä. Hänen luokseen tulemisessa ei ole ehtoja: Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)
2. Jeesus vaati parannuksen tekemistä
Jeesuksen ovi oli auki kaikille, jotka halusivat tulla hänen luokseen. Yhtä aikaa hän kuitenkin opetti niitä, jotka hänen luonaan olivat. Niiltä samoilta pubikaaneilta ja syntisiltä, jotka hän ilman ehtoja hyväksyi seuraansa, hän odotti parannusta: "Kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." (Luuk. 5:30-32)
Sakkeus oli publikaani, joka Jeesuksen tavattuaan teki parannuksen omista synneistään: Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. … Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." (Luuk. 19:9-10)
Myöskään aviorikoksesta kiinni otettu nainen ei saanut Jeesukselta tuomiota, muttei myöskään lupaa jatkaa syntiä: Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)
Edes rikas nuorukainen ei päässyt helpommalla siksi, että hän oli yhtä asiaa lukuun ottamatta onnistunut kaikessa muussa: Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." (Mark. 10:21)
Jeesus opettaa vääristä teoista hyvin vahvasti. Hänen linjansa ei näyttänyt olevan se, että kerran tai pari voi asiasta jutella, mutta jos ei tule muutosta, niin sitten annetaan olla. Jeesus oli huomattavan ehdoton: Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ”'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla”. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. (Matt. 18:15-17)
3. Jeesus muutti ihmisiä
Jeesus hyväksyi luokseen ja opetti Jumalan tahtoa, mutta hän myös muutti ihmisiä. Syntistä elämää elänyt nainen rikkoi prostituoidun työssä tarpeellisen voidepullon ja pesi kyynelillään Jeesuksen jalat osoituksena kiitollisuudesta ja täydellisestä mielenmuutoksesta. Muutoksen sai aikaan Jeesuksen osoittama armo: "Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon." (Luuk. 7:47)
Nikodemoksen kanssa jutellessaan Jeesus kertoi, että hänen seuraamiseensa liittyy uudesti syntyminen, johon ihminen ei edes itse pysty vaikuttamaan: "Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." (Joh. 3:7-8)
Mielenmuutoksen lisäksi Jeesus aiheutti konkreettisia muutoksia silloin, kun hän paransi ja karkotti riivaajia. Tällöin ihminen muuttui, vaikka hän itse oli ollut täysin kykenemätön muuttamaan itseään. Jeesuksesta lähtenyt Jumalan voima ylitti ihmisen mahdollisuudet:
Jeesuksen jumalallista voimaa eivät rajoittaneet edes ihmisen synnynnäiset ominaisuudet: Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. ... "Mene Siloan altaalle ja peseydy." … Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä. (Joh. 9:1, 7)
Vääriä vastauksia
Jeesus oli täydellinen Jumalan kuva. Ihminen on syntinen ja särkynyt Jumalan kuva, joka ei näe kaikkea, vaan jokin puoli Jeesuksesta tuntuu tärkeimmältä. Siksi suhteessa homoseksuaalisuuteen Jeesusta voidaan jäljitellä kolmella väärällä tavalla:
Suurin ongelma kokonaisen Jeesuksen näkemisessä on se, ettei hän aina näytä itsestään kaikkia puolia yhdellä kertaa. Olisi helppoa, jos Jeesus toimisi aina tällä kaavalla:
Vaikka ihminen uskoisi ensimmäisen kohdan ja yrittäisi toteuttaa toisen, kolmas kohta jää usein vajaaksi. Paavali oli nähnyt Jumalan suuren voiman lukemattomia kertoja. Silti hänen pistimensä - josta emme tiedä, oliko se fyysinen vai henkinen - ei poistunut hänen kohdallaan: "Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle.'" (2. Kor. 12:8-9) Myöskään Betesdan lammikolla tai kotikaupungissaan Nasaretissa Jeesus ei parantanut kaikkia. Nämä ihmiset jäivät kantamaan kipujaan edelleen.
Kun Jeesus ei käytä jumalallista voimaansa, herää kipeä kysymys: ”Miksi en voi muuttaa itseäni? Mitä Jumala haluaa, jos hänkään ei muuta minua?” Vaikeaan kysymykseen on helppo tarjota ainakin kahta väärää vastausta:
Kivun kiertokulku
Minun mielestäni kysymykseen on olemassa oikea vastaus, mutta se on todella vaikea, koska se ei poista kipua. Jeesus kutsuu jokaisen seuraajansa jatkuvaan kasvuun. Kasvuun kuuluvat kasvukivut, jotka ovat läsnä aina jollain elämän osa-alueella. Nämä hengelliset kasvukivut kiertävät jatkuvaa kehää:
Tämä vastaus saattaa kuulostaa todella typerältä. Se ei oikeastaan vastaa mihinkään, vaan pakottaa jatkuvaan liikkeellä olemiseen. Mutta mitä muutakaan elävä suhde Jeesukseen olisi, kuin hänen seuraamistaan jatkuvasti liikkeellä ollen? Tämä on mielestäni ainoa mahdollisuus nähdä yhtä aikaa kaikki Raamatun opettamat puolet Jeesuksesta.
1. Ihmisyyden kipu - haavoittuvuus
Olin kerran tapahtumassa, jossa seurakunnan työntekijä kertoi kivustaan. Ennen hänen puheenvuoroaan juontaja käytti runsaasti aikaa taustoitukseen ja tilanteen esittelyyn. Lopussa psykologi valotti tapahtunutta ammattilaisen näkökulmasta. Parituntinen tuokio oli kerännyt paljon kuulijoita, jotka mielipiteitä jakavasta aiheesta huolimatta istuivat hyvin hiljaa ja kunnioittavasti, kun tuo työntekijä kertoi, miksi oli päättänyt vaihtaa sukupuoltaan.
Tuossa tilanteessa oli otettu äärimmäisellä herkkyydellä huomioon ihmisyyden kipu. Tilaisuuden rakenne huokui turvallisuutta, kommentoinnille ei annettu sijaa ja muutenkin kuulijakunta ymmärsi, että ollaan äärimmäisen herkän asian äärellä. Muutettavat muuttaen tilanne voisi olla myös sellainen, jossa seksuaalisen suuntautumisen kanssa kipuileva ihminen kertoisi taistelustaan.
Ihmisyyden kipu näyttäytyy kristitylle homoseksuaalille hyvin tuttuna ja omakohtaisena kokemuksena. Vaikka ympärillä olisi 99 hyväksyvää ja tervetulleeksi toivottavaa ihmistä, aina löytyy vähintään yksi, jotka hiljaisella ulos sulkemisella tai pahimmillaan suoranaisella sanallisella hyökkäämisellä kertoo, että homoseksuaali ei ole tervetullut, ellei hänen tilanteensa muutu.
Moni lempeämmin suhtautuva yrittää vakuuttaa: ”Seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta jokainen on Jumalan lapsi – vaikka mahdollisuutta Jumalan tahdon mukaiseen seksuaalisuuden toteuttamiseen ei olekaan.” Silloinkin tikari kääntyy syvässä haavassa, koska jo tervetulotoivotus pitää sisällään rajoituksen tai toiveen muuttumisesta.
Lopulta, vaikka kaikki ympärillä olevat ihmiset olisivat aina vain ja ainoastaan rakastavia, hyväksyviä ja suvaitsevia, niin Raamatun lukeminen pelottaisi, kun välillä vastaan tulisi kohtia, joiden äärellä tunne-elämä heittää kuperkeikkaa. Yhä uudelleen on käytävä sama asia läpi ja tukeuduttava niiden raamatunopettajien sanoihin, jotka pyrkivät selittämään nuo kohdat kivuttomiksi. Haavoittuvuus on aina läsnä tavalla tai toisella.
2. Opillisuuden kipu - keskeneräisyys
Edellä mainitsin tilanteen, jossa keskimmäinen puhuja sai turvallisessa ympäristössä kertoa ihmisyyden kivustaan. Haluaisin päästä todistamaan tilannetta, jossa keskimmäisen puhujan paikalla olisi ihminen, joka kamppailee eri tavalla samojen raamatunkohtien äärellä. Tällainen ihminen kertoisi häpeästä ja oman vakaumuksen piilottamisesta, kun hän kokee olevansa Jumalalle tilivelvollinen niistäkin seksuaalisuutta käsittelevistä raamatunkohdista, joiden ääneen sanomisesta joutuu ristiinnaulittavaksi.
Myös opillisuuden kipu on aito ja syvä, vaikka se on tyystin erilaista kipua kuin seksuaalisen identiteetin kanssa kamppailu. Moni pitää vakaumusta itse valittuna suhtautumistapana, mutta opillisena ihmisenä tiedän, että suhteessa Raamattuun omatuntoa ei voi käskeä. Kipu lisääntyy, jos kömpelöillä raamatunselityskeinoilla pyritään mitätöimään ne kohdat, jotka määrittävät omaa ajattelua ja opillisia linjauksia.
Väline kivun tuottamiseen on sekin, kun vaikeat kohdat ohitetaan vetoamalla siihen, että yhteinen ydin, Jeesuksen ristinkuolema, on ainoa tärkeä, ja kaikki muu on vain kehällistä. Ydin on ydintä myös opilliselle ihmiselle, mutta sen lisäksi hän kokee aidosti, että velvollisuus on kuunnella muitakin Raamatun sanoja. Erityisesti opillista ihmistä ihmetyttää se, että miksi häntä vastaan saa hyökätä lähimmäisen rakkauden opetuksilla, jos kerran vain sovitus on ydintä. Opillisen ihmisen aito kipu on se, että häntä pidetään rakkaudettomana hirviönä, vaikka todellisuudessa hän pelkää julkista nöyryytystä, jos kertoo, mihin hänen omatuntonsa on sidottu.
Keskeneräisyyden kipua lisää se velvollisuudentunne, että sitovia ovat nekin Jeesuksen sanat, joissa käsketään kristittyjä edistämään oikean opin mukaista elämää seurakunnassa. Parhaista yrityksistä huolimatta sen toteutuminen jää aina keskeneräiseksi.
3. Hengellisyyden kipu - rajallisuus
Keskimmäisenä puhujana voisi olla myös ihminen, joka pää painuksissa sanoo jotain, mitä ei yleisen mielipiteen mukaan ole lupa sanoa: Hän uskoo, että Jumala on muuttava voima. Hän on omassa elämässään kokenut niin suuria muutoksia, ettei kukaan voi ottaa häneltä pois hänen vakaumustaan. Hän on kokenut sen, kuinka Jumala on tarttunut hänen elämäänsä ja tehnyt jotain sellaista, jota ei voi selittää mitenkään muuten kuin Jumalan voimalla.
Tämä ihminen on lähipiirissäänkin nähnyt, kuinka Jumalalle kaikki on mahdollista. Jumala voi parantaa minkä vain sairauden ruumiissa. Jumala voi saada aikaan myös mielenmuutoksen millä tahansa elämänalueella. Mutta jos hän sanoo julkisesti sanan ”eheytyminen”, julistetaan hänet joko hulluksi, tyhmäksi tai hengellisen väkivallan tekijäksi. Tämän vuoksi hän piilottaa kipunsa ja elää uskoaan todeksi vain toisten keskenään samanlaisten joukossa.
Rajallisuuden kipua lisää se ristiriita, että suurimmista koetuista ihmeistä huolimatta Jumala ei näytä toimivan jokaisen kohdalla samalla tavalla. Usko Jumalan voimaan ja uskon mahdollisuuksiin on suuri, mutta jostain syystä Jumala käyttää rajatonta voimaansa valikoidusti. Hänen kokemukseen perustuva vilpitön uskonsa on helppo naulita ristiin heti, kun samat asiat eivät toteudu jonkun toisen kohdalla. Ja silti hengellinen ihminen ei tiedä mitään muuta parempaakaan keinoa, kuin todistaa ja edistää sitä, minkä on kokenut toimivaksi.
Seurakunnan kipu - yhteys
Haavoittuvuus, keskeneräisyys ja rajallisuus kuuluvat ihmisyyteen aina. Niiden täytyy kuulua myös seurakunnan elämään. Täydellisyys ei tarkoita kivuttomuutta. Kolmiyhteinen Jumala teki täydellisen pelastusteon, jota ei voi parannella. Mutta se pelastusteko ei ollut läheskään kivuton. Jos seurakunnassa pyritään jollain osa-alueella kivuttomuuteen, muiden osa-alueiden kipu lisääntyy.
Jos ihmisen haavoittuvuuden suhteen pyritään kivuttomuuteen, tarkoittaa se, että mistään ihmisen kokemuksesta ei saa sanoa muuta kuin hyvää. Kristillisen elämän mittapuuksi muodostuu tällöin ihmisen kokemus, joka nousee lopulta jopa Raamatun yläpuolelle.
Jos opillisen keskeneräisyyden suhteen pyritään kivuttomuuteen, kaikki ihmiselämän nyanssit jäävät sen jalkoihin. Kristillinen elämä on ensisijaisesti sääntöjä ja periaatteita, jossa ei ole sijaa ihmisyydelle eikä Jumalan Hengelle.
Jos hengellisen rajallisuuden suhteen pyritään kivuttomuuteen, ajaudutaan täydelliseen mielivaltaan ja hengelliseen väkivaltaan. Ihmisen on uskoteltava itselleen, että muutos on tapahtunut sellaisissakin tilanteissa, joissa muutosta ei ole. Seurakunnassakin on puhuttava vain onnistumisista, jotta Jumalan eheyttävä työ ei näyttäisi jäävän kesken.
Kipuun suostuminen
Haluaisin päästä todistamaan tilannetta, jossa edellä mainitut kolme esimerkkitapausta olisivat keskustelemassa keskenään. Silloin läsnä ei olisi oikeassa olemisen tarvetta ja lyömistä. Olisi vain tarvetta tulla kuulluksi ja hyväksytyksi haavoittuneena, keskeneräisenä ja rajallisena ihmisenä. Sellaisia tilanteita ei kuitenkaan ole.
Kun keskustellaan riittävän aroista aiheista, alkaa ensimmäiseksi kuulua telaketjujen kolinaa. Paikalle kaartavat ne paksunahkaiset ja kovaääniset ihmiset, jotka osaavat terävimmin puolustaa omaa näkökulmaansa. Minkäänlainen yhteisymmärryksen löytäminen ei ole silloin mahdollista. On vain syviä poteroita. On siis kaksi tapaa keskustella asioista: aidosti ja kipuun suostuen tai kovan ulkokuoren takaa hyökäten. Ensimmäinen on mielestäni ainoa oikea toimintamalli kristillisessä seurakunnassa.
Kipu on asia, josta jokainen haluaa pois. Jos ei ole olemassa mitään estettä, kipua kokeva ihminen jatkaa eteenpäin toivoen, että kipu loppuu. Mutta jos seurakunnassa ei suostu minkään ristin kantamiseen tai kipuun, toisella tavalla ajattelevien kipu lisääntyy. On kivun todellisuuden kiertämistä, jos todetaan, että kirkossa riittää usko Jeesukseen ja kaikessa muussa voidaan joustaa.
Minun mielestäni oikea tapa on nähdä, että kirkossa ovat kaikki Jeesuksen kolme puolta kivuliaasti läsnä.
Kirjoitat rehellisesti, ja kysymyksestäsi huokuu suuri kipuilu. Tunnet aiheen paljon syvemmin kuin suurin osa kristityistä, jotka eivät koskaan joudu omakohtaisesti painimaan saman kysymyksenasettelun kanssa.
Olen viipynyt pitkään kysymyksesi äärellä. Sinä aikana on sattunut silmiini parin vuoden takainen artikkeli Erik Johanssonista. Vaikka tämä artikkeli on hyvin suppea, jää siitä vaikutelma, että Erik on homoseksuaalina pastorina käynyt läpi jotain samankaltaista kuin sinä. Artikkelin perusteella hän on myös päätynyt samanlaisiin johtopäätöksiin kanssasi.
Kristityn identiteetti ei rakennu seksuaalisen suuntautumisen varaan vaan Kristuksen sovitustyön kautta. Kaikki kristityt allekirjoittavat saman ajatuksen. Suurinta keskustelua aiheuttaakin se, mitä muuta kristillinen elämä sisältää, ja mikä on tärkeää sen jälkeenkin, kun on tullut Jumalan lapseksi. Saavatko Jumalan lapseksi tulleet ihmiset puhua Jumalan tahdosta? Saavatko Jeesuksen seuraajat puhua lähimmäisenrakkaudesta? Saavatko kristityt puhua oikeasta opista tai synnistä?
Tällä palstalla olen käynyt antoisan ajatustenvaihdon "eettinen erimielisyys" siitä, kuinka kirkon sisällä voidaan olla eri mieltä asioista. Keskustelu kulkee yleisellä tasolla ja perusperiaatteissa, mutta uskon sen tarjoavan materiaalia ajattelullesi.
Sinun kysymystäsi lähestyn nyt eri näkökulmasta. Seksuaalisen suuntautumisen äärellä käydyssä keskustelussa viitataan usein Jeesuksen tapaan hyväksyä kaikki ihmiset seuraansa. Onkin tärkeää tuntea, millä kaikilla tavoilla Jeesus suhtautui kohtaamiinsa ihmisiin. Minä näen kolme linjaa, jotka Jeesuksen toiminnassa olivat voimassa yhtä aikaa:
1. Jeesus hyväksyi kaikki ihmiset seuraansa
Raamatun Jeesus oli ristiriitainen hahmo siksi, että hän hyväksyi luokseen nekin, joita muut eivät hyväksyneet. Hän jopa söi heidän kanssaan, mikä aiheutti erityistä pahennusta, koska ateriayhteys oli läheisen yhteyden muoto: Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." (Luuk. 15:2) Monia publikaaneja ja muita syntisiä aterioi Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa, sillä heitä oli paljon hänen seuraajiensa joukossa. (Mark. 2:15)
Jeesus otti luokseen myös lapset, jotka eivät missään yhteiskunnassa ole kaikessa aikuisten vertaisia: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)
Jeesus jopa kosketti sairaita, jotka oli "tartuntatautilain" perusteella julistettu saastaisiksi ja joiden täytyi karttaa terveitä ihmisiä: Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Hän ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." (Mark. 1:41)
Jeesuksen toiminta oli esimerkillistä ja poikkeuksellista. Tekojensa lisäksi hän myös sanallisesti väänsi rautalangasta, että hän ei tee eroa ihmisten välillä. Hänen luokseen tulemisessa ei ole ehtoja: Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)
2. Jeesus vaati parannuksen tekemistä
Jeesuksen ovi oli auki kaikille, jotka halusivat tulla hänen luokseen. Yhtä aikaa hän kuitenkin opetti niitä, jotka hänen luonaan olivat. Niiltä samoilta pubikaaneilta ja syntisiltä, jotka hän ilman ehtoja hyväksyi seuraansa, hän odotti parannusta: "Kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." (Luuk. 5:30-32)
Sakkeus oli publikaani, joka Jeesuksen tavattuaan teki parannuksen omista synneistään: Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. … Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." (Luuk. 19:9-10)
Myöskään aviorikoksesta kiinni otettu nainen ei saanut Jeesukselta tuomiota, muttei myöskään lupaa jatkaa syntiä: Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)
Edes rikas nuorukainen ei päässyt helpommalla siksi, että hän oli yhtä asiaa lukuun ottamatta onnistunut kaikessa muussa: Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." (Mark. 10:21)
Jeesus opettaa vääristä teoista hyvin vahvasti. Hänen linjansa ei näyttänyt olevan se, että kerran tai pari voi asiasta jutella, mutta jos ei tule muutosta, niin sitten annetaan olla. Jeesus oli huomattavan ehdoton: Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ”'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla”. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. (Matt. 18:15-17)
3. Jeesus muutti ihmisiä
Jeesus hyväksyi luokseen ja opetti Jumalan tahtoa, mutta hän myös muutti ihmisiä. Syntistä elämää elänyt nainen rikkoi prostituoidun työssä tarpeellisen voidepullon ja pesi kyynelillään Jeesuksen jalat osoituksena kiitollisuudesta ja täydellisestä mielenmuutoksesta. Muutoksen sai aikaan Jeesuksen osoittama armo: "Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon." (Luuk. 7:47)
Nikodemoksen kanssa jutellessaan Jeesus kertoi, että hänen seuraamiseensa liittyy uudesti syntyminen, johon ihminen ei edes itse pysty vaikuttamaan: "Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." (Joh. 3:7-8)
Mielenmuutoksen lisäksi Jeesus aiheutti konkreettisia muutoksia silloin, kun hän paransi ja karkotti riivaajia. Tällöin ihminen muuttui, vaikka hän itse oli ollut täysin kykenemätön muuttamaan itseään. Jeesuksesta lähtenyt Jumalan voima ylitti ihmisen mahdollisuudet:
- Siellä oli nainen, jota kahdeksantoista vuotta oli vaivannut sairauden henki. Hänen selkänsä oli pahasti köyryssä, eikä hän kyennyt suoristamaan itseään. ... Hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi selkänsä ja ylisti Jumalaa. (Luuk. 13:11, 13)
- Jeesus näet oli käskenyt saastaisen hengen lähteä miehestä. Se oli jo pitkän aikaa pitänyt miestä otteessaan. Hänet oli köytetty ja kahlehdittu, että hän pysyisi aloillaan, mutta kerran toisensa jälkeen hän oli katkonut siteensä ja pahan hengen ajamana paennut ihmisten ilmoilta. (Luuk. 8:29)
- Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti. (Luuk. 8:43-44)
Jeesuksen jumalallista voimaa eivät rajoittaneet edes ihmisen synnynnäiset ominaisuudet: Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. ... "Mene Siloan altaalle ja peseydy." … Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä. (Joh. 9:1, 7)
Vääriä vastauksia
Jeesus oli täydellinen Jumalan kuva. Ihminen on syntinen ja särkynyt Jumalan kuva, joka ei näe kaikkea, vaan jokin puoli Jeesuksesta tuntuu tärkeimmältä. Siksi suhteessa homoseksuaalisuuteen Jeesusta voidaan jäljitellä kolmella väärällä tavalla:
- ”Jeesus hyväksyi kaikki seuraansa. Jos jotain vaatimuksilta näyttäviä asioita Raamatussa sen lisäksi on, ne täytyy unohtaa. Se riittää, että Jeesus hyväksyy.”
- ”Raamatussa sanotaan, että mikään muu kuin miehen ja naisen avioliitto ei käy. Muulla tavalla ajattelevat eivät mahdu seurakuntaan.”
- ”Ei riidellä käytännön asioista! Pyhä Henki kyllä ilmoittaa kristityn sydämelle totuuden ja tekee kaiken mahdolliseksi, kun ihminen antautuu Hengen johdatukseen.”
Suurin ongelma kokonaisen Jeesuksen näkemisessä on se, ettei hän aina näytä itsestään kaikkia puolia yhdellä kertaa. Olisi helppoa, jos Jeesus toimisi aina tällä kaavalla:
- "Tervetuloa luokseni sellaisena kuin olet!"
- "Haluan, että korjaat elämässäsi tämän asian."
- "Jos muutos ei onnistu sinulta, minä teen ihmeen."
Vaikka ihminen uskoisi ensimmäisen kohdan ja yrittäisi toteuttaa toisen, kolmas kohta jää usein vajaaksi. Paavali oli nähnyt Jumalan suuren voiman lukemattomia kertoja. Silti hänen pistimensä - josta emme tiedä, oliko se fyysinen vai henkinen - ei poistunut hänen kohdallaan: "Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle.'" (2. Kor. 12:8-9) Myöskään Betesdan lammikolla tai kotikaupungissaan Nasaretissa Jeesus ei parantanut kaikkia. Nämä ihmiset jäivät kantamaan kipujaan edelleen.
Kun Jeesus ei käytä jumalallista voimaansa, herää kipeä kysymys: ”Miksi en voi muuttaa itseäni? Mitä Jumala haluaa, jos hänkään ei muuta minua?” Vaikeaan kysymykseen on helppo tarjota ainakin kahta väärää vastausta:
- Kivuton väärä vastaus: Jeesus ei muuttanut minua, joten hän ei voi myöskään vaatia minulta muutosta. Niinpä tietyt raamatunkohdat täytyy ohittaa, jotta kaikki voivat olla tervetulleita Jeesuksen luo.
- Looginen väärä vastaus: Jos Jeesuksen sanat pitävät paikkansa, en ole ilmeisesti tervetullut. Niinpä kristinusko ja minä emme ole yhteensopivia.
Kivun kiertokulku
Minun mielestäni kysymykseen on olemassa oikea vastaus, mutta se on todella vaikea, koska se ei poista kipua. Jeesus kutsuu jokaisen seuraajansa jatkuvaan kasvuun. Kasvuun kuuluvat kasvukivut, jotka ovat läsnä aina jollain elämän osa-alueella. Nämä hengelliset kasvukivut kiertävät jatkuvaa kehää:
- ”Olet tervetullut omana itsenäsi!”
- ”Haluan, että teet parannuksen tässä asiassa.”
- ”Minulla on voima muuttaa sinua.”
- ”Vaikka et muuttunut täydelliseksi, olet tervetullut sellaisena kuin olet!”
- ”Edelleen haluan, että teet parannuksen tässä asiassa.”
- ”Minä haluan ja voin muuttaa sinua.”
- ”Mutta jos en ole muuttanut sinua, olet aina tervetullut …”
Tämä vastaus saattaa kuulostaa todella typerältä. Se ei oikeastaan vastaa mihinkään, vaan pakottaa jatkuvaan liikkeellä olemiseen. Mutta mitä muutakaan elävä suhde Jeesukseen olisi, kuin hänen seuraamistaan jatkuvasti liikkeellä ollen? Tämä on mielestäni ainoa mahdollisuus nähdä yhtä aikaa kaikki Raamatun opettamat puolet Jeesuksesta.
1. Ihmisyyden kipu - haavoittuvuus
Olin kerran tapahtumassa, jossa seurakunnan työntekijä kertoi kivustaan. Ennen hänen puheenvuoroaan juontaja käytti runsaasti aikaa taustoitukseen ja tilanteen esittelyyn. Lopussa psykologi valotti tapahtunutta ammattilaisen näkökulmasta. Parituntinen tuokio oli kerännyt paljon kuulijoita, jotka mielipiteitä jakavasta aiheesta huolimatta istuivat hyvin hiljaa ja kunnioittavasti, kun tuo työntekijä kertoi, miksi oli päättänyt vaihtaa sukupuoltaan.
Tuossa tilanteessa oli otettu äärimmäisellä herkkyydellä huomioon ihmisyyden kipu. Tilaisuuden rakenne huokui turvallisuutta, kommentoinnille ei annettu sijaa ja muutenkin kuulijakunta ymmärsi, että ollaan äärimmäisen herkän asian äärellä. Muutettavat muuttaen tilanne voisi olla myös sellainen, jossa seksuaalisen suuntautumisen kanssa kipuileva ihminen kertoisi taistelustaan.
Ihmisyyden kipu näyttäytyy kristitylle homoseksuaalille hyvin tuttuna ja omakohtaisena kokemuksena. Vaikka ympärillä olisi 99 hyväksyvää ja tervetulleeksi toivottavaa ihmistä, aina löytyy vähintään yksi, jotka hiljaisella ulos sulkemisella tai pahimmillaan suoranaisella sanallisella hyökkäämisellä kertoo, että homoseksuaali ei ole tervetullut, ellei hänen tilanteensa muutu.
Moni lempeämmin suhtautuva yrittää vakuuttaa: ”Seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta jokainen on Jumalan lapsi – vaikka mahdollisuutta Jumalan tahdon mukaiseen seksuaalisuuden toteuttamiseen ei olekaan.” Silloinkin tikari kääntyy syvässä haavassa, koska jo tervetulotoivotus pitää sisällään rajoituksen tai toiveen muuttumisesta.
Lopulta, vaikka kaikki ympärillä olevat ihmiset olisivat aina vain ja ainoastaan rakastavia, hyväksyviä ja suvaitsevia, niin Raamatun lukeminen pelottaisi, kun välillä vastaan tulisi kohtia, joiden äärellä tunne-elämä heittää kuperkeikkaa. Yhä uudelleen on käytävä sama asia läpi ja tukeuduttava niiden raamatunopettajien sanoihin, jotka pyrkivät selittämään nuo kohdat kivuttomiksi. Haavoittuvuus on aina läsnä tavalla tai toisella.
2. Opillisuuden kipu - keskeneräisyys
Edellä mainitsin tilanteen, jossa keskimmäinen puhuja sai turvallisessa ympäristössä kertoa ihmisyyden kivustaan. Haluaisin päästä todistamaan tilannetta, jossa keskimmäisen puhujan paikalla olisi ihminen, joka kamppailee eri tavalla samojen raamatunkohtien äärellä. Tällainen ihminen kertoisi häpeästä ja oman vakaumuksen piilottamisesta, kun hän kokee olevansa Jumalalle tilivelvollinen niistäkin seksuaalisuutta käsittelevistä raamatunkohdista, joiden ääneen sanomisesta joutuu ristiinnaulittavaksi.
Myös opillisuuden kipu on aito ja syvä, vaikka se on tyystin erilaista kipua kuin seksuaalisen identiteetin kanssa kamppailu. Moni pitää vakaumusta itse valittuna suhtautumistapana, mutta opillisena ihmisenä tiedän, että suhteessa Raamattuun omatuntoa ei voi käskeä. Kipu lisääntyy, jos kömpelöillä raamatunselityskeinoilla pyritään mitätöimään ne kohdat, jotka määrittävät omaa ajattelua ja opillisia linjauksia.
Väline kivun tuottamiseen on sekin, kun vaikeat kohdat ohitetaan vetoamalla siihen, että yhteinen ydin, Jeesuksen ristinkuolema, on ainoa tärkeä, ja kaikki muu on vain kehällistä. Ydin on ydintä myös opilliselle ihmiselle, mutta sen lisäksi hän kokee aidosti, että velvollisuus on kuunnella muitakin Raamatun sanoja. Erityisesti opillista ihmistä ihmetyttää se, että miksi häntä vastaan saa hyökätä lähimmäisen rakkauden opetuksilla, jos kerran vain sovitus on ydintä. Opillisen ihmisen aito kipu on se, että häntä pidetään rakkaudettomana hirviönä, vaikka todellisuudessa hän pelkää julkista nöyryytystä, jos kertoo, mihin hänen omatuntonsa on sidottu.
Keskeneräisyyden kipua lisää se velvollisuudentunne, että sitovia ovat nekin Jeesuksen sanat, joissa käsketään kristittyjä edistämään oikean opin mukaista elämää seurakunnassa. Parhaista yrityksistä huolimatta sen toteutuminen jää aina keskeneräiseksi.
3. Hengellisyyden kipu - rajallisuus
Keskimmäisenä puhujana voisi olla myös ihminen, joka pää painuksissa sanoo jotain, mitä ei yleisen mielipiteen mukaan ole lupa sanoa: Hän uskoo, että Jumala on muuttava voima. Hän on omassa elämässään kokenut niin suuria muutoksia, ettei kukaan voi ottaa häneltä pois hänen vakaumustaan. Hän on kokenut sen, kuinka Jumala on tarttunut hänen elämäänsä ja tehnyt jotain sellaista, jota ei voi selittää mitenkään muuten kuin Jumalan voimalla.
Tämä ihminen on lähipiirissäänkin nähnyt, kuinka Jumalalle kaikki on mahdollista. Jumala voi parantaa minkä vain sairauden ruumiissa. Jumala voi saada aikaan myös mielenmuutoksen millä tahansa elämänalueella. Mutta jos hän sanoo julkisesti sanan ”eheytyminen”, julistetaan hänet joko hulluksi, tyhmäksi tai hengellisen väkivallan tekijäksi. Tämän vuoksi hän piilottaa kipunsa ja elää uskoaan todeksi vain toisten keskenään samanlaisten joukossa.
Rajallisuuden kipua lisää se ristiriita, että suurimmista koetuista ihmeistä huolimatta Jumala ei näytä toimivan jokaisen kohdalla samalla tavalla. Usko Jumalan voimaan ja uskon mahdollisuuksiin on suuri, mutta jostain syystä Jumala käyttää rajatonta voimaansa valikoidusti. Hänen kokemukseen perustuva vilpitön uskonsa on helppo naulita ristiin heti, kun samat asiat eivät toteudu jonkun toisen kohdalla. Ja silti hengellinen ihminen ei tiedä mitään muuta parempaakaan keinoa, kuin todistaa ja edistää sitä, minkä on kokenut toimivaksi.
Seurakunnan kipu - yhteys
Haavoittuvuus, keskeneräisyys ja rajallisuus kuuluvat ihmisyyteen aina. Niiden täytyy kuulua myös seurakunnan elämään. Täydellisyys ei tarkoita kivuttomuutta. Kolmiyhteinen Jumala teki täydellisen pelastusteon, jota ei voi parannella. Mutta se pelastusteko ei ollut läheskään kivuton. Jos seurakunnassa pyritään jollain osa-alueella kivuttomuuteen, muiden osa-alueiden kipu lisääntyy.
Jos ihmisen haavoittuvuuden suhteen pyritään kivuttomuuteen, tarkoittaa se, että mistään ihmisen kokemuksesta ei saa sanoa muuta kuin hyvää. Kristillisen elämän mittapuuksi muodostuu tällöin ihmisen kokemus, joka nousee lopulta jopa Raamatun yläpuolelle.
Jos opillisen keskeneräisyyden suhteen pyritään kivuttomuuteen, kaikki ihmiselämän nyanssit jäävät sen jalkoihin. Kristillinen elämä on ensisijaisesti sääntöjä ja periaatteita, jossa ei ole sijaa ihmisyydelle eikä Jumalan Hengelle.
Jos hengellisen rajallisuuden suhteen pyritään kivuttomuuteen, ajaudutaan täydelliseen mielivaltaan ja hengelliseen väkivaltaan. Ihmisen on uskoteltava itselleen, että muutos on tapahtunut sellaisissakin tilanteissa, joissa muutosta ei ole. Seurakunnassakin on puhuttava vain onnistumisista, jotta Jumalan eheyttävä työ ei näyttäisi jäävän kesken.
Kipuun suostuminen
Haluaisin päästä todistamaan tilannetta, jossa edellä mainitut kolme esimerkkitapausta olisivat keskustelemassa keskenään. Silloin läsnä ei olisi oikeassa olemisen tarvetta ja lyömistä. Olisi vain tarvetta tulla kuulluksi ja hyväksytyksi haavoittuneena, keskeneräisenä ja rajallisena ihmisenä. Sellaisia tilanteita ei kuitenkaan ole.
Kun keskustellaan riittävän aroista aiheista, alkaa ensimmäiseksi kuulua telaketjujen kolinaa. Paikalle kaartavat ne paksunahkaiset ja kovaääniset ihmiset, jotka osaavat terävimmin puolustaa omaa näkökulmaansa. Minkäänlainen yhteisymmärryksen löytäminen ei ole silloin mahdollista. On vain syviä poteroita. On siis kaksi tapaa keskustella asioista: aidosti ja kipuun suostuen tai kovan ulkokuoren takaa hyökäten. Ensimmäinen on mielestäni ainoa oikea toimintamalli kristillisessä seurakunnassa.
Kipu on asia, josta jokainen haluaa pois. Jos ei ole olemassa mitään estettä, kipua kokeva ihminen jatkaa eteenpäin toivoen, että kipu loppuu. Mutta jos seurakunnassa ei suostu minkään ristin kantamiseen tai kipuun, toisella tavalla ajattelevien kipu lisääntyy. On kivun todellisuuden kiertämistä, jos todetaan, että kirkossa riittää usko Jeesukseen ja kaikessa muussa voidaan joustaa.
Minun mielestäni oikea tapa on nähdä, että kirkossa ovat kaikki Jeesuksen kolme puolta kivuliaasti läsnä.
- Kaikki toivotetaan tervetulleeksi hyvin lämpimästi – ja siedetään sitä, että jokainen ei elä kaikkien Raamatun oppien mukaan täydellisesti.
- Opetetaan ja linjataan Raamatun ihanteita ja oppeja – vaikka ne vihlovat usein opettajaa itseäänkin.
- Pidetään esillä Jumalan voimaa ja muutosta – ja tunnustetaan, että se ei näytä toimivan jokaisen kohdalla.
