Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 13.12.2021 - klo:11:13 »Hei Roomalaiskirjeen lukija!
Tuossa jakeessa on vertauskuvallisesti sanottu, että Jeesukseen uskovat saavat Jeesuksen tullessa astua taivaan kirkkauteen.
Otan kysymäsi jakeen vähän laajemmassa asiayhteydessä. Edellisen väliotsikon loppujakeet tavallaan jo vastaavat kysymykseesi. Ne kuuluvat seuraavasti: Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. (Room. 8:16-17)
Noiden jakeiden jälkeen alkaa jakso, johon kysymäsi kohta sisältyy. Siinä keskeisin teema on se, kuinka Jumalan luoma maailma on syntiinlankeemuksen tähden katoavainen. Niinpä kaikkea elämistä leimaa odotus, että katoavaisuus voisi muuttua katoamattomuudeksi, eli syntiinlangenneen maailman tilalle tulisi taivaan valtakunta. Sen jälkeen ei olisi enää mitään katoavaisuutta, surua, tuskaa eikä kuolemaa:
Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. (Room. 8:18-23)
Noissa jakeissa Paavali puhuu Jumalan lapsista kahdessa merkityksessä. Ensinnäkin hän sanoo kirjeensä vastaanottajille, että "me" - eli Jeesukseen uskovat - olemme Jumalan lapsia. Toisaalta hän puhuu taivaan kirkkauteen siirtymisestä Jumalan lapsiksi pääsemisenä.
Kristilliseen uskoon kuuluu monelta osin "jo nyt muttei vielä" -ajattelu. Sillä tarkoitetaan sitä, että Jumala on luvannut meille asioita, jotka ovat totta sen vuoksi, että ne on luvattu. Silti ne eivät vielä ole täydellisesti toteutuneet. Esimerkiksi meille on luvattu täydellinen syntien anteeksianto, mutta sen johdosta olemme pyhiä "vain" Jumalan silmissä ja uskossa. Käytännössä synti hallitsee elämäämme, eivätkä meitä tuntevat ihmiset voi parhaalla tahdollaankaan sanoa, että osaisimme elää täydellisesti.
Sama lainalaisuus koskee Jumalan lapsen asemaa. On täysin selvä, että jo tässä ajassa jokainen Jeesukseen uskova on saanut lapsen oikeudet:
Jokaisen uskovan kokemus omasta Jumalan lapseudestaan on vajaa. Jokainen itseään tarkkaileva ihminen näkee, että on enemmän syntinen kuin jumalallinen. Kaiken lisäksi Taivaallinen Isä tuntuu usein hyvin kaukaiselta. Niinpä lapsen todellisuus ilmestyy näkyvänä vasta sitten, kun Taivaallista Isää saa katsella kasvoista kasvoihin ja syntinen ihminen on muuttunut uudeksi.
"Jumalan lasten ilmestyminen" on siis asia, jota uskon silmin katselemme. Se on hetki, jolloin jokainen tämän elämän aikana Jumalan lapsena (uskossa) elänyt saa nähdä, mitä Jumalan lapsena (konkreettisesti) eläminen on.
Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. (Room. 5:1-2)
Tuossa jakeessa on vertauskuvallisesti sanottu, että Jeesukseen uskovat saavat Jeesuksen tullessa astua taivaan kirkkauteen.
Otan kysymäsi jakeen vähän laajemmassa asiayhteydessä. Edellisen väliotsikon loppujakeet tavallaan jo vastaavat kysymykseesi. Ne kuuluvat seuraavasti: Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. (Room. 8:16-17)
Noiden jakeiden jälkeen alkaa jakso, johon kysymäsi kohta sisältyy. Siinä keskeisin teema on se, kuinka Jumalan luoma maailma on syntiinlankeemuksen tähden katoavainen. Niinpä kaikkea elämistä leimaa odotus, että katoavaisuus voisi muuttua katoamattomuudeksi, eli syntiinlangenneen maailman tilalle tulisi taivaan valtakunta. Sen jälkeen ei olisi enää mitään katoavaisuutta, surua, tuskaa eikä kuolemaa:
Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. (Room. 8:18-23)
Noissa jakeissa Paavali puhuu Jumalan lapsista kahdessa merkityksessä. Ensinnäkin hän sanoo kirjeensä vastaanottajille, että "me" - eli Jeesukseen uskovat - olemme Jumalan lapsia. Toisaalta hän puhuu taivaan kirkkauteen siirtymisestä Jumalan lapsiksi pääsemisenä.
Kristilliseen uskoon kuuluu monelta osin "jo nyt muttei vielä" -ajattelu. Sillä tarkoitetaan sitä, että Jumala on luvannut meille asioita, jotka ovat totta sen vuoksi, että ne on luvattu. Silti ne eivät vielä ole täydellisesti toteutuneet. Esimerkiksi meille on luvattu täydellinen syntien anteeksianto, mutta sen johdosta olemme pyhiä "vain" Jumalan silmissä ja uskossa. Käytännössä synti hallitsee elämäämme, eivätkä meitä tuntevat ihmiset voi parhaalla tahdollaankaan sanoa, että osaisimme elää täydellisesti.
Sama lainalaisuus koskee Jumalan lapsen asemaa. On täysin selvä, että jo tässä ajassa jokainen Jeesukseen uskova on saanut lapsen oikeudet:
- Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. (Joh. 1:12)
- Koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" (Gal. 4:6)
- Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" (Room. 8:15)
Jokaisen uskovan kokemus omasta Jumalan lapseudestaan on vajaa. Jokainen itseään tarkkaileva ihminen näkee, että on enemmän syntinen kuin jumalallinen. Kaiken lisäksi Taivaallinen Isä tuntuu usein hyvin kaukaiselta. Niinpä lapsen todellisuus ilmestyy näkyvänä vasta sitten, kun Taivaallista Isää saa katsella kasvoista kasvoihin ja syntinen ihminen on muuttunut uudeksi.
- Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. (2. Kor. 3:18)
- Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. (1. Kor. 15:51-53)
"Jumalan lasten ilmestyminen" on siis asia, jota uskon silmin katselemme. Se on hetki, jolloin jokainen tämän elämän aikana Jumalan lapsena (uskossa) elänyt saa nähdä, mitä Jumalan lapsena (konkreettisesti) eläminen on.
Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. (Room. 5:1-2)
