Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 01.11.2021 - klo:14:58 »Hei Anniina,
Tapasi mukaan analysoit ajatuksiasi erinomaisen syväluotaavasti. Rehellisyytesi ja avoimuutesi on ihailtavaa. Sen lisäksi, että puet taitavasti omia tunteitasi sanoiksi, tulet samalla kuvanneeksi sitä, kuinka tunteet vaikuttavat niin päätöksentekoon kuin jumalasuhteeseenkin.
Ajattelen sinun osuvan kysymykselläsi yhteen erityisen oleelliseen pointtiin. Kun ihminen kohtaa älyllisesti vaikean tai tunteiden osalta pelottavan hengellisen kysymyksen, hänen ensimmäisiä linjanvetojaan on vähintäänkin alitajuisesti tämä: Kumpi on suurempi synti - väärä teko vai laiminlyönti? Persoonasta riippuen ratkaisuvaihtoehdot kallistuvat jommallekummalle puolen. Yksi voi ajatella: ”Tämä on niin suuri asia, että jotain on ihan pakko tehdä.” Toisella ajatuskulku menee juuri päinvastoin: ”Nyt ei passaa hätiköidä. On parempi katsoa, miten asiat lähtevät menemään.”
Evankeliumeissa Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksen. Anteeksi pyytämisestä hän opettaa Matteuksessa ja Luukkaassa eri sanamuodoilla, koska kumpikin näkökulma on tärkeä:
Kumpikin on yhtä pahaa oikealta tieltä poikkeamista, mutta luultavasti moni kristitty kokee aktiivisen väärän teon pahempana virheenä. Laiminlyönti kuulostaa paljon kevyemmältä asialta kuin lyönti, vaikka kumpi tahansa voi aiheuttaa hyvin pahaa vahinkoa lähimmäiselle. Kyllähän minäkin paljon pienemmällä omantunnon tuskalla lankean laiminlyönnin synteihin kuin aktiivisiin vääriin tekoihin.
Jeesus on omissa sanoissaan kuitenkin hyvin napakka sen suhteen, että hän odottaa seuraajiltaan dynaamisuutta. Kultainen sääntö kulkee monissa kulttuureissa sanamuodossa, jossa kielletään tekemästä sellaista, mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. Jeesus sen sijaan käskee tehdä sellaista, mitä haluaisi itselleen tehtävän. Lisäksi hän suorin sanoin painottaa, että laiminlyöminen on synti: "Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle." (Matt. 25:45) Samaa sanoo myös Jaakob: Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin. (Jaak. 4:17)
Kristitty ei voi siis pelata varman päälle vetäytymällä kuoreensa ja hautaamalla talenttinsa. Vaikeiden kysymysten äärellä on toki oltava maltillinen ja rukoiltava viisautta. Joskus harkinta-aikaa on käytettävä todella kauan. Jumala on itsekin odottamisen ja odotuttamisen mestari. Silti on oltava hereillä siinä, ettei miettiminen tai odottaminen muuttuisi vahingossa tai vähitellen passiivisuudeksi, koska se ei ole koskaan oikea vastaus. Kun vakaan harkinnan ja oikeaksi koetun ratkaisun perusteella jättää jotain tekemättä, on se kristillistä. Tekemättä jättäminen puolestaan on laiminlyömistä silloin, kun se johtuu välinpitämättömyydestä, pelosta tai kaiken varalta hiljaa olemisesta.
Yksi vaikeimpia kristillistä päätöksentekoa koskeva Raamatunkohta löytyy Roomalaiskirjeestä. Taustalla on keskustelu puhtaista ja epäpuhtaista ruuista. Sen pohjalta Paavali antaa laajemminkin sovellettavan päätöksenteon ohjeen:
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä. (Room. 14:22-23)
Usko ei ole tunnetta eikä se ole tietoa. Usko on ennen kaikkea Jeesuksen seuraamista. Sillä matkalla sekä tunteet että tietokin käyvät välillä melkoisia myllerryksiä läpi. Oikealla järjenkäytöllä ja tunteiden käsittelyllä Jeesuksen seuraaminen helpottuu. Mutta yhtä lailla sekä tunteilla että järjellä voi Jeesuksen seuraamisesta tehdä vaikeampaakin. Asioiden tärkeysjärjestys on silloin avainasemassa. Rokotusta pohtiessa oikeaa vastausta ei saada tunteita tarkkailemalla. Järkeilykään ei takaa sitä, etteikö voisi mennä harhaan. Kumpikaan niistä ei näet suoraan vastaa kysymykseen: Millä tavoin tässä asiassa seuraan Jeesusta uskollisimmin?
Olet sen verran perusteellinen pohtija, että olet onnistunut kysymyksessäsi tavallaan myös vastaamaan itsellesi. Viittasit siihen, että sinulla on kaikki tarpeellinen tieto, jonka pohjalta osaat tehdä ratkaisut. Mutta tunteesi eivät vielä anna rauhaa.
Minäkään en aio sanoa, mitä sinun täytyy tehdä. Minä voin yleisellä tasolla sanoa hyvin vahvasti mielipiteeni ja suositukseni rokotusten puolesta. Minun mielestäni pääsääntö on se, että rokotuksen ottaminen on lähimmäisenrakkautta, eikä ole mitään Raamatusta nousevaa perustetta väittää rokotuksessa olevan mitään pahaa. Mutta yhtä lailla uskon siihen, että jonkun ihmisen kohdalla Jumala voi tehdä sen ihmeen, että antaa ihmisen hengelle varoituksen. Se varoitus voisi johtua vaikkapa siitä, että tuon kyseisen ihmisen kohdalla rokotuksesta voisi koitua jotain haittaa, jota ei kukaan voisi etukäteen lääketieteellisesti tietää. Ja silti tuo varoitus olisi pätevä vain tälle kyseiselle ihmiselle itselleen. Seurakunnalle yleistettynä sellainen sanoma olisi väärä profetia.
Uskoisin, että sinun on hyvä jatkaa pohdintaasi siten, että tunnistat ajattelusi eri puolia, ja nimeät ne. Tunne, tieto ja usko saavat palvella toisiaan, mutta ne on osattava silti erottaa, kun pohditaan vaikeita kysymyksiä. Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Pelkoa voi kokea sekä kiinni jäämistä pelkäävä murtovaras että vainojen keskellä uskonsa tunnustava kristittykin. Heidän kokemastaan tunteesta ei voida päätellä sitä, onko teko oikein vai väärin. Samoin oman tietonsa kokee varmasti oikeaksi niin lääkäri kuin vaihtoehtolääketieteen kannattajakin. Varmuus omasta tiedosta ei määrittele oikeassa olemista.
"Entäpä, jos siinä on jotain epämääräistä ja pahaa?" Tämä pohdintasi on hyvin tunnepainotteinen ongelma. Jotta voisit väittää rokotuksen ottamista pahaksi, sinun täytyisi pystyä näyttämään jokin asia, jota kristillisen uskon, Jeesuksen seuraamisen tai Raamatun Sanan valossa voitaisiin rokotteessa kritisoida. Muussa tapauksessa epäilys on vain tunne, joka saa aikaan kaiken varalta passivoitumista. Omien tunteiden huomioiminen ei ole väärin. On luvallista pelätä inhimillisesti esimerkiksi rokotteen sivuvaikutuksia. On luvallista jopa tuon pelon vuoksi jättää rokote ottamatta. Mutta silloin on ymmärrettävä, että se on vain oma tunne, joka ei kerro mitään siitä, että rokotteessa olisi jotain väärää hengellisesti.
"Entäpä jos rokotuksen ottaminen on epäluottamusta Jumalan huolenpitoa kohtaan" Niin kuin itsekin totesit, tämän logiikan käyttäminen tarkoittaisi vastuullisuuden lopettamista kaikilla elämän osa-alueilla. Puhe Jumalan huolenpidosta on niin kovin helppo kääntää valikoivaksi passiivisuudeksi. Ikään kuin Jumalan huolenpito tarkoittaisi "hurskasta vastuuttomuuden tilaa", jossa Jumala tekee kaiken ihmisen puolesta. Se ei ole Raamatun opetuksen mukainen ajatus.
Usein sanotaan, että usko on osa elämää. Se pitää paikkansa. Mutta se myös jollain tapaa kuulostaa siltä, kuin usko olisi "vain pieni osa elämää". Mielestäni paljon osuvampaa on sanoa, että tämä elämä on oleellinen osa uskoa. Kysymys Jumalan huolenpidosta asettuu omalle paikalleen, kun myös tämän elämän lainalaisuudet otetaan todesta.
Toivon, että sinä löydät rauhan tunteillesi ja pystyt analysoimaan tietämäsi asiat. Toivon, että sen jälkeen osaat tehdä ratkaisun, jossa parhaiten seuraat Jeesusta ja koet Jumalan huolenpitoa valintasi äärellä.
Tapasi mukaan analysoit ajatuksiasi erinomaisen syväluotaavasti. Rehellisyytesi ja avoimuutesi on ihailtavaa. Sen lisäksi, että puet taitavasti omia tunteitasi sanoiksi, tulet samalla kuvanneeksi sitä, kuinka tunteet vaikuttavat niin päätöksentekoon kuin jumalasuhteeseenkin.
Ajattelen sinun osuvan kysymykselläsi yhteen erityisen oleelliseen pointtiin. Kun ihminen kohtaa älyllisesti vaikean tai tunteiden osalta pelottavan hengellisen kysymyksen, hänen ensimmäisiä linjanvetojaan on vähintäänkin alitajuisesti tämä: Kumpi on suurempi synti - väärä teko vai laiminlyönti? Persoonasta riippuen ratkaisuvaihtoehdot kallistuvat jommallekummalle puolen. Yksi voi ajatella: ”Tämä on niin suuri asia, että jotain on ihan pakko tehdä.” Toisella ajatuskulku menee juuri päinvastoin: ”Nyt ei passaa hätiköidä. On parempi katsoa, miten asiat lähtevät menemään.”
Evankeliumeissa Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksen. Anteeksi pyytämisestä hän opettaa Matteuksessa ja Luukkaassa eri sanamuodoilla, koska kumpikin näkökulma on tärkeä:
- Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. (Matt. 6:12)
- Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa. (Luuk. 11:4)
Kumpikin on yhtä pahaa oikealta tieltä poikkeamista, mutta luultavasti moni kristitty kokee aktiivisen väärän teon pahempana virheenä. Laiminlyönti kuulostaa paljon kevyemmältä asialta kuin lyönti, vaikka kumpi tahansa voi aiheuttaa hyvin pahaa vahinkoa lähimmäiselle. Kyllähän minäkin paljon pienemmällä omantunnon tuskalla lankean laiminlyönnin synteihin kuin aktiivisiin vääriin tekoihin.
Jeesus on omissa sanoissaan kuitenkin hyvin napakka sen suhteen, että hän odottaa seuraajiltaan dynaamisuutta. Kultainen sääntö kulkee monissa kulttuureissa sanamuodossa, jossa kielletään tekemästä sellaista, mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. Jeesus sen sijaan käskee tehdä sellaista, mitä haluaisi itselleen tehtävän. Lisäksi hän suorin sanoin painottaa, että laiminlyöminen on synti: "Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle." (Matt. 25:45) Samaa sanoo myös Jaakob: Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin. (Jaak. 4:17)
Kristitty ei voi siis pelata varman päälle vetäytymällä kuoreensa ja hautaamalla talenttinsa. Vaikeiden kysymysten äärellä on toki oltava maltillinen ja rukoiltava viisautta. Joskus harkinta-aikaa on käytettävä todella kauan. Jumala on itsekin odottamisen ja odotuttamisen mestari. Silti on oltava hereillä siinä, ettei miettiminen tai odottaminen muuttuisi vahingossa tai vähitellen passiivisuudeksi, koska se ei ole koskaan oikea vastaus. Kun vakaan harkinnan ja oikeaksi koetun ratkaisun perusteella jättää jotain tekemättä, on se kristillistä. Tekemättä jättäminen puolestaan on laiminlyömistä silloin, kun se johtuu välinpitämättömyydestä, pelosta tai kaiken varalta hiljaa olemisesta.
Yksi vaikeimpia kristillistä päätöksentekoa koskeva Raamatunkohta löytyy Roomalaiskirjeestä. Taustalla on keskustelu puhtaista ja epäpuhtaista ruuista. Sen pohjalta Paavali antaa laajemminkin sovellettavan päätöksenteon ohjeen:
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä. (Room. 14:22-23)
Usko ei ole tunnetta eikä se ole tietoa. Usko on ennen kaikkea Jeesuksen seuraamista. Sillä matkalla sekä tunteet että tietokin käyvät välillä melkoisia myllerryksiä läpi. Oikealla järjenkäytöllä ja tunteiden käsittelyllä Jeesuksen seuraaminen helpottuu. Mutta yhtä lailla sekä tunteilla että järjellä voi Jeesuksen seuraamisesta tehdä vaikeampaakin. Asioiden tärkeysjärjestys on silloin avainasemassa. Rokotusta pohtiessa oikeaa vastausta ei saada tunteita tarkkailemalla. Järkeilykään ei takaa sitä, etteikö voisi mennä harhaan. Kumpikaan niistä ei näet suoraan vastaa kysymykseen: Millä tavoin tässä asiassa seuraan Jeesusta uskollisimmin?
Olet sen verran perusteellinen pohtija, että olet onnistunut kysymyksessäsi tavallaan myös vastaamaan itsellesi. Viittasit siihen, että sinulla on kaikki tarpeellinen tieto, jonka pohjalta osaat tehdä ratkaisut. Mutta tunteesi eivät vielä anna rauhaa.
Minäkään en aio sanoa, mitä sinun täytyy tehdä. Minä voin yleisellä tasolla sanoa hyvin vahvasti mielipiteeni ja suositukseni rokotusten puolesta. Minun mielestäni pääsääntö on se, että rokotuksen ottaminen on lähimmäisenrakkautta, eikä ole mitään Raamatusta nousevaa perustetta väittää rokotuksessa olevan mitään pahaa. Mutta yhtä lailla uskon siihen, että jonkun ihmisen kohdalla Jumala voi tehdä sen ihmeen, että antaa ihmisen hengelle varoituksen. Se varoitus voisi johtua vaikkapa siitä, että tuon kyseisen ihmisen kohdalla rokotuksesta voisi koitua jotain haittaa, jota ei kukaan voisi etukäteen lääketieteellisesti tietää. Ja silti tuo varoitus olisi pätevä vain tälle kyseiselle ihmiselle itselleen. Seurakunnalle yleistettynä sellainen sanoma olisi väärä profetia.
Uskoisin, että sinun on hyvä jatkaa pohdintaasi siten, että tunnistat ajattelusi eri puolia, ja nimeät ne. Tunne, tieto ja usko saavat palvella toisiaan, mutta ne on osattava silti erottaa, kun pohditaan vaikeita kysymyksiä. Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Pelkoa voi kokea sekä kiinni jäämistä pelkäävä murtovaras että vainojen keskellä uskonsa tunnustava kristittykin. Heidän kokemastaan tunteesta ei voida päätellä sitä, onko teko oikein vai väärin. Samoin oman tietonsa kokee varmasti oikeaksi niin lääkäri kuin vaihtoehtolääketieteen kannattajakin. Varmuus omasta tiedosta ei määrittele oikeassa olemista.
"Entäpä, jos siinä on jotain epämääräistä ja pahaa?" Tämä pohdintasi on hyvin tunnepainotteinen ongelma. Jotta voisit väittää rokotuksen ottamista pahaksi, sinun täytyisi pystyä näyttämään jokin asia, jota kristillisen uskon, Jeesuksen seuraamisen tai Raamatun Sanan valossa voitaisiin rokotteessa kritisoida. Muussa tapauksessa epäilys on vain tunne, joka saa aikaan kaiken varalta passivoitumista. Omien tunteiden huomioiminen ei ole väärin. On luvallista pelätä inhimillisesti esimerkiksi rokotteen sivuvaikutuksia. On luvallista jopa tuon pelon vuoksi jättää rokote ottamatta. Mutta silloin on ymmärrettävä, että se on vain oma tunne, joka ei kerro mitään siitä, että rokotteessa olisi jotain väärää hengellisesti.
"Entäpä jos rokotuksen ottaminen on epäluottamusta Jumalan huolenpitoa kohtaan" Niin kuin itsekin totesit, tämän logiikan käyttäminen tarkoittaisi vastuullisuuden lopettamista kaikilla elämän osa-alueilla. Puhe Jumalan huolenpidosta on niin kovin helppo kääntää valikoivaksi passiivisuudeksi. Ikään kuin Jumalan huolenpito tarkoittaisi "hurskasta vastuuttomuuden tilaa", jossa Jumala tekee kaiken ihmisen puolesta. Se ei ole Raamatun opetuksen mukainen ajatus.
- Jeesus sanoo: Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte. (Matt. 6:25)
- Paavali sanoo: Jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä. (2. Tess. 3:10)
Usein sanotaan, että usko on osa elämää. Se pitää paikkansa. Mutta se myös jollain tapaa kuulostaa siltä, kuin usko olisi "vain pieni osa elämää". Mielestäni paljon osuvampaa on sanoa, että tämä elämä on oleellinen osa uskoa. Kysymys Jumalan huolenpidosta asettuu omalle paikalleen, kun myös tämän elämän lainalaisuudet otetaan todesta.
Toivon, että sinä löydät rauhan tunteillesi ja pystyt analysoimaan tietämäsi asiat. Toivon, että sen jälkeen osaat tehdä ratkaisun, jossa parhaiten seuraat Jeesusta ja koet Jumalan huolenpitoa valintasi äärellä.